Rautakauden jaksot ja esineistö

ESIROOMALAINEN AIKA (5 00 ^e.Kr.—^K r. s).

Sen jälkeen kun pronssikausi päättyi Suomessa suunnilleen viimei-sen vuosituhannen puolivälissä ennen ajanlaskumme alkua, täällä seu-rasi yli 500 v. kestänyt ajanjakso, jonka luonteesta muinaistiede enem-pää kuin muutkaan tieteet ei voi antaa täysin tyydyttävää selvitystä.

Tästä ^ns. esiroomalaisesta (La Tene) ajasta lausutuista eri-laisista arveluista vaikuttaa ruotsalaisen Sune Lindqvistin esittämä aja-tus, ^että pohjolassa olisi silloin eletty jälkiäjättämätöntä luu- ^ja puu-kulttuuria, todennäköisimmältä. Myös geologien kannattama ^teoria,

että ilmasto olisi meillä näihin aikoihin huonontunut tuntuvasti ja väestö paennut lämpimille seuduille sattuneiden katojen vuoksi, tun-tuu perustellulta.

Viime aikoina Ruotsissa paljastuneet monet esiroomalaiset kalmisto-löydöt osoittavat kuitenkin, että ainakin Ruotsissa on ollut kiinteää asutusta ko. aikana. Luulisi silloin, että meidänkin maassamme olisi samoilla leveysasteilla ja vastaavissa ilmastollisissa olosuhteissa löy-dettävissä kiinteän asutuksen merkkejä Kristuksen ^syntymää edeltä-neiltä sataluvuilta. Ehkäpä jotkut niistä vaikeasti ajoitettavista esine-ryhmistä, joita nykyinen tutkimus pitää tätä aikaa vanhempina tai nuorempina, kuuluvat juuriko. ^ajalle.

Lähinnä Satakunnasta on eräitä merkkejä siitä, että Suomessa olisi ollut asutusta esiroomalaisena rautakautena. Kiukaisten Panehan suosta paljastuneet kolme ^pronssista kaularengasta (k. 67) ^ajoitetaan

n. 550—300 e.Kr. Vastaavanlaisia ja -aikaisia renkaita ^on Uplannista

Ruotsista I^ja Itä-Preussista.^{2 Näin} varhaisina pidetään myös Nakkilan Kyllijoen kiviröykkiöstä löydettyä neulantapaista esinettä ja

veitsen-terää (k. I—2).³ Tämän neulan kantaosa tosin muistuttaa vastaavan-aikaista, mutta pienemmällä renkaalla varustettua pohjoissaksalaista ja ruotsalaista neulaa. Nakkilan neulan ^näin pitkään ikään on mielestäni kuitenkin suhtauduttava epäillen. Pohjois-Suomesta ^ja Porvoon läheltä löydetyt pronssiesineiden valinmuotit ja pronssiset onsikirveet sekä mahdollisesti eräät suolöydöt voi vielä yhtä hyvin lukea pronssikauden loppuun kuin esiroomalaiseen aikaan kuuluviksi. Nämäkin

huomioon-K. 67. Pronssinen kaularengas Kiukaisten Paneliasta.

ottaen on niiden esineiden määrä, jotka ovat Kristuksen ^syntymää edeltäneen viimeisen vuosituhannen lopulta, erittäin niukka. Tässä suhteessa on löydöissämme jatkuvasti aukko.

ROOMALAISAIKA (Kr. s—4oo j.^Kr).

Yleiskuva.

Ajanlaskumme alussa alkanutta ajanjaksoa kutsutaan Euroopassa roomalaisajaksi, ja sen lasketaan kestäneen n. v. 400 ^j.Kr.

Cae-sarin Gallian valtauksen jälkeen (58—49 ^e.Kr.) menetti aikaisemmin

1 UFT 111, 17, s. 226—7.

2 Bezzenberger, Analysen vorgeschichtlicher Bronzen Ostpreussens, s. 55.

3 Mannus V,s. 281, k. 6—7.

Euroopassa määräävää osaa esittänyt kelttiläinen valta ^ja kulttuuri merkityksensä. Tilalle tuli Etelä- ja Länsi-Euroopassa roomalainen valtiomahti. Sen mukana sai myös roomalainen kulttuuri jalansijaa mainituilla alueilla ja sen vaikutukset levisivät kauas silloisten Roo-man rajojen yli Keski- ^ja Pohjois-Eurooppaan. Rooma sai nyt yhtei-set rajat Keski-Euroopassa asuvien ^germaanien kanssa. Tämä ^raja kulki pitkät ^ajat Reiniä ^ja Tonavaa ^myöten, välillä ^työntyen kauem-maksi germaanien alueelle, mutta asettuen keisarikauden lopulla jäl-leen mainituille joille. Germaaniset alueet eivät kuitenkaan muuttu-neet roomalaisiksi siinä mielessä kuin Gallia (eli nykyinen Ranska, Lombardia ^ja Belgia) sekä Britannia. Syntyipä germaaniselle alueelle roomalaisaikana pari varsin huomattavaa itsenäistäkin valtiota, toinen markomannien valtakunta nykyiseen Böömiin ja kvadilaisvaltio Mää-riin. Mutta ^nämä valtiot olivat vilkkaassa vuorovaikutuksessa Roo-man kanssa ^ja niiden kautta kulkeutui tavaraa niin Pohjois-Eu-rooppaan kuin täältä etelään. Roomalaisajan alkupuolella tiedetään näet tärkeän kauppatien kulkeneen Aquileasta pohjois-Italiasta Car-nuntumiin Wienin itäpuolelle ja sieltä Määrin ja Böömin kautta Elbeä,

Oderia ja Veikseliä pitkin Pohjois-Eurooppaan. Viimeksimainitun joen suupuolelta on saatu voimakkaita vaikutteita ^myös lounais-Suo-meen, niinkuin myöhemmin tulemme huomaamaan. Noin ^v:n 200 jäl-keen eli nuoremmalla roomalaisajalla tulivat läntisemmät kauppatiet enemmän käytäntöön. Kaupan keskuspaikoiksi tulivat lännessä Gal-lia ja Reinin seudut, Viimeksimainitulla alueella ennen kaikkea Köln,

joka siis jo näin varhain saavutti kaupallisesti ja kulttuurillisesti kes-keisen aseman.

Nuoremman roomalaisajan alkupuolella _germaanit eivät ^enää olleet yhtä voimakkaan roomalaispainostuksen alaisia kuin ^parina edel-lisenä vuosisatana. Germaanien itsenäisyyspyrkimykset ilmenivät nyt ainaisissa rauhattomuuksissa rajaseuduilla ja heidän liikehtimisissään.

Germaaniset heimot liittyivät yhteen. Näin ^syntyi mm. länsi-Germa-niassa saksien, frankkien ^ja alamannien valtiot. Pohjois-Euroopan kan-nalta näitä tärkeämpi kansanliike ^on ollut itägoottien siirtyminen

Veik--10

selin suuseutujen itäpuolelta Mustanmeren pohjoisrannoille n. v. 200 j.Kr. Täältä käsin he jatkuvasti ylläpitivät yhteyksiä entisille kotiseu-duilleen, mitkä yhteydet myös kuvastuvat eräissä Pohjois-Euroopasta löydetyissä esinemuodoissa.

Roomalaisen kulttuurin vaikutukset maanosaamme ovat olleet voi-makkaat ^ja kauaskantoisemmat kuin minkään muun kulttuurimuodon aikaisemmin tai myöhemmin. Vähitellen kuitenkin siihen sulautui etualalle pyrkivän germaanisen kulttuurin aineksia, etenkin rajaseu-duilla, mutta kokonaan ei tämä uusi kulttuuri kuitenkaan voinut syr-jäyttää roomalaiselle kulttuurille ominaisia piirteitä, vaan ne ovat säi-lyneet vuosisatojen läpi nykyaikaan saakka.

Yleisesti vallitseva käsitys, että roomalaisaikaa on jatkunut yhtä-jaksoisesti n. vuoteen 400 ^j.Kr., vaikuttaa Suomen kannalta sikäli kei-notekoiselta, että viimeksimainittuna ajankohtana maassamme sattu-neet muutokset eivät ole yhtä jyrkkiä kuin esim. Keski-Euroopassa tai meillä myöhemmin 500-luvun lopulla ja v:n 800 vaiheilla, ^vaan samat esinemuodot ^pysyvät käytössä, joskin hiljaista rappeutumista osoittaen.

Aniharvoja uusia esinemuotoja tulee lisää. Silmäänpistävämpi taite-kohta roomalaisajalla sattuu maassamme sittenkin v:n 300 vaiheilla.

Esinemuodot lisääntyvät tällöin nopeasti, syntyy uusia kalmistoja ja vanhat hautamuodot ja osittain esineetkin häviävät. Puhtaasti rooma-lainen vaikutus lakkaa ja itäbalttilaisen aineksen ohelle tulee germaa-nisia esinemuotoja ja varmaan myös tapoja.³³

Rautakautisen asutuksen ensimmäiset merkit Suomessa ^eivät ole heti Kr. s:n jälkeiseltä ajalta, ^vaan vasta 2. vuosisadalta. Tällöin on eräiden lounais-Suomen jokien suupuolelle asettunut uutta väestöä, joka on jatkuvasti pitänyt yhteyttä Itä-Baltiaan ja Veikselin suuseu-duille. Satakunnasta on näin varhaisia asutuskeskuksia, kuten ^jo edellä mainittiin, nykyisen Nakkilan Penttalan talon maalta. Karjaan pitäjän

■

^{!a Vaikka tästä syystä} omasta puolestani rajoittaisinkin roomalaisajan meillä vain kahteen ensimmäiseen vuosisataan ja laskisin _seuraavan, kansainvaellusajan alkavaksi jo v:n 300 vaiheilla, noudatan seuraavassa esityksessäni kuitenkin vanhaa, kirjallisuuteen jo vakiintunutta jakoperustetta, minkä mukaan roomalais- ^ja kan-sainvaellusajan raja-aika tulee siis 100 vuotta myöhemmäksi.

Kroggårdsmalmin ⁴ ja Piikkiön Rungon⁵ kalmistot ovat rakenteeltaan Nakkilan Penttalan kalmiston kaltaiset. Ensiksimainittuihin ^on hau-dattu polttamatta, ^Rungon kalmistoon luultavasti vain polttamalla, mutta Penttalan kalmistossa oli harrastettu kumpaakin hautaamistapaa, koska siinä oli ^myös polttamattoman ihmisen luurangon jäännöksiä, mistä syystä kaivausten suorittaja arvelee, että tähän olisi kätketty vain osa vainajasta, mikä hautaamistapa kuitenkin ^{on maassamme} täysin vieras. Nakkilan Penttalan kalmistossa on sekä miehelle ^että naiselle kuuluneita esineitä ja sen käyttöaika vaikuttaa lyhyeltä.

Arkeologisessa tutkimuksessa joudutaan ensi sijassa hautojen esine-jäämistön perusteella luomaan kuva senaikaisesta elämästä. Sitä luon-nollisesti täydentävät samanaikaisten kätköjen esineistö ^ja irtolöydöt,

ja lisänsä antavat oikein tulkittuina ^myös kiinteät muinaisjäännökset.

Näin saatu kuva rautakauden vanhemmista jaksoista on vielä verraten vaatimaton, mutta käsitys rautakauden oloista moninaistuu ja selvenee sitä mukaa, ^mitä lähemmäksi historiallista aikaa tullaan.

Koska koruja ovat kantaneet sekä naiset että miehet, on joskus vaikea erottaa, kumpaa sukupuolta niiden kantajat ^ovat olleet. Läpi-käyvänä piirteenä on kuitenkin ollut, että naisen kantamat korut ^ovat olleet hennompia ja moninaisempia. Veitsi ^{ja sirppi ovat myös} olleet yhtä tavallisia ^naisen kuin miehen haudassa. Polttamatta suoritetussa hautauksessa on säilyneestä luustosta helppo ratkaista ^vainajan suku-puoli; polttohaudan suhteen ovat vaikeudet ^tässä suhteessa suuremmat.

Varsin erikoista huomiota on esihistoriallisena aikana kiinnitetty koruihin. Siksi on myös ymmärrettävää, että ne ovat tulleet seikka-peräisemmän tutkimuksen kohteeksi. Ensi ^sijassa näihin ^on tähän asti perustettu rautakauden ajoitukset, esineissä käytettyjen koriste-tyylien kuvaus, kulttuurisuhteiden selvittely, ja niiden avulla ^pyritty

jopa antamaan kuva esihistoriallisista oloista kokonaisuudessaan. Tä-hän ^ovat varmaankin houkutelleet ^korujen silmäänpistävät ja kauniit muodot.

4 SMYA XL, s. 60 seur.

5 SM ^1937,s. 23 seur.

Muinaistieteeseen perehtymätön lukija varmaan myös ihmettelee sitä perinpohjaista yksityiskohtien tutkimista, mitä muinaistutkijal harrastavat. Mutta näistä vähäisistä säikeistä ja aineiston laajasta ver-tailusta tutkija ^saa mielikuvitustaan kriitillisesti ^apunaan käyttäen sen

aineksen, jonka avulla hän luo kuvan kustakin ^ajasta.

Kun seuraavassa tällä tavalla syvennytään eri esinetyyppeihin, niin tarkoituksena _on, mikäli mahdollista, saada ^täysin yksityiskohtainen selvyys Satakunnan rautakaudesta, osoittaa missä suhteessa ^se tällöin muodostaa itsenäisen alueen, miten se liittyy muuhun senaikaiseen Suomeen ja missä määrin se ^on ollut kosketuksessa muun maailman kanssa.

Suomessa suurimman osan rautakautta vallinnut polttohautaus vai-keuttaa tuntuvasti johtopäätösten tekoa. Paitsi että tulessa olleet esi-neet ovat pahoin kärsineet ja siten rajoittavat yksityiskohtien tarkkai-lua, jää monesti tästä syystä selvittämättä, miten esinettä ^on kannettu tai mihin haudan esineeseen tulessa irtaantunut aikaisemmin tuntema-ton hela tms. on kuulunut. Solkien _asema yksin voi meille ^jokertoa, minkälainen on ollut malliltaan solkien kiinnittämä hame tai muu

vaatekappale. Jos naisella esim. on ollut kummallakin rinnalla solki,

on varmaa, että hänellä on ollut hartuushame, jonka etupuolelle las-keutuvia olkaimia soljet ovat kiinnittäneet. Jos taas miehen haudassa

on yksi iso solki, niin se on kiinnittänyt viittaa, samoin ^iso neula, ^jne.

Satakunnan kohdalta on sikäli onnellista, että täältä on ruumishautoja eri rautakauden jaksoilta enemmän kuin ^muista maakunnista, ^{ja näin} ollen on suuremmat mahdollisuudet rautakauden olojen selvittämiseen.

Korut.

Soljet.

Vanhimpia rautakauden solkia maastamme ovat silmäsoljet (k. 14), joita on Satakunnasta 8 kpl., kaikki Nakkilan Penttalan kal-mistosta löydettyjä. Joitakin kappaleita tätä solkityyppiä on myös Varsinais-Suomen vanhimmista rautakauden kalmistoista. Kaikkiaan

on silmäsolkia Suomesta 20 kpl., ^joista 17, niiden ^joukossa Nakkilan soljet, kuuluu ns. preussilaiseen sarjaan, mikä ryhmä luetaan silmä-solkien nuorimpiin. Näissä soijissa on jo selviä rappeutumisen oireita.

Tekotapa on vähemmän huoliteltua ^ja viimeisteltyä kuin

aikaisemmis-sa asteissa. Nakkilan kolmessa silmäsoljessa

6 on

^{kaaren yläpäässä}

ulkonevat tapit, mikä ^piirre liittää ne läheisesti preussilaisen ryhmän vanhimpiin edustajiin. Näistä poikkeavasti Nakkilan soijista puuttuu kuitenkin silmäpari kaaren yläpäästä. Tyypilliselle preussilaiselle muodolle tunnusomaiset jalan kolme silmäparia ^on Nakkilan kappa-leissa ^supistettu kahteen. Kaaren tavallisesti koristeellinen keskiharja

on korvattu eräässä Nakkilan soljessa (k. 14) ⁷ useilla samansuuntai-silla harjoilla.

Preussilainen silmäsolkien ryhmä on koko leviämisalueellaan, joka käsittää, ^{paitsi Suomen,} Itä- ^ja Länsi-Preussin, Latvian ^{ja Viron,} Got-lannin ^ja osia Ruotsin manteretta, siksi yhtenäinen, että ne epäile-mättä ovat massatuotetta ja tietyltä alueelta, lähinnä Itä-Preussista, lähteneitä.⁸ Solkien mukana on pantu hautaan myös muita Itä-Preus-sista peräisin olevia esineitä. Osa suomalaisista silmäsoljista on siis tuotu Itä-Preussista suoraan, osa lienee taas tullut Viron kautta.

Tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että preussilaista silmäsolkea ^on valmistettu 100-luvulla.⁹ Kun nämä esiintyvät samanlaisina kaikkialla niiden käyttöalueella, niin ne muodostavat osaltaan varman pohjan roomalaisajan esineiden ikää määritettäessä.

Satakunnan piiristä löydetyt 6 kierteissäppistä soikea ovat varsin monivivahteisia muodoltaan. Näistä Kokemäen Köönikän-mäen XXII:n ^{10 ja} Tyrvään Kaukolan 110. haudan ^{11 soljet} muistutta-vat toisiaan. Muissa soijissa on vain altapäin kaaren ympäri kiertyvä

jalanjatko yhteistä. Vanhin näistä on Tyrvään pitäjän Tyrväänkylän

0 5577:2, 19 (k. 14); 5851:77.

7 5577; 19.

8 Moora, Sb. GEG 1922, s. 109 seur.; sama, Eisenzeit, s. 65.

9 Moora, Eisenzeit, s. 62—3.

10 Hackman, Eisenzeit, tl. 1: 7.

11 11634:91—2.

67. kumpuhaudasta.¹² Neulakota ^{on tässä} pitkin pituuttaan selvästi erillään soljen jalasta, kun se ^taas myöhemmissä on kasvanut jalkaan kiinni. Pitäisin tätä soikea ^jo 200-luvun lopun tai seuraavan

vuosi-sadan alkupuolen ^tuotteena.

K. 68. Kierteissäppinen kaarisolki TyrväänKaukolasta.

Tyrvään Kaukolan 110. haudan kahdesta melko samanlaisesta sol-jesta (k. 45 ^ja 68)¹³ isompi ^on kaunistettu avonaisilla renkailla jakaaren läpileikkaus on puolipyöreä, kun tämä osa toisessa ^on kuperankovera.

Soljet olivat haudassa lähellä ^{toisiaan, isompi n.} 30 ^{cm syvempänä,} mikä osoittaa, että pienempi solki ei missään tapauksessa ole isompaa van-hempi. Sitä paitsi 110. haudan esineet ^on paria sen laitaosasta

löy-12 11579:2.

13 11634;91—2.

dettyä lukuunottamatta pantu samalla kertaa hautaan. Näin ollen tulisi mainittujen Tyrvään selkien hautaanpanoajaksi 200-luvun loppu-puoli, mikä on huomattavasti varhaisempi kuin Kokemäen Köönikän-mäen VIII:n haudan kauniin, kansainvaellusaikaisena (400—550) pidetyn rengaskoristeisen kaarisoljen kätkemisaika (k. 69)^,14 jonka solkityypin loistavin, hopeasta tehty edustaja on Turun

Korppolais-K. 69. Kokemäen Köönikänmäen kaunis kaarisolki.

mäestä. ¹⁵ Soljen piirteet ovat samat kuin ns. pohjois-itäbalttilaisten rengassolkien.

Edelleen kuuluu kierteissäppisten solkien luokkaan okapäinen solki Kokemäen Köönikänmäen IX haudasta (k. 70)^.16 Soljen ^päästä ulkonevan osan ympäri ^on käämitty pronssinauhaa samalla tavalla kuin akselin ympäri. Poikkeuksellista tässä soljessa on myös kaksin-kertainen ^jänne. Okapääsolki ^on itäbalttilainen. Se on kehittynyt

14 Hackman, m.t., ^{tl. 2: 2.}

15 M.t, tl. 2: 3.

16 M.t, tl. 1: 8.

Veikselin suuseudulla ja kulkeutunut sieltä meritse pohjois-Viroon.^l7 Suomeen se on saattanut tulla yhtä hyvin suoraan kuin jälkimmäisen alueen kautta. Soljen käyttöaika on ollut 200—300-luku.¹⁸ Hackman ajoittaa Kokemäen soljen 300-luvulle.¹⁹

K. ^{70. Okapäinen}kaarisolki Kokemäen Köönikämnäestä.

Tyrvään Kaukolan rikkaasta 110. haudasta löytyi kuvattujen kier-teissäppisten solkien lisäksi viisi aikaisemmin Suomessa tuntematonta rintasolkea. Eräs näistä, pronssista valmistettu (k. 43),²⁰ kuuluu sol-kiryhmään, jolle ^on tunnusomaista korkea neulakot^a.21 Tyr-vääläinen kappale ei ole ^tyyppinsä parhaita edustajia, ^sen neulakota kun on suhteellisen matala ja akseli tavallista lyhempi. Tarkkaa

vas-17 Schmiedehelm, Bezieh. zur Weichselgebiet u. Esti., s. 401 seur.; Moora, Ei-senzeit, s. 127 seur.

18 Moora, m.t., s. 130—1.

19 Hackman, m.t., ^s. 150.

20 11634: 141.

21 Almgren, Fibelformen, k. 205—7.

tinetta tälle on vaikea muualta osoittaa. Se voi ilmestyä yhtä hyvin Itä-Baltiasta kuin Tanskasta, jossa on varsin läheisiä ^muotoja.22 Kor-keakotaisen soljen elinajaksi luetaan yleensä nuoremman roomalais-ajan (200—400 j.Kr.) alkupuoli.

Toinen Tyrvään Kaukolan aikaisemmin tuntematon rintasolki (k. 44)

23

^on valmistettu sekä pronssista että raudasta. Tekotavan vaatimattomuutta ilmentää mm. se, että lyhyt neulakota on niittaa-malla kiinnitetty. Koristeet käsittävät pelkästään suoria viivoja. Jos

jotakin, niin juuri tätä soikea voisi pitää omassa maassamme valmis-tettuna. Läheisiä muotoja on sekä kotimaasta ²⁴ että Itä-Preussista^{25 ja}

Öölannista.²⁶ Haudan muun kaluston mukaan lukisin tämänkin rinta-soljen nuorempaan roomalaisaikaan.

Ensimmäistä kertaa maassamme saatiin Tyrvään Kaukolan 110.

haudasta kaksoisakselinen kaarisolki (k. 42).²⁷ Paitsi erilai-sin viivoin on sen koristeellisuutta ^pyritty kohottamaan soljen pää-puolelta ulospäin pistäytyvillä maljamaisilla nupeilla. Vaikka tällaiset pariakseliset rintasoljet ovat olleet suosittuja Keski-Euroopassa ja pai-koitellen Skandinaviassa, niin aivan yhtäläistä muotoa en tunne. Tyr-vään solki on sen perusteella, mitä 110. haudasta ^on ollut puhe, pantu hautaan nuoremmalla roomalaisajalla.

Tavalliseksi ^ei myöskään voi sanoa puheena olleen 110. haudan kilpisolkea (k. 46).²⁸ Sen kilpimäisestä päästä riippuu

yksirivis-tä rautaketjua, mikä osoittaa, että solki on palvellut ketjun kannatta-jana. Tämä solki eroaa selvästi aikaisemmin maastamme löydetyistä kilpisoljista.²⁹ Itä-Baltiassa yleisesti käytetyistä kilpisoljista ³⁰ en myös-kään voi osoittaa vastinetta. Virolaisen arkeologin Mooran

tutkimus-22 Esim. Oldtiden 111, ^n:o 8, s. 9, k. 3a-b.

23 11634; 128.

24 11000;1, Laitila, Kansakoulunmäki.

25 Prussia, 17, s. 164, k. 14.

26 Stenherger, ^Öland, k. 170:b.

27 11634: 133.

28 11634: 138.

29 SMYA XLIII, tl. ^II: 1, Turku, Vähä-Heikkilä; ^10677: 1, Vähäkyrö.

30 Moora, Eisenzeit, ^s. 70 seur.

ten mukaan kolmikulmaisella jalkalevyllävarustettu kilpisolki on syn-tynyt jokomasurilaisella alueella^tai Veikselin suuseudulla.³¹ Kun jäl-kimmäiseltä alueelta varmasti on tuotu esineitä maahamme, luulisi kilpisoljenkin lähinnä tulleen sieltä. Itä-Baltiassa tämä rintasolki ^on ollut käytössä 100—200-luvuilla, mutta eräs myöhäinen kilpisolkimuoto

on elänyt siellä vielä 300-luvun puolella.³² Ajoitus sopii hyvin

Tyrvään-kin kilpisolkeen, koska 110. hauta on yllä katsottu nuoremmalla roo-malaisajalla syntyneeksi.

Suomesta ennen löydettyihin ^rautaisiin kaarisolkiin³³ ei Tyrvään ^rautainen kappale (k. 41) ³⁴ ole täysin rinnastettavissa.

Litteä ^{jalka ja lyhyt} neulakota ovat siinä ^{ennen muuta} poikkeavina piirteinä. Soljen valmistajalla on luultavasti väikkynyt mielessään vas-taavanlainen nuoremman roomalaisajan pronssisolki.

Kokemäen Köönikänmäen XII haudan rikkinäisen rautaisen kaarisoljen ³³ muotoa ei ^pystytä enää kuvaamaan. Varsin sa-mantapainen rautainen kaarisolki³⁶ oli vielä 600-luvun esineiden pa-rissa Nokian Huvilaniemen pihalla tutkitussa kumpuhaudassa.

Myöhempinä rautakauden jaksoina korujen piirissä niin huomatta-vaa osaa esittäneen hevosenkenkäsoljen (k. ⁷¹⁾ tapaa ensim-mäisen kerran ^jo roomalaisajan löydöissämme. Tosin tämä varhainen

muoto eroaa siksi paljon myöhemmin maassamme käytetyistä, että nii-den sukulaisuus ^jää kyseenalaiseksi. Tunnusomaista roomalaisaikai-selle hevosenkenkäsoljelle on leveä, litteä muoto ja sen kaunistami-seen käytetty emali, jota on nupeissa ja näiden kanssa yhtäläisessä kaaren keskikohdan laajentumassa. Punainen, sininen ja keltainen emali ^on yleisintä. Eräitä toisarvoisia piirteitä huomioonottamatta tämä solkiryhmä vaikuttaa varsin yhdenmukaiselta, ^mitä seikkaa voi pitää

31 M.t, ^s. 72.

32 M.t., s. 73—4.

33 Kaikkiaan n. 15 kpl

34 11634: 130.

35 Hackman, Eisenzeit, s. 58, k. ^64.

30 11282:77.

yhtenä osoituksena ^siitä, että sen valmistus on tapahtunut suppealla alueella, joksi tutkijat yleisesti olettavat koillis-Viroa.³⁷

Suomesta ^on emalilla koristettuja hevosenkenkäsolkia kaikkiaan ^5, näistä 3 Satakunnasta.³⁸ Muut ovat Satakunnan rajapitäjästä Pälkä-neeltä³⁹ sekä Hämeenlinnasta.^39® Emalikoristeisen

hevosenkenkäsol-K. 71. Emalikoristeinen hevosenkenkäsolki Nokian Knuutilasta

jen sisältävät löydöt ovat siis keskittyneet Ylä-Satakuntaan. Tässäkin saattaa olla, kuten niin usein esihistoriallisena aikana, kysymys ^vain sattumasta, vaikka mahdotonta ei liene sekään, että emalisolkia olisi valmistettu jossakin yläsatakuntalaisessa pajassa. Myös virolainen ar-keologi Moora näyttää näitä solkia käsitellessään kallistuneen siihen ajatukseen, että sekä Vesilahden (k. 60) ettäSödermanlannista,

Ruotsis-37 Moora, Eisenzeit, s. 107—8.

38 Nokia,Knuutila (k. 71); Vesilahti,Karholannokka (k. 60); Huittinen, Vanha-Perttula.

39 SMYA XXVI, ^s. 205, k. 1.

39a 12695:31—2.

ta löydetty⁴⁰ tyypin edustaja olisi valmistettu Suomessa.⁴⁴ Näin ollen emalitekniikka olisi tunnettu Suomessa vanhemmalla rautakaudella,

mikä olisi sikäli luonnollista, että näihin aikoihin vallitsi muutenkin vilkas vuorovaikutus Itä-Baltian ^{ja maamme} välillä.

Myös emalikoristeisten hevosenkenkäsolkien ajoitus on horjuvalla pohjalla. Eri tutkijain mukaan niiden käyttöaika vaihtelee ^väen 200 ja 550 välillä,⁴² johtuen, ainakin silloin kun solki on pyritty ajoitta-maan vanhaksi, varmasti ajoitettavien esineiden puuttumisesta, myöhäi-sestä ajoituksesta kyseen ollen osaksi taas siitä, että soikea on kalliina esineenä säilytetty tavallista kauemmin. Sijoittaessani aikanaan Vesi-lahden soljen jo 200-luvulle⁴³ perustelin _sen näin varhaista ikää sillä,

että samasta haudasta on pienilehtinen putkellinen väkäkeihäänkärki

(k. 72). Myöhemmin ^on tämä keihäänkärki tahdottu rinnastaa 400^— 500-luvuilla maassamme yleisesti käytettyyn väkälehtiseen putkikei-häänkärkeen,⁴⁴ joka^on täysin toinen ^tyyppi. Vaikka meillä roomalai-set väkälehtisetkeihäänkärjet yleisesti ovat lyhyitä, niin vastaavanlaisia pitkäputkisia keihäänkärkiä _tunnetaan maamme rajojen ulkopuolelta jo näin varhain.⁴⁵ Huittisten soljen kera maahan pannut esineet ovat 400-luvun loppupuolelta.⁴⁶ Näin myöhäisiä emalisolkia^mainitsee Moo-ra myös Itä-Baltiasta.⁴⁷ Hackman on ajoittanut Pälkäneen soljen ^(3.

tai) 4. vuosisadalle. Näillä ^main lienee emalikoristeisten hevosenken-käsolkien yleisin käyttöaika.

Rannerenkaat.

Eräänä selvänä osoituksena ^{siitä, että} Suomi roomalaisena aikana on läheisesti liittynyt Itä-Baltiaan, ^on rannerenkaiden runsas käyttö.

40 Rig 1925, s. 43,k. 4.

41 Moora, m.t., ^s. 108, nootti 3.

42 Vrt. esim. Moora, m.t., s. 108—9

43 SMYA XL, s. 95—6.

44 FM 1936, s. 10.

45 Jahn,Die Bewaffnung, s. 89, k. ^97.

46 FM 1936, s. 18.

47 Moora, m.t., s. 108—9.

Skandinaviassa ^ne eivät tähän aikaan olleet yhtä suosittuja. Niiden muodossa ei meillä tällöin ilmene suurtakaan vaihtelua. Suosituin näyttää olleen läpileikkaukseltaan segmentinmuotoinen ja päihin ka-peneva tyyppi (k. 73). Päihin vahvistuva (k. 12) ^{48 tai} tasapaksu neli-kulmainen⁴⁹ muoto ^on Suomessa harvinainen. Itä-Baltian vastaavan ajan löydöksissä niitä sensijaan tapaa yleisesti. Niinikään Satakunnan

K. 73. Pronssinen rannerengas Koke-mäen Köönikänmäestä.

K. 74. »Käärmepäinen» rannerengas Nakkilan Penttalasta.

K. 72. Väkälehtinen pxitkikeihäänkärki Vesilahden Karholannokasta.

piiristä puuttuvat ohuet, leveät rannerenkaat, ^{joita on} eräistä toisista etelä-Suomen kalmistoista.

Rannerenkaiden kaunistamiseen on pantu vähän painoa. Poikittais-viivat ^{päissä tai} pitkittäiset pyöryläviivat (k. 13) ^ja kierukkauurteet tms. ovat ainoita koristeaiheita Satakunnan tämänaikaisissa ranneren-kaissa. Plastilliseksi »käärmeenpääksi» muovatut rannerenkaanpäät,

48 5851; 42, Nakkila, Penttala.

49 5851:1, Nakkila, Penttala.

jollainen^on Nakkilan Penttalasta (k. 74),50 on laajalti käytetty koriste lutapa germaanisella alueella.

Niinkuin ^jo mainittiin, voidaan kaikille mainituille rannerenkaille osoittaa vastineet Itä-Baltian ^piiristä,sl mistä muodot nähtävästi poik-keuksetta ovat tulleet. Myöhemmin on näitä rannerenkaita saatettu valmistaa omassakin maassamme.

Nakkilan Penttalan kalmisto, josta useimmat mainituista ranneren-kaista ovat, on edellä ^ajoitettu vanhempaan roomalaisaikaan, lähinnä ehkä kuitenkin 100-luvulle. Näin varhaisia lienevät jotkut muutkin Satakunnan tämän tyypin edustajat.^s2 Tällaisten rannerenkaiden jat-kuvasta käytöstä nuoremmalla roomalaisajalla on osoituksena niiden

esiintyminen v:n 300 vaiheille ajoitetussa Tyrvään Kaukolan 110. hau-dassa.⁵³ Koristelu on viimeksimainituissa ^jatkuvasti niukkaa, ^onpa joukossa sellaisiakin, joita ei ole lainkaan kaunistettu.⁵⁴ Pohjanmaalta Vöyrin ^pitäjän Miemoisten kalmistosta on Tyrvään rannerenkaita muis-tuttava, suunnilleen samanaikainen ^{rengas, ss} mistä päätellen ^{tyyppi ei} ole meillä tällöinkään satunnainen eikä paikallinen.

Kaularenkaat.

Kaularenkaat ovat meillä roomalaisaikana olleet ^myös vähälajinen koruryhmä, vaikkakin jotkut niistä ovat erikoisen muotonsa ja

silmään-pistävän kokonsa vuoksi ^joutuneet poikkeuksellisen huomion ja tutki-muksen kohteiksi, kuten ^pronssista valettu torvipäinen

kaula-reng a s.⁵⁶ Sitä tunnetaan Suomen ulkopuolelta vain Itä-Baltiasta,

50 5577: 1.

51 Moora, ^m.t.,tl. XXI—XXVII.

52 3441: 12, Hackman, Eisenzeit, tl. 10: 1, Kokemäki, Köönikänmäki (k. 73); 3988:

32, m.t., tl. ^10:5, Kokemäki, Forsbynniemi; 8901: 7, Nokia, Knuutila; 6369: 5, Kangas-ala, TiihKangas-ala, Jussila; ^3036; 17—8, Eura, Lauhianmäki.

53 11634: 98, 102, 129, 144, 146—8.

54 11634: 146, ^148,

55 FM 1935, s. 6,k. 5.

30 Viimeksi Moora, m.t., s. 264—73, jossa on myös viittaukset varhaisempiin tut-kimuksiin.

jossa sen kehitysvaiheita voi seurata pitkälle taaksepäin. Keski-Euroo-passa ja Skandinaviassa se on vieras. Se on sukua la Tene-ajan ns.

jossa sen kehitysvaiheita voi seurata pitkälle taaksepäin. Keski-Euroo-passa ja Skandinaviassa se on vieras. Se on sukua la Tene-ajan ns.

In document HISTORIA SATAKUNNAN (sivua 158-200)