Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio ja maan metsävarat (347 miljoonaa hehtaaria, 9 % koko maailman metsistä) ovat Venäjän jälkeen maailman toiseksi suurimmat metsäpeitteisen maan pinta-alalla mitattuna (Natural Resources Canada 2017). Vastaavasti Pohjoismaiden yhteenlaskettu metsäpinta-ala on 63 miljoonaa hehtaaria (Forest Europe 2015).
Natural Resources Canada (2017) mukaan Kanadan metsistä 68 % on havupuuvaltaisia ja metsien puuston kokonaistilavuus on noin 47 miljardia m3. Lukema käsittää niin taloudellisen käytön kohteena olevan kuin suojelualueitten puustonkin. Tästä likimain kolmannes (noin 15 miljardia m3) on Albertasta Newfoundlandiin ulottuvan ”boreaalisen kilven kasvillisuusvyöhykkeen” (eng. The Boreal Shield ecozone) alueella. Huolimatta alueen suuresta puuston kokonaismäärästä, alueen puusto on verrattain hidaskasvuista. Keskimäärin alueella on puustoa 118 m3/ha. Vastaavasti parhaan puuntuotoksen alueella Tyynenmeren
rannikolla puustoa on 432 m3/ha. Vuonna 2015 Kanadassa hakattiin 160 miljoonaa m3 puuta.
Tämä alittaa selvästi arvioidun kestävän vuosittaisen hakkuumäärän 226 miljoonaa m3. Vuosittaisista hakkuista 42 % hakataan yksin Brittiläisen Kolumbian alueella. 75 % Brittiläisessä Kolumbiassa tuotetusta puutavarasta viedään Yhdysvaltojen markkinoille (Gaston & Robichaud 2016).
Forest Europen (2015) tekemän selvityksen mukaan puuston kokonaistilavuus Pohjoismaiden metsissä on hieman yli 6,5 miljardia m3 ja se kasvaa vuosittain 0,7 %. Puustosta 5,6 miljardia m3 on sijaintinsa puolesta taloudellisesti hyödynnettävissä. Pohjoismaiden metsät ovat havupuuvaltaisia ja puustosta 41 % on mäntyä ja 40 % kuusta (Nordic Council of Ministers.
2010). Metsät ovat suurimmaksi osaksi tasaikäisiä ja boreaaliset puulajit saavuttavat 20–35 metrin pituuden (Nordic Council of Ministers. 2010). Puuston volyymissa on Pohjoismaiden alueella merkittävää vaihtelua. Keskimäärin Pohjoismaiden metsissä on puuta 105 m3/ha.
Tiheintä puusto on Tanskassa, jonka metsissä on puuta 204 m3/ha (Forest Europe 2015).
1.3.2 Metsätuhot
Metsätuhot ovat maastopalojen suhteen Kanadassa suuruusluokaltaan omalla tasollaan Pohjoismaihin verrattuna. Vuosittain Kanadassa on keskimäärin 7 000 maastopaloa ja paloalaa yli 2 miljoonaa hehtaaria (Johnston & Flannigan 2017). Euroopassa suurin riski maastopaloille on Etelä-Euroopan maissa, mutta myös Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa oli kesällä 2017 yhteensä 6 421 paloa, joissa paloi 2 418 hehtaaria (European Union 2018).
Heinäkuussa 2018 Ruotsissa oli poikkeuksellisen laajat maastopalot, joissa paloala oli 25 000 ha ja paloista aiheutui arviolta 900 miljoonan kruunun menetykset (Skogsstyrelsen 2018).
Vuonna 2017 yksittäisessä palossa Kanadan Fort McMurrayssa, Albertassa, palot ulottuivat kolmen kuukauden aikana 600 000 ha alueelle ja aiheutti 3,8 miljardin kanadan dollarin vahingot (The Canadian Press 2017).
Hyönteis- ja sienituhoilla on merkittävä vaikutus Kanadan metsiin. Vuonna 2015 pääasiassa hyönteiset aiheuttivat vahinkoja 176 318 km2 alueella, joka vastaa 5 % koko maan metsäalasta (Natural Resources Canada 2017). Erityisen merkittäviä tuholaisia ovat kuusen neulasia syövä kääriäisen toukka (Choristoneura fumiferana) sekä pääasiassa Brittiläisessä Kolumbiassa mäntypuulajeille tuhoa aiheuttava vuoristoniluri (Dendroctonus ponderosae). Vuoristonilurin on arvioitu vuoteen 2015 mennessä tappaneen 731 miljoonaa m3 taloudellisesti hyödynnettävissä olevaa Brittiläisen Kolumbian mäntypuustoa (54 % Brittiläisen Kolumbian
mäntypuista). Sittemmin Vuoristonilurin tuhot ovat vähentyneet merkittävästi (Forest Healt in British Columbia 2018). Puut ovat taloudellisesti hyödynnettävissä 4–5 vuoden ajan vuoristonilurin iskeydyttyä niihin. Tämä on lisännyt provinssin hakkuumääriä yli suunnitellun kestävän tason vuoristonilurin massaesiintymien seurauksena. Hakkuumääriä joudutaan vahingoittuneen puun korjuun loputtua laskemaan merkittävästi (jopa 30 % vuositasolla) ja tämä aiheuttaa metsäteollisuudessa sopeutumistoimia (Patterson 2015). Sahatavaran tuotantotasoa voidaan joutua leikkaamaan raaka-aineen kallistuessa, mutta samalla loputuotteen hinta ei nouse samassa suhteessa (Abbott ym. 2009). Pohjoismaissa merkittäviä hyönteis- ja sienituhojen aiheuttajia ovat pääasiassa kirjanpainajat, ytimennävertäjät, tervasroso ja juurikäävät (Uotila ym. 2015).
Hyönteistuhoilla ja metsäpaloilla voi olla myös yhteisvaikutuksia. BC Hydro on havainnut, hallinnoimansa verkoston alueella Brittiläisessä Kolumbiassa, että vuoristonilurin iskeytymät puut kaatuvat kuoltuaan herkästi sähkölinjojen päälle ja muodostavat näin ollen uhan sähkönjakelun häiriöttömyydelle. Metsäpalon yhteydessä samaiset puut ovat herkempiä palamaan voimakkaammin ja sähkölinjojen lähellä levittämään palon myös läheisiin sähköpylväisiin aikaansaaden tuhoja verkostossa (Transmission & Distribution World 2013).
Muita tuhonaiheuttajia niin Kanadan kuin Pohjoismaiden metsissä ovat hirvieläimet, myyrät, myrskyt, lumi ja tulvat. Lumituhot ovat merkittävämpiä mitä pohjoisemmaksi mennään.
Pohjois-Ruotsissa lumen ja tuulen aiheuttamia tuhoja oli 4,7 % osuudella ja Etelä-Ruotsissa 1,6 % osuudella metsäalueesta vuosien 2013–2017 välisellä tarkasteluajanjaksolla (Nilsson ym. 2018). Hirvituhot kohdistuvat mäntyihin ja alentavat runkojen laadun pylväiden edellyttämää laatutasoa heikommaksi. Hirvituhot ovat tyypillisesti paikallisia ja voimakkaasti riippuvaisia hirvikannasta. Suomessa vuonna 2017 arvioituja hirvituhoja oli yksityismailla 2 500 ha alueella ja niistä maksettiin korvauksia 1,4 miljoonaa euroa (Nevalainen ym. 2017).
Todellisuudessa hirvituhot ovat kuitenkin laajemmat ja tätä puoltaa myös valtakunnan metsien 12. inventoinnin tulokset, joiden mukaan noin 6 000 km2 eli 3 % osuudelta puuntuotannon metsämaan alalta löytyy hirvituhoja (Nevalainen ym. 2017). Ruotsissa vuosien 2013–2017 välisellä tarkastelujaksolla hirvituhoja oli puuntuotannon metsämaalla Pohjois-Ruotsissa 3,7 % ja Etelä-Pohjois-Ruotsissa 3,2 % osuudella (Nilsson ym. 2018). Norjassa kuuselle ja männylle suurimmat tuhonaiheuttajat ovat abioottisia tekijöitä, joista merkittävimmät ovat lumi ja tuuli (Timmermann ym. 2018). Edellä käsitellyt tuhot voivat mahdollisesti lisääntyä ilmastonmuutoksen vaikutuksesta.
1.3.3 Metsien omistus
Kanadan metsäpinta-alasta 90 % on provinssien ja territorioitten hallinnassa. Provinssien ja territorioitten omilla metsistä vastaavilla ministeriöillä on päätäntävalta näiden julkisomisteisten ns. ”Crown land” alueitten käytön suhteen. Kanadan liittovaltiolla on lainsäädäntövalta metsävarojen suhteen korkeammalla tasolla kuten metsävarojen tullessa kyseeseen kansantalouden, viennin, kansainvälisten suhteiden ja alkuperäiskansoja koskevien kysymysten kohdalla. Liittovaltio hallinnoi myös omia maitaan ja kansallispuistoja (Natural Resources Canada 2017).
Provinssien ja territorioitten ministeriöt myöntävät alueilleen hakkuuoikeuksia (Forest Licence) ja myös määräävät hakkuiden määrän aluekohtaisesti vuositasolla (AAC eli Allowable Annual Cut). Esimerkiksi Brittiläisessä Kolumbiassa hakkuuoikeus myönnetään enimmillään 20 vuodeksi kerrallaan ja se voi olla tarkasteltavissa 5–10 vuoden välein (BC Ministry of Forests 2012). Hakkuuoikeudet omaava metsäyhtiö on lain mukaan velvoitettu laatimaan metsänkäyttösuunnitelman yhdessä julkisen tahon kanssa ja se on hyväksytettävä alueen hallituksella ennen hakkuita. Tienrakennus ja hakkuiden jälkeinen metsänuudistaminen on myös hakkuuoikeuksien haltijan vastuulla. Hakkuuoikeuksia omistavat yritykset monesti ostavat puunkorjuupalvelut urakoitsijoilta ja vuokraavat hakkuuoikeuksia eteenpäin.
Hakkuuoikeuksia voi saada myös provinssin metsien hallinnasta vastaavan tahon myydessä tarjouskaupalla yksittäisten leimikoitten hakkuuoikeuksia. Tämän lisäksi hakattua puuta myydään vapailla markkinoilla. Yksityisomistuksessa on ainoastaan 6 % Kanadan metsäpinta-alasta. Tyypillisimmin nämä metsät ovat suurten metsäyhtiöitten omistuksessa (Natural Resources Canada 2017).
Pohjoismaissa metsät ovat monin tavoin tärkeitä yhteiskunnalle. Erityisesti julkisomisteisten metsien hallinnointi on monitavoitteista. Pohjoismaiden metsät ovat suurimmaksi osaksi yksityisessä omistuksessa ja keskimäärin kolme neljäsosaa metsistä on yksityisomisteisia.
Yksityisomistus jakautuu yksityishenkilöiden, organisaatioiden ja yritysten omistukseen.
(Nordic Council of Ministers 2010).
1.3.4 Yrityslainsäädäntö
Kanadassa lainsäädäntöä on liittovaltion, provinssien ja territorioitten tasoilla. Yritys voi valita rekisteröityykö liittovaltion vai provinssin lainsäädännön alaiseksi. Liittovaltion
lainsäädännön alaiseksi rekisteröitynyt yritys voi toimia kaikissa provinsseissa omalla nimellään, mikäli se ei aiheuta poikkeuksellista mahdollisuutta väärinkäsityksiin. Provinssin lainsäädännön alaiseksi rekisteröityneen yrityksen on toisen provinssin alueelle toimintaa laajentaessaan rekisteröidyttävä myös kohdeprovinssiin. Liittovaltiolle on tehtävä ilmoitus uuden liiketoiminnan tai jo olemassa olevan liiketoiminnan oston yhteydessä. Kooltaan merkittävien yrityskauppojen kohdalla suoritetaan ”net benefit to Canada” -tarkastelu. Niin liittovaltion kuin provinssin lainsäädännön piiriin rekisteröityneen yrityksen johtohenkilöistä 25 % on oltava Kanadan kansalaisia. Yritysten on raportoitava toiminnastaan ”annual return”
-lomakkeella ja laadittava tilinpäätös. Tilinpäätöstä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa viranomaistahoille, mikäli kyseessä on listaamaton yhtiö (Goodmans 2017).
Pohjoismaisia yrityksiä koskevat niin rekisteröitymismaansa kansallinen lainsäädäntö kuin EU:n lainsäädäntö, siltä osin kuin yritys harjoittaa liiketoimintaa EU -maan tai -maiden alueella. Kilpailulainsäädännöllä tavoitellaan tervettä kilpailua ja pyritään takaamaan markkinoiden häiriöttömyys (Ojala 2005). Oleellisin osa edellä mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi on kilpailunrajoitusten ja monopolien eli määräävän markkina-aseman väärinkäytön ehkäiseminen. Kansallinen ja EU:n lainsäädäntö on tarkoitettu olevan yhteneväiset. Yrityskauppavalvonnan tarkoitus on estää monopolin synnyttävät yrityskauppajärjestelyt. Kaikki yritykset ovat kirjanpitovelvollisia, mutta tilintarkastusvelvollisuus, raportointivelvollisuuden laajuus ja raportoinnin julkisuus ovat riippuvaisia yrityksen koosta (Raitio 2017). Pohjoismaissa listaamattomienkin yritysten on tavallista julkistaa tilinpäätösasiakirjojaan.