kytkeytyy PV:n suorituskykyihin ja suorituskykyjen hallintaan?
Kenraaliluutnantti Timo Kakkola, sotatalouspäällikkö Everstiluutnantti Juha Ponto, Pääesikunta, logistiikkaosasto Everstiluutnantti Jukka Honkanen, Pääesikunta, logistiikkaosasto Everstiluutnantti Matti Sopanen, Pääesikunta, logistiikkaosasto Insinöörieversti Markku Köpsi, Pääesikunta, logistiikkaosasto
Johdanto
Tässä artikkelissa tarkastellaan sotatalouden kytkeytymistä Puolus-tusvoimien suorituskykyihin ja suorituskykyjen rakentamiseen ja ylläpitoon. Aihetta lähestytään kokonaismaanpuolustuksen, suori-tuskyvyn rakentamisen ja ylläpidon, sotilaallisen huoltovarmuuden sekä teollisuuden valmiuden näkökulmista.
Aluksi on syytä esitellä käsitteitä. Sotatalouden käsite on jo ai-kaisemmassa artikkelissa avattu. Kuten tästäkin artikkelista useassa kohden huomataan, sotatalouden käsite on vaikeasti tai haluttaessa myös monitahoisesti kuvattavissa.
Suorituskyky ja suorituskykyjen rakentaminen määritellään mo-nessa Puolustusvoimien normissa. Suorituskykyperusteisessa kehit-tämisessä suorituskyky tarkoittaa kykyä saavuttaa haluttu vaikutta-vuus määritellyissä olosuhteissa tehtävien täyttämiseksi. Kyvykkyys on toiminnallinen ominaisuus tai toiminnallinen kapasiteetti, joka
edellytetään halutun vaikuttavuuden aikaansaamiseksi. Suoritus-kykyperusteisessa kehittämisessä pyritään erottamaan suoritus-kyvyn tarve ja sen ratkaisu toisistaan suunnittelun alkuvaiheessa.
Tällöin on mahdollista tarkastella tarvittavia suorituskykyjä ko-konaisvaltaisesti kaikki osatekijät huomioiden ja löytää resurssi-tietoisia, uusia kustannustehokkaita ratkaisuja niiden toteuttami-seksi.
Joukoilla ja järjestelmillä on kyvykkyyksiä, joilla saadaan ai-kaan haluttu vaikutus eli suorituskyky. Puolustusvoimissa kyvyk-kyyden määrittämiseen käytetään kahdeksaa kyvykkyysaluetta.
Kyvykkyysalueiden kautta määritetään, mitä kyvykkyyttä halutun vaikutuksen aikaansaaminen ajassa, tilassa ja olosuhteissa tehtä-vien toteuttamiseksi edellyttää.
Suorituskyvyn rakentamisen peruselementtejä on hankittavan suorituskyvyn elinjakson suunnittelu. Tätä suunnittelua tehdään Puolustusvoimien pääprosesseissa. Elinjakson suunnittelun pe-rusteet määritetään Puolustusvoimien pääprosessissa 1 (Suoritus-kyvyn suunnittelu ja kehittäminen). Siinä määritetään Puolustus-voimien tavoitetila, kehitetään puolustusjärjestelmän käyttö- ja toimintaperiaatteet sekä suunnitellaan puolustusvoimien toimin-nan ja puolustusjärjestelmän kehittäminen.
Puolustusvoimien kehittämisohjelmassa (PVKEHO) pääte-tään, miten puolustusjärjestelmän ja sen osajärjestelmien suo-rituskykyjä kehitetään sekä kehittämiseen käytettävät resurssit.
Puolustusvoimien kehittämisohjelma antaa perusteet Puolustus-voimien suorituskykyjen rakentamiselle ja ylläpidolle.
Pääprosessissa 2 (Suorituskyvyn rakentaminen ja ylläpito) rakennetaan Puolustusvoimien strategisen suunnitelman suori-tuskykytarpeiden mukainen suorituskyky sekä ylläpidetään Puo-lustusvoimien suorituskyvyt.
Kehittämissuunnitelmissa määritetään, miten puolustusjärjes-telmän tavoitetilassa ja Puolustusvoimien kehittämisohjelmassa
esitetty suorituskyky suunnitellaan ja rakennetaan. Suunnitelmat tarkentavat kehittämisohjelmien resurssien suunnittelua ja käyt-töä.Sotatalouteen liittyy myös läheisesti huoltovarmuuden ja so-tilaallisen huoltovarmuuden käsitteet. Huoltovarmuus tarkoittaa varautumista mahdollisiin kriiseihin ja häiriötilanteisiin sekä jatkuvuudenhallintaa turvaamalla elintärkeät toiminnot, jot-ta yhteiskunjot-ta ja elinkeinoelämä toimivat ja ihmiset voivat elää turvallisesti arkeaan. Sotilaallisella huoltovarmuudella turvataan Puolustusvoimien kriittisten järjestelmien toimintakyky myös yh-teiskunnan häiriötilanteissa.
Puolustushallinnon materiaalipolitiikka -osastrategiassa on todettu, että sotilaallisen huoltovarmuuden takaamiseksi on var-mistettava keskeisen materiaalin saatavuus ja kotimaassa toimivan teollisuuden kyky integroida, huoltaa ja korjata Puolustusvoi mien suorituskyvyn kannalta keskeisiä järjestelmiä kaikissa oloissa.
Puolustushallinto toimii aktiivisesti kotimaisen ja kansainväli-sen voimavara- ja huoltovarmuusyhteistyön kehittämisessä sekä viranomaisten että elinkeinoelämän kanssa. Kustannustehok-kuutta voidaan kehittää kahden- ja monenvälisellä materiaaliyh-teistyöllä, joka tukee materiaalisen suorituskyvyn kehittämistä ja ylläpitoa sekä sotilaallista huoltovarmuutta. Puolustushallintojen välinen materiaalialan yhteistyö tukee kotimaisen puolustusteol-lisuuden kansainvälistymistä ja verkottumista sekä vahvistaa soti-laallista huoltovarmuutta. Materiaalipolitiikan keskeinen tavoite on sotilaallisen huoltovarmuuden turvaaminen kaikissa tilanteis-sa. Suomi asettaa sotilaalliselle huoltovarmuudelle edelleen poik-keuksellisen korkeat vaatimukset.
Sodan ajan puolustuskyky perustuu suurelta osin muualta yh-teiskunnasta saataviin resursseihin. Sotilaallisen huoltovarmuu-den turvaaminen edellyttää, että sotilaallinen varautuminen ja siviiliyhteiskunnan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin
varautu-minen yhteensovitetaan sekä yhteistyötä Huoltovarmuuskeskuk-sen ja muiden huoltovarmuustoimijoiden kanssa tiivistetään.
Erityisen tärkeää on varmistaa kriittisten teknisten järjestel-mien häiriötön ylläpito ja maanpuolustuksessa käytettävän kriitti-sen kulutusmateriaalin tuotanto.
Kokonaismaanpuolustus ja sotatalous (evl Juha Ponto & evl Jukka Honkanen)
Juuret historian antamissa opeissa
Länsimaisessa ajattelussa sotataloudella on ymmärretty toimen-piteitä, joilla valtio säätää teollisuustuotantonsa palvelemaan sodan päämääriä mahdollisimman optimaalisesti. Käytössä olevat resurs-sit pyritään siis kohdentamaan tehokkaasti sekä sotakoneiston että siviiliyhteiskunnan edellyttämien vaatimuksiin. Historiallisena esi-merkkinä tästä voidaan pitää Yhdysvaltojen teollisuuden tuotanto-kapasiteetin ja -prosessien valjastamista tuottamaan suuria määriä lentokoneita ja muuta sotamateriaalia liittoutuneiden tarpeisiin toisen maailmansodan aikana. Muutos toimeenpantiin hyvin no-peasti heti sen jälkeen, kun Yhdysvaltojen hallinto ja keskeiset teollisuustoimijat pääsivät yhteisymmärrykseen ratkaisun välttä-mättömyydestä. Tehokkaalla sotataloudella oli ratkaiseva merkitys sodan lopputulokseen. Voidaan jopa nähdä, että tämä ”tehtaiden sota” ratkaisi voiton liittoutuneille. Sama koneisto kykeni saman-aikaisesti ylläpitämään kohtuullisen korkean siviiliväestön hyvin-voinnin. On toki hyvä muistaa, että Yhdysvallat ei juuri joutunut kärsimään omalle maaperälleen kohdistuneista hyökkäyksistä.
War economy eli sotatalous nähdään nimensä mukaisesti so-taan liittyvinä talouden toimenpiteinä. Lievempiin kriiseihin ei ole määritetty vastaavaa termiä. Globaali turvallisuustilanne on kuitenkin ollut jo vuosia murroksessa. Sodan ja rauhan välinen
raja on yhä häilyvämpi, sillä toimijat ovat yhä moniulotteisempia, vaikuttamisen keinovalikoima on entistä laajempi ja suojautumi-nen ulkoisia uhkia vastaan on yhä vaativampaa. Miten sotatalous käsitteenä istuu nykyisen kaltaiseen uhkaympäristöön? Onko aika jo ajanut sotatalouden ohi? Suomi on luonut jo vuosikymmeniä sitten järjestelmän, joka vastaa edelleen erinomaisesti nykyisiin moniulotteisiin laaja-alaisen keinovalikoiman mukaisiin uhkiin, täysimääräistä sotatilaa unohtamatta. Järjestelmää kutsutaan ko-konaismaanpuolustukseksi.
Kokonaismaanpuolustus on keskeinen osa Suomen kansallista turvallisuutta. Kokonaismaanpuolustuksen käsitteen määritelmä on säädetty lainsäädännössämme. Sillä tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla turvataan Suomen valtiol-linen itsenäisyys sekä kansalaisten elinmahdollisuudet ja turval-lisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan.
Kokonaismaanpuolustuksen käsite on pitkän kehitystyön tulos.
Sen toiminta-ajatus on muodostanut viranomaisten, elinkeinoelä-män ja kansalaisjärjestöjen yhteistoimintaan perustuvan verkosto-kokonaisuuden, jolla on vastattu kaikkiin mahdollisiin uhkiin.
Sota talouden käsite linkittyy edelleen luontevasti kokonaismaan-puolustukseen. Kaikilla kokonaismaanpuolustuksen osa-alueilla on myös sotataloudellinen ulottuvuus.
Kokonaismaanpuolustuksen kova ydin
Puolustusvoimien keskeisin toiminta liittyy sotilaallisen maanpuo-lustukseen. Tässä yhteydessä sotatalous käsittää kaikki sotilaallisen maanpuolustuksen toimenpiteet, jotka liittyvät Puolustusvoimien varusteiden hankintaan ja materiaalisen valmiuden ylläpitoon eri valmiustiloissa. Kriisiajan sotataloudellisen, materiaalisen valmiu-den perustana on pitkälti siviilielämän teollisuus ja palvelutuotan-to. Sotatalous on osa yleistä huoltovarmuutta, jonka rahoituksesta ovat vastuussa myös puolustusbudjetin ulkopuoliset tahot.
Käytän-nössä sotatalous integroidaan osaksi sotilaallista maanpuolustusta puolustussuunnittelussa. Toimilla pyritään siihen, että joukkojen toimintakyky kyetään tuottamaan ja ylläpitämään kaikissa tilanteis-sa. Tehtävä on haastava, koska järjestelmä on pystyttävä toimeenpa-nemaan uhkaa vastaavaksi hyvinkin nopeasti, ja sen on tarvittaessa kyettävä toimimaan pitkänkin kriisin ajan. Sotataloudelle muodos-tuu kaksi ulottuvuutta: omavaraisuus ja tuotantokyky. Suomella pi-tää olla riittävä omavaraisuus, joka mahdollistaa nopean toiminnan käynnistämisen ja toiminnan ylläpitämisen siihen asti, kunnes tuo-tantokyky tai muut kanavat pystyvät tarjoamaan sotilaallisen maan-puolustuksen tarpeen mukaisen materiaalin ja täydennykset.
Kansainvälinen yhteistoiminta on yhä merkittävämmässä ase-massa, kun pohdimme sotilaallisen maanpuolustuksen suhdetta sotatalouteen. Kauas on menty ajoista, joissa kyettiin varustamaan ja ylläpitämään joukkojen edellyttämä tuki puhtaasti kansallisin järjestelyin. Mitä teknisemmästä järjestelmästä on kyse, sitä pi-dempi on logistinen kokonaisketju. Jo siksi on varmistuttava siitä, että järjestelmän taistelukestävyyttä voidaan varmentaa ja vahvistaa kansainvälisellä yhteistoiminnalla. Se edellyttää jo normaalioloissa koordinoitua voimavarojen yhdistämistä sekä kansallisesti että kan-sainvälisesti. Puolustusvoimien ja muiden sotatalouteen liittyvien kansallisten organisaatioiden yhteistoimintaa on syytä tiivistää, jot-ta kaikkien kansainvälinen yhteistoiminjot-ta on toisten tiedossa. Niin toimimalla vältetään päällekkäisyyksiä ja lisätään tietoa sotatalou-den kehittämismahdollisuuksista. Jos kansallisesta näkökulmasta puhutaan omavaraisuudesta ja tuotantokyvystä, tuo kansainvälinen ulottuvuus mukaan termin strateginen syvyys. Sota taloutta tuote-taan myös maan rajojen ulkopuolelta.
Huoltovarmuus tai toisin ilmaistuna taloudellinen maanpuolus-tus luo perustan kriisin siedolle. Huoltovarmuutta tarvitaan tur-vaamaan kansalaisten elinmahdollisuuksia jo ilman sotatilaakin.
Covid-19-pandemia on jo osoittanut huoltovarmuuden
merkityk-sen. Vähäpätöiseksikin mielletyt tuotteet voivat osoittautua kriit-tisiksi, kun poikkeustilan ja kriisin luonne edellyttääkin juuri ky-seisen tuotteen käyttöä. Hyvä esimerkki tästä on kasvomaskit, joita useat valtiot aloittivat hankkimaan covid-19-tilanteen alkuvaihees-sa kanalkuvaihees-sallinen etu edellä kanalkuvaihees-sainväliset kumppanit ohittaen. Sota-talouden onkin varmistettava, että kykenemme varmistamaan perushyödykkeet, polttoaineet ja raaka-aineet niin sotilaallisen maanpuolustuksen kuin muun yhteiskunnan vähimmäistarvet-ta tyydyttämään kaikissa olosuhteissa. Huoltovarmuus luo lisäksi pohjan myös muutokselle, jolla esimerkiksi teollisuusyritys muun-taa tuotantoaan sotatalouden edellyttämäksi tuotannoksi (tarvit-tavat raaka-aineet, tuotantokoneisto jne.). Huoltovarmuudessa, kuten myös sotataloudessa, oleellista on resurssien tasapainotta-minen puolustuskyvyn ja muun yhteiskunnan asettamien vaati-musten mukaisesti. Huoltovarmuuskokonaisuutta käsitellään tässä artikkelissa myöhemmin.
Toimiva yhteiskunta – perusta sotataloudelle
Myös yleisellä järjestyksellä ja turvallisuudella on sotataloudelli-nen merkitys. Miten turvaisimmekaan sotatalouden elinehtona olevan osaavan työvoiman turvallisen käytön kansakunnan hyväk-si ilman, että valtio kykenihyväk-si ylläpitämään yleistä järjestystä ja tur-vallisuutta? Saati tilanteessa, jossa kriittiset hyödykkeet menisivät-kin niille, jotka hamstraisivat niitä itselleen röyhkeimmin muista välittämättä? Ilman sisäistä järjestystä rahoitusmarkkinat ja meka-nismit olisivat myös vaarassa, jolloin sotatalouden tuotantokyvyn toimintaedellytyksille ei olisi enää perusteita. Sisäministeriö on päävastuussa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämisestä.
Sotatalouden on tunnistettava kaikki poikkihallinnolliset toimijat turvatakseen omat toimintaedellytykset.
Nykyisissä konflikteissa vaikuttamisen keinovalikoima on laaja.
Vaikuttaminen voi olla epäsuoraa, ei-fyysistä vaikuttamista,
pe-rinteistä asevaikutusta tai mitä todennäköisemmin ennalta arvaa-maton yhdistelmä useita eri keinoja. Myös muut turvallisuusuhat, kuten esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuus, edellyttävät kansa-kunnalta kyvykkyyttä väestönsuojeluun, joka onkin yksi kokonais-maanpuolustuksen osa-alueista. Väestönsuojelulla on merkitystä myös sotatalouteen, koska se linkittyy osin yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen, jolla turvataan muun muassa osaavan työvoi-man suorituskyky. Väestönsuojelulla on myös merkittävä psyko-loginen vaikutus. Se lisää uskoa kansakunnan kykyyn kestää poik-keustilanteita ja mahdollistaa talouden ohella myös sotatalouden rattaiden pyörimisen konfliktista tai muusta poikkeustilanteesta ulospääsemiseksi.
Rajavartiolaitos on vastuussa rajaturvallisuuden ylläpitämisestä.
Sotatalous liittyy rajaturvallisuuteen kahdella tapaa. Rajavartiolai-tos (RVL) osallistuu sotilaallisen maanpuolustuksen tehtäviin joko itsenäisesti tai osana Puolustusvoimia. Tällöin Rajavartiolaitos ei eroa sotatalouden näkökulmasta millään tapaa Puolustusvoimista.
RVL:n joukot tarvitsevat samanlaista ylläpitoa kuin mikä tahansa muu joukkokin. Toki rajajoukoilla on omat erityispiirteensä, mut-ta isossa kuvassa vaatimuksilla ei ole suurmut-ta eroa. Toinen kenties laaja ulotteisempi tulokulma sotatalouteen liittyy tavaraliikentee-seen. Kuten jo aiemmin on mainittu, sotataloutta tuotetaan yhä enenevissä määrin myös maan rajojen ulkopuolella. Viranomais-ten hallinnassa oleva rajaturvallisuus mahdollistaa sotatalouden edellyttämän tavaraliikenteen, raaka-aineiden ja hyödykkeiden saannin. Voidaankin sanoa, että rajaturvallisuus pitää osaltaan sota talouden pyörät pyörimässä. Rajaturvallisuus on perusedelly-tys myös ulkomaankaupalle. Valuutta liikkuu ja rahaa riittää myös sotatalouden ylläpitämiseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävänä on tuottaa hyvinvointia kaikille kansalaisille. Viimeistään sairastuessaan jokainen meis-tä tajuaa sosiaali- ja terveydenhuollon merkityksen. Sotatalous
perinteisessä merkityksessä mielletään ”kovaksi” materiaaliin keskittyväksi kokonaisuudeksi ja onkin osin keinotekoista ajatel-la, että sotatalous käsittäisi myös terveydenhoidon osuuden. Silti lääkintähuoltoon tarvittavien järjestelmien hankinta ja ylläpito on osa sotatalouden kokonaisuutta. Toimiva sosiaali- ja terveyden-huoltojärjestelmä on kuitenkin yhteiskunnan perusedellytys eikä ilman kriisinsietokykyistä terveydenhuoltojärjestelmää voida pu-hua myöskään kestävästä sotataloudesta. Keskeistä on myös löytää keinot, joilla sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut saadaan kriisi-tilanteissa tasapainoisesti kaikkien tarvitsijoiden, myös sotatalou-den tarpeita vastaavaksi.
Ilman kommunikaatiota et pärjää
Verkottunut globaali toimintaympäristö edellyttää toimivia vies-tintäkanavia. Kokonaismaanpuolustuksen osa-alueista sähköinen viestintä onkin erittäin merkittävässä asemassa. Sotatalous puh-taimmassa mielessä – ”sotakalustoa tuottava koneisto” – ja kaikki muu tuotanto ovat täysin riippuvaisia sähköisistä yhteyksistä niin maan rajojen sisällä kuin ulkopuolellakin. Yhteiskunnan digitali-saatio kehitys on huimaa, ja sillä on vaikutus kaikkiin elämän aloi-hin. Ei enää riitä, että teknisistä järjestelmistä korvataan rikkoutu-neita osia tarpeen mukaan tai vaihdetaan öljyt säännöllisesti. Yhä useammin järjestelmät edellyttävät käyttöjärjestelmien päivittämi-sen. Tämä tapahtuu sähköisiä kanavia pitkin.
Tilanneymmärryksen muodostaminen, eri toimijoiden väli-nen kommunikointi sekä johtamiväli-nen ovat riippuvaisia sähköisen viestinnän kanavista. Vaikka kommunikoinnin nopeus kasvaa, si-sältää kehitys myös merkittäviä riskejä. Kaikkien kokonaismaan-puolustuksen toimijoiden on varauduttava vastaamaan jatkuvasti kyberuhkiin, mikä koskee myös sotataloutta. Varamenetelmiin on varauduttava, toiminta on harjoiteltava sekä toipumissuunnitelmat on oltava olemassa.
Maanpuolustustiedotus on myös kokonaismaanpuolustuksen osa-alue. Kansakuntaa kohdanneet kriisit ovat osoittaneet tiedo-tuksen merkityksen. Sotatalouden on tunnistettava oma merkityk-sensä osana maanpuolustustiedotusta. Tiedottamista on tehtävä kaikissa valmiustiloissa aktiivisesti. On mietittävä kulloinenkin kohdeyleisö ja pääviestit tilanteen edellyttämällä tavalla. Sotatalou-den tulisikin omassa viestinnässään pyrkiä vahvistamaan kansa-kunnan uskoa eri tyyppisistä kriiseistä selviytymiseen uskottavalla ja realistisella tavalla. Tiedotuksella voidaan vaikuttaa myös kan-sainvälisten toimijoiden mielikuvaan järjestelmämme kyvykkyy-destä. Voisiko sotatalouden pääviesti olla kiteytetysti: Sota talous – kestävän puolustuskyvyn perusta?
Koko yhteiskunnan turvana
Kuten huomataan, sotataloudella on oma ulottuvuutensa kaikkiin kokonaismaanpuolustuksen osa-alueisiin. Kokonaismaanpuolus-tuksen käsite on kestänyt erinomaisesti aikaa, ja se vastaa edelleen laaja-alaisiin ja monitahoisiin uhkatilanteisiin. Termin sotatalous juuret ovat syvällä perinteisen sodankäynnin maaperässä, missä sillä on ymmärretty kaikkia toimenpiteitä, joilla valtio säätää teol-lisuustuotantonsa mahdollisimman optimaalisella tavalla palvele-maan sodan päämääriä. On siis perusteltua esittää kysymys, onko sotataloudella enää virkaa tulevaisuuden kompleksisessa uhkaym-päristössä, jossa sodan ja rauhan välinen raja on häilyvä? Vastaus on kyllä ja ei. Jos sotatalous ymmärretään vain Puolustusvoimia ja perinteistä sotaa palvelevana toimintona, vastaus on ei. Mutta kun sotataloutta tarkastelee kokonaismaanpuolustuksen näkökulmasta kaikkia uhkatilanteita palvelevana kokonaisuutena, sille on edel-leen vahva tilaus.
Kyse on edelleen siitä, miten saamme valtakunnan voimavarat mahdollisimman tehokkaasti kaikkien toimijoiden käyttöön kul-loisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Sotatalous-termiä kannattaa
edelleen käyttää, kunhan muistamme, että sota ei ole enää niin yk-siselitteinen termi. Sen skaala vaihtelee hybridikeinoista laaja-alai-seen totaalilaaja-alai-seen sotaan.
Olisiko siis syytä myös pohtia, tulisiko sotataloutta käsitel-lä entistä laajemmin poikkihallinnollisena kokonaisuutena, eikä keskittyä niinkään enää vain Puolustusvoimien materiaaliseen valmiuden ylläpitämiseen? Koskeehan sotatalous kriisitilanteis-sa paitsi Puolustusvoimia, niin myös koko muuta yhteiskuntaa.
Tässä mallissa kaikilla kokonaismaanpuolustuksen osa-alueilla ja vastuutoimijoilla olisi selkeät sotataloudelliset tehtävät. Voisimme-ko puhua rohkeasti ehkä jopa Voisimme-koVoisimme-konaismaanpuolustustaloudesta?
Huoltovarmuuden käsitteen voisi ajatella kattavan saman asian, mutta se keskittyy kuitenkin pääasiassa varmistamaan raaka-ainei-den ja materiaalin saatavuutta. Sotatalous voisi käsittää laajemman kokonaisuuden sisältäen koko ketjun raaka-aineista aina ihmisiin ja tuotantoprosesseihin asti kokonaismaanpuolustuksen osa-alue-jaottelun mukaisesti. Tähän ajassa elävän sotatalouden on varau-duttava kokonaismaapuolustusta tukien.
Suorituskykyjen rakentaminen ja sotatalous (evl Matti Sopanen)
Valinnat vaakakupissa
”Enemmän aseita merkitsee vähemmän leipää” ja päinvastoin. Val-tion rajallisten kokonaisresurssien näkökulmasta pelkistetty totea-mus pitää paikkansa. Budjettinäkökulmasta asia ei kuitenkaan ole aivan näin suora. Budjetoinnilla ohjataan valtion toimintojen jär-jestämistä. Rahoituksen kohdentaminen päätetään parlamentaari-sesti, eikä budjetoinnin jälkeen muodostu hallinnonalojen välistä kilpailua resursseista. Tämä kaikki on käytännössä valintoja; valin-toja siitä, mihin yhteiskunnan resursseja käytetään.
Sanotaan myös: ”Varje land har sin armé, egen eller någon an-nans”. Tämä kadunmiehen teoria vaikuttaisi pitävän paikkansa melko vallitsevasti. Tyypillisesti valtiot itse ovat järjestäneet soti-laallisen puolustuksensa, suorituskykyjensä rakentamisen ja käy-tön; joissakin tapauksissa vapaaehtoisesti antaneet asian kokonaan jonkun toisen hoidettavaksi, kuten Islanti on toiminut. Näemme myös pysyviä tilanteita, joissa valtio ei ole eri syistä pystynyt puo-lustustaan järjestämään, ja tyhjiöllä on tapana täyttyä. Muu valtio saattaa joko ystävällismielisesti tai väkivalloin tulla ottamaan asian
”hoitaakseen”. Edellä kuvatuissa variaatioissa sotatalous ja sen to-teuttaminen muodostavat oleellisen osan valtion kokonaistoimin-taa ja puolustuksen järjestämistä.
Suomi on päättänyt järjestää puolustuksensa itse. Kuten aiem-min on todettu, kohdistuvat Suomen puolustuskyvyn ratkaisut kaikissa valmiustiloissa sotataloudellisiin näkökohtiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Sotilaallisen puolustuskyvyn ylläpitämiseksi – ja mahdollisesti sodan käymiseksi – tarvitsemme toimintaympä-ristöömme parhaiten soveltuvia sodan ajan joukkoja ja järjestel-miä. Puhumme suorituskyvystä. Sillä tarkoitetaan kokonaisuutta, joka käsittää aseet, laitteet ja järjestelmät, operaattorit eli käyttäjät, toiminta- ja käyttöperiaatteet, organisaatiot ja joukkorakenteet, johtamisen järjestelyt, infrastruktuurin eli käyttöympäristöt ja tilat sekä koko elinkaaren aikaisen ylläpidon.
Suorituskykyjen rakentaminen määritetään Puolustusvoimien kehittämisohjelmassa, joka pelkistäen sisältää rakennettavan suo-rituskyvyn ja siihen osoitetun rahoituksen aikaan sitoen. Perusteet kehittämisohjelmalle muodostuvat Puolustusvoimien tehtävistä sekä toimintaympäristön tilannekuvasta ja uhka-arviosta. Yhteis-kunnallinen hyväksyntä ja sotataloudellinen ratkaisu Puolustusvoi-mien suorituskykyjen kehittämiselle annetaan parlamentaarisissa linjauksissa, kuten turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteois-sa sekä hallitusohjelmisselonteois-sa. Hallitusohjelman myötä rakentuu
val-tionvarojen käyttösuunnitelma eli budjetti. Puolustusvoimien suo-rituskykyjen rakentamiseen osoitetaan vuosittain tarkasteltuna vajaa kolmannes puolustusbudjetista. Kaksi muuta kolmannesta osoitetaan toimintaan sekä henkilöstön palkkamenoihin.
Sotatalous ja sotataloudelliset ratkaisut kohdistuvat siihen, mi-ten valtion rajallisia kokonaisresursseja käytetään puolustuskyvyn ja sotilaallisten suorituskykyjen rakentamiseksi ja ylläpitämisek-si. Ratkaisuissa on pohdittava vastauksia moniin kysymyksiin;
mikä on tarpeellista, mikä on välttämätöntä, mikä on ehdottoman välttämätöntä, mitä muuta ollaan valmiita uhraamaan tarpeen täyttämisen kustannuksella, onko mahdollisuutta toimintatavan muutokselle ja niin edelleen. Entä mitkä ovat vaikutukset? Koko-naistarkastelussa valtiollisille päätöksentekijöille asettuu kaksi huo-mioitavaa ratkaisunäkökulmaa: miten kokonaisresurssien käyttöä painotetaan eli miten resurssit jaetaan sotilaallisten toimintojen ja siviilitoimintojen välillä sekä puolustusbudjetin sisällä.
Keskeisin sotataloudellinen ratkaistava kysymys on, mihin val-tion rahoitusta ylipäätään tulisi käyttää. Oikean vastauksen löy-täminen lienee mahdotonta. Haaste sotataloudelliselle ratkaisulle muodostuu siitä, että toinen talousnäkökulma tarkastelee rauhan tilaa ja sen ylläpitämisen kustannuksia mahdollisen konfliktin va-ralta, ja toinen näkökulma tarkastelee sotaa ja konflikteja ja niis-tä aiheutuvia arvioituja kustannuksia. Tässä joudutaan jatkuvaan vaihtoehtoiskustannusten arviointiin eli mitä rahoituksen jakami-nen käytännössä tarkoittaa. Hankintaako ”aseita vai leipää”? Eli jotain saadaan, mutta samalla jotain muuta ei. Rahoituksen koh-teen osalta saadaan jotain väliltä 0–100 %. Samalla jää saamatta jo-tain sellaista – ositjo-tain tai kokonaan –, johon rahoitusta olisi voitu käyttää. Myös tämän vaikutukset on tunnistettava ja analysoitava.
Suomen sotataloudellinen ratkaisu puolustusmenoihin osoitetusta rahoituksesta pitkällä aikavälillä on asettunut noin 1,3 prosenttiin BKT:sta (viime vuosikymmenellä noin 2,7 Mrd €/vuosi).
Suori-tuskykyjen rakentamiseen on näin ollen kohdentuu vuositasolla luokkaa 700–800 miljardia euroa.
Tarpeesta suorituskyvyn rakentamiseen
Suorituskykyjen rakentaminen on prosessina yksinkertainen. En-sin analysoidaan tilanne, jonka perusteella muodostuu tavoite. Sen jälkeen määritetään tavoitteen edellyttämät suorituskykyvaati-mukset. Seuraavaksi tunnistetaan ja selvitetään, mitä vaihtoehtoja on käytettävissä ja hankittavissa vaatimusten täyttämiseksi. Vaihto-ehtojen toteuttamiseksi muodostetaan ratkaisumalli ja toimintata-vat. Tämän jälkeen tunnistetaan ja määritetään mahdolliset kyvyt – järjestelmät, laitteet, aseet ja varusteet, joilla ratkaisu olisi mah-dollista toteuttaa. Tähän yhdistetään suorituskykyjen rakentami-seen osoitetun rahoituksen suunnittelu ja jakaminen. Kun nämä on tehty, muodostetaan hankkeita, jotka johtavat suorituskyky-kokonaisuuksien rakentamisen asetetun tavoitteen, osoitetun ra-hoituksen ja ajan puitteissa.
Hanke ja sen alaprojektit toteuttavat materiaalihankintojen suunnittelun, valmistelun ja toteutuksen. Tässä korostuu toimin-ta niin kotimaisen kuin ulkomaisen puolustusteollisuuden yri-tysten kanssa. Pyydetään tietoja tarjolla olevasta teknologiasta ja tuotteista, pyydetään tietoja tuotantomahdollisuuksista ja -kapasi-teetista, tunnistetaan yhteistyömahdollisuuksia, arvioidaan koko elinkaaren aikaisia ylläpitokustannuksia, tarkastellaan varaosien saatavuutta pitkällä aikavälillä, pyydetään hintatietoja ja lopuksi solmitaan tuotantosopimuksia. Kaikki tämä sisältää tiiviin yhteis-työn puolustushallinnon sisällä, jotta mahdolliset materiaalipoliit-tiset, huoltovarmuudelliset ja sotataloudelliset näkökohdat kyetään parhaalla mahdollisella tavalla ottamaan huomioon. Kun hanke on edennyt pisteeseen, jossa hankittava materiaali on vastaanotettu ja muut suorituskyvyn elementtien valmistelut on toteutettu, siirre-tään hankittu suorituskyky käyttöön eli operointiin sen käyttäjälle.
Esimerkkejä suorituskykyä tuottavista hankkeista ovat HX-hanke, jolla korvataan Hornet-hävittäjäkalusto, sekä Laivue 2020 -hanke, jolla korvataan poistuva aluskalusto.
Keskiössä ylläpito
Suoraan rakentamisen jatkumona alkaa suorituskykyä koske-va erittäin keskeinen sotataloudellinen kokonaisuus – ylläpito.
Ylläpito käsittää kaikki operoinnin aikaiset kustannukset aina suorituskyvystä luopumiseen saakka. Operointivaiheen aikana tarvitaan ennakoivaa huoltoa, kunnossapitoa, infrastruktuurin yllä pitoa ja parantamista, mahdollisia koko järjestelmän tai osa-järjestelmien päivityksiä sekä täydentäviä hankintoja. Tämä kaik-ki otetaan huomioon jo rakentamisvaiheessa, ja suunnitelmat ja ratkaisut tehdään ajan myötä. Ylläpitoa koskevat ratkaisut ovat mitä suuremmilta osin sotataloudellisia kysymyksiä. Myös yllä-pidon osalta arvioidaan toteutusvaihtoehtoja materiaalipoliittiset, huolto varmuudelliset ja sotataloudelliset näkökohdat huomioiden, vastaavalla tavalla kuin suorituskykyjen rakentamisessa.
Ylläpito käsittää kaikki operoinnin aikaiset kustannukset aina suorituskyvystä luopumiseen saakka. Operointivaiheen aikana tarvitaan ennakoivaa huoltoa, kunnossapitoa, infrastruktuurin yllä pitoa ja parantamista, mahdollisia koko järjestelmän tai osa-järjestelmien päivityksiä sekä täydentäviä hankintoja. Tämä kaik-ki otetaan huomioon jo rakentamisvaiheessa, ja suunnitelmat ja ratkaisut tehdään ajan myötä. Ylläpitoa koskevat ratkaisut ovat mitä suuremmilta osin sotataloudellisia kysymyksiä. Myös yllä-pidon osalta arvioidaan toteutusvaihtoehtoja materiaalipoliittiset, huolto varmuudelliset ja sotataloudelliset näkökohdat huomioiden, vastaavalla tavalla kuin suorituskykyjen rakentamisessa.