Puntarissa ihmiskunnan tulevaisuus

Toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia voidaan luonnehtia hitaasti heräävän globaalin vas-tuun ajaksi. Kysymykset rauhasta ja ruuasta olivat alati läsnä olevia akuutteja ongelmia. Kyl-män sodan kylmimpinä vuosina ihmiset käpertyivät pelkoihin, joita sävytti milloin tahansa maailmanpaloksi roihahtavan atomisodan mahdollisuus. Mutta ihminen tottuu ja turtuu suu-rimpiinkin pelkoihin; tämä koski myös koko ihmiskunnan tuhoutumista ydinpalossa.⁵⁴⁷ Samaan aikaan alkoivat eettisesti valveutuneita kansalaisia kuohuttaa entistä enemmän myös sellaiset lyhyellä aikavälillä vähemmän akuutit ongelmat kuten miljoonien ihmisten horjumi-nen nälkäkuoleman partaalla, tärkeiden raaka-aineiden ehtymihorjumi-nen sekä luonnon kaikinpuoli-nen saastumikaikinpuoli-nen. Väestönkasvu ja nälkäkysymys puhuttivat jo 1950-luvulla, mutta syvem-pään ekologiseen tietoisuuteen herääminen tapahtui varsinaisesti vasta 1970-luvulla. Mikään ihme ei ole, että näihin kysymyksiin herättiin ensimmäiseksi juuri Yhdysvalloissa – toimihan

545 Haeckel 1893, 9-12, 23-35; Bramwell 1989, 44-45; Coates 1998, 142-3. –Toynbee ei kuitenkaan kirjoitusten-sa perusteella pitänyt Haeckelia aktiivisesti oppi-isänään.

546 Toynbee & Ikeda 1976, 254-5, 295-6, 318-9; Toynbee 1976b, 30.

547 Huumori ja ironia ovat paljon käytettyjä keinoja pelkojen trivialisoimiseksi. Hyvän esimerkin tästä tarjosi v.

1964 julkaistu filmi ”Dr. strangelove or How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (pääosassa Peter Sellers), jossa Stretegisen ilmavalvonnan kenraalit esitettiin paranoidisina ja vastuuttomina. Lefever 1999, 79.

maa samanaikaisesti sekä monien ongelmien päälähteenä että avainten haltijana moniin pa-rantaviin ratkaisuihin. Kyse oli halusta ja vastuuntunnosta.⁵⁴⁸

Ensimmäiset modernit herätyshuudot kuultiin jo 1940-luvun lopulla, mutta pääosin ne jäivät vielä suuren yleisön tajunnan ulkopuolelle. Tämä on jossain mielessä ymmärrettävää, sillä pitkä sota kauheuksineen oli vielä liian tuoreessa muistissa.

Fairfield Osbornille tämä ei kuitenkaan ollut mikään syy vaieta globaaleista tosiasioista. Hä-nen teoksensa ”Our Plundered Planet” (1948) nimikin jo pysäytti. Osborn, joka oli arvostettu amerikkalainen luonnontieteilijä, omisti teoksensa ”kaikille, jotka välittävät huomisesta”. Te-oksessa hän kuvaili ensin ensin Maa-planeetan olemusta ja sen asujaimistoa pitkällä aikaper-spektiivillä (long view).⁵⁴⁹ Evoluution pitkässä kehityslinjassa ihminen osoittautui jo varhain

”uudeksi geologiseksi voimaksi”, jolla oli tarve jättää jälkensä kaikkialle, minne hän tällä planeetalla suinkin ehti. Teoksen toisessa toisessa osassa Fairfield keskittyi kartoittamaan ihmisen jälkiä Välimereltä ja sen reuna-alueilta koko Länsi-Eurooppaan ja Venäjälle, sieltä Australiaan ja aina Uuteen Maanosaan asti. Tulos oli lohduton. Hän viittasi muinaisiin kult-tuureihin mm. Keski-Amerikassa, joiden häviöön näytti liittyvän myös näkökulma ympäristö-tuhosta.⁵⁵⁰

Kaiken esittämänsä jälkeen Osborn kuitenkin kieltäytyi antamasta mitään konkreettisia toi-mintaohjeita tilanteen parantamiseksi. Hän viittasi väestön räjähdysmäiseen kasvuun yhtenä tekijänä, mutta jätti lopun ajattelevan lukijan tehtäväksi. Hän painotti välttämättömyyttä näh-dä uudella tavalla ihminen suuren biologisen kokonaisuuden osana. Omassa maassaan Yh-dysvalloissa hän näki toivon pilkahduksia joidenkin ajankohtaisten suojelutoimien ansiosta.

Mutta aikaa oli vähän, sillä ”uhman aika oli lopussa”.⁵⁵¹

Fairfield Osborn jatkoi herättävää linjaansa julkaisemalla v. 1953 edellistä jonkin verran yksi-tyiskohtaisemman analyysin nimellä ”The Limits of the Earth” (1953). Teos noudatti samaa

548 1950-60-lukuja on ihannoitu ”anglo-amerikkalaisina kultaisina vuosina”, jolloin talous kasvoi tasaisesti ja ongelmat olivat pääsääntöisesti vielä pieniä. Paratiisin säröinä olivat toki Vietnamin sota ja eräät muut ikävät ilmiöt, mutta viime kädessä kaikki riippuu siitä, mihin verrataan. Tosiasia on, ettei esim. ekologisten kysymysten osalta tilanne ollut vielä kypsä laajaan käsittelyyn; tarvittiin herättäjiä apokalyptisine näkyineen. Hobsbawm 2003, 261-3, 551-2, 569-70. Olson & Groom 1991, 201-2.

549 Osborn 1948, 17-18.

550 Osbornin tarjoama vaihtoehto USA:lle ovat tyly: “Jatkaako Yhdysvallat samaa pölyistä ja vaarallista tietä, jota muutkin mahtavat ja loistavat kansakunnat ovat aiemmin kulkeneet katkeraan loppuunsa asti, vai valitseeko se viisaudessaan ainoan tien, joka ei vie samaan katastrofiin, johon niin monet maapallon kansat ovat jo päätty-neet?” Osborn 1948, 170.

551 Osborn 1948, 171-7. Osbornilla oli myös Toynbeen elämän loppuvaiheen historiakuvaan sopivia ehdotuksia:

”Historian opiskelu jalostuisi, jos painopistettä siirrettäisiin faktoihin, jotka kertovat siitä, että ihmisen suoritta-masta luonnonvarojen väärinkäytöstä syntyvillä olosuhteilla on selvä vaikutus ihmisten muuttovirtoihin ja sotien syntyyn.” Osborn 1948, 176.

perusratkaisua kuin edeltäjänsä. Siinä hän kuitenkin nimesi lähestyvän katastrofin syyksi vielä yksiselitteisemmin ihmiskunnan väestöräjähdyksen, jonka seurauksena yli miljardi ihmistä hoippui nälänhädän partaalla. Aikaa oli entistäkin vähemmän, sillä jokainen vuorokausi toi 75000 uutta ihmistä ruokittavaksi. Edes ydinvoimassa Osborn ei nähnyt pelastusta, sillä

”ydinvoima ei merkitse mitään ihmiselle, jonka ruumis nääntyy.” Ihmisten määrän maksi-mointi voi tuskin olla sivilisaatiomme tarkoitus, oli hänen loppupäätelmänsä.⁵⁵²

1950-luvun puolivälissä alettiin länsimaissa tiedostaa entistä selvemmin, että ihmisen toimen-piteillä oli syvällinen vaikutus planeettamme hyvinvoinnille. Näkemyksen tueksi kertyi koko ajan vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Mistään kovin laajasta huolesta tiedeyhteisössä ei kui-tenkaan vielä ollut kyse – sen aika tulisi vasta seuraavalla vuosikymmenellä.

Tieteen kiistattomat tulokset vaikuttavat kuitenkin aina omalla painollaan, vaikkakin viipeel-lä. Tulosten koonta luo suuntaa myös jatkotutkimuksille. Sellainen merkitys voidaan antaa William L. Thomas, Jr:n toimittamalle kaksiosaiselle teokselle ”Man’s Role in Changing the Face of the Earth” (1956). Kuten niin usein, syntyi teos laajan kansainvälisen symposiumin tulosten pohjalta.⁵⁵³ Sen teksti edusti aikakauden parasta tietämystä; erityisesti luonnontieteel-liseltä osaltaan kirjoitukset sisälsivät vankkaa kuvausta planeettamme olosuhteissa havaituista muutoksista. Kuvausten selvä pääpaino oli kuitenkin maaperämuutoksissa. On ilmeistä, että merta pidettiin vielä tällöin lähestulkoon ongelmattomana alueena. Samoin ilmastomuutoksen mahdollisuus ei vielä pohdituttanut 1950-luvun tiedemiehiä.⁵⁵⁴

Maaalueiden osalta käsiteltiin maaperän eroosiota ja metsien kohtaloa, kemiallisten aineiden ja kaivostoiminnan tuottamia muutoksia, maanviljelystä, jätteitä eri muodoissaan sekä ihmis-kunnan väestönkasvun vaikutusta kaikkiin edellä mainittuihin. Erityisesti luvussa ”Limits of Man and the Earth” kuvattiin ihmiskunnan määrällisen kasvun kiihtymisen vaikutuksia moni-puolisesti. Tarkastelussa oli kuitenkin vielä sangen maltillisesti ”väestön nouseva spiraali”, joten ainakin kielen käytössä oli selvä ero 1970-luvun ”väestöpommi”-puheisiin.⁵⁵⁵

Mitä ratkaisuksi? Symposiumin keskustelujen yhteenvedossa viitattiin tarpeeseen muuttaa sekä ihmisen sisäisiä arvoja ja motiiveja että ulkoisia toimintamalleja (Man’s Self-transformation). Pelkkä älyllinen luottamus tieteeseen ja teknologiaan ei enää riittänyt, sillä

552 Osborn 1953, 206-226. Osborn ylisti roomalaiskatolista kirkkoa vapauden puolustamisesta kommunismia vastaan, mutta moitti sitä myös syntyvyyden sääntelystä käytävän keskustelun tukahduttamisesta.

553 Symposiumin osallistujat edustivat antropologiaa, historiaa, luonnontieteitä ja maantiedettä, joskin viimeksi-mainitun osuus jäi nykykatsannossa hämmästyttävän suppeaksi. Sears 1970, 471-481; Wilson 2005, 565-6.

554 Wilson 2005, 564-5.

555 ”The Spiral of Population”. Raaka-aineiden riittävyyden yhteydessä puhuttiin myös maltillisesti “raaka-aineiden kulutuksen mahdollisista rajoista”. Thompson W.S. 1970, 970-987.

ihmiskunta oli suuren muutosprosessin kynnyksellä. Se asetti uudenlaisia rajoja vapaudelle ja ihmisyhteisöjen sosiaaliselle rakenteelle. Myös läntisen ja ei-läntisen maailman eroavuus mm.

materiaalisten arvojen ensisijaisuudessa oli otettava vakavasti. Ihmiskunnan tulevaisuuden näkymät kytkeytyivät viime kädessä filosofiseen kysymykseen planeettamme orgaanisen elämän ainutlaatuisuudesta. Aikamme kriisi ilmeni kaikilla elämän tasoilla ja siksi ongelmia ei voitettaisi pelkästään luonnontieteellis-teknologisilla panostuksilla. Ratkaisut edellyttivät niin uskonnollisten kuin poliittis-filosofistenkin arvojen täysimääräistä mukaanottoa. Ihmis-kunnan kehitystä voitiin tarkastella toistensa päälle rakentuvien sivilisaatioiden näkökulmasta, joten menneisyydestä voi löytyä viitteitä myös nykyihmisen avuksi. Biologinen evoluutio ilmeni sekä hitaina muutoksina että nopeina hyppäyksinä – sama periaate vallitsi myös nykyi-sen ihmiskunnan kehitystä. Siksi edessä oleva tulevaisuus jäi hetkeen sidotulle tarkkailijalle mysteeriksi. Tämän pohjalta oli tilaa sekä optimismille että pessimismille, päätti puheenjohta-ja Brown, joka itse tunnustautui enemmän darwinilaisen pessimismin edustapuheenjohta-jaksi.⁵⁵⁶

Teoksen rauhallista yleisilmettä voi nykynäkökulmasta ihmetellä; teksteistä on turha hakea samanlaista hädän ja toiminnan vaatimusta kuin mikä oli jo vuosikymmen myöhemmin jul-kaistujen teosten hallitsevana piirteenä. On myös turha hakea syvällisiä arvioita havaittavien muutosten merkityksestä, yhtä vähän haittaavassa kuin hyödyllisessäkään mielessä. Nämä näkökulmat eivät selvästikään olleet vielä keskeisessä asemassa aikakauden ongelmia tiedos-tettaessa.⁵⁵⁷

Toynbee oli jo 1950-luvun puolivälissä nostanut väestönkasvun atomisodan rinnalle yhdeksi suurimmista ihmiskunnan uhkatekijöistä. Hän järkeili, että ellei atomisota tuhoa koko ihmis-kuntaa, johtaa erityisesti rokotteiden kehitys väestömäärän räjähdysmäiseen kasvuun. Se taas johtaa nopeasti nälkäepidemiaan ja massakuolemiin. Kyse oli siten paitsi elintapojen myös elämän syvimpien uskomusten nopeasta muuttamisesta. Vaikka vastuu kuului pääosin perhe-tasolle, oli maailmallakin sanansa sanottavana, koska katastrofi jäisi kuitenkin koko maailman hoidettavaksi.⁵⁵⁸

Kysymys ruuan riittävyydestä koko ihmiskunnalle olikin alusta pitäen korkealla Yhdistynei-den Kansakuntien asialistalla. Käytännön vastuu oli pääosin YK:n maatalousjärjestö FAO:lla, joka oli perustettu pääjärjestön kanssa samoihin aikoihin v. 1945. Järjestöä johti pitkään sen

556 Thomas W.L. 1970, 1088-1112.

557 Maantieteellisen näkökulman aliedustuksen voidaan tulkita johtaneen tärkeän mahdollisuuden menetykseen.

Syntyneen aukon hyödynsi historiatiede, jonka siipien alle syntyi uusi ympäristöhistoriallinen suuntaus. Wilson 2005, 565-6.

558 NYT 20.2.1955, Section 6 Part 1, 9, Toynbee Answers Ten Basic Questions.

henkiseksi isäksi tunnustettu australialainen Frank McDougall (k. 1958). FAO:n 10. yleisko-kouksen kokoontuessa marraskuussa 1959 Roomassa, oli Arnold Toynbee kutsuttu sinne pi-tämään ensimmäinen McDougall-juhlaluento (The McDougall Memorial Lecture).⁵⁵⁹

Puheessaan Toynbee käsitteli ihmiskunnan ravintokysymystä tahdonvaraisena haasteena. Ih-miskunnan kykyä selvitä teknisesti kaikkien jäsentensä ruokkimisesta ei ollut syytä epäillä.

Tarjosihan monia sairauksia vastaan käyty taistelu tässä mielessä rohkaisevan esimerkin.

Kyse oli yhteistyökyvystä, mutta vielä enemmän perustahdosta. Sota, taudit ja nälkä – ihmis-kunnan kolme perusvitsausta olivat voitettavissa, jos vain oli riittävästi uskoa ’McDougallin filosofiaan’, eli uskoa ihmisen haluun ja kykyyn toimia yhdessä järkevästi humaanimman ihmiselämän puolesta. Samalla reseptillä oli myös atomisodan uhka poistettavissa. Nälkäky-symyksen loppusuoralla tarvittiin kuitenkin myös tiukkaa opetusta, jotta ihmiskunnan vapaat jäsenet tajuaisivat syntyvyyden säännöstelyn ratkaisevan merkityksen. Se onnistuisi viime kädessä vain vaikuttamalla ihmisten uskonnollisiin käsityksiin. Nälkäkysymys ratkeaisi siten vain pohtimalla samanaikaisesti ihmisen perustavia eksistenssikysymyksiä: mikä on ihmis-elämän todellinen tarkoitus ja päämäärä? ⁵⁶⁰

Toynbee sai huomata, ettei nälkäkysymyksen ratkaisu ollut vain järjen, vaan tunteen asia:

Vatikaani ei sietänyt hänen viittauksiaan syntyvyyden säännöstelyyn. Niinpä itse paavi Jo-hannes XXXIII vaivautui vastaamaan Toynbeelle julkisesti. Sehän ei tietysti poistanut ongel-maa ihmiskunnan asialistalta.⁵⁶¹

Ruokakysymys oli joka tapauksessa noussut pysyvästi globaalin kamppailun keskiöön. Sen osoitti myös presidentti Eisenhowerin huolestuminen samoista asioista. Hän piti ’alikehitty-neiden’ maiden ongelmaa läntisen sivilisaation kannalta tärkeämpänä kuin jopa lännen ristirii-taa Neuvostoliiton kanssa. 1,7 miljardia ihmiskunnan jäsentä ilman riittävää ravintoa, suojaa, vaatetusta tai terveyspalveluja eivät pysyisi hiljaa aloillaan, vaan edessä olisi räjähdys, ellei apua tulisi.⁵⁶²

559 Toynbee 1959b.

560 Toynbee 1959b. -Toynbee rakensi paljon kaikkia maita hallitsevan suppean (ylä)luokan varaan: jos globaalin eliitin pari sataa tuhatta jäsentä saadaan vakuutettua jostain asiasta, on se jo puoli voittoa.

561 NYT 7.11.1961, 1, 17. Stabilizing of World Population is Advocated by Rockefeller 3^rd.Ristiriidasta huoli-matta Toynbee antoi myöhemmin aidon tunnustuksen Johannes XXIII:n uudistuspolitiikasta. Toynbee 1981, 105.

562 Time 30.11.1959, The First Battle.

Länsi jatkoi entisten siirtomaavaltojen alaisuudesta itsenäistyvien nuorten valtioiden avusta-mista paljolti kommunismin leviämisen pelossa, mutta mukana oli myös aitoa auttamismieltä.

Tilanteessa nähtiin kuitenkin myös syvä ristiriita. Ns. kyynisen näkökulman mukaan ’apu’ oli peitenimi uudenlaiselle hyväksikäytölle, jota toteuttivat niin apua antavat valtiot kuin avun toimittamiseksi perustetut lukuisat instituutiotkin. Tämän näkemyksen mukaan apu oli suuren luokan kansainvälisen hyväksikäytön väline. Se tulisi lopettaa ja jättää asia markkinatalouden hoidettavaksi. Toista ääripäätä edusti naiivin luottavainen näkemys, jonka mukaan apu syn-nyttäisi vähitellen uuden oikeudenmukaisemman maailmanjärjestyksen. Tässä ajattelussa kansainvälinen apu vertautui rikkaiden hyvinvointimaiden omille kansalaisilleen antaman sosiaalisen tuen eri muotoihin. Siten apu toimisi aitona välineenä globaalin köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamisessa. ⁵⁶³

Mitä pidemmälle 1960-lukua mentiin, muuttui usko avun hyödyllisyyteen entistä ohuemmak-si. Itseriittoisten apuorganisaatioiden ja saajamaiden rikkaiden eliittien välille näytti synty-neen sanaton liitto, joka varmisti, että vain pieniä murusia avun kokonaismäärästä pääsi va-lumaan todellisille tarvitsijoille. Paitsi että asioiden tila oli alkuperäiseen tarkoitukseensa näh-den tuhoisa, synnytti näin annettu apu uusia epäterveitä alistussuhteita. Sekä kapitalistisessa että sosialistisessa analyysissä tilanne arvioitiin lopulta hyödyttömäksi nollasummapeliksi, jossa köyhille jäi aina kivi käteen. Ainoa ero oli siinä, että sosialistisessa mallissa kapitalismin rikkaan luokan korvasi valtion yritysten byrokratia ja hallinnollinen eliitti.⁵⁶⁴

Kuuluisan Rockefeller-suvun jäsen John D. Rockefeller III puuttui ruokakysymykseen Roo-massa v. 1961 pidetyssä FAO:n 11. konferenssissa. Hänen aitoa kiinnostusta asiaan todisti se, että hän oli muutama vuosi aiemmin perustanut ’Population Council’ –nimisen organisaation, jonka tehtävänä oli tukea väestöön ja maapallon voimavaroihin liittyvää tutkimusta ja opetus-ta. Rockefellerin mukaan vain atomiaseiden kontrollointi voitti ihmiskunnan kiireellisyysjär-jestyksessä ruokakysymyksen. Sota ja massatuho olivat järjen ulkopuolelle meneviä asioita.

Ihmiskunnan väkimäärän kasvu oli sen sijaan puhtaasti matemaattisen laskennan asia. Mutta syntyvyyden säännöstely ei enää ollutkaan. Rockefeller pohti asiaa varsin pitkälti samoin ar-gumentein kuin Toynbee, mutta ilmeisesti vähemmän hyökkäävästi. Niinpä paavi ei puuttunut hänen sanomaansa, varsinkin kun ’hänen pyhyytensä’ ohjelmassa oli samaan aikaan sanoman

563 White 1974, 12-13.

564 White 1974, 18-29. –Yhtenä ristiriidan heijastumana väheni länsimaiden 1960-luvulla antama apu 0,95:stä 0,75:een prosenttiyksikköön.

esittäminen afrikkalaisille katolisille. Puheessaan paavi neuvoi ihmisiä saamaan runsaasti lap-sia. ⁵⁶⁵

Samana vuonna Toynbee osallistui korkean tason julkiseen paneeliin, jossa oli muina edusta-jina mukana mm. USA:n YK-edustaja Adlai Stevenson ja Harvardista tri Henri Kissinger, tuleva Yhdysvaltojen ulkoministeri. Osallistujien mielestä ihmiskunnan uhkaavimpia reali-teetteja olivat ydinaseiden määrän kontrolloimaton lisääntyminen sekä maailman rikkaiden ja köyhien välillä syvenevä juopa. ”Meidän on poistettava kasvava juopa rikkaiden ja köyhien välillä, koska se on oikein, eikä sen vuoksi että se tekee maailman turvallisemmaksi Yhdys-valloille…ja meidän tulee työskennellä laillisesti aseistariisutun maailman puolesta, koska se on pitkällä tähtäimellä ainoa vastaus tuhoavaa sotaa vastaan”, totesi Stevenson.⁵⁶⁶

Seuraavana vuonna Fairfield Osborn toimitti esseekokoelman, jossa joukko maailman johta-via vaikuttajia otti kantaa väestöräjähdykseen. Omassa kirjoituksessaan Toynbee pohti liika-kansoituksen uhkaa (’The Menace of Overpopulation’, 1962). Syynä tilanteeseen oli onnistu-minen yleisen kuolevaisuuden alentamisessa, kun samaan aikaan ei syntyvyyttä oltu saatu kuriin. Toynbeen lääke ongelmaan oli luonteeltaan vapaaehtoinen, mutta kuitenkin tiukka perhesuunnittelu. Ongelman muodostivat edelleen hyvin jäykät uskonnolliset perinteet. Va-listuksen antaminen tuotti kovin hitaasti tuloksia ja oli myös kallista. Ennen kulkutaudit ja nälänhätä hoitivat asian, mutta nyt ihmiskunta oli päässyt ainakin tilapäisesti tästä sokeasta tasoittajasta. Ruuan tuotanto oli myös tehostunut, mutta niin ei jatkuisi loputtomiin. Toisen maailmansodan aikana UNRRA (United Nations Relief and Rehabilitation Agency) oli kanta-nut huolta maailman ruoka- ja väestötilanteesta, mutta sodan jälkeen se oli tarpeettomana ha-jotettu. Toynbee ennusti, että samojen ongelmien takia olisi ennen 1900-luvun loppua perus-tettava uusi UNRRA, josta tulisi tällöin maailmanhallituksen ensimmäinen todellinen toi-meenpaneva elin. Näin tapahtuisi, koska nälkä oli nationalismiakin voimakkaampi voima.⁵⁶⁷ Toynbeen kirjoitus edusti tässä kokoelmassa itse asiassa maltillista linjaa. Julian Huxley kir-joitti otsikolla ’Too Many People!’ paljon dramaattisemmin sävyin siitä, kuinka väestönkasvu asetti kyseenalaiseksi koko ihmisen evolutiivisen humanismin projektin, jonka päässä hää-mötti miltei uskonnollisesti sävytetty ihmisen ’täydellistyminen’.

565 NYT 7.11.1961, 17: Stabilizing of World Population is Advocated by Rockefeller 3^rd.

566 NYT 20.2.1961, 1, 7: Stevenson Asserts U.S: Faces Challenge in Rise of Nuclear Arms.

567 Toynbee 1962c, 135-141.

Parin vuoden päästä Toynbee oli jälleen asialla, kun Washington D.C:ssä pidettiin Maailman ruokakokous (World Food Congress 1963). Yhdysvaltain maatalousministeri Orville L.

Freeman ilmoitti uskovansa tieteeseen ja teknologiaan, jotka ”olivat avanneet oven mahdolli-seen hyvinvointiin kaikille”. Toynbeelle jäi siten jäljelle skeptikon rooli: hänen varaumiensa mukaan tiede ei voinut lisätä ruokatuotantoa ad infinitum; asia vaati ennennäkemätöntä poliit-tista yhteistyötä, eikä tiede voinut pakottaa ihmiskunnan satoja miljoonia miehiä ja naisia va-paaehtoiseen perhesäännöstelyyn.⁵⁶⁸

Tohtori Daniel Bovet, italialainen lääketieteessä ja fysiologiassa Nobelin palkinnon saanut professori sen sijaan valoi uskoa tieteen voimaan: ei ollut mitään epäilystä etteikö jo nykyisen tietämyksen avulla ruokatuotantoa voitaisi nostaa lähes loputtomiin. Merten käyttämättömät mahdollisuudet, uudet synteettiset tuotteet ja proteiinilähteet sekä ennen kaikkea Uuden See-lannin kaltaisten suurtuottajien lisätehot takasivat tässä suhteessa paremman tulevaisuuden.

Perustelut eivät vakuuttaneet Toynbeetä, joka palasi yhä uudelleen syntyvyyden säännöstely-kysymykseen. Hänen mukaansa oli käynnissä kilpailu aikaa vastaan ja siihen jopa tri Bovet yhtyi.⁵⁶⁹

Seuraavinakin vuosina Toynbee jatkoi tiukkoja kannanottojaan nälkäkysymykseen. Hän ko-rosti entisestäänkin länsimaiden taloudellisen yltäkylläisyyden luomaa velvoitetta auttaa ih-miskunnan kärsivää enemmistöä. Koska väkiluvun kasvua ei saataisi olemassa olevilla kei-noilla kuriin, oli panostettava entistä enemmän ruokaylijäämien kasvattamiseen ja niiden il-maisjakeluun. Tässä eivät pätisi normaalit kysynnän ja tarjonnan lait. Samaan aikaan kun mil-jardit kamppailivat hengissä säilymisen rajoilla, koki länsimaisen ihminen yhä suurempaa turhautumista ja vieraantumista miltei eksponentiaalisesti kasvavan massatuotannon ja viih-teen äärellä. Elämän kaupallistuminen ja perinteisen työn katoaminen tekivät elämän tylsäksi ja moni etsi siihen sisältöä ’palaamalla entiseen’, vaikkapa vain oman perhepiirinsä suppeassa puitteessa.⁵⁷⁰

Nälänhädän uhan akuuttia luonnetta venytti äärimmilleen Georg Borgstrom teoksellaan ’The Hungry Planet. Modern World at the Edge of Famine.’ (1965). Borgstrom, joka oli arvostettu elintarviketieteen professori Michigan Staten yliopistossa ennusti, että ihmiskunta oli

568 NYT 6.6.1963, 15: Science Debated at Food Congress.

569 NYT 16.6.1963, E9: Enough Food? Population Rise Stirs Debate Over Adequacy of Earth’s Resources.

570 NYT 19.4.1964, SMA 86: At Least the Beginning of One World.

mässä itseltään tulevaisuuden kieltäytyessään tunnustamasta holtittoman väestönkasvun vai-kutuksia. Tuolloin eli noin miljardi ihmistä aktiivisen nälän kourissa – sama määrä kuin nyt uudella vuosituhannella, paitsi että ihmiskunnan kokonaismäärä on tällä välin kaksinkertais-tunut! Borgstrom luetteli tarkkaan väestönkasvun aiheuttamat uhat niin luonnolle kuin maail-manrauhalle. Tässä mielessä hän ennakoi 70-luvun alun suuria herättäjiä. Katsoessaan silloi-sen ihmiskunnan menoa hän päätyi ihmettelemään, oliko maailmasta kadonnut totaalisesti järjen ääni. Ihmisen päämäärien täysi uudelleenmääritys oli tarpeen, mutta miten tähän pääs-täisiin jäi pääosin avoimeksi. Mitään todellisia ehdotuksia toimiviksi ratkaisuiksi hänen hätä-huutonsa ei sisältänyt.⁵⁷¹

Jyrkin tulkinta ihmiskunnan väestönkasvu- ja ravintotilanteesta tuli kuitenkin Stanfordin yli-opiston professori Paul Ehrlichiltä. Hän julisti v. 1968 julkaistussa teoksessaan ’The Populati-on Bomb’, että ”taistelu koko ihmiskunnan ruokkimiseksi Populati-on päättynyt. 1970-luvulla maailma kokee nälänhätää – sadat miljoonat ihmiset nääntyvät nälkään huolimatta mistään pikaohjel-mista, joihin nyt ryhdytään…Mikään ei voisi olla lapsillemme harhaanjohtavampi kuin ny-kyinen yltäkylläinen yhteiskuntamme. He perivät täysin erilaisen maailman, maailman, jossa 1960-luvun normit, politiikka ja talousopit ovat kuolleet. Maailman tämän hetken voimak-kaimpana valtiona ja suurimpana kuluttajana Yhdysvallat ei voi pysyä eristettynä. Olemme tänään mukana tapahtumissa, jotka johtavat nälänhätään; huomenna voimme tuhoutua sen seurauksista.”⁵⁷²

Väkimäärän kaksinkertaistumisen jatkuvaan nopeutumiseen viitaten Ehrlich totesi, että saman trendin vallitessa maan päällä olisi 900 vuoden kuluttua 60 miljoonaa miljardia ihmistä. Käy-tyään läpi kaikki vastaväitteet – jopa ihmisten sijoittaminen muille planeetoille – ja kerrattu-aan kaikki ympäristön tuhoutumisen kumuloituvat piirteet, päätyi Ehrlich kysymään mm.

olemmeko valmiit teurastamaan lemmikkieläimemme Aasian ihmismassojen proteiinitarpeen tyydyttämiseksi. Hänellä oli aikaa pohtia myös veroluonteisten lisämaksujen asettamista suu-rilapsisille perheille, katolisen kirkon syntyvyyden säännöstelyä vastustavaa opetusta sekä amerikkalaisten käsitystä itsestään ’valittuna kansana’, jolla oli etuoikeus kaikkiin planeetan rajoitettuihin voimavaroihin. Pohdittuaan myös uskonnon roolia tässä kaikessa hän ei lopulta osannut tai uskaltanut määritellä ihmiskunnan optimikokoa muutoin kuin että se

571 Borgstrom 1966, xi-xx., 429-459.

572 Ehrlich 1970, 5.

si jokaiselle yksilölle uppoutumisen juuri niin suureen väkijoukkoon tai vaihtoehtoisesti yksi-näisyyteen kuin kukin itse halusi. ⁵⁷³

Mutta aktiivikansalaisen keinovalikoimaan jäi lopulta vain kirjeiden kirjoittaminen päättäjille, toimintaryhmien perustaminen ja henkilökohtainen vaikuttaminen. Se riitti kuitenkin bestsel-lerin päätökseksi. Sanoman kokonaisvaikutus puolestaan nosti Ehrlichin aikakauden suurten amerikkalaisten herättäjien joukkoon.⁵⁷⁴

Parikymmentä vuotta myöhemmin Paul Ehrlich palasi yhdessä vaimonsa Annen kanssa päi-vittämään näkemyksensä ihmiskunnan tilasta teoksessa ’The Population Explosion’ (1990).

Vaikka he puhuivat edelleen nälästä ja ihmiskunnan väkimäärän kasvusta (silloin 5,3 miljar-diin) oli painopiste siirtynyt pääosin globaalin ekosysteemin terveyden, tai pikemminkin sen sairauden kuvailuun. Oireiden esimerkkeinä olivat suurkaupunkien liikennesumat ja erityises-ti Floridan osavalerityises-tio, jonka siirtolaisuudesta johtuva 2,8 %:n väestönkasvu vastasi Bangla-deshin tasoa. Tuloksena oli saastumista, pohjaveden tason laskua ja osavaltion korkeimmaksi paikaksi kasvanut ’Jätevuori’ (Mount Garbage) Miamin lähellä. Ekologiset uhkat eivät valin-neet uhriaan näennäisen rikkauden tai köyhyyden mukaan, vaan kaikki pääsivät mukaan.⁵⁷⁵ Ehrlichin teoksista paistava näkökulmamuutos tuli omalla tavallaan ilmi jo vuonna 1974 Bu-karestissa pidetyssä pidetyssä Maailman väestökokouksessa (UN World Population Confe-rence). Siellä globaalia agendaa koskevat näkemyserot polarisoituivat kahteen ääritulkintaan:

rikkaat länsimaat esittivät Yhdysvaltain johdolla, että liikakansoitus pahensi ratkaisevasti maapallon kaikkia muita sen hetkisiä ongelmia. Tätä näkökulmaa vastustivat tiukasti kolman-nen maailman valtiot Kiinan, Argentiinan, Brasilian ja useiden Afrikan maiden johdolla. Nii-den edustajat katsoivat, että syyt maapallon ongelmiin löytyvät pikemminkin kehittymättö-myydestä ja köyhyydestä. Tämän vuoksi näiden maiden delegaatit eivät pitäneet

rikkaat länsimaat esittivät Yhdysvaltain johdolla, että liikakansoitus pahensi ratkaisevasti maapallon kaikkia muita sen hetkisiä ongelmia. Tätä näkökulmaa vastustivat tiukasti kolman-nen maailman valtiot Kiinan, Argentiinan, Brasilian ja useiden Afrikan maiden johdolla. Nii-den edustajat katsoivat, että syyt maapallon ongelmiin löytyvät pikemminkin kehittymättö-myydestä ja köyhyydestä. Tämän vuoksi näiden maiden delegaatit eivät pitäneet

In document "Ihmisen on valittava" : Arnold J. Toynbee - Historioitsija aikalaiskriitikkona ja tulevaisuuden suunnannäyttäjänä (sivua 168-191)