Tämä diskurssityyppi nousi esille ratkaisukeskeistä psykoterapiasuuntausta edustavien psykoterapeuttien puheessa. Psykoterapia rakentui diskurssityypissä ratkaisujen ja positiivisen näkökulman etsimiseksi. Ratkaisuja etsittiin asiakkaan ongelmiksi kokemiin, nykyhetken asioihin, joita pyrittiin konkretisoimaan mahdollisimman pitkälle. Positiivisen näkökulman löytämisen kannalta tärkeäksi rakentui myönteisten asioiden ja voimavarojen tunnistaminen. Positiiviset asiat jäsentyivät ihmisen elämässä vaikeuksista huolimatta läsnä oleviksi voimavaroiksi, jotka psykoterapiassa tuli löytää.
”--Fokus on tieteski siinä että mitä hän toivoisi terapialta. Että mitkä on ne asiat hänen elämässään mitkä jotenki jarruttaa tai hidastaa tai vaikeuttaa hänen niinku elämäntilannetta tällä hetkellä (.) joita hän toivois terapian avulla lähtee niinku työstämään. Elikkä se se fokus on niinku tässä hetkessä -- Useimmiten ihmiset puhuu tämmösistä kun itsetunnon parantaminen ja työkyvyn parantaminen, ahdistuksen väheneminen, masennuksen väheneminen ja sitte ee vaikka parisuhteen, parisuhteessa olevien asioitten parantuminen, uuden suunnan elämään löytäminen (.) Että (.) tän tyyppisiä ne niinku yleensä on. Sitte niitä vähän pilkotaan ja laitetaan niinku semmoseen järkevään muottiin silleen että. Ett ne on niinku konkreettisia-- ” H6
**
”--Ja sitte tavallaan tykkään ite kyllä niinku ettiä ettiä niitä positiivisia poikkeamia siitä ihmisen elämästä ja sitä että että kaikesta huolimatta että vaikka tuntuu, että kaikki mennee näin nii mikä toimii siitä huolimatta. Ja jotenki vahvistaa sitä sitä hyvää ja sitä niinku. Ku sitäki kuitenki on. Ne monesti aina vaan kriisien ja tuota niin kaiken keskellä se niinkö unohtuu jotenki. Että ne on ne hyvätki asiat olemassa. Ne ne pittää vaan löytää”H5
Psykoterapian rakentuessa ratkaisujen ja positiivisen näkökulman etsimiseksi, muotoutuivat ratkaisujen ja positiivisen näkökulman löytyminen luonnollisesti psykoterapian tavotelluiksi vaikutuksiksi. Vaikutusten konstruoitiin näkyvän ihmisessä ”toiveikkuuden”, ”itsevarmuuden” ja
”itseluottamuksen” lisääntymisenä sekä antavan ihmiselle uskoa siihen, että ”asioista voi selviytyä”.
”--Että kyllä se niinku terapian tavote on saaha jotaki muutosta siinä ihmisessä aikaan (.) ja ja niinku olotila helpottummaan ja jotenki semmosta itsevarmuutta ja luottamusta niinkö tavallaan siihen ommaan itteensä (.) että tästä niinkö selvitään ja mää tästä selviän--” H5
Psykoterapeutin subjektipositioksi tässä diskurssityypissä rakentui sekä ratkaisujen etsimisen tukijan tehtävä että positiivisen näkökulman tarjoajan tehtävä. Psykoterapeutti tuki asiakasta ratkaisujen etsimisessä erityisesti ”realisoimalla” ja ”konkretisoimalla” asioita kysymyksin. Näillä tarkoitettiin asiakkaan ohjaamista pohtimaan asioita ja niiden merkitystä omassa elämässä mahdollisimman arkipäiväisellä tasolla. Positiivisen näkökulman tarjoaminen rakentui tehtäväksi, jossa psykoterapeutin oli sekä rakennettava että vahvistettava uskoa positiiviseen esimerkiksi
”positiivisia poikkeamia” löytämällä, kuten aiemmassa lainauksessa jo nostettiinkin esille. Eräässä haastattelussa tämä positiiviseen ohjaaminen rakentui puolestaan asiakkaan ”psyykkaamisena”, jonka voi ilmaisuna nähdä korostavan toiminnan aktiivisuutta psykoterapeutin osalta.
Haastattelulainaukset kuvaavat ”konkretisoimista” ja ”psyykkaamista”.
”Asiakas sanoo, että (huokaisee) voi että mua vituttaa tänään. Nii sit voi kysyä että no mitä se vitutus sulle tänään tarkottaa. Että mitä muuta se tarkottaa? Ja mitä muuta?--”H6
**
H4:”Mää en oikeestaan pysty muuta ku psyykkaamaan häntä niinku olleen silleen enemmän oma ittensä niin sanotusti”.
K: ”kyllä, kyllä (.) Miten ihmistä voi psyykata olemaan oma ittesä?”
H4: ”(nauraa) No, just löytään niitä voimavaroja. Niitä hyviä puolia mitkä niinku toimii ja sitte että niistä niinku alakaa.
(.) Siitä semmosta positiivista ajattelua tavallaan --”
Koska psykoterapeutin subjektipositio positiivisen näkökulman tarjoajana merkitsi aktiivista näkökulman tarjoamista, liittyi myös tähän diskurssityyppiin psykoterapeutin valtaa suhteessa asiakkaaseen. Psykoterapeutin konstruoitiin aktiivisesti pyrkivän muuttamaan asiakkaan ajattelutapoja ja näkökulmaa, mikä toimintana rajaa asiakkaan subjektipositiota ja psykoterapian sisältöä. Aktiivinen vaikuttamispyrkimys tuli puheessa esille esimerkiksi pyrkimyksenä rajoittaa
”liian syviin vesiin” menemistä ja ”menneissä vellomista”. Asioiden käsittelyn rajoittaminen konstruoitiin asiakkaan suojelemiseksi häntä uhkaavilta asioilta, haastattelulainauksessa
”psykoosiin pamahtamiselta”.
”--Jos mennään liian syvälle jossaki (.) traumajutussa jotaki. Kauhiasti sinne lähetään penko- maan (.) iliman että sillä ihmisellä ois semmosta turvallista olloo tai muuta. Nii sitte siinä voi käyä että pamahtaa (naurahtaa) johonki psykoosiin tai jotaki ihan pahimmillaan--” H4
4 P
OHDINTATutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella psykoterapian vaikuttavuuden rakentumista psykoterapeuttien haastattelupuheessa, selvittäen millaisia diskurssityyppejä psykoterapeutit hyödyntävät psykoterapian vaikuttavuudesta puhuessaan, millaisia subjektipositioita erilaiset diskurssityypit psykoterapeutille tuottavat sekä millaiseen valta-asetelmaan erilaiset diskurssityypit psykoterapeutin ja psykoterapia-asiakkaan jäsentävät. Tunnistin tutkimusaineistossa yhteensä viisi erilaista diskurssityyppiä, joista jokainen rakensi psykoterapian ilmiötä eri tavoin. Eri diskurssityypit jäsensivät psykoterapiaa erilaisena toimintana, muotoillen psykoterapian vaikuttavuutta omanlaisilla tavoillaan ja asemoiden psykoterapeuttia erilaisiin subjektipositioihin.
Myös valta-asetelmat psykoterapeutin ja psykoterapia-asiakkaan välillä rakentuivat erilaisiksi eri diskurssityypeissä. Koska diskurssianalyyttisen lähestymistavan keskiössä on ajatus kielen sosiaalista todellisuutta konstruoivasta luonteesta, eri diskurssityyppien voidaan ajatella edustavan keskenään kilpailevia, vaihtoehtoisia merkityssysteemejä. Tämä tarkoittaakin, että käsitys yhdestä, objektiivisesta selitysmallista koskien psykoterapian vaikuttavuutta, on tämän lähestymistavan puitteissa hylättävä. Erilaiset diskurssityypit tuottavat erilaisia psykoterapioita ja psykoterapian vaikuttavuuksia, edustavat erilaisia versioita todellisuudesta.
Tutkimusaineistossa tunnistetuista diskurssityypeistä kaksi yhdisti eri psykoterapiasuuntausten edustajien puhetta, ja kutakin tutkimusaineistossa edustettua psykoterapiasuuntausta kohti oli tunnistettavissa sille ominainen diskurssityyppi. Ensimmäisessä eri psykoterapiasuuntausten edustajien puhetta yhdistävässä, psykoterapia kuntoutuksena –diskurssityypissä psykoterapia rakentui eräänlaiseksi yhteiskunnalliseksi palvelutehtäväksi, kuntoutukseksi, jonka tavoiteltuna vaikutuksena oli asiakkaan työ- tai opiskelukyvyn parantuminen. Työ- tai opiskelukyvyn parantuminen psykoterapian tavoitteena jäsentyi kuitenkin pikemminkin normatiiviseksi ohjenuoraksi, jota pitäisi noudattaa, kuin niinkään psykoterapian todelliseksi tavoitteeksi. Syytä Kela:n vaatimukseksi konstruoidun, työ- tai opiskelukyvyn parantumisen toissijaisuudelle ei tutkimuksen aineiston pohjalta pystytty varmasti tunnistamaan. Mahdollisesti Kela:n psykoterapialle asettamia tavoitteita ei ymmärretä realistisiksi kaikkien terapia-asiakkaiden tapauksessa, eikä Kela:n tapa jäsentää ihmisen problematiikkaa kohtaa relevantisti psykoterapian käytäntöä. Medikalistisesta näkökulmasta määritetyt oireet eivät ennusta psykoterapiasuhteen luonnetta, eivätkä olennaisella tavalla vaikuta siihen, miten psykoterapeutti asiakkaansa kohtaa.
Toinen eri psykoterapiasuuntausten edustajien puheelle yhteinen diskurssityyppi, psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppi konstruoi psykoterapian ihmisten auttamiseksi, jossa keskeistä on kahden ihmisen aito kohtaaminen, läsnäolo ja vuorovaikutus ”tavallisena” ihmisenä.
Ihmisten auttamisen tavoiteltuna vaikutuksena rakentui inhimillisen kärsimyksen lievittäminen ja tyytyväisyyden ja onnellisuuden lisääminen, joiden saavuttamiseksi psykoterapeutin oli oltava aidosti kiinnostunut, välittävä sekä mahdollistettava kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemus.
Diskurssityypissä korostuivat vaikeasti sanallisesti kuvailtavat, tunnettavat asiat, kuten ”intuitio” ja
”henkilökemiat”. Tämän voidaan ajatella merkitsevän diskurssityypin rakentumista kytköksissä ns.
hiljaiseen tietoon. Hiljaisella tiedolla viitataan yksilön käyttäytymiseen liittyviin kykyihin ja valmiuksiin eli osaamiseen ja taitoihin, jotka eivät edellytä kykyä kuvata kielellisesti niihin liittyvää toimintaa tai sen sääntöjä (Niiniluoto, 1991, 50-53). Koska hiljaiselle tiedolle on ominaista sen omaksuminen tekemällä oppimisen kautta (Nonaka & Takeuchi, 1995), merkitsee psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppi käytännön kokemusten välttämättömyyttä psykoterapiatyön oppimisen kannalta. Psykoterapeutiksi ei voida oppia pelkästään teoreettista, eksplisiittistä tietoa hankkimalla.
Käsityksen psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityypistä hiljaiseen tietoon olennaisesti kytkeytyvänä voidaan nähdä selittävän myös sitä, miksi psykoterapeutin subjektipositio auttajana jäsentyi diskurssityypissä siinä määrin vastakkaiseksi psykoterapeutin asiantuntijuudelle, että
”ihmisenä kohtaamisen” jäsennettiin edellyttävän ”astumista ulos” asiantuntijaroolista.
Psykoterapeutin auttajaposition voidaan ajatella rakentuvan kokonaan toisenlaisen tietämisen varaan, kuin psykoterapeutin asiantuntijuuden. Siinä missä auttajuus edellyttää kokemuksen kautta omaksuttua, intuitiivista, hiljaista tietoa, edustaa asiantuntijuus objektiivista, eksplisiittistä, teoreettista tietämisen tapaa, joka omaksutaan muodollisessa koulutuksessa. Tässä valossa ei olekaan erikoista, että psykoterapeutti ihmisten auttajana jäsentyi diskurssityypissä tasavertaiseen asemaan psykoterapia-asiakkaan kanssa. Auttajaposition edellyttämä tietäminen oli samaa tietämistä, jota ihmisille yleensäkin karttuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Ihmisten kohtaamista ja ihmisten kanssa olemista opitaan ihmisiä kohtaamalla ja ihmisten kanssa olemalla.
Psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityypin yhteydet aiempien tutkimusten löydöksiin vahvistavat käsitystä, että psykoterapeutin toimiminen empaattisena kuuntelijana, ymmärtäjänä sekä tuen ja avun antajana on tärkeä elementti psykoterapiasuhteessa. Psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppi näyttää asettuvan luontevaksi vastinpariksi Hakalan (2008) psykoterapia-asiakkaiden puheessa tunnistamalle ”Tuen saannin” –tulkintarepertuaarille, kuten myös Messarin ja
Hallamin (2003) tutkimuksessaan tunnistamalle diskurssille, jossa korostuu kunnioittava suhde tasavertaisten osapuolten välillä. Sekä psykoterapia-asiakkaat että psykoterapeutit hyödyntävät puheessaan diskurssityyppejä (tai tulkintarepertuaareja), joissa psykoterapia toimintana rakentuu ymmärtämiseksi, myötäelämiseksi ja välittämiseksi. Lisäksi psykoterapia ihmisten auttamisena – diskurssityyppi näyttää jäsentävän psykoterapian merkityksiä pitkälti samoin kuin Valkosen (2007, 117-118) havainto koskien psykoterapia-asiakkaiden kokemuksia. Psykoterapia-asiakkaat selittävät masennuksen lievittymistään yhteensopivuudella terapeutin kanssa korostaen herkkyyttä, ymmärtäväisyyttä ja lämpöä tärkeinä psykoterapeutin ominaisuuksina sekä kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen kokemusta (Valkonen, 2007, 117-118). Voidaankin sanoa, että käsillä oleva tutkimus näyttää tämän diskurssityypin osalta todentavan ja avaavan jo aiemmin psykoterapia-asiakkaiden kokemusten kautta tavoitettua ilmiötä psykoterapeutin puolelta, tehden näin näkyväksi psykoterapian osapuolten merkitysmaailmojen kohtaamista.
Psykoterapia merkitysten muutoksena ja itsereflektioon opettamisena –diskurssityyppi nousi esille kognitiivista terapiasuuntausta edustavien psykoterapeuttien puheessa. Diskurssityyppi konstruoi psykoterapian merkitysten muuttamisprosessiksi, jossa tärkeää on itsensä hyväksymisen ajatus.
Välineenä merkitysmaailman muutokseen rakentui itsereflektion kehittyminen, jonka edistäminen oli keskeistä psykoterapeutin subjektipositiolle. Psykoterapeutin subjektipositio itsereflektion opettajana ja tiedon jakajana merkitsi psykoterapeutin valtaa terapia-asiakkaaseen nähden, sillä siitä käsin määrittyi, mitä on oikea tieto sekä toisaalta oikea asioiden käsittelyn tapa. Tämän tyyppinen asiantuntijavalta näyttäytynee psykoterapiasuhteessa valtana, joka jää helposti näkymättömäksi.
Psykoterapeutti ei positioistaan käsin käytä suoraa valtaa jakelemalla ohjeita tai neuvoja, vaan pikemminkin säätelee jakamaansa tietoa sekä ohjailee asioiden käsittelyn tapaa hienovaraisesti, jolloin psykoterapia-asiakkaan voi olla vaikeampi tunnistaa mahdollista itseensä kohdistuvaa vaikuttamista. Toisaalta, vallankäytön hienovaraisuus voi vaikutukseltaan olla vähemmän asiakasta rajoittavaa ja pakottavaa kuin suorat neuvot ja ohjeet olisivat.
Psykoterapia merkitysten muutoksena ja itsereflektioon opettamisena –diskurssityypin yhteydet aiempien tutkimusten tuloksiin ovat kiinnostavat. Diskurssityyppi näyttää muodostavan eräänlaisen vastinparin sekä Hakalan (2008) tunnistamalle ”Tiedon saannin ja jäsentymisen” repertuaarille että
”Itsehavainnoinnin ja oppimisen” repertuaarille. Diskurssityyppi painottaa psykoterapeutin asiantuntijatiedon tärkeyttä, kuten Tiedon saannin ja jäsentymisen repertuaarikin, ja toisaalta itsereflektion kehittymistä, kuten Itsehavainnoinnin ja oppimisen repertuaarikin. Syytä, miksi mainitut kaksi asiaa näyttävät niputtuvan yhden diskurssityypin alle tässä tutkimuksessa ja
erkanevan toisistaan Hakalan (2008) tutkimuksessa, on mahdotonta sanoa. On ensinnäkin mahdollista, että psykoterapeutit ja psykoterapia-asiakkaat jäsentävät psykoterapiaa joiltakin osin eri tavoin. Toisaalta, tutkimuksen tekijöiden erilaiset tavat jäsentää asioita voivat tuottaa erilaisia tulkintoja. Joka tapauksessa näyttää siltä, että tässä tutkimuksessa tunnistetulle diskurssityypille on löydettävissä vastineita psykoterapia-asiakkaiden puheesta.
Psykoterapia persoonallisuuden muutoksen mahdollistamisena –diskurssityyppi nousi esille psykodynaamista terapiasuuntausta edustavien psykoterapeuttien puheessa. Psykoterapia rakentui diskurssityypissä tiedostamattoman mielenmaailman tutkiskeluksi, jonka tavoiteltuna vaikutuksena on ihmisen persoonallisuuden muutos. Psykoterapeutin subjektipositioksi tässä diskurssityypissä jäsentyi yhtäältä analyyttista työskentelyä edistävän tulkitsijan ja toisaalta persoonallisuuden muutoksen puitteiden rakentajan ja ylläpitäjän positio. Psykoterapeutin subjektipositiolle jäsentyi asiantuntijavaltaa suhteessa psykoterapiapotilaaseen, sillä psykoterapeutin positiosta käsin oli mahdollista määrittää puheen merkitystä. Tässä psykoterapeutin subjektiposition merkityksen määrittämismahdollisuudessa avautuukin nähtäville, ettei diskurssin sisältöä rajata pelkästään itse puhetta rajaamalla. Potilaan mahdollisuus puhua, mitä haluaa, ei merkitse mahdollisuutta tulla tulkituksi, miten itse haluaa.
Psykoterapia persoonallisuuden muutoksen mahdollistamisena –diskurssityypillä näyttää olevan yhteyksiä Valkosen (2007, 114-115) tutkimuksessa esille nousseeseen selitystyyppiin, jossa terapia-asiakkaat selittävät toipumistaan seurauksena masennuksen syiden tiedostamisesta. Psykoterapia kuvautuu selitystyypissä prosessina, joka keskittyy ihmisen mielen sisäisten ilmiöiden tarkasteluun ja masennuksen sisäisten syiden tunnistamiseen (Valkonen, 2007, 114-115). Koska mainittu selitystyyppi esiintyi Valkosen (2007, 114-115) tutkimuksessa psykodynaamiseen psykoterapiaan osallistuneiden haastatteluissa, yhteys ei ole yllättävä. Näyttää kuitenkin siltä, että siinä missä psykoterapeuttien puhe korostaa persoonallisuuden muutosta psykoterapian tavoitteena, psykoterapia-asiakkaiden haastatteluissa ei tällaista painotusta löydy. Psykoterapia persoonallisuuden muutoksen mahdollistamisena -diskurssityypillä näyttää olevan yhtymäkohtia myös Hakalan (2008) tutkimuksessa ”Elämänhistorian tutkimisen” repertuaariksi nimetyn tulkintarepertuaarin kanssa. Kummassakin konstruoidaan menneisyyden tapahtumat selittäviksi tekijöiksi ihmisen problematiikassa. Psykoterapia-asiakkaiden tulkintarepertuaarissa näyttää kuitenkin korostuvan teemat, jotka eivät tässä tutkimuksessa tunnistetussa diskurssityypissä korostuneet. Ymmärrys, hyväksyntä, anteeksianto ja sallivuus eivät teemoina nousseet esille tämän diskurssityypin puheessa. Erot psykoterapeuttien ja psykoterapia-asiakkaiden hyödyntämien
merkityssysteemien välillä saattavat yhtäältä liittyä siihen, että psykoterapeutit ja psykoterapia-asiakkaat jäsentävät psykoterapiaprosessia joiltakin osin eri tavoin, johtuen erilaisista subjektipositioistaan. Toisaalta, erot voivat liittyä myös tutkimusten välisiin tutkimusasetelmallisiin sekä tulkinnallisiin eroihin.
Psykoterapia ratkaisujen etsimisenä ja positiivisen näkökulman tarjoamisena –diskurssityyppiä esiintyi ratkaisukeskeistä psykoterapiasuuntausta edustavien psykoterapeuttien puheessa.
Diskurssityyppi konstruoi psykoterapian ratkaisujen ja positiivisen näkökulman etsimiseksi.
Psykoterapian tavoiteltuna vaikutuksena rakentui ratkaisujen löytäminen ja positiivisen näkökulman omaksuminen, ja psykoterapeutin subjektipositioksi muodostuikin etsimisessä tukijan ja näkökulman tarjoajan positio. Psykoterapeutin asiantuntijavalta näyttäytyi diskurssityypissä aktiivisena, vaihtoehtoisen näkökulman tarjoamisena asiakkaalle. Tämän tyyppiseen vallankäytön mahdollisuuteen näyttää liittyvän yhtäältä läpinäkyvyys, mutta toisaalta selkeä ohjaavuus.
Positiivinen näkökulma asioihin näyttäytyy diskurssityypissä normina, jonka mukaiseen ajattelutapaan psykoterapeutti asiakastaan aktiivisesti ohjaa. Tietynlaisen näkökulman asettaminen toisenlaisten edelle merkitsee väistämättä eräänlaista asiakkaan puolesta tehtyä arvovalintaa.
Psykoterapia ratkaisujen etsimisenä ja positiivisen näkökulman tarjoamisena –diskurssityypille on löydettävissä vastineita aiempien tutkimusten tuloksista. Diskurssityyppi asettuu luontevaksi vastinpariksi Valkosen (2007, 115-116) tutkimuksessaan tunnistamalle selitystyypille, jossa masennuksesta toipumista selitetään seurauksena näkökulmien muutoksesta ja voimavarojen lisääntymisestä. Yhteydet diskurssityypin ja mainitun selitystyypin välillä ovat luontevat, sillä selitystyyppi kytkeytyi Valkosen (2007, 115-116) tutkimuksessa juuri voimavarasuuntautuneeseen eli ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan. Yhteyksiä Hakalan (2008) tutkimuksessa tunnistettuihin tulkintarepertuaareihin ei tällä diskurssityypillä ollut. Tämä johtunee siitä, että Hakalan (2008) tutkimuksessa ei ollut yhtään ratkaisukeskeisestä psykoterapiasta kokemusta omaavaa haastateltavaa.
Psykoterapeuttien hyödyntämien erilaisten diskurssityyppien tunnistamisen ja luonnehtimisen lisäksi kiinnostavana seikkana voidaan pitää erilaisten subjektipositioiden vaihtelua yksittäisissä haastatteluissa. Vaikka tutkimuksessa ei tehtykään puheentapojen vaihtelun varsinaista analyysia haastateltavakohtaisesti, kävi kuitenkin ilmi, että yksittäisen psykoterapeutin puheessa esiintyi tässä aineistossa enimmillään vain kolmenlaista diskurssityyppiä. Haastateltavat hyödynsivät puheessaan pääosin edustamaansa psykoterapiasuuntaukseen liittyvää diskurssityyppiä ja tämän lisäksi
psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppiä sekä mahdollisesti psykoterapia kuntoutuksena –diskurssityyppiä. Psykoterapeutille mahdollisten subjektipositioiden osalta tämä näyttäisi tämän tutkimuksen valossa merkitsevän, että psykoterapeutti kohtaa asiakkaansa tai potilaansa lähinnä joko edustamaansa psykoterapiasuuntaukseen liittyvästä asiantuntijan positiosta tai psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityypin tuottamasta ”tavallisen ihmisen”
tasavertaisesta positiosta käsin eli psykoterapeuttina oleminen muodostuu eräänlaiseksi tasapainoiluksi asiantuntijana kohtaamisen ja ”tavallisena ihmisenä” kohtaamisen välillä. Siinä missä ”tavallisena ihmisenä” kohtaaminen on samanlaista eri psykoterapiasuuntauksille, eri suuntaukset rakentavat psykoterapeutin asiantuntijuutta erilaisten diskurssityyppien avulla.
Asiantuntijuus merkitsee kaikissa terapiasuuntauskohtaisissa diskurssityypeissä valtaa psykoterapia-asiakkaaseen tai –potilaaseen nähden, sillä siihen liittyy mahdollisuus rajata diskurssin sisältöä tai asiakkaan subjektipositiota määrittämällä oikeaa ja väärää diskurssin sisällä.
Kognitiiviseen psykoterapiaan liittyvä asiantuntijuus määrittää oikeaa asioiden käsittelyn tapaa ja sitä, mikä on oikeaa tietoa asioista. Psykodynaamiseen psykoterapiaan liittyvä asiantuntijuus määrittää potilaan puheen oikeaa merkitystä. Ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan liittyvä asiantuntijuus määrittää oikeaa näkökulmaa asioihin. ”Tavallisena ihmisenä” asiakkaansa kohtaava psykoterapeutti sen sijaan ei tiedä ”oikeita” vastauksia sen paremmin kuin psykoterapia-asiakas itse.
Tämä tarkoittaa, että psykoterapeutti kohtaa asiakkaitaan keskenään varsin ristiriitaisista positioista käsin. Ei liene sattumaa, että psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppi jäsensikin ihmisenä kohtaamisen edellyttävän ”astumista ulos” psykoterapeutin roolista.
Erilaisten diskurssityyppien tunnistaminen psykoterapeuttien puheesta ja näiden diskurssityyppien kuvailu muodostunee tämän pro gradu –tutkielman vahvuudeksi. Tutkielmassa onnistuttiin kuvailemaan psykoterapiaa ja sen vaikuttavuutta näkökulmasta, josta tarkastelua ei aiemmin ole tiettävästi tehty. Tutkimuksen päällimmäisinä ongelmakohtina puolestaan voidaan nähdä haastattelun käyttö aineistonkeruumetodina sekä kerätyn aineiston laajuus. Tässä tutkimuksessa ei kohdistettu huomiota haastateltujen ja haastattelijan väliseen vuorovaikutukseen, vaikka tällä epäilemättä on ollut omanlainen roolinsa puheen rakentumisessa. Aineiston laajuuteen liittyvänä ongelmana näyttäytyy analyysin tietynlainen pintapuolisuus. Suppeampi aineisto olisi mahdollistanut tarkemman ja syvemmän analyyttisen otteen saamisen. Jälkikäteen arvioituna olisi voinut olla hyödyllistä haastatella vain yhtä kunkin psykoterapiasuuntauksen edustajaa. Tarkastelun kohteena olevia psykoterapiasuuntauksia olisi tällöin voinut olla muutama enemmän.
Yhtenä hedelmällisenä jatkotutkimusaiheena tämän tutkimuksen valossa näyttäytyykin toistaiseksi tarkastelujen ulkopuolelle jääneiden terapiasuuntausten tutkiminen. Millaisia diskurssityyppejä voitaisiin tunnistaa esimerkiksi kriisi – ja traumaterapiaa tai integroivaa psykoterapiaa tarjoavien psykoterapeuttien puheesta? Hyödyllistä voisi myös olla psykoterapeuttien hyödyntämien diskurssityyppien tunnistaminen toisenlaisissa konteksteissa. Voidaanko haastattelupuheessa tunnistetut diskurssityypit tunnistaa toisissa yhteyksissä? Millaisia erilaisia diskurssityyppejä toisenlaiset kontekstit nostavat esiin? Tunnistettujen diskurssityyppien hyödyntämisen tarkempi selvittäminen olisi niin ikään paikallaan. Milloin, miten ja miksi psykoterapeutti hyödyntää psykoterapia ihmisten auttamisena –diskurssityyppiä? Mikä saa psykoterapeutin asiantuntijuuteen kytkeytyvät diskurssityypit nousemaan esille? Millaisia yhteyksiä psykoterapeutin hyödyntämillä diskurssityypeillä on psykoterapia-asiakkaan kokemukseen?
L
ÄHTEETAvdi, E. & Georgaca, E. (2007). Discourse analysis and psychotherapy: a critical review. European journal of psychotherapy & counselling. 9 (2), 157-176.
Buttny, R. (1996). Clients' and therapist's joint construction of the clients' problems. Research on language and social interaction. 29 (2), 125-153.
de Jong, P. & Berg, K. (2013). Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. 2. painos. Helsinki:
Lyhytterapiainstituutti Oy.
Fairclough, N. (1989). Language and power. Lontoo: Longman.
Fairclough, N. (2004). Analysing discourse. Textual analysis for social research. Lontoo:
Routledge.
Hakala, S. (2008). Keskusteluterapiakokemuksen rakentuminen haastattelupuheessa. Tutkimus mielenterveyskeskuksen asiakkaiden käsityksistä terapiastaan. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Hakanen, A. (2011). Kognitiivisen psykoterapian luonne ja kehityshistoria. Teoksessa Kähkönen, S., Karila, I. & Holmberg, N. (toim.) Kognitiivinen psykoterapia. 3.-5- uudistettu painos. (14-38).
Helsinki: Duodecim.
Harper, D.J. (1995). Discourse analysis and ”mental health”. Journal of mental health. 4 (4), 347-357.
Harré, R. & van Langenhove, L. (1999). Introducing positioning theory. Teoksessa Harré, R. & van Langenhove, L. (toim.) Positioning theory. (14-31). Massachusetts: Blackwell Publishers Ltd.
Hoyt, M.F. (2005). Brief psychotherapies. Teoksessa Gurman, A.S. & Messer, S.B. (toim.) Essential psychotherapies: theory and practice. 2. painos. (350-399) New York: The Guilford Press.
Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (1993). Diskurssianalyysin aakkoset.Tampere: Vastapaino.
Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (1999). Diskurssianalyysi liikkeessä. Tampere: Vastapaino.
Kansaneläkelaitos (2016c). Raportti WIT191A: Kuntoutuksen terapioiden saajat ja kustannukset.
Raportti Kelasto -tietokannasta.
Knekt, P., Lindfors, O. & Laaksonen, M. (2010). Helsingin Psykoterapiatutkimus – psykoterapioiden vaikuttavuus viiden vuoden seurannassa. Helsinki: THL.
Kring, A.M., Johnson, S.L., Davison, G.C. & Neale, J.M. (2012). Abnormal psychology. 12.painos.
New York: John Wiley & Sons.
Lahti-Nuuttila, P. & Eronen, S. (2014). Johdatus integratiiviseen lähestymistapaan. Teoksessa Lahti-Nuuttila & Eronen, S. (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. (18-34). Helsinki: Edita.
Lavikainen, J., Lahtinen, E. & Lehtinen, V. (2004). Mielenterveyttä koskevat kansanterveyden toimintapuitteet. Teoksessa Lavikainen, J., Lahtinen, E. & Lehtinen, V. (toim.) Mielenterveystyö Euroopassa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:17 (13-25). Helsinki: Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Lehtovuori, P. (2014). Läsnä oleva psykoterapeutti – kyllin lähellä, riittävän kaukana. Teoksessa Lahti-Nuuttila & Eronen, S. (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. (142-165). Helsinki: Edita.
Leiman, M. (2014). Psykoterapioiden yhteinen perusprosessi. Teoksessa Lahti-Nuuttila & Eronen, S. (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. (71-90).
Helsinki: Edita.
Leppo, K. (2004). Esipuhe. Teoksessa Lavikainen, J., Lahtinen, E. & Lehtinen, V. (toim.) Mielenterveystyö Euroopassa. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2004:17 (9). Helsinki:
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Sosiaali- ja terveysministeriö.
Lönnqvist, J. (2014). Psykososiaaliset hoidot ja psykoterapiat. Teoksessa Lönnqvist, J., Henriksson, M., Marttunen, M. & Partonen, T. (toim.) Psykiatria.11.uudistettu painos. (762-765) Keuruu:
Otavan Kirjapaino oy.
Messari, S. & Hallam, R. (2003). CBT for psychosis: a qualitative analysis of clients' experiences.
British Journal of Clinical Psychology. 42, 171-188.
Niiniluoto, I. (1991). Informaatio, tieto ja yhteiskunta. Filosofinen käsiteanalyysi. Helsinki: Edita.
Nitti, M., Ciavolino, E., Salvatore, S. & Gennaro, A. (2010). Analyzing psychotherapy process as intersubjective sensemaking: an approach based on discourse analysis and neural networks.
Psychotherapy Research. 20 (5), 546-563.
Nonaka, I. & Takeuchi, H. (1995). The knowledge-creating company. New York: Oxford University Press.
Orlinsky, D.E. (2009). The ”generic model of psychotherapy”. After 25 years: evolution of a research-based metatheory. Journal of psychotherapy integration. 19 (4) 319-339.
Potter, J. & Wetherell, M. (1987). Discourse and social psychology. Beyond attitudes and behaviour. Lontoo: Sage Publications.
Reinecke, M.A. & Freeman, A. (2005). Cognitive therapy. Teoksessa Gurman, A.S. & Messer, S.B.
(toim.) Essential psychotherapies: theory and practice. 2. painos. (224-271) New York: The Guilford Press.
Rogers, C. (1992). The necessary and sufficient conditions of therapeutic personality change.
Journal of consulting and clinical psychology. 60 (6), 827-832.
Seppänen, E-L.(1997). Vuorovaikutus paperilla. Teoksessa Tainio, L. (toim.) Keskustelunanalyysin perusteet. Tampere: Vastapaino.
Sundman, P. & Keistinen, H. (2014). Ratkaisukeskeinen psykoterapia. Teoksessa Lönnqvist, J., Henriksson, M., Marttunen, M. & Partonen, T. (toim.) Psykiatria.11.uudistettu painos. (816-822) Keuruu: Otavan Kirjapaino oy.
Valkonen, J. (2007). Psykoterapia, masennus ja sisäinen tarina. Helsinki: Kuntoutusssäätiö.
Wahlström, J. (2014). Psykoterapian tulos ja siihen vaikuttavat tekijät. Teoksessa Lahti-Nuuttila &
Eronen, S. (toim.) Mikä psykoterapiassa auttaa? Integratiivisen lähestymistavan perusteita. (71-90).
Helsinki: Edita.
Wolitzky, D.L.(2005). The theory and practice of traditional psychoanalytic treatment. Teoksessa Gurman, A.S. & Messer, S.B. (toim.) Essential psychotherapies: theory and practice. 2. painos. (24-68) New York: The Guilford Press.
Wood, L.A. & Kroger, R.O. (2000). Doing discourse analysis. Methods for studying action in talk and text. Lontoo: Sage Publications.
Elektroniset lähteet:
Duodecim (2006). Konsensuslausuma: psykoterapia. Suomalaisen lääkäriseura Duodecimin kotisivut. Luetttu 30.04.2016, saatavilla: https://www.duodecim.fi/wp-content/uploads/sites/9/
2016/02/lausuma 06.pdf.
Euroopan komissio (2016). Mental health: projects. Euroopan komission kotisivut. Luettu 30.04.2016, saatavilla: http://ec.europa.eu/health/mental_health/projects/index_en.htm.
Finlex (2016) Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista. Suomen ajantasainen lainsäädäntö verkossa. Luettu 30.04.2016, saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/laki /ajantasa/2005/20050566?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=laki%20kansanel%C3
%A4kelaitoksen. Luettu 30.04. 2016.
Glaser, S.R. (1979). A rhetorical approach to the study of psychotherapeutic discourse. ERIC – Education Resources Information Center -tietokanta. Luettu 21.05.2016, saatavilla:
http://eric.ed.gov/?id=ED186952
Kansaneläkelaitos (2016a). Henkilöasiakkaat: Kuntoutuspsykoterapia. Kansaneläkelaitoksen kotisivut. Luettu 30.04.2016, saatavilla:http://www.kela.fi/tyoikaisille_kuntoutuspsykoterapia.
Kansaneläkelaitos (2016b). Kuntoutuksen palvelutuottajien haku. Kansaneläkelaitoksen elektroninen asiointi. Luettu 30.04.2016, saatavilla: https://easiointi.kela.fi/ePTKHaku/.
Lakoff, R.T. (1977). Psychoanalytic discourse and ordinary conversation. Interfaces. 8. ERIC – Education Resources Information Center -tietokanta. Luettu 21.05.2016, saatavilla http://files.eric.ed.gov/fulltext/ED146809.pdf
World health organization (2016). Mental health included in the UN sustainable development goals.
Maailman terveysjärjestön kotisivut. Luettu 30.04.2016, saatavilla:
http://www.who.int/mental_health/SDGs/en/.