Gunnar Mårtenson
Näyttelyn yhteydessä julkaistussa »KultaI- kirjassa» nämä näkökohdat ilmais
taan selvästi. Gustave Babin omisti kolmi
sivuisen kuvitetun artikkelinsa Suomen paviljongille. Artikkeli alkaa ylistyksellä:
»Oi, miten kaunis, idyllinen on Suo
men suuriruhtinaskunnan paviljonki quai d’Orsay’n rannalla. Paviljonki on sijainnil
taan epäedullinen: se on liiaksi puitten keskellä vaikka se selvästi voittaa Seinen komeat palatsit. Taiteilijoiden sil-Mannerheim mainitsee »Muistelmissaan»
(I osa s. 317) tavanneensa Ranskan ulko
ministerin Stephen Pichon’n ollessaan vuon
na 1918 matkalla Englantiin ja Ranskaan saadakseen nämä valtiot tunnustamaan Suomen itsenäisyyden. Mannerheimin kan
nalta tapaaminen osoittautui erittäin posi
tiiviseksi kokemukseksi, sillä se epäilys, jonka hän oli huomannut Ranskan siihen
astisessa suhtautumisessa itsenäiseen Suo- katosi nyt ja ulkoministeri Pichón
sessa
rannan i
min katsottuna paviljonki on yhdessä Kreikan paviljongin
parhaimmista. Nämä kaksi ovat ehkä ainoat, jotka todella pystyvät herättämään ihailua. Muut osastot voivat vaikuttaa rik
kaammilta, komeammilta, mutta vain näissä kahdessa on erikoisleiman tuntua».
meen,
näytti asennoituvan hyvin ystävällisesti maahamme. Mannerheim kirjoittaa: »Mi- mielestäni hän oli erittäin rakastettava
kanssa eräs kaikkein nun
ja valloittava henkilö, joka tunsi suurta sympatiaa maatamme kohtaan. Ulkominis
teri mainitsi, että hänen kiinnostuksensa Suomeen oli alkanut Pariisin maailman
näyttelyssä vuonna 1900, jolloin hän oli ihaillut Suomen paviljonkia. Virallisilla päivällisillä hänellä oli ollut meidän näytte- lykomissaarimme pöytänaapurinaan ja tä
mä oli puhunut niin kauniisti maastaan, että Suomi oli kertakaikkiaan valloittanut Pichon’n sydämen». Tästä Mannerheim tekee seuraavan johtopäätöksen: »Kuten näkyy, pienillä tapahtumilla voi olla kauas
kantoisia seurauksia».
Tämän paviljongin ylistyksen jälkeen ryhtyy Babin tarkastelemaan Suomea poliittiselta näkökannalta ja kirjoittaa: »Tämä maail
mannäyttely 1900 on epäilemättä Suomen viimeisiä tilaisuuksia säilyttää itsenäisyy
tensä hohdetta. Meitä on onniteltava siltä, että Suomi sai tilaisuuden osoittaa sen meidän maassamme ja että se sai mahdolli
suuden tämän ihastuttavan paviljongin pystyttämiseen».
Jatkossa kirjailija käsittelee itse paviljongin muotoilua ja katsoo sen edustavan »mo
dernia tyyliä». Hän selittää tätä ranskan
kielestä puuttuvaa ilmaisua ja sanoo merkitsevän tässä sitä että paviljonki täysin vastaa arkkitehtuurin ja sisustustaiteen uusia virtauksia. Hän jatkaa: »Kuitenkin samanaikaisesti hyvin suomalainen Kirjallisuudessa on usein osoitettu, että
paljolti juuri Pariisin näyttely vuonna 1900 herätti suuren maailman mielenkiin
non Suomea, sen arkkitehtuuria ja taidetta kohtaan. Miltei joka kerta kun on kulunut vuosikymmen Pariisin näyttelystä muistel
laan päivälehdissä Suomen arkkitehtuurin, taiteen ja taideteollisuuden tuolloin niittä- miä laakereita. Nyt 70-vuotisjuhlan kyn
nyksellä tullaan varmasti jälleen kirjoitta
maan paljon näyttelystä, joka, lainatakseni kulunutta sanontaa, toi Suomen Euroopan taidekartalle. Siksi on paikallaan palauttaa näyttely mieliin tässä vuosikirjassa. Ehkä kuitenkin hieman toisella tavalla kuin en- Varhemminhan on enimmäkseen
sen
se on
ja erinomainen filosofoimisen aihe esteeti
koille ja taideskribentellle». Kirjoittaja kuvaa senjälkeen paviljonkia ja keskittyy erityisesti tornin kuvaamiseen, jonka hän huomauttaa olevan keskeltä paksumpi ja pyöristetty kuten pylväs. »Se on deksankulmalnen ja lepää eräänlaisella nelikulmaisella jalustalla. Tornin juu
rella sen etupuolella jalustalla on neljä suurta »kyyristynyttä» karhua. Ne on sijoitettu nurkkauksien välissä olevien jalustojen päälle. Nämä karhut ovat kar
keasti veistettyjä ja suunnattoman ilmeik
käitä, ja tahtoisin miltei neuvoa kuvan- kah-nen.
kiinnitetty huomio siihen, mitä kotimaassa ja ulkomailla kirjoitettiin näyttelyn taiteelli
sesta tasosta. Mutta tuo taiteellinen julistus toi esiin myös tiettyjä poliittisia näkökohtia.
Tämä käy ilmi yllälainatulsta Mannerhei
min muistelmien sanoista.
39
veistäjiämme ottamaan oppia karhujen muotoilijalta herra Wikströmiltä ja niiltä vanhoilta kivenveistäjiltä, jotka epäilemättä ovat häntä inspiroineet. Kellotornin katto on erikoinen. Kaikkia sivuja kaunistaa kolmikulmainen pääty. Nämä kahdeksan päätyä kannattavat yhdessä kapeata näkö- alatornia, jota puolestaan kaunistaa suip
peneva, teräväkärkinen kattorakennelma, joka on keskeltä ympyrän jakama».
Vieraillessaan paviljongissa Babinilla oli ollut suomalainen opas — nimeä hän ei mainitse — ja tämä opas oli korostanut, ettei renkaissa, karhuissa jne. saanut nähdä mitään symboleja. »On kysymys vain koriste-elementeistä, jotka täysin luonnos
taan ovat saaneet muotonsa Suomessa».
Vaikka Babin ei puutu sen enempää oppaan pelkoon nähdä karhuissa jonkinlaista sym
bolismia, saa joka tapauksessa sen vaiku
telman, että Babin käsitti viittauksen — ikäänkuin vierailijalle tarkoitettuna varoi
tuksena, että tämä ei sekottaisi näitä pat
saita venäläisiin karhuihin.
Babinin artikkelista ilmenee myös vilpitön ihailu niitä suomalaisia työmiehiä kohtaan, jotka olivat pystyttäneet paviljongin näytte
lyalueelle. Hän sanoo, että hän ihailee näitä työmiehiä yhtä paljon kuin niitä arkkitehtejä, jotka olivat piirtäneet pavil
jongin »sillä rakennus kuljetettiin osina ja koottiin sitten yhteen. Puusepät olivat val
mistaneet kaiken. Rakennustarpeet oli mer
kitty ja numeroitu tavalla, jonka vain am
mattimiehet osaavat. Toiset suomalaiset puu
sepät olivat täällä valmiina paikalla — — — ja suorittivat pystytyksen vaivatta». Opas oli vakuuttanut Babinille, että nämä suoma
laiset työmiehet olivat kaiken lisäksi taita
via, kunnon miehiä, myöskin »rehellisiä ja vaatimattomia, suorastaan viattomia». Ba
bin tuli vakuuttuneeksi näistä suomalaisten työmiesten jaloista ominaisuuksista, eikä vähiten moraalisista, ja puhkeaa lausah
dukseen: »Miten hyviä, rehellisiä ulko
näöltään ja ennenkaikkea miten leveät olkapäät». Hän mainitsee lisäksi, että ammattimiesten ihastus tulee olemaan suunnaton heidän nähtyään miten raken
nuksen puuosat on veistetty ja koottu yhteen
»kun taas minä tahtoisin kiittää koristelun eleganttia kohtuullisuutta». Sokerina poh
jalla Babin mainitsee saaneensa tietää, että »kaunis ja omaperäinen paviljonki ei kuulemma ole maksanut enempää kuin 100.000 frangia».
Huolimatta siitä, että Babin on äärimmäisen hienovarainen huomautuksissaan, on kui
tenkin ilmeistä, että hän yrittää saada lukijan oivaltamaan, että Suomen pavil
jonki edustaa täysin omaleimaista maata
ja kansaa. Tämä maailmannäyttelyhän oli Babinin mielestä kenties »Suomen viimeisiä tilaisuuksia säilyttää itsenäisyytensä hohde». Tätä taustaa vasten katsottuna ovat hänen muistiinpanonsa kaikessa hie
notunteisuudessaan miltei pateettisia.
Myös eräs toinen näyttelyn »Kultaisessa kirjassa» ilmestynyt artikkeli kiinnittää huomiota Suomen erikoisasemaan Venäjän keisarikunnassa. Artikkelin kirjoittaja Charles Lavigne on myös hyvin hienotun
teinen huomautuksissaan, mutta rivien välistä voi kuitenkin lukea sen, mitä hän tahtoo sanoa. Niinpä hän kirjoittaakin, että Suomen paviljonki »on ainoa rakennus, jonka Venäjä on rakentanut ulkolaisille
quai d’Orsay’n tälle puolen». Ja hän lisää että Venäjällä ei itse asiassa ole ollenkaan omaa paviljonkia vaan se on pitänyt parempana sijoittaa 22 erilaista monu
menttia ympäri näyttelyaluetta.
Sitten seuraa kuvaus paviljongista ja näyt
teillä olleista esineistä. Jos sen lukee huo
lellisesti huomaa, että teksti koko ajan hienotunteisesti korostaa Suomen taiteen ja taideteollisuuden erikoislaatuisuutta. Sa
manaikaisesti siitä henkii monenlainen ihailu maatamme ja kansaamme kohtaan.
Lavigne kirjoittaa: »Suomen paviljongin arkkitehtuuri muistuttaa pääpiirteissään maan vanhoja kirkkoja ja talonpoikais
taloja. Sen symbolinen koristelu on moderni ja se antaa selvän kuvan Suomen luonnon rikkaudesta, sen kasvistosta ja eläimistöstä.
Paviljongin ovat rakentaneet maan omat käsityöläiset, joiden työ on erittäin huo
lellista. --- Herra Akseli Gallen on koristanut paviljongin sisällä olevan keski- kupolin freskomaalauksin, joiden aiheet ovat Kalevalasta. Alempana on herra E. Ha
losen veistämiä reliefejä, jotka kuvaavat talonpoikien elämää, sekä herrojen Edel
felt, Blomstedt, Enckell, Gebhard, Rissanen ja rouva Soldan-Brofeldtin maalauksia.
Keskellä paviljonkia on monivärisen mar
morilohkareen päällä seisova vitriini, jossa on Suomen geologisen toimikunnan näytteille asettama, Porvoon lähelle maalis
kuun 12. päivänä 1899 pudonnut meteori.
Paviljongin länsisiivessä on maan taide
teollisuutta edustava sarja Akseli Gallenin piirtämiä huonekaluja, jotka toiminimi Iris on asettanut näytteille. Niissä esittäy
tyy suomalainen tyyli. Taideteollisuusyh
distyksen lähettämien huonekalukankaiden vieressä saamme nähdä suomalaisen tyylin sen puhtaimmassa muodossaan; se esiin
tyy kutomakouluissa tehdyissä taidekudok- sissa sekä suomalaisia venetyyppejä esitte
levässä näyttelyssä. Tämän siiven toisen suurvalloille varatulle alueelle
40
Varmasti kaikki Pariisin näyttelyn Suomen paviljongin suunnittelemiseen ja pystyttä
miseen osallistuneet olivat hyvin tyytyväisiä huomatessaan, että ainakin Ranska oli omistanut huomiota paviljongille sekä ylis
tänyt sitä ja näytteillä olleita esineitä.
Tyytyväisyys lienee ollut yhtä suuri jos ei suurempikin täällä kotimaassa kun huo
mattiin että ulkolaiset arvostelijat ymmär
sivät myöskin Suomen näyttelypaviljongin syvemmän tarkoituksen. Toisin sanoen että he käsittivät sen Suomen omaleimai
suuden ja omapohjaisuuden julistukseksi Venäjän keisarikuntaan nähden. Wentzel Hagelstamin toimittaman arvostetun taide- lehden, Ateneumin, numerossa 3 kesäkuun 15. päivältä 1900 julkaistiin Torsten Söder
hjelmin laatima pitkä artikkeli »Pariisin näyttely ja Suomen asema siinä». Tässä artikkelissa kirjoittaja nimenomaan pai
nottaa näyttelyn poliittista merkitystä. Hän kirjoittaa ehkä vähän avoimemmin kuin Babin ja Lavigne, että »nykyisten olosuh
teiden vallitessa täytyy paviljongin merki
tystä meille pitää hyvin suurena---Paviljonkimme ei suorastaan vaadi tulla huomatuksi, mutta niille, jotka menevät sisälle ja tutustuvat sen nähtävyyksiin, se voi ehkä antaa kylliksi vahvan kuvan Suomesta ja sen kansasta, kuvan, joka ei haihdu katsottaessa läheisiä palatseja.
Tämä kuva voi pysyä vieraan muistissa todistuksena sen esittämän kansan rehelli
sestä ja itsenäisestä pyrkimyksestä. Sellai
nen on Suomen paviljongin tarkoitus.
Sellainen on toive, joka tähtää tämän tehtävän menestykseen».
Toive ei pettänyt. Esim. ranskalaisella poliitikolla Pichon'lla säilyi muistikuva paviljongin esittämän kansan rehellisestä ja itsenäisestä pyrkimyksestä.
osan muodostavat kalanpyydykset, valo
kuvat ja kartat. Kupolin alla on näytteillä Merenkulkuhallituksen karttoja, valokuvia, piirustuksia ja liikkuvien majakoitten, luot- siveneiden ja jäänmurtajien pienoismalleja.
Geologinen toimikunta on asettanut näyt
teille ihastuttavan kokoelman Suomessa esiintyviä mineraaleja».
Erikoisuutena voidaan mainita näyttelyn
»Kultaisen kirjan» eksoottisia juomia kä
sittelevä artikkeli, jossa kerrotaan rue Fabert’in varrella sijaitsevasta baarista, jossa tarjoillaan siideriä muistuttavaa juo
maa nimeltä »kwass». Juoma selitetään valmistettavan sekoittamalla ruisleipää ve
teen, joka senjälkeen saa käydä. Kyseisellä paikalla on nykyään Suomen suurlähe
tystö.
Suomen arkkitehdit ja taiteilijat yhtä hyvin kuin puusepät ja rakennustyöläiset olivat yhteistyöllään Pariisin maailmannäyttelyssä 1900 luoneet sen »goodwillin», joka ilmeni ulkoministeri Pichon’n asenteissa vielä niin myöhään kuin 1918 hänen ollessaan mat
kalla hankkimaan Englannilta ja Ranskalta Suomen itsenäisyyden tunnustamista. Myös
kin Suomen Taideteollisuusyhdistys oli antanut tähän oman panoksensa. Yhdis
tyksen vuosikirjassa vuodelta 1900 on seuraava raportti:
»Pariisin maailmannäyttelyyn yhdistys otti osaa Taideteollisuuskeskuskoulun oppilai
den valmistamilla töillä. Kokoelma oli näytteillä Suomen paviljongissa ja se sai hopeamitalin. Myös muulla tavalla sai koulun näyttely osakseen huomiota. Tätä todistaa mm. se, että seitsemän näytteillä olleista esineistä, viisi keramiikkaa ja kaksi puuveistosta, löysivät ostajan näytte
lyn aikana. Niiden yhteinen arvo oli 400 mk».
41
m '■ ü
X H
Ш У
-1
■ШмЛ
,X ‘ •v- :i •
F-ri/ ' „
,f 4
* : •:. V :, ' »
:r, X5
i
6
:
Я
iS .-7'' ÿ** iЙЙ ■ v
„ „ Л 1 '
А ’ Ш
Miш 'А гМ®.
Ш I
, к ■
щщ ШыЕ
/- s
X- жFS . Ímm
шж : . Г -:U
■
;
U
^>1
■
iXXila 7 Wæzøå, ¿ài
Suomen paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.
Finlands paviljong pá världsutställningen i Paris är 1900.
42