Realistinen/Todennäköinen Tavoiteltava/Ihanne Kauhu
- alueellisesti on halua edistää yhteisiä, nuoria hyödyttäviä asioita - yhteistä tahtotilaa on ja
resursseja löytyy - työtä halutaan jatkaa,
vaikka toiminta ei olisi välttämättömintä - yhteistä linjaa löytyy
osittain; kunnat voivat
- laatu vaihtelee; toimin-toja ei pystytä
- työstä tuotetaan realis-tista tietoa
- laki määrittäisi nuoriso-työlle minimivelvoitteen sekä työn laadussa, että resursseissa - nuorisotyön rahoitus
liit-tyisi automaattisesti nuorten määrään - Ihannetilassa AVI voisi
olla se taho, joka seu-raa ja vastaa toiminto-jen toteutumisesta - jokaiselle nuorelle olisi
paikka nuorisotyön - työssä olisi mukana
laa-dullisia mittareita mää-rällisten lisäksi - työn hyödyistä
pysty-tään kertomaan aukot-tomasti ja tieto on jaet-tavissa, käytettävissä ja ymmärrettävissä kaikille tasavertaisesti
- tietoa kerätään koordi-noidusti ja sitä käyte-tään monella eri tasolla - kaikilla on sama
tiedon-keruumenetelmä
- poikkeusolot tuottavat tu-levaisuuteen haasteita,
- pienten kuntien budjetit kutistuvat entisestään, toi-minta supistuu ja nuoret katoavat kunnista - palvelut eivät ole
yhden-vertaisia eivätkä nuoret löydä palveluiden piiriin.
- isommat kunnat eivät ota vastuuta sinne muutta-vista nuorista, resursseja ei lisätä
- nuorisotyöntekijä ei pysty toteuttamaan laadukasta nuorisotyötä
- työssä seurataan ”yhtä to-tuutta”, kyräillään toisia, pantataan tietoa ja ollaan kilpailuasetelmassa mui-den toimijoimui-den kanssa yhteistyön sijaan - yhteistyö kaatuu ja
jokai-nen tekee työtä yksin ja vain itselleen
5.3 Toinen työpaja, tulevaisuuspyörä
Toinen työpaja pidettiin 5.5. ja siihen osallistui 6 koordinaattoria itseni mukaan lu-kien. Olin suunnitellut työpajan pidettäväksi Googlen Jamboard-alustalla, joka osoit-tautui erittäin toimivaksi. Alustalle ei tarvinnut kirjautua, se toimi kaikille samanaikai-sesti ja nyt onnistui hyvin myös yksilötyöskentely. Aloitimme työpajan lyhyellä oh-jeistuksella ja sen jälkeen jokainen sai työskennellä itsenäisesti. Sen jälkeen kes-kustelimme kehät läpi. Tulevaisuuspyörän keskiössä oli edelleen alueellisen koor-dinoinnin malli, mutta nyt tarkennuksena edelliseen työpajaan malli kirjattiin pysy-vänä toimintona. Menetelmän ensimmäiseen kehään (keltaiset post it-laput) kerät-tiin ensisijaiset vaikutukset, ja niitä tulikin kaikkein helpoiten sekä määrällisesti eni-ten. Suurin osa kehään nostetuista asioista koski työntekijätasoa; itse koordinaatio-työtä tekevää ja varsinaisesti nuorisotyön kentällä työskentelevää työntekijää.
Tein muistiinpanoja tässäkin työpajassa erilliseen tiedostoon keskustelun edetessä.
Tämä työpaja, verrattuna ensimmäiseen, oli selkeästi enemmän prosessointia vaa-tiva. Keskustelua kyllä syntyi, mutta kehille listatut asiat vaativat selvästi enemmän pohdintaa. Mietin, että olisiko sittenkin ollut parempi jättää itsenäinen työskentely pois ja miettiä kaikki kehät yhdessä avoimena keskusteluna? Kävimme kuitenkin työpajan päätteeksi kokonaisuuden keskustelemalla läpi, mutta keskustelu ei enää tuottanut uusia asioita tai asiayhteyksiä pyörään, vaan se toimi pikemminkin asioi-den toteamisena. Työpajaan varattu tunti toimi sähköisellä alustalla, mutta mikäli pajan olisi toteuttanut fyysisesti, niin uskon, että työskentelyä olisi jatkunut pidem-pään.
Mielenkiintoista kokonaisuudessa oli se, että lähes kaikki vaikutukset nähdään en-nen kaikkea eteenpäin suuntautuvana kehityksenä, joista jokaien-nen hyötyy. Keskus-telussa liikuttiin paikallisen- ja valtakunnallisen tason lisäksi myös kansainvälisellä tasolla. Kansainvälisyyttä pohdittiin mm. vapaaehtoistyön näkökulmasta, joka on muualla varsin iso ja olennainen osa nuorisotyön toteuttamista. Olisiko meillä siitä puolesta paljon opittavaa ja vastavuoroisesti myös annettavaa? Teemaan liitettiin myös nuorisotyön ilmiöpohjaisuus ja niiden globaalit esiintymät. Vapaaehtoistyöhön liitettiin myös nykyiset kolmannen sektorin toimijat, joista osa voidaan rinnastaa va-paaehtoistyöntekijöiksi. Keskustelun lopputuloksena oli kuitenkin se, että ensin on otettava kuntasektori haltuun, jotta voidaan keskittyä muihin toimijoihin. Tämän takia
tätä kokonaisuutta ei kirjattu pyörän kehiin. Keskustelussa tuli esiin mielenkiintoinen näkökulma, joka koski kokeilemisen kulttuurin puutetta. Kokeilemisen kulttuuri liitet-tiin erityispiirteenä nuorisotyöhön ja siihen, että uskallus koittaa on työn kehittämi-sen edellytys. Tässäkin, kuten edellisessä menetelmässä, alustalle olisi hyvin voinut kirjata negatiivisia vaikutuksia, mutta jostain syystä ne jäivät kokonaan pois. Se ker-tonee verkoston työotteesta sekä itse työn luonteesta; näkökulman on lähtökohtai-sesti oltava laaja ja kehittämisen ote eteenpä vievä. Kuviossa 11. näkyy työpajan lopputulos.
Kuvio 11. Tulevaisuuspyörä.
5.4 Kolmas työpaja, nelikenttä sinisen meren strategiasta
Kolmas työpaja pidettiin 12.5. ja siihen osallistui kaikilta alueilta koordinaattori itseni mukaan lukien. Työpaja pidettiin taas Googlen Jamboard-alustalla, johon olin etu-käteen valmistellut nelikenttä-matriisin. Ennen työpajaa pyysin ennakkoon jokaiselta listauksen omista konkreettisista työtehtävistä. Sain vastauksia kolmelta alueelta ja koostin näistä työtehtävälistauksen. Työpajan aluksi kerroin lyhyesti menetelmän taustat ja sovimme, että mikäli listauksesta puuttuisi olennaisia tehtäviä, niin voi-simme vielä työpajan aikana lisätä niitä. Lista oli kuitenkin kattava eikä lisäyksiä
tullut. Jokainen sai aluksi työskennellä itsenäisesti ja asettaa tehtäviä matriisin kent-tiin. Lappuja sai käyttää useamman kerran, eli jokainen sai saman lähtökohdan.
Suurin osa lapuista sijoittui matriisiin, mutta tehtäviä jäi myös yli. Uskoisin, että oli-simme saaneet ne sijoitettua, mikäli aikaa olisi ollut enemmän. Tämäkin työpaja so-vittiin pidettäväksi tunnin mittaisena edellisten tapaan. Itse menetelmä todettiin hy-väksi ja sellaiseksi, että sitä voisi käyttää myös muiden työntekijöiden kanssa.
Tässä menetelmässä oli mielenkiintoista seurata, miten osallistujat ottivat tehtäviä
”käsittelyyn” (alustalla näkyy osallistujan nimimerkki aina sen muistilapun kohdalla jota osallistuja työstää) sijoittamalla niitä eri kohtiin; ikään kuin sovittaen mihin ky-seessä oleva tehtävä sopisi parhaiten. Menetelmään sopi hyvin itsenäinen työsken-tely ja kuten aiemmissakin työpajoissa kävimme lopuksi keskustelun kautta läpi ko-konaisuuden. Tein muistiinpanoja edellisten työpajojen tapaan erilliseen tiedostoon ja pystyin osallistumaan hyvin itsekin työpajaan. Kaikissa työpajoissa olen kokenut varsin luontevaksi vaihtaa roolia havainnoijasta osallistujaksi, eikä ristiriitatilanteita ole syntynyt. Tässä työpajassa kuitenkin huomasin, että menetelmää aiemmin käyt-täneenä tehtävien jako kenttiin oli osittain helpompaa. Lopputuloksen kannalta sillä ei kuitenkaan ollut merkitystä, sillä keskustelimme matriisin kohdat sellaiseksi koko-naisuudeksi, josta kaikki olivat samaa mieltä.
Tämän menetelmän lopputuotoksessa mielenkiintoista oli se, että työtehtävien vä-hentäminen tai niistä luopuminen aiheutti eniten valinnan vaikeuksia. Voi toki olla, että työtehtävät liittyvät niin vahvasti toisiinsa, ettei niistä voi erottaa osia. Toisaalta pohdin, että olisiko jostain luopuminen olennaista työn tehostamisen näkökulmasta?
Vahvista-osiossa keskustelua herätti nuorisotyön tukeminen. Tukeminen tulkittiin joko ”yleisenä” tukena (yksinpuurtajien auttaminen, vertaistuki) tai syvällisempänä tuen antamisena (työnohjauksellisen tuen kaltainen), joka nähtiin enemmän muun alan ammattilaisen työkenttänä. Keskustelussa nousi isoon osaan myös työhyvin-vointi ja se, miten sitä kehitetään alueittain. Tämä koettiin teemaksi, johon pitäisi panostaa enemmän ja osittain myös yhdenvertaisemmin. Luovu-osiossa todettiin, että joidenkin verkostojen koordinoinnista voisi luopua tai ainakin jakaa sitä jonkun muun tahon kanssa. Edunvalvonta nähtiin asiana, joka ei kuulu koordinaattorin teh-täviin. Luo-kenttään nostettiin alaa koskevan tiedon koonti ja levittäminen. Keskus-telimme tiedon levittämisen muodoista; mikä olisi oikea / hyvä alusta tai kanava
jossa infoa jaetaan? Tiedon koontiin liittyi myös vahvasti sen arvioiminen sekä nuor-ten mielipiteiden kysyminen. Vähennä-kenttään nostettiin yhdeksi osaksi kyselyiden tekeminen, joka koettiin haastavaksi mm. pienten vastausprosenttien vuoksi. Kyse-lyiden teettämistä pohdittiin myös siitä näkökulmasta, että paljonko tietoa jo kerä-tään muiden tahojen toimesta. Vähentämisen kohdassa mietittiin myös joidenkin verkostojen vähentämistä, vaikka sitä ei kenttään nostettu. Tämä kertoo mahdolli-sesti siitä, että vaikka verkostot ovat toiminnan ja työn kannalta oleellisia, ne muo-dostavat välillä ”verkostomeren”, jossa tapahtuu myös paljon päällekkäistä työtä.
Tähän liittyy myös ajatus verkostojen välillä poukkoilemisesta, jolloin ei aina tiedä missä verkostossa tulisi ensisijaisesti olla. Keskusteluun nousi myös kysymys koor-dinaattorin suhteesta nuoriin; miten työn pitäisi näkyä nuorille? Jokainen koki jollain tavalla tärkeäksi työssään tavata nuoria ja moni piti sitä mielekkäänä, ja asiaankuu-luvana, työtehtävänä. Nelikentässä tämä ei kuitenkaan näy, sillä nuorten kanssa tehtävää työtä ei ole kirjattu työtehtäviin. Nuorten kanssa tehtävä työ nähtiin osittain sellaisena alueena, jossa ensisijaisesti kohtaamistyötä tekevät nuorisotyöntekijät ovat niitä ammattilaisia, joita nuori palveluiden piirissä. Kuviossa 12. on esitelty työ-pajan lopputulos.
Kuvio 12. Nelikenttä-matriisi.
5.5 Työpajojen yhteenveto
Yhteenvetona voi sanoa, että työpajat onnistuivat ja toimivat hyvin kokonaisuutena.
Päivän mittaisen työpajan supistuessa kolmeen tunnin mittaiseen kokonaisuuteen, ja sähköisellä alustalla toteuttavaksi, oli tilanne jännittävä ja osittain harmillinenkin.
Olin suunnitellut käyttäväni itselleni uutta menetelmää, josta olisi tullut työpajan si-sällön lisäksi myös oppia uudesta menetelmästä ja sen käytettävyydestä. Poikkeus-tilanteen muuttaessa suunnitelmia oli kuitenkin järkevää käyttää tuttuja menetelmiä ja soveltaa niitä tilanteeseen. Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi ja toimi loista-vasti lopputuloksen näkökulmasta. Jokainen työpaja tuotti jotakin yllättävää, yhte-näistä ja toistuvaa ja tuloksista kehittyi kokonaisuus. Samalla sain itse arvokasta oppia menetelmien sovellettavuudesta erilaiseen ympäristöön.
Joidenkin työpajojen osalta koin, että fyysinen läsnäolo olisi tuottanut mahdollisesti vielä jotakin lisää. Skenaarioajattelumenetelmässä voi sanojen sijaan käyttää myös kuvia. Joillekin kuvat lähestymistapana toimivat helpommin, kuin ajatuksen sanoit-taminen. Kuvien kohdalla kyse on myös pitkälti tulkinnasta ja se tuo menetelmään toisenlaisen ulottuvuuden. Toisen ja kolmannen työpajan kohdalla olisi ollut myös hyvä pidentää työskentelyaikaa, mutta käytännössä se olisi voinut laskea (ver-kossa) työskentelyn intensiteettiä. Näiden kahden työpajan osalta pohdin myös, oli-siko ollut oleellisempaa työskennellä ennemmin ryhmänä kuin itsenäisesti; tällöin työskentely olisi voinut olla tehokkaampaa. Tämä olisi kuitenkin voinut vaatia myös fyysisen läsnäolon toimiakseen, joten sitä ei olisi voinut toteuttaa kuitenkaan.
Kaikissa työpajoissa osallistujat olivat innolla mukana. Menetelmät eivät olleet suu-rimmalle osalle tuttuja ja ne koettiin hyödyllisiksi oman työn pohtimiseen ja käytet-täviksi oman työyhteisön kanssa. Menetelmien toimivuuden lisäksi työpajoihin in-nosti yhteisen asian pohdinta; tässä muodossa verkosto ei ollut sitä aiemmin tehnyt.
Pohdittaessa yksittäisen työpajojen lopputuloksia, voidaan jokaisesta työpajasta tehdä erityinen nosto, joka nousee kokonaisuuden kannalta jollain tavalla yllätyksel-liseksi. Oleellista kaikissa nostoissa on se, että ne eivät toistu muissa työpajoissa.
Ensimmäisessä työpajassa tämä nosto oli Työn pysyvyyden ja kehittämisen lähtö-kohdaksi muutos nuorisolakiin. Tämä nosto kuvaa osaltaan myös skenaariotyös-kentelyn mahdollisuuksia, jossa voi mennä hyvinkin kauas teemaa käsiteltäessä.
Toisen työpajan nostoksi tuli keskustelussa esiin kokeilemisen kulttuurin puute.
Tämä oli mielenkiintoinen keskustelun suunta muun muassa siksi, että itse mene-telmän sisään (tulevaisuuspyörän kehät) sitä ei saatu sopimaan. Menemene-telmän to-dentaessa käsiteltävän teeman vaikutuksia, sitä ei sellaiseksi koettu tai sen käsitte-leminen olisi vaatinut lisää työskentelyaikaa. Viimeisen työpajan nosto voidaan nähdä joko menetelmän vaikeutena tai itse työkentän haasteena: työtehtävien vä-hentäminen tai niistä luopuminen (matriisin luovu / vähennä kenttä). Itse menetel-män vaikeutena on, että se pakottaa pohtimaan asioita myös suoraviivaisesti ja use-amman asian kohdalla näin ei ole. Menetelmää on vaikea nähdä vain työkaluna silloin, kun sen elementit ovat todellisia; tässä tapauksessa konkreettisia työtehtä-viä. Mikäli tätä asiaa tarkastelee työkentän haasteena, pitäisi sitä mahdollisesti tar-kastella erikseen ja erilaisella menetelmällä.
6 POHDINTA JA MALLIN ESITTELY
6.1 Pohdinta
Opinnäytetyön aluksi avaan kunnallisen nuorisotyön kenttää, sen historiaa ja nyky-tilaa. Näitä taustoja pohtiessa, voi helposti ymmärtää, miksi työn kenttä on edelleen moninainen ja osittain pirstaleinen. Toimijoita on ollut ja on edelleen paljon, oli taus-taorganisaatio mikä tahansa. Tämä tuottaa kentälle paljon erinäköistä ja erilaatuista nuorisotyötä. Kun tätä kenttää tarkastellaan alueellisesta näkökulmasta, nivoutuu sen alle koko kentän kirjo. Kunnallisen nuorisotyön suuntaviivat ovat osittain tulkin-nanvaraisia ja vaikka kentältä tullut tieto, tarpeet tai puutteet olisivat samanlaisia alueesta riippumatta; niihin ei välttämättä saada yhdensuuntaista ratkaisua. Tämä saattaa hetkellisesti kuulostaa siltä, että tehtävä on mahdoton ja tapoja on yhtä pal-jon kuin tekijöitäkin. Näin asia ei kuitenkaan ole. Keskimääräisesti viimeisten vuo-sien aikana nuorisotyöhön on tullut tasaisesti lisää resursseja, rahoitus on pysynyt samana tai lisääntynyt ja työmuodot ovat monipuolistuneet. Kehittämistyö nähdään monen kumppanin yhteistyönä ja sen nähdään lisääntyneen. Miten sitten aluekoor-dinaation näkökulmasta voidaan kehittää nuorisotyötä yhteiseen suuntaan?
Luvussa kaksi esiin nostamani valtakunnallinen nuorisotyön- ja politiikan ohjelma (Vanupo) toimii osittain vastauksena tähän. Se korostaa työn sisältöjä määrätyllä aikajaksolla, joka antaa luvan myös keskittyä asioihin. Samalla voidaan nähdä, että pidemmällä aikavälillä saadaan kehitettyä koko kenttää. Pitämieni työpajojen aikana emme kuitenkaan keskustelleet ohjelmasta kuin ohimennen. Työpajoissa käsitellyt kokonaisuudet ja aihe-alueet sekä teemat liittyivät vahvemmin niihin ”peruskiviin”, jotka toimivat nuorisotyön pohjana: työn tilastointi ja laadullinen arviointi, nuoriso-työn aseman vahvistaminen sille tarvittavin resurssein, nuorisonuoriso-työn yhdenvertainen saanti, esimiestason kiinnostamattomuus työn kehittämiseen ja kokemuksen sekä näkemyksen kehittäminen yhteiseksi tiedoksi. Miten näitä peruskiviä tulisi lähestyä ja tarkastella sekä miten alueellinen koordinaatiotyö tukisi niiden, ja yleisesti nuori-sotyön kentän, kehitystä?
6.1.1 Yhteisen tiedon kehittämisestä
Antti Kivijärvi (2012) on määritellyt nuorisotyön yhteisen tiedon kehittämiselle neljä ehtoa, jotka tulisi ottaa huomioon tiedon kehittämisen prosessissa. Ensimmäisenä hän nostaa esiin johdon roolin. Sen tulee olla näkyvä ja johdon on sitouduttava toi-mintaan niin, ettei se jää pelkästään kentällä työskentelevien varaan. Toisen ehdon mukaan on luotava mahdollisuuksia yhteisille tapaamisille. On oleellista, että työn-tekijä ei vain ylläpidä toimintoja, vaan hänelle annetaan myös aikaa keskusteluun ja asioiden jakamiseen. Kolmanneksi ehdoksi nostetaan tiedon käsitteellistäminen.
Tietoa pitää käsitteellistää strategisen työn kautta ja tieto on laadittava sellaiseen kirjalliseen muotoon, jotta siitä voi ymmärtää perustelut työn tekemiselle. Tietoa tu-lisi koota yhteisiin dokumentteihin ja hiljaista tietoa pitäisi pyrkiä jakamaan. Viimei-senä ehtona on, että työyhteisössä olevaa osaamista tulisi yhdistää kehittämällä uusia työnkuvia ja mahdollistamalla yhteistyön rakentaminen. Tämä koko prosessi on toteutettava osallistavasti, työntekijät huomioiden, sillä ulkoa ohjattuna se voi jäädä pintatason uudistukseksi, johon työntekijät eivät sitoudu. (Kiilakoski ym. 2015, 133–134.)
Koordinoivan työn sisältöön ja toimintamalleihin liittyy vahvasti Kivijärven (2012) mainitsemat edellä mainitsemat toimenpiteet. Koordinaattorin rooli toimii tässä pro-sessissa loistavasti mahdollistajana. Vaikka Kivijärven prosessi liittyy yhteisen tie-don kehittämiseen, voinee sitä soveltaa monenlaisiin prosesseihin. Koordinaatiossa työn luonne sijoittuu monen asian ja toiminnan välimaastoon ja koordinaattori pystyy toimimaan monen eri toimijan välillä. Tämä vaatii paljon aikaa ja pitkäjänteistä työtä, jotta luottamus syntyy toimijoiden välillä. Työpajoissa käydyissä keskusteluissa nousi vahvasti esiin koordinaattorin sillanrakentajan rooli, joka pystyy taipumaan työtehtävissä aina tapahtumien narikkahenkilökunnasta asiantuntijapuheenvuoroon koulutustilaisuudessa.
6.1.2 Työn tilastoinnista ja laadullisen työn arvioinnista
Yhtenäisen nuorisotyön tilastoinnin ja laadullisen arvioinnin puute nousi keskeiseksi puheenaiheeksi jokaisessa työpajassa. Alueilla toteutetaan tällä hetkellä arviointia ja tilastointia, mutta monin eri tavoin. Tällöin ongelmaksi muodostuu tiedon vertailun
kelvottomuus. Tämä ei ole ongelmana vain alueellisessa työssä, vaan siihen törmä-tään myös valtakunnallisesti.
Siurala (2014) esittää nuorisotyön arvioinnista kolme elementtiä, jotka muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Elementteinä ovat tehokkuuden mittaaminen (palveluiden volyymin jakautumien työtapojen välillä), laadun arviointi (miten laaduk-kaita palvelut ovat) ja vaikuttavuuden arviointi (mitä vaikutuksia työllä on nuoriin sekä yhteiskuntaan laajemmin ja miten niitä voidaan seurata ja kehittää). Volyymi-lukujen perusteella voidaan tulkita mitkä palveluista ovat vetovoimaisia tai miten ne muuttuvat. Palveluiden laadukkuudesta luvut eivät kuitenkaan kovin paljon kerro.
Laadun arvioinnin tarkoitus on varmistaa, että palvelut ovat hyviä ja kasvatuksellisia tavoitteita toteuttavia. Mitä laadukkaampaa nuorisotyö on, sitä todennäköisemmin se vaikuttaa nuoriin myönteisesti ja tukee nuoren kasvua. Parhaimmillaan Siuralan esittämien elementtien avulla voitaisiin osoittaa nuorisotyön laatu, vaikuttavuus yk-silölliseen ja sosiaaliseen kasvuun sekä sen suosittuus. (Siurala 2014, 4–5.)
Siuralan (2014, 4–5) kokonaisuus kuvaa hyvin sitä miten olennaisesti kaikki liittyvät toisiinsa ja arvioinnista ei tule kokonaista, ellei siinä oteta huomioon kaikki element-tejä. Alueellisen työn näkökulmasta katsottuna yhtenäiseen tilastoinnin ja arvioinnin malliin liittyy paljon myös sellaisia hankaluuksia, vaikka se yhteen koottuna näyttää yksinkertaiselta. Osa ongelmista liittyy siihen, ettei työntekijä osaa sanoittaa työ-tään. Tähän liittyy olennaisesti myös se, ettei sitä vaadita. Vaikka keskustelua käy-dään paljon siitä, että työtä ei tulisi mitata vain määrällisesti, niin useimmiten sitä käytetään muun muassa päätösten tukena. Osa sanoittamisen hankaluutta on se, että työalueen termit, tai ammattinimikkeet, eivät ole yhteneväisiä. Työpajassa, jossa käytiin läpi alueellisen nuorisotyön vaikutuksia (tulevaisuuspyörä) kolmannelle kehälle nostettiin yhteneväisten arviointikriteerien luonti. Tämä kertoo hyvin siitä, että vaikka arviointikriteerit koetaan ensisijaisen tärkeäksi työkentän kokonaisuuden kannalta, ne syntyvät vasta yhteistyön tuloksena.
6.1.3 Nuorisotyön aseman vahvistamisesta
Nuorisotyö on merkityksellistä monella eri tasolla. Sen toimintakentät ovat monipuo-lisia ja tarjotulla palvelulla muun muassa pidetään yllä arvoja, mahdollistetaan asi-oita, tuetaan kasvatustyötä, kohdataan ja tuetaan nuoria elämän käännekohdissa, kipupisteissä tai muutoksissa. Näistä huolimatta työhön liittyy tunne arvostuksen puutteesta ja sen työn tarpeellisuutta pitää todistella usein. Kiilakosken ym. (2015) mukaan nuorisotyötä leimaa vahva toiminnallinen traditio, jota siirretään työnteki-jältä toiselle. Tämän tradition kääntäminen voidaan kokea hankalaksi ja joskus jopa tarpeettomaksi. Kun nuorisotyö perustelee oman toimintansa oikeutusta, on tarpeen tehdä tämä tavalla, joka aukenee oikein kunnasta ulospäin. Samalla oman ammat-tikunnan kehitys muuttuu moniammatillisen yhteistyön myötä. (Kiilakoski ym. 2015, 23–24.)
Palaamme uudelleen työn sanoittamisen problematiikkaan ja sen ilmiöihin. Miten voimme saada arvostusta ja vahvempaa sijaa työlle, jota ei osata sanoittaa? Kiila-koski (2011) puhuu kehittämisen ulottuvuuksista muun muassa seuraavasti: alueel-lisen nuorisotyön (työntekijöiden osallistuminen verkostoihin) näkökulmasta kehittä-minen edellyttää sitä, että työntekijät otetaan vakavasti virkamiehinä ja toiminnat tunnistetaan. Työkenttään kuuluvien koordinaattoreiden vastuu kehittämisproses-sissa on oltava selvillä ja yhteys nuorisotilatyön arkeen olemassa. (Honkasalo, Kii-lakoski & Kivijärvi 2011, 244–245.) Vaikka Kiilakosken näkemys liittyy hankkeeseen, joka koskee nuorisotilojen kehittämistä, voidaan sitä mukailla myös alueellisen nuo-risotyön näkökulmasta.
Asema vahvistuu, kun sitä vahvistetaan. Tähän ei liity ainoastaan kentällä työtä te-kevien ammatti-identiteetin vahvistuminen, vaan oikeutus pitää tulla myös korkeam-malta taholta. Ensimmäisessä työpajassa (tulevaisuusskenaariot) nousi esiin näkö-kulma, jota en ollut ajatellut lainkaan työni alkumetreillä Sen lisäksi, että alueellisen koordinointityön pysyvyys on oleellista, pitää sen ottaa tavoitteekseen myös verkos-ton kehittäminen. Keskustelusta nousi ajatus verkosverkos-ton omasta kehittämissuunni-telmasta, strategiasta ja visiosta, joka pitkälle vietynä tavoittelisi nuorisolain muu-tosta liittyen nuorisotyön minimivaatimuksiin muun muassa resurssien, arvioinnin ja työn laadun osalta. Mikäli työlle saataisiin konkreettisia, ja kirjattuja määreitä, kuten
”hoitajamitoitus” (esim. ohjaajien määrä nuoria kohden), näkyisi se varmasti arvos-tuksen vahvistumisena.
6.1.4 Työn kehittämisestä ja yhdenvertaisesta palvelusta
Honkasalo ym. (2011, 44–45) ovat tehneet kahden eri hankkeen kokemusten avulla johtopäätöksen, joka korostaa kehittämistyön kohdentamisen tärkeyttä; on tärkeää kehittää niin yksilöitä, organisaatiota kuin rakenteitakin. Heidän mukaansa tulevai-suudessa kehittämistyön tulisi kohdentua niin, että se huomioi johtoportaan, kentän, nuoret ja sidosryhmienkin näkökulmat sekä vuorovaikutukset näiden välillä. Tätä johtopäätöstä pohtien, tuntuu kehittämistyö varsin runsaalta. Kuitenkin, kun pala-taan tarkastelemaan alueellisen koordinoinnin tehtäväkenttää, nousee sieltä esiin edellä mainitut tasot, tavalla tai toisella kiinnittyneinä toisiinsa. Kolmannen työpajan nelikenttä-matriisi osoitti tämän myös konkreettisesti; luovu-kenttään oli selkeästi haastavinta sijoittaa tehtäviä.
Kehittäminen, nuorisotyön aseman vahvistuminen ja palveluiden yhdenvertaisuus liittyvät vahvasti toisiinsa. Työn perusteluun liittyy työn tunnustettu asema ja sen aseman vahvistajaksi tarvitaan yhteistyötä muiden ammattikuntien kanssa, toimin-nan avaamista ja mittaamista, ja entistä ammattimaisemman työotteen kehittämistä oman kunnan alueella sekä laajemmissa alueellisissa ja valtakunnallisissa verkos-toissa. (Honkasalo ym. 2011, 255–256.) Kun mietitään näitä, olemassa olevia alu-eellisen koordinoinnin malleja ja uutta kehitettävää mallia, on entistäkin selkeäm-pää, että työtä on tehtävä pysyväluontoisesti, jotta pitkäjänteinen ja tavoitteellinen kehittämistyö on mahdollista.
6.2 Hahmotelma alueellisen koordinaation mallista
Laasonen ym. (2020, 6) toteavat selvityksessään, että alueellisen kehittämisen malli ei välttämättä ole uutuusarvo itsessään, vaan käytännön toimintatapojen yhdistämi-nen ja kehittämiyhdistämi-nen, jotka tukevat verkostojen kehittämistyötä. Alueellisen
Laasonen ym. (2020, 6) toteavat selvityksessään, että alueellisen kehittämisen malli ei välttämättä ole uutuusarvo itsessään, vaan käytännön toimintatapojen yhdistämi-nen ja kehittämiyhdistämi-nen, jotka tukevat verkostojen kehittämistyötä. Alueellisen