Alueellisen nuorisotyön kehittäminen
Alueellisen koordinoinnin malli
Opinnäytetyö Syksy 2020
SeAMK Liiketoiminta ja kulttuuri
Kulttuurituottaja (ylempi AMK)
SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU Opinnäytetyön tiivistelmä
Koulutusyksikkö: Liiketoiminta ja kulttuuri
Tutkinto-ohjelma: Kulttuurialan ylempi ammattikorkeakoulututkinto Suuntautumisvaihtoehto: Kulttuurituottaja (ylempi AMK)
Tekijä: Elina Peippo
Työn nimi: Alueellisen nuorisotyön kehittäminen - Alueellisen koordinoinnin malli Ohjaaja: Satu Lautamäki
Vuosi: 2020 Sivumäärä: 63 Liitteiden lukumäärä: 2
Opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää alueellisen nuorisotyön koordinoinnin malli.
Työn keskiössä on alueellisen nuorisotyön verkosto, jossa on mukana tällä hetkellä kahdeksan eri aluetta ja alueella toimivat koordinaattorit. Kunnallinen nuorisotyö toi- mii työssä näkökulmana ja työn raameina. Työssä avataan kunnallisen nuorisotyön kenttää, sitä määritteleviä lakeja ja nykyistä valtakunnallista nuorisotyön tilannetta.
Verkostoon kuuluvat alueet esitellään aluefaktojen kautta ja tavoitteiden yhteisellä koonnilla.
Työn tarve määrittyi työkentän kautta. Verkostossa mukana olevien alueiden toimin- tamallien avaaminen ja lähempi tarkastelu nostivat esiin tarpeen työn kehittämisestä sekä tavoitteiden yhteen suuntaamisesta. Toimintamallien rahoituspohjien ollessa pääosin hankepohjainen heräsi kysymys, miten työtä olisi mahdollista jatkaa pysy- vänä toimintana kaikilla alueilla.
Opinnäytetyö on tutkimuksellinen kehittämistyö, ja lähestymistapana käytetään toi- mintatutkimuksellista otetta. Toimintatutkimuksen menetelminä käytetään kahta tu- levaisuuden ennakointimenetelmää ja yhtä strategiatyön menetelmää. Menetelmiä työstettiin kolmessa eri työpajassa, jotka toteutettiin kevään 2020 aikana alueellisen nuorisotyön verkostolle sähköisesti. Työssä esitellään jokainen työpaja ja niistä nousseet huomiot. Työpajojen yhteenveto, huomiot ja päätelmät toimivat alueellisen koordinoinnin mallin osana yhdessä teoreettisen taustan kanssa.
Prosessin lopputuloksena kehitetyssä mallissa oleellisiksi asioiksi nousivat työn sa- noittamisen merkittävyys suhteessa sen ymmärrettävyyteen ja työhön sitoutuminen.
Malli toimii lähtökohtana pohdittaessa alueellisen nuorisotyön koordinaatiota mutta vaatii toimiakseen avointa keskustelua alueellisista ja kuntakohtaisista tarpeista sekä yhteisesti asetetut tavoitteet. Työssä käytetyt menetelmät osoittautuivat toimi- viksi, ja ne ovat sovellettavissa laajemmin nuorisotyön kentällä.
Avainsanat: nuorisotyö, koordinaatio, alueellinen, kunnallinen nuorisotyö, työpaja
SEINÄJOKI UNIVERSITY OF APPLIED SCIENCES Thesis abstract
Faculty: School of Business and Culture
Degree programme: Master’s Degree in Culture and Arts Specialisation: Cultural Management
Author: Elina Peippo
Title of thesis: Development of regional youth work – A regional youth work coordi- nation model
Supervisor: Satu Lautamäki
Year: 2020 Number of pages: 63 Number of appendices: 2
The aim of the thesis was to develop a model for regional youth work coordination.
The thesis focuses on a regional youth work network consisting of eight regions with their respective coordinators. Municipal youth work provides the perspective and frame of reference of the thesis. The thesis sheds light on the legislation on munic- ipal youth work and its current situation. The regions in the network are presented using regional facts and a summary of the regional targets.
The need for the thesis was recognized through practical work. A closer inspection of operational youth work models in different regions brought up the need for devel- oping the execution of youth work and creating common targets for it.
The thesis work is a research-oriented development project with an action research approach. The analysis methods are two different predictive methods and one stra- tegic work method. The methods were developed in three separate online e-work- shops among the regional youth work network in spring 2020. The new model for regional youth work coordination is built on the summaries, notes and conclusions of the workshops, as well as on the theoretical background.
The key takeaways in the model conceived by the process were a proper wording of the work descriptions and commitment to work. The model can be used as a base for regional youth work coordination, but to function at its best, it requires open dis- cussion on municipal and regional needs as well as common targets. The methods used in the online workshops proved to be useful and can be widely used in regional youth work.
Keywords: Youth work, coordination, regional youth work, municipal youth work, workshop
SISÄLTÖ
Opinnäytetyön tiivistelmä... 2
Thesis abstract ... 3
SISÄLTÖ ... 4
Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo ... 6
1 JOHDANTO... 7
1.1 Työn tavoitteet ja rakenne ... 8
1.2 Tutkimuksellinen kehittämistyö ... 9
2 KUNNALLISTA NUORISOTYÖTÄ OHJAAVAT LAIT JA OHJELMAT ... 11
2.1 Lyhyt katsaus kunnallisen nuorisotyön historiaan ... 11
2.2 Kunnallinen nuorisotyö ... 12
2.3 Nuorisotyötä ohjaavat lait ... 15
2.3.1 Kuntalaki ... 15
2.3.2 Nuorisolaki ... 15
2.3.3 Valtakunnallinen nuorisotyön- ja politiikan ohjelma, VANUPO ... 16
3 VERKOSTOMAINEN TYÖ ... 19
3.1 Kuntien ohjaus- ja palveluverkosto ... 20
3.2 Alueellisen nuorisotyön verkostossa mukana olevat alueet ... 21
3.3 Alueiden tavoitteista ... 29
4 MENETELMÄT MALLIN KEHITTÄMISESSÄ ... 30
4.1 Osallistuva havainnointi... 31
4.2 Ennakointimenetelmät ... 31
4.2.1 Skenaarioajattelu ... 32
4.2.2 Tulevaisuuspyörä ... 33
4.2.3 Sinisen valtameren strategia, nelikenttä-työkalu ... 34
5 ENNAKOINTITYÖPAJOJEN TOTEUTUS ... 36
5.1 Onnistumiset ja kehittämisen kohteet koordinaattorin työssä ... 36
5.2 Ensimmäinen työpaja, tulevaisuusskenaariot ... 38
5.3 Toinen työpaja, tulevaisuuspyörä ... 41
5.4 Kolmas työpaja, nelikenttä sinisen meren strategiasta ... 42
5.5 Työpajojen yhteenveto ... 45
6 POHDINTA JA MALLIN ESITTELY ... 47
6.1 Pohdinta ... 47
6.1.1 Yhteisen tiedon kehittämisestä ... 48
6.1.2 Työn tilastoinnista ja laadullisen työn arvioinnista ... 48
6.1.3 Nuorisotyön aseman vahvistamisesta ... 50
6.1.4 Työn kehittämisestä ja yhdenvertaisesta palvelusta ... 51
6.2 Hahmotelma alueellisen koordinaation mallista ... 51
6.3 Jatkotoimenpiteet ... 55
LÄHTEET ... 57
LIITTEET ... 61
Kuva-, kuvio- ja taulukkoluettelo
Kuvio 1. Nuorisotoimen nettokäyttömenojen kehitys maakunnittain vuosina 2015-
2018 ... 14
Kuvio 2. Pohjanmaa ja ruotsinkieliset kunnat ... 23
Kuvio 3. Etelä-Pohjanmaa... 24
Kuvio 4. Keski-Pohjanmaa ... 24
Kuvio 5. Varsinais-Suomi ... 25
Kuvio 6. Keski-Suomi ... 25
Kuvio 7. Satakunta ... 26
Kuvio 8. Lappi ... 27
Kuvio 9. Etelä-Karjala ... 28
Kuvio 10. Tampereen kaupunkiseutu ... 28
Kuvio 11. Tulevaisuuspyörä. ... 42
Kuvio 12. Nelikenttä-matriisi... 44
Kuvio 13. Alueellisen koordinoinnin malli. ... 54
Taulukko 1. Nuorisotyön palvelut 2019 ... 13
Taulukko 2. Tulevaisuusskenaariot ... 40
1 JOHDANTO
Tutkin opinnäytetyössäni alueellisen nuorisotyön koordinoinnin mallia. Työn keski- össä on alueellisen nuorisotyön verkosto ja siinä mukana olevat alueet. Alueellisen nuorisotyön verkosto perustettiin vuonna 2019, ja sen tavoitteena on verkostomai- sen työn tapaan kehittää työtä yhdessä eteenpäin. Alueellista työtä on toki tehty jo aiemmin nuorisotyön kentällä, mutta nyt useamman toimijan toimiessa samanaikai- sesti, saatiin luotua verkosto työtä tekeville. Alueiden toiminta tapahtuu kunnallisen nuorisotyön puolella, mikä luo toimintaan yhteneväisen pohjan. Katson siis työtäni kunnallisten lasien läpi, ja se määrittää myös työlle raamit.
Pohdittaessa alueellista kehittämistyötä laajemmin, voidaan tarkastella muun mu- assa työ- ja elinkeinoministeriön aluekehittämispäätöstä, jonka tavoitteet määritel- lään laissa aina hallituskauden ajaksi. Aluekehittämisen tavoitteena on luoda edel- lytyksiä taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää tulevai- suutta Suomen kaikille alueille. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020, 9–11.) Aluepolitii- kan vaikuttavuuden lisäämiseksi on tärkeää edistää alueiden toimijoiden yhteistyötä ja luoda verkostoja, joissa vaikuttavat useat eri toimijat. Verkostoituminen ja yhtei- sen tietopohjan rakentaminen ovat aluekehityksen kannalta olennaisia. Niiden li- säksi tiedolla johtamiseen perustuva kehittämistyö on koko ajan merkittävämmässä roolissa alueiden kehityksessä. (Verkostojohtamisen opas 2019, 9–11.) Valtioneu- voston teettämässä selvityksessä (2019) nousee esiin tarve uudenlaiselle tavalle tehdä eri sektorirajat ylittävää yhteistyötä aluekehittämisen kentällä. Toiminnan tulisi olla nopeampaa ja joustavampaa. Selvityksen mukaan kehittämistyössä tulisi pyrkiä hankkeista jatkuvampaan toimintamalliin, jossa vahvistetaan sektorirajat ylittävää- sekä paikallisen-/alueellisen- ja kansallistason yhteistyötä. (Verkostojohtamisen opas 2019, 84, 90.)
Tällä hetkellä nuorisotyön alueellista koordinaatiotyötä tehdään kahdeksalla eri alu- eella: Keski-Suomessa, Keskipohjanmaalla ja Pohjanmaan ruotsinkielisissä kun- nissa, Lapissa, Satakunnassa, Etelä-Karjalassa, Varsinais-Suomessa, Etelä-Poh- janmaalla ja Tampereen kaupunkiseudulla. Alueilla toiminnan mallit vaihtelevat joko hankkeina, vakinaisena työtehtävänä tai osana vakinaista työtehtävää (prosentuaa- linen osuus vuosittaisella rahoituksella). Ainoastaan yhdellä alueella työtehtävä on
toistaiseksi pysyvä. Alueet poikkeavat toisistaan muun muassa maantieteellisen koon, kuntien ja nuorisotyötä tekevien määrän suhteen, mutta työtä toteutetaan niistä huolimatta pitkälti samalla tavalla.
Kun tavoitteet, haasteet ja onnistumiset ovat kutakuinkin samoja huolimatta ole- massa olevista malleista, mihin uutta mallia tarvitaan? Keskeisin lähtökohta uudelle mallille on sanoittaa työtä siten, että toiminta nähdään jatkossa pysyvänä työmuo- toina kaikilla alueilla. Toiminnan pysyvyyden lisäksi oleellista on myös osoittaa, kuinka työtä olisi mahdollista tehdä laajemmin ja miten alueiden koordinaatiotyötä tekevien verkosto toimisi osana muita nuorisotyön kehittämisverkostoja. Yhteneväi- sen ja pysyvän mallin taustalla on myös ajatus alueiden yhdenvertaisuudesta sekä kautta linjain itse nuorisotyön aseman vahvistamisesta.
1.1 Työn tavoitteet ja rakenne
Työn tavoitteena on kartoittaa tämänhetkiset alueelliset koordinoinnin mallit, niiden ominaispiirteet ja sisällöt. Nämä, verkoston näkemykset sekä kunnallisen työkentän suuntaviivat huomioiden pyritään esittämään malli, joka voi olla kopioitavissa ja so- vellettavissa maantieteellisestä alueen koosta riippumatta. Tavoitteena on myös tuoda esille sisällä olevia toimijoita ja hahmottaa verkoston paikkaa nuorisotyön ken- tällä.
Käyn opinnäytetyössäni läpi kunnallisen nuorisotyön peruselementit (luku 2) ja tä- mänhetkisen tilanteen nuorisotyön tehtäväkentällä. Tämänhetkinen tilanne pohjau- tuu pitkälti Kuntaliiton koosteeseen ”Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2019” (Kal- liomaa & Ahonen-Walker 2019), jossa Kuntaliiton kyselyn lisäksi on koottuna alue- allintovirastojen arviointiraportit sekä tilastokeskuksen ja nuorisotilastot.fi -sivujen tiedot. Olen valinnut koosteen sen laajan otannan vuoksi. Koosteessa on saatu vastauksia lähes 70% Suomen kunnista ja väestöstä näissä kunnissa asuu noin 85%. Avaan lyhyesti nuorisotyötä määrittelevät lait sekä työtä ohjaavan nuorisopo- littiisen ohjelman (VANUPO).
Luvussa kolme käyn läpi verkostomaista työtä ja esittelen nuorisotyön alueellisen koordinaatiotyöverkoston pääpiirteet. Käyn läpi verkostotyötä osittain siitä näkökul- masta, että kunnissa on jo nuorisolaissa määriteltynä toimivaksi monialainen oh- jaus- ja palveluverkosto tai muu yhteistyöryhmä. Haluan nostaa tämän aiheen osaksi opinnäytetyötäni, koska haluaisin tulevaisuudessa nähdä alueellisen nuori- sotyön koordinoinnin osana tätä verkostoa. Tässä luvussa avaan myös jokaisen alueen erityisominaisuuksia ja kootusti toiminnan tavoitteet.
Luvussa 4 kerron työni tutkimukselliset menetelmät. Avaan tutkimuksellisen otteen taustaa ja yleisesti ennakointimenetelmää terminä. Esittelen työssä käytetyt tulevai- suuden ennakointimenetelmät: tulevaisuusskenaariot, tulevaisuuspyörän ja sinisen meren strategiasta nostetun nelikenttä-matriisin. Käyn läpi lyhyesti kunkin menetel- män ajatuksen ja käytännön toteutuksen. Luvussa viisi avaan jokaisen menetelmän avulla toteutetun työpajan ja sieltä nousseet huomiot. Lopuksi olen koonnut työni johtopäätökset lukuun 6 ja hahmotellut niiden pohjalta uuden alueellisen koordinoin- nin mallin.
1.2 Tutkimuksellinen kehittämistyö
Opinnäytetyöni voidaan nimetä suurimmilta osin tutkimukselliseksi kehittämistyöksi.
Se noudattaa tutkimuksellisen kehittämistyön pääpiirteitä muun muassa seuraavilta osin: työhön liittyy uusia käytäntöjä ja uutta tietoa. Kehittämisen tueksi kerätään tie- toa käytännöstä ja teoriasta, joita sovelletaan ja muokataan luodessa uusia ratkai- suja. Tutkimus on vuorovaikutuksellista ja parhaimmillaan se luo uutta käytännön teoriaa ja mallintaa sitä. Puhtaasti tieteellinen tutkimus eroaa kehittämistyöstä siten, että siinä ei luoda varsinaisesti uutta teoriaa, vaan ratkaistaan käytännöstä nous- seita ongelmia. (Ojasalo, Moilanen & Ritalahti 2015,18–21.)
Lähestymistapani työhön on toimintatutkimuksellinen ote. Toimintatutkimuksessa painottuvat yhtaikaisesti sekä tutkitun tiedon tuottaminen että käytännön muutoksen aikaansaaminen. Ominaista on ihmisten aktiivinen osallistuminen kehittämistyöhön.
Toimintatutkimuksen ominaispiirteenä on osallistava tutkimusote ja siihen liittyy vah- vasti käytännönläheisyys. Työni ei ole puhtaasti täysin toimintatutkimuksellinen, sillä
sen tarkoituksena ei ole varsinaisesti muuttaa tai kehittää toiminnan nykyisiä mal- leja, vaan luoda uusi niiden rinnalle. Tärkeää mallin luomisessa on hyödyntää jo aikaisempien mallien tuloksia ja niistä syntynyttä tietoa. Työ ei pyri todellisuuden muuttamiseen, eikä sen prosessi ole niin laaja, kuin varsinaisen toimintatutkimuk- sen. (Ojasalo ym., 37–61.)
Käytän työssäni ennakointia ja osallistavaa havainnointia työtä tukevina menetel- minä. Menetelmät toteutetaan työpajoissa, joista kahdessa käytetään tulevaisuuden ennakointimenetelmiä ja yhdessä strategiasuunnittelun työkalua. Näitä avaan tar- kemmin luvussa neljä. Osallistavaa havainnointia teen osallistumalla itse jokaiseen työpajaan kahdessa aktiivisessa roolissa; työntekijänä ja havainnoijana.
2 KUNNALLISTA NUORISOTYÖTÄ OHJAAVAT LAIT JA OHJELMAT
2.1 Lyhyt katsaus kunnallisen nuorisotyön historiaan
Kunnallisella nuorisotyöllä on noin 100-vuotinen historia. Työn kehitys liittyy euroop- palaisten yhteiskuntien modernisaatioon ja Suomessa nuorisotyö tuli viralliseksi osaksi julkista hallintoa vuonna 1944, jolloin nuorisoasiainesittelijän virka ja valtion nuorisotyölautakunta perustettiin opetusministeriöön. Sitä ennen nuorisotyön sa- ralla toimivat ahkerasti seurakunnat sekä järjestöt. Vuonna 1945 opetusministeriö kehotti kuntia osoittamaan käyttövaroja nuorisotyölle muun muassa järjestämällä ti- loja, vahvistamalla yhteistyötä ja antamalla taloudellista tukea. (Cederlöf 1998, 66.) Kunnalliseen nuorisotyöhön vaikutti yhteiskunnallinen keskustelu ja ennen kaikkea huoli nuorista. Sota oli rikkonut monia koteja, ja nuoret olivat irtaantuneet tutuista elinympäristöistään. (Eskola 2010, 13.). Lainsäädännön tarve korostui 1950-luvulla.
Kuntia nuorisotyöhön velvoittava laki kuntien nuorisolautakunnista, ja kuntien nuo- risotyöhön annettavasta valtionavusta, tuli kuitenkin voimaan vasta vuonna 1972.
Valtionapulaki takasi kunnille valtionavun, jota käytettiin nuorisotyöntekijöiden palk- kaukseen, lautakunnan matkakuluihin, nuorisotiloihin ja paikallisille yhdistyksille an- nettaviin avustuksiin. Vuonna 1975 astui voimaan asetus läänin nuorisotyölauta- kunnasta ja myöhemmin samaisena vuonna lautakunta sai toimielimen aseman.
(Cederlöf 1998, 66–67)
Vuonna 1986 voimaan tulleen nuorisotyölain mukaan valtion ja kuntien tehtävänä oli luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle ja valtionosuuden piiriin otettiin mukaan myös nuoriso-ohjaajan virka sekä toiminnasta tulleet kulut. Laissa määriteltiin muun muassa, että nuorisotoiminta tukee nuorten kasvua ja edistää kansalaisvalmiuksia.
Nuorisopolitiikkaa määriteltiin yhteiskuntapolitiikan suuntaamiseksi ja toteutta- miseksi nuorten kasvu-, kehitys- ja toimeentuloedellytysten sekä vaikutusmahdolli- suuksien näkökulmasta. (Cederlöf 1998, 67–68.)
1990-luvun laman aikana nuorisotyöjärjestelmää osittain purettiin ja se näkyi myös kentällä. Muutamassa vuodessa kuntien nuorisotyöhön käyttämät varat vähenivät lähes puolella ja esimerkiksi koulujen yhteydessä olleet harrastus- ja iltapäivätoi- minta lakkautettiin. Lapsiperheiden tukipalveluita leikattiin ja lasten ja nuorten sosi- aaliset suhteet kärsivät ohjatun vapaa-ajan puutteesta. Aikaa vietettiin kaduilla tai tietokoneen ääressä. Kun laman vuosikymmen oli ohi, ja talouden elpyminen alkoi, alettiin järjestelmää hiljalleen rakentaa uudelleen ja työn näkökulmiin, sekä resurs- seihin, tuli muitakin kuin syrjäytymisen ehkäisyyn liittyviä toimenpiteitä. Ammatillinen nuorisotyö- ja nuorisotyöjärjestelmä löysi paremmin paikkaansa suomalaisessa yh- teiskunnassa sekä eurooppalaisessa järjestelmässä. (Soanjärvi 2011, 9.)
2.2 Kunnallinen nuorisotyö
Kunnallisen nuorisotyön lähtökohtina toiminnassa on yhteisvastuu, kansainvälisyys, kestävä kehitys, terveet elämäntavat, ympäristön ja elämän kunnioittaminen sekä monialainen yhteistyö. Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin ja jotta kunta voi saavuttaa niihin asetetut tavoitteet, tulee sen edistää nuorten osallisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyjä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa. Toi- minnassa on tuettava nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä, harrasta- mista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa. Nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-ar- voa, sekä oikeuksien toteutumista tulee edistää ja kasvu- sekä elinoloja parantaa.
(Kalliomaa & Ahonen-Walker 2019, 12.)
Yllä mainitut tavoitteet toteutuvat kuntien nuorisotyössä vaihtelevien tavoin ja eri palvelunimikkeiden alla. Suomen nuorisotyön tilastojen mukaan vuonna 2019 kun- tien nuorisotyössä on lueteltuna 25 eri palvelua (Taulukko 1.), jotka kohdistuvat nuo- riin. Nuorisoasioista vastaavat elimet vaihtelevat myös mm. seuraavien lautakuntien kesken: sivistys-, hyvinvointi-, vapaa-aika-, kulttuuri- ja vapaa-aika-, nuoriso- ja va- paa-aika sekä nuorisolautakunta. Näihin kokonaisuuksiin viittaavia lautakuntia ovat myös: koulutus-, opetus-, kasvatus- ja opetus-koulutus- ja hyvinvointi-, kasvatus ja sivistys- sekä kasvun ja oppimisen lautakunnat.
Taulukko 1. Nuorisotyön palvelut 2019 (Länsi-ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, Nuorisotilastot).
Palvelu (2019) Koko maa
Avoin nuorisotyö / yhteisöllinen nuorisotyö
Nuorisotalot tai muut nuorille avoimet tilat 89.4%
Nuorisotilojen ”avoimet nuorten illat” -toiminta 88.4%
Digitaalinen nuorisotyö / verkkonuorisotyö 59.8%
Nuorten tieto- ja neuvontatyö 78.7%
Nuorille järjestetyt koulutukset ja tiedotustilaisuudet 77.1%
Kansainvälinen nuorisotyö 48.2%
Koulunuorisotyö 77.7%
Leiritoiminta 80.4%
Kohdennettu ja erityisnuorisotyö
Etsivä nuorisotyö 89.7%
Katutyö tai jalkautuva nuorisotyö 53.5%
Ohjaamon palvelut 38.2%
Nuorten työpajat 70.8%
Pienryhmätoiminta 63.1%
Monikulttuurinen nuorisotyö 35.2%
Yksilöohjaus 80.7%
Osallisuustoiminta ja yhteiskunnallinen nuorisotyö
Nuorisojärjestöjen tukipalvelut 56.8%
Vapaiden nuorten toimijaryhmien tukipalvelut 46.5%
Nuorten vaikuttajaryhmän toiminta (esim. Nuorisovaltuusto) 97 % Harrastusmahdollisuudet ja kirjastopalvelut
Ohjatut liikuntaharrastusmahdollisuudet 90 %
Muut ohjatut harrastusmahdollisuudet 87.7%
Omaehtoiset harrastusmahdollisuudet 85 %
Kirjastopalvelut 91.4%
Tietolähde: LSSAVI, kysely kuntien nuoriso/sivistystoimen johtajille
Nuorisotyöstä vastaavat viranhaltijat vastaavat useassa kunnassa nuorisotoimen li- säksi muista toimialoista. Työnkuvaan voi kuulua toimialoista mm. liikunta, kulttuuri, opetus, kirjasto, museo, kerhotoiminta, ehkäisevä päihdetyö, kunnan tapahtumat, työllisyys, markkinointi, hyvinvointi, kansalaisopisto tai varhaiskasvatus. Vastuualu- eiden määrään vaikuttaa muun muassa kunnan koko. Alle 2000 asukkaan kunnissa
lähes jokainen nuorisotyöstä vastaava toimija vastaa vähintään yhdestä muusta toi- mialasta. Kuntaliiton mukaan vuonna 2018 kuntien nuorisotyön henkilöstöresurssi vaihtelivat välillä 0-271. Vakituisen ja päätoimisen henkilöstön määrä on kyselyn mukaan lisääntynyt kunnissa lähes 40%. Vastaavasti projekti- ja osa-aikaisten työn- tekijöiden määrä on lisääntynyt 39%. Pienimmissä kunnissa (alle 2000 asukasta) henkilöstön määrän lisääntymistä on tapahtunut vastanneista kunnista 27%:ssa ja noin 15 %:ssa vastaavasti vähentynyt. (Kalliomaa & Ahonen-Walker 2019, 13–21.) Nuorisotyö rahoitetaan kunnissa valtionrahoituksella, kuntien omalla rahoituksella sekä muilla toimintatuotoilla. Valtionrahoitus tarkoittaa valtionosuutta, jota valtio myöntää nuorisolain mukaisiin käyttötarkoituksiin prosentuaalisesti jokaista kunnan alle 29-vuotiasta asukasta kohden. Kuntaliiton kyselyyn vastanneiden kuntien rahoi- tus oli 45%:lla pysynyt samana ja lisääntynyt 30%:lla kunnista. Kuntien budjetit vaih- telivat nollasta yli 32 miljoonaan euroon ja kyselyyn vastanneet kunnat käyttivät kes- kimäärin 123€ yhtä nuorta kohden. Sekä suurimmat että pienimmät panostukset kohdistuivat harvaan asutuille maaseutukunnille. Nämä maaseutukunnat käyttivät keskimäärin 182€, ydinmaaseudun kunnat 116€, kaupunkien lähellä sijaitsevat maaseutukunnat 87€ ja kaupungit 98€ yhtä nuorta kohden. (Kalliomaa & Ahonen- Walker 2019, 18.) Kuviossa 1. on esitetty nuorisotoimen nettokäyttömenojen kehitys maakunnittain aikaväliltä 2015–2018.
Kuvio 1. Nuorisotoimen nettokäyttömenojen kehitys maakunnittain vuosina 2015- 2018 (Kuntaliitto 2019).
2.3 Nuorisotyötä ohjaavat lait
Suomessa nuorisotyön ja -politiikan kokonaisuus rakentuu perustuslakiin, kuntala- kiin ja nuorisolakiin. Tämä kokonaisuus kuuluu kunnan lakisääteisiin tehtäviin mutta se voi itsenäisesti päättää miten resurssit hyödynnetään hyvinvointityössä. Perus- tuslaissa (11.6.1999/731, 2 luku, 16 §) turvataan kansalaisten perusoikeudet ja nii- hin sisältyy sivistykselliset perusoikeudet. Sivistyksellisillä perusoikeuksilla tarkoite- taan ihmisten itsensä kehittämisen mahdollisuuksia ja ne sisältävät kaikki sivistys- palvelut; nuorisotyö mukaan lukien. Kuntalaki (410/2015, 2 luku) luo edellytykset kuntalaisten itsehallinnolle sekä osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksille kun- nassa. Kunta edistää alueensa elinvoimaa, kuntalaisten hyvinvointia ja järjestää kunnan palvelut asukkailleen. Kuntalaki säätelee lähtökohtaisesti myös nuorisotoi- men hallintoa ja päätöksentekoa. Kun kunta noudattaa nuorisolakia, pitää sen pai- kalliset olosuhteet huomioon ottaen luoda edellytyksiä nuorisotyölle-ja toiminnalle.
Laissa nuorisotyö määritellään nuorten kasvun, itsenäistymisen ja osallisuuden tu- kemisena yhteiskunnassa.
2.3.1 Kuntalaki
Kunta hoitaa itsehallintoonsa kuuluvien tehtävien lisäksi sille laissa säädetyt tehtä- vät. Tehtävien järjestämisvastuu voi sovitusti olla myös toisella kunnalla tai kuntayh- tymällä. Kuntalaissa nuoriin suoraan kohdistuvia säädöksiä mainitaan mm. luvussa viisi, jossa käsitellään kunnan asukkaiden osallistumisoikeuksia. Kunnalle on sää- detty velvoite asettaa nuorisovaltuusto, tai vastaava, nuorten vaikuttajaryhmä nuor- ten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi. Sen on myös huolehdittava ryhmän toimintaedellytyksistä. Nuorisotyön näkökulmasta kuntalain oleellisin säädös on nuorisolaki, joka määrittelee yksityiskohtaisemmin nuorisotyön toteutumista kunnassa.
2.3.2 Nuorisolaki
Nuorisolain (1285/2016, 1 luku, 2§) tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
toimia yhteiskunnassa; 2) tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhtei- söllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista; 3) tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; 4) edis- tää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutu- mista; sekä 5) parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteen toteut- tamisessa lähtökohtina ovat: 1) yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys; 2) kestävä kehitys, terveet elämäntavat sekä ym- päristön ja elämän kunnioittaminen; 3) monialainen yhteistyö.
Nuorisolaki pitää sisällään useita kuntia koskevia kirjauksia. Kunnan vastuu nuori- sotyössä- ja politiikassa ja monialaisesta yhteistyöstä, määritellään luvussa kolme.
Kunnan on luotava edellytyksiä nuorisotyölle- ja toiminnalle järjestämällä nuorille palveluja ja tiloja sekä tukemalla kansalaistoimintaa. Tätä tehtävää hoitaessaan kunnan tulee olla yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Yhteistyön yleistä suunnit- telua ja toimeenpanon kehittämistä varten kunnassa on ohjaus- ja palvelu-verkosto (tai muu vastaava yhteistyöryhmä). Varsinaisista nuorisotyön muodoista lakiin on nostettu etsivä nuorisotyö sekä työpajatoiminta. Kunnan ei tarvitse järjestää kum- paakaan toimintaa, mutta niin tehdessään, on lakiin kirjattu kummastakin omat sää- döksensä.
Nuorisolain mukaisiin käyttötarkoituksiin kunnat saavat valtiolta valtionosuutta. Val- tionosuuden määräytyminen säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta an- netussa laissa (1285/2016, luku 5). Käytännössä se tarkoittaa, että rahoituksen las- kentaperusteena on kunnan asukasmäärä. Nuorisotyöhön määrätty osuus on 29,70 prosenttia euromäärästä, joka saadaan, kun kunnan alle 29-vuotiaiden asukkaiden määrä kerrotaan nuorisotyötä varten asukasta kohden määrätyllä yksikköhinnalla.
Valtionavustusta jaetaan myös nuorisoalan järjestöille, osaamiskeskuksille, nuori- sokeskuksille ja työpajatoiminnalle.
2.3.3 Valtakunnallinen nuorisotyön- ja politiikan ohjelma, VANUPO
Valtakunnallinen nuorisotyön ja –politiikan ohjelma VANUPO on laki- sääteinen, valtioneuvoston nelivuotiskausittain hyväksymä poikkihallin- nollinen ohjelma, jonka tavoitteena on edistää nuorten kasvu- ja elin- oloja. Ohjelmassa hallitus määrittelee nuorisotyön ja nuorisopolitiik- kansa tavoitteet ja toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020, 7).
Ohjelma linjaa nuorisotyötä ja asettaa tavoitteet kansainväliselle toiminnalle. Koska ohjelman säädösperusta on nuorisolaki, tulee kunnan ottaa se toiminnassaan huo- mioon. Ohjelman valmistelee opetus- ja kulttuuriministeriö yhteistyössä muiden mi- nisteriöiden kanssa. Valmistelussa tulee kuulla nuoria ja nuorisotyön sekä -politiikan keskeisiä tahoja. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020, 7.)
Ensimmäinen nuorisotyön- ja politiikan valtakunnallinen ohjelma VANUPO julkais- tiin vuosille 2017-2019. Sitä ennen, aikaisemman nuorisolain aikana, julkaistiin kaksi nuorisopoliittista ohjelmaa; Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma LA- NUKE vuosille 2007-2011 ja 2012-2015 (ohjelman voimassaoloa jatkettiin vuoden 2016 loppuun). Viime vuonna valtioneuvosto hyväksyi järjestyksessään toisen VA- NUPOn ja se sijoittuu vuosille 2020-2023. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, [Viitattu 9.8.2020].)
Nyt meneillään oleva ohjelmakausi jakautuu kolmeen osaan. Hallitusohjelman mu- kaisesti ohjelman pääteemoiksi on valittu nuorten syrjäytymisen ehkäisy ja osalli- suuden vahvistaminen. Nuorisolain mukaan ohjelma kattaa kaikki alle 29-vuotiaat nuoret, vaikka ohjelman pääpainopisteenä ovatkin 12–25-vuotiaat nuoret ja heidän kasvu- ja elinolojen kehittäminen. Päämääriä tavoitellaan kolmen kokonaisuuden kautta. Ensimmäinen kokonaisuus koskee nuorten sujuvan arjen tukemista ja sitä kautta syrjäytymisen ehkäisyä. Toisessa kokonaisuudessa painotetaan nuorten osallisuuden sekä vaikuttamisen keinoja ja taitoja. Viimeisessä kokonaisuudessa tavoitteena on vahvistaa nuorten luottamusta yhteiskuntaan, joka näkyy yhdenver- taisuuden ja turvallisuuden vahvistumisena. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020, 8.) Jokaiseen kokonaisuuteen on määritelty erikseen kohderyhmät, seurantamittarit, yhteistyökumppanit ja koordinoiva ministeriö. Näiden lisäksi on lueteltu toimenpi- teitä, joilla tavoitteisiin päästään. Kansallisia tavoitteita toteutetaan Euroopan unio- nin kanssa yhteistyössä Suomen osallistuessa Euroopan neuvoston, muiden kan- sainvälisten järjestöjen ja pohjoisten rakenteiden puitteissa tehtävään yhteistyöhön.
Kansallisen osuuden ensimmäisenä tavoitteena on vahvistaa nuorisotyön asemaa.
Sen lisäksi pyritään kasvattamaan nuorten tietoisuutta heille kuuluvista oikeuksista ja lisäämään mahdollisuuksia osallistua heitä koskevaan päätöksentekoon. Nuo- riso-ohjelmien toimeenpanossa tuetaan inkluusiota ja nuorten ilmastonmuutoksen vastaista toimintaa. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2020, 30–31.)
Ohjelmassa määritellään myös osaamiskeskusten linjaukset ja painopisteet. Uusim- man kauden painopisteiksi on nostettu kunnallinen nuorisotyö, osallisuus ja vaikut- taminen, kohdennettu- ja digitaalinen nuorisotyö, koulu- ja oppilaitosnuorisotyö sekä nuorisoalalla toimivien järjestöjen tilannekuva ja vaikuttavuus. (Opetus- ja kulttuuri- ministeriö 2020, 34–37.)
3 VERKOSTOMAINEN TYÖ
Verkostoissa tehtävä yhteistyö yhdistää osaamista, taustoja ja erilaisia rooleja omaavia toimijoita, joista muodostuu toiminnallinen kokonaisuus. Yhteistyötä ohjaa yhteisesti sovitut tavoitteet ja toimenpiteet, joita seurataan sovituin aikavälein. (Oja- koski & Pakarinen 2014, 3–9.) Verkostojen rinnalla voidaan puhua myös yhteistoi- minnasta, moniammatillisesta tai monialaisesta yhteistyöstä ja sidosryhmätoimin- nasta. Verkostot voivat toimia paikallisella, alueellisella, valtakunnallisella tai kan- sainvälisellä tasolla ja ne voivat olla organisaation sisäisiä/välisiä. (Airila, Aho & Ny- känen 2016, 4.)
Kun puhutaan verkostoista yleisesti, tarkoitetaan sillä yhteistyösuhdetta, jonka läh- tökohtana on vapaaehtoinen, tasavertainen, vastavuoroinen ja itseorganisoituva yh- teistyösuhde. Verkostotyö perustuu sen jäsenten haluun tehdä yhteistyötä, ja ver- kostoon liittyminen tapahtuu jäsenten hyötynäkökulman kautta. Verkostojen avulla voidaan ketterämmin ratkaista hallinnonalojen ylittäviä ongelmia ja ne antavat kyvyn yhdistää resursseja joustavasti tarpeen mukaan. Verkoston vahvuutena on sen mo- ninäkökulmaisuus sekä yhteistyö, jossa saadaan toimijoiden osaamista yhdistele- mällä synergiaetuja laajemmalle joukolle. Julkishallinnon näkökulmasta verkostot täydentävät keinovalikoimaa perinteisten organisoitumistapojen lisäksi. (Verkosto- johtamisen opas 2019, 9–13.)
Toimiakseen tuottavalla tavalla, tulisi toiminnan perustua jäsenten itseohjautuvuu- delle. Verkoston johtaminen olisi hyvä toteuttaa sopimalla yhteisesti toimintamal- leista ja huomioida sen jatkuva prosessimainen luonne, jonka rinnalla tarkastellaan itse toiminnan haasteita ja ratkaisuja sekä arvioidaan myös koko verkoston toimi- vuutta. Toimintaan sitoutuminen antaa muille verkostolaisille oletuksen siitä, että jo- kainen on velvollinen tekemään oman osansa toiminnan onnistumisen eteen. Sen lisäksi, että toimintaan sitoudutaan, tulisi toiminnan olla vastavuoroista ja sen hyödyt jakautua kaikille osapuolille. (Verkostojohtamisen opas 2019, 14–16.)
Verkostojen toimimattomuus voi koostua monestakin eri asiasta. Kun olennaisin osa verkoston toimivuudelle on sen jäsenten halu tehdä yhteistyötä ja toiminta on itse- ohjautuvaa, muodostuu näiden ominaisuuksien vastinpareista myös pohja toimimat- tomaan verkostoon. Mikäli verkostoa rakennettaessa sille ei määritellä ongelmaa,
haastetta tai tarvetta, on haasteellista myös perustella, miksi verkostomainen orga- nisoitumismuoto on järkevä. Kun työn lähtökohta pidetään riittävän avoimena ja sen määrittelyyn osallistuvat verkoston jäsenet, edesauttaa se sitoutumista työskente- lyyn. Verkostoon ei tulisi velvoittaa jäseniä, sillä mikäli odotukset ja tavoitteet ovat ristiriidassa verkoston tavoitteisiin, motivaatiota työn tekemiseen ei synny. (Verkos- tojohtamisen opas 2019, 22–26.)
Verkosto tarvitsee koordinointia, jotta sille asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa.
Verkoston toiminnan laajuus määrittää pitkälti sitä minkälaista koordinointia se vaa- tii. Toiminta-alueen laajuus (välimatkat) ja verkoston koko määrittää muun muassa verkoston kokoontumisen aikataulua. Liikkuminen vaatii aikaa ja taloudellista pa- nostusta. Kuten koko verkoston toiminnan, myös koordinoinnin lähtökohtana on toi- minnalle asetetut tavoitteet. Koordinointia voidaan toteuttaa monella eri tavalla;
koordinoijia voi olla useampia (työryhmä) tai vastuu voi olla kiertävä. Olennaista kui- tenkin on, että rooleista ja vastuista sovitaan verkostossa yhdessä. Toiminnassa on hyvä ottaa huomioon myös se, että verkosto muuttuu ja kehittyy jatkuvasti. Silloin myös koordinoinnille pitää antaa mahdollisuus muutokseen ja joustavuuteen. (Airila ym. 2016, 26.)
Kokonaisuudessaan verkostotoiminnalle voidaan luetella menestystekijöitä, jotka toteutuessaan edistävät verkoston tuloksellisuutta. Mikäli verkosto ei tuota syner- giaetuja tai lisäarvoa, ei myöskään sen olemassaolo kannattavaa. Jos verkostolta puuttuu rakenteet, joiden sisällä se toimii tehokkaasti, saattaa sen tuottama toiminta olla tehotonta ja sen fokusointi puutteellista. Mikäli verkoston sisällä ei synny vuoro- vaikutusta, se ei myöskään tuota tavoiteltavaa lisäarvoa; uutta toimintaa ei synny, eikä ajattelu kehity enemmän yhteiseksi. Jäsenet tuovat verkostolle sen moniääni- syyden ja resurssit; mikäli verkoston jäsenet eivät sitoudu työpanoksellaan verkos- toon, jää siitä saatava lisäarvo saamatta. (Verkostojohtamisen opas 2019, 18.)
3.1 Kuntien ohjaus- ja palveluverkosto
Kunnissa toimii monialainen ohjaus- ja palveluverkosto, tai muu yhteistyöryhmä, jota nuorisolaki edellyttää (1285/2016, luku 3). Verkoston tarkoituksena on tuottaa tietoa nuorista päätöksenteon tueksi. Se kerää tietoa nuorten kasvu- ja elinoloista,
pyrkii kehittämään yhteisiä menettelytapoja nuorten palveluihin ohjaamisessa ja pal- veluiden yhteensovittamisessa sekä edistää tiedonvaihdon sujuvuutta. Työ kohdis- tuu kunnassa kaikkiin nuoriin, ja yhteistyön edistäminen tukee nuorisotoiminnan to- teutumista parhaalla mahdollisella tavalla. Verkostot voivat ylittää myös kuntarajoja.
Kun pohditaan verkostomaista nuorisotyötä kunnissa, on varsin järkeenkäyvää, että alueellinen koordinointi toimii luontevasti osana tätä verkostoa. Kumppanuuksien ja yhteistyön lisääntyessä, tarvitaan laajemman tason koordinointia, joka pyrkii vahvis- tamaan ja sanoittamaan työtä kuntarajoista huolimatta. Jos mietitään nuorisotyön luonnetta, sen pirstaleisuutta ja vahvaa tekemisen mentaliteettia, tuo se tullessaan haasteita työn kuvaamiselle. Kun nuorisotyö perustelee toimintaansa, on oleellista tehdä se tavalla, joka aukeaa myös viranhaltijoiden ja luottamuseliminen kielellä.
Tämän sanoittaminen muuttaa samalla myös nuorisotyön ammattikuntaa ja sen olennainen osa on moniammatillinen yhteistyö. (Honkasalo, Kiilakoski & Kivijärvi 2011, 40.) Alueellisen koordinoinnin ja koordinaattorin keskeinen työtehtävä on tie- don kerääminen, koostaminen ja levittäminen. Jotta toimintojen luonne ja vaikutta- vuus tulee esille oikealla tavalla ja ymmärrettävästi, tulee se kerätä ja koota kentän ammattilaisilta.
Vaikka kunnallinen nuorisotyö solmii kumppanuuksia pääosin muiden hallintokun- tien ja toimialojen kanssa oman kunnan sisällä, tapahtuu yhteistyötä myös seudulli- sesti. Kuntaliiton teettämän kyselyyn vastanneista 27% nosti seudullisen yhteistyön keskeiseksi yhteistyömuodoksi. Osallistuminen verkostojen toimintaan on lisäänty- nyt sekä esimies- että työntekijätasolla ja yhteistyökumppanuudet monipuolistuneet.
Muiksi yhteistyökumppaneiksi mainittiin mm. aluehallintovirastot, osaamiskeskuk- set ja luonnollisesti kolmannen sektorin toimijat. (Kalliomaa & Ahonen-Walker 2019, 29.)
3.2 Alueellisen nuorisotyön verkostossa mukana olevat alueet
Alueellista nuorisotyötä tekevien verkosta muodostuu kahdeksan alueen kokonai- suudesta. Alueiden maantieteelliset koot, kuntien lukumäärät, resurssit (alueiden nuorisotyötä- sekä koordinaatiotyötä tekevät) sekä toiminnan pysyvyys/jatkuvuus vaihtelevat alueittain. Maantieteellisesti laajin alue on Lappi, joka ulottuu aina Simon
kunnasta Utsjoelle saakka ja pinta-alaltaan se on muita alueita huomattavasti suu- rempi, jopa 20-kertainen. Toiminnassa mukana olevien kuntien määrät vaihtelevat välillä 8-27 ja kunnissa nuorisotyötä tekevien määrä liikkuu muutamista välillä 30- 200 (luvut suuntaa antavia) välillä. Koordinointityötä tekee alueittain yksi työntekijä lukuun ottamatta yhtä aluetta, jossa työntekijöitä on kaksi. Viidellä alueella toiminta on hankkeen muodossa ja kolmella joko pysyvää tai osana muuta työtehtävää ja vuosikohtaista hanketta. Työntekijöiden työaika jakautuu 100-40%:n välille ja tehtä- vää tehdään pääosin koordinaattori-nimikkeellä. Vastuu hallinnoinnista on suurim- malla osalla isoilla kaupungeilla, ns. kaupunkikeskuksilla. (Jyväskylä, [viitattu 17.4.2020]; Lapin nuorten tieto- ja neuvontapalvelu, [viitattu 17.4.2020]; Lappeen- ranta, [viitattu 17.4.2020]; Nuortentampere, [viitattu 17.4.2020]; Turun kaupunki Nuorisolautakunta, [viitattu 1.8.2020]; Villa Elba, [viitattu 17.4.2020]; Liite 1; Liite 2.) Pohjanmaa (sis. ruotsinkieliset kunnat) ja Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Varsi- nais-Suomi sekä Etelä-Pohjanmaa ovat kuntien lukumääriltään lähellä toisiaan.
Pinta-alaltaan alueiden koko vaihtelee välillä 10 000-20 000 neliökilometriä ja kun- tien lukumäärä välillä 20-27. Näistä alueista vain Varsinais-Suomella toiminnan ra- hoitus on osittain pysyvä; rahoitus koostuu kuntien osuudesta (suhteutettuna asu- kaslukuun) ja aluehallintovirastolta. Rahoitus haetaan aina vuodeksi kerrallaan.
Muiden alueiden rahoitus hankkeeseen tulee kokonaan aluehallintovirastolta.
Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan alue poikkeaa kaikista muista alueista resurs- sien osalta; alueella toimii kaksi työntekijää 50%:n työpanoksella. Etelä-Pohjan- maalla työpanos on 40-prosenttinen ja Keski-Suomessa sekä Varsinais-Suomessa 100%:nen. Koska näillä alueilla kuntalukumäärä on suuri, tarkoittaa se myös sitä, että joukossa on kuntia, joissa ei työskentele nuorisotyöntekijää lainkaan. Keski- Pohjanmaan ja Pohjanmaan alueella tällaisten kuntien lukumäärä on 6 ja Keski- Suomessa 9. (Jyväskylä, [viitattu 17.4.2020]; Turun kaupunki Nuorisolautakunta, [viitattu 1.8.2020]; Villa Elba, [viitattu 17.4.2020]; Liite 1; Liite 2.)
Kuviot 2-10 kuvaavat verkostossa mukana olevia alueita ja toimintaan kuuluvia kun- tia. Alueita tarkastellaan kokonaisuuksina, joissa vertaillaan kuntamäärältään sa- mankokoisia alueita. Kuvioissa on hyödynnetty aluekoordinaattoreiden välittämiä tietoja ja karttapohjat väestölukuineen ovat koottu Suomen nuorisotyön tilastot verk- kosivulta. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 2. Pohjanmaa ja ruotsinkieliset kunnat. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [vii- tattu 17.4.2020].)
Kuvio 3. Etelä-Pohjanmaa. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 4. Keski-Pohjanmaa. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 5. Varsinais-Suomi. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 6. Keski-Suomi. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Satakunnan ja Lapin alueilla sijaitsee 18 kuntaa. Lapin alueella on kokonaisuudes- saan 21 kuntaa, mutta kaikki kunnat eivät ole toiminnassa mukana. Satakunnassa työ on sidottu pysyvään työtehtävään 60%:n työpanoksella ja rahoitus haetaan aina vuodeksi kerrallaan. Lapin alueella työtä on tehty hankkeena ja hanke päättyy vuo- den 2020 loppuun mennessä. Lapin alueella on myös 4 kuntaa, joissa ei työskentele nuorisotyöntekijää lainkaan. Tätä, kuten Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomenkin alueiden tilannetta, selittänee se, että osa kunnista on niin pieniä, että resursseja ei yksinkertaisesti ole. (Jyväskylä, [viitattu 17.4.2020]; Lapin nuorten tieto- ja neuvon- tapalvelu, [viitattu 17.4.2020]; Villa Elba, [viitattu 17.4.2020]; Liite 1.)
Kuvio 7. Satakunta. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 8. Lappi. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Etelä-Karjalan ja Tampereen kaupunkiseudun alueilla on kummassakin 8 kuntaa mukana toiminnassa (Etelä-Karjalassa kolme kuntaa eivät ole lähteneet toimintaan mukaan). Kummallakin alueella koordinointityötä tehdään 100%:n työpanoksella, sillä erotuksella, että Tampereen kaupunkiseudulla työ on pysyvää. Alueella kunnat ovat tehneet yhteistoimintasopimuksen, joka perustuu kuntien omaan rahoitukseen (rahoitusosuus suhteutettuna 13–18-vuotiaiden määrään kunnittain) eikä ole sidottu aluehallinvirastoon. Kummallakin alueella on kaikissa kunnissa nuorisotyötä tekevä henkilö ja työntekijälukumäärä on 70-191. (Lappeenranta, [viitattu 17.4.2020]; Nuor- tentampere, [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 9. Etelä-Karjala. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
Kuvio 10. Tampereen kaupunkiseutu. (Suomen Nuorisotyön tilastot. [viitattu 17.4.2020].)
3.3 Alueiden tavoitteista
Verkostoon kuuluvien alueiden toiminnan tavoitteet ja kehittämistarpeet ovat pitkälti samansuuntaisia huolimatta työn jatkuvuudesta, alueellisesta koosta tai kuntien lu- kumäärästä. Tavoitteet ovat osittain hyvinkin laajoja, vaikka resurssit ovat suh- teessa pienet. Kehittämistyössä on kuitenkin oleellista nähdä työ kokonaisuutena, johon on haasteellista, muttei mahdotonta, kirjata yksityiskohtaisia tavoitteita.
Verkostoon kuuluvien alueiden tavoitteita voidaan tarkastella kolmella eri tasolla:
yleinen - (valtakunnallinen), alueellinen - sekä työntekijätaso. Alueellisen tason huo- miona voitaisiin mainita se, että se sisältää myös paikallisia erityistarpeita. Yleisellä tasolla, lähes kaikilla alueilla, tavoitteena on perusnuorisotyön kirkastaminen, profii- lin nosto, ammatillisuuden vahvistaminen, vaikuttavuuden mittaaminen sekä laadun parantaminen, kehittäminen ja arviointi. Näihin tavoitteisiin pääseminen on sidok- sissa myös muihin alan toimijoihin, meneillä oleviin ilmiöihin ja laajempiin linjauksiin.
Alueellisella tasolla ensisijaisena tavoitteena on alueen toimintojen ja palveluiden kartoittaminen sekä kehittämistarpeiden tunnistaminen. Oleellista on muiden toimi- joiden kanssa tehtävän yhteistyön vahvistaminen ja kehittäminen sekä jollain alu- eella kokonaan uuden verkoston luominen. Kartoittaminen ja yhteistyön vahvistami- nen nähdään vahvasti palveluiden yhdenvertaisuutta edistävänä tekijänä ja elinoloja parantavana toimenpiteenä. Yhdenvertaisuutta edistää myös tiedon koonti kuntalai- silta (nuorilta), sidosryhmiltä ja yhteistyökumppaneilta palveluiden suhteen. Miten ne vastaavat odotuksiin, onko palveluiden laatu hyvää ja kohdennetaanko resurs- seja oikein? Tiedon koonti, tuottaminen ja jakaminen sekä alueellisesti että valta- kunnallisesti, koetaan oleelliseksi suhteessa toiminnan kehittymiseen. Tärkeää on myös tuoda esille nuoriin liittyviä ilmiöitä. Työntekijätasolle voidaan listata tavoit- teeksi ammatillinen kehittäminen, työssä jaksamisen tukeminen, vertaistuen mah- dollistaminen ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Osalla alueista oli mainittuna tavoit- teissa myös nuorten kuuleminen eri tavoin ja jo kerätyn tiedon hyödyntäminen työssä.
4 MENETELMÄT MALLIN KEHITTÄMISESSÄ
Kehittäminen nähdään usein konkreettisena toimintana, jossa tuotettu tieto on käy- tännöllistä ja se tukee kehittämistä. Kun halutaan kehittää toimintatapaa tai tavoi- tella toiminnalla selkeästi määriteltyä tavoitetta, voi se kohdistua joko yhden työnte- kijän työskentelyyn tai laajemmin koko organisaation toimintatapoihin. Yksikkökoh- taisella tasolla kehittämistyöstä syntyneet uudistukset voivat pitää sisällään raken- teellista ja toimintatavallista kehitystä. Tällöin uudistukset kohdistuvat esimerkiksi paikalliseen organisaatioon tai sen osaan. Laajemman näkökulman kehittäminen voi tarkoittaa esimerkiksi uuden palvelurakenteen kehittämistä ja siihen voi liittyä monia eri toimijoita sekä organisaatioita. Tällaisena kehittämistyönä voidaan nähdä myös aluekehittämistyö. Kehittäminen on luonteeltaan käytännöllistä asioiden kor- jaamista, parantamista ja edistämistä. Parhaimmillaan onnistunut kehittäminen voi levitä myös muiden toimijoiden käyttöön ja sitä kautta se tuottaa uutta tietoa ja tai- toa. (Toikko & Rantanen 2009, 14–18.)
Tutkimuksellisesta kehittämistoiminnasta voidaan puhua, kun käytännössä vastaan tulevat ongelmat ja kysymykset vaikuttavat tuotettavaan tietoon. Tietoa tuotetaan käytännön ympäristöissä, käytännön kehittämisprosessien yhteydessä, ja tutkimuk- selliset menetelmät toimivat apuna tiedon tuottamisessa Tiedon tuottaminen voi tu- kea myös toimijoiden omaa oppimista ja toiminnan kehittämistä. Tällainen näkö- kulma korostuu varsinkin asiantuntija-ammateissa, joissa toiminnassa sovelletaan tilannekohtaisesti tietoa ja kokemustietoa samanaikaisesti. Tutkimuksellisesta ke- hittämistoiminnasta syntyvä tieto tukee tutkimuksen tulosten siirrettävyyttä, ja onnis- tuneessa lopputuloksessa se luo pysyviä käytäntöjä ja rakenteita. Tällöin se toimii myös julkisen hallinnon kentällä. Tutkimuksellisessa kehittämistoiminnassa tutki- mus palvelee kehittämistä ja se tarjoaa menetelmiä itse kehittämiseen sekä tulosten soveltamiseen. Tutkimusta voidaan käyttää myös perinteiseen tapaan arviointitie- don tuottamiseen tai hyvien toimintojen uudelleen jäsentämiseen, mutta se voidaan myös integroida muutosprosesseja tukeviksi välineiksi. (Toikko & Rantanen 2009, 21–22, 113–115, 157.)
4.1 Osallistuva havainnointi
Havainnointia pidetään yleisenä tiedonkeruumenetelmänä tieteellisessä tutkimuk- sessa. Havainnoinnin avulla saadaan tietoa muun muassa siitä, toimivatko ihmiset sen mukaan, miten he sanovat toimivansa. Menetelmän etuna pidetään sitä, että saatu tieto on suoraa ja välitöntä. Menetelmää on kritisoitu siitä, että havainnoija saattaa vaikuttaa tilanteen kulkuun tai jopa muuttaa sitä. Havainnoija voi myös olla niin tutkittavan kohteen sisällä, että se saattaa vaikuttaa lopputuloksen objektiivi- suuteen. Vastaavasti etuna on kuitenkin se, että kerättävä tieto on mielenkiintoista ja monipuolista. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 1997, 207–208.)
Havainnoilla kerätään tietoa tietoisella tarkkailulla ja tietoja voidaan kerätä joko luon- nollisessa tai rakennetussa ympäristössä (elinympäristö / laboratorioympäristö).
Luonnollisen ympäristön etuna on, että havainnointia tehdään aina asioiden omissa asianyhteyksissä. Havainnointi voi olla tarkasti suunniteltua tai vapaata ja tilantee- seen muovautuvaa. Ennalta suunniteltu havainnointi on tyypillinen määrällisessä tutkimusmenetelmässä, kun taas vapaamuotoisempi on tyypillisempi laadullisessa tutkimusmenetelmässä. (Vilkka 2006, 37–40.)
Työssäni käytän osallistuvaa havainnointia, jossa sosiaaliset vuorovaikutustilanteet toimivat osana tiedonhankintaa. (Tuomi & Sarajärvi 2009, 81–82.) Tutkija on aktiivi- sessa vuorovaikutuksessa havainnoitavan ympäristön kanssa ja havainnointi voi olla toimintaympäristön analyysia tai koko kehittämisprosessin kestävää ja kehittä- miseen kytkeytyvää. (Toikko & Rantanen 2009, 143.). Osallistuvassa havainnoin- nissa havainnointi voi olla vapaasti tilanteessa muotoutuvaa tai sitä voi myös koh- distaa. Oleellista on pitää selkeästi erillään tiedon kerääminen, eli havainnot, ja omat tulkinnat niistä. Havainnoija osallistuu ryhmän toimintaan, mutta tekee myös tarken- tavia kysymyksiä. (Hirsjärvi ym. 1997, 212.)
4.2 Ennakointimenetelmät
Koska työni tavoitteena oli kehittää uutta, oli luonnollista käyttää menetelmiä, joiden näkökulmana on tulevaisuuteen katsominen. Ennakointi on tärkeä osa kehittämis-
työtä ja sitä käytetään lähestymistapojen yhteydessä. Ennakointiin kuuluu tulevai- suutta koskevan tiedon tuottaminen, käsittely, muokkaus, analysointi ja raportointi.
(Ojasalo ym. 2015, 39.)
Kokonaisuudessaan ennakointi on prosessi. Sen avulla voidaan valmistautua tule- vaisuuteen, jäsentää siihen liittyviä merkkejä ja tunnistaa ilmiöitä sekä alkavia ta- pahtumaketjuja. Ennakoinnin tuottamaa tietoa voidaan käyttää niin päätöksente- ossa kuin tulevaisuuteen vaikuttamisessakin. Tulevaisuuden ennakointi on osaa- mista, jota voi kehittää ja vahvistaa. Se on mahdollista kenelle tahansa. (Jalonen ym. 2017, 7–10.)
Ennakoinnin juuret ovat tulevaisuudentutkimuksessa. Tulevaisuudentutkimus on monitieteistä ja se pyrkii kuvaamaan, selittämään ja ymmärtämään laajoja muutos- ja kehitysprosesseja. Ennakoinnin katsotaan muun muassa edistävän toimintojen välistä kommunikaatiota, keskittymistä tulevaisuuden muutoksien tarkasteluun ja ta- voitteiden sekä toiminnan välistä parantumista. Tulevaisuuden tarkastelu auttaa va- rautuman muutoksiin ja vaikuttamaan niihin. Sen tärkeimpänä tehtävänä on mah- dollisten ja todennäköisten tulevaisuuksien tutkiminen ja tekeminen sekä toivotta- vien, vältettävien tai oletettavien toimintojen ja prosessien hahmottaminen. Enna- kointi auttaa hahmottamaan tavoitteellisia ja toiminnallisia prosesseja. Ennakoin- nissa tutkitaan ilmiöitä tulevaisuuden kehittymisen näkökulmasta. Ilmiöiden tutkimi- nen auttaa kuvaamaan päätöksistä aiheutuvia uhkia ja mahdollisuuksia. Pyrkimyk- senä on selvittää mikä on mahdollista, toivottavaa, vältettävää tai oletettavaa toi- minnan tulevaisuudessa. (Ojasalo ym. 2015, 90–92.)
4.2.1 Skenaarioajattelu
Skenaarioajattelu auttaa hahmottamaan erilaisia kehitysvaihtoehtoja, ja se toimii tu- levaisuuden pohdinnan ja suunnittelun, sekä toimintamallien ja -strategioiden työ- kaluna. Skenaarioajattelun ideana on laatia vaihtoehtoisia käsikirjoituksia tulevasta ja kyse on prosessista. Skenaariotyöskentelyllä kerätään ja jäsennetään tietoa, joka auttaa ymmärtämään tulevaa toimintaympäristöä ja sen asettamia ehtoja toimin- nalle ja tavoitteenasettelulle Skenaariotyöskentely voi auttaa muuttamaan urautu- nutta ajattelua ja sen pohjalta voidaan rakentaa toiminnalle visio ja strategia. Usein
samasta asiasta kannattaa laatia kolme eri näkemystä eli versiota. Nämä näkemyk- set tuottavat tulevaisuuden malleja, jotka kuvaavat, mikä on tulevaisuudessa mah- dollista, mikä todennäköistä ja mikä toivottavaa tai kartettavaa. (Ojasalo ym. 2015, 148.)
Käytännössä menetelmän alussa valitaan teema, jota työstetään. Teemaa lähde- tään pohtimaan erilaisten skenaarioiden kautta. Tässä menetelmässä käytetään kolmea skenaariota, joiden näkökulmasta teemaa pohditaan. Ensimmäinen skenaa- rio on todennäköinen / realistinen -skenaario, jossa tilannetta lähestytään muuttu- mattomana ja tilanteen oletetaan jatkuvan samanlaisena, eikä kehitystä tapahdu paljoakaan suuntaan eikä toiseen. Sen jälkeen teemaa lähestytään tavoiteltavan / ihanteellisen skenaarion kautta. Skenaariossa kehitys muuttuu oletettua positiivi- semmaksi ja kokonaisuuteen voi oleellisesti vaikuttaa jokin tuntematon asia. Viimei- sessä skenaariossa jokin ennalta arvaamaton tai määrittelemätön tilanne muuttaa kehitystä negatiiviseen suuntaan. Skenaariota voidaan kutsua uhkaavaksi tai kau- huskenaarioksi. Jokaisesta skenaariopohdinnasta kirjataan ylös esille tulleet asiat ja menetelmän päätteeksi kaikki skenaariot käydään yhdessä läpi keskustelemalla.
(ks. esim. Metodix. [viitattu 13.8.2020].)
4.2.2 Tulevaisuuspyörä
Tulevaisuuspyörä on aivoriihityyppinen menetelmä, jossa etsitään jonkin tärkeän trendin, tapahtuman, päätöksen tai heikon signaalin ensimmäisen, toisen ja kolman- nen vaiheen vaikutuksia yhteiskunnan tai organisaation toimintaan ja arvoihin. Sisin kehä kuvaa ensisijaisia vaikutuksia ja toinen kehä toissijaisia vaikutuksia. Kehiä voi syntyä myös enemmän. Menetelmän kautta voidaan analysoida ja arvioida sekä kokonaisuutta että osatekijöiden suhteita toisiinsa. Tavoitteena ei ole etsiä tulevai- suutta koskevaa absoluuttista totuutta, vaan erilaisia vaikutusmahdollisuuksia nyky- hetken päätöksiin ja valintoihin, jotka vaikuttavat tulevaisuuteen. Tulevaisuuspyörä kehittää osallistujien tulevaisuusajattelua ja auttaa hahmottamaan tulevaisuuden toimintaympäristöä. (Talvela & Stenman 2012, 31–34.)
Ennen menetelmän aloittamista tehdään yhteinen alusta/pohja (hahmotelma pyö- rästä), johon teemaa työstetään. Työpajaan valitaan vetäjä, joka toimii keskustelun
aloittajana sekä kirjurina. Keskiössä (pyörän keskellä) on valmiiksi valittu aihe, jota lähdetään pohtimaan keskustelun kautta. Osallistujat pohtivat yhdessä millaisia vai- kutuksia valitulla teemalla on pyörän eri kehillä. Kun kehät ovat valmiit, käydään kokonaisuus läpi keskustelemalla yhteisesti. Menetelmässä on tärkeää korostaa, että ei ole olemassa oikeita tai vääriä asioita, vaan kaikki on oleellista kirjata ylös.
(ks. esim. Topi - tulevaisuudentutkimuksen oppimateriaali. [viitattu 13.8.2020].)
4.2.3 Sinisen valtameren strategia, nelikenttä-työkalu
Sinisen valtameren strategia (Kim & Mauborgne 2015) on lähtökohtaisesti suunni- teltu yrityksen arvon nostamiseen ja uusien markkinatilojen avaamiseen. Sinisen meren strategiaa voidaan soveltaa myös tilanteisiin, joissa mietitään toiminnan uu- sia suuntia ja halutaan löytää uusia ja innovatiivisia näkökulmia ja ratkaisuja niiden tekemiseen. Siksi se sopii myös kuntapuolelle. Strategia auttaa kunnallisia toimijoita tarkastelemaan nopeasti muuttuvaa toimintaympäristöään perinteistä poikkeavista näkökulmista ja hakemaan uudenlaisia toimintamuotoja muuttuviin tarpeisiin.
Sinisellä valtamerellä viitataan kilpailemattomiin markkinoihin, jotka ovat yrityksen / organisaation saavutettavissa. Strategiassa on oleellista, että ei ole olemassa py- syvästi erinomaisia yrityksiä tai toimialoja, vaan menestyvät yritykset ovat valinneet kasvavan alan tai ovat osanneet tehdä oikeita strategisia siirtoja. Olennaista on poh- tia kriittisesti sitä, minkälaiset arvot ja uudet toimintamuodot ovat kohderyhmille tär- keitä nyt ja tulevaisuudessa. (ks. esim. Innokylä. [viitattu 13.8.2020].)
Strategian yhtenä työkaluna on nelikenttä, jossa kysymysten kautta pyritään tarttu- maan toimeen muutoksen saamiseksi. Nelikentässä on neljä osiota, jotka auttavat pohtimaan toiminnan sisältöjen tarpeellisuutta. Kentän tavoitteena on pohtia mitä toiminnoista tulisi vähentää, mitä vahvistaa, mitä luoda tai mistä luopua kokonaan.
Työkalua voidaan käyttää myös strategian luonnin pohjana. (Kim & Mauborgne 2015, 69.)
Menetelmän keskiössä on sinisen valtameren strategiasta poimittu työkalu: vä- hennä, luovu, vahvista ja luo -nelikenttä. Ennen menetelmän käyttämistä nelikenttä
hahmotellaan yhteiselle alustalle/pohjalle. Menetelmään osallistujille lähetetään en- nakkokysymyksenä oman työnsä tehtävälistaukset, joista menetelmän vetäjä tekee yhteenvedon. Tehtävien yhteenveto ja nelikenttä ovat kaikkien osallistujien nähtä- villä. Osallistujat työskentelevät itsenäisesti pohtien, miten työtehtävät tulisi sijoittaa nelikenttään; mistä luopua, mitä vahvistaa, mitä tehtävää pitäisi kehittää pidemmälle / luoda rinnalle jotakin uuttaa ja mistä pitäisi / olisi hyvä luopua. Kun jokainen on saanut sijoiteltua tehtävät kenttiin, käydään kokonaisuus läpi keskustelemalla ja jo- kainen saa perustella oman näkemyksensä. (Tamminen 2015, 2–4.)
5 ENNAKOINTITYÖPAJOJEN TOTEUTUS
Alun perin oli tarkoitus toteuttaa vain yksi pidempi työpaja, jossa olisi sovellettu tu- levaisuusverstas-menetelmää. Olin suunnitellut, että työpajaan varataan kokonai- nen päivä aikaa ja menetelmän osiot saadaan käytyä läpi rauhassa ilman kiireen painetta. Menetelmä kiinnosti siksi, että prosessi on kokonainen ja lopputuloksena on konkreettisia toimintaehdotuksia-/malleja. En ollut myöskään itse kokeillut mene- telmää, joten sen testaaminen olisi ollut mielenkiintoista. Tämä suunnitelma piti kui- tenkin vaihtaa toiseen, koska fyysinen kokoontuminen ei ollut mahdollista virusepi- demian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi. Näin ollen myös työpajan sisältöä oli muutettava. Päädyin lopulta valitsemaan itselleni tutut menetelmät ja työpajat pidet- tiin verkossa. Verkossa työskentely vaikutti olennaisesti myös työpajojen pituuteen (verkossa työstämisen piti olla tiiviimpää) ja siksi päädyin lopulta kolmeen erilliseen, toisiaan tukevaan työpajaan, jotka toteutettiin huhti-toukokuun aikana.
Työpajojen alustan valinta oli hankalaa, sillä en ollut aiemmin pitänyt työpajaa ver- kossa. Tutustuin useampiin alustoihin ja lopulta ensimmäiseen työpajaan valikoitui Teams -ympäristö ja kahteen muuhun Google Jamboard-alusta. Työpajojen ajan- kohdat saatiin sovittua suhteellisen helposti, sillä vallitseva poikkeustila piti työnte- kijät tiiviisti paikallaan. Ensimmäinen työpaja sovittiin pidettävän 22.4., toinen 5.5. ja kolmas 12.5. Päätin, että ensimmäisen ja toisen työpajan välillä on pidempi tauko, jotta mahdolliset korjaukset / alustan vaihtaminen olisi ajallisesti mahdollista toteut- taa. Olennaista oli myös, että työpajoihin osallistuminen ei vaatisi suurempaa val- mistelua, lukuun ottamatta kolmatta työpajaa, johon toivoin ennakkoon toimitetta- vaksi työtehtävien listausta. Työpajojen pituudeksi sovittiin noin tunti työpajaa koh- den ja kutsut niistä jaettiin yhteisen Teams-kanavan kautta.
5.1 Onnistumiset ja kehittämisen kohteet koordinaattorin työssä
Työpajojen pohjaksi kysyin kaikilta verkostoon kuuluvilta koordinaattoreilta onnistu- misia ja kehittämiskohteita oman työnsä osalta. Näiden kysymysten tarkoituksena oli saada materiaalia työpajoihin niin, että sieltä nousseet teemat olisi voitu ottaa menetelmiin käsiteltäväksi. Vastaukset eivät kuitenkaan olleet niin laajoja kuin olin
toivonut ja vastanneita oli neljältä eri alueelta kahdeksasta. Näin ollen päätin jättää teemoittelun pois ja koostin vastaukset yhteen. Tämä yhteenveto toimitettiin kaik- kien nähtäväksi ensimmäisen työpajan yhteydessä. Muiden työpajojen osalta tote- sin myöhemmin, että suunnittelemiani teemoja ei varsinaisesti olisi tarvittukaan, sillä keskiöön nostettu asia oli yksinkertaisuudessaan koko opinnäytetyön ydinkysymys.
Koostaessani vastauksia yhteen, nousi esiin mielenkiintoinen asia: kummankin ky- symyksen vastauksissa oli toistuvuutta siitä huolimatta, mikä oli alueen koko tai mu- kana olevien kuntien lukumäärä. Tämä tieto osoittautui merkittäväksi koko opinnäy- tetyön kannalta siitäkin huolimatta, että vastaajia oli tässä kohtaa vain puolet; asia toistui keskustelun lomassa kaikissa työpajoissa. Kysyttäessä onnistumisia koordi- naattorin työssä, oli kaikkien vastauksissa mainittu verkostojen kehittyminen ja sitä kautta jaettava vertaistuki. Tiedottamisen nähtiin lisääntyneen ja yhteistyö oli myös kehittynyt. Tapahtumat ja koulutuspäivät koettiin onnistuneiksi ja työtä suunniteltiin myös yli kuntarajojen. Asiat olivat kehittyneet eteenpäin siitä huolimatta, että ko- neisto on välillä armottoman hidas. Yksi onnistuminen kuitenkin nousi ylitse muiden ja se oli fyysinen läsnäolo ja kontaktit eri ihmisten kanssa. Vastauksissa korostui henkilökohtaisten tapaamisten tärkeys, jonka kautta saadaan parempi käsitys alu- een työtehtävistä- ja kokonaisuuksista. Työstä kiinnostuminen näkyy kaikille ja edesauttaa luottamuksen saavuttamista. Parhaimmillaan koordinaattorin työ sijoit- tuu puolueettomalle kentälle ja yhteistyötä pystytään tekemään luottamuksellisesti.
Kun onnistumiseksi lueteltiin fyysinen läsnäolo työntekijöiden kanssa, näyttäytyi se samalla kehittämiskohteissa siten, että läsnäololle ei ole tarpeeksi aikaa. Kehittä- miskohteet vaihtelivat alueittain ja tärkeäksi kysymykseksi nousi miten taata alueella nuorisotyötä tasavertaisesti kaikille. Joidenkin kuntien pienet resurssit olivat toimin- nan kehittämisen näkökulmasta haaste ja joukosta löytyi myös niitä kuntia, jotka eivät koe tarvitsevansa kehittämistyötä lainkaan. Siitä huolimatta, että verkostoja on pystytty rakentamaan ja yhteistyötä viemään eteenpäin, nähtiin oman kokemuksen ja näkemyksen esilletuominen kehittämiskohteena. Tähän liittyy olennaisesti avoin keskustelu ja osittain myös esimiestason vähäinen kiinnostus kehittää työtä laajem- min. Koordinaatiotyön kokonaiskuvassa oleellista olisi kehittää yhteneväinen malli, jossa määriteltäisiin esimerkiksi, miten, ja mitä tietoa, kerätään alueellisesti ja kuka tai mikä taho tiedon keräisi.
5.2 Ensimmäinen työpaja, tulevaisuusskenaariot
Ensimmäinen työpaja pidettiin 22.4. ja siihen osallistui 6 koordinaattoria itseni mu- kaan lukien. Olin suunnitellut työpajan pidettäväksi Creately-alustalla mutta en saa- nut sitä toimimaan suunnitellusti. Niinpä alustaksi päätyi Teams ja Wiki-välilehti, joka oli helppo toteuttaa yhteisen tiimin jo siellä ollessa. Välilehti ei kuitenkaan toiminut niin, että jokainen olisi voinut kirjoittaa alustalle samanaikaisesti, joten suunnitelmat muuttuivat lennossa niin, että toimin keskustelun kirjurina. Prosessiin ja lopputulok- seen tämä ei kuitenkaan vaikuttanut, vaan saimme hyvän keskustelun aikaiseksi yhdessä. Skenaarioita mietittiin otsikolla ”Alueellinen koordinointityö tulevaisuu- dessa”.
Ensimmäisenä keskustelimme kauhuskenaariosta. Keskustelu lähti hyvin käyntiin ja siihen osallistui jokainen aktiivisesti. Puheenvuorojen jakaantuivat luonnollisesti keskustelun edetessä ja keskustelua oli helppo kirjata ylös. Tähän vaikutti osaltaan myös se, että työpaja pidettiin sähköisellä alustalla. Sähköisellä alustalla toimiminen luo käytäntöön erilaisia sääntöjä ja esimerkiksi toisen päälle puhuminen tai puheen- vuoron keskeyttäminen vähenee huomattavasti. Samalla myös keskustelijat antavat hyvin aikaa puheenvuoron päättämiseen; ikään kuin varmistaakseen sen, että pu- huja saa sanotuksi kaiken sen, mitä oli halunnutkin.
Koronavirusepidemia herätti paljon ajatuksia ja pohdintaa. Keskusteluissa pohdittiin miten tämä aika jättää jälkensä tulevaisuuteen ja kuinka laajasti asioita tulevaisuu- dessa korjataan. Jättääkö tämä aika samanlaiset arvet kuin 90-luvun lama? Pienten kuntien ongelmat kasvavat entisestään ja palvelut eivät ole laadukkaita tai kaikkien saatavilla. Työntekijät eivät pysty toteuttamaan laadukasta nuorisotyötä ja työken- tällä ei haluta tehdä yhteistyötä. Alueellisen koordinoinnin kauhutilassa korostui se, että koko työmuotoa ei koeta tarpeelliseksi ja siihen panostettu resurssi laitetaan muuhun ”oleellisempaan”. Kokonaisuudessaan keskustelu tästä skenaariosta liikkui pitkälti realistisilla tasoilla, eikä esille noussut mitään kovin yllättävää. Tässä ske- naariossa pelottavinta lieneekin juuri se, että moni asia vaikuttaa hyvin todennäköi- seltä.
Kauhun jälkeen siirryimme ihanneskenaarioon, jossa ensimmäinen nosto liittyi työn pysyvyyteen. Ihannetilassa työtä ei tehtäisi enää hankemuotoisena, ja työmuoto
otettaisiin viralliseksi kumppaniksi jo olemassa olevien instanssien yhteyteen.
Kumppanuuksista syntyisi rinnakkaiseloa ja tukea, yhteistä tekemistä ja kehittä- mistä. Toimintaa seuraisi viranomaistaho, joka toisi työlle oikeutusta. Tavoitellussa tilassa nuorisotyössä käytettäisiin yhtenäisiä arviointi- ja tiedonkeruumenetelmiä.
Tietoa olisi yhdenvertaisesti käytettävissä kaikille ja se olisi aukotonta. Oleellista olisi myös kerätä nuorilta tietoa työn kehittämiseen.
Tämän skenaarion kohdalla keskusteluun nousi uusi taso, joka oli mielestäni tämän työpajan suurin, ja kenties yllättävin, anti! Työ tulisi kirjata osaksi nuorisolakia. Tämä muutos sisältäisi määritelmät myös siitä, mikä olisi nuorisotyön minimivelvoite työn laadussa ja resursseissa. Resurssien ja rahoituksen määrä perustuisi nuorten luku- määrään ja lisäksi kaikissa kunnissa jokaisella nuorella tulisi olla oikeus palveluun (vrt. jokaisella lapsella on oikeus opetukseen). Opinnäytetyöhöni tämä huomio avasi uuden näkökulman: ei ole ainoastaan oleellista kehittää alueellista nuorisotyön koordinoinnin mallia, vaan lisäksi näiden toimijoiden verkostoa, jolla on laajemmat tavoitteet kuin yksittäisen alueen kehittäminen.
Viimeisenä käsittelimme realistista skenaariota, johon sijoittui paljon sellaisia huo- mioita, jotka ääripäihin vietynä olisi sopinut joko kauhu- tai ihanneskenaarioon. Rea- listisessa tilanteessa alueellinen koordinaatio tulevaisuudessa näyttää pitkälti nyky- tilanteelta. Yhteinen linja toiminnalle löytyy osittain; yhteisiä asioita halutaan edistää ja työtä jatketaan, vaikka toiminta ei ole välttämätöntä isossa kokonaisuudessa.
Kunnat painottavat edelleen niitä asioita, jotka ovat heille oleellisia ja mm. tätä kautta toiminnan laatu vaihtelee. Työstä tuotetaan realistista tietoa muille hyödyn- nettäväksi ja yhteisenä asiana nähdään niiden asioiden edistäminen, jotka ovat suo- raan yhteydessä nuoriin.
Tein muistiinpanoja koko työpajan ajan kirjaamalla niitä erilliseen Word -tiedostoon.
Pystyin helposti kysymään tarkennuksia tai selvennyksiä asioihin. Työpajan päät- teeksi kävin muistiinpanoni lyhyesti ja kokoavasti läpi niin, että sieltä itse skenaa- rioihini kirjatut asiat olivat varmasti oikein. Työpaja kesti kokonaisuudessaan tunnin ja se toimi hyvin lopputuloksen kannalta. Keskustelua ei tarvinnut juurikaan viedä eteenpäin, eikä työpaja jäänyt keskustelun osalta kesken. Pajan päätyttyä kävin vielä muistiinpanot läpi ja koostin ne yhteen (Taulukko 2.).
