Päästöt vesistöihin

Kun ilmapäästöjen seuranta ja vähentäminen oli alkanut pitkälti 1970- ja 1980-lukujen kansainvälisen ympäristökeskustelun – keskeisinä teemoinaan happamoituminen, yläilmakehän otsonikerroksen ohentuminen, ilmastonmuutos – ja sen teemoihin liittyneiden valtiotason sopimusten myötävaikutuksella, niin vesistöpäästöjen seurannalla ja rajoittamisella on pitemmät ja kansallisemmat perinteet. Esimerkiksi Suomessa sellu- ja paperiteollisuuden vesistöjä likaava vaikutus oli yleinen huolen ja keskustelun aihe jo 1950-luvulla. Vuonna 1956 tehdyssä selvityksessä todettiin 75 % Suomen vesistöjen kuormituksesta tulleen metsäteollisuudesta (Leino-Kaukiainen 1999, 46-47). Samaan 75 %:n tasoon arvioitiin sellu- ja paperiteollisuuden osuuden nousevan vesistöjen hapenkulutusta selvittäneessä tutkimuksessa vuonna 1970 (Sitra 1970 lähteessä Hildén ym. 2002).

Metsäteollisuus aloitti 1960- ja 1970-luvuilla voimakkaat investoinnit ympäristönsuojeluun, vaikka ulkoisten puhdistusjärjestelmien rakentamisen pelättiin esimerkiksi Suomessa tuolloin ’murtavan kansantalouden selkärangan’. Kiintoaine- ja biologisen hapenkulutuksen kuormitus vesistöihin ovat Suomessa laskeneet 1970-luvulta alkaen (Metsäteollisuus ry). Esimerkiksi Ruotsissa vastaava kehitys alkoi muutamia vuosia aiemmin 1960-luvulla (Almgren 2002).

1980-luvulla dioksiinikeskustelu vauhditti sellun kloorivalkaisuun kohdistunutta kansainvälistä ympäristökritiikkiä. Vuonna 1985 AOX (orgaanisiin yhdisteisiin sitoutuneen kloorin määrä jätevedessä) tuli normiksi selluteollisuuden klooripäästöjen mittaamiseen Pohjoismaissa (Wahlström ym. 1992, 177). Orgaanisten klooriyhdisteiden muodostumisen vähentäminen kuului 1980-luvun lopulla teollisuuden tutkimustoiminnan painopistealueisiin. Sellumarkkinoita valtasivat 1990-luvulla kloorikaasutta valmistetut ECF- (elemental chlorine free) ja täysin kloorittomat TCF- (totally chlorine free) massat.

Tuotantoon suhteutettujen päästöjen määrä vesistöihin on yleisesti jatkanut laskuaan. Dramaattisimmat päästöjen vähennykset koettiin monissa tapauksissa jo 1990-luvun aiempina vuosina, kun yhtiöt tekivät vielä viimeisiä suurinvestointeja jätevesien käsittelyyn (esimerkiksi Kuisma, Lovio ja Niskanen 2001, 19; Kuisma ja

Lovio 2002). 1990-luvulla metsäteollisuuden ympäristönsuojelun painopiste siirtyikin vähitellen ilmansuojeluun.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sellu- ja paperiteollisuusyhtiöiden ympäristö-johtamisen käytäntöjä vesistöpäästöjen osalta kuuden indikaattorin avulla:

kemiallinen hapenkulutus (COD), biologinen hapenkulutus (BOD), rehevöittävät fosfori- (P) ja typpipäästöt (N), kiintoaine (TSS) sekä orgaanisiin yhdisteisiin sitoutuneen kloorin määrä (AOX). Taulukossa 5.1.5 on esitetty tutkimuksessa mukana olleiden sellu- ja paperiteollisuusyhtiöiden ympäristötyön kehittyminen näiden kuuden päästöjä kuvaavan muuttujan osalta. COD-arvojen aikasarjojen osalta eurooppalaiset jäivät taas ilman vertailukohtia Yhdysvalloista, missä raportoitiin tosin jätevesipäästöjen biologista hapenkulutusta (BOD). Tämä taas oli jäämässä pois 1990-luvun viime vuosina useiden eurooppalaisten yhtiöiden vuosiraporteista.

Rehevöitymistä aiheuttavista fosfori- ja typpipäästöistä oli niin ikään tietoja vain eurooppalaisilta yhtiöiltä.

Taulukko 5.1.5 Vesistöpäästöjen muutokset sellu- ja paperiteollisuudessa.

Indikaattori Yhtiöitä Kemiallinen hapenk. 10 pienenee pienenee pienenee samanlaistuu Biologinen hapenkul. 9 pienenee pienenee pienenee samanlaistuu

Fosfori 8 ennallaan ennallaan pienenee samanlaistuu

Typpi 7 ennallaan ennallaan pienenee samanlaistuu

Kiintoaine 8 pienenee pienenee pienenee samanlaistuu

Org. kloori 10 ennallaan ennallaan pienenee samanlaistuu

Variaatio yritysjoukossa näytti pienentyvän kaikkien vesistöpäästöjen indikaattorien kohdalla. Rehevöittävien fosfori- ja typpipäästöjen sekä klooripäästöä mittaavan AOX-indikaattorin kohdalla yhtiöjoukon keskimääräinen suorituskyky näytti pysyneen suunnilleen ennallaan, mutta COD- ja BOD- sekä jäteveden kiintoainepitoisuuden indikaattoreissa jatkui keskimäärin laskeva trendi. Jäteveden hitaasti hajoavien orgaanisten yhdisteiden volyymiä kuvaava COD pieneni kaikissa tietoja antaneissa yhtiöissä, kun taas nopeasti hajoavien orgaanisten yhdisteiden volyymiä kuvaava BOD pysytteli muutamissa eurooppalaisissa yhtiöissä ennallaan ja

jopa hienoisesti kohosi IP:llä ja Weyerhaeuserilla. Sinänsä jo hyvin pieniksi painuneissa fosfori- ja typpipäästöissä ei keskimäärin yhtiöjoukossa tapahtunut enää parannusta, vaikka vaihtelu niiden osalta vielä pienenikin yritysjoukossa.

Kiintoaineen määrä jätevedessä (TSS) pieneni kaikissa tietoja antaneissa yhtiöissä lukuun ottamatta Norske Skogia, jonka TSS-päästö kasvoi selvästi. Valitettavasti amerikkalaisista yhtiöistä ei tässäkään yhteydessä ollut vertailukelpoisia tietoja.

AOX-luku pieneni selvästi enää Westvacolla, Weyerhaeuserilla ja MoDolla sekä hivenen myös Stora Ensolla, mutta Norske Skogilla sekin kasvoi.

Kaiken kaikkiaan heikoimmin tuotetonnia kohti laskettujen vesipäästöjen (COD, BOD, P, N, TSS, AOX) pienentäminen oli onnistunut IP:ltä, Weyerhaeuserilta ja etenkin Norske Skogilta (taulukko 5.1.6). Taulukossa yhtiöiden päästöjä vesistöön on mitattu ilman klooripäästöä (jota kuvaa indikaattori AOX), sillä se on relevantti vain valkaistun sellun tuotannossa eikä esimerkiksi Haindlilla ollut lainkaan selluntuotantoa. Samanlaistuminen ja parantaminen oli tässä tarkastellussa yhtiöjoukossa kuitenkin selvintä juuri vesistöpäästöjen osalta.

Taulukko 5.1.6 Metsäteollisuusyhtiöiden sellu- ja paperituotannon ympäristö-johtamisen käytäntöjen muutos (1997-99) ja taso (1999) vesipäästön osalta [ COD, BOD, P, N, TSS ]

Muutoksen suunta 1997-1999 päästöissä vesiin Paranee Suunnilleen

ennallaan

Heikkenee

Yli konsernien keskitason

Haindl UPM Metsä-Serla Korsnäs

AssiDomän Westvaco

Ympäristöjohtamisen käytäntöjen taso vesistöpäästön osalta vuonna 1999

Alle konsernien keskitason

SCA StoraEnso MoDo*

Södra

IP

Weyerh Norske Skog

* MoDo = Holmen ja MoDo Paper vuonna 1999

5.1.4 Jätehuolto

Jätehuollon kysymykset nousivat yritysten ratkottaviksi viimeisinä.

Esimerkiksi Euroopan unionissa oli 1990-luvulla uusittu keräyspaperin talteen ottoa ja hyödyntämistä, pakkauksia ja pakkausjätteen talteen ottoa sekä yleisesti jätteitä koskevia säädöksiä. Jätteiden tuottamisesta oli tullut ja tulossa entistä kalliimpaa yrityksille. Kaatopaikoille tai muuhun vastaavaan loppusijoitukseen toimitettavien jätteiden merkittäviä jakeita ovat olleet esimerkiksi lisääntyneen kierrätyspaperin käytön seurauksena siistausliete (ja pienemmässä määrin myös kierrätyskelvoton jätepaperi), energian tuotannosta talteen otettu tuhka tai jätevedenpuhdistamojen lietteet. Näiden hyötykäyttömahdollisuuksia olikin tutkittu metsäteollisuudessa 1990-luvulla. Näin ympäristösuorituskyvyn parantaminen tietyissä kohdissa piipunpääteknologialla lisäsi paineita sellu- ja paperiteollisuuden jätehuoltoon²⁵. Ongelmajätteiksi luokitellut jätteet käsitellään erillisissä ongelmajätteiden käsittelylaitoksissa eivätkä ne joudu kaatopaikalle.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sellu- ja paperiteollisuuden ympäristö-johtamisen käytäntöjä jätehuollon osalta kahden indikaattorin, kaatopaikkajätteen määrän ja ongelmajätteen määrän, avulla. Oletuksena oli, että kaatopaikkajätteen määrä oli ilmoitettu kussakin yhtiössä kuiva-aineena. Taulukossa 5.1.7 on vedetty yhteen näiden kahden indikaattorin osalta yritysjoukossa tehdyt havainnot.

Taulukko 5.1.7 Jätemäärien muutokset sellu- ja paperiteollisuudessa.

Indikaattori Yhtiöitä (kpl)

Mediaanin muutos 1997-99

→ tuotteen haitta ympäristöön

Keskihajonnan muutos 1997-99

→ vaikutus sellu- ja paperi-toimialaan

Kaatopaikkajäte 12 pienenee pienenee pienenee samanlaistuu

Ongelmajäte 11 ennallaan ennallaan pienenee samanlaistuu

Kaatopaikkajätteen määrä näytti pienentyneen kaikissa eurooppalaisissa yhtiöissä Södraa lukuun ottamatta, kun taas amerikkalaisissa yhtiöissä se oli pysynyt suunnilleen ennallaan. Vähiten jätettä syntyi Stora Ensolla, kun taas Norske Skogin

jätemäärä oli huomattavan suuri, joskin voimakkaasti pienenevä. Ongelmajätteissä taas kehityssuunnat kulkivat ristiin niin, että keskimäärin yritysjoukossa määrät pysyivät ennallaan, mutta variaatio kuitenkin pieneni vuosina 1997-99. Eniten ongelmajätettä suhteessa tuotantoon rekisteröitiin AssiDomänillä ja vähiten Weyerhaeuserilla.