Jos otamme Katri raiskan, arveli eukko, niin menetämme vii-

vii-meisetki ropomme hänen ^takiansa,emmehän ^enää saa suolojakaan rok-kaamme ostetuksi.

—

_No,

tuota

...

^{me sensyömme}suolattomanakin

—

_vastasiukko,

hänen miehensä.

Ei vedä Rothschild vertoja tälle talonpojalle!

8. Kestit korkeimman olennon ^luona,

Korkeimman olennon johtui kerta mieleen panna toimeen komeat pidot taivaansinisissä majoissansa.

Kaikki hyveet hän ^olikutsunut vieraiksi. Hyveet yksinänsä miehiä hän ei ollut kutsunut

...

naisia ainoastaan.

Heitä kokoontuikin sangen paljo

—

sekä suuria ^että pieniä.

Pie-net hyveet olivat miellyttävämmät ja herttaisemmat kuin ^suuret; kum-minkin kaikki näyttivät tyytyväisiltä ja kohtelijaasti puhelivatkeskenänsä, kuten ^on kohtuullista läheisten sukulaisten ja tuttavien keskan.

Vaan huomasipa ^tuossaKorkein olento kaksi ihanata^naista,jotka nähtävästi eivät ^tunteneet toisiansa.

Isäntä tarttui ^yhtänäistänaisista käteen ja saattoi hänet toisen^luo.

—

Hyväntekeväisyys!

—

_{virkkoi hän,osottaen}ensimmäistä.

—

Kiitollisuus!

—

lisäsi^{hän, osottaen}toista.

Molemmat hyveet sanomattomastikummastuivat^: siitä saakka ^kun maailma oli luotu

—

ja olihan siitä aikoja

—

he kohtasivat toisensa ensi kerran.

Kotikielen

Seuran toimituksia.

Täydellinen Kalevalan sanasto. (Bidrag ^tili kännedom af Finlands Natur ^och Folk,XXVII). Helsingissä 1878. 145 siv. ^{Hinta 2}mk.

Virittäjä, kieli- ja kansatieteellisiä lehtiä, toimittanut Kotikielen Seura. Porvoossa

1883. ^Werner Söderström,kustantaja. 262s.Hinta:3mkk. 75 ^p:iä.

Hyvin ilahuttava ilmiö kielemme tutkimisen alalla onollut Koti-kielen Seuran syntyminen. Paljon voivat yksityisetkin tutkijat saada toi-meen

—

_{se on tietty}

—

_ja paljon meidän kieliniekat ^ovatjo saaneet

selville Suomen kielen monesti sekavilta näyttävistä vyyhdeistä. Mutta paljon on sillä alalla vielä tekemistä,ja paljon on ^semmoista, minkä ainoasti monien voimienyhdistämisellä voi saada aikaan. On kaikellai-sia töitä, joissa satoja, jopa tuhansia pikkuaineksia pitää vaivalloisesti poimia kokoon, ennenkuin jotain kokonaista ^syntyy. Saattaisihan sen yksityinenkin juuri ^tehdä;mutta häneltä menisi siihen kenties vuosikau-sia, ja keneltä meillä niin paljon joutaa yhteen työhön,kun töitä yli-malkaan, niinkuinuutistalossa,_on joka haaralla. ^Mutta joskymmenen, viisitoista miestä ^senpoimimistyön keskenänsä jakaa,niinkukin voi suo-rittaa osansa lomahetkinä, jolloin ei vaiva eikä ajankulutus ^tunnupaljon miltään. Semmoisissa tilaisuuksissa ^ontämmöinen Seura juuri omansa.

Kiitos, kunnia siis senalkuunpanijoille ja johtajille, erittäinkin professori Ahlqvistille, joka on osannut innostuttaa ja kokoonnuttaa ^nuorison, leipä-ja virkatöihin vielä kietoumattoman nuorison semmoiseen yhteistoimeen, ja ^onnea,menestystä vastakin ^sen toimille!

Kotikielen Seura ^{on nyt}melkein ummelleen kahdeksanvuottaollut elossa ja jälkiä ^sen työstä onviime aikoina yhtä tiheämmin alkanut ilmi-tulla. Pienempiä otteita ^sen pöytäkirjoistaon professori Ahlqvist

pai-nattanut niinhyvin Valvojaan kuin Tiedeseurantoimituksiin,samoin

„

Täy-dellisen Kalevalan sanastan" Tiedeseuran vihkojaksoon

„

Bidrag tili kän-nedom af Finlands^{natur och}folk" janytviimein^onSeura jouluksi

1883

päästänyt ulos maailmaan ensimmäisen, sangen suurenyhdyskirjansa

„

_Virittäjän^I

^'''

nimellisenä.

Ennenkuin tämän otammelikemmin tarkastettavaksi,tekisi kuiten-kin vielä mieli puhua pari sanaa yllämainitusta Kalevalan^sanastostasekä

parista samallaisesta yrityksestä, jotka, niinkuin Virittäjän esipuheessa il-moitetaan, Seuralla onaikeessa. Mitä näet tämmöinen^sanasto tarkoit-taa? Tietysti sitä, _että tutkija saisi nähdä miten sanat ovatkäytetyt meidän epillisissä lauluissamme ja missä yhteydessä. Tämmöinen tieto voipi olla tarpeellinen monelle tutkimukselle,niin hyvin jos tahtoo saada selville Kalevalan laulujen alkuperäisen^kodin,kuin myösjos haetaan perusteita Suomen kansan elon ja^olon,asumustavan, vaatteusparren,

ylimalkain sivistyskannan tuntemiselle niinä ^aikoina,jolloin nämätlaulut syntyivät. Vieläpä voisi varsinaiselle kielentutkijallekin moni siinä ilmauva sana ja sananmuotoolla tähdellinen. ^MuttaKotikielen toimittama Sa-nastoei yhdellekäännoista tutkimisenhaaroista anna«täydellistä", eikä edes luotettavaa perustusta. Se, suoraan sanoen,ei tieteelliselle tutki-mukselle ole miksikään hyödyksi, sillä ^seei anna kuvaa Suomen kansan epillislen lauluin,vaan painetun Kalevala-kirjan sanavaroista. Se ^eiole millään lajilla «täydellinen"; sillä tallella olevissa tuhansissa toisinnoissa sangenmoni niistäkin sanoista, jotkasanastoon ovatsijansa saaneet,

il-mautuu myös toisissa suhteissa kuin mitkä painettuun Kalevalaan ovat sattumalta tulleet. ^Senlisäksi puuttuusanastostamontakin ^sanaa,jotka epillisiin lauluihimme ^kuuluvat,vieläpä voivat olla tutkijalle sangen tär-keät. Katsokaamme esimerkiksi kuinka 4o:ssärunossa Väinämöinen (rivi m

—

_{2), veneenpuututtuakiinni,kysyy:} «Kivelläkö, vaihaolla,Vaiko muulla vastuksella?" Samoin kuinka seuraavassa runossa Vedenemäntä

(rivi 166), kuultuansa Väinämöisenlaulun,

„

Vaipuimaatavatsallehen".

Näistä molemmista kohdista ei tutkija saisi mitään ohjetta runon alku-peräisen kodin määräämiseen. Mutta toista on, kun otamme käsi-kirjoitukset eteemme. Silloin ^huomaamme, että Venäjän Karjalassakin edellisessä paikassa hyvin ^usein on: «Vaiko vatturauniolla", jäl-kimmäisessä: «Vattalolla vaivoaksen". Ensinmainitussa me siis ta-paamme marjannimen «zy*//«", joka Venäjän puolella on tuiki

tun-tematon (se on siellä vavarno, katso Genetzin sanak. Suomi XIV s

-

₁55)> toisessa taas on Venäjän Karjalan murteelle ihan outo kie-limuoto (se olisi vatschalla). Samat ^säkeet löytyvät myöskin Suo-men puolen runoissa,jälkimmäinen erittäin Pohjanmaalla, joskus aivan samalla ^tavalla,joskus nähtävästi alkuperäisemmässäkin muodossa vatt-allehen" ^t.«vahtallehen". Näin tavoin saamme kohta selvän käsityksen siitä, _että runo Venäjän Karjalaan onlevinnyt Suomesta,luultavimmin Pohjanmaalta, Oulun läänistä.

—

Otetaanpa vielätoinenesimerkki. Lem-minkäisen tullessa Pohjolaan häitten jälkeen, emäntä sanoosyömäin, juomain jo olevan lopussa,^on«Oluet osin jaeltu,Meet miehin mittaeltu"

(runo 27 rivi

89 —

90). Näissä molemmissa^ovatjuomain nimet lainattuja, eivätkä; _{voi antaa} käsitystä Suomalaisten vanhoista virvoitus-aineista.

Mutta käsikirjoituksista me tapaamme hyvin usein lisävärssyn, joka

il-mautuukolmessa eri muodossa:Kahjat kannuinmittaeltu", Kaljat

,

Kahvit

—— — _.

Näistä keskimmäinen laimean luonteensa tähden ei suinkaan ole voinut olla oikeana juhlajuomana ja on nähtävästi myö-hemmin tullut alkusoinnun vaatimuksesta jonkun^muunsamallatavuulla alkavan,muttakovin oudoksi käyneensanansijaan. Kahvit ^on tietysti aivan uuden ajan ^{muodostus,mutta} sekin tieteelle ^tärkeä,koska se mo-nen muun samallaisenkanssa ^onhyvä ^todistus,kuinka pikkuseikat ru-noissa, ulkonaisen olon kuvaus,mukaantuvat uusia elämäntapoja

myö-ten ja kuinka varovainen siis tulee ^olla,ennenkuin epillisten runojemme pohjalle perustaakäsityksensä Suomen kansan elämästä muinais-aikoina.

Ensiksimainittu sana siis mahtanee olla alkuperäinen tai ainakin vanhin siinä säkeessä; kumminkin se kuuluu siksi kyllin oudolta. Sen merki-tyksestä ei olekäsikirjoituksissa mitään muistoonpanoa. Paitsi tässä ru-nossa se ilmautuu Suomen puolellamyösjossakussaloitsussa.

Ja

Vi-rossa (katso Wiedemannin sanak.), jossa se ainoasti eteläisimmissä seu-duissa ^{on tuttu,} se ^onsama kuinjuhlajuoma, juomäuhri(myös uhri-paikka). Majakahi (gen. ^{kahja) on} yhtä kuin meidänharjaiset, jotka

juodaan, koska huoneen salvos ^{on pystyyn saatu.} Make-kahi Tarton puolellaori hääjuoma. Tämä sana ^saattaameidät siis syvälle kansamme pakanuuden aikaan. Mutta Kotikielen Seuran Sanaston kautta emme olisi ^saaneet ainoatakaan yllämainituista tärkeistä tiedoista.

Pahempi vielä kuin ^tämä vaillinaisuus ^{onettä sanasto}ei ole edes luotettava, siinä merkityksessä ^nimittäin, että mitä se sisältää, todella kuuluu Kalevalaan. Se sisältää^näet toiselta puolenmyösliikapaljon sanoja, semmoisia, joista eiepilliset runomme tiedä ^{mitään, vaan}jotka

ovat poimitut niistälyyrillisistä sekä opettavaisista runoista ja runonpala-sista,mitkä Lönnrot on pistänyt höysteeksivarsinaisten Kalevalan runoin sekaan. Ottakaamme taaskin joku silmään pistävä esimerkki. Kilpalau-lussaan Väinämöisen kanssa

Joukahainen

muun muassa näytteeksi sy-västä opistansa tuo esiin ^että:Pohjola porolla kynti, Eteläemähevolla, Taka-Lappi tarvahalla". Tästä sanastaon,niinkuin ^tiedämme, saksa-laisten oppineitten kesken ollut suuri kahakka: kuka ^on siitä tahtonut tehdä elehvantin ^t.mammutin, kuka metsähärän. Mutta tuskinpa siitä olisikaan ^noussut niin suurta melua,jos olisi tietty, että nuo rivit, sa-moin kuin enin ^{osa tiedoista,} joilla

Joukahainen

^kehuu,eivät koskaan ilmau ^kansan laulamissa toisinnoissa,vaan ovat otetut sananlaskun ta-paisista opettavaisista runokatkelmista taikka lyyrillisistä lauluista.

Asian näin ^ollen, olisi kyllä ^{suotava,että}Kotikielen ^Seurapian ryhtyisi tekemään täydellisen todellisen Kalevalan runoin sanaston. Sa-moin myös olisi loitsurunoin ^sanasto, jota jo on ruvettu ajattelemaan, välttämättömästi tehtävä käsikirjoitusten avulla. Painetut loitsurunot to-sin eivät seassaan sisällä vieraita ^aineksia,sillä tavoin kuin^Kalevala,

mutta eivät kuitenkaan nekään ole tyhjentäneet kaikkia varoja. Lönn-rotinomat suuret kokoelmat vuosilta

1833 —

5 esimerkiksi eivät ole nii-den kokoonpanossa ollenkaan tulleet käytetyiksi; samoin Castrenin koo-kas vihko vuodelta 1839; viimein Sjögreninkin^kokoelma, joka vielä nostamatonna aarteena lymyyPietarin tiede-akatemian arkistossa,

var-maansisältäisi koko joukon arvollista lisää.

Mutta jo ^onaika käydä ^itsesiihen kirjaan ^käsiksi, joka enimmin on ^vetänythuomion Kotikielen ^Seuranpuoleen. Niinkuin luonnollista,

ovat siinä kieliopilliset tutkimukset pääaineena. Siihen kuuluu kolme

murteen tutkimusta kielestä Lammin Koskella^Hämeessä, Akonlahdella Vienan läänissä sekä Vatjankielestä JoenperässäInkerinmaalla;vieläpä tulee tavallansaneljäskin lisäksi,nimittäin selitysHemmingin virsikirjan kielellisistä omituisuuksista. Tämmöisettyöt ovat tarpeellista valmistusta Suomen kielen rakennuksen täydelliseen ja kaikenpuoliseenkäsittämiseen.

Tämä tarkoitusperä ^onvielä hyvin kaukana, _niinkuin sekartta näyttää, jonka Kotikielen Seura toimittamaansakirjaan on liittänyt. Tutkitut paikat, ainakin omien rajojemme sisäpuolella, ovat vaanniinkuin synk-kään korpeen raivattuja ensimmäisiä hajanaisia uutistaloja. Toivotta-vasti tuleekin tuon suuren työalannäkö,jonka Kotikielen Seura hyvin viisaasti ^on silmien ^{eteen tuottanut,} pian houkuttamaan koko joukon uusia pellon raivaajia autioihin paikkoihin. Sillä välin on jokainen uusi lisäys entisiin tietovaroihin, jos kohta ^se pientäkinalaakoskee, _ilolla tervehdittävä. Pääasia ^on,että se on huolellisesti ja tarkkuudella tehty.

Tässä suhteessa ei lienekkään ^muutakuin kiittämistä yllämainituissa kol-messakirjoituksessa, sen^verrankuin syrjästä katsoja, puheen-alaisia mur-teita tuntematon voi nähdä. Yhtä^vaan tahtoisin kuitenkin muistuttaa, sitä ^{nimittäin,ettäuutten}murretutkimusten ansio tulisi vielä paljoa suu-remmaksi,niiden tieteellinen arvomonenvertaiseksi,jos niissä olisi viit-tauksia muihin jo tutkittuihin paikkoihin, siihen ^tapaankuin esim. Ami-noffin selityksessä Etelä-Pohjanmaan kielestä. Itse nuorille kirjoit-tajillekin olisi tämmöinen tutustuminen samallaisiin muihin töihin erit-täin kehittävä. Tätä kuitenkin kokonaan kaipaa näissä puheen-alai-sissa kokeissa,josta joskus seuraailmivirheitä selityksissä. Niin esim.

Akonlahden ^murteen tutkija, jos näin olisi tehnyt,eiolisi siv. 55

sano-nut, ett'ei johtopäätettä -i (niinkuin ^tädöi

=

_tätinen)

„

Suomen kielessä (Länsi-Suomessa) _{enää tapaa} yksinään". Aminoffin mukaan ^se vielä

il-maantuu Etelä-Pohjanmaalla sekä joskusSavossa(Suomi11,gs.

258 —

_9),

niinkuin siitä ^myös kuuluu löytyvän jälkiä Vihdin ^murteessa (Tolpoi, kukoi). Hemmingin virsikirjan tutkija näkyy pitävän siinä ilmautuvat muodot vanhempina, jotka muka myöhemminovatnykyisiksimuuttuneet.

Sitä kumminkin tarkoittanevat lauseet ^semmoiset, kuin:p poikkeaa ny-kyisestä pehmennystavastaan

— —

_{(s. 114),}

— —

jäännöksinä

Agrico-lan ja hänen lähimmäisten seuraajainsa kielestä (s. 115) y. m. Vaan tutustuminen Hahnssonin laveaan tutkimukseen Uudenkaupungin ja Rau-man ympäristönmurteestaolisi osottanut, että Agricolanynnäsuureksi osaksi Hemminginkin kieli ^ei ole mitään Muinais-Suomea, _vaan ainoas-taan toista ^murrettakuin nykyinen kirjakieli. ^Silläheidän käyttämänsä muodot elävät meidänkin aikanamme ^vielämelkein kaikki. Semmoinen tutustuminen olisimyösesim. selittänyt ^tuonkirjavuuden pehmennyksessä (s. 114 sughusta, ^algusta, ajall, ulvos); sillä Hemminki Maskussa jo asui murteen rajalla *). Ansioksi ^on kaikissa tapauksissaluettava,että tekijä kumminkin ^on verraksi vetänyt Ahlqvistin selityksen Agricolan kielestä.

—

Lammin murteentutkimuksessa ^{taas on}selitys vakuuttavissa vastalauseissa tavattavasta otii- t.#«0-sanasta. Edellisen alkumuodoksi tekijä arvelee on niin,jälkimmäisen on on. Tutustuminen Agricolan kie-leen olisi voinut ^saattaahuomioon ^muodononopi (= olepi), jossa ole-vartalon 1. ^{on muuttunut} juuri samalla tavalla kuin kuule-sta on tullut kuunnella. Yllämainituissa muodoissa ^onsiis ^vartaloparemman painon vuoksi lyhentämättä käytetty. Viipurin ^murteessa ovat ^samat muodot tavalliset,vaikka niin-sanaa ^eikoskaan käytetä vakuutteeksi sillä tavalla kuin Hämeessä. Viipurissa kuulee usein^myösmuita pidennyksiä yksi-, joskus kaksitavuisistakin verbeistä. Esim. näitkö? Näini.

—

_Saitkos?

Saini.

—

_Tuletkos? Tuleni. Näissä nähtävästi ^on i:npersonan pro-nomini tullut alkuperäiseen valtaansa. ^Tämänpikkuisen muistutuksen ohessa tulee kuitenkin mainita suuri ansio tässä samassa tutkimuksessa, nimittäin luettelo paikkanimistä, josta voi olla raonellaista hyötyä. Tutki-muksessa Vatjan kielestä kieliopillinen ^{osa on}hyvin^vähäinen,oikeastaan vaan täyte Ahlqvistin kielioppiin, mutta kiitettävällätavalla ^onlisätty tällä kielellä tarjona olevien tekstien sekä erittäin sanavarojen mää-rää. Ahlqvistilta oli 30 sivua runoja ja ^tarinoita;herra Mustonen on

tuonut lisää 19 ^sivua; Ahlqvistin 1700 sanaan on hän lisännyt 600.

Nämät molemmat tutkimisen haaratolisivatkin nyt, sen jälkeen kun kie-liopin muodotkaukaisemmissa ^Suomenkielen murteissa ^ovatjokseenkin

tarkkaan tunnetut, otettavat työnpääesineeksi. Erittäin sanavarain täy-dellinen tunteminen ^vasta voisaattaa monet tärkeät kysymykset

lopulli-sesti ratkaistuiksi.

*) Sivumennen voipi myösmuistuttaa, ettätekijä olisi voinut tutustua suoma-laisen virsikirjan historiaan. Sitten hän ei olisi sanonutJaakko Suomalaisenvirsikirjaa tuntemattomaksi, ja mahdottomaksipäättäämitkä virret ovathänentekemänsä,mitkä Hemmingin. Sillä Suomalaisen virsikirjaa löydettiin yksivaillinainen kappale^jo kol-mattakymmentävuotta takaperin Upsalassaja yliopistommekirjastossa ontäydellinen kirjoitettu kopio. Kaikki ^ne seikat olisi helpostisaanut tietääKansanvalistus-seuran äsken toimittamasta kansantajuisesta kirjasta.

Murretutkimusten ohessa Virittäjä myössisältää useampia selityksiä erityisistä Suomen lauseopin kohdista. Kaikkein lavein ja arvollisin niistä on Setälän selitys attribuutti- ja appositionisuhteista, joka tuopi esiin muutamia ennen huomaamattomia seikkoja jasaattaatoisia selvem-pään valoon. Muun ^muassahuomautetaan tässä se, ettävanhatsäännöt appositionin taivuttamattomuudesta propriumin edessä ^vaan koskevat persoonia eivätkämyös eläviä,jahengettömän propriumin asettamisesta genitiviin ainoastipaikkanimiä. Toivottavasti meidän sanomalehdistämme nyt viimeinkin katoavat semmoiset lauseet ^kuin: tulin ^höyrylaiva

Au-rassa" y.m. Hyvin hyvä onedelleen selitys määräyksillä varustetuista appositioneista sekä ^siitä, milloin paikkanimissä genitivi, milloinnomina-tivi ^onkäytettävä. Kaikesta tuntuu, että tässä on eläväkansankieli,ei mikään kammariviisaus perusteena. Sallittakoon kuitenkin vielä pari muistutusta. Monikollisista muodoista ^ei kirjoittaja olemuutenkuin ai-vansivumennen puhunut. Koska kuitenkin tätänykyä näkeesemmoisia vääriä muotoja kuinherra Salosille",neiti Bergeille", niin olisi tar-peen lisätä, että semmoisessatapauksessanomenproprium välttämättö-mästi (taivuttamatonna) onasetettava appellativin eteen, siis

«Salos-her-roille", «Berg-neidille". Monikolliset muodotsiis voisivat tulla samaan sääntöön, joka _määrää elollisten ja elottomain appositionisuhteen, kun ei ole puhetta persoonista eikä paikoista*).

—

Tekijä huomauttaa aivan oikein, että-llinen-päätteiset nominit eivät saa jäädä taivuttamatta,niin ett'ei sovi sanoa «talollinen Heikkiselle", vaan

„

talolliselle Heikkiselle".

Luullakseni pitäisi siihen samaan sääntöönmyöslisätä ainakin

teiset, kukaties ylimalkaan johdannaiset (?). Tosin ^{on nyt totuttu} sa-nomaan

„

opettajaBranderille",niin ett'ei^seloukkaa ^korvaa; mutta'koe-tettakoonpa, sallisiko korva vähemmin tuttuja samallaisia kokoonpanoja esim. «kalastaja Retuselle",«metsästäjä Siivolle", «runoniekka Makko-selle"? Kenties minun korvassani ^{on vaan}kammariviisautta

—

_mutta

tarkemmin tutkittava olisi ^tämä seikka kaikissa tapauksissa.

—

_Myöskään

ei ole muistutettu,_ettäkun

Jumalasta

ja Kristuksesta ^on puhe, eisaa edelläkäyvää appositionia jättää taivuttamatta. Ei sovi ^sanoa:«Herra Jumalalle",eikä

Jesus

Kristukselle".

KirjoituksessaPartitiivinkäytännöstäpartitiivi-sanojenkerällä tekijä epäilee mahdottomiksi semmoisia lauseparsia kuin«kolmesta naulasta hy-västä voita". Myöntää täytyy, että ne minuunkin ensin tekivät saman

*) Syntaxispluralisylimalkaan onmeillä vieläaivankirjoittamatta ja kuitenkin erin-omaisestitarpeellinen.Etfei voi ^sanoa:_Bsata ratsumiestä istui hevostensa seljissä", siitä eiliene epäilystä;^muttasaako ^olla «hevostensa vai hevosensa selässä^ Onko oi-kein:Suomen ja Ruotsin kielissä"? vai _nkielessä"?

„

Ihmistenmielissä on ^monta pa-haa ajatusta, sydämissä pahaatunnetta",vai sydämessä"? Korvanivaatisi yksikköä, mutta hyvin useinnähdään ^monikkoakäytettävän.

vaikutuksen. Perästäpäin olen kuitenkin kansan puheesta Hämeessä

saa-nut tarpeeksi todistusta ^siihen,että se lausetapaontodellinen. Jääpi siis vaantutkittavaksi,onko tämälänsimurteen omituisuus järjenmukai-sena ja kielen ylimalkaisen hengen mukaijärjenmukai-sena hyväksyttävä vai ei. Siinä tuopi kirjoittaja vasten tahtoansa esiin seikkoja, jotka moitittua ^tapaa puolustavat. Hän huomauttaa ettäuseat substantiivisesti käytetyt adjek-tivit ja kaikki adverbit (esim. ^vähä,paljon y.m.) ainoasti subjektina ja objektina voivat vaatia partitiivia jälkeensä; samoinuseatattribuutittomat partitiivisanat (esim.»hiekkakasassa",ei:

„

kasassa hiekkaa"); viimein^hän, mitä murtolukuihin ^tulee,itsekkin epäilee, kumpionoikeampi lausetapa:

kahteen kolmannekseen taloon" ^vai:taloa". Kun tähän lisäämmeettä myöskin kardinaaliset lukusanat noudattavat samaa ^sääntöä,niin näkyy

tuolänsisuomalainen ^tapaolevanjohdonmukainenja yhtäsuuntainenkaik-kein mielestä niin useassa tapauksessa ^ainoanoikean tavan kanssa.

Paitsi kielellisiä tutkimuksia sisältää Virittäjä vielä tarkan ja huo-lellisen selityksen Rakennustavasta eteläisessäSavossa, samoin Kalas-tuksesta Hirvensalmessa sekä sangenlavean (noin 600 suuruisen) sa-nanlaskukokoelman. Nämät ^kaikki, niinkuin myösloppuunliitetyt Ko-tikielen ^Seuran pöytäkirjoissa tarjona olevatmonet hauskat pikkuseikat täytyy kuitenkin jättää koskematta,koska tämäkirjoitus muutenkin on venynytsuunnattomanpitkäksi.

Tahtoisinsiis vaan lopuksi tehdä Kotikielen Seuralle pienen ehdo-tuksen. Tuskin näetlienee ^luultava,ettäkustantaja tälle teokselle ^saa yhtä hyvän menekin kuin muille tavaroilleen

—

sehän on asian luon-nossa. Pelättävä on ett'ei hän ^vasta tahdo eikä voi jatkaa^näiden tut-kimusten painatusta. Siinä tapauksessa olisi suorin keino kääntyä Suom.

Kirjall. Seuran puoleen, joka jo pari ^vuotta takaperin oli päättänyt vuo-sittaintoimituttaa juuri samallaisia kielellistä ja kansatieteellistä sekaisin sisältäviä vihkoja. Tämä päätöspysyy yhä ^voimassa,vaikka valitun toi-mittajan kivulloisuus tähän asti oli estänyt^tuuman toimeenpanon. Näissä vihkoissa,jotka mielellään^myösVirittäjän nimen omistaisivat,olisiaina sijaa Kotikielen Seuran julkaistavaksi aiotuita tuloksia ^varten.

J.K.

In document Naiskysymyksestä · DIGI (sivua 33-41)