Koulunkäynninohjaajan oppilaille antama tuki poikkeusolojen aikana oli keskeinen osa työtä. Huomionarvoista on, että myös ohjaajan opettajan, muiden ammattilaisten ja vanhempien kanssa tekemän yhteistyön tavoitteena on oppilaan tukeminen ja oppilaan
paras. Tähän lukuun on tutkimusaineistosta poimittu oppimisen tukea analysoivaa tekstiä, joka on jaettu neljään merkityskategoriaan: onnistumisiin, haasteisiin tukemisessa, fyysisen etäisyyden haasteisiin ja kehitysehdotuksiin.
4.2.1 Onnistuneet asiat tukemisessa
Onnistuneet asiat tukemisessa -kategoriassa on esillä koulunkäynninohjaajien käsityksiä ja kokemuksia siitä, mitkä asiat poikkeusolojen aikaisessa koulunkäynnissä onnistui oppimisen ja koulunkäynnin tuen näkökulmasta.
Mahdollisuus henkilökohtaiseen ohjaukseen järjestyi poikkeusolojen aikaisessa
koulunkäynnissä normaalioloja paremmin. Yksittäinen oppilas saattoi saada aiempaa enemmän henkilökohtaista ohjausta ja tukea: ”Tutustui tähän omaan henk.koht oppilaaseen ihan eritavalla kun voi vain keskittyä häneen ja hänen tarpeisiinsa” (vastaaja 100). Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa, jonka mukaan oppilas-opettajavuorovaikutus kehittyi koronan aikaisen etäkoulun aikana erilaisten ja yksilöllisempien yhteydenpitotapojen myötä.
Eräs ohjaaja kirjoitti, että ”henkinen yhteys oppilaisiin kasvoi ja uskon, että luottamus erityislapsiin vahvistui. Oppilaat oikeasti ymmärsivät, että me teemme työtämme heidän etujensa mukaisesti.” (vastaaja 147). Poikkeustilanne teki tämän vastauksen mukaan oppilaalle näkyväksi sen koulun perusajatuksen, että koulu on oppilaita varten.
Omatoimisuus lisääntyi ja keskittyminen oli parempaa. Ohjaajat tekivät
huomiota, että ”osan oppilaista omatoimisuus lisääntyi ja oma vastuunotto koulunkäynnistä” lisääntyi (vastaaja 46). Myös Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa havaittiin, että osan oppilaista itseohjautuvuus kehittyi etäkoulun aikana.
Toisaalta myös oppilaiden omatoimisuuden puute tuli esiin tutkimusaineistosta, kuten seuraavan merkityskategorian esittelyssä ilmenee.
Osa oppilaista pystyi ohjaajan arvion mukaan keskittymään oppimiseen paremmin
”kun ei ollut muita oppilaita häiritsemässä keskittymistä” (vastaaja 46). Muun muassa Autismiliitto on myös tuonut tätä näkökulmaa esille poikkeusolojen etäopetukseen liittyen. Osa autismikirjon oppilaista pystyi etäopetuksessa keskittymään paremmin opiskeluun, kun kouluympäristön sosiaalinen kuormitus ja aistikuormitus olivat poissa
(Norvapalo & Parviainen, 2020). Myös Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa saatiin tuloksia siitä, että oppilaista osan keskittyminen oli etäkoulussa lähikoulua parempaa.
Monipuolinen viestintä lisääntyi. Onnistuneeksi asiaksi nousi tutkimusaineistosta
myös ”somen käyttö nuorien tavoittamisessa” (vastaaja 31). Koko tutkimusaineistoa katsoessa huomaakin, että viestintäkanavat ovat poikkeusolojen aikana monipuolistuneet. Perinteisesti nykykoulu on viestinyt oppilaille kasvokkaisen viestimisen lisäksi lähinnä Wilma-viesteillä ja kirjallisilla viesteillä esimerkiksi koepalautusten yhteydessä. Poikkeusaikana tähän repertuaariin tuli lisäksi sosiaalisen median kanavista ainakin WhatsApp-viestipalvelu, lisäksi muitakin viestimuotoja ja esimerkiksi videopuheluita käytettiin.
Tutkimusaineiston mukaan oppilaat myös puhuivat avoimemmin asioistaan ja ottivat omatoimisesti yhteyttä, jos heillä oli jotain asiaa, ”muutama vain halusi keskustella ihan muuten vaan” (vastaaja 173). Yhdessä vastauksessa iloittiin siitä, että
”onnistuin luomaan yhteyden ns hankaliin nuoriin” (vastaaja 42). Kun fyysinen sosiaalinen kehys leikattiin koulunkäynnistä pois, oppilaan ja ohjaajan välille pääsi joissakin tapauksissa muodostumaan uusia tai aiempaa intensiivisempiä vuorovaikutustilanteita.
Kasvokkaisuus tuli myös esille myönteisenä asiana poikkeusoloissa: ”Meetin kautta yhteys toimi. Pidin siitä, että näin oppilaan kasvokkain ja sain käytyä asian läpi näytön avulla.” (vastaaja 118). Kasvokkaisuus toteutui etäopetuksessa videovälitteisesti.
Yleensäkin ajatellaan, että vuorovaikutus, joka tapahtuu kasvokkain on tehokkaampaa kuin kasvoton vuorovaikutus. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa non-verbaalinen viestintä vahvistaa keskustelijoiden ymmärrystä ja luottamusta toisiinsa (Burdina ym., 2019).
Myös entuudestaan tutut oppilaat tekivät etätyöskentelystä ja yhteistyöstä sujuvaa tutkimusaineiston perusteella. Läksyparkki ja tehtävien alaspäin eriyttäminen olivat onnistuneet poikkeusoloissa ohjaajien vastausten mukaan. Eräs ohjaaja mainitsi, että hän koki hyväksi sen, että sai ”itse sopia oppilaiden ja huoltajien kanssa tuen tarpeen” (vastaaja 154). Ohjaaja iloitsi ilmeisesti lisääntyneestä vastuusta työssään.
Toisaalta opetussuunnitelman mukaan opettajan pitäisi olla johtamassa oppilaan tuen suunnittelua (Opetushallitus, 2014).
Lähiopetuksen pieni ja tiivis ryhmä koettiin positiivisesti ”Ohjaaminen onnistui
helpommin, kun oppilaita oli vain vähän paikalla” (vastaaja 54). Eräs vastaaja kuvasi myös, että ”lähioppilaiden kasvu ja kehitys oli mahtavaa. He auttoivat toisiaan, saivat rutkasti itseluottamusta ja loistivat ”pienryhmässä” ” (vastaaja 78). Todetaan, että lähiopetuksessa oppilaat saivat paljon tukea ja huomiota, mikä näkyi oppimistuloksissa.
Pieni ryhmä soi helpotusta myös ohjaajan työhön ”pystyin helposti sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin tai reagoimaan erityisoppilaiden päivän fiilikseen”
(vastaaja 120).
Myös sitä kiiteltiin, että kouluun sai ottaa yksitellen ohjaukseen niitä oppilaita, jotka eivät saaneet kotona tehtyä tehtäviä. Tutkimusaineiston mukaan kouluissa oli tässä asiassa vaihtelua, toisissa kouluissa tällaisesta joustavuudesta vasta haaveiltiin.
4.2.2 Haasteet tukemisessa
Yhteistyöhaluttomuus vaivasi osaa oppilaista. Haasteet tukemisessa -kategoriasta nousee esiin se ongelma, että jos oppilas ei tehnyt yhteistyötä, etäohjaaminen oli vaikeaa tai mahdotonta. Kaikki oppilaat eivät tulleet sovittuihin etätapaamisiin, eivät vastanneet puhelimeen tai ”valehtelivat suoraan tehneensä tehtävät” (vastaaja 121).
Kaikki tukea tarvinneet oppilaat eivät myöskään saapuneet koululle tekemään tehtäviä, vaikka heille oli annettu siihen mahdollisuus. Eräs vastaaja arveleekin, että oppilaat eivät olleet riittävän itseohjautuvia. Valtioneuvoston raportissa (2020) todetaan myös, että monelle koululaiselle itsenäinen selviytyminen tehtävistä etäkoulun aikana oli vaikeaa tai jopa ylivoimaista. Lasten toiminnanohjaus ja itseohjautuvuus vaihtelevat (Valtioneuvosto, 2020). Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa 14 %:lla koulun henkilökunnasta oli selkeitä vaikeuksia yhteydenpidossa oppilaisiin, tutkimuksen mukaan kyseessä oli usein yksi tai muutama oppilas, joihin ei saatu yhteyttä.
Oppilaiden oppimisen seuraaminen etänä koettiin vaikeaksi. Yläkoulussa yksi ongelma oli se, että ”kukaan ei huomioinut oppilaan kokonaisuutta tai tehtävien kokonaiskuormitusta” (vastaaja 59), kun jokaisella oppiaineella on oma opettajansa.
Rästitöitä saattoi kasaantua paljon ja aineenopettajat eivät aina reagoineet siihen.
Ohjaajan työssä haasteena näyttäytyi myös se, että ohjaaja pystyi auttamaan vain yhtä oppilasta kerrallaan. Normaalitilanteessa lähikoulussa useampi oppilas luokassa
saa apua, kun ohjaaja kiertää luokassa. Kolikon kääntöpuolta esitellään edellisessä merkityskategoriassa, jossa iloitaan siitä, että oppilaat hyötyivät yksilöllisestä ohjaamisesta ja siitä, että ohjaaja-oppilas-vuorovaikutus kehittyi.
Eriarvoisuus lisääntyi. Erään ohjaajan vastauksessa nousee esiin myös se, että
oppilaat, joilla meni jo ennestään huonosti koulussa, jäivät poikkeustilanteessa huonoon asemaan eivätkä saaneet riittävästi tukea koulunkäyntiin. Myös Valtioneuvoston (2020) raportissa todetaan, että poikkeusolot ja koronaepidemia on rasittanut kaikkien voimakkaimmin jo ennestään haavoittuvassa asemassa olevia perheitä ja lapsia. Lisäksi myös Wennbergin ja kumppaneiden (2020, Valtioneuvosto, 2020 mukaan) selvityksen mukaan perheiden erilaiset valmiudet ja lähtökohdat etäopiskelun tukemiseen on kasvattanut osaamisen tasoeroja ja lasten eriarvoisuutta. Perheiden erilaiset mahdollisuudet tukea lasta koulunkäynnissä näkyvät myös tämän tutkimuksen aineistossa: ”Toki osalla myös perheolot sellaiset, että tukea ja apua ei oppilas voinut juurikaan saada.” (vastaaja 223).
Fyysisen etäisyyden haasteet näyttäytyivät tutkimusaineistossa muun muassa
oppilaan tukemisen haasteena. Kuten aiemmin on todettu, kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa on kiistattomia etuja kasvottomaan etävuorovaikutukseen verrattuna. Fyysinen etäisyys toi haasteita muun muassa näin: ”Välillä oli hankalaa aistia tuettavan oppilaan mielialaa ja sitä, koska piti löysätä ja koska saattoi kiristää tehtävien tekovauhtia.” (vastaaja 17). Non-verbaalisen viestinnän puuttuessa vuorovaikutukseen tuli enemmän epävarmuustekijöitä. Koulunkäynninohjaajan antama tuki on usein yksilöllistä ja oppilaan taitoihin ja vireystasoon yksilöllisesti muokattua, siksi oppilaan non-verbaalin viestinnän tulkitseminen on tärkeää.
Oppilaita oli tutkimusaineiston mukaan joskus vaikea saada mukaan opetukseen ja osallistumaan. Myös joidenkin oppilaiden haluttomuus etävuorovaikutukseen tulee esille tutkimusaineistosta: ”Osa ei ollut etänä valmis ottamaan apua, ja motivointi oli vaikeampaa koska oppilasta ei voinut kohdata läheltä (ottaa kirjaa esille ja katsoa yhdessä) ja ei pystynyt aina varmistamaan etenikö opiskeleminen kaikissa aineissa halutusti.” (vastaaja 190). Tällaisessa tilanteessa voi vain arvailla, kokeeko oppilas etäyhteydenpidon vain epäluontevaksi vai onko kyse esimerkiksi siitä, että oppilaan muun elämän ja etäopiskelun yhteensovittaminen on hankalaa.
Etävuorovaikutus pelkistää vuorovaikutusta ja epävirallisemmat ulottuvuudet jäävät siitä helposti pois. Eräs tutkittava kirjoitti kuvaavasti, että ”Kaikki se sosiaalinen kanssakäyminen ja iloinen höpsiminen jäi pois.” (vastaaja 57). Silloin voi kysyä, onko oppimisilmapiiri riittävän myönteistä ja opiskeluun kannustavaa.
4.2.3 Kehitysehdotuksia
Tutkimusaineistosta poimittiin kehitysehdotuksia vastaavaan poikkeustilanteeseen oppimisen tuen näkökulmasta.
Ohjaajaresurssin tehokkaampi käyttö tuli vastauksista toiveena esille. Vastaajat
toivoivat, että ohjaajaresurssia olisi käytetty tehokkaammin oppimisen tukemiseen,
”kadonneiden” oppilaiden etsimiseen ja esimerkiksi ohjaajien oppilastuntemusta olisi hyödynnetty paremmin. Sitäkin toivotaan, että ohjaajat olisivat voineet tehdä omaa työtään etänä, perustellen, että ”Näin ei ehkä olisi niin paljon tullut rästitehtäviä, eikä oppilaat olisi jääneet yksin ongelmiensa/ vaikeuksiensa kanssa.” (vastaaja 179). Oletan, että etänä työskentelyn vastakohtana tässä tapauksessa nähdään lähikoulussa työskentely siellä olevien oppilaiden parissa tai muissa tehtävissä.
Ohjaajien toivomuksena on, että oppilas olisi keskiössä opetusta ja tukitoimia järjestettäessä ja että reagoitaisiin nopeammin niihin oppilaisiin, joita ei tavoiteta kunnolla. Vastauksista nousee myös esille toivomus selkeästä linjauksesta siihen, että tuen tarpeiset oppilaat olisivat etäopetusaikana lähiopetuksessa. Vastauksissa toivotaan myös koululle mahdollisuutta määrätä lähiopetukseen oppilaita, joilla etäopiskelu ei suju lainkaan. Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa selvisi, että etäkouluaikana joissakin kouluissa oppilaita siirrettiinkin etäopetuksesta lähiopetukseen, jos koulunkäynti etänä ei sujunut.
Tutkimusaineistossa ohjaajat toivoivat itselleen selviä ohjeita siitä, kehen oppilaaseen ottaa etäopetuksessa yhteyttä ja mitkä ovat oppilaan tavoitteet. Ohjaajien toivomukset ovat aivan opetussuunnitelman mukaisia, opetussuunnitelman mukaan koulunkäynninohjaajan tehtävä on ohjata ja tukea oppilasta oppimiseen opettajan tai muiden tuen ammattihenkilöiden ohjeiden mukaisesti (Opetushallitus, 2014, s. 74).
Yhtenäinen tiedottaminen ja suunnitelmallisuus olisi ohjaajien toiveena koululle
vastaaviin poikkeustilanteisiin. Yhteistyöhön toivotaan avoimempaa keskustelua ja työnjakoon selkeyttä. Myös Mikolan jo vuonna 2011 tehdyssä tutkimuksessa tunnistetaan ongelma ohjaajan työnkuvan epäselvyydestä. Poikkeusolot ovat voineet poikkeuksellisuudessaan kärjistää epäselvyyksiä entisestään. Totutut toimintatavat ovat poikkeustilanteessa menneet uusiksi ja vastuita on jaettu nopealla aikataululla.
Etäopiskeluun ohjaajat toivoivat oppilaiden vanhemmille selkeämpää ohjeistusta opiskelun tukemisesta ja vanhempien vastuusta. Vastaavia tuloksia on myös Sainion ja kumppaneiden (2020) tutkimuksessa, jonka mukaan etäopetusta voidaan kehittää kiinnittämällä huomiota selkeyteen ja joustavuuteen vanhempien ohjeistuksessa.
Opetusvälineet kuntoon oli monen ohjaajan toivomus. Vastaajat toivoiva, että
vastaavassa tilanteessa tulevaisuudessa olisi ”Ohjaajille myös omat käytössä olevat oppikirjat sekä sähköinen materiaali, jolloin on helpompi auttaa oppilaita.” (vastaaja 97).
Varsin kohtuullinen on myös toivomus ”Etätsemppareille puhelimet työnantajalta”
(vastaaja 59), joka viittaa siihen, että ohjaajat, jotka olivat tsemppaamassa etänä oppilaita koulunkäyntiin ovat ilmeisesti käyttäneet työhön omia henkilökohtaisia puhelimiaan. Ohjaajien mukaan poikkeustilanteessa pitäisi huolehtia, että koko opetushenkilöstöllä olisi tarvittavat laitteet ja ohjelmat saatavilla.
Tutkimusaineiston mukaan ohjaajat toivovat lisäkoulutusta digitaitoihin ja etäopetukseen ja että jo opittuja etäopetustaitoja ylläpidettäisiin. Lisäksi yhdessä vastauksessa toivottiin, että tekninen tuki olisi helpommin saatavilla.
Enemmän arvostusta omalle työlleen toivoi osa vastaajista: ”Miettiä, että ohjaajat
ovat tosi iso osa tätä koneistoa, ja antaa sen arvoisia tehtäviä eikä jättää ulkopuolelle.
Eikä ensimmäisenä laittaa lomautuksia päälle” (vastaaja 114). ”Sen arvoisilla tehtävillä”
viitataan varmaan toivomukseen siitä, että ohjaaja saisi poikkeusoloissakin tehdä oman työtehtävänsä ja ammattitaitonsa mukaisia tehtäviä, eikä joutuisi käyttämään työaikaansa esimerkiksi koulun sekaviin käytännön tehtäviin, kuten varastojen järjestelyyn.