Yliopisto-opiskelu voidaan jakaa kolmeen eri prosessivaiheeseen, joita ovat opiskelija-prosessi, oppimisprosessi ja asiantuntijuuden kehittyminen. Eerola ja Vaden (2005, 80–
83) toteavat, että opiskelijaprosessi lähtee kehittymään opintojen alkuvaiheessa, oppi-misprosessi on keskeisessä osassa opintojen keskivaiheilla ja asiantuntijuuden kehitty-minen painottuu opintojen loppuvaiheeseen, vaikka se alkaakin kehittyä jo opintojen alkupuolella. Nämä prosessit ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja ne eivät ole tarkka-rajaisia, koska opintopolkujen kulut ovat yksilöllisiä. Toivotuin tilanne on, että nämä prosessit käynnistyvät yhtä aikaa, vaikka kehittyvätkin eri tahtia. Korhosen (2007, 140) mukaan näiden yliopisto-opintojen vaiheiden ja ydinprosessien sisälle voidaan sijoittaa yliopisto-opiskelun oppimiskokemuksiin liittyvää kuusi teemaa: ajattelu- ja oppimista-pojen muutos, kiinnostavat sisällöt ja opiskelutavat, haastavat opiskeluun liittyvät asiat ja niistä selviytyminen, oman jutun löytäminen, käytännönläheisyys ja opinnäytteiden tekoprosessi.
Eerola ja Vaden (2005, 81) kuvaavat, että yliopisto-opiskeluajan alussa tapahtuu sosiaa-listumista opiskelun vaatimaan opiskelijaprosessiin eli työtapoihin ja opiskelijayh-teisöön. Opiskelijaidentiteetti rakentuu tässä vaiheessa oppimista ja opiskelua varten.
Pohditaan, mitä tarkoittaa olla yliopisto-opiskelija. Opintojen aloitusvaiheeseen liittyy joillakin opiskelijoilla yleinen elämänmuutos ja asuinympäristön vaihtuminen. Aittola (1992, 29) toteaa, että näillä opiskelijoilla elinympäristö muuttuu itsenäistymisen myö-tä, kun nuori muuttaa kotiympäristöstä yliopistoympäristöön. Korhosen (2007) mukaan opiskelu- ja ajattelutavan muutokset verrattuna aiempiin opintoihin sijoittuvat tähän opintojen aloitusvaiheen opiskelijaprosessiin. Muutokseen vaikuttavat opiskelun mie-lekkyys, työmäärä, tieteellisen tiedon luonne, opiskelutottumukset ja opiskelun erilai-suus. Yliopisto-opiskelun koetaan sisältävän vapautta ja valintoja. Yliopisto-opiskelu vaatii opintojen alun ajattelu- ja opiskelutapojen muutoksen eli opiskelijaprosessin läpi-käymisen. Oleellista on tehokas siirtymävaiheen ohjaus aiemmista opinnoista korkea-kouluihin, onnistunut opiskelijavalinta sekä opiskelijan tukeminen tavoitteissa ja tutkin-non rakentamisessa koko opiskeluajan erilaiset opiskelijaryhmät huomioiden. (Korho-nen 2007, 134,142–143.) Perheelliset opiskelijat ovat yksi opiskelijaryhmä, joka opinto-tilanteesta riippuen saattaa tarvita yksilöllistä ohjausta.
Eerola ja Vaden (2005, 82) toteavat, että opiskelijaprosessi toimii oppimisprosessin ja asiantuntijuuden kehittymisen käynnistäjänä. Asiantuntijuuden kehittyminen vaikuttaa oppimisprosessiin, kun omiin akateemisiin ja ammatillisiin intresseihin haetaan vastaa-vuutta opinnoista. Prosessit ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Opiskelijaprosessia seuraavassa oppimisprosessivaiheessa opintojen keskivaiheilla keskitytään opintoihin, niiden sisältöihin, opintovalintoihin ja tulevaisuudennäkymiin. Tässä opintojen vaihees-sa oppimisprosessi on merkittävämmässä ovaihees-sasvaihees-sa kuin edellä mainittu opiskelijaprosessi.
Korhosen (2007) mukaan opintojen keskivaiheen oppimisprosessiin liittyy teema, jota kuvaa kiinnostavat sisällöt ja työskentelytavat. Ajattelua ja asioiden ymmärtämistä tu-kevat työtavat ovat usein vaihtelevia, aktivoivia ja ryhmätyöskentely koetaan mielek-käimmäksi. Toinen teema opintojen keskivaiheilla oppimiseen liittyen muodostuu puo-lestaan vaikeista ajoista ja niistä selviytymisestä. Yleistä opiskelijalle on opintojen hahmottomuus ja epävarmuus, tunne omasta riittämättömyydestä, kurssien vaikeus, liika teoreettisuus ja ajatukset yliopisto-opiskelusta ovat epärealistisia. Myönteisinä asi-oina koetaan hallintakeinot ja opiskeluajan käännekohdat, jotka auttavat selviytymään haasteista. Epävarmuus on vastakohta kiinnostuksen heräämiselle, opintojen mielen
löytämiselle ja asiantuntijauran valinnalle. (Korhonen 2007, 135–136, 141.) Seuraava teema tarjoaa näkökulmia opintoihin kiinnittymiseen ajelehtimisen sijaan, kun opintojen loppuvaihetta kohti mentäessä opiskelija löytää vahvemmin oman tiensä kohti asiantun-tijuutta.
Erityisesti opintojen loppuvaihetta kuvaa asiantuntijuuden kehittymisprosessi, joka voi lähteä kehittymään jo opintojen alusta asti. Tähän liittyy akateemisten valmiuksien ke-hittäminen ja asiantuntijaidentiteetin herättely. Ilman edellä kuvattua oppimisprosessia ei asiantuntijuus kuitenkaan pääse kehittymään. (Eerola & Vaden 2005, 82.) Oppimis-prosessin ja asiantuntijuuden kehittymisen myötä oppimisprosessiin kuuluu oman jutun löytäminen -teema, johon liittyy kiinnostuksen kohteen, oman osaamisen tai itseluotta-muksen löytyminen, mitä seuraa voimaantuminen. Tämä tekee opiskelusta mielekästä ja mahdollinen ajelehtiminen opiskelijana loppuu. Asiantuntijuuden kehittymisen vaihees-sa opintojen lopulla nousee esiin myös kosketus käytäntöihin -teema käytännönläheisten opintojen ja työelämä yhteyden kautta. Opittua sovelletaan käytäntöön. (Korhonen 2007, 137.)
Ahrio (2012, 134, 137–139, 149) toteaakin, että opinnoilta odotetaan hyvän koulutuksen lisäksi työelämätaitoja ja asiantuntijuutta. Opiskelijat kokevat, että yliopistosta saa aka-teemista oppia ja ajattelun, käytännön sekä elämän taitoja. Akateeminen oppi on teoriaa, tutkimusta ja yleissivistystä, ajattelun taidot puolestaan ovat analyyttisyys, kriittisyys, jäsentämiskyky ja laaja-alainen näkökulma asioihin. Näiden koetaan olevan myös tär-keitä työelämätaitoja. Tehokkuusvaatimukset ovat haasteena näiden taitojen ja tavoittei-den saavuttamisessa. Käytännön taidoiksi koettiin aineiston haku, hankinta ja analyysi.
Elämäntaitoina nähtiin organisointi- ja ajanhallintataidot sekä kyky vastuunkantoon ja päätöksentekoon. Yliopistokoulutuksen tavoitteena on tuottaa asiantuntijoita, luoda läh-tökohdat, jotka auttavat ymmärtämään omaa alaa ja toimimaan sillä, vaikka opinnoissa opitut asiat eivät olisi suoraan sovellettavissa käytännön työhön sekä henkilökohtaisen kasvun tukeminen. Korhosen (2007, 137) mukaan opintojen loppuvaiheessa viimeisenä teemana esiin nousee opinnäytteen tekoprosessi, mikä eroaa muista opinnoista erityisen tutkimuksellisen luonteen takia. Opinnäytetyön tekeminen on osa asiantuntijuuden ke-hittymisprosessia. Tähän teemaan oleellisesti liittyy aiheen valinta, seminaarityöskente-ly, vertaistuki ja ohjaus, mutta myös yksinäinen tekeminen sekä haasteiden selvittämi-nen.
Opintopolut ovat yksilöllisiä ja niihinkin voi sisältyä katkoksia ja muutoksia. Tauot opinnoissa ovat yleisiä, koska opiskelijat esimerkiksi tekevät töitä opintojen ohessa.
Opintoja myös keskeytetään ja pääaineita vaihdetaan, jolloin opintoajat pitenevät. Opis-kelijalle nämä voivat myös olla myönteisiä muutoksia. (Korhonen 2007, 141–142; Ah-rio 2012, 10.) Elämänkulun vaiheet ja järjestykset ovat yksilöllisesti vaihtelevia, mutta elämänkulun tapahtumilla on usein kuitenkin myös tietty järjestys. Opintojen loppuvai-heessa ajankohtaiseksi tulevat myös muut elämänkululliset asiat, kuten aviopuolison valinta, perheen perustaminen, kodin hankkiminen ja työelämään siirtyminen (Aittola 1992, 29). Työnteko ja perheellistyminen ovat esimerkkejä opiskelijoiden erilaisista elämänkuluista, jolloin opiskelu on sovitettu yhteen elämän muiden alueiden kanssa.
Akateeminen vapaus liittyy yliopisto-opintoihin keskeisesti, ja se merkitsee opintojen vapautta (Ahrio 2012, 114). Myös Ylijoen (1998, 40–42) mukaan akateeminen vapaus on akateemisen maailman perusarvo, johon yhteisössä sitoudutaan. Opiskelijalle tämä tarkoittaa oman aikataulun laatimisen vapautta ja omaan tahtiin etenemistä, vapautta valita sivuaineet ja suuntautua omassa pääaineessa mieltymyksen mukaan. Nämä asiat erottavat yliopisto-opiskelun muista opetusta tarjoavista instituutioista. Akateeminen vapaus sisältää myös toisen puolen. Vapaus tietää myös vastuuta, kun eteneminen on itsestä kiinni. Vapaus on kuitenkin asia, jota arvostetaan. Ahrio (2012, 117–118) toteaa, että akateeminen vapaus mahdollistaa myös muun elämän yhteensovittamisen opintojen kanssa. Perheellisille opiskelijoille akateeminen vapaus merkitsee mahdollisuutta yhdis-tää opinnot ja perhe-elämä.
Yliopisto-opiskelijat suunnittelivat elämän oman elämäntilanteen ja omien tarpeiden mukaan eikä niinkään poliittisten tavoitteiden mukaan. Lähiympäristöstä ja ystäviltä saatua tietoa käytettiin apuna oman arkielämän suunnittelussa. Yliopisto-opiskelijoita kuvaa hyvät organisointitaidot ja vastuullisuus opintojen suorittamisessa. (Ahrio, 2012, 10, 294–295.)