Ajankäyttö

Perheellisen opiskelijan on eri elämänalueiden yhdistämisessä kiinnitettävä erityisesti huomiota ajankäyttöön. Maunula (2014, 113, 116–117) toteaa, että osa tohtoriopiskeli-jaäideistä erotti opiskeluajan ja perhearjen ja osa yhdisti nämä elämänalueet. Voidaan todeta, että perheellistyminen vaikutti tohtoriopiskelijanaisten ajankäyttöön tehostamal-la sitä. Perhe toi myös jatkuvuuden tunteen elämään. Perheellistymisen myötä perheelli-set pystyivät irrottautumaan tohtoriopinnoista ja työasioista, kun elämään tulee muuta merkityksellistä. Useimmat äidit olivat suunnitelmallisia. He käyttivät kalenteria suun-nitteluun ja työskentelivät päämäärätietoisesti. Äidit joutuivat hyväksymään myös valin-tojen ja kompromissien teon. Tärkeämpää oli, että äideillä oli mahdollisuus keskittyä kunnolla kuin, että kuinka pitkän ajan jakson he pystyivät työskentelemään. Enemmistö naistohtoriopiskelijoista korosti, ettei työ tule kotiin eikä se näy kotona. Vaikka perheel-lisellä opiskelijalla oli lapsia, ajankäyttö opiskeluun oli samansuuruinen kuin perheet-tömällä. Saaren ym. (2020, 63) mukaan perheelliset käyttivätkin aikaa itsenäiseen ja ohjattuun opiskeluun melko saman verran kuin perheetön. He käyttivät aikaa hieman jopa enemmän.

Maunula (2014, 117) toteaa, että omaa aikaa järjesteltiin perheen edun mukaisesti, vaik-ka opiskelijat korostivat sitoutuneisuuttaan myös tohtoriopintoihin ja työhön. Omalla ajalla tarkoitettiin kaikkea opintojen ja työn ulkopuolista aikaa mukaan lukien perheai-ka. Opinnot joustivat, koska perheaika koettiin tärkeäksi. Miehille ajan järjestäminen ei ollut yhtä helppoa, koska suurin osa oli työelämässä, mikä ei usein jousta yhtä hyvin.

Perhe neuvotteli arvoista liittyen ajan jakamiseen perheen ja työn kesken, mutta kyse oli myös tasa-arvosta yhteiskunnassa. Korvela (2003, 141–142) toteaa, että rakenteet, kuten työn ja päivähoidon aikataulut eivät kuitenkaan täysin määränneet toimintaa vaan siihen vaikutti myös kasvatuskulttuuri ja lasten mielipiteet. Vaikka joustoa työajoissa oli, niis-tä ei silti vältniis-tämätniis-tä neuvoteltu lasten kanssa. Työssä käyvä, työaikoja tiukasti noudat-tava äiti olisi halutessaan voinut esimerkiksi näin tehdä, mutta hän halusi kodin järjes-tykseen aamulla eikä esimerkiksi herättää lasta aikaisemmin, jolloin nämä olivat raken-teista irrallisia päätöksiä.

Tietoyhteiskunta tuo mukanaan haasteita myös työn ja perheen yhteensovittamiseen, koska työnteko ei ole enää paikkaan sidottua ja työaikojen venyminen mahdollistuu.

Perheelliset haluaisivat työaikoihin säännöllisyyttä, ennustettavuutta, joustavuutta ja itsesäätelyä. Perheen yhteisen ajan määrää ei voi korvata laadulla. Yhteinen aika on hyväksi lapsen kehitykselle ja hyvinvoinnille. Ajanpuute on noussut huolenaiheeksi.

(Kinnunen & Mauno 2002, 104–105.) Kiire myös akateemisissa opinnoissa heijastuu muille elämänalueille, kuten perheeseen ja vapaa-ajalle (Maunula 2014, 39). Revon (2009, 91, 93) tutkimuksen uraäidit näkivät joustojen työelämän järjestämiseen ja las-tenhoitoratkaisuihin liittyen keskeisinä arkea koossa pitävinä tekijöinä.

Ajankäytön kokemukset tohtorikoulutettavilla olivat osittain ristiriitaiset. Välillä per-heen koettiin olevan häiriöksi opinnolle, kun taas toisaalta perper-heen kanssa haluttiin viet-tää aikaa. Aikaa toivottiin olevan tutkimustyön tehokkaaseen tekemiseen, jotta ymmär-täisi laajoja asiakokonaisuuksia syvemmin. Pääosin äidit olivat tyytyväisiä siihen, että eri elämänalueet erotettiin, ja olivat tarkkoja ajankäytössä. Arki jousti, mutta vapaa-aikaa ei juuri ollut perhe- ja opiskeluarjen ulkopuolella. (Maunula 2014, 120.) Aikatau-lujen suunnittelu oli vaikeaa, jos lapsi/lapset eivät olleet päivähoidossa. Lapsen hoidon järjestämistä ja läheisten ihmisten tukea pidettiin tärkeänä asiana. (Moilanen 2009, 87.) Myös Korvelan (2003, 138–140) tutkimuksen mukaan opiskelijaäidin opiskelu kotona lisäsi joustavuutta aikatauluihin, jos lapsi oli päivähoidossa. Äidin omaa aikaa oli aika, kun lapsi oli päivähoidossa. Perheellä ei ollut aamuisin aikapainetta, koska ei tarvinnut siirtyä työpaikalle. Opiskelu ja kotityö tapahtuivat samassa tilassa, koska äiti myös teki kotitöitä opiskeluaikanaan. Tämän takia syntyi tilanteita, jolloin äiti joutui valitsemaan kotitöiden ja opiskelun välillä.

Lapsen ollessa kotihoidossa lastenhoitojärjestelyjä saattaa joutua suunnittelemaan nope-alla aikataululla. Kuntun, Pesosen ja Saaren (2016, 77–78) korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan tilapäistä lastenhoitoapua oli haastava saada lyhyellä varoi-tusajalla. Kolmasosa vanhemmista oli saanut lapselle hoitopaikan opiskelupaikan lähel-tä ja seitsemän prosenttia opiskelupaikan yhteydeslähel-tä, mutta huomioitavaa on, etlähel-tä kaikki vanhemmat eivät vastanneet kysyttäessä tilapäisestä lastenhoidosta. Neljännes opiskeli-joista koki parhaana opiskelupaikkana rauhallisen tilan, mikä mahdollistaisi tavata lap-sen kanssa esimerkiksi opiskelukavereita ja hoitaa lasta. Osa-aikailap-sen opiskelun koki mahdolliseksi noin kolmannes, jos lapsi oli kotihoidossa.

Korhosen (1998, 16, 46, 51–52) mukaan perheelliset opiskelijat kokivat, että heillä ei ollut tarpeeksi aikaa molempien perheroolin ja opiskelijaroolin hoitamiseen, ja he

tunsi-vat siitä syyllisyyttä. Ajanpuutteen takia opiskelijoilla oli huono omatunto, mikä puoles-taan vaikeutti tehtävien tekemiseen ja tenttiin lukemiseen keskittymistä. Suunnitelmalli-suus oli heidän mielestään tärkeää ajankäytössä. Aikaa ei koettu olevan riittävästi koti-töihin ja opiskeluun eikä sitä jäänyt riittävästi myöskään perheelle, ystäville ja harras-tuksiin. Oli tärkeä muistaa, että opiskelu oli tilapäinen elämänvaihe. Yhtenä ratkaisuna nähtiin omien opintovaatimusten laskeminen.

Virallista määritelmää Suomessa opiskelun pää- ja sivutoimisuudelle ei ole. Perheelli-sistä opiskelijoista 66 prosenttia koki olevansa päätoiminen opiskelija ja kaikista yli-opisto-opiskelijoista 87 prosenttia. (Potila ym. 2017, 35.) Saari ym. (2020) toteavat, että opiskeluun käytetyn ajan ei koettu merkittävästi eroavan perheettömien ja perheellisten kokemuksia vertaamalla. Opintojen vaiheella oli merkitystä ohjatun opiskelun ja itse-näisen opiskelun määrään korkeakouluopiskelijoilla. Kolmena ensimmäisenä opiskelu-vuotena opiskelijat käyttivät opiskeluun keskimäärin noin 30 tuntia viikossa (yliopisto-opiskelijat kahtena ensimmäisenä vuotena hieman tätä enemmän). Itsenäisen opiskelun osuus kasvaa yliopisto-opiskelijoilla selkeämmin opintojen kuluessa. Yliopisto-opiskelu on heti alkuvaiheessa selvästi omatoimisempaa kuin ammattikorkeakouluopiskelu. Puo-let perheellisistä halusi käyttää joko saman verran aikaa ohjattuun opiskeluun kuin tä-hänkin asti (51 %), enemmän (39 %) ja vähemmän (9 %). Itsenäiseen opiskeluun per-heellisistä halusi käyttää saman verran aikaa 40 prosenttia. Myös enemmän aikaa itse-näiseen opiskeluun halusi käyttää saman verran opiskelijoita. Huomioitavaa on, että perheellisistä jopa 20 prosenttia koki, että voisi käyttää vähemmän aikaa itsenäiseen opiskeluun. Työssä käyvistä perheellisistä opiskelijoista 37 prosenttia halusi käyttää vähemmän aikaa työntekoon. (Saari ym. 2020, 63, 66–68.) Tenttikäytännöt korkeakou-luopiskelijoista joustaviksi koki 40 prosenttia ja 44 prosenttia puolestaan ei kokenut niissä joustavuutta. Luentojen seuraaminen verkosta koettiin vielä melko harvinaisena.

(Kunttu, Pesonen & Saari 2016, 88.) Perheellisille opiskelijoille opintojen suunnittele-minen ja uudelleen järjestäsuunnittele-minen oli arkipäivää, jotta opinnot etenivät (Ahrio 2012, 198).