Koulutuksen aikana opiskelijan tehtävänä on hankkia asiantuntijuus, jota työelämä osaaval-ta työntekijältään kunakin aikana edellyttää. Asiantuntijaksi oppiminen on yhteiskunnallinen prosessi aina ammattikorkeakoulun koulutusalan perusteiden määrittämisestä koulutusorgani-saation ja työelämän käytäntöihin. Työelämällä, koulutuksella ja yhteiskunnalla on keskeiset si-doksensa. Ammattikorkeakouluilta edellytetään uudenlaista kumppanuutta työelämän kanssa sekä uudenlaista yhteistyötä ja verkostoitumista muiden asiantuntijaorganisaatioiden kanssa.
Myös ammattikorkeakoululaki (51/200) antaa erityisen tärkeän merkityksen eri koulutus-aloille uusien toimintamallien rakentajana. (Leinonen 2001, Hakkarainen & Palonen & Paavola 2002, Kaaresvirta 2004, Lambert 2005.)
KUVIO 1. Tieteen, työn ja opiskelijan väliset suhteet.
Asiantuntijaksi kehittyminen on pitkäkestoinen prosessi, joka kehittyy opiskelun myötä ja jatkuu edelleen opiskelijan siirryttyä työelämään. Asiantuntijaksi kehittyminen vaatii selkeää ja suunni-telmallista ajatusrakennetta, josta kokemusten myötä vapaudutaan kohti luovempaa ajattelua.
Todellinen asiantuntijuus kehittyy ennen kaikkea käytännön kokemusten kautta kriittisen ajat-telukyvyn avulla. Asiantuntija työtä voidaan nimittää analyyttiseksi, innovatiiviseksi tai luovaksi.
Työ on teoreettisesti hallittua. Keskeinen kysymys ei ole vain se, miten työntekijä ratkaisee eteen tulevat ongelmat vaan, miten hän ne asettaa. Tulevaisuuden työssä korostuu muutok-sen hallintavalmius, joka tarkoittaa muun muassa henkilön kykyä ottaa käyttöön teoreettis-ta tietämystä, toimia työmarkkinoilla ja osateoreettis-ta orientoitua tulevaisuuteen. Asiantuntija osaa
monien asioiden samanaikaisen koordinoinnin ja hallinnan (kuvio 1). (Bereiter & Scardamalia 199, Ruohotie 1995, Helakorpi 1999, Tynjälä 1999, Hakkarainen ym. 2002, Tynjälä 200, Ora-Hyytiäinen 2004.)
ASIANTUNTIJAPROFIILIN KEHITTyMINEN
Kajaanin ammattikorkeakoulun pedagogisessa strategiassa kuvataan opiskelijan asiantunti-japrofiilin kehittyminen. Lähtökohtana on, että asiantuntijuuden kehittyminen vaatii teoreetti-sen tietämykteoreetti-sen lisäksi käytännön tuomaa tietotaitoa sekä kykyä ohjata ja kriittisesti arvioida toimintaansa. Asiantuntijan taitoprofiilin määritellään muodostuvan opiskelijan ammatillista kehittymistä edistävistä itsesäätelyvalmiuksista, yleisistä työelämävalmiuksista sekä ammat-tispesifeistä valmiuksista. (Ruohotie 2002, Tynjälä 200, Ruohotie 200, Janhonen & Vanha-nen-Nuutinen 2005, Kajaanin ammattikorkeakoulun opinto-opas 2005–2006.)
Itsesäätelyllä tarkoitetaan opiskelijan kykyä organisoida ja säädellä omaa oppimistaan.
Se edellyttää oman toiminnan tietoista ja kriittistä arviointia. Asiantuntijalla on kykyä soveltaa tietojaan ja taitojaan uusissa tilanteissa. Ajattelun taidot ovat tärkeitä. Ammattinsa hallitseva työntekijä kykenee analysoimaan ongelmia, ennakoimaan alansa kehitystä ja ottamaan vas-tuun työkäytäntöjen toimivuudesta. Opiskelija tiedostaa sekä koulutusalansa että oman arvo-perustan ja eettisyyden sekä harjoittelee toimimaan sen mukaisesti. Ammatillista kehittymistä edistäviä itsesäätelyvalmiuksia pohtiessaan opiskelija miettii myös opiskeluun ja tulevaan työ-hönsä sitoutumistaan sekä pyrkii tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan.
Kajaanin ammattikorkeakoulun pedagogisen strategian mukaan opetussuunnitelmassa koros-tuu itsesäätelyvalmiuksien oppiminen etenkin opiskelun alkuvaiheessa opiskeluun perehtymi-sen, perusopintojen ja henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman laatimisen yhteydessä. Tämä luo pohjan asiantuntijaksi oppimisen perusvalmiuksille ja ammatilliselle osaamiselle. (Ruohotie 2002, Tynjälä 200, Ora-Hyytiäinen 2004.)
yleisillä työelämävalmiuksilla tarkoitetaan opiskelijan kognitiivisia ja sosiaalisia taito-ja, viestintätaitotaito-ja, luovuutta ja innovatiivisuutta sekä ihmisten ja tehtävien johtamistaitoja.
Opetussuunnitelman mukaan opiskelu jatkuu perusopintojen jälkeen ammattiopintoina, joihin liittyy teoreettista opiskelua, ohjattua harjoittelua sekä vapaasti valittavia opintoja. Lisäksi opinnäytetyöprosessi alkaa ammattiopintojen aikana. Opiskelun tässä vaiheessa opiskelijan asiantuntijatieto muodostuu alan teoreettisesta ja kokemuksellisesta tiedosta sekä itsesää-telytiedosta. Oppiminen on tutkivaa ja reflektoivaa. Opiskelijan vuorovaikutustaidot, viestintä-taidot, hahmottamiskyky, visiointikyky, päätöksentekotaito ja suunnittelu- ja organisointitaito kehittyvät kohti asiantuntijuutta. (Ruohotie 2002, Tynjälä 200, Ora-Hyytiäinen 2004.)
Ammattispesifeillä valmiuksilla tarkoitetaan alan ammatillista tieto- ja taitoperustaa. Am-mattialan tiedollinen osaaminen on oleellista asiantuntijuuden kehittymisessä ja se on tärke-ää syvällisen ymmärryksen rakentamisessa. Spesifisten valmiuksien kehittyminen edellytttärke-ää pitkäjänteistä oppimista ja laaja-alaista kokemusta. Opiskelu etenee yleensä pakollisten am-mattiopintojen jälkeen vaihtoehtoisiin ammattiopintoihin viimeisen vuosikurssin aikana. Tällöin opiskelija oppii juuri alan ammatillista tieto- ja taitoperustaa esimerkiksi substanssiosaamista, asiakaslähtöisyyttä, yritteliäisyyttä ja talousosaamista. Opiskelun loppuvaiheessa oppiminen rakentuu teoreettisen ja kokemuksellisen tiedon lisäksi ohjatusta harjoittelusta, vapaasti valit-tavista opinnoista, opinnäytetyöstä ja näyteportfolion kokoamisesta. Edellä kuvatuilla
oppimis-menetelmillä pyritään korostamaan opiskelijalle tiedon käyttämistä ja sen kehittelyä, tiedon hankintaa ja soveltamista sekä sosiaalista vuorovaikutusta ja itsearvioinnin kehittämistä. (Ruo-hotie 2002, Tynjälä 200, Ora-Hyytiäinen 2004.)
ASIANTUNTIJUUS OPINNäyTETyöSSä
Asiantuntijuus voidaan määritellä yksilön kyvyksi havaita uutta, analysoida, tulkita ja yhdistää tietoa. Perinteisesti asiantuntijuus on nähty yksilöllisenä ominaisuutena. yksilöllisiä tietoja ja taitoja pidetään asiantuntijuuden välttämättömänä, mutta ei riittävänä ehtona. yksilöasiantun-tijuuden ei katsota enää vastaavan työn uudistamisen haasteisiin – tarvitaan asiantunyksilöasiantun-tijuuden jakamista ja yhteistyötä. Työelämälähtöisissä opinnäytetöissä käytännön todellisuus ei näyt-täydy valmiina vaan opinnäytetyön tekijä tunnistaa yhdessä työelämän asiantuntijoiden kanssa kehitystyön oleelliset tekijät ja päättää, mitkä ovat ongelmanratkaisun kannalta keskeisiä.
Tällöin voidaan estää kaksoissidoksen muodostuminen, jossa kahden eri kontekstin, koulun ja työelämän, erilaiset tavoitteet ja toimintakäytännöt ovat ristiriidassa keskenään. Kun määritte-ly tehdään yhteistyössä, tuottaa opinnäytetyöprosessi myös työyhteisölle arvokasta tietoa ja osaamista. Opiskelijoiden, ohjaajien ja työelämän edustajien välillä tapahtuu asiantuntijuuden jakamista. (Leinonen 2001, Ruohotie 200, Tynjälä 200, Kaaresvirta 2004.)
Opinnäytetyössä voidaan soveltaa alakohtaisen tiedon lisäksi monenlaisia yleisiä taitoja kuten kommunikaatio- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä työskennellä ryhmässä. Opinnäytetyön tekeminen tukee monikontekstuaalisen osaamisen kehittymistä, joka mahdollistaa toimimisen monenlaisissa ja muuttuvissa työympäristöissä. Opinnäytetyö tarjoaa luontevan maaperän alan ammatillisen osaamisen ja kontekstiin sidotun ongelmanratkaisun toisiinsa nivomiseen ja täten asiantuntijuuden kehittymiseen. (Leinonen 2001, Kaaresvirta 2004, Janhonen ym.
2005.)
LäHTEET
Bereiter, C. & Scardamalia, M. (1993). Surpassing ourselves: an inquiry into the nature and implications of expertise. IL Open Court cop, Chicago.
hakkarainen, k., palonen, t. & paavola, S. (2002). Kolme näkökulmaa asiantuntijuuden tutkimiseen. Psykologia 7 (6), 448– 464.
helakorpi, S. (1999). Kouluttajan asiantuntijuus ja sen kehittäminen. Opettajakorkeakoulun julkaisuja d:119.
Hämeen ammattikorkeakoulu.
janhonen, S. & vanhanen-nuutinen, l. (2005). Kohti asiantuntijuutta. Oppiminen ja ammatillinen kasvu sosiaali- ja terveysalalla. dark Oy, Vantaa.
kaaresvirta, p. (2004). Oppiminen työelämäprojekteissa. Oulun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta, Oulu.
kajaanin ammattikorkeakoulun opinto-opas 2005–2006. (2005). Kajaani. Painotalo Casper Oy, Espoo.
lambert, p. (2003). Ammattikorkeakoulun oppimisverkostossa kehittyy uudenlaista oppimista.
Aikuiskasvatus 25 (1), 47–57.
leinonen, r. (2001). Opiskelijoiden mielipiteitä ammattikorkeakoulun terveysalan opinnäytetyöstä ja sen ohjauksesta. Lisensiaatintyö. Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta.
Ora-hyytiäinen, e. (2004). Auttajasta reflektiiviseksi sairaanhoitajaksi Ammattikorkeakouluopiskelijan kasvu ja kehittyminen ammattiin. Acta Universitatis Tamperensis 78. Tampereen yliopisto, Tampere.
ruohotie, p. (1995). Ammatillinen kasvu. Ammattikasvatussarja 8. Tampereen yliopiston opettajankoulutuslaitos, Hämeenlinna.
ruohotie, p. (2003). Mitä on ammatillinen huippuosaaminen? Ammattikasvatuksen aikakauskirja 5 (1), 4–11.
ruohotie, p. (2002). Kvalifikaatioiden ja kompetenssin kehittäminen ammattikorkeakoulun tavoitteena. Teoksessa J-P Liljander (toim.) Omalla tiellä. Ammattikorkeakoulut kymmenen vuotta. Edita, Helsinki.
tynjälä, p. (1999). Konstruktivistinen oppimiskäsitys ja asiantuntijuuden edellytysten rakentaminen koulutuksessa.
Teoksessa A. Eteläpelto & P. Tynjälä (toim.) Oppiminen ja asiantuntijuus. WSOy, Helsinki, 160–179.
tynjälä, p. (2003). Oppiminen koulutuksen ja työelämän vuorovaikutuksessa. Ammattikasvatuksen aikakauskirja 5 (), 8–20.