Elinalle, Pasille, Jarille ja Sarille opettajankoulutuslaitos oli ensisijainen ja varma valinta. Jussi, Marko, Raimo, Petri hakivat myös muille aloille, joille eivät päässeet.
Heille opettajankoulutuslaitos ei siis ollut ensisijainen haave eikä varma valinta.
”Minä olin jotenkin sitä mieltä, että tämä on minun homma, mitä rupean tekeen. Ehkä olisin sitten lannistunut, jos en olisi kolmannellakaan kerralla päässyt opiskelemaan opettajaksi.” Pasi
”Se oli oikeastaan enemmän sellainen ajautuminen sinne. Ei se ollut mitenkään sellainen kauhean tietoinen valinta.” Jussi
Haastateltavat hakeutuivat opettajankoulutukseen, koska opettajan ammatti oli jo entuudestaan tuttu sukulaisten työn tai omien koulu- ja työkokemusten kautta. Jarin molemmat vanhemmat olivat opettajia ja sitä kautta hän oli saanut positiivisen kuvan opettajan työstä. Jussin kiinnostus kasvatustyötä kohtaan heräsi vanhempien pitämän ammatillisen perhekodin myötä. Sari ja Pasi olivat lukion jälkeen luokanopettajan sijaisina. Raimo oli toiminut kouluavustajana. Marko ja Elina kertoivat omista positiivisista koulukokemuksista ja menestymisestä koulussa. Petri kertoo olleensa ennen opettajankoulutusta töissä erilaisissa järjestöissä ja oli huomannut tulevansa hyvin toimeen lasten ja nuorten kanssa. Myös Elina sanoo huomanneensa, että osaa opettaa ja kohdata lapsia, kun oli toiminut pianonsoiton opettajana lukioajan.
Marko, Pasi ja Raimo sanovat, että harrastivat opettajille sopivia asioita ja sen vuoksi sopivansa opettajan ammattiin. Näiksi harrastuksiksi kerrottiin liikunta, käsityöt, musiikki ja kuvataiteet.
Haastateltavien uranvalintamotiiveissa painottuivat opettajan työn ihmisläheisyys ja käytännönläheisyys. Marko ja Petri kokivat tärkeäksi, että saavat tehdä töitä ihmisten kanssa. Elina korostaa nimenomaan lasten kanssa työskentelyn ja lasten kasvun seuraamisen mielekkyyttä.
”Kyllä siinä kiinnosti sen työn luonne, että se ei ollut mitään tehdastuotantoa, että ihmisläheistä työtä.” Petri
Elina ja Marko sanovat halunneensa tehdä käytännön työtä.
”Ja sitten mä päätin, että opettajan työ on semmoista käytännön kasvatuspsykologiaa. Mä kaipasin sitä käytäntöä.” Elina
Koulutukseen houkuttelivat myös opettajankoulutukseen liittyvät seikat eivätkä vain opettajaksi valmistumisen ja opettajan työn motiivit. Jarilla oli hyvin positiivinen mielikuva opettajankoulutuksesta. Sosiaalinen ja käytännönläheinen opiskeluympäristö houkutteli hänet hakeutumaan opettajaksi. Markon mukaan opettajankoulutukseen oli helppo hakea pääsykokeiden helppouden vuoksi.
”Ja vielä kaiken lisäksi sinne pääsee puhumalla sisään. No melkein, ei ihan, mutta ei tarvinnut päntätä tuhansia sivuja.” Marko
Opettajankoulutus houkutteli myös, koska se on korkeakoulutasoinen. Etenkin Raimolle ja Markolle maisterin tutkinto oli tärkeä motiivi.
”Toisaalta tietysti, siis minähän olin mennyt maisterin papereita hakemaan OKL:sta. Se ikään kuin se ammattitutkinto oli se kaupan päälle.
Minä olen just semmoinen huono ihminen siinä, että olen mennyt maisterin papereita myös hakemaan.”Raimo
Tässä tutkimuksessa opettajankoulutus oli joillekin ensimmäinen haave ja toisille taas ei. Valinnan varmuudella ja ensisijaisuudella ei näytä siis olevan yhteyttä ammatissa pysymiseen, sillä niin opettajan ammattiin todella haluavat ja sinne ”ajautuneet”
vaihtoivat alaa. Tätä saattaa selittää se, että, vaikka hakemisvaiheessa valinta tuntuisikin varmalta, ei tuleva ammatinkuva ole yleensä vielä opiskelupaikan hakuvaiheessa täysin selvillä (Lähteenmäki 1995, 173).
Myös Almialan (2008, 115) tutkimuksen mukaan opettajan ammatti ei välttämättä ole ainut vaihtoehto. Räisäsen (1996, 62) tutkimuksessa se oli naisille toiveammatti, mutta miehille sitä vain harvoin. Miehille luokanopettajaksi hakeutuminen oli ollut korvaava ratkaisu, kun ensisijainen toive ei toteutunut (Räisänen 1996, 22). Vroomin (1964, 52–
55) uravalintamallin mukaan yksilöt eivät aina saavutakaan sitä ensisijaista haavetta, vaan valitsevat yhden mahdollisista vaihtoehdoista. Tällainen tyytyminen toissijaiseen vaihtoehtoon voi heikentää työhön sitoutumista (Räisänen 1996, 106). Tutkimusten mukaan ammatinvalinnan varmuus onkin yhteydessä ammattiin sitoutumiseen (Hartikainen & Hartikainen 2001, 39–41; Kari 1996, 31).
Opettajankoulutukseen hakeudutaan hyvin erilaisista syistä. Tässä tutkimuksessa näitä olivat ammatin tuttuus, harrastukset, työn ihmisläheisyys ja käytännönläheisyys. Myös muissa tutkimuksissa on saatu samoja tuloksia. Positiiviset koulukokemukset ja ammatin tuttuus sukulaisten tai omien sijaisuuskokemusten kautta vaikuttivat opettajankoulutukseen hakeutumiseen (Almiala 2008, 108; Kari 1996, 100; Kauppila &
Tuomainen 1996, 192; Korpinen 1993, 144; Räisänen 1996, 61). Lähteenmäen (1995, 172–173) mukaan käsitykset eri ammateista ja omasta sopivuudesta niihin muotoutuvat lapsuuden ja nuoruuden aikana perheessä sekä lähipiirissä saatujen kokemusten kautta.
Näin ollen vanhempien ja muiden lähipiirissä olevien henkilöiden ammateilla on merkitystä. Ammatilliset intressit omaksutaankin tavallisimmin lähipiiristä siitä syystä, että läheisten ammateista on eniten tietoa. Itseä ei osata suhteuttaa sellaisiin ammatteihin, joita ei tunneta. (Lähteenmäki 1995, 172–173.) Kuten tässä tutkimuksessa myös Kauppilan ja Tuomaisen (1996, 194) tutkimuksen mukaan nuorten omat nuorisotyökokemukset ovat merkittäviä tekijöitä opettajankoulutukseen suuntautumisessa. Jopa vähäisemmätkin työkokemukset nuorten tai lapsien kanssa kannustavat opettajan työhön.
Myös Almialan (2008, 109–112) tutkimuksen mukaan musiikki-, urheilu- tai taideharrastus helpotti selvästi opettajaksi hakeutuvien uravalintaa. Korpisen (1993, 69) tutkimuksen mukaan opettajien ammatin valinta oli vahvasti yhteydessä omiin harrastuksiin. Viljasen (1977, 23) tutkimuksen mukaan se, että opettajan ammatissa voi toteuttaa taiteellisia taipumuksia, oli yksi alalle hakeutumisen motiivi. Myös Räisäsen (1996, 61) tutkimuksen mukaan yksi opettajan ammattiin hakeutumisen peruste oli se, että voi ammatissa toimiessaan toteuttaa itseään harrastuksen kautta. Ammatinvalintaa tehdessä pohditaankin omia kykyjä, taipumuksia sekä harrastuksia ja lopulta valitaan ura, joka vastaa mielenkiinnon kohteita (Jussila & Lauriala 1989, 16).
Muidenkin tutkimusten mukaan erityisesti lasten kanssa työskentely koetaan kiinnostavana ja opettajan työhön haluttiin sen ihmisläheisyyden vuoksi (Almiala 2008, 110, 113; Jussila 1976, 70; Kari & Varis 1997, 47). Myös Rosenbergin (1957, 11–16) mukaan sekä muiden ihmisten auttamisen tahto että ihmisten kanssa työskentelemisen mahdollisuus ohjaavat uravalintaa. Hollandin (1985) tutkimuksen mukaan opettajaksi hakeutuvat sosiaaliset ja ulospäin suuntautuneet henkilöt, sillä opettajan työympäristö on sosiaalinen.
Kuten minun tutkimuksessani myös Almialan (2008, 115) tutkimuksen mukaan opettajankoulutukseen voi kannustaa muut tekijät kuin opettajan työ, esimerkiksi helpot pääsykokeet. Houtsosen (1996, 203) mukaan koulutushierarkian yläpäässä olevilla koulutuksilla, joihin Houtsosen (1996, 203) mukaan opettajan tutkinto lukeutuu, voi saavuttaa sosiaalista statusta suoraan pelkän tutkinnon avulla. Uravalintamotiivit voivatkin olla välittömiä eli halu päästä opiskelemaan luokanopettajaksi eikä niinkään kaukaisia tavoitteita eli halu päästä opettajan työhön (Vilkko-Riihelä 1999, 446–450).