• Ei tuloksia

Ohjaustarve ja ohjauspalveluiden käyttö opiskeluvuosittain tarkasteltuna

4. OPISKELIJOIDEN OHJAUSKOKEMUKSET

4.4. Ohjaustarve ja ohjauspalveluiden käyttö opiskeluvuosittain tarkasteltuna

Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin (2007) selvityksen mukaan opintojen alkuvaihe

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu levaa

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi ohjauksen tarvettaan ja sen saatavuutta (kuva

Kuva 26

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskel

saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar vinneensa että saaneensa ohjausta opinto

0,5

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin (2007) selvityksen mukaan opintojen alkuvaihe

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu työuraa ja oman asiantuntija

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi ohjauksen tarvettaan ja sen saatavuutta (kuva

26. Ohjaustarve opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskel

saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar vinneensa että saaneensa ohjausta opinto

0,5 - 1 v (n=66)

tarve ja ohjauspalveluiden käyttö tarkasteltuna

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin (2007) selvityksen mukaan opintojen alkuvaihe

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu ja oman asiantuntija

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi ohjauksen tarvettaan ja sen saatavuutta (kuva

. Ohjaustarve opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskel

saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar vinneensa että saaneensa ohjausta opinto

2

ja ohjauspalveluiden käyttö

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin (2007) selvityksen mukaan opintojen alkuvaihe

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu ja oman asiantuntija-identiteetin rakentami

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi ohjauksen tarvettaan ja sen saatavuutta (kuva

. Ohjaustarve opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskel

saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar vinneensa että saaneensa ohjausta opinto

32

ja ohjauspalveluiden käyttö

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin (2007) selvityksen mukaan opintojen alkuvaiheessa opiskelijat pohtivat eni

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu identiteetin rakentami

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi ohjauksen tarvettaan ja sen saatavuutta (kuva 26).

. Ohjaustarve opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskel

saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar vinneensa että saaneensa ohjausta opintoihinsa TTY:llä.

59

ja ohjauspalveluiden käyttö

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaihei

vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin ssa opiskelijat pohtivat eni

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu identiteetin rakentamista.

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi

. Ohjaustarve opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin

opintojensa alkuvaiheessa olevat kuin pitempään opiskelleetkin. Ohjausta tarvinneiden ja saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar

ihinsa TTY:llä.

26 100 %

ja ohjauspalveluiden käyttö opiskeluvuosittain

iemmissa tutkimuksissa on havaittu, että opintojen eri vaiheissa opiskelijoita askar vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin

ssa opiskelijat pohtivat eni

lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin

leetkin. Ohjausta tarvinneiden ja saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar

En ole saanut, mutta olisin tarvinnut

En uskoisi saavani, mutten ole tarvinnutkaan

Saan ja olen tarvinnut Saisin, mutta en ole tarvinnut

opiskeluvuosittain

a opiskelijoita askar vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin

ssa opiskelijat pohtivat eniten sivuaine lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla tu

Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioi

Kuten kuvasta ilmenee, ohjauksen saatavuuteen suhtautuvat valtaosin myönteisesti leetkin. Ohjausta tarvinneiden ja saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä tar

En ole saanut, mutta olisin En uskoisi saavani, mutten ole tarvinnutkaan

Saan ja olen tarvinnut Saisin, mutta en ole

opiskeluvuosittain

a opiskelijoita askarrutta-vat erilaiset asiat ja myös neuvoa kysytään eri tahoilta. Esimerkiksi Penttisen & Falckin

ten sivuaineva-lintoja ja tulevaa työuraa, keskivaiheilla erityisesti tulevaa työuraa ja loppuvaiheilla

tu-Tarkastellaan ensimmäiseksi, kuinka opintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat arvioivat

myönteisesti niin leetkin. Ohjausta tarvinneiden ja saaneiden määrä kasvaa pikkuhiljaa opiskeluvuosien edetessä ja erityisesti ohjausta ovat hakeneet ja saaneet yli viisi vuotta opiskelleet, joista yli puolet (53 %) ilmoitti sekä

tar-En ole saanut, mutta olisin En uskoisi saavani, mutten

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n pal vastaukset jakautuivat opiskeluvuosittain tarkasteltuina kuvan

Kuva 27 opintotoimistoärakennuksen opinto- ohjaajaopintopsykologikoulutusohjelman opintoneuvojakoulutusohjelman suunnittelija

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n pal vastaukset jakautuivat opiskeluvuosittain tarkasteltuina kuvan

27. TTY:n ohjauspalveluiden tunnettuus opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

0,5 - 1 vsk (n=67)

-opintotoimistoohjaajaopintopsykologiopintoneuvojasuunnittelija

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n pal vastaukset jakautuivat opiskeluvuosittain tarkasteltuina kuvan

. TTY:n ohjauspalveluiden tunnettuus opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

1

15

61

49

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n pal vastaukset jakautuivat opiskeluvuosittain tarkasteltuina kuvan 27 mukaisesti.

. TTY:n ohjauspalveluiden tunnettuus opiskeluvuosittain tarkasteltuna.

9

Olen joskus kuullut En tunne

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n pal

mukaisesti.

Tunnen hyvin Tiedän

Olen joskus kuullut En tunne

Seuraavassa tarkastellaan opiskelijakyselyn ohjauspalveluiden eri muotoihin liittyviä ky-symyksiä vuosikursseittain. Kysymykseen ”Miten hyvin tunnet seuraavat TTY:n palvelut,

Olen joskus kuullut

35

Kuvasta 27 havaitaan, että riippumatta opintojensa vaiheesta, parhaiten opiskelijat tunsivat koulutusohjelman opintoneuvojan ja koulutusohjelman suunnittelijan. Nämä ovat myös ne tahot, jotka kaikki opiskelijat kohtaavat jo opintojen alkuvaiheissa.

Kysymykseen ”Olen käyttänyt seuraavia TTY:n ohjauspalveluita” vastaukset jaoteltiin opiskelijan opiskeluajan mukaan ja tulokset on esitetty kuvassa 28.

Kuva 28. Opiskelijoiden käyttämät TTY:n ohjauspalvelut opiskelijoiden opiskeluajan mukaan jaoteltuina.

Kuvasta 28 voidaan havaita, että ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat eniten tekemisissä opintotoimiston ja koulutusohjelman opintoneuvojan kanssa. Toisella ja kolmannella vuo-sikurssilla, jolloin opiskelijat laativat henkilökohtaisia opintosuunnitelmiaan, koulutusoh-jelman opintoneuvoja nousee tärkeimmäksi ohjauspalvelun antajaksi. Eniten opinto-neuvojan palveluita käyttävät kuitenkin 3.–4. vuoden opiskelijat, joista 76 % ilmoitti käyt-täneensä opintoneuvojan palveluita. On syytä huomata, että kysymyksessä ei tiedusteltu, mitä palveluita opiskelijat ovat käyttäneet edellisenä lukuvuotena vaan mitä palveluita he ovat käyttäneet koko tähänastisena opiskeluaikanaan.

5254 34

33

49 45 56 12

3

56 68

6 55 5

59 76

3 65 5

58 65 5 66

5

55 62 12 69

6

0 10 20 30 40 50 60 70 80

opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi opintotoimisto koulutusohjelman opintoneuvoja koulutusohjelman suunnittelija päärakennuksen opinto-ohjaaja opintopsykologi 0,5 -1 v (n=67)1,5 -2 v (n=91)2,5 -3 v (n=85)3,5 -4 v (n=75)4,5 -5 v (n=79)5 -> vuotta (n=114)

%

Viimeiseksi opiskelijoita pyydettiin vielä rastittamaan kyselystä ne ohjau ovat saaneet apua

saadaan kuvan

Kuva

opiskeluvuosittain.

Kuvasta

pi osa opiskelijoista ilmoittaa saaneensa opintoihinsa apua koulutusohjelman suun lijalta. Kysymyksessä ei tiedusteltu, missä vaiheessa opiskelija apua on s

kuviota tulee tulkita niin, että opiskelijat ovat saaneet maini tähänastisten opintojensa aikana.

Wiittä Waille

4.5. Ohjauspalveluihin kohdistuneet