Rahoituksen perusteoria ilmaisee saavutettua hyötyä kysymällä henkilöltä, kuinka paljon hän olisi valmis maksamaan ottaakseen osaa uhkapeliin. Epävarmassa tilanteessa sijoitusmaailmassa vastaavanlaiseksi tilanteeksi voitaisiin ajatella ostettavien osakkeiden olevan kuponkeja uhkapeliin. Tätä hyötyä voidaan laskea ja tällä voidaan vaikuttaa henkilön halukkuuteen maksaa osallistuminen tähän uhkapeliin. Voidaan ajatella esimerkiksi, kuinka paljon henkilö olisi valmis maksamaan osallistumisesta kolikon heittoon. Pelissä voitat tuplasti panoksesi, jos arvaat kolikon puolen oikein. Vastaavasti häviät panoksen, jos arvaat väärin. Kaikki eivät ole valmiita osallistumaan tällaiseen peliin. (Forbes 2009, s. 19-20; Thaler 2015.)
Oletetaan osakkeiden lähtökurssin olevan 30 euroa. Oletetaan myös yhden vuorokauden arvonnousun vaihtelevan eri tasoilla. Ensimmäinen liikkeelle laskettu kurssi on 30 euroa ja arvo voi päivän päätteeksi pysyä samana eli 30 tai nousta 60 tai 90 euroon. Oletetaan, että kukin loppuarvo on todennäköisyydeltään sama. Mikäli arvo pysyy 30 eurossa, sijoittaja ei ansaitse mitään. Jos arvo on päivän päätteeksi 60 euroa, sijoittaja ansaitsee 30
14
euroa. Jos arvo on 90 euroa, sijoittaja ansaitsee 60 euroa myydyistä osakkeista. (Forbes 2009, s. 21.)
Odotusarvon laskentamalli voidaan esittää yksinkertaisimmillaan tällä tavalla, tämän tyyppisessä esimerkissä (Forbes 2009, s. 21):
L kuvaa sijoittajan kannattavuutta ostaa kyseisiä osakkeita kertomalla tilanteen odotusarvon. P kuvaa todennäköisyyttä ja i on jokainen mahdollinen lopputulos. Numero 1 kuvaa huonointa mahdollista lopputulosta kun taas vastaavasti numero 3 kuvaa parasta mahdollista lopputulosta. O kuvaa jokaisen lopputuloksen hyödyllisyyttä. Σipi kuvaa jokaisen mahdollisen lopputuloksen summaa todennäköisyyksien lopputuloksien summalla. Näin saadaan selville mahdollisen uhkapelin odotusarvo laskennallisesti todettua. Tässä esimerkissä se laskettaisiin seuraavasti:
L (0,33, 0; 0,33, 30; 0,33, 60) Pelin odotusarvo on:
(0,33 x 0) + (0,33 x 30) + (0,33 x 60) = 0 + 10 + 20 = 30
Odotettu varallisuus tässä esimerkissä ei kasva hankkimalla osakkeita. Tämä uhkapeli on ns. reilu peli, jossa odotettu arvo on yhtä suuri kuin hankintahinta. Tähän peliin kannattaisi osallistua. Tämä malli on taustalla, kun puhutaan rahallisista rationaalisista päätöksistä. (Forbes 2009, s. 21.) Ne asiat, jotka meitä ohjaavat päätöksentekoon eivät aina ole rationaalisia, joten päätöksenteossa on monia vaikuttavia tekijöitä ja jokainen päätös tulisi tutkia kokonaisuutena (Smith, 1991).
15
Kaikissa tilanteissa ihmisten rationaalinen käyttäytyminen antaa väärän kuvan ihmisen todellisesta käyttäytymisestä, sillä ihmisten todellinen käyttäytyminen ja päätöksenteko eivät noudata olettamuksia, joita John von Neumann ja Oscar Morgenstern (2007) havaitsivat teoriaa kehittäessään. Nämä teoriankehittäjät muodostivat mallin odotetusta hyödystä ja siitä, miten rationaalinen yksilö tekee päätöksiä erilaisista toimenpiteistä, vaikka teoria ei aina myötäile sitä, miten päätöksiä todella tehdään. (Von Neumann &
Morgenstern, 2007 s. 8-9.) 2.2 Kontrollin illuusio
Kontrollin illuusiolla tarkoitetaan yksilön onnistumisen todennäköisyyden subjektiivista odotusta, joka ylittää objektiivisen onnistumisen todennäköisyyden. Täten siis subjektiivinen näkemys onnistumisesta on suurempi kuin objektiivisesti tilannetta tarkasteltaessa voitaisiin todeta olevan. (Langer 1975.)
Kontrollin illuusiosta puhuttaessa voidaan luokitella sen vaikutus erilaisiin kokonaisuuksiin. Näitä vaikuttavia tekijöitä voivat olla satunnaisuuden hallinta, taitojen vaikutus tilanteeseen, onnistuminen ja epäonnistuminen, kontrollin halu, positiivisen lopputuloksen tavoittelu ja panokset, mieliala, ihmisen perusluonne ja tilanteiden sekoittaminen, päätöksenteon heuristisuus, motivaatiot ja stressi. Nämä tekijät avataan seuraavaksi.
2.2.1 Satunnaisuuden hallinta
On ymmärrettävää, että satunnaisuutta ei voida hallita, mutta silti yksilöt saattavat kokea todennäköisyyden olevan heidän puolellaan, vaikka objektiivisesti tarkasteltuna todennäköisyys olisikin toisin. Yksilö luulee pystyvänsä vaikuttamaan satunnaistilanteen järjestelyn lopputulokseen omilla taidoilla tai kyvyillään. (Langer 1975.)
Langer (1975) listaa neljä vaikuttavaa tekijää, jotka aiheuttavat yksilölle liian suuren odotuksen onnistumisestaan satunnaistilanteessa: kilpailullinen tilanne, valinnan mahdollisuus, ennakkotieto ja osallistuminen satunnaistilanteen järjestelyyn. Kaikkia
16
tekijöitä yhdistää kokemus omien taitojen hyödynnettävyydestä, joka aiheuttaa tuntemuksen tilanteen kontrolloinnista ja siten kasvattaa luottamusta onnistumiseen.
2.2.2 Taitojen vaikutus tilanteeseen
Langer (1975) suoritti kuusi testiä selvittääkseen niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat subjektiiviseen onnistumisen todennäköisyyden odotukseen. Ensimmäisessä tutkimuksessa koehenkilöt laitettiin kilpailemaan toisiaan vastaan satunnaistehtävässä.
Kohdehenkilöt kilpailivat joko puoleensavetävää ja itsevarmaa tai kiusaantunutta ja epävarmaa pelaajaa vastaan. Testissä havaittiin, että kohdehenkilöt olivat itsevarmempia omasta voiton todennäköisyydestään kilpaillessa epävarmaa pelaajaa vastaan, vaikka todellisuudessa mahdollinen voittaja oli edelleen sattumanvarainen.
Testissä kaksi ja kolme Langer (1975) antoi kohdehenkilöille mahdollisuuden tehdä itsenäisesti valinnan satunnaistehtävässä, jolloin tarkoituksena oli tarkastella ennakkotiedon vaikutusta valinnan tekoon. Testissä tutkittiin arvontakupongin myymisen halukkuutta toiselle henkilölle sen jälkeen kun kaikki arvontakupongit oli myyty loppuun.
Arvonnan aiheena oli amerikkalaiseen jalkapallo, jonka perusteella havaittiin, että miespuoliset osallistujat olivat varmempia arvonnan voitosta kuin naispuoliset. Tämä johtui siitä, että amerikkalainen jalkapallo oli miespuolisille kohdehenkilöille tutumpaa kuin naispuolisille. Täten havaittiin, että ennakkotieto satunnaistilanteesta kohotti kohdehenkilöiden itsevarmuutta onnistumisesta, vaikka onnistuminen oli edelleen sattumanvarainen.
Tulosta perusteltiin siten, että miespuoliset henkilöt olivat huomattavasti haluttomampia myymään arvontalipukkeensa kuin naispuoliset kohdehenkilöt. Lisäksi heidän ilmoittamansa myyntihinnat olivat korkeampia kuin naispuolisilla. Valinnan nähtiin myös vaikuttavan testissä siten, että jos kohdehenkilö sai valita omat numeronsa arvontaan, heidän luottamuksensa onnistumiseen kasvoi huomattavasti verrattuna kohdehenkilöihin, jotka eivät saaneet valita omia numeroitaan. Valinnan saaneiden henkilöiden lipun myyntihinta oli merkittävästi korkeampi. Myyntihinnan suuruuden nähtiin olevan kohdehenkilön kokema “varmuus” voitosta. (Langer 1975.)
17
Testissä neljä Langer (1975) testasi osallistumisen ja ennakkotiedon vaikutusta subjektien kokemaan onnistumisen todennäköisyyteen. Osallistuminen jaettiin kahteen eri kategoriaan, jotka olivat passiivinen ja aktiivinen osallistuminen. Passiivisella osallistumisella tarkoitetaan tilannetta, jossa kohdehenkilölle annettiin aikaa perehtyä testiin ennen sen suorittamista, jolloin hän kykenee miettimään sopivia strategioita onnistumiseen. Aktiivisessa osallistumisessa koehenkilölle kerrottiin onnistumisen strategiat jo ennen testiä. Täten siis kohdehenkilöt asetettiin kahteen ryhmään niin, että ensimmäiselle ryhmälle opastettiin pulmatehtävän ratkaisu ja heidän annettiin harjoitella pulman ratkaisua ennen testiä. Toista ryhmää ei opastettu tehtävää varten, eikä heille annettu aikaa harjoitella. Havaittiin, että ensimmäinen ryhmä oli merkittävästi itsevarmempi omasta onnistumisestaan kuin toinen ryhmä. Tehtävän ennalta harjoittelun vaikutuksen on myös Benassi & Mahler (1985) havainneet omassa tutkimuksessaan. He havaitsivat, että enemmän harjoitelleet kohdehenkilöt olivat itsevarmempia onnistumisestaan ja kokivat myös oman keskittymisen vaikuttavan lopputulokseen luoden illuusion kontrollista, vaikka tehtävän lopputulos olikin satunnainen. Testeissä viisi ja kuusi Langer (1975) jatkoi passiivisen osallistumisen tutkimista ja löysi samankaltaisia vaikutuksia kuin aikaisemmissa testeissä.
Langerin (1975) testit ovat siitä merkittäviä, että niiden perusteella luotiin pohja kontrollin illuusion tutkimukselle. Lopputuloksena on se, että testien perusteella kohdehenkilöt eivät erottaneet taitopohjaisia tapahtumia satunnaistilanteista, vaikka ne olisivatkin olleet helposti erotettavissa toisistaan. Tärkeä havainto on se, ettei sattumanvarainen tapahtuma ole tärkeä muuttuja kohdehenkilöiden käyttäytymisessä.
Vastavuoroisesti oleellista käyttäytymiselle on henkilön kokemus siitä, että tilannetta voisi hallita esimerkiksi valinnan, ennakkotiedon, kilpailun tai osallistumisen kautta.
Vaikutus on niinkin suuri, että se vaikutti jopa satunnaistilanteisiin, kuten lottoarvontaan.
Langerin (1975) testejä on kuitenkin kritisoitu sen takia, että niissä ei ole suoranaista henkilökohtaisen kontrollin mittaria. Presson ja Benassi (1996) toteavat, että mitattaessa kohdehenkilöiden käsitystä omasta kontrollistaan, heidän tietoisuus vallitsevasta todellisesta satunnaisuudesta kasvaa ja siten heikentää tutkimuksen tuloksia. Heidän
18
mukaansa useissa tutkimuksissa havaittu kontrollin illuusio saattaa olla todellisuutta alhaisempi ja sen vaikutus siten suurempi oikeissa tilanteissa. Presson ja Benassi (1996) mukaan suorat henkilökohtaisen kontrollin mittarit antavat parempilaatuisia tuloksia.
Presson ja Benassi (1996) tutkimukset tarkastelevat meta-analyysin avulla 53 eri testiä 29:stä eri tutkimuksesta. Suoritetun meta-analyysin perusteella ei voida sanoa kontrollin illuusion tutkimuksen olevan yksimielistä ja yleistettävää. Toisaalta he toteavat, että vaikkakin tutkimukset eivät ole yleistettäviä, ne ovat kyenneet löytämään viitteitä kontrollin illuusion olemassaolosta. Heidän mielestään kontrollin illuusiota pitäisi kutsua ennemminkin vääristyneeksi arvostelukyvyksi, sillä sen avulla voidaan kuvata useampia ihmisten reaktioita testeissä ja siten se yhdistäisi koko kontrollin illuusion tutkimuskentän.
2.2.3 Onnistuminen ja epäonnistuminen
Langerin (1975) kuuden tutkimuksen perusteella ihmisillä on taipumus luottaa omiin taitoihinsa myös satunnaistilanteissa, joka aiheuttaa illuusiota kontrollista. Langerin ja Rothin (1975) tutkimuksessa perehdytään tarkemmin siihen, miksi ihmiset sekoittavat taitoelementtejä vaativia tehtäviä satunnaistehtäviin. Yhdeksi syistä löydettiin positiivisten lopputulemien sekvenssi.
Ihmisten on havaittu haluavan olla positiivisten tapahtumien edesauttajia. Tällöin ihmiset helposti löytävät ympäristöstään niitä vihjeitä, jotka tukevat tätä päätelmää. Esimerkiksi silloin kun henkilö onnistuu monta kertaa peräkkäin, hän todennäköisesti olettaa omien taitojensa vaikuttavan lopputulemaan, näin tapahtuu, vaikka kyseessä olisikin täysin satunnaistilanne. Langer ja Roth (1975) jakoivat kohdehenkilöt kuuteen eri ryhmään testissä, jossa heitettiin kolikkoa ja kohdehenkilöt yrittivät arvata, kummalle puolelle kolikko laskeutuu. Testiä oli kuitenkin muokattu niin, että osalla ryhmistä oikeinarvausprosentti oli alussa suurempi ja muilla ryhmillä vastaavasti prosentti oli alhaisempi.
19
Testissä ne ryhmät, joiden onnistumisprosentti oli korkea, havaittiin ajattelevan omien taitojensa vaikuttavan positiivisesti arvaamiseen myös jäljellä oleviin kolikonheittoihin.
Muilla ryhmillä ei vastaavaa havaintoa tehty. Täten siis käsitys taitojen vaikutuksesta tilanteeseen luodaan nopeasti alussa ja sen jälkeisillä lopputulemilla ei ole suurta merkitystä. Langer ja Roth (1975) arvelevat tämän johtuvan ihmisen motivaatiosta nähdä omien tekojen ja lopputuleman välinen vaikutus, eli havaita kontrollia. Tämä kontrolloinnin motivaatio on niin voimakas, että jopa yksittäinen voittoputki riittää luomaan illuusion kontrollista. Testin kohdehenkilöt olivat korkeasti koulutettuja ja oletettavasti tiesivät objektiiviset todennäköisyydet oikein arvaamiselle, joten päätelmä on looginen.
Vastavuoroisesti epäonnistumista tutkinut Matute (1994) suoritti kaksi testiä, joissa kohdehenkilöt suorittivat satunnaistehtäviä. Toisessa testissä epäonnistumisesta
“rangaistiin” ilmoittamalla siitä ja toisessa tehtävässä epäonnistumista ei huomioitu ollenkaan. Hän havaitsi, että ryhmä jolle ei kerrottu mitään epäonnistumisesta koki hallitsevansa tilannetta täysin. Toisaalta ryhmä, joka sai palautetta epäonnistumisista, koki tilanteessa hallintansa olevan huomattavasti alhaisempi. Täten siis toiminnanpalaute joko saattaa aiheuttaa kontrollin illuusiota tai alentaa sitä. Alloy ja Abramson (1979) löysivät hiukan vastaavanlaisia tuloksia testeissään, joissa suuren onnistumisen todennäköisyyden kohdehenkilöt kokivat merkittävästi hallitsevansa tilannetta. Toisaalta huonon onnistumisen todennäköisyyden tilanteessa kohdehenkilöt eivät kokeneet hallitsevansa tilannetta.
2.2.4 Kontrollin halu, lopputuleman tarve ja mieliala
Biner ym. (1995) tarkastelivat kahdessa tutkimuksessaan tuloksen kontrolloinnin halua tai lopputuleman saavuttamista. Ensimmäisessä tutkimuksessa kohdehenkilöt jaettiin joko korkean halun ja matalan halun ryhmiin. Tehtäväksi annettiin piirtotehtävä, josta valittaisiin voittaja, mutta voittaja oli kuitenkin todellisuudessa satunnainen. Havaittiin, että ne henkilöt, jotka halusivat voittaa enemmän korkean halun ryhmässä, olivat huomattavasti varmempia voitostaan kuin matalan halun ryhmässä olevat henkilöt. Täten korkea voiton halu kasvatti kontrollin illuusiota.
20
Toisessa tutkimuksessaan Biner ym. (1995) jakoivat tutkittavat henkilöt tulojen mukaan ja heille jaettiin lottokupongit. Pienempi tuloisten ryhmä eli siis korkean tarpeen ryhmäläiset olivat paljon varmempia, että omilla taidoilla oli merkitystä pelissä kuin rikkaiden ryhmäläisillä, joilla tarve oli pieni. Käsitys omien taitojen tarpeesta rinnastettiin suuremmaksi varmuudeksi voitosta.
Friedland ym. (1992) havaitsivat tutkimuksessaan, että stressaavat tilanteet saattavat heikentää tilanteen kontrollin tunnetta ja tällöin se saattaa aiheuttaa tarvetta tuntea kontrollia. Testissä kohdehenkilöt asetettiin arvaamaan satunnaisia lukuja. Ensimmäisellä ryhmällä rangaistusta ei ollut ja toisella ryhmällä väärästä vastauksesta rangaistiin pienellä sähköiskulla. Havaittiin, että sähköiskuilla rangaistu ryhmä oli stressaantuneempi ja halusi arvata lukua ennen sen arvontaa, kun taas stressaantumaton ryhmä ei sitä tehnyt.
Ennalta arvaaminen rinnastettiin kontrollin illuusioksi, koska sillä ei todellisuudessa ollut merkitystä satunnaiselle lopputulemalle. Friedland ym. (1992) suorittivat myös kaksi muuta tutkimusta, joissa selvitettiin stressin vaikutusta kontrollin tarpeelle. Näissäkin tutkimuksissa havaittiin, että kohdehenkilöt valitsivat kontrollin illuusiota osoittavat vaihtoehdot stressaantuneina.
Mielialan on havaittu vaikuttavan joko kontrollin illuusiota korostavasti tai sitä vähätellen. Alloy ja Abramson (1979) havaitsivat, että masentuneet henkilöt olivat realistisia omasta onnistumisestaan ja masentumattomat henkilöt ajattelivat omista toimistaan ja tiedoistaan paljon myötämielisemmin luoden itselleen illuusion kontrollista.
Masentumattomat henkilöt myös helpommin luulivat omien toimiensa vaikuttavan lopputulemaan. Havaintoja on myös tehty positiivisen mielialan kontrollia korottavasta vaikutuksesta.
2.2.5 Ihmisen perusluonne ja tilanteiden sekoittaminen
Ihmisten on havaittu pyrkivän hallitsemaan satunnaisuutta, jonka Langer (1975) perustelee johtuvan motivaatiosta kontrolloida omaa ympäristöä. Tämä havaittu motivaatio on perusteltu johtuvan esimerkiksi ihmisen tarpeesta onnistua (White 1959), vaistosta hallita tilanteita (Hendrick 1943), pyrkimyksestä paremmuuteen (Adler 1930)
21
tai pyrkimyksestä vaikuttaa tapahtumien lopputulokseen (deCharms 1968). Näistä Langer (1975) mainitsee ympäristön kontrolloinnin ja tilanteiden hallinnan vaiston olevan yleisesti hyväksytty teoria selittämään ihmisten käyttäytymistä satunnaistilanteissa. Juuri kontrollin menettämisen tunne saattaa aiheuttaa ahdistusta.
Langerin (1975) suorittamien testien perusteella ihmiset eivät juurikaan erota satunnaistilanteita kontrolloitavista tilanteista. Osasyyksi mainitaan motivaatio kontrolloida ympäristöä, mutta myös se, etteivät ihmiset aina osaa erottaa näitä tilanteita toisistaan. Tämä johtuu siitä, että lähes jokaisessa kontrolloitavassa tilanteessa on mukana satunnaisia osia ja toisaalta jokaisessa satunnaisessa tilanteessa on taitoelementtejä. Asiaa vaikeuttaa myös se, että jokaisen tilanteen jälkeen lopputulokseen koetaan vaikuttavan myös teot. Silloin satunnaisten ja taitoa hyödyntävien tilanteiden raja hämärtyy ajansaatossa. Kun henkilö on satunnaistilanteessa ja mitä lähempänä tilanne vaikuttaa olevan kontrolloitavaa tilannetta, sitä suuremmalla todennäköisyydellä hänen illuusionsa kontrollista kasvaa. Kontrollin illuusio tyypillisesti lopulta johtaa suurempaan itseluottamukseen ja riskinottoon.
2.2.6 Päätöksenteon heuristisuus
Thompson ym. (1998) tutkivat, kuinka ihmiset päättelevät, onko heillä kontrollia tilanteessa, eli kuinka paljon he kykenevät vaikuttamaan lopputulokseen. Heidän mukaansa ihmiset eivät analysoi tilannetta kovinkaan tarkasti, vaan tukeutuvat yksinkertaisiin ja nopeisiin päätelmiin. He jakoivat päätöksenteon kolmeen eri ryhmään:
positiiviset vahvistavat asiat, yhteiset arvot ja ennakoitavuus. Thompson ym. (1998) toteavat kuitenkin etteivät ihmiset ole aina pelkästään heuristisia päätöksentekijöitä, vaan taustalla olevat asiat ovat niitä esimerkkejä, jotka saattavat johtaa vääränlaiseen kontrollin illuusioon.
Positiiviset vahvistavat asiat eli tapahtumat ja niiden frekvenssi määrittelee ihmiselle, että teko, joka johtaa positiiviseen lopputulemaan on oikea ratkaisu. Tällöin satunnaisessa tilanteessa muodostuu illuusio kontrollista. Yhteisten arvojen päätöksenteossa ihminen vertaa aikaisempia kokemuksia tilanteesta ja jos ne ovat samankaltaisia saattaa
22
päätöksenteko perustua edellisen tapahtuman lopputulemaan. Ennakoitavassa tilanteessa päätös voi perustua ennakoitavaan lopputulemaan. Onnistuneet lopputuleman ennustukset vahvistavat tämän kaltaista päätöksentekoa samankaltaisia tilanteita vasten, mutta myös yleisesti henkilön kohtaamia tilanteita kohtaan. Esimerkiksi tilanteessa, jossa onnistuminen on ollut tuurista kiinni, saattaa ennakoiva päätöksenteko myös aiheuttaa illuusiota kontrollista täysin erilaisessa tilanteessa. Thompson ym. (1998) jatkavat päätöksenteon selittämistä myös ihmisen tuntemuksilla. He toteavat, että ihmiset saattavat tuntea olevansa vastuussa päätöksestä ja sen aiheuttamasta lopputulemasta, vaikkakin näin ei todellisuudessa olisikaan.
2.2.7 Motivaatiot
Thompson ym. (1998) näkevät motivaatioiden olevan taustalla ihmisten päätöstenteossa, jotka vaikuttavat koettuun kontrollin määrään. Nämä motivaatiot on jaoteltu kahteen eri ryhmään: tarkat ja suuntaa antavat päämäärät. Kuten White (1959) totesi, että ihmisillä on yleensä motivaatio kontrolloida ympäristöään. Tästä johdatellen voidaan todeta myös, että ihmiset ovat motivoituneita yliarvioimaan tilanteiden kontrollia. Vastavuoroisesti tilanteissa joissa epäonnistuminen on todennäköistä tai tilanteen lopputulos on negatiivinen, voi ihmisen motivaatiot kontrollointiin laskea, jopa niinkin paljon etteivät he halua tehdä päätöstä ollenkaan. Thompson ym. (1998) mainitsevat myös motivaation haluta kontrollia kun ihmiset tarkastelevat muiden käyttäytymistä. He perustelevat asiaa siten, että kun ihmiset tarkastelevat toistensa käytöstä, voi heille muodostua käsitys, kuinka asiat toimivat ja siten heille muodostuu kontrollin illuusio. Tämä myös vaikuttaa ennakoitavuuden päätöksentekoon, sillä näitä opittuja toimintamalleja saatetaan käyttää myös omien tilanteiden ratkaisemiseen.
Ihmisten teoilla ja kontrollin yliarvioinnilla voi olla yhteys vain, jos hänen teollaan on vaikutusta lopputulemaan. Thompson ym. (1998) kuitenkin väittävät, että jos ihmisellä on vahva motivaatio kontrolloida tilannetta, saattavat he etsiä yhteyttä, vaikka sitä ei olisikaan todellisuudessa tai se olisi heikko. Ihmisellä on siis oletus, että tapahtumat eivät ole sattumanvaraisia, vaan johtuvat omasta käytöksestä ja luovat illuusion kontrollista.
23
Thompson ym. (1998) määrittelevät tarkat motivaatiot tilanteisiin, joissa henkilöillä on esimerkiksi hävitessä tulossa suuri tappio. Tämä tehtävä tarvitsee kunnollista keskittymiskykyä tai lopputulemalla on seurauksia. Tämä näkemys on siten oleellinen, että tilanteen vaatiessa ihmiset kuitenkin kykenevät tarkastelemaan tilannetta objektiivisesti tai esimerkiksi punnitsemaan todennäköisyyksiä ja siten välttämään kontrollin illuusiota. Thompson ym. (1998) kuitenkin toteavat, että Tang ja Critellin (1990) suorittamissa testeissä tämä hypoteesi ei kuitenkaan välttämättä päde masentumattomilla henkilöillä, joiden mieliala on positiivinen. Testissä pyydettiin kohdehenkilöitä tekemään arvioinnit erityisen tarkasti, mutta tehtävässä onnistuivat vain masentuneet henkilöt.
2.2.8 Stressi
Kontrollin illuusio vaikuttaa optimismiin vahvistavasti. Erityisesti paineen alla ja rahan tullessa mukaan tärkeitä päätöksiä joudutaan tekemään stressitilanteessa, joka saattaa vaikuttaa tulevaisuuden ennustamiseen vääristävästi. Laboratorio-olosuhteissa suoritetuissa testeissä koehenkilöt oli laitettu ennustamaan tilanteiden mahdollisuutta tapahtua heille tulevaisuudessa. Jokaiselle näytettiin kuusi hyvää ja kuusi huonoa mahdollista elämäntapahtumaa. Vastaajien piti valita kahdesta napista, toinen tarkoitti
”todennäköinen tapahtuma elämässäni” ja toinen ”ei todennäköinen tapahtuma elämässäni”. Ilman aikarajaa vastanneet koehenkilöt arvioivat tapahtumat mahdollisina omassa elämässään seuraavasti: 4/6 positiivisista voisi tapahtua heille ja 2,7/6 negatiivisista voisi tapahtua heille. Kun vastaajille asetettiin aikaraja vastata, tulokset olivat 4,75/6 positiivinen ja 2,4/6 negatiivinen. Tästä testistä voitiin siis päätellä että ihmisten oletusasenne elämään on positiivinen ja stressaavassa ympäristössä optimistisuus tulevaisuudesta kasvaa edelleen. (Lench ym. 2008.)
Stressaavassa ilmapiirissä tehdyssä kontrolloiduissa testissä koehenkilö altistetaan mahdottomalle tehtävälle, jonka he luulivat pystyvänsä ratkaisemaan. Näin ei kuitenkaan määräaikaan mennessä tapahtunut ja kysyttäessä lisäaikaa luuli koehenkilö yhä pystyvänsä ratkaisemaan ongelman. Tästä voitiin päätellä, että stressin altistamat henkilöt ovat alttiimpia tuntemaan kontrollin illuusiota. (Alloy ym. 1992.)
24 2.3 Pelaajan harhaluulo
Pelaajan harhaluulo (englanniksi ”Gambler´s fallacy”) on ilmiö, jossa pelaajalla todennäköisyydet alkavat vääristyä ja hän luulee pystyvänsä pelaamaan niitä vastaan.
Kuvitellaan tilanne, jossa satunnaisia sattumia tapahtuu monta kertaa peräkkäin, vaikka kolikonheitto. Kun kolikonheitossa on tullut 5 kertaa peräkkäin klaava, voisi uskoa, että todennäköisimmin seuraavaksi tulisi kruuna. Tähän harhaluuloon uskotaan, koska edellisten heittokertojen mukaan klaava on tullut useasti ja pian pitäisi tulla kruunan vuoro. Näin ei kuitenkaan välttämättä tapahdu sillä kolikolla ei ole muistia.
Todennäköisyys kruunalla ja klaavalla kolikon heitossa on täysin sama, eli 50 % kruuna ja 50 % klaava. Tämä todennäköisyys ei tule muuttumaan, vaikka toinen näistä olisi tullut monta kertaa peräkkäin. (Montier 2003; Clotfelter & Cook 1993; Croson & Sundalin 2005.)
Sijoitusmarkkinoilla ilmenee myös pelaajan harhaluuloa. Ennen sijoittajilla oli uskomus, etteivät osakkeet voi laskea neljää vuotta peräkkäin. He myös luulivat kontrolloivansa vuotuisten osinkojen suuruutta. Yritysten maksamat vuotuiset osingot ovat kuitenkin osoittautuneet sattumanvaraiseksi prosessiksi. Ajattelutavat ovat kuitenkin todettu vääriksi. Osakkeiden vuotuista kasvua voidaan verrata kolikonheittoon, sillä sitä ei pysty ennustamaan tai kontrolloimaan. (Montier 2003.) Lottoa pelatessa voitiin havaita pelaajilla harhaluuloa, sillä edellisen viikon arvottuja voittonumeroita ei pelattu määrällisesti niin paljon kuin edeltävällä kierroksella (Clotfelter & Cook 1993).
Pelaajan harhaluulon ja voittoputken uskotaan pohjautuvan samasta lähteestä. Croson ja Sundalin (2005) tutkivat pelaajan harhaluuloa ja voittoputkea kasinon asiakkailla. Tämä tutkimus tehtiin oikeassa ympäristössä eli kaikki pelikerrat olivat täysin sattumanvaraisia.
Kukin pelaaja käytti pelaamiseen omaa oikeaa rahaa ja pelaajat usein tiesivät, kuinka kyseinen peli toimi. Tuloksista huomattiin, että viiden tai useamman sattumanvaraisen peräkkäisen osuman jälkeen samaa tapahtumaa vastaan pelattiin huomattavasti enemmässä määrin. Nämä tulokset olivat hyvin samanlaisia kuin laboratorio-olosuhteissa tehdyt testit. (Croson & Sundalin 2005.)
25 2.4. Voittoputki
Voitto on yksi tärkeimmistä käyttäytymistä muotoilevista vaikutuksista (Elliott ym.
2000). Tarkkailtaessa satunnaista tapahtumaketjuja, on helppo uskoa, että odotetut vaihtoehdot ilmenevät ketjuna. Esimerkiksi koripallossa käytetty termi ”hot hands”, joka tarkoittaa pelaajaa, joka on yhden sisään heitetyn korin jälkeen todennäköisemmin heittää toisen korin epäonnistumatta. Tähän ilmiöön uskovat useasti myös valmentajat ja he peluuttavat usein hyvin onnistuneita, ”kuumiksi” kutsuttuja pelaajia. Tämä uskomus on väärä, jonka sattumanvarainen alituinen väärinkäsitys kehitti. (Camerer 1989.)
Lähes jokainen päätös, jonka teemme, sisältää epävarmuutta jollakin tapaa. Tutkimukset epävarmojen päätösten tekemisestä osoittavat, että arviointikykymme ei usein ole johdonmukainen todennäköisyysteorian kanssa. Intuitiivinen ajatus sattumanvaraisuudesta poikkeaa muutoksen ajattelusta. (Sundali & Croson 2006.)
Laboratorio-olosuhteissa tehtyjen testien mukaan, tieteellisestä kirjallisuudesta löydetään paljon viitteitä voittoputkiajatteluun. Edwards (1961), Lindman ja Edwards (1961) ja Feldman (1959) kaikki löysivät siihen viittaavia kokemuksia todennäköisyyteen liittyvissä tehtävissä. Erityisesti pitkään kestävässä todennäköisyyksiin viittaavassa pelissä, jossa osallistujat arvasivat merkittävässä määrin enemmän samaa lopputulosta kuin edeltävällä kerralla. (Sundali & Croson 2006.) Muita viitteitä laboratorio-olosuhteissa tehdyistä testeistä olivat kohdehenkilöiden korttipelin lisäpanostus peräkkäisten voittojen jälkeen kuin peräkkäisten häviöiden jälkeen. Tämä toteutui sekä panostettaessa omaan peliin kuin myös panostettaessa toisten henkilöiden peliin. (Chau &
Phillips, 1995.)
Ilmiö toistuu myös pelatessa rahasta. Gilovich ym. (1985) laittoi collegekoripalloilijoita heittämään vapaaheittoja ja pelaajia panostamaan heittojen onnistumisesta. Havaittavissa oli, kun yksi heitto meni korista sisään, oli todennäköisempää että pelaajat panostivat seuraavan heiton koriin menon puolesta. Samaa ilmiö voidaan havaita joukkueissa, sillä pelaajat uskovat voitto ja häviöputkiin. Joukkueen ollessa voittoputkessa, pelataan useasti kyseisen joukkueen voiton puolesta. Oman lempijoukkueen kannattajat usein uskovat
26
vahvasti voittoputkiin, vaikka kovan panoksen pelaajat eivät välttämättä usko. (Camerer 1989.) Pelaamisesta tuleva häviö aiheuttaa pettymyksen ja voitto nautintoa, joten pelaajat haluavat voittaa (Elliott ym. 2000).
Koripallojoukkueiden voitto- ja häviöputkia tutkittaessa Camererin (1989) mukaan niistä saatava hyöty on vähäistä. Ilmiö on myös havaittavissa jalkapallossa sekä raviurheilussa.
Voittojen määrän ollessa korkea tai sen noustessa ylöspäin on sillä vaikutus pelaajiin,
Voittojen määrän ollessa korkea tai sen noustessa ylöspäin on sillä vaikutus pelaajiin,