Työryhmämme esittää liito-oravan tunnettuun biologiaan ja käyttäytymistietoon perustuen ohjeita siitä miten liito-oravan asuttamia metsiä tulee käsitellä ja hoitaa niin että lajin elinympäristön minimivaatimukset säilyvät. Asiaa tarkastellaan eri mittakaavoissa alkaen metsilcön rakenteeffisten piirteiden (esimerkiksi puulajilcoos tumus, ikä) säilyttämisestä laajemman miltakaavan, metsämaisematason rakenne-piirteiden säilyttämiseen. Ohjeissa ei oteta kantaa niiden soveltamisen taloudeffislin ja käytännöifisiinvailcutuksin.
Yleiset ohjeet on tarkoitettu ifianteislin, joissa lito-oravan oleskelusta alueella ei tiedetä tai ifianteisin joissa nuorta metsää käsitellään siten että se on myöhemmin myös liito-oravalle kelvollinen. Hakkuussa pitää ns. varovaisuusperiaatteella säilyt tää osia, joiden tiedetään tutkimusten perusteella olevan elintärkeitä hilto-oravalle.
Kohdissa 9.2 ja 9.3 esitetään yksityiskohtaisia ohjeita ifianteisiin, joissa liito-oravan pesä-ja/tai oleskelupaikat ovat fiedossa,ja alueella on hakkuusuunnitelmia.
9.! Yleisiä ohjeita liito-oravametsän rakennepiirteiden säilyttämiseksi
9.!.l Nuoren metsän käsittely
Uudistushakkuussa, verhopuiden poistossa ja taimikonhoidossa säästetyt haavat, koivut ja lepät varmistavat vanhetessaan lito-oravan ravinnonsaannin ja uusien pesäpaikkoj en syntymisen. Taimikon varttuessa säästöpuidenja-puuryhmienympä rilläliito-orava voi pesäkolon löydettyään hyväksyä nuorehkonldn metsän elinpii rikseen, mikälilähistölläon myös vanhempaa, liito-oravan elinympäristövaatimuk set täyttäväämetsää. Oleellista näyttää olevan pesäkolojenja ravinnon saatavuus, ei niinkään kuusimetsän absoluuttinenikä. Liito-orava ei välttämättä vaadi vanhaa metsää asuinalueekseen,joskin vanhassa luonnonmukaisessa kuusivaltaisessa met sässä toteutuvat varmimmin lito-oravan elinehdot: lehtipuita, erityisesti haapoja sekapuustonaja runsaasti kolopuita. Kasvava, yli 20 mettmnenkuusivaltainen metsä, jossa on kolopuita ja lehtipuita,riittääliito-oravalle. On kuitenkin muistettava, että ifito-oravanelinympäristövaatimuksetvoivat vaihdella levinneisyysalueen eri osis sa. Yleisesti ottaeneläinlajinelinympäristövaatimukset ovattiukenunatsen levinnei syysalueenreunaosissa.Kainuussa ja Koifiismaalla liito-oravan asuftamatpaikat ovat ympäristöäänyhtenäisemmässäja rehevämmissä metsissä (Mönkkönenym. 1997).
Samoinasuttujen paikkojen välittömässä ympäristössä on enemmän kuusisekamet sää ja enemmän näitä yhdistäviä mäntymetsiä ja nuoria metsiä kuin alueifia, joissa ei ole ifito-oravia (Reunanen ym. 1999).
Jokainen suuri haapa on liito-oravan mahdollinen pesäpuu. Käpytikka voi nimittäin kovertaa pesäkolonsa myös tuoreeseen haapaan. Tilcan pesinnänjälkeen kolo vapautuu ifito-oravan ja muiden kolopesijöiden käyttöön. Siksi haapojen jaiku va saatavuus on varmistettava myös taimikoiden ja nuorten metsien hoidossa. Haa voissa olevien tikarilcoloj en havaitseminen maastakäsinvoi olla vaikeaa jajoskus jopa mahdotonta. Tämän takia kolopuita voi olla metsässä enemmän kuin on havaittu.
9.1.2 Harvennushakkuu ja uudistushakkuu
Kuusivaltaisten metsien harvennushakkuissa jätetään lehtipuita, haapoja, leppiäja koivuja niin että lehtipuiden osuus runkojen määrästä on vähintään 10
%,
mieluummin enemmän (ks. Kohta 7.1). Harvennushakkuissa kaikki kolopuutjätetään pystyyn.
Kaikkea turhaa lehtipuiden, myös nuorten, raivausta tulee välttää.
Avohakkuualueelta ffito-orava häviää. Pienestä, alle parin hehtaarin haldcuuau kostaliito-orava ei välttämättä kärsi, mikäli pesäpuut eivät satu jäämään hakkuulle, ja mikäli eläimellä on riittävästi sopivaa metsää lähistöllä (alueeffinen tarkastelu, ks.
Kohta 9.3).
Liito-oravan lisääntymisailcana huhtikuun puolivälistä elokuun loppuun tehty hakkuu (ns. kesähakkuu) tuhoaa risupesässä varttuvan poikueen. Hakkuu vaikeut taa myös poilcastenliikkeitäkolopesänsälähinaastossa.
9.2 Hakkuut tunnetulla lifto-oravan pesäpaikallaja sen läheisyydessä
9.2. I Pesä- tai oleskelupaikan tunnistaminen
Tyypillinen ifito-oravametsä on yleensä varttunut kuusimetsä jossa on sekapuusto na lehtipuita, etenkin haapoja. Paras tapavarmistuaifito-oravan oleskelusta on etsiä senriisiryyninkokoisia, keltaisia tai kellanruskeita ulostepapanoita puiden alta.
Papanat kertyvät talven ja kevään mittaan useimmiten suurten haapoj en ja kuusten tyvilleja ovat helpoimmin havaittavissa keväällä maaliskuultaainakesäkuulle saak ka. Niitä voi olla pesäpuuna käytetyn kolohaavan alla satoja.
Suuri määrä papanoita haavan tyvellä on mitä todennäköisimminmerldd puus sa olevasta pesäkolosta, jonka aukon havaitseminen maasta käsin on joskus lähes mahdotonta.
9.2.2 Harvennushakkuu
Liito-oravan pesäpuun välitön lähiympäristö suositefiaan jätettäväksi harventamat ta. Pesäpuun välittömällä lähiympäristöllä tarkoitetaan tässä sitä aluetta joka antaa pesäpuulle näkösuojan (puuston tiheydestä nlippuennoin 5-10 m). Pesäpuun suojak si tulee jättää lehfipuita ja tiheitä kuusiryhmiä.
9.2.3 Uudistushakkuu
Uudistushakkuu onsyytäsuunnitella siten, että ifito-oravan pesäpuu ja sen välitön lähiympäristö jää hakkuun ulkopuolelle. Pesäpuu suojapuineen kannattaa jättää myös uudistusalan reunaan,jolloin tällainen säästöpuuryhmäsäilyyparhaiten pys tyssä voimakkaimmillakin tuulilla. Pesäpuiden tunnistaminen voi olla maastossa vaikeaa, sifiä niitä onjokaisella ffito-oravallauseita,ja vain syksyn ja kevään välisenä aikana pesähaapojen alle kertyy helposti havaittavia keltaisia papanoita. Varminta olisi rajata hakkuu niin, että kolohaavatjäävät hakkuun ulkopuolelle. Varsinkin pie niä (alle 5 ha), muista varttuneista metsistä erillään olevia lito-oravien asuttamia metsiköitä hakattaessa pitäisi ottaa huomioon laajemman metsämaisematason raken teen vaikutukset liito-oravan elinympäristövaafimuksissa.Näitäselvitetään Kohdas sa 9.3.
Uudistushakkuualallejäteftäviksi säästöpuilcsi kannattaavalitaetenkin haapoja ja koivuja pieniin ryhmiin. Säästöpuuttarjoavathilevaisuudessa ffito-oravalle pesä paikkoja, ravintoa ja liikkumisyhteyksiä metsiköstä toiseen. Kolohaavat, mutta mie luumminkailddhaavat, jätetään kuusen uudistusalalla kaulaamatta, jolloin ne kes tävät pystyssä pidempään.
Q
Suomen ympäristö 459Mikäli tiedetään ffito-oravan asustavan suunnitellulla uudistusalueella, on suositel tavana vaihtoehtona muuttaa käsiteltävän metsäkuvion metsänhoitosuunnitelmaa niinettä uudistushakkuun sijasta metsäaluettavain harvennetaan,ja vastaisuudessa kuviotakäsitelläänns.ja&uvankasvatuksenmenetelmin. Näin kuvio pysyy riittävän puustoisena,ja kun lisäksi säästetään lehtipuita ja kolopuita, säilyy varmemmin lii to-oravan elinympäristövaafimukset.
9.3 Alueellinen (metsömaisematason) tarkastelu
Paikallisen luto-oravapopulaatronyksiloiden valiset vuorovaikutuksettoinuvat laa jassa metsamaisematason nuttakaavassa Jo pelkastaan yhden uroksen lukkuma-alue voi olla yli 100 ha (ks Kohta 62) Esimerkiksi 10 uroksen jalO naaraan populaation kayttama alue voi olla metsamaiseman pirstoutuneisuudesta mppuen useita neho kilometreja Yksilo;den vahsten vuorovailcutusten toimwuuden ja lisaantymisen varmistamiseksi naaraat tarvitsevat elinpiireikseen sopivaa kuusivaltaista metsää, kokaiden tulee pystyä liildcumaan naaraiden alueiden välillä ja nuorten eläinten tulee pystyä silrtymään synnyinpaikoiltaan (dispersaali) sekä löytämään omat elin-alueensa. Nuorten ifito-oravien dispersaalimatkat voivathyvinkin ulottua yli 100 km2 alueelle.
Liito-oravanaaraiden lisääntymiseen tarvitsemien kuusimetsiköiden tulee olla riittävän suuria (yli 4 ha). Pienemmät, esimerkiksi taimikoiden ja nuorten metsien eristämät metsiköt eivät näytä yleensä täyttävän ifito-oravan lisääntymiseen tarvit tavia elinympäristövaatimuksia.
Maisematasolla lisääntymiseen sopivan kuusimetsän yhteisen pinta-alan on oltava vähintään 20 % maapinta-alasta, mieluummin enemmän. Nykyisin ongelma na on, että monin paikoin alueen kaildd kuusivaltaiset metsiköt eivät täytä ifito oravan elinympäristövaatimuksia (ks. Kohta 7.1),ja paikoin metsät on pirstottu liian pieniin laikkuihin. Esimerkiksi litin tutldmusalueella (Kuva 4) keskimääräisen kuusimetsälailcun koko oli 7,6 ha (Selonen ym., käsildrjoitus). Kun tätä verrataan kes kimääräiseen ffito-oravanaaraan elinpiirin kokoon (8,3 ha, Kohta 6.3), havaitaan että yhdelle kuusimetsälailculle mahtuu keskimäärin yhden liito-oravanaaraan elinpilri.
Metsiköitä hakattaessa pienenee myös ifito-oravalle tarjolla olevan pesimämetsän pinta-ala, ja samalla naaraiden paikallinen tiheys laskee. Pkstoutumisen lisääntyessä vaarana voi myös olla että nuoret eläimet eivät välttämättä löydä harvassa ja erillään olevia sopivia metsiköitä, vaikka pystyisivätidn liikkumaanmetsiköiden välillä.
Pirstoutuneessa ympäristössä eläinlajin yksilöt elävät joko eriifisissä pienissä osapopulaatioissa tai yksilöt erillään toisistaan. Vaikka elinympäristössä ei tapahtui sikaan muutoksia, osapopulaafiot tai eläinyksilötvoivathävitä tietyltä paikalta luon taisista syistä, esim. petojen, tautien tai muiden ennalta arvaamattomien onnetto muuksienjohdosta. Tyhjentyneiden alueiden uudelleen asuttaminen tapahtuu pää sääntöisesti nuorten eläinten dispersaalin kautta. Pfrstoutuneenldnpopulaafion koko voi pysyä vakaana, jos häviämisiä ja uudelleen asuttamisia tapahtuu yhtä paljon.
Liito-oravapopulaation koko voi kääntyä laskuun, jos alueiden uudelleen asuttami nen ei ole mahdoifista, esimerkiksi ifito-oravan tapauksessa metsän hakkuiden takia.
Liito-oravakannan koon pysymiseksi ennallaan tarvitaan siis myös aina tyhjiä, sopi via metsiköitä, jonne nuoret dispersoivat eläimet voivat asettua. Koska lisääntyvät ifito-oravanaaraat elävät toisiinsa nähden erillisilä elinpiireifiä (ks. Kohta 6.3), nuo ren lito-oravan voi olla mahdotonta asettua pieneen, naaraan jo ennestään asutta maan metsikköön.
Liito-oravakannan viimeaikainen vähenevä suuntaus (ks. Kohta 5) näyttäisi ole van suorassa suhteessa lajffle sopivan metsän pinta-alan pienenemiseen. Alavuden tutkimusalueella sopivan metsän ala pieneni 17 vuodessa 42 %,ja samaan aikaan lii to-oravakanta (naaraiden määrä) väheni 36-40 % (Mäkelä 1999, Liite 7).
Liito-oravan elinpailckavaatimuksissa saattaa olla eroja lajin levinneisyysalueen
en osissa. Pohjoisessaja maaperältään karummiliaalueifia, joifia kuusivaltaisten met sien pinta-ala on luontaisesffldn pieni, korostuu hakkuiden pinta-alaa pienentävä ja metsiköitä eristävä vaikutus.