Kaukoniityt jaheinämaiden nautinta
Koko heinäsato saatiin entisinä aikoina luonnonniityiltä, jotka olivat joka-vuotisen niiton takia ravinteista köyhiä ja heikkosatoisia.Niityistä olikin aina pulaa, ja niin vallattiinjaraivattiin yhä uusia heinämaita varsin kaukaakin. Jär-vien ja jokien laakeat vesijätöt, puronvarret ja monet suotkin olivat kelvollisia niitettäviksi; niiltä tarvitsi vain aika-ajoin raivata pois liikoja pajukoita. Par-haat niityt kylien liepeillä jouduttiin panemaan sarkajakoon, mutta pienet ja etäisemmät niityt olivat yksityisiä, joihin omistaja voi osoittaa oikeutensa rai-vaamalla jaaitaamalla eli samalla tavoin kuin hän menetteli kaskimaitakin val-itessaan. Etäisimpiä niittyjä ei tarvinnut välttämättä edes aidata, sillä kylän karja, joka yhteisen paimenen huomassa varpeilla kuljeskeli, ajettiin ainayöksi kotiin. Varsinaisetkaukoniityt saivat siten olla lehmiltä rauhassa. Pienkarja, lam-paat, vuohet ja vasikat, pyrittiin pitämään saarilaitumilla tai aidatuilla haka-maillakylän lähellä.
Toisin kuin esivalta oli tarkoittanut, entiset eräsijat olivat usein jääneet ul-koniittyinä alkuperäisten erätilojen haltuun sittenkin, kun vanha erätalous,
met-sästys ja kalastus, oli niillä päättynyt. Kaukoniittyjä vuokrattiin ja pantattiin asutuksenedetessä, muttamonet jaksoivatedelleenkäydä monipäiväisillä hei-näntekoretkilläyökunnissa edellistensukupolvien tapaan.
Hevosta ei heinänteossakäytetty, vaan niitetty heinä koottiin rukoihin ja kan-nettiin kuivana takkavitsoilla tai sapilailla latoon, jollaisiaIkaalisissakin raken-nettiin aikaisemmin kuin on luultu. Tiedetäännäet, että Kilvakkalassapaloi 1630 kerralla neljä niittylatoa eräiden karttulaisten huolimattoman tulenkäsittelyn seurauksena.1 Ellei latoa ollut käytettävissä, heinät säilytettiin orsista raken-netuilla haasioilla tai perinteiseen tapaan tiukkaan poljetussa aumassa eli sau-rassa. Niiltä ne sitten kevättalven hyvillä hankikeleillä noudettiin kotiin. On
selvää, ettei taivasalla säilytettyjen heinien ravintoarvo ollut kehuttava, mutta
talviruokinnan tarkoituksena olikin lypsykarjan osalta vain pitää eläimet
mi-ten kuten hengissä. Lehmät olivatkinummessa miltei koko talven, javasta poi-kimisen lähestyessäkevättalvella niiden ruokintaa yritettiin parantaa.
Kun heinänteko oli tapana aloittaa kovin myöhään, heinäkuunpuolivälissä tai vieläkin myöhemmin, korret olivat jo valmiiksi pystyyn kuivuneitaja par-haat ravinteensa menettäneitä, mutta vanha
maatiaiskana
oli vähään tottunutja sai lisäksi ruuakseen olkia sekä terveellisiä lehdeksiä, toisinaan myös hau-detta, vedelläkostutettuja silppuja, ruumenia ym.
Kaukoniityistä ensimmäisenä voidaan mainita suuri Pitäjänneva Kankaan-päässä, linnuntietäkin noin 40 kilometrin päässä Ikaalistenkylästä, joka
omis-ti niitystä huomattavan osan.Lisäksi siellä oli omat sarkansa Kilvakkalan. Sam-ulin, Viljalan, Vatulan ja Vatsiaisten taloilla sekä muutamilla jämijärveläisillä.
Vasta isossajaossa Pitäjänneva siirtyi kankaanpääläisten
omistukseeni
Kolkolla oli vanha osuus Hämeenkyrön Heinijärvellä olevaan Lahvon suo-hon, jonka nimikin osoittaa sillä olleen useitaomistajia (niittylahkot olivat ylei-siä kuten esim. mylly- jakirkkovenelahkot- kansanomaisia osuuskuntiasiis).
Kyynärjärven rannallaKankaanpäässä näkyvät kartalla erillisinä sarkoina Ikaa-listen Rahkolan, Alasen, Kestin jaPappilan niityt.3 Myös Ruhanniittu Karvian-joellaoli vanhoja kilvakkalalaisteneräsijoja, mutta muuttui heidän heinämaik-seen eränkäynnin loputtua samoin kuin heille kuulunut Venesjärvi, Paattikoski ja useat muut.
Aureenlopen kylillä oli heinämaita Kovelahden asumattomalla länsirannal-la ja pohjoisessa Parkanossa asti. Kun vanhoja pantti- ja vuokraniittyjä vaa-dittiin 1620-luvulta lähtienpalautettaviksi alkuperäisille tiloille, syntyi monia oikeudenkäyntejä, jotka arkistoituina valaisevat vanhaa niittytaloutta. Aloite asiassa tuli valtiovallalta, joka pelkäsi tilusten poispanttaamisen heikentävän omistajan veronmaksukykyä.
Vuoden 1625 talvikäräjillä Juho Juhonpoika (Kauppi) Parkanosta määrät-tiin palauttamaan Riitialan Esko Heikinpojalle Härkiniittu, jonka todistettiin kuuluneen Eskon saamaan autiotilaan. Lisäksi Juho Juhonpoikaa sakotettiin niitylle tehdystä vahingosta.4 Kolme vuotta myöhemmin tuomittiin Parkanon Laurikainen luovuttamaan Riitialan Vakerille takaisin kahden aaminalan Mat-kuslammin niitty, jokaoli ollut Laurikaisellakymmenen ruiskapan vuokraa vas-taan. Matkuslammi on Kuivasjärven pohjoispuolella lähes 40 kilometrin pääs-sä Riitialasta -kysymyksessä oli siis todellinenkaukoniitty. Hämeenkyrön Kal-kunmäestäkin on Tevaniemeenkolmisenkymmentä kilometriä, mutta silti
nii-tyt olivat vaihtaneet omistajaa tuomari Jöns Västgöten aikana (1525-60) niin kuin käräjillä mainittiin. Asian vanhuuden ja epäselvyyden vuoksi kihlakun-nanoikeus siirsi sen 1625 laamannille, jonkaratkaisusta ei tiedetä.5
Emännän myötäjäisinä Hämeenkyrön Herttualan Sormuselta 1570-luvulla Sikariin luovutettu Lammaskorven niittykin riideltiin viisikymmentä vuotta
myöhemmin takaisin Frans Isotalolta, koska kuninkaalliset mandaatit
(määrä-ykset) antoivat siihen laillisen mahdollisuuden. Vielä vanhemmasta niittyrii-dasta oli kyse syyskäräjillä
1625.
kun Turdon metsämaja, joka oli jossakin Jä-mijärvellä, koetettiin erääseen 1552 annettuun tuomioon vedoten saada takai-sin järvenkyläläisille. Asian vanhuuden vuoksi se jätettiin sikseen.6Yhtä huonollamenestyksellä vaati Kartun Pekka Olavinpoika helmikuussa 1630 kahden kuormanalan Mooraisten niittyä Jämijärven Yrjö Luukkaanpojalta (Kontilta). Vastaajalla oli esittää tuomio vuodelta 1550, jonka mukaan niitty oli silloin laillisesti ostettu 20 markan hinnasta. Myös karkulaisen vaatimus, joka koski Rämin omistamaa Ainajärven saariniittyä, tuli torjutuksi samoilla käräjillä.7
Olivarsin tavallista, että niitty määrättiinpalautettavaksi alkuperäiselle omis-tajalleen osaksi tai kokonaankin ilman korvausta tai pantin
vastineen
palau-tusta, sillä heinämaan tuoton voitiin arvioida tulleen jovastaamaan
alkuperäi-sen pantin arvoa. Niinpäkun Parkanon Sipi Erkinpoika (Reko) vaati 1630 Rii-tialan Yrjö Heikinpojalta (Kiaselta) kolmen kuormanalan Myllyjoen niittyä, jonka Sipin vanhemmat olivat antaneetKiaselle viiden talarin lainan pantiksi, oikeus teki laskelman: Seitsemässä vuodessa niitty on tuottanut haltijalleen 5
V 2 markkaa
(eli 1 talarin 1V 2
mk), jotenReko velvoitettiin maksamaanKia-selle 3 talaria 2
V 2 markkaa,
milläsummalla
hän saisi niittynsä takaisin.8Heinämittoja
Kuorman asemesta lähteissämme on tavallisestikäytetty nimitystä aarni (åm), jokaheinämittanaon monimerkityksinen jaepätarkka. Pienimmillään aarni tar-koitti pannasta eli sylintäyttä tai taakkaa, jokavoitiin sitoa ristikkäin neljä syltä pitkällä nuoralla. Aaminala oli tietenkin niitty, joka tuotti normaalisti yhden aarnin heiniä. Neljästä aarnista syntyi yksi kesäkuorma jakahdesta
kesäkuor-masta yksi talvikuorma. On laskettu, että kesäkuorman piti painaa 212 kiloa ja sen neljänneksen eli aarnin siis 53 kg. Talvikuorma veti kahdeksan aarnia, noin 425 kg eli 50 leiviskää. Todennäköisesti Ikaalisten maantarkastuksessa
1589 oli kyse enintään talvikuormista eikä esim. sellaisista, joista Ulvilassa kerrottiin 1645, kun väitettiin aarnin tarkoittavan kahta hyvää talvikuormaa.
Kaiken kaikkiaan lienee tässä tyytyminen siihen, että heinäaami oli yhtä kuin hevoskuorma, painoa tarkemmin määrittämättä.(Lähteitä: S. O. Jansson. Mått-ordbok s.
78.
105; Lönnrot, Suomalais-ruotsalainen sanakirja; Suomen kielen etymologinen sanakirja; Mauno Jokipii, Satakunnan historia IV s. 193, 209;Pentti Papunen, Rauman seudun historia I s. 148).
Heinämaat jalaitumet kylittäin
Vanhin yhtenäinen lähde heinäniityistä on vuodelta 1589 säilynyt maantar-kastusasiakirja, jokasisältää runsaasti muitakin tietoja kylien ja yksittäisten vil-jelijöidentaloudesta. Seuraavassa keskitytään vain karjanrehun saatavuuteen.
Niittyjen tuotto arvioitiin Ikaalisissa melko kaavamaisesti pitämällä lähtö-kohtana peltojen kokoa: yksi äyrinmaa (käytännössä tynnyrinala) peltoa edel-lytti kolmea kuorman- eli aaminalaa(vrt. edellä) heinämaata, mutta aivan kir-jaimellisesti tätä arviointia ei noudatettu. Niinpä Jämijärvellä, Ruoko- ja Vih-tiläjärvellä, jossaolikin jovauras karjatalous, arvioitiinniittyjen määräksi neljä kuormanalaa kutakin peltoäyriä kohti. Kurkelassa, Haapimaassa ja Sipsiössä vaihteli niittyjen koko 2-4 kuormanalaan äyrinmaalta. Otaksuttua pienempiin niittyaloihin näyttääolleen syynä se. että talosta oli luovutettu
heinämaita
vuok-ralle tai pantiksi muille. Tämä puolestaan ennakoi tilan autioitumista, ja mo-nien kylien autioluvut olivatkin jo vuoden 1590 vaiheilla hälyttävän suuria.Tarkastuksessa todettiin 35 autiota eli 20 % tilaluvusta, mutta miltei autioita näyttää olleen suunnilleensaman verran. Ikaalistenkinkyliin oli majoitettu myös linnaleiriväkeä, jokaulosmittasipuolen vuoden elatuksekseenpaljon muun ohel-larunsaan parmaksen (pienen aarnin) heiniä jokaiseltamanttaalilta.
Vuoden 1589 maantarkastus heinämaiden osalta1’ Aureen neljännes
Kartun kylä: 7 taloa, laitumet hyvät, heinämaata 66 kuormanalaa.
Kovelahti: 2 taloa joistatoinen autiona, laidunta sopivasti, heinämaata 12 kuor-manalaa.
Kiiala: 4 taloa (16 äyriä jatodennäköisesti noin 48 kuormanalaa heinämaata).
Kun kukaan kylän isännistä ei ollut tarkastuksessa saapuvilla eivätkä muut osanneet tehdä selkoa heidänvarallisuudestaan, jäi luettelo tämänkylän
osal-tapuutteelliseksi.
Höytölä: 8 taloajoista 4 autiona, laidunta sopivasti, niittyjä on pantattuna pois, niistä riidellään Tuomas Kolkon kanssa, savolaiset anastaneet erämaita Kai-rolammilta, heinämaita 45 kuormanalaa.
Riitiala: 8 taloa joista2 autiona, laiduntasopivasti,
savolaiset
ovat anastaneet erämaat ja viljelevät niitä, heinämaita 527
2kuormanalaa.Muumäki:yksinäinen kruununtila, ollut autionakymmenen vuotta,
heinämaa-ta 7
V 2 kuormanalaa.
Parkano: 9 taloa joista yksi autiona, laidunta sopivasti, heinämaita 61 */2 kuor-manalaa.
Heittola: 4 taloa, laitumet kohtalaiset, Simo Viljakalla on meneillä niittyriita kirkonkyläläisten kanssa, erämaitaVuorijärvellä, heinämaita 37
V 2
kuorman-alaa.
Tevaniemi: 6 taloa joista yksi autiona, laidunta sopivasti. Erkki Olavinpoika (Musta) valittaa, että HolgerLarsson (Kiialaan asettunut huovipäällikkö) on ottanut häneltä kaksi kuormanalaa niittyä eikä veroja ole alennettu, vaikka Mustaon joutunut luovuttamaanpeltoakin. Heinämaitakylässä yht. 5 I kuor-manalaa.
Miettinen: 9 taloa joista yksi autiona, laidunta sopivasti. Martti Heikinpoika
on pantannut yhden kuormanalan niityn Leutolaan, myösYrjö Mikonpoika (Vilppo) on pantannut vähän peltoa ja niittyä Matti Haverille. Kylän
erä-maat ovat joutuneet savolaisten haltuun, heinämaitayhteensä 69 kuorman-alaa.
Kallionkieli: 6 taloa joista yksi autiona, laitumet kohtalaiset, heinämaita 43
V 2
kuormanalaa.
Leutola: 2 taloa, laidunkohtalainen, molempien yhteinen yhden kuormanalan niitty annettu pantiksi
Kallionkieleen.
Heinämaita 13 kuormanalaa.Vähä-Röyhiö: 3 taloa, laidunta sopivasti. Laurila on antanut yhden kuorman-alan niityn pantiksi Tapiaiselle, savolaiset ovat vieneetkylän erämaat, hei-nämaita 33 kuormanalaa.
Iso-Röyhiö: 13 taloa joista 2 autiona, laitumetkelvolliset, kolmesta talosta on luovutettu niittyjä pantiksi muille, mm. Olavi Tuomaanpojalle (Pentille);