Neuvottelevuus ja oma harkinta

Tässä tutkimuksessa hyvälle kodin alkoholikasvatukselle annettiin keskustelevan vuorovaikutuksen merkityksiä nuoren ja vanhemman välillä. Myös monien aiempien tutkimusten mukaan vanhemmat pitävät alkoholista nuoren kanssa keskustelemista tärkeänä (ks. suomalaisista tutkimuksista esim. Pirskanen ym. 2016a, 2016b; Raitasalo

& Holmila 2014; Sirola 2004; Yhdysvalloissa Bryant 2013 ja Australiassa Yap ym.

2015).Sawyerin ym. (2018) mukaan useimpien vanhempien mielestä alkoholista keskusteleminen lasten kanssa oli myös luontevaa. Avointen keskustelujen ajateltiin vähentävän alkoholin mystifioimista. Keskustelut olivat usein lyhyitä, epämuodollisia ja käynnistyivät monenlaisissa tilanteissa. Nuorten kasvaessa keskusteluista tuli yksityiskohtaisempia ja ne liittyivät turvallisuuteen. Joskus vanhemmat aliarvioivat nuorten halun keskustella alkoholista tarkemmin. He tarvitsivat tukea siihen, miten aloittaa keskustelu ja mistä puhua nuorelle. Epämuodollinen keskustelu on parempi kuin istutaan ja keskustellaan” -tyyppinen keskustelu. (Sawyer ym. 2018.) Myös tässä tutkimuksessa vanhemmat kuvasivat epämuodollisia keskustelutilanteita nuorten kanssa, paitsi jos vanhempi joutui puuttumaan nuoren luvattomaan alkoholi-kokeiluun tai jos paikalla oli myös viranomainen.

Viime aikoina demokraattinen kasvatus on yleistynyt myös kotien alkoholikasvatuksessa (Pirskanen ym. 2016a, 2016b; Nätkin 2016), mikä saattaa näkyä myös siinä, että alkoholinkäyttöön liittyvät säännöt usein väljenevät perheissä vähitellen, esimerkiksi nuoren ja vanhemman neuvottelujen myötä (ks. Järvinen &

Østergaard 2009, 384–387; Raitasalo & Holmila 2014, 197–200). Vastaavasti tämän tutkimuksen artikkelissa 3 nuoren ja vanhemman välinen suhde ja neuvottelut, sekä vanhemman oma harkinta nousevat vanhempien kertomuksissa keskeiseen rooliin.

Lisäksi alkoholista keskustelemisen aloittaminen nivotaan vanhempien harkintaan.

Useimmat vanhemmat varoittelevat lapsiaan aloitteellisesti alkoholin vaaroista, mutta osa 13–14 -vuotiaiden vanhemmista ei ollut ottanut koko asiaa puheeksi ennen kuin lapsi itse ottaa. Heidän tarkoituksenaan oli olla herättämättä lapsen mielen-kiintoa ennen kuin se muuten heräisi. Paradoksaalista on se, että vanhemmat eivät aina voi tietää, onko lapsi kuitenkin jo keskustellut aiheesta esimerkiksi kavereiden kanssa tai netissä, tai onko hän nähnyt jossakin mietityttämään jäänyttä alkoholinkäyttöä, tai aikooko hän kokeilla sitä vanhemmilta salaa.

Yleisesti asiantuntijat pitävät nuoren kanssa alkoholista keskustelemista tärkeänä.

Siitä muistutetaan myös vanhemmille suunnatuissa alkoholikasvatusmateriaaleissa (Sääskilahti 2006, 85). Pääsääntöisesti tässä tutkimuksessa kaikista positioista tarkastelluissa puhetavoissa pidettiin tärkeänä nuorten kanssa alkoholista

keskustelemista erilaisissa tilanteissa. Tutkimuksesta ei kuitenkaan selviä, onko keskusteluista hyötyä nuorten toimintaan vaikuttamisessa. Yhdysvalloissa keskusteluja tutkineiden Brittnerin ym. (2018) mukaan nuorten alkoholiasenteille sillä on merkitystä, keskustelevatko vanhemmat heidän kanssaan alkoholista. Nuoret, joiden vanhemmat edes joskus keskustelivat heidän kanssaan alkoholista, pitivät harvemmin juomista ”coolina”, kuin nuoret, joiden kanssa vanhemmat eivät keskustele alkoholista. Lisäksi ne nuoret, joiden tekemisiä vanhemmat valvoivat, pitivät ryyppäämistä tai humalahakuista juomista useammin vaarallisena, kuin ne nuoret, joiden tekemisiä vanhemmat eivät valvo. (Brittner ym. 2018.) Tämän tutkimuksen tulokset täydensivät aiempaa tutkimusta sillä näkökulmalla, että keskusteluissa vanhemmat ottavat ja heille tarjotaan monenlaisia positioita. Moni vanhemmista piti tärkeänä alkoholikulttuurin ja alkoholinkäyttötilanteiden selittämistä nuorelle. Vanhemmat kertoivat siitä, että näkemys samasta juomistilanteesta saattoi olla nuorella ja vanhemmalla erilainen. Myös aiemman tutkimuksen mukaan nuoret ja vanhemmat käsittävät alkoholinkäyttötilanteiden sopivuuden tai haitallisuuden samansuuntaisesti, mutta nuorilla oli hieman tiukempi suhtautuminen humalajuomiseen kuin aikuisilla (Simonen ym. 2017).

Tässä tutkimuksessa vanhemmat korostivat kasvatuskäytännöistään kertoessaan enemmän omaa harkintaansa kuin esimerkiksi asiantuntijoiden ohjeita. Vanhemmat myös nimesivät alkoholikasvatukseen velvoittaviksi tekijöiksi enemmän sisäisiä tekijöitä (esim. rakkaus lapseen, vastuuntunto) kuin ulkoisia tekijöitä (laki, asiantuntijoiden ohjeet tai muiden vanhempien mielipiteet). Tulos on samansuun-tainen kuin esimerkiksi Henriksenin (2012) Norjassa ja Rodin (2012) Tanskassa toteutettujen tutkimusten tulokset vanhempien tavoista soveltaa ikärajoja omien prioriteettiensa mukaan sekä Gilliganin ym. (2014) tulokset, jossa henkilökohtaisilla normeilla oli suuri merkitys siinä, tarjotaanko alaikäiselle alkoholia kotona tai miten suhtaudutaan hänen juomiseensa kodin ulkopuolella. Myös Furedi (1997) on toden-nut vanhempien suhtautuvan yleisestikin kriittisesti asiantuntijatietoon ja arvostavan vastuullista ja harkitsevaa käytöstä sekä itsehillintää (Furedi 1997, 147–150.)

Tässä tutkimuksessa vanhemmat myös erottautuivat puhetavoillaan sellaisista kasvatuskäytännöistä, joita he eivät hyväksy. Usein kyse oli ääripäistä erottautumisesta. Ratkaisuna pidettiin omaa harkintaa. Artikkeleissa 3 ja 4 vanhemmat itse antoivat melko hallitun kuvan omasta vanhemmuudestaan: he kertoivat toimivansa haluamallaan tavalla ja vain muutama mainitsi ulkoisen painostuksen. Myöskään aiempien tutkimusten perusteella vanhemmat eivät ole täysin samaa mieltä asiantuntijoiden antamista suuntaviivoista alkoholikasvatukselle (ks. esim. Australiassa Jones 2015,7; Tanskassa Järvinen & Østergaard 2009 sekä Rod

2012). Australialaisten vanhempien mielipiteitä asiantuntijasuosituksista tutkineen Yapin (2015) mukaan vanhemmat pitävät useimmiten tärkeänä alkoholista nuoren kanssa keskustelemista. Hieman harvempi on samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa siitä, millainen lapsen ja vanhemman välinen suhde tukee alkoholikasvatusta tai miten vanhempien tulisi suhtautua alaikäisten juhliin. Vain hyvin harva oli samaa mieltä asiantuntijoiden kuvauksesta kodin sääntöjen tekemisestä lapsen kanssa ja niiden sopeuttamisesta lapsen kypsyystasoon ja vastuullisuuteen. Useimmat ymmärsivät vanhempien vastuullisen esimerkin tarpeellisuuden, mutta kolmannes arvioi, ettei siitä ole hyötyä, ellei samalla myös tarjoa alkoholia alaikäiselle kotona, opettaen kohtuukäyttöä. (Yap ym. 2015.) Viimeksi mainittu logiikka toistuu useissa tutkimuksissa. Alaikäisille tarjoamista ei suositella, mutta käsitys sen hyödystä säilyy sitkeästi maallikkokäsityksissä ja arkikeskusteluissa.

Vanhempien oman harkinnan käyttäminen näkyy myös esimerkiksi alkoholiin liittyvien ikärajojen noudattamisessa. Tässä tutkimuksessa säännöt näyttivät monessa perheessä väljenevän nuoren kasvaessa. Vanhemmilla oli itse määriteltyjä syitä tarjota alkoholia esimerkiksi rippijuhlan, vanhojentanssien tai koulun päättäjäisten kunniaksi. Myös aiemman tutkimuksen perusteella vanhemman salliman alkoholin-käytön aloitusikää perustellaan esimerkiksi lakisääteisillä ikärajoilla, perinteisellä rippikouluiällä tai modernilla ajatuksella lapsen itsehallinnasta, riippumattomuudesta ja yksilöllisestä kypsymisestä (Henriksen 2012). Omaa harkintaa korostavissa puhetavoissa se, millaisen alkoholikasvatuksen lapsi tai nuori kotona saa, riippui paljon vanhempien kasvatuskäytännöistä sekä perheen tavoista elää arkea ja juhlaa.

Tämä tutkimus tukee Pirskasen ym. (2017) ja Tigerstedtin ym. (2016) havaintoja siitä, että lapsi ja nuori tutustuvat kodissaan perhekulttuurinsa mukaisesti alkoholinkäyttötapoihin, -välineisiin, -sanoihin ja -kuvastoon.

Tässä tutkimuksessa vastuullinen harkintakyky yhdistettiin usein hyvään vanhemmuuteen. Tällä saattaa olla yhteyttä siihen, että verkkokeskustelijat ja vanhemmat ovat kuulleet perinteiseen tutkimukseen pohjautuvia, hyvää vanhemmuutta kuvaavia periaatteita. Esimerkiksi perinteiseen vastuullisen vanhemmuuden ihanteeseen liitetään sisältäpäin ohjautuvuus (Riesman 1961), sekä vanhemman lämmin ja rajoja tarjoava suhtautuminen lapseensa (Baumrind 1966;

Maccoby 1983). Perinteet ovat murtuneet ja vanhemmuuteen liittyvä tieto monipuolistunut. Samalla kun valinnanvapaus on kasvanut, on herännyt kiistoja sopivasta vanhemmuudesta, ja perinteisten, ulkopuolelta määrittyvien arvojen sijaan arvostetaan vastuullista ja harkitsevaa käytöstä sekä itsehillintää (Furedi 1997, 147–

150.)