Vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin seurauksena Yhdysvaltain ja Europan keskuspankit ottivat käyttöönsä epätavalliset rahapolitiikan keinot vakauttaakseen markkinoita ja stimuloidakseen ta-loutta. Keskuspankkien rahapolitiikan tavoitteena oli saavuttaa matala ja vakaa inflaatio, joita tavoi-teltiin lyhyen aikavälin korkomuutoksilla liikepankeille laskettavien keskuspankkivarantojen määrän avulla. Vaikka nämä keskuspankin käytännölliset toimet saavuttivatkin matalan ja vakaan inflaation, se ei estänyt varallisuushintakuplan muodostumista finanssimarkkinoilla. Finanssikriisin ytimessä keskuspankkien tavanomainen rahapolitiikka ei ollut tarpeeksi riittävä stimuloimaan talouskasvua.
Koska keskuspankit eivät pysty laskemaan nimelliskorkoa negatiiviseksi, he joutuivat turvautumaan epätavallisiin toimiin. Keskuspankin epätavallisia toimia on useita ja ne voivat pitää sisällään esimer-kiksi keskuspankin inflaatiotavoitteen muuttamista tai negatiivisen ohjauskoron implementointia.
Kuitenkin yleisin epätavallinen rahapolitiikan keino on keskuspankin taseen kasvattaminen. Esimer-kiksi finanssikriisin aikaan Yhdysvaltojen keskuspankki osti asuntovakuudellisia arvopapereita, mikä
tarkoitti keskuspankin omistavan enemmän varallisuutta samalla nostaen omaa tasettaan. Tämä fi-nanssimarkkinoita elvyttävä toimenpide tarjosi myös likviditeettiä markkinoille ja samalla auttoi suo-raan madaltamaan asuntolainojen korkoja, mitkä auttoivat talouden elpymisessä. Näiden arvopape-reiden oston lisäksi Yhdysvaltain keskuspankki pyrki vaikuttamaan ei-standardoituihin korkoihin myymällä valtion lyhytaikaisia velkakirjoja ja vastaavasti ostamalla myydyillä rahoilla pitkäaikaisia valtion velkakirjoja. Koska keskuspankin ostot ja myynnit olivat suuruudeltaan samansuuruisia, näillä toimilla ei ollut vaikutusta keskuspankin taseeseen. Pitkäaikaisten valtion velkakirjojen osto-ohjelman avulla, näiden velkakirjojen hinnat nousivat samalla laskien pitkän aikavälin korkoja.
(Joyce, Miles, Scott & Vayanos, 2012).
Yleisin epätavallisen rahapolitiikan keino on ns. määrällinen elvytys tai QE (quantitative easing), mikä otettiin ensimmäiseksi käyttöön deflatorisessa Japanissa 1990 -luvulla asuntomarkkinoiden kuplan puhjetessa. Tavanomaisella rahapolitiikalla pyritään vaikuttamaan lyhyen aikavälin korkoihin avomarkkinaoperaatioiden avulla. Ostamalla tai myymällä arvopapereita pankkijärjestelmältä, kes-kuspankki voi vaikuttaa hallinnoimiinsa kassareserveihin. Normaalisti muutokset kassareserveissä ovat puhtaasti sivutuote keskuspankin toiminnassa eivätkä siten ole itsessään merkittäviä yleisen ra-hapolitiikan tavoitteiden kannalta. Japanin keskuspankin tavoitteena oli ostaa valtion arvopapereita pankkisektorilta ja siten tehostaa pankkien kassareservejä, jolloin suuremmat reservit parantaisivat lainan laajempaa käyttöä taloudessa ja ajamalla omaisuusluokkien hintoja ylöspäin poistaen deflato-riset ajureita. USA:n ja EU:n keskuspankit ovat seuranneet Japanin keskuspankin mukaisia toimia, mitkä ovat johtaneet heidän taseidensa merkittäviin kasvuihin, on näiden keskuspankkien määrällis-ten elvytyksien ja muiden epätavallismäärällis-ten toimien välillä kuimäärällis-tenkin merkittäviä eroja. Yhdysvaltojen keskuspankki on ostanut USA:n valtion velkakirjoja sekä huomattavia määriä valtion eri virastojen liikkeelle laskemia velkakirjoja. Vastaavasti Euroopan keskuspankin määrällinen elvytys ja taseen kasvu on syntynyt ns. takaisinosto -ohjelmalla, missä Euroopan keskuspankki ostaa liikepankeilta erilaisia lainoja vakuutta vastaan. Euroopan keskuspankin elvytystoimet poikkeavat aikaisemmasta kirjallisuudesta, sillä euroalueen haasteet olivat hyvin erilaiset kuin mitä todistettiin Yhdysvalloissa tai Englannissa. Erityisesti haasteita aiheuttivat euroalueeseen kuuluvien ongelmamaiden talletus-paot, kun näiden maiden tallettajat nostivat varallisuuttaan pois pankeista ja siirsivät niitä toisen eu-romaan pankkeihin. Tämä aiheutti suuren epätasapainon ja likviditeettiongelman Euroopan pankkien välillä. (Joyce, Miles, Scott & Vayanos, 2012).
Vastauksena pitkittyneeseen matalan inflaation jaksoon, Euroopan keskuspankki ilmoitti tammi-kuussa 2015 laajennetusta velkakirjojen osto-ohjelmasta, jonka tarkoituksena oli nostaa inflaatio
jäl-leen keskuspankin asettamaan tavoitteeseen. Tämän osto-ohjelman koko oli 60 miljardia kuukau-dessa maaliskuusta 2015 aina syyskuuhun 2016 asti, jota kuitenkin myöhemmin laajennettiin usealla eri tavalla. Ostettavien velkakirjojen yhteissummaksi euroalueelta tulisi tällöin olemaan yli biljoona euroa, mikä vastaisi noin 15 % koko euroalueen bruttokansantuotteesta. Euroopan keskuspankin el-vyttävien ostojen tarkoituksena oli stimuloida taloudellista aktiviteettia madaltamalla vieraan pää-oman kustannusta yrityksille ja kotitalouksille. (Koijen, Koulischer, Nguyen & Yogo, 2017).
Yhdysvaltain keskuspankki sääti useita koronlaskuja sitten tammikuun 2008, vastatakseen meneil-lään olevaan subprime-kriisiin. Liittovaltion tavoitekorko oli laskettu vuoden 2008 alusta 4,25 pro-sentista 2009 loppuun mennessä tavoitevälille 0–0,25 prosenttiin. 2008 ensimmäisellä puoliskolla, USA:n ensimmäisten korkojen laskun myötä spekulaatiot Euroopan keskuspankin koronlaskusta yl-tyivät, koska globaalin finanssikriisin ongelmat ulottuivat myös Atlantin toiselle puolelle. Aluksi vas-tahakoinen Euroopan keskuspankki jopa nosti korkoja heinäkuussa 2008 25 peruspisteellä, mutta lo-kakuussa 2008 Euroopan keskuspankki suoritti ensimmäisen 50 peruspisteen koronlaskun. Keskus-pankin ensimmäinen koronlasku oli puhtaasti hintavakauden riskien kasaantuminen. Euroopan kes-kuspankin seuraavat koronlaskut ajoittuivat 2008 loppuvuodelle sekä 2009 alkuun laskevien inflaa-tiopaineiden ja kyselyihin perustuvien taloudellisten sentimenttien laskuun. Tällöin puolen vuoden aikana, Euroopan keskuspankki laski ohjauskorkoa kaikkiaan 325 peruspisteen verran. EKP painotti korkopolitiikan ja likviditeettiin liittyvillä operaatioilla olevan eri tavoitteet; korkotasoon liittyvät päätökset liittyivät inflaationäkymiin, kun taas likviditeetin parantamisella pyrittiin vaikuttamaan ra-hamarkkinoiden tilanteeseen ja niiden sujuvaan toimintaan. (Klose, 2011; Gerlach & Lewis, 2014).
Joukko eurooppalaisia keskuspankkeja asetti ohjauskorkonsa negatiiviseksi, tavoitteenaan stimuloida taloutta ja kannustaa vieraan pääoman hankkimiseen tekemällä rahan pitäminen kalliiksi pankeille.
Negatiivisen ohjauskoron myötä myös joidenkin vakaimpien Euroopan valtioiden joukkovelkakirja-lainat laskivat myös negatiiviseksi, joka on seurausta todella alhaisesta inflaatiosta sekä varallisuuden hakeutuminen turvallisempien sijoituskohteiden joukkoon joukkovelkakirjojen osalta. Negatiivinen korko voi auttaa tehostamaan maan vientiä heikentämällä valuutan arvoa ja vastaavasti parantamalla lainaamista sekä kotimaista kysyntää luottoehtojen hellittäessä. Normaalisti liikepankit pitävät talle-tuksia keskuspankeissaan esimerkiksi kassareservivaatimuksien takia, jolloin keskuspankit maksavat heille korkoa näistä talletuksista. Tavallisissa olosuhteissa liikepankit pyrkivät minimoimaan ylimää-räisiä rahavarantojaan, koska keskuspankkien heille maksamat talletuskorot ovat tyypillisesti alle markkinakorkojen. Finanssikriisin epävarmoina aikoina sekä erittäin matalan korkotason takia, useat pankit pyrkivätkin pitämään suurempia rahavarantoja keskuspankkien tileillä karttaakseen
markki-noiden kohonnutta riskiä sekä yksinkertaisesti tuottavien sijoitusmahdollisuuksien puuttumista. Ne-gatiivisen koron myötä Euroopan keskuspankki veloittaakin pankkien talletuksia, minkä avulla EKP pyrki lisäämään liikepankkien antolainausta yrityksille ja kuluttajille tavoitteenaan edelleen stimu-loida finanssimarkkinoita. Kaiken kaikkiaan epätavalliset toimenpiteet keskuspankkien politiikassa auttoivat ajamaan likviditeettiä välitysketjun kautta lopullisille lainanottajille eli yrityksille ja kotita-louksille. Keskuspankin toimet vaikuttivat luotonannon ja taloudellisen toiminnan elpymiseen, joiden avulla odotettiin saavutettavan alle kahden prosentin kestävä inflaatiotaso. (Stakic, 2016).