Lehmä tuotti eniten, hevonen oli kallein, muu karja tuli sitten. Vailla arvoa eivät silti olleet lampaat, vuohet, siat,siipikarja eikä harvinaisempikaan kokeilu. Ne an-toivat tärkeän lisänsäperheviljelmien toi-meentuloon.
Lampaiden määrä kasvoi puolella 75 vuodessa (1805 —80). Vuonna 1880 niitä summattiin olevan Suur-Huittisissa miltei 9000. Viljelmää kohti laskettunalampaita oli Huittisissa jaVampulassa 9.3, Kauvat-salla hieman vähemmän(8.9) ja Keikyässä vähiten (n. 6—7). Suurtiloilla Sammun Takkulalla ja Kalliokorvella, Punolan Jen-kalla sekä SalmenojanKaritsalalla ja Iso-Tuovolalla oli kullakin satakunta lam-masta.
Lampaanpito heikkeni tasaisesti 1880-luvulta 1910-luvun puoliväliin asti.
Vähennys oli 1880—1910 noin kolmasosa Huittisissa, muilla alueilla hieman sitä pienempi.62 Äetsään 1897 perustettu vil-lakehruutehdas ei lisännyt näillä seuduin lampaiden lukua, sillä kotimainen villa oli huomattavastikarkeampaa kuin ulko-mainen.
Lampaiden tuotto ei sanottavasti nous-sut. Yhdestä eläimestä saatiin yhä 1860-luvunpuolimaissasama pari naulaa villaa vuodessa kuin sata vuotta aikaisemmin.63
Kuttuja Kauvatsan Piilijoenmaalla 1900-luvun alussa. Martti Knuutilan kok,
Isäntäyhdistyksessä keskusteltiin 1897 keinoista, joilla voitaisiin parantaa maa-kunnan lammasrotua, mutta muuten lam-paat joutuivatelämäännavetan varjossa.64
Tyrvään—Kiikan kuttualue ulottui vah-vana Kauvatsalle ja Keikyään, heikkona Huittisiin ja Vampulaan. Vuonna 1880 Suur-Huittisissa oli 520vuohta, joistatuli viljelmääkohti Kauvatsalla 1.3,Keikyässä
0.8, Huittisissa 0.3 ja Vampulassa 0.2.
KauvatsanKuoppakoskella oli36 ja Kulk-kilan Suutarissa 30 vuohta. Kuttujen
määrä laski välillä, mutta kohosi 1900-lu-vun alussa taas 1880-luvun tasolle ja 1910-luvunpuolivälin jälkeensen ylikin.
Vuohi ei ollut enää 1900-luvun alussa suurtilojen eläin. Se ei tuonut tarpeeksi rahaa.65 ”Ei ne (kutut) taloisa niin paljo ol-luin mut semmottilla jollai, töllisä niitä oli”, muisteli 63-vuotias Frans Kuusisto v.
1939vuohenpitoa. Maukkaan ja
hampais-sa natisevan juuston takia kuttuja pidet tiin.66
Suur-Huittisissa sikojen määrä suunnil-leen kaksinkertaistui reilussa viidessä-kymmenessä vuodessa (1826—80). Vuon-na 1880 sikoja oli yhteensä 976päätä. Eri alueiden kesken ei 1880 ollut suurtakaan eroa. Huittisissa tuli viljelmää kohti kes-kimäärin 1.1 röhkivää, Vampulassa 1.0
sekä Keikyässä ja Kauvatsalla 0.9.
Erityi-sen paljon sikoja oli tuolloin Ojanperän Mattisessa (35), kun suurtilat jäivätalle kahdenkymmenen (Takkula 18, Iso-Pap-pila 13, Punolan
Jonkka
10).Seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana (1880—1910) Suur-Huittisten sika-luku lisääntyi 3.5-kertaiseksi. Kasvu oli suurinta Huittisissa (301 %), sitten Vam-pulassa (204 %), Kauvatsalla (178 %) ja Keikyässä (167 %). Nousu osui
vuosi-sadan vaihteen jälkeiseen aikaan, sillä 1880—1900 määrällinen lisäys jäi 20 pro-senttiin. Asukasta kohti laskettuna kasvu ei ollut kovinkaan mahtava. Suur-Huitti-sissa oli 1880 0.1 sikaa/asukas ja 19010.2/
asukas. Erikoistumista oli näkyvissä ky-synnän lisääntyessä. Vuonna 1910 Raija-lan Pelto-Laurilassa oli jo 171 sikaa,
Kivi-rannassa 37. Siankasvatus tehostui edel-leen 1910-luvulla.67
Viime vuosisadan lopun siat olivat lurppakorvaisia, suomalaisia jahyvin kar-vaisia, joten harjaksia riitti. Ne saivat elää
jopamuutamanvuodenvanhoiksi; teuras-tuksella ei ollut kiirettä. Siat olivat talven puutteellisissa suojissa ja huonolla ruo-kinnalla. Kesällä niillä oli vapaata.
Jokai-sellakylällä oli suuret aitaukset eli kujat, joihin talot laskivat sikansa. Omat elikot tunnistettiin korviin lovetuista merkeistä.
Siat hajoittivat aitoja pyrkiessään peruna-ja ruismaalle. Pahimmat yksilöt saivat länget kaulaansa. Kun vilja oli korjattu, avattiinkujien veräjät. Tämän jälkeen siat saivat kulkea missä halusivat.
Joutilaat
niistä olivat vapaina koko talven. Niiden ravintona oli "perävilja”, viskuujäte, jane suosivat talvella varsinkin tallitunkiota, missä oli lämmin maata jamistälöysi ra-vintoa. Teurassiat olierotettu jo
syyskuus-sa muiden joukosta. Ne pantiin erikois-ruokintaan.68
Vapainaraitilla kulkevat siat olivat var-haisia ympäristöongelmia. Siihen puutut-tiin 1880-luvulla entistä tiukemmin.
Niiltä kiellettiin laidunoikeus toisten mailla Kauvatsalla 1884, maanteillä Huit-tisissa 1887, missärajoituksia vaativat eri-tyisesti säätyläiset ja kauppiaat, ja Vam-pulassa 1888. Huittisissakuntakokouksen päätös syntyi tiukan äänestyksen ja ku-vernööriin valittamisen kautta. Vampu-lassa kiinnitettiinrangaistaessa huomiota
teon tahallisuuteen. Siellä rajoitettiin myös muun karjan laiduntamista
maan-teillä,69 mutta ilmeisesti tämä ei onnistu-nut, koska Huittisten nimismies kirjoitti
1894piiristään:70
”Se onpaikkakunnalla ollut vanha juur-tunut tapa eritoten tilattomilla, että maantiereunat pidetään yhteisenä
kar-janlaitumena, jamonta haittaa on saatu kärsiä ja vaikea on saada yleisöä
luopu-maantästä tavasta.”
Ongelma säilyi lientyneenä 1900-luvun ensi vuosiin asti.71 Tulevien suursikaloi-den aiheuttamistaympäristöhaitoista syn-tynyttä polemiikkia tavallaan ennakoi kartanonomistaja Felix Randelinin 1899 esittämä epäilys siitä, että Särkimyssillan kupeeseen suunniteltu meijeri ja sikala saattaisivat pilata Punkalaitumenjokea.
Kruununvouti kehotti
kunnallislautakun-nan esimiestä valvomaan, että terveyden-hoitolainmääräyksiänäiltä osin noudatet-taisiin.72
Huittisten Osuusmeijeri Oy:n yhteyteen
perustettu sikala kasvoi alueellaan huo-mattavaksi laitokseksi. Vuoden 1912 lo-pussa siellä oli 96 sikaa.73Kauvatsalla oli sikala jo 1887 rakennetun yhtiömeije-rin kylkiäisenä, ja se pysyi myös osuus-meijerissä vuoteen 1912 asti. Vanhan maatiaiskannan parantamista varten sin-nehankittiinyorkshire-rotuisia siitossiko-ja, joistaKauvatsalla yhä puoli vuosisataa myöhemmin ollut sikakanta suureksi osaksi oliperiytynyt. Muutamanavuotena
osuusmeijerin sikala saattoi lähettää york-shireporsaita satamäärin Länsi-Suomeen aina Kokkolaan asti. Sioille syötettiin kuorittuamaitoa, joskaanse ei aina
tapah-tunut napinatta. Joppi olisi kelvannut myös ihmisille.74
Huittisten Isäntäyhdistys kävi 1898 kes-kustelua tuottoisamman sikakannan saa-misesta pitäjään ja päätyi siihen
tulok-seen, että olisi edullista risteyttää maa-tiais- jayorkshirerotu. Vielä 1907 sianhoi-don taso todettiin kuitenkin varsin puut-teelliseksi.75 Randelinien omistama Huh-kolan kartano aloitti 1915
järjestelmälli-sen kokeilun sikatalouden kohottamisek-si. Tässä eläinlääkäriI. Nymanin suunnit-telemassa tutkimuksessa todettiin, että edullisinteurasikä oli seitsemän
kuukaut-ta jaettä kalliin ohransyöttäminen sioille oli kannattavaa. Kartanon vanha suoja jouduttiin korvaamaan uudella, jotta päästiin siihen 60—70 siankantaan, joka Huhkolassa oli v. 1917.76
Teurastusmenetelmätsäilyivät ennallaan.
Siat pantiin lihoiksi joulun alla, aina ker-rallaan talon koko vuoden tarve. Penkki-lahtauksessa ei sikaa tainnutettu, koska veren uskottiin näin juoksevanparhaiten pois. Teurastus tapahtui pistämällä veit-selläsuoraan sydämeen. Kiljuvien sikojen katseleminen oli tuolloin pikkupoikien mielipuuhaa.77
Iso karja lehmät, sonnit, mullit ja he-voset tainnutettiin ensin iskullaotsaan,
minkä jälkeen veri laskettiin pois. Pie-nemmiltä eläimiltä, kuten vasikoilta ja lampailta, aukaistiin kurkun pääsuonet ennen veren päästämistä.78
Kun sika oliteurastettu, se pantiin vartaa-seen jakorvennettiin oljilla. Päät jasorkat kaltattiin kuumalla vedellä. Verestä teh-tiin makkaraa. Lihat pantiin tiinuihin vahvassa suolassa. Toisissa taloissa oli
ta-pana säilyttää lihoja näin yli vuodenkin.
Liha syötiin mielellään sellaisenaan suo-lalihana. Maukkaimmillaan se oli kesällä ruisleivän päällä, piimä painikkeenaan.
Kaikki osatkäytettiin. Tali oli ihrakakkui-na soveliasta saapas-, kärry- ja valjasras-vaksi.
Jouluna
pantiin ”plusi plösöttä-mään” hyvää tuoksuaan. Plusi oli tehtysulasta talista, jolla täytettiin lehmän kurkkutorven pätkä. Keskellä olevan puu-tikun ympärille kierrettiin palamiselle tarpeellinen villalanka.79
Kananhoito eneni miltei yhtä jalkaa sika-talouden kanssa. Kasvu vauhdittui
1890-luvulta lähtien. Vuonna 1880 Suur-Huitti-sissa oli 1660 kanaa, mikä
lisääntyi
vuo-teen 1890 tultaessa 22 %, mutta 1900 ka-noja oli yli kaksinkertaisesti 1880 verrat-tuna (3685). Nousu jatkui tasaisena1900—20 ja oli hieman suurempaa kuin väkiluvun kasvu. Vuonna 1880 asukasta kohti oli keskimäärin 0.1 kanaa, v. 1900 0.3. Eri osa-alueiden kesken ei ollut mai-nittavia eroja. Varsin lukuisasti ei siipi-karjaa pidetty missään taloudessa.
Par-haissakin oli vuosina 1880—1920 vain 30—70 kanaa. Muustasiipikarjasta elätet-tiin joissakin taloissa satunnaisesti muu-tamaa hanhea. Pitkäaikaisinta perinnettä edusti tässä suhteessa Huittisten Iso-Pap-pila.80
Satakunnan Maanviljelysseuran siipi-karjanhoidonneuvoja antoi apuaan
1900-luvun alussa alan harrastajille. Hän laa-ti mm. 1909 Huittisiinkasvattajille kana-lasuunnitelmia, jotka ainakin viides-sä kohteessa toteutettiin.81 Pisimmälle
järjestelmällisessä kananhoidossa pääs-tiin kenties Kauvatsalla, minne
paikalli-nen maamiesseura ryhtyi jo 1907 perus-tamaan munanvientiosuuskuntaa. Ku-vernööri vahvisti sen säännöt 1913. Pit-kään se ei kuitenkaan jaksanut toimia, silläse täytyi herättää henkiin 1920-luvul-la, jolloin myös muilla osa-alueilla ryh-dyttiin vastaaviin hankkeisiin.82
Nauta, hevonen, lammas, vuohi, sika ja siipikarja olivat jokapäiväistä elantoa,
muut eläimet harrastusta jakokeilua.
Huittisten nimismies kertoi 1894
pii-ristään, ettei siellä ollutainoatakaan hoi-dettua mehiläisyhdyskuntaa. Hän piti tätä alaa seudulla "varsin tuntemattomana”.83 Kesällä 1902 Huittisten Isäntäyhdistys katsoi sitten tarpeelliseksi järjestää
me-hiläishoitokurssin. Se toteutettiin Suo-men Talousseuranavustuksella jasen yh-teydessä luennoitiin aiheeseen sopivasti myös puutarhanhoidosta. 84 Vuonna 1920 Suur-Huittisissa oli alun kolmatta sataa
mehiläisyhdyskuntaa.
Kaninhoidosta on ensimmäiset tiedot vuodelta 1914 Kauvatsalta. Asioitsija K.
V. Nissilä tuotti silloin suoraan Etelä-Ruotsista ison määränoinaskaneja ja
pys-tyi vielä samana vuonna myymään niiden poikasia.85 Kovin laajaksi tämä yritystoi-minta ei lienepaisunut, vaikka kanien ah-keruus oli sitä edistämässä. Kun sitten eläinlääkäri
John
Engdahl osti 1917lapin-ukolta poron ajovehkeineen Lauttakylään,
se oli pelkkää ajanvietettä. Ukko onnistui myymään Kokemäelle jopa kolme sar-vipäätä.Kauppaan sisältyi ajo-opetus.86 Käsiteltävän ajanjakson
loppukaudelle
1910-luvulla painoi raskaan leimansa en-simmäinen maailmansota. Karjalta lop-puivat rehut, niin että oli pakko mennä miltei hätäteurastuksiin.87 Suurten
eläin-ten lehmien jahevosten määrä vähe-ni, mutta niukempaan ravintoontyytyvän pienkarjan pääluku lisääntyi. Ihminen mukautui jamukauttikarjansakin elineh-tojen muuttuessa.