Kasvinviljelyssä tapahtunut muutos re-huntuotannon hyväksi tähtäsi kannatta-mattomaksi käyneen leipäviljan korvaa-miseen maidolla,voilla ja juustolla. Kehi-tyksentoisessapäässä olitunnetun maata-lousmiehen Östen ElvinginKuopion näyt-telyssä 1906 kärjistämä teesi, missä hän
julisti,etteimaanviljelijäpääse
rahapulas-taan, ennen kuin viimeinenkin miskuhi-las oli hävinnyt pelloilta.1 Muutoksen al-kukohta ajoittuu 1870-luvulle. Sen ja El-vingin teesin väliin sijoittuu sekä ajalli-sesti että aatteelliajalli-sesti huittislaisen maan-viljelijänReinhold Ytin 1899esittämä aja-tus, että pitäjän torppien kuntoa tuli ko-hentaa parantamalla niiden mahdolli-suuksia karjanhoitoon. Hän lähti siitä käytännön periaatteesta, jonka mukaan viljanviljely soveltui suurtiloille ja ko-tieläintalous pientiloille.2 Tätä linjaa Suur-Huittisissa sitten seurattiin: maitoti-lin pullistellessakaan ei hylätty viljaa.
Karjanhoidon tasoa pyrittiin kohottamaan määrällisin jalaadullisin keinoin.Karja ei enää ollut peltoviljelyn välttämätön lisä, lannanluovuttaja, vaan siitä tuli oma ja-lostussektori maatalouteen.
Kun kokonaiskarja muutetaan nautayk-siköiksi, tilastot kertovat, että
peltoalal-taan laajimmilla tiloilla oli eniten karjaa.
Näin saattaa olettaakin. Huittisista ja Vampulasta voi poimia 1900-luvun al-kuun mennessä reilusti kymmenen tilaa,
ennen kuin tullaan sille tasolle, jolle si-joittuivat Kauvatsan ja Keikyän suurim-mat karjataloudet. Asukasta kohti lasket-tuna ei osa-alueiden kesken ollutmuuten mainittavaaeroavuutta, paitsi ettäKeikyä
jäi jonkinverran toisista. Väkilukuun suh-teutettuna nautayksiköiden määrä pysyt-teli 1880—1920 jokseenkin vakaana (0.9—1.1 ny/asukas). Peltohehtaarille ar-vioitunakarjaa oli runsaimmin Kauvatsal-la, mutta siellä oli maa-alasta suhteellises-ti vähemmänviljeltynä kuin Huittisissa ja Vampulassa. Pellon vähäisyyden ja karjan paljouden keskeinen verrannollisuus näkyy erityisesti lehmänpidossa: pelto-hehtaaria kohti oli 1880—1920 eniten leh-miä Kauvatsalla, sitten Keikyässä. Vam-pulassa oli tällä tavoin laskettunav. 1901 toiseksi vähiten lehmiä koko läänissä.3
Suur-Huittisissa oli 1820-luvullan. 5 200 nautaa. Samaa määrää lähenneltiin yk-sistään emäkirkolla 1880-luvullaja vuosi-sadan vaihteessa se jo siellä ylitettiin.
Lypsylehmien luku kasvoi puolessa vuo-sisadassa, 1820-luvulta 1870-luvulle, noin 75 prosenttia. Peltovaltaisimmassa Vampulassa kasvun rajat saavutettiin
no-peimmin, sillä vuosina 1880—1910 lypsy-lehmien määrä lisääntyi emäkirkolla 69
%,Kauvatsalla 62 % ja Vampulassa 36 %.
Epävakaisina 1910-luvunloppuvuosina ei kasvua juurisaavutettu.
Vuoden 1901 tilaston mukaan Kauvat-san ja Vampulan ruokakunnista suunnil-leen puolet omisti I—s1—5 lypsylehmää, Huittisissa jaKeikyässä tähän joukkoon mahtui 41 prosenttia ruokakunnista. Ko-konaankarjattomia ruokakuntia oli eniten viimeksi mainitulla alueella(47 %), mikä johtui Lauttakylän taajamasta ja Äetsän teollisuusalueesta, kun niitä oli
Kauvat-salla vastaavasti 40 % ja Vampulassa 36
%.Kauvatsalla ei ollutyhtään yli kolmen-kymmenen pään lehmikarjaa. Huittisissa näitä suurkarjoja oli seitsemän ja Vampu-lassa kolme.4
Karjan tuotantoa parannettiin kohenta-mallasen elinehtoja. Kun lehmä alkoi kel-vata myös muuhun kuin peltoa me-hevöittävän lannan antajaksi, se sai hiljal-leen mukavammat olosijat. Navettoihin ryhdyttiin tekemään lattioita, jottei karjan
tarvinnut seistä koko talvea "sonnan päällä”, kuten pitäjässä sanottiin. Katon rajaan puhkottiin pieniä luukkuja, jolloin sisään pääsi valoa ja ilmaa. Suurtilat al-koivat 1800-luvun puolimaissa näyttää esimerkkiä kivinavetoillaan. Rutunan Korpelaa, Isoa-Pappilaa jaMaurialaa seu-rasi 1862 Oskar Kiviranta, jokapani vuot-ta aiemminostamaansa ratsutilaa kuntoon kaikin tavoin. Hän rakensi harmaakivina-vetan ja siihen tilat sadalle lehmälle. Jy-kevät seinät olivat tavallistakorkeammat, ikkunat kookkaat ja ylhäältä kauniisti kaartuvat. Ullakko oli niin tilava ja huo-lellisesti tehty, että siellä voitiin pitää vaikka suuria juhlia. Navetta herätti
laa-jalti huomiota ja ihailua.5 Vain harvalla oli kuitenkaan tuohon varaa. Vielä 1920 lantanavetoita oli Kauvatsalla kaksi kol-masosaa kaikista, Keityässä suunnilleen puolet, Huittisissa ja Vampulassa runsas viidennes. Lantanavetta oli luonteen-omainen pienille ja syrjässä viljelykes-kuksista sijainneille tiloille. Torppareilla ei yleisesti ollut varoja eikä ehkä niin
suurta intoa jatarvetta laittaa lehmilleen lattianavettaa. Vampulassa lattianavetat yleistyivät yli 5 peltohehtaarin tiloilla.
Kauvatsalla vasta yli viidentoista pelto-hehtaarin tiloilla.6
Ennen meijeritalouden nousua
nauta-karjan osaksi tuli huonoin ravinto. Taval-linen ruoka oli rukiin oljet, kuumalla ve-dellä haudutetut nokkoset, ruumenet, he-vosen lanta. Luonnonniityiltä korjattua heinää voitiin syöttää ainoastaan poiki-neille lehmille; poikimisaika sattui
yleensä kevättalveen, vähän ennen kuin karja laskettiin ulos laitumelle. Varakkais-sa talouksissa oli tapana juottaa lehmille lypsykaudella kolmisen kappaa
mallas-jauhoa. Rehut tyrkättiin karjan eteen sil-loin,kun talon muilta askareilta siihen lii-keni aikaa. Ruokinta saattoi näin alkaa aa-mukolmelta ja jatkua epäsäännöllisesti il-tahämärään. Huittisista muistetaan, että keväällä piti paikoin viedä lehmiä hevos-kyydillä laitumelle, joskus niitä joudut-tiin jopa nostamaan miehissä jaloilleen.7 Kauvatsalla oli 1912 yhä tapana ajoittaa teurastus syksyyn, jolloin alkoi talviruo-kintakausi.8 Suuret, huonosti ravitut ja vähän lypsävät karjat olivat tunnusomai-siaesimeijerisen ajantalonpidolle.
Maidon hinta nousi jakarja alkoi saada ravitsevampaa rehua. Huittisten seudun virkataloissa siirryttiin vuosisadan vaih-teen molemminpuolin perinteisestä talvi-ajan lämminruokinnasta
kylmäruokin-taan; samalla vaihtuivat kuivikkeet haois-ta turvepehkuun. Kesäisin karjaa laidun-nettiin vanhoilla kylvöheinänurmilla ja hakamailla.9Ns.pysyvää laidunta ei Huit-tisiin juuri syntynyt ennen 1930-lukua.10
Huittisten Isäntäyhdistys kävi keskuste-lua järkiperäisestä karjanruokinnasta vuo-desta 1899 alkaen jaturvautui tässä koke-neiden ammattimiesten apuun. Väkirehu-jen käytössä pyrittiin monipuolisuuteen 1900-luvun alkuvuosista lähtien. Tällöin perustetun tarkastusyhdistyksen piirissä toimivat suuret karjataloudet irtautuivat yksipuolisesta heinäruokinnasta ja korva-sivatsenväkirehujen ohella etenkin juuri-kasveilla. Varakkaissa taloissa voitiin
1910-luvulle tultaessa tarjota karjalle pie-nehköjä määriä vehnänleseitä. Ne katsoi-vat edulliseksi myös ympärivuotisen na-vettaruokinnan.11
Kotimaista rehua ryhdyttiin
1910-lu-vulla jatkamaanulkomaisella, koska edel-lisen valkuaisainepitoisuus oli todettu vähäiseksi. Ulkomainen oli lisäksihalpaa.
Tästä ei aina pidetty, sillä ulkomaisen käyttö arvioitiin pitäjän paikallislehdessä kansantaloudellisesti
kannattamattomak-si. Oli parempi lisätä
valkuaisainepitoi-suutta palkokasveilla, kuten monet olivat kauramaillaan jotehneet.12
Lehmien tuottoa pyrittiin parantamaan
karjanjalostuksen avulla. Tämä oli van-hempi ja halvempi tie kuin rehun viljely.
Pienikokoista maatiaiskarjaa alettiin kor-vata 1840-luvun suurtiloilla ulkomaisilla roduilla, joistasuosituin oli
ayrshire-kan-ta. Ainakin Loimaalle sitä oli saatu 1848 kruunun kustannuksella ja ryhdytty heti risteyttämään hyväkuntoisten
maatiaisyk-silöiden kanssa.13 Tämän siitoksen on sa-nottu levinneen myös Huittisiin.14 Isoka-harin virkatalossa oli 1876 ayrshire-kar-ja,ls ja samalla vuosikymmenellä sai Os-kar Kiviranta Satakunnan
Maanviljelys-seuran palkintoja ulkomaisista
sonneis-taan jalehmistään.16Kruunu oli 1869 pal-kinnut hyvästä karjanhoidosta Huittisten lukkarinpuustellin jaYttilän Yli-Mikolan Kauvatsalla, ja 1880 valtion järjestämästä huutokaupasta ostettiin siitossonni
Kivi-rantaan, Sammun Takkulaan, Raijalan Mattilaan,Leppäkosken Nikkilään ja Lie-vikosken Marttilaan. Kumma kyllä, et-teivät vampulalaiset olleet niistä kiinnos-tuneita.17
Pienomistajat hankkivat vasikoita uu-sistarotukarjoista, mutta
jatkojalostukses-sa ei enää piitattu rodun puhtaudesta.
Pääasia oli, että lehmän väri oli punaisen javalkoisenkirjava. 18Seudunvirkatalojen karjat olivat 1880-luvulta lähtien
"suoma-laista rotua” tai "maatiaisrotua”.19 Sata-kunnan Maanviljelysseuran 1800-luvun
lopulla Huittisissa järjestämissä näytte-lyissä ei enää esiintynyt puhdasrotuisia ulkomaalaisia eläimiä.20
Vuosisadan vaihteen jälkeen, jolloin meijeritili oli yhä suuremmassa arvossa,
jalostusalkoi suosia länsisuomalaista kar-jaa. Huittisiin perustettiin LSK-lainen sonniyhdistys, joka tosin hajaantui muu-taman vuoden kuluttua. Sen ”Nikko” ehti kuitenkin jättää useita vankkarakenteisia jarunsaslypsyisiä jälkeläisiä jaolla esiku-vana muille. Kun Lauttakylän paikallis-karjanäyttelyssä 1908 oli vain viisi
palkit-tua sonnia,niin 1912 vastaavassa tilaisuu-dessaesiintyi läheskolmekymmentä LSK-sonnia, joistaharva kävi näyttämöllä tur-haan.21
Huittisten tarkastusyhdistyksen vuosi-kertomuksessa 1913 mainitusta seit-semästätoista eturivin karjasta oli suurin osa sekoittuneita, mutta paino oli LSK:n puolella. Puolenkymmenellä talolla oli omaa jalostusta useammassa polvessa, kauimmin Huhkolalla, joka kykeni esit-tämään karjastaan viisikymmenvuotiset sukutaulut. Seudun suurin karjatalo oli Kiviranta. Sen lehmien joukossa oli yhä joitakuita Maunulan ja Uotilan kannasta polveutuvia yksilöitä. Niitä oli eräässä vaiheessapidetty alkuperäisimpänä länsi-suomalaisena periytymänä, mutta tästä
käsityksestä luovuttiin, koska haara oli LSK-karjaksi liian vankkaa ja punavoit-toista. Kiviranta oli siirtymässä ayrshire-kantaan, kuten jälleen myös Isokaharin virkatalo. Parissa talossa oli hollantilais-peräisiä yksilöitä ja yhdessä
jerseyläi-siä.22
Kun karjaa ruokittiin entistä paremmin jasitä jalostettiin, se tuotti enemmän. Ef-raim Carenius kertoo, että Huittisissa saa-tiin 1750-luvulla lehmää kohti puolitoista leiviskää voita vuodessa. Huittistenkylän
Torkin sotilaspuustellin katselmuksessa sataa vuotta myöhemmin(1864) arvioitiin tuotto täsmälleen saman suuruiseksi.23 Torkki oli puustelleista vauraimpia. Koto-na valmistettuun voileiviskään on lasket-tu tarvitun noin 80 kannua eli 208 litraa maitoa. Tämän mukaan lehmä olisi tuotta-nut vielä 1860-luvulla keskimäärin 310 litraa maitoa. Vuoden 1834 almanakka mainitsee kuitenkin tavanomaisen huo-nosti ruokitun lehmän heruttaneen 150— 200 kannua eli 390—520 litraa maitoa vuodessa.24 Lehmät lypsivät tuolloin yleensä vain kesäisin. Kruununvouti ar-vioi 1880-luvulla vuotuiseksi keskituo-toksi jo 337—399 kannua eli 875—1035 litraa, joten nousu vuosisadan puo-livälistä oli huomattava.25 Kun tällöin ta-loissa pidettiin yleisesti maatiaiskarjaa, kyse on sen maitomäärästä. Ulkomainen karjakanta antoi tuolloin kaksinkertaisia tuloksia.26
Tarkastusyhdistyksen jäsenkarjat osoit-tavat, mitä hyvä ruokinta, huolellinen hoito ja jalostus saivat aikaan. Vuonna 1911 oliparhaan karjan Isokaharin ays-hire-painotteisen kannan keskituotos 2 500 kg maitoa vuodessa. Ennen kansa-laissotaa päästiin yhdistyksen piirissä ai-na 3 000kg keskimääriin asti. Kivirannan tuottoisimmat lehmät lypsivät 1910-lu-vun alussa5 000kg vuodessa, ja Ala-Mau-rialankarja antoi yksilöäkohti 105kg voi-rasvaa vuodessa. Tällaisten lehmäkohtais-ten tuotoslehmäkohtais-ten aikaansaamiseen oli 1860-luvulla tarvittu Torkin puustellin koko kolmetoistapäinen karja.27
Järjestöjen, kruunun ja kuntien toiminta karjatalouden hyväksi oli merkittävää
yk-sityisen aloitteellisuuden lisäksi. Huittis-ten Isäntäyhdistyksessä 1897 alkaen
pide-tyissä esitelmissä käsiteltiin enemmän karjanhoitoa nimenomaan nautakarjaa kuin peltoviljelyä.28 Se jatkoi Satakun-nan Maanviljelysseuran jaHuittisten kun-nan 1888 Lauttakylän elänmarkkinoiden yhteydessä aloittamien
karjanäyhelyjen
sarjaa ensimmäisen maailmansodan vuo-siin asti sekä järjesti karjanhoitokursseja ja -kilpailuja ynnä karjapäiviä.29 Vuonna 1897 isäntäyhdistys hankki jäsentensä käyttöön rasvanmittauskoneen."Häm-mästyksekseen ovat monet isännät huo-manneet, että ennen hyvänäpidetty
run-saasti lypsävä lehmä ei aina olekaan
’hyvä’ lehmä, silläsenrasvamäärä voi olla vaan noin 2.5, kun sen sijaan toisen on
paljo yli 4”, yhdistys perusteli ostostaan.
Paria vuotta myöhemmin pitäjässä voitiin esitellä maamiehenneuvojalle koelypsy-kirjoja.30 Vuonna 1912 toimitettiin30
kar-jassa säännöllisesti koelypsy. 31 Mommo-lan Kuikon hyvälaatuisen maatiaiskarjan rasvaprosentti oli tällöin 3.5, mutta nousi
4.o:aan vuoteen 1917 mennessä.32
Satakunnan ensimmäinen tarkastusyh-distys perustettiin 1902Kauvatsalle sikä-läisen maamiesseuran aloitteesta.
Jäse-neksi liittyi kahdeksantoista karjanomis-tajaa. Sonniyhdistys saatiin 1913.33 Pel-toon luottaneessa Vampulassa nämä toi-met siirtyivätmyöhempään ajankohtaan.
Kruunu oliryhtynyt edistämään maito-talouden tasoa asettamalla joka lääniin kaksi kiertävää karjakkoa. Vuoden 1871 kesällä lääninkarjakko kävi myös
Huitti-sissa neuvomassa karjanhoitoa, maitota-loutta javoin valmistusta. Opitun kertaus osoitti lähinnä, että rahvas oli maidon-käsittelyssä aikaisempaa siistimpää.34
Tätä tärkeäätyötä jatkoi 1900—06 Huittis-ten Isäntäyhdistyksen palveluksessa kier-tävä karjakko, joka neuvoi tilanomistajia
Suur-Huittisten karjamäärät vuosina 1880—1920.
koelypsyin, rasvakokeita tekemällä ja oi keaan ruokintaan opastamalla.35
Karjan vitsauksena olivat huonon hoidon lisäksi petoeläimet jataudit. Emäkirkolla ja Vampulassa petoeläintuhojen voi kat-soa päättyneen 1880-luvun puoliväliin, Kauvatsalla saman vuosikymmenen
lo-pulle, vaikka Vampulassa oli yksittäinen
menetysvuosi 1900 ja Huittisissa 1905.
Pahimmin pedot koettelivat metsäistä ja syrjäistäKauvatsaa, missä 1877—84 hävi-si tällä tavalla vuohävi-sittain hevosmäärästä 0.6—1.8 prosenttia, naudoistaoo.o.95—0.9
prosenttia ja lampaistaoo.2.o prosent-tia. Laiduntamistavasta johtui, että piha-piirin sikoja javuohia surmattiin vähiten.
Kanahaukat harvensivatsiipikarjaa silloin
tällöin tilastoihin asti. Petoeläimistä oli karjanpitäjille yksittäistä haittaa aina 1800-luvun lopulle saakka, mutta karjata-louden kokonaistilaan niillä ei ollut sa-nottavaa vaikutusta.36
Eläintaudit olivat sutta pahempi koet-telemus. Ne veivät kokonaisia karjoja ja heikensivät etenkinlehmänomistajien toi-meentuloa. Jotta suurten nälkävuosien turma olisi ollut täydellinen, levisi Vam-pulaan jaHuittisiin Oripäästä heinäkuus-sa 1868 tappava karjasairaus. Se todet-tiin pelätyksi pernarutoksi jasurmasi ni-mismiespiirissäkolmessa kuukaudessa30 hevosta, 124 nautaa, 16 sikaa, 4 lammas-ta ja vuohen.37 Hevosia ja lehmiä kuoli tässä lyhyessä ajassa suunnilleen saman verran kuin 1877—1900 petojen
tappami-na yhteensä. Nautatuberkuloosi havaittiin maassamme vasta 1800-luvun
puolimais-sa. Tauti iski pahasti ulkomailtatuotuun
vastustuskyvyttömään siitoskarjaan.38 Ku-luvan vuosisadan alussa se oli yleistynyt niin, että myös Huittisiin tuli asetuksen-mukaisia korvauksia, kun sairastuneita eläimiä jouduttiinteurastamaan.39
Tarttuva luomatauti painoi tumman varjon 1900-luvun alun meijeritalouden nousuhuumaan. Sitä koetettiin torjua
muun muassa estämällä sonnivasikoiden päästäminen yhteislaitumille. Kiellolle haettiin vahvistustakuvernööriltä, ja kun-nanvaltuusto antoi 1907 lausunnon sitä koskevasta asetusehdotuksesta.40
Sairau-delle ei näyttänyt olevan voittajaa. Pelto-Laurilan jerseysekotteinen,
hyvälypsyi-nen karja 60 lehmää jouduttiin v.
1911 teurastamaan kokonaisuudessaan luomataudin takia. Samoihin aikoihin sai-raus iski myös seudun muihin suurkarjoi-hin.41 Huittisissa ei voitu 1915 järjestää tarjottua karjanhoitokurssia, koska sieltä oli vaikea saada sopivaa, luomataudilta
säilynyttä navettaa ja sellaisia oppilaita, joiden kotitilalla sairaus ei olisi vierail-lut.42 Punolan
lonkalle
1910 vaiheilla pe-siytynyt luomatauti pysyi siellä parisen-kymmentä vuotta. Tänä aikana tilalta oli pakko hävittää kolme yli satapäistä lypsy-karjaa.Jos
Luoja antoi, niin se myös otti.43Ihmisen keinoin jayhteisinvaroin ryhdyt-tiin eläintauteja vastustamaan karjatalou-den arvonnousun vauhdittamana. Maa-herra kehotti 1874 kiertokirjeessään pal-kitsemaan eläinlääkäriä, kun tämä auttoi ruttotaudin ehkäisemisessä. Huittisten kunta suostui siihen, mutta päätti periä korvauksen takaisin niiltä, joiden karjaa oli lääkitty.44 Kunta piti toista vuotta 1886 —87 palveluksessaan eläinvälskäri Karl Toikanderia. Hän oli kotoisin Helsin-gistä jasai kunnan huomaamaan tällaisen virkamiehentarpeellisuuden.45 Uudelleen eläinvälskäriä haluttiin 1890-luvun alus-sa.46 Vampulassa näitä tehtäviä toimitteli Kalle Keinonen, joka oli oppinut taitonsa Suomen kaartissa jakokeili niiden pysty-vyyttä myös ihmisiin.47Ratkaisevasti huo-lenpito karjasta parani, kun
John
Engdahlsaapui 1901 Lauttakylään. Hän oli suorit-tanut Saksassa eläinlääkärin tutkinnon ja vaikutti Huittisissa 1901—18 läänin- ja piirieläinlääkärinä. Hänen asiantunte-muksensa näkyi lähes kaikilla yhteiskun-taelämän aloilla.48
Maitotili oli noussut arvoonsa. Sata-kunnan Sanomien Huittisten kirjeenvaih-taja kirjoitti tammikuussa 1908 siitä kom-menttinsa:
”Wiime wiikolla tapahtuneessa taksoi-tuksessa pidettiin erittäinkin maitota-loutta kowassa kiirastulessa ja annettiin sen tuottamista tuloista monelle lisäve-roja.”49