MS-tauti

MS-tauti eli multippeliskleroosi, suomeksi pesäkekovettumatauti, on keskushermoston krooninen tulehduksellinen sairaus. Se on yleisin nuorten aikuisten toimintakykyä heikentävä sairaus, sillä yli puolet potilaista saa diagnoosin 20‒40-vuotiaana. MS-tauti vaikuttaa huomattavasti liikunta- ja toimintakykyyn, tosin yksilölliset erot ovat suuria (Noseworthy ym. 2000, Tienari ja Ruutiainen 2015).

MS-tauti alkaa yleensä yhdelle keskushermoston alueelle paikantuvana kliinisesti eriytyneenä oireyhtymänä (KEO), joka esiintyy tavallisimmin selkäytimen, näköhermon tai aivorungon alueella (Tienari ja Ruutiainen 2015). MS-diagnoosi on oireiden ja tutkimustulosten perusteella tehty kliininen johtopäätös, joka tehdään McDonaldin vuoden 2017 kriteerien perusteella. Tyypillisen KEO:n lisäksi diagnoosi perustuu aivojen ja selkäytimen magneettikuvauksessa tehtyihin löydöksiin. Diagnoosi voidaan vahvistaa selkäydinnestetutkimuksella (Nicholas ja Rashid 2013, Thompson ym. 2018).

MS-taudissa demyelinaatio eli myeliinikato aiheuttaa pesäkemäisiä vaurioita keskushermoston valkeassa aineessa ja aivokuorella. MS-taudin uskotaan olevan autoimmuunisairaus, jossa elimistön oma puolustusjärjestelmä aiheuttaa tulehdusreaktion. Tulehdus vaurioittaa ensin valkeaa ainetta eli myeliinia ja sen tuhouduttua hermojen viejähaarakkeita eli aksoneita (Tienari ja Ruutiainen 2015).

Myeliini on rasva-aine, joka muodostaa aksonin ympärille sitä suojaavan ja sen tiedonkulkua nopeuttavan myeliinitupen (Joy ja Johnston 2001). Myeliinivaurio voi korjautua, jolloin oireet häviävät. Aksonin vaurioita elimistö ei pysty korjaamaan ja liikehermoradan aksonivaurioilla näyttää olevan keskeinen vaikutus MS-taudin aiheuttaman neurologisen haitan etenemisessä (Tienari ja Ruutiainen 2015).

MS-taudin yleisin muoto (85‒90 % potilaista) on aaltomainen (relapsoiva-remittoiva), jossa esiintyy vähintään 24 tuntia kestäviä pahenemisjaksoja ja niitä pidempiä elpymisjaksoja (Noseworthy ym. 2000, Joy ja Johnston 2001). Pahenemisjaksot johtuvat tulehduksen aktivoitumisesta uudelleen aiemmin muodostuneissa tulehduspesäkkeissä tai uusien tulehduspesäkkeiden muodostumisesta. Elpymisjakson aikana tulehdus ja sen aiheuttamat oireet vähenevät tai voivat poistua kokonaan (Tienari 2018). Useimmiten

aaltomainen MS-tauti muuttuu ajan myötä toissijaisesti eteneväksi (sekundaarisesti progressiivinen), jolloin liikunta- ja toimintakyky heikkenevät tasaisesti ilman pahenemisvaiheita. Ensisijaisesti etenevää (primaaristi progressiivinen) MS-taudin muotoa esiintyy noin 10 %:lla potilaista. Siinä liikunta- ja toimintakyky heikkenevät tasaisesti sairastumisen alusta asti (Noseworthy ym. 2000, Joy ja Johnston 2001, Tienari ja Ruutiainen 2015).

MS-taudin tarkkaa aiheuttajaa ei tunneta, mutta sen arvellaan syntyvän perintö- ja ympäristötekijöiden yhteisvaikutuksesta. MS-tauti ei ole perinnöllinen sairaus, mutta potilaiden ensimmäisen asteen sukulaisilla on 2‒4 % suurempi riski sairastumiseen (Kamm ym. 2014, Thompson ym. 2018). Myös skandinaavinen tai kelttinen etninen tausta lisää sairastumisen riskiä, sillä kaksostutkimusten mukaan perintötekijöiden osuus on vahvistunut näissä väestöissä (Tienari ja Ruutiainen 2015). MS-tautiin yhdistettyjä ympäristötekijöitä ovat lapsuusajan vähäinen auringonvalon saanti ja siihen liittyvä D-vitamiinin puute, tupakointi ja varhaisiän ylipaino. MS-taudin aiheuttajaksi on epäilty myös tiettyjen bakteerien tai virusten aiheuttamia infektioita. Vahvinta näyttöä on saatu Epstein-Barrin viruksesta, sillä nuoruusiässä sairastettu mononukleoosi eli suutelutauti nostaa sairastumisen riskiä (Tienari ja Ruutiainen 2015, Thompson ym. 2018).

Suomessa MS-taudin keskimääräinen esiintyvyys on korkea, yli 100/100 000 asukasta, mutta esiintyvyydessä on suuria alueellisia eroja (Tienari 2014). Vuonna 2018 kansallisessa MS-tautirekisterissä oli noin 9 000 MS-potilasta, joista yli 70 % oli naisia.

Esiintyvyys näyttäisi olevan Lounais- ja Länsi-Suomessa suurempaa kuin Itä-Suomessa ja MS-tautia esiintyy Suomessa naisilla 2,5 kertaa yleisemmin kuin miehillä (Sumelahti ym. 2003, Laakso ym. 2019). MS-taudin esiintyvyys ja ilmaantuvuus ovat nousseet viime vuosina ja Suomessa arvioidaan olevan noin 12 000 MS-potilasta (Mediuutiset 2020, Neuroliitto 2021). Yli 550 suomalaiselle MS-potilaalle tehdyn kyselytutkimuksen (Ruutiainen ym. 2016) mukaan yli puolet potilaista joutuu taudin seurauksena ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle. Yhden MS-potilaan kokonaiskustannusten arvioitiin olevan keskimäärin 47 000 euroa vuodessa.

MS-taudin luonnollinen kulku on ennakoimaton ja etenevä (Hämäläinen ja Rosti-Otajärvi 2015). Parantavaa hoitoa ei ole olemassa, mutta ennuste on parantunut viimeisten vuosikymmenten aikana diagnostisten kriteereiden muutosten ja lääkehoidon kehityksen

johdosta (Tienari 2018). Eri tutkimuksissa on saatu vaihtelevia arvioita MS-potilaiden odotettavissa olevasta elinajasta, mutta keskimäärin se on alle kymmenen vuotta lyhyempi kuin muulla väestöllä (Leray ym. 2015, Palmer ym. 2020). Suomalaisessa väestössä tehdyn 1 614 MS-potilaan kohorttitutkimuksen (Sumelahti ym. 2002) mukaan MS-potilaiden eloonjäämisaste oli 25 vuotta sairastumisesta 78 % ja 40 vuotta sairastumisesta 53 %.

2.1.1 MS-taudin oireet

MS-tauti aiheuttaa vaihtelevia ja monimuotoisia hermostollisia toimintahäiriöitä (Hämäläinen ja Rosti-Otajärvi 2015). Oireet vaihtelevat keskushermostossa olevien tulehduspesäkkeiden sijainnin ja koon mukaan (Tienari 2018). Yleisimpiä oireita ovat näköhermon tulehduksen aiheuttamat näkövaikeudet, tuntoaistin häiriöt kehon eri osissa, liikehermon toimintahäiriöistä johtuva voimattomuus sekä pikkuaivojen toimintahäiriöiden seurauksena ilmenevät kävelyvaikeudet ja koordinaatiohäiriöt (Joy ja Johnston 2001).

Näköhermon tulehdus aiheuttaa väliaikaista näönmenetystä, silmän kipua ja liikearkuutta sekä jälkioireena näön hämärtymistä rasituksen tai saunomisen yhteydessä. MS-taudin alkuvaiheessa erilaiset tuntoelämykset kuten pistely, nipistely, palelu ja kuumotus ovat tavallisia. Tuntoaistiin liittyvät häiriöt aiheuttavat myös värinä- ja asentotunnon heikkenemistä. Lihasten heikkous on yleinen ensioire ja se on hyvin tavallista sairauden edettyä pidemmälle. Ylemmän liikehermon toimintahäiriöt aiheuttavat lihasheikkouden lisäksi lihasten kouristuksia ja jäykkyyttä. Useilla MS-potilailla esiintyy tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiohäiriöitä, jotka aiheuttavat huomattavaa toiminnallista haittaa (Tienari ja Ruutiainen 2015).

Fatiikkia eli poikkeavaa uupumusta esiintyy noin 80 %:lla MS-potilaista ja se aiheuttaa suurimmalle osalle eniten ongelmia (Giovannoni 2006). Fatiikki aiheuttaa kognitiivisen ja/tai fyysisen suorituskyvyn alenemista ja heikentää siten työ- ja toimintakykyä (Ryytty ym. 2021). Fatiikin syntymekanismia ei tunneta, mutta sen arvellaan johtuvan aivoperäisten tekijöiden lisäksi autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston toimintahäiriöistä ja lihasten virheellisestä energiankäytöstä (Tienari ja Ruutiainen 2015).

MS-taudissa harvemmin esiintyviä oireita ovat virtsarakon, suoliston ja seksuaalisissa toiminnoissa esiintyvät häiriöt, kognitiiviset ongelmat ja kipu (Joy ja Johnston 2001).

Tyypillisesti kognitiivisia häiriöitä ilmenee muistia, toiminnan ohjausta, nopeaa tiedonkäsittelyä ja tarkkaavaisuutta vaativissa suorituksissa. Kipua esiintyy MS-potilailla yhtä usein kuin muulla väestöllä, mutta kipu on voimakkaampaa. Noin puolella MS-potilaista esiintyy tuki- ja liikuntaelimistön kuormittumisesta aiheutuvaa kroonista kipua.

Harvinaisia MS-taudin oireita ovat kohtauksittain esiintyvät kivuliaat, lyhytkestoiset lihaskouristukset sekä äkillisesti alkavat, lyhytkestoiset koordinaation ja puheentuoton häiriöt. MS-potilaiden riski sairastua masennukseen tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on suurempi kuin muussa väestössä ja muissa vastaavaa invaliditeettia aiheuttavissa sairauksissa (Tienari ja Ruutiainen 2015).

2.1.2 MS-potilaiden fyysiseen kuntoon vaikuttavia tekijöitä

Keskushermosto, johon kuuluvat aivot ja selkäydin, säätelee kaikkea elimistön toimintaa ja ohjaa hormonaalista säätelyä (Alen ja Rauramaa 2012). Hermosto määrittelee kehomme liikkeiden laadun ja onnistumisen sekä elimistön sopeutumisen fyysiseen kuormitukseen (Edgerton ja Roy 2012). MS-tautiin liittyvät lihasten, hengityselimistön ja sydämen toiminnassa sekä aineenvaihdunnassa esiintyvät häiriöt vaikuttavat MS-potilaiden fyysisen kuormituksen sietokykyyn ja aiheuttavat toimintakyvyn vajausta (Wens ym. 2016). Kuviossa 1 on esitetty MS-potilaiden elimistön toiminnassa fyysisen rasituksen aikana ilmeneviä häiriötä sekä niiden taustalla vaikuttavia tekijöitä.

MS-potilaiden toimintakyvyn vajauksen arviointiin käytetään John F. Kurtzken vuonna 1983 esittämää EDSS-järjestelmää (Expanded Disability Status Scale), joka perustuu neurologiseen arvioon keskushermoston toiminnasta. EDSS-pisteytys tehdään puolen pistein välein asteikolla 0‒10, jossa 0 tarkoittaa normaalia neurologista tilaa ja 10 MS-taudista johtuvaa kuolemaa (Kurtzke 1983). EDSS-pisteet 0,0‒2,5 kuvastavat hyvää toimintakykyä ja lievää neurologista haittaa, pisteet 3,0‒5,5 kohtalaista toimintakyvyn vajausta ilman apuvälineiden tarvetta, pisteet 6‒7 vaikeaa toimintakyvyn vajausta, jossa liikkuminen on mahdollista apuvälineiden avulla ja pisteet 7,5‒9,0 pyörätuoli- tai vuodepotilasta (ACSM 2018).

Kuvio 1. MS-potilaiden hengityselimistön, sydämen, lihasten ja aineenvaihdunnan toimintaan fyysisen kuormituksen aikana vaikuttavat tekijät (mukaillen Wens ym. 2016).

Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan kaikkea tahdonalaista lihastoimintaa, mikä lisää energiankulutusta ja johtaa yleensä liikkeeseen. Liikunta on fyysistä aktiivisuutta, jota toteutetaan tiettyjen syiden tai vaikutusten takia yleensä harrastuksena (Liikunta: Käypä hoito -suositus, 2016). Fyysisellä aktiivisuudella ei ole vaikutusta MS-taudin ennusteeseen tai sairauden etenemiseen, mutta se voi parantaa potilaiden fyysistä kuntoa (Mulcare 1997), ylläpitää toimintakykyä ja parantaa elämänlaatua. MS-potilaiden liikunnan ei ole todettu lisäävän keskushermoston vaurioita tai aiheuttavan pahenemisvaiheita. Vaikka liikunta saattaa tilapäisesti lisätä oireita, se ei merkittävästi pahenna niitä. Säännöllisellä liikunnalla voidaan edesauttaa fatiikin hallintaa, hidastaa

Patofysiologia ja välilliset tekijät

Oireet ja poikkeamat fyysisen kuormituksen aikana Hengityselimistön häiriöt

lihasheikkouden etenemistä, vähentää lihasten jäykkyyttä sekä parantaa tasapainon hallintaa ja hengityslihasten toimintaa (Romberg 2005).

Objektiivisesti mitattujen päivittäisten askelmäärien perusteella MS-potilaiden fyysisen aktiivisuuden on todettu olevan vähäisempää kuin terveillä henkilöillä (Klaren ym. 2013, Ward ym. 2013). Sen sijaan suomalaisessa väestössä tehtyjen kyselytutkimusten perusteella MS-potilaat näyttäisivät liikkuvan lähes yhtä aktiivisesti kuin muu väestö, mutta menetelmäheikkouksien ja muiden virhelähteiden vuoksi tulokset ovat lähinnä suuntaa antavia (Romberg 2005). Vähäinen fyysinen aktiivisuus alentaa kestävyyskuntoa ja lihasvoimaa, aiheuttaa lihasmassan vähenemistä ja kehon rasvamäärän lisääntymistä sekä heikentää toimintakykyä (Booth ym. 2012). MS-potilailla vähäinen fyysinen aktiivisuus lisää lihasjäykkyyttä ja -heikkoutta ja fatiikkia sekä aiheuttaa tasapainohäiriöitä ja liitännäissairauksia kuten sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia (Chetta ym. 2004, Dalgas ym. 2008). MS-taudin aiheuttamat oireet ja häiriöt elimistön toiminnassa muodostavat itseään ruokkivan noidankehän, sillä ne vähentävät MS-potilaiden fyysistä aktiivisuutta, mikä taas lisää fyysisiä rajoitteita (Wens ym. 2016).