Moderni maaseutu ja maaseutukokemus

Nykyinen suomalainen maaseutu on monimuotoinen ja monimutkainen osa suurta erilaisista alueista koostuvaa kokonaisuutta. Maaseutu on kehittynyt pitkän ajan kuluessa ja se on muuttunut monien yhteiskunnallisten muutosten muokkaamana nykyiseen muotoonsa.

Maaseutu ei ole irrallinen osa yhteiskuntaa (Saartenoja 2004, 46), vaan se on jatkuvassa vuorovaikutuksessa muun ympäristön, kuten kaupunkien kanssa.

Maaseudun ja kaupungin sekoittumista tapahtuu monella eri tavalla. Fyysisenä ilmiönä sekoittumista tapahtuu esimerkiksi, kun kaupunkikeskukset laajenevat lähiympäristöönsä (Saartenoja 2004, 53) ja näin kaupungin rajat hälvenevät. Suomessa 1970-luvulla alkanut seutuistuminen on yksi esimerkki tällaisesta fyysisestä sekoittumisesta (Kortelainen 2013, 128). Sosiaalisena ilmiönä sekoittuminen näkyy ihmisten liikkuvuuden lisääntymisenä eri alueiden välillä sekä elinkeinojen hajautumisena kaupunki- ja maaseutualueiden välillä.

Taloudellisesti se näkyy esimerkiksi siten, että alkutuotanto ja teollisuus ovat entistä enemmän riippuvaisia toisistaan (Saartenoja 2004, 53.) Lisäksi kulttuurinen sekoittuminen on merkittävää. Aikaisemmin suhteellisen erillään olleet kaupunki- ja maaseutukulttuurit ja elämäntavat ovat sekoittuneet yhä enemmän. Tämänhetkinen elämämme, oli se sitten kaupungissa tai maaseudulla, sisältää piirteitä sekä maaseutumaisesta että kaupunkimaisesta elämäntavasta (Kortelainen 2013, 125–126).

Kulttuurin ja elämäntapojen sekoittuminen on hyvin ilmeistä ja niiden näkökulmasta kaupungin ja maaseudun välinen rajanteko on käytännössä hyvin ongelmallista, jos ei lähestulkoon mahdotonta. Kaupunkimainen tai urbaani elämäntapa, mihin liitetään esimerkiksi laajat sosiaaliset verkostot, on levinnyt maaseudulla elävien arkeen. Lisäksi autoistuminen ja tietoteknologian kehittyminen ovat mahdollistaneet entistä liikkuvamman ja verkostoituneemman elämän ja näin ollen maaseudun asukkaat ovat yhteydessä kaupunkeihin ja niiden palveluihin. Maaseutumainen elämäntapa voi näkyä kaupunkilaisten elämässä esimerkiksi kaipuuna maaseudulle. Moni tyydyttää tämän kaipuunsa esimerkiksi mökkeilyn kautta. (Kortelainen 2013, 125–126.) Maaseutumaisia elementtejä on löydettävissä myös monista trendeistä, jotka puhuttelevat monia kaupunkilaisia. Tällaisia ovat Hienosen (2011, 28) mukaan esimerkiksi erilaiset terveelliseen tai ekologiseen elämäntapaan liittyvät trendit. Moni kaupunkilainen ostaa luomu- ja lähiruokaa ja kasvattaa omia hyötykasveja (Hienonen 2011, 28). Yhteiskuntamme on siis tiiviisti verkostoitunut ympäristö, jossa sosiaaliset, toiminnalliset,

kulttuuriset ja materiaaliset piirteet sekoittuvat (Kortelainen 2013, 126). Woods (2009) ja Korteleinen (2013) kutsuvat tällaista hybridiyhteiskunnaksi. Hybridisaatiota on vahvistanut entisestään muuttoliikkeiden kasvu, globalisaatio ja tietoliikenteen kehittyminen (Kortelainen 2013, 126).

Yhteiskunnassamme on myös nähtävillä uusien ulottuvuuksien kehittymistä. Nykyinen tietoyhteiskunta on muuttumassa entistä enemmän kohti elämys- ja merkitysyhteiskuntaa.

Elämyskeskeisessä yhteiskunnassa materiaalikeskeinen elämä muokkautuu elämyskeskeiseksi, eli kokemuksellisuus tulee kaiken keskiöön. Uusien kokemusten haalimisen lisäksi oman itsensä toteuttaminen monipuolisesti on monille tärkeää. Elämyksien ei kuitenkaan tarvitse tarkoittaa hienoja lomamatkoja, vaan kuluttajat arvostavat aidoilta tuntuvia kokemuksia, jotka tuovat elämään merkityksellisyyttä. (Hienonen 2011, 12–13.) Tässä kohtaa maaseudun rooli vahvistuu entisestään. Maaseudulla on hyvät mahdollisuudet tarjota ihmisten kaipaamia aitoja ja merkityksellisiä elämyksiä esimerkiksi luonnon kautta. Oli kyse maaseudulle muutosta tai sinne matkustamisesta vapaa-ajan mielessä, maaseudun kokemuksellisuus voi perustua pieniin, yksityiskohtaisiin ja tavanomaisiin asioihin. Vieraammassa ympäristössä pienetkin kokemukset voidaan kokea elämyksinä. Maaseudun elämyksellisyyden voima ja vetovoima onkin nimenomaan sen arkisuudessa ja tavanomaisuudessa. (Tuorila 2006, 25–26.)

Elämysyhteiskunnan yksilökeskeisestä ajattelusta ja toimintatavoista on menty yhä enemmän kohti merkitysyhteiskuntaa. Ihmiset, joilla on jo kaikkea etsivät merkitystä ja sisältöä elämälleen. Tämä siirtymä elämysyhteiskunnasta merkitysyhteiskuntaan pitää sisällään elämän yksinkertaistamisen tarpeen. Joillekin tämä voi tarkoittaa palaamista takaisin elämän perusasioiden äärelle. Merkitysyhteiskunnassa korostuvat henkisen hyvinvoinnin etsiminen ja tavoittelu. Lisäksi yhteisöllisyyden tarve kasvaa. Ihmiset etsivät samanhenkisiä ihmisiä esimerkiksi sosiaalisesta mediasta, ja erilaiset yhteisöt lisäävät yhteisöllisyyden tunnetta sekä vahvistavat omaa identiteettiä. Yhteisöllisyys on myös toisista välittämistä ja se toimii vastapainona individualistisessa yhteiskunnassa. Merkitysyhteiskunnassa kuluttajat ovat tietoisia yhteiskunnallisista kysymyksistä ja he haluavat olla mukana rakentamassa parempaa elämää ja maailmaa, jokainen omalla ainutlaatuisella tavallaan. Tähän liittyy vahvasti myös luonnon hyvinvointi, joka nähdään tärkeänä asiana. Nämä eri ulottuvuudet ilmenevät yhteiskunnassa samanaikaisesti, mutta eri painotuksin. (Hienonen 2011, 13–14, 51.) Maaseutuympäristö voi toimia ainakin osalle ihmisistä paikkana, joka tarjoaa heille jotakin sellaista sisältöä, mitä he kokevat olevansa vailla.

Maaseudun ja kaupungin sekoittumiseen liittyy myös monipaikkaisuuden ilmiö. Sillä tarkoitetaan sitä, että ihmiset viettävät aikaansa monissa eri paikoissa ja liikkuvat näiden paikkojen välillä. Monipaikkaisuus voi liittyä asumiseen, vapaa-aikaan, työhön, harrastuksiin ja palveluihin ja se voi olla sekä vapaaehtoista että pakonomaista. Näiden erilaisten paikkojen ja liikkumisen välille muodostuu ns. ”välitiloja”. Voidaan puhua myös ”välitilojen maantieteestä”. Siinä välitilojen erilaisia ilmentymiä ovat esimerkiksi kaupunkiasunto kaupungissa ja vapaa-ajan asunto maalla, eroperheiden lapset tai harrastusympäristö. Lisäksi henkinen monipaikkaisuus on kasvanut. Henkiset paikat, kuten virtuaaliset yhteisöt ja sosiaalinen media liittävät ihmisiä aivan uudenlaisiin paikkoihin ja voivat tuottaa uusia mahdollisuuksia. (Haukkala 2011, 6.)

Monipaikkaisuus on globaali ilmiö ja se kytkeytyy työelämän joustavuuden lisääntymiseen, väestön vaurauden kasvuun ja perherakenteiden muutokseen. Digilisaatio on mahdollistanut paikkariippumattomuuden ja se lisää monipaikkaisuutta entisestään. (Lehtonen & Vihinen 2020, 103.) Monipaikkaisuuden muodot ovat erilaisia maaseudulla ja kaupungissa.

Kaupungeissa työ, opiskelu ja perhesyyt ovat yleisimpiä monipaikkaisen asumisen muotoja, kun taas maaseudulla monipaikkaisuus liittyy varsinkin vapaa-ajan asukkaiden ja kausityöväestön asumiseen. (Pitkänen & Strandell 2018.) Monipaikkaisten ihmisten todellista määrää on vaikeaa arvioida tarkasti, sillä väestön monipaikkainen elämä ei näy väestötilastoissa (Alasalmi et al. 2020, 141). Tämä johtuu siitä, että Suomessa henkilöllä voi olla virallisesti vain yksi kotikunta.

Yksi suurimmista monipaikkaisten ryhmistä on vapaa-ajan asumiseen liittyvä kausiväestö.

Kausiväestöä arvioidaan olevan Suomessa noin 2,4 miljoonaa. (Alasalmi et al. 2020, 105, 142.) Mökkibarometrin (2021) mukaan lähes 40 prosenttia vastaajista tulee lisäämään vapaa-ajan asunnolla vietettyä aikaa paljon tai jonkin verran seuraavan kolmen vuoden sisällä. Lisäksi yli puolella kyselyyn vastaajilla on suunnitelmia parantaa vapaa-ajan asunnon varustelua, mikä viittaa siihen, että siellä halutaan viettää enemmän aikaa. Etätyön teko vapaa-ajan asunnoilla on myös lisääntynyt reilusti. Jopa 43 prosenttia niistä ihmisistä, joille etätyö on mahdollista, teki etätyötä vapaa-ajan asunnolta käsin. Vuoden 2016 mökkibarometrissa luku oli vain 7 prosenttia. (Voutilainen, Korhonen, Ovaska & Vihinen 2021, 40, 51, 57.) Monipaikkaisuuden lisääntyessä olisi hyvä ottaa huomioon, että asumisen tavat ja painotus voivat muuttua.

Lehtonen ja Vihinen (2020, 105) haluavat herättää keskustelua siitä, että maaseudun sijaan

kaupungeissa voisi asua osa-aikaisesti. Se, ovatko kaupungit valmiita tällaiseen muutokseen, on kuitenkin hyvin epävarmaa. Selvää on, että monipaikkaisuudessa ja monipaikkaisessa asumisessa on valtava potentiaali, ja ilmiön arvioidaan lisääntyvän entisestään tulevaisuudessa (esim. Kytö et al. 2006, 22; Alasalmi et al. 2020, 138).

Useampien elinympäristöjen takia ihmisillä on entistä enemmän heille merkityksellisiä paikkoja. Nämä paikat muodostavat uudenlaisia paikkaidentiteettejä ja yhteisöllisiä rooleja.

(Haukkala 2011, 6.) Hallin (1999, 22–23) mukaan identiteetit olivat entisaikaan yhtenäisiä ja vakaita, mutta yhteiskunnan kehityksen myötä muodostuneet identiteetit ovat pirstaloituneita, mutta monimuotoisia ja ne kehittyvät ja muokkaantuvat ajan mukana. Monipaikkainen elämä voi muodostaa monipaikkaisia identiteettejä. Maaseutubarometrin (2020) mukaan 38 prosenttia suomalaisista kyselyyn vastaajista omasi kaksoisidentiteetin, eli he kokivat olevansa sekä maalaisia että kaupunkilaisia (Pyysiäinen & Vihinen 2020, 13). Kaupungissa asuva voi kokea olevansa maalainen, ja maaseudulla asuva voi omata vahvankin kaupunkilaisidentiteetin.

Identiteetit eivät siis ole enää asuinpaikkaan sidottuja. (Hienonen 2011, 28.)