Mitä oppiminen on?

Oppiminen on laajasti tutkittu monimutkainen ilmiö, jonka ympärille on rakentunut lukuisia erilaisia oppimisteorioita ja -näkemyksiä. Varhaisimmat oppimisteoriat (esi-merkiksi behaviorismi) määrittelivät oppimisen nimenomaan tiedon passiiviseksi vas-taanottamiseksi, kun taas nykyaikaa lähestyvät näkemykset (esimerkiksi kongniti-vismi, konstruktivismi) ovat ennemminkin nostaneet oppimisen aktiiviseksi kognitii-viseksi (tiedolliseksi) toiminnaksi, jossa havaintoja tulkitaan ja uutta tietoa rakenne-taan sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti aiemman tieto- ja kokemusmaailman poh-jalta. (Tynjälä 1999) Oppiminen näkyy oppijan ajatusmaailmassa myös niin kutsut-tuna käsitteellisenä muutoksena. Käsitteellisellä muutoksella tarkoitetaan sitä, että oppijan arkikäsitykset muokkautuvat, täydentyvät tai jopa korvautuvat tieteellisiä kä-sityksiä vastaavilla käsityksillä (Koponen et al. 2014).

Oppimista voidaan lähestyä monesta eri näkökulmasta ja useita eri teorioita ja näke-myksiä yhdistellen. Esimerkiksi Alexander et al. (2009) ovat määritelleet oppimisen yhdeksän yleismaailmallista perusperiaatetta seuraavasti:

1. Oppiminen on muutosta.

2. Oppiminen on väistämätöntä, olennaista ja kaiken aikaa tapahtuvaa.

3. Oppimista voidaan vastustaa.

4. Oppiminen voi johtaa epäedulliseen tulokseen.

5. Oppiminen voi olla tiedostamatonta ja sattumanvaraista, mutta yhtä hyvin myös tietoista ja tarkoituksellista.

6. Oppimiseen vaikuttavat inhimilliset tekijät.

7. Oppiminen voi viitata sekä prosessiin (miten opitaan) että prosessin tulokseen (mitä opittiin).

8. Oppiminen on erilaista eri aikoina.

9. Oppiminen on vuorovaikutuksellista. (Alexander et al. 2009)

Edellä kuvatut oppimisen perusperiaatteet noudattelevat nykyaikaista sosiokon-struktivistista oppimiskäsitystä. Aktiivinen tiedon rakentaminen (konstruktio) on luonteeltaan sosiaalista, ja oppimiseen liittyy olennaisesti sosiaalisesti jaettujen mer-kitysten luominen sekä kulttuurinen vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa. (Lonka 2014) Oppimisen lopullinen päämäärä on kehittää oppijan kykyä soveltaa taitojaan sekä osaamistaan joustavasti ja luovasti eri tilanteissa. (Dumont et al. 2010)

Benjamin Bloomin 1950-luvulla kehittämää niin kutsuttua Bloomin taksonomiaa (luo-kittelumallia) käytetään edelleen jäsennettäessä sitä, mikä on tavoiteltu osaamisen taso. Bloomin taksonomia on hierarkkisesti järjestäytynyt luokitus oppimisen kan-nalta tärkeille tiedollisille tavoitteille. (Bloom 1956) Alkuperäisesti Bloomin takso-nomiassa oppimisen tavoitteita olivat ulkoa muistaminen, ymmärtäminen, sovelta-minen, analysoisovelta-minen, syntetisoiminen ja arvioiminen. Uudistetussa Bloomin takso-nomiassa (Pohl 2000) hierarkkian huipulle on nostettu kuvan 10 mukaisesti uuden

Bloomin taksonomian perusajatuksena on se, että ylempi osaamistaso pitää sisällään kaikki alemmat osaamistasot. Bloomin taksonomiassa on otettu huomioon ainoas-taan opetukseen osallistumisen vaikutus opiskelijan tietojen ja taitojen kehittymi-seen, mutta esimerkiksi opiskelijan taustatekijöitä, tunteita tai motivaatioon liittyviä seikkoja ei luokittelussa ole huomioitu. (Pohl 2000) Bloomin taksonomiaa voidaan käyttää monipuolisesti esimerkiksi opetuksen suunnittelussa, osaamistavoitteiden määrittelyssä sekä arvioinnin tukena.

2.5.1.1 Oppiminen luo uusia yhteyksiä

Aktiivisen oppimisen edellytyksenä on se, että oppija ottaa tiedon omakseen ja muo-vaa siitä oman sisäisen mallinsa. Näiden sisäisten mallien tehtävänä on muodostaa jäsentyneitä tietorakenteita, suunnata tarkkaavaisuutta sekä vaikuttaa uuden tiedon vastaanottamiseen, käsittelyyn ja tulkintaan. Ihmisen oppiessa uutta, asioiden välille kehittyy uusia yhteyksiä. Osa sisäisistä malleista muuttuu pysyvästi, ja osa malleista Kuva 10. Oppimisen tavoitteet Bloomin uudistetussa taksonomiassa (Pohl 2000).

taas hylätään kokonaan. Tämä prosessi vaatii muistilta jatkuvasti konstruktivistista, eli uutta rakentavaa toimintaperiaatetta. Sisäiset mallit voivat olla myös automaatti-sia, eikä ihminen edes ole kaikista sisäisistä malleistaan tietoinen. Kuitenkin myös nämä tiedostamattomat sisäiset mallit vaikuttavat oppimiseen. Oppimistilanteessa tietoinen ja automaattinen ajattelu tekevät työtä yhdessä. (Lonka 2014)

Oppiminen voidaan siis ajatella monimutkaiseksi prosessiksi, johon vaikuttavat useat tiedostetut ja osin myös tiedostamattomat tekijät. Halinen et al. (2016) ovat koon-neet oppimiseen vaikuttavia keskeisiä tekijöitä kuvan 11 mukaiseksi oppimisen koko-naismalliksi.

Kuvan 11 mukaisesti opetuksen ja opetuksellisten työtapojen sekä oppimistavoittei-den ja -tehtävien lisäksi myös oppijan yksilölliset tekijät, esimerkiksi erilaiset kyvyt ja olemassa olevat taidot sekä persoonallisuus, vaikuttavat oppimisprosesseihin ja op-pimiseen.

Kuva 11. Oppimiseen vaikuttavat keskeiset tekijät (Halinen et al. 2016).

Oppimisen kannalta keskiöön nousevat oppimisen kokonaismallin (kuva 11)

mukai-Näiden sisältä kumpuavat myös oppimiseen voimakkaasti vaikuttavat käsitys- ja us-komusjärjestelmät. Lagoff & Johnsson (1999) ovat esittäneet, että ihmisen ajattelun ja toiminnan perustana ovat erilaiset kategoriat, joita ajatteluumme heijastuvat käsi-tykset edustavat. Nämä käsikäsi-tykset saattavat joko edistää tai estää oppimista. Mikäli oppija kategorisoi itsensä esimerkiksi huonoksi oppijaksi, saattaa tämä käsitys häiritä oppimisprosessia ja tehdä oppimisesta vaikeaa tai vastenmielistä. Vasta negatiivisen käsityksen kyseenalaistaminen ja muuttaminen mahdollistaa aidon oppimisen. (Mur-tonen 2017)

2.5.1.2 Reunatuntemusten kautta uuden oppimiseen

Oppimiseen liittyy vahvasti myös oman identiteetin määrittely ja tunne-elämä. Oppi-miseen liittyviä tunteita voidaan jaotella eri tunneluokkiin, joita ovat suoriutumistun-teet, eläytymistunsuoriutumistun-teet, sosiaaliset tunteet ja episteemiset, eli varsinaiset tietoon ja oppimiseen liittyvät tunteet. (Lonka 2014) Näiden erilaisten tunteiden tunnistaminen ja tiedostaminen, sekä positiivisten tunteiden ruokkimien ja negatiivisten tunteiden käsittely rakentavalla tavalla ovat avain sille, että tunteita voidaan käyttää nimen-omaan oppimisen edistämiseen.

Edellä mainituista tunteista erityisesti sosiaaliset tunteet ja episteemiset tunteet edistävät oppimista ja innostavat yhteisöllisen tiedon luomiseen. Kiinnostus ja oppi-misen sekä oivalluksen ilo ovat hyödyllisiä, aktiivisia ja positiivisia tunteita, jotka aut-tavat ihmistä kehittymään. Näiden tunteiden herättämisessä ja ylläpitämisessä opet-tajalla, opetusmenetelmällä ja oppimisympäristöllä on suuri merkitys, sillä tunnetai-toja (kyky johtaa omia tunnetiloja) voidaan paitsi oppia myös opettaa. (Lonka 2014) Ihmisellä on taipumus pysytellä niin sanotullamukavuusalueellaan, eli tilassa, jossa mikään ei kyseenalaista tai uhkaa omia sisäisiä malleja, olettamuksia ja uskomuksia.

Mukavuusalueellaan ihminen tuntee olonsa varmaksi, turvalliseksi ja tasapainoiseksi.

(Mälkki 2011). Kuten aiemmin todettiin, oppiminen on sisäisten mallien haastamista, muutosta ja usein myös hylkäämistä. Tämä tarkoittaa sitä, että oppimisprosessissa ihminen usein liikkuu mukavuusalueensa reunoilla, välillä jopa ylittäen ne. Kun uusia

asia ei enää sovikaan ihmisen aikaisempiin sisäisiin malleihin, herää niin kutsuttuja reunatuntemuksia, eli mukavuusalueen reunoilla esiintyviä epämukavia ja ahdistavia tuntemuksia, jotka ovat oppimisen kannalta hyvin haasteellisia. Epämiellyttävät reu-natuntemukset saavat ihmisen helposti palaamaan takaisin mukavuusalueelleen.

Toisinaan reunatuntemuksia saattaa olla myös vaikea tunnistaa, jolloin ne ikään kuin tiedostamatta, lähes automaattisesti, palauttavat ihmisen takaisin mukavuusalu-eelle. (Mälkki 2011) Reunatunteiden tiedostaminen sekä pyrkimys sietää ja hyödyn-tää niitä, auttaa ihmistä ylittämään itsensä, muuttamaan sisäisiä mallejaan ja oppi-maan uutta. Mukavuusalueelta poistuminen vaatii kasvun asennetta, eli ajatusta siitä, että omaa osaamista voi kehittää ja muokata. Oppiminen vaatii työtä ja työhön vaaditaan tahdonvoimaa sekä sinnikkyyttä. (Otala 2018)