Minäpystyvyyden yhteys hyvinvointiin

Albert Banduran (1986) sosiokognitiivinen teoria korostaa itseluottamuksen mer-kitystä. Teorian ydinajatus on, että yksilö on itseohjautuva ja vaikuttaa aktiivi-sesti omaan toimintaansa. Yksilö toimii vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, joka vaikuttaa hänen minäpystyvyyteensä. Ajattelua ja toimintaa pidetään yksi-lön ja ympäristön vuorovaikutuksen tuloksena. Yksiyksi-lön suoriutumiseen ei siis vaikuta vain hänen todellinen osaamisensa vaan myös uskomukset itsestä. (Pa-jares 2006, 339.)

Minäpystyvyys ei liity yksilön persoonallisuuteen tai ominaisuuteen, vaan sillä viitataan yksilön uskomuksiin omista kyvyistään toteuttaa toimintoja, joita vaaditaan tavoitteen saavuttamiseen. Jos oppilas uskoo, ettei hänellä ole kykyjä saavuttaa asetettuja tavoitteita, hän ei myöskään yritä tavoitella niitä. Sitä vastoin vahva minäpystyvyyden tunne auttaa häntä toimimaan kohti tavoitteita. Käsitys minäpystyvyydestä vaikuttaa oppilaan haluun harjoitella ja oppia uutta. Oppi-laan tunne ja kokemus siitä, kuinka hän suoriutuu tehtävistä tai oppimistilan-teista vaikuttavat vahvasti hänen toimintaansa. Minäpystyvyysteorian mukaan oppilaan toiminta määräytyy hänen henkilökohtaisten tekijöidensä (kognitiivi-set, affektiiviset ja biologiset) sekä käyttäytymisen sekä ympäristön välisestä vuorovaikutuksesta. Minäpystyvyys on yhteydessä siihen, miten oppilas käyt-täytyy ja motivoi itsensä omien tietojen sekä kykyjen puitteissa. Oppilaan on tär-keää saada onnistumisen kokemuksia sopivan haastavissa tilanteissa ja tehtä-vissä, jotta usko omiin kykyihin kantaa seuraavissakin haasteissa. (Schunk & Di-Benedetto 2016, 34-37; Viholainen, Aro, Koponen, Peura & Aro 2013, 88-91.)

Uskomukset minäpystyvyydestä luovat perustan motivaatiolle, hyvinvoin-nille ja henkilökohtaiselle saavutukselle kaikilla elämän alueilla. Jos oppilas ei usko, että hänen tekonsa tuottaa toivottuja tuloksia, hän ei ole myöskään moti-voidu pinnistelemään tavoitteiden eteen. Opettajat voivat edistää minäpystyvyy-den kokemuksia valamalla oppilaisiin luottamusta ja uskoa omiin kykyihinsä.

Minäpystyvyys on kyky, jonka avulla oppilas käyttää ja soveltaa emotionaalisia, kognitiivisia, sosiaalisia ja käyttäytymiseen liittyviä taitoja erilaisissa tilanteissa.

Opettajat voivat edistää oppilaiden minäpystyvyyttä tukemalla näitä taitoja.

Tämä edistää myös oppilaiden hyvinvointia. On tärkeää, että oppilaalle asetetut tavoitteet ovat relevantteja ja saavutettavissa olevia. Oppilas saattaa arvioida oman suoriutumistaitonsa väärin, joka voi johtua hänen puutteellisista metakog-nitiivisista kyvyistään ja vaikeudesta arvioida tehtävän vaativuustasoa. Oppi-laan realistisen minäkuvan ja minäpystyvyyden tukeminen on tärkeää ja opettaja siinä merkittävässä roolissa. Epäonnistumisiin niin kuin onnistumisiinkin liittyy usein vahvoja tunteita ja nämä tunteet muokkaavat oppilaan minäkäsitystä. Jotta lapsi saa työkaluja tunteiden tunnistamiseen ja säätelemiseen, tunnetaitojen opettaminen kuuluisi olla osa opetustyötä. (Pajares 2005, 339-340; Viholainen ym. 2013, 92-95.)

Ihmisten uskomukset omasta pätevyydestään ja menestymisestään erilai-sissa tilanteissa eroavat toisistaan. Pystyvyysuskomukset vaihtelevat myös teh-tävien vaikeuden mukaan: toinen uskoo selviävänsä vaikeistakin tehtävistä hy-vin, kun taas toinen uskoo itseensä vain helpommissa tehtävissä. Erityisen tär-keää on kyky ymmärtää syy- ja seuraussuhteita sekä kyky itsereflektioon. Minä-pystyvyyden tunne on keskeisestä yksilön toiminnassa, sillä sen vaikutus käyt-täytymiseen on sekä suoraa että välillistä. Minäpystyvyys on yhteydessä itsesää-telyyn monilla eri tavoilla. (Schunk & DiBenedetto 2016, 34, 46-47.)

Oppijaminäkuva, minäpystyvyys sekä oppilaan itsetunto vaikuttavat sii-hen, millaisia tavoitteita oppilas asettaa toiminnalleen ja kuinka hän jaksaa pon-nistella tavoitteidensa eteen (POPS 2014, 17). Oppijaminäkuvalla tarkoitetaan ku-vaa itsestä oppijana ja sitä minkälaisia uskomuksia ja päämääriä oppimiseen liit-tyy. Oppijaminäkuva vaikuttaa oppijan kognitiiviseen toimintaan ja motivaati-oon eli siihen, onko oppilaalla kiinnostusta opittavaa asiaa kohtaan ja paljonko hän on valmis ponnistelemaan oppimisensa eteen. (Lappalainen & Sointu, 2013, 5.) Vahvan minäpystyvyyden omaavat oppilaat työskentelevät ahkerammin, pi-dempään, selviävät vastoinkäymisistä nopeammin, ovat optimistisempia ja vä-hemmän ahdistuneita ja saavuttavat parempia oppimistuloksia. (Pajares 2005, 343.)

Anne Partanen (2011) on tutkinut aikuisopiskelijoiden koulutuksellisen mi-näpystyvyyden rakentumista ja toteaa tutkimuksessaan, että mimi-näpystyvyyden

rakentuminen muodostuu eri ulottuvuuksista, joita ovat aiemmat koulutuskoke-mukset, käsitys itsestä oppijana ja opiskelijana, käsitykset tiedollisen kapasiteetin ja akateemisen kompetenssin riittävyydestä sekä toisten tuki, tunnustus ja arvos-tus. Minäpystyvyyden rakentuminen koostuu sekä opiskelijan henkilökohtai-sesta kontekstista sekä koulutusyhteiskunnallihenkilökohtai-sesta kontekstista. Koulutuksessa menestyminen, koulutuksellinen minäpystyvyys loi tutkimuksen mukaan kuvaa myös yksilönä menestymisessä. (Partanen 2011, 185, 197-198.) Partasen tutki-muksen tulokset ovat sovellettavissa myös peruskoulukontekstiin. Oppilaiden minäpystyvyyden kokemus syntyy aiemmista oppimiskokemuksista ja siitä, mil-lainen käsitys heillä on itsestään oppijana. Oppilaat rakentavat palautteen perus-teella käsitystä itsestään oppijana ja menestykseen tai epäonnistumiseen johta-neista syistä (Graham & Taylor 2016, 12-14). Koska koulunkäynti ja koulussa on-nistuminen näyttelevät keskeistä roolia lasten ja nuorten elämässä, sieltä saa-duilla kokemuksilla sekä palautteella suuri merkitys oppilaiden minäkuvan ja itsetunnon muodostajina ja muokkaajina. (Lappalainen & Sointu, 2013, 4-6.) Opettajan antama tuki, tunnustus ja arvostus ei siis muokkaa pelkästään oppi-laan oppijaminäkuvaa vaan myös yksilöllistä minäkuvaa, jota täytyy positiivi-sesti vahvistaa erityipositiivi-sesti sellaisten oppilaiden kohdalla, jotka eivät uskalla tai kykene luottamaan taitoihinsa. Carpara ja Cervone (2006, 74-76) mainitsevat, että sen lisäksi, kun arvioimme, kuinka oppilas suoriutuu tehtävistään, yhtä tärkeää on arvioida myös sitä, mitä hänestä voi tulla. Pystyvyyskokemukset ovat keskei-nen piirre ihmisen vahvuuksissa ja potentiaalissa.

Kun positiivista palautetta annetaan yrittämisestä ja ahkeruudesta, kasvat-taa se ymmärrystä onnistumisen tavoittelemisesta ja siitä, että harjoittelemalla tai työn teolla voi kehittyä. Usko omien taitojen kehittämiseen vahvistuu. Yrittämi-sestä kiitosta tai palautetta saavat oppilaat ovat rohkeampia kohtaamaan yhä haasteellisempia tehtäviä. Sitä vastoin lapset, joiden ominaisuuksia, kuten fik-suutta tai lahjakkuutta on kehuttu, voivat pettymystilanteiden tullessa alkaa vält-telemään haastavia tehtäviä epäonnistumisen pelossa. Ominaisuuksien ja yritte-liäisyyden eroa täytyisikin muistaa pitää mielessä palautetta antaessa ja pyrkiä aina antamaan palautetta tekemisestä eikä esimerkiksi henkilökohtaisista

ominaisuuksista. Minäpystyvyysuskomukset eivät vaikuta pelkästään siihen, millaisia tavoitteita oppilas asettaa itselleen, vaan ne vaikuttavat myös hänen suorituskykynsä arviointiin tavoitteisiin pääsemiseksi. (Nurmi 2013, 55; Graham

& Taylor 2016, 15-17.)

Saamansa palautteen avulla oppilas kasvattaa tietoisuutta omista vahvuuk-sistaan, osaamisestaan, kyvykkyydestään, taitavuudestaan, onnistumisistaan sekä taipumuksistaan ja kykenee hyödyntämään niitä työskentely- ja oppimis-prosesseissa sekä minäkuvan rakentamisessa. Palautteen annon ja arvioinnin tarkoitus on ohjata, motivoida ja kannustaa oppilaita päämäärien tavoittelemi-seen. (Lappalainen & Sointu, 2013, 4-6.) Henkilökohtaisen palautteen antaminen oppilaalle voi olla tehokas tapa huomioida ja tehdä hetkestä ikimuistoinen.

Useimmat meistä muistavat aikuisen sanat, jotka on annettu erityisellä hetkellä.

Niillä on tehokas vaikutus ja ne jättävät usein pysyvän jäljen. (Pajares 2006, 350.) Perusopetuksen opetussuunnitelma korostaa oppilaiden itsearvioinnin merkitystä sekä jatkuvaa arviointia, jonka avulla oppilas pystyy itse seuraamaan oppimistaan ja kehittymistään (POPS 2014, 17). Itsearvioinnin avulla oppilas op-pii tunnistamaan vahvuuksiaan ja harjaantuu asettamaan sellaisia tavoitteita, jotka hänen on mahdollista saavuttaa. (Lappalainen & Sointu, 2013, 5).