C 'MINA-SINA'
IHMISEN KAHDENTUNEISUUS
Minän ja Sinän, Minän ja Toisen käsitteet kietoutuvat välittömästi Feu
erbachin käsitykseen aistisuudesta. Kuitenkin käsitteillä on myös laa
jempi merkitys sekä 'vanhan filosofian' kritiikissä että Feuerbachin antropologiassa, jota tässä kritiikin rinnalla konstruoidaan. On mahdol
lista ajatella, että aistisuus ja 'Minä-Sinä' muodostavat yhdessä Feuer
bachin perustavimmat antropologiset käsitteet. Niiden ala on niin suuri, että niiden sisällä voidaan tarkastella kaikkia inhimillisen elämän ilmiöi
tä. Ne olisivat siis eräänlaisia 'fundamentaalikäsitteitä'. Feuerbach ei kuitenkaan itse ole tehnyt tapansa mukaan missään tämän suuntaista analyysia omasta filosofiastaan. Asetelma on paljolti sama kuin Merle
au-Pontyn filosofiassa, josta myös voidaan nostaa esiin varsin keskeisi
nä kehollisuuden ja havainnon käsitteet sekä Minän ja Toisen problema
tiikka - myös kiinteästi toisiinsa liittyen.
Tarkastelen Feuerbachin Minä-Sinä käsitettä kolmella eri tasolla.
Ensiksi 'vanhan filosofian' kritiikin muodossa, toiseksi varsinaisena antropologisena käsitteenä, ja vielä erikseen yksilön ja lajin suhteen ongelmana.
1 Minän ylitys
Palaamme jälleen Descartes'n filosofian aloitukseen. Siinä luotiin 'Minä' ja sen suhde 'maailmaan', joihin kumpaankin momenttiin Feuerbachin kritiikki kohdistui. 'Maailma' ja 'todellisuus' määrittyivät toisin Kantista
Hegeliin johtaneessa traditiossa, mutta 'subjekti', Minä kehittyi trans
sendentaali-filosofiassa paljolti Descartes'n perustalla.
Feuerbachin ideana oli rikkoa cogito-teesi filosofian lähtökohta
na. Filosofian tulee päästä pois 'tietoisuuden itseidenttisestä kehästä'.
Feuerbach ratkaisi edeltävässä tulkinnassa ongelman teorialla uudesta 'tieto-opillisesta subjektista', jonka peruslähtökohta on aistinen elämä.
Jatkan nyt luvussa B 2.4 kesken jätettyä lainausta, jossa Feuer
bach esittää olevansa yhtä mieltä idealismin kanssa siitä, että on aloitet
tava Minästä.
Aber das lch, wovon der Idealist ausgeht. .. nur ein gedachtes, nicht das wirkliche Ich ist. Das wirkliche Ich ist nur das Ich, dem ein Du ge
geniibersteht, und das selbst einem andem lch gegeniiber Du, Objekt ist;
aber för das idealistische Ich existiert, wie kein Objekt iiberhaupt, so auch kein Du.1
Sinä on Minän mahdollisuuden ehto. Aistisuuden analyysin yhteydessä kävi selväksi, että Feuerbach sitoo Minän maailmaansa, että ihminen on 'kohteellinen' olento, hän on sidottu kohteisiinsa eri tasoisin suhtein, 'riippuvuudentunteesta' vapaaseen teoreettiseen ja esteettiseen katse
luun. Tässä mielessä olisi väärin sanoa, että kohteet ovat Minälle 'ulkoi
sia'. Subjektiviteetissa itsessään on välttämätön perusta kaikille sen suh
teille, myös ns. kosmologiselle, tiedottamalle suhteelle luontoon, joka sekin perustuu ihmisen omaan 'luontoon' (vietit, tarpeet jne.).
Tuo ajatusrakennelma ei kuitenkaan ole täydellinen tässä muo
dossaan. Nimittäin itse tuon subjektiviteetin perusta ei ole siinä itses
sään vaan Minä-Sinä -suhteessa. Sitä ei voida löytää tutkimalla Minää:
ihmisen itsetietoisuus ei ole Minän tietoisuutta itsestään.2
'Todellinen Minä' on 'Sinään' kietoutunut Minä, jolla on välttä
mättä kohteenaan 'Sinä' ja joka vastaavasti on toiselle Minälle 'Sinä'.
"Ich bin und denke, ja empfinde nur als 'Subjekt-Objekt', aber nicht in der identischen .. .Sinne. "3
Mitä Sinän käsite tarkoittaa tässä yhteydessä? Feuerbach käyttää sitä usein jopa synonyymisesti objektin käsitteenä, mikä tuntuu ensiksi mielivaltaiselta. Mutta Feuerbachilla on sille perustelu: Objektin käsite on hänen mukaansa alunperin nimenomaan toisen Minän käsite:
So fasst der Mensch in der Kindheit alle Dinge als freitätige, willkiirliche Wesen auf -, daher ist der Begriff des Objekts iiberhaupt vermittelt durch den Begriff des Du, des gegenständlichen lch.4
1 Ober Spiritualismus und Materialismus, 394.
2 Esim. Zur Ethik: der Eudämonismus, 269. Ks. Mader 1968, 121, 167.
3 Ober Spiritualismus und Materialismus, 395.
4 Grundsätze der Philosophie der Zukunft, 298-99, teesi 33.
75 Tätä antropologista väitettä tarkastellaan seuraavassa luvussa lähem
min. Tässä etsitään siitä se aines, joka muodostaa transsendentaali-filo
sofian kritiikin ytimen.
Transsendentaali-filosofian näkökulmasta syntyy peruskysymys:
kuinka Minästä päästään objektiin. Ratkaiseeko Feuerbach tämän ongel
man empiristisen käänteisesti: objektit ovat materiaalisia, ulottuvaisia kappaleita ja Minä selittyy niistä? Hän sanoo kyllä yhtyvänsä empiris
tien kantaan, että ideamme perustuvat 'aisteihin',
darin hat der Empirismus vollkommen recht; nur vergisst er, dass das wichtigste, wesentlichste Sinnenobjekt des Menschen der Mensch selbst ist, dass nur im Blicke des Menschen in den Menschen das Licht des Be
wusstseins und Verstandes sich entziindet.1
Ja Feuerbach jatkaa, että idealismi on siis sittenkin oikeassa etsiessään ideoiden alkuperää 'ihmisestä', mutta hanke kariutuu siihen, että tuo 'ihminen' on eristetty "lch ohne ein sinnlich gegebenes Du".2
Feuerbachilla on tarjolla malli, joka ei kuulu sen enempää empi
rismin kuin idealisminkaan leiriin. Hänen filosofiassaan sekä 'objekti' että 'subjekti' ymmärretään noista traditioista eroavalla tavalla. Myös niiden suhde sekä käsitteet 'maailma' ja 'todellisuus' saavat toisen mer
kityksen. Uutta Feuerbachin subjektiviteetissa on, että se on aistinen, 'beleibtes lch'. Mutta kenties vieläkin uudempaa filosofianhistoriallisesti on Feuerbachin käsite 'Sinä' .3
Feuerbach ei ylitä transsendentaali-filosofian raameja empirismin keinoin, vaan eräässä mielessä sen omista lähtökohdista. Transsenden
taali-filosofialle maailma on Minän konstituoimia objekteja. Tuo asetel
ma mahdollistaa 'jäämisen tietoisuuden kehän sisälle'. Hegelin filoso
fiassa käsite Toinen merkitsee hengen itsensä toisinolemista jossain kohteessa, se on substantiaaliselta sisällöltään minun Toiseni. On huo
mattava, että tässä tutkimuksessa käsitettä Toinen käytetään ensisijaises
ti nimenomaan merkityksessä 'toinen ihminen muodossa Sinä'.
Jo Schelling törmäsi ongelmaan, joka syntyy siirryttäessä prakti
seen filosofiaan transsendentaalisen idealismin lähtökohdista: toiset Minät, toiset intellektuaaliset olennot. On selvää ettei tällaista ongelmaa synny, jos Minää tarkastellaan vain yleisenä, absoluuttisena Minänä.
Lähtökohtana tulee olla 'äärellinen', individuaalinen subjekti.4
Toiset Minät eivät sulaudu kategoriaan 'objekti' siten kuin 'ma
teriaaliset kappaleet'. Ne ovat intellektuaalista 'aktiviteettia minun ulko
puolellani'. Ne rajoittavat minun vapauttani, ne tulevat minun
'välttä-2 1 3 4
Sama, 306, teesi 42.
Sama.
Ks. Buber 1962a, 342.
Schelling 1975a, 548. Jos filosofian subjekti on yliyksilöllinen, ei Toisen ongelmaa ylipäätään lainkaan synny. Ks. Theunissen 1981, 18.
mättömiksi korrelaateikseni' .1 Schelling toteaa kylläkin, että transsen
dentaalisen idealismin on mahdoton sisällyttää itseensä ajatusta toisen intelligenssin välittömästä vaikutuksesta Minään.2
Schelling esittää tässä yhteydessä ajatuksia, jotka ovat olleet Feuerbachille perustana Minä-Sinä-teoriaa luotaessa, ja jotka ovat hyvin tuttuja mm. myöhemmistä Husserlin yrityksistä ratkaista tämä sama ongelma intersubjektiivisuus-teoriassaan.
Löydämme jo Schellingiltä, jopa hyvin paljon samassa muodos
sa, aiemmin Feuerbachilta lainatun ajatuksen, "dass der ganze lnbegriff der Objekte nur dadurch fiir mich reel wird, dass Intelligenzen ausser mir sind", "dass urspriinglich schon mir die Vorstellung von Objekten ausser mir gar nicht entstehen kann als durch Intelligenzen ausser mir".3 Ja perustelu on seuraavanlainen: Kuvitelma minusta riippumat
tomista ulkoisista objekteista ei voi Schellingin mukaan syntyä 'objek
teista', sillä ne sulautuvat havainnossa minuun ja minä niihin, ne ovat alkuperäisesti minussa. Tuollainen kuvitelma voi syntyä vain todellisesta objektiviteetista minun ulkopuolellani: "Das einzige urspriingliche ausser mir ist eine Anschauung ausser mir, und hier ist der Punkt, wo zuerst der urspriingliche Idealismus sich in Realismus verwandelt. "4
Mainittakoon, että tällä samalla argumentilla perustelee myös Dilthey käsitystään siitä, mistä syntyy 'usko ulkomaailman realiteettiin'.
Hän käyttää 'todellisen objektiviteetin' merkityksessä käsitettä 'vastarin
ta' (Widerstand), jossa on keskeisintä 'Sinä-elämys', toiset minua rajoit
tavat 'tahdot' .5
Tuossa yllä esitetyssä Schellingin lainauksessa on syytä kiinnit
tää huomiota ilmaukseen 'Anschauung ausser mir', sillä nähdäkseni tässä on perusta myös Feuerbachin hyvin paljon toistamaan peruslau
seeseen: "Wir sehen nicht nur, wir sind auch gesehen".6 Tämä kysymys kietoutuu välittömästi kehollisuuden ongelmaan: "Das Passivum des Ich ist Aktivum des Objekts".7 Nyt voimme ymmärtää laajemmin tuon Feuerbachin ajatuksen. 'Objektin aktiivisuus' merkitsee samaa kuin Sinä; se ei ole, ainakaan ensisijaisesti, 'alkuperäisesti' 'materiaalinen
1 Schelling 1975a, 548.
2 Sama, 543.
3 Sama, 555.
4 Sama.
5 Dilthey 1990, 110-14, 134. Aivan samoin käyttää myös Feuerbach käsitettä 'Widerstand' 'Grundsätzen' 33. peruslauseessa: "Ein Objekt, ein wirkliches Objekt, wird mir nämlich nur da gegeben, wo mir ein auf mich wirkendes Wesen gegeben wird, wo meine Selbsttätiskeit - wenn ich vom Standpunkt des Denkens ausgehe - an der Tätigkeit emes andem Wesens ihre Grenze -Widerstand findet." 298.
6 Nachgelassene Aphorismen, 301. "Du siehst nur als ein selbst sichtbares, fiihlst nur als ein selbst fiihlbares Wesen." Grundsätze der Philosophie der Zukunft, 316-17, teesi 52.
7 Einige Bemerkungen iiber den 'Anfang der Philosophie', 137.
77 olio'. Ja 'Minän passiivisuus' tarkoittaa Minän kehollisuutta muodossa 'Minä Toiselle', Minä toisen Minän kohteena. Myös Merleau-Ponty käyttää perustavalla tavalla myöhemmin tätä samaa ajatusta.1
Minän ja Sinän suhde ei jää Feuerbachilla 'intelligenssien' henki
seksi suhteeksi, ei 'me-yhteisöksi', jonka olemus on 'ääretön järki', jol
loin Sinä voitaisiin lmmärtää trassendentaali-filosofian kannalta Minän sisäiseksi kohteeksi.
Myös jo Leibnizia käsittelevässä kirjassaan vuodelta 1838 Feuer
bach tarkasteli kysymystä Toisista minua rajoittavana havaintona (An
schauung). Hän jakoi sen kahteen eri tasoon. 'Materialistisessa havain
nossa ihmisestä' on Toisena toinen ihminen. 'Henkisessä havainnossa' Toinen on "als ein Wesen meines Wesens, als mein anderes Ich".3 En
simmäinen on hänen silloisessa katsannossaan äärellinen näkökulma, jälkimmäinen sen sijaan vastaa 'todellista' filosofista havaintoa, jossa kaikki äärellinen ylitetään yleisessä Järjessä.4
Tässä kulkee ratkaiseva raja transsendentaalisten MinäToinen -teorioiden ja ei-sellaisten, joita nimitän jatkossa dialogisiksi, välillä.
Feuerbach korostaa Sinän aistista, kehollista, yksilöllistä eksistenssiä:
Minän ja Sinän suhde perustuu nimenomaan erilaisuuteen, ei-identiteet
tiin, tämä on suhteen 'mahdollisuuden ehto'.5 Sinä on siis todellinen, Minästä eroava ihminen. Se ei ole 'asetettu', vaan "urspriinglich Vor
handenes" .6 Sinä ei ole kuviteltu, ajateltu kohde, se on aistisesti Minälle annettuna.
1860-luvun moraalitutkielmissaan Feuerbach käyttää myös käsi
tettä 'Sinä minussa' kuvaamaan omaatuntoa - mutta tässäkin on perus
tana 'alkuperäinen' aistinen Minä-Sinä -suhde (esim. lapsi-isä -suhde), josta tuo Freudin yliminää muistuttava 'Sinä minussa' on sisäistetty.7
Mutta on jälleen korostettava lähtökohtaa: se on 'beleibte lch'.
Feuerbachin ajattelu ei johda meitä käsittämään Minä-Sinä -suhdetta ainakaan ensisijaisesti ihminen-ihminen -suhteena. Käsite Sinä ilmaisee nimenomaisesti sen 'annettuna olemista' Minälle.
Feuerbachin elämänfilosofisiin lähtökohtiin kuuluu ajatus, että antropologiset ja tiedostusta koskevat kysymykset kietoutuvat toisiinsa.
Siksi siirryn käsittelemään teemaa 'alkuperäiselle' tasolle, eli mitä on Minä-Sinä-suhde 'elämässä', ja miten siitä käsityksestä noustaan edellä kuvattuun transsendentaali-filosofian ylitykseen.
1 Ks. esim. Merleau-Ponty 1986, 334.
2 Ks. erityisesti ongelmasta Fichten kannalta, Mader 1968, 79 ja 83. Myös Feuerbachin väitöskirja, jota tarkastellaan myöhemmin, tarjoaa tällaisen ratkaisun 'Järjessä'.
3 Darstellung, Entwicklung und Kritik der Leibnizschen Philosophie, 66.
4 Ks. sama, 118.
5 Grundsätze der Philosophie der Zukunft, 321, teesi 61.
6 Nachgelassene Aphorismen, 300.
7 Zur Ethik: der Eudämonismus, 279.