7. TARINA VISION JA STRATEGIAN SUUNNITTELUSTA VUOSINA
7.2 Mikä saa visio- ja strategiaprosessin uudelleen käyntiin?
Visio- ja strategiatyö käynnistyi uudelleen tammikuussa 1998 pidetyllä seminaarilla.
Mikä antoi tarvittavan sysäyksen visio- ja strategiatyön käynnistämiselle? Engeströmin ekspansiivisen oppimisen mallissa (1994, 59–63; 1995, 75–108; ks. myös Virkkunen
& Ahonen 2010, 47–50) painotetaan tarvetilan syntymistä. Hän määrittelee tarvetilan Bratusin (1990, 90) ajatuksiin viitaten toimintajärjestelmän tasolla kehitysvaiheeksi,
16 Liittokokousasiakirjat 1998, 9–10.
jossa ilmaantuu erillisiä kitkatilanteita ja ilman selvää kohdetta ja suuntaa olevaa tarvetta saada aikaan muutos. Tälle vaiheelle on ominaista epämääräinen tyytymättömyys, joka usein kohdistuu henkilöihin ja henkilöryhmiin toimintajärjestelmän rakenteellisten piirteiden asemesta. Näin toimintajärjestelmässä aletaan hakea muutoksen sisältöä.
(Engeström 1995, 89–90.)
Tarvetilan syntymiseen vaikuttavia tekijöitä on löydettävissä sekä liiton sisältä että ulkoa. Sisäisiä paineita aiheuttivat edellä kuvattu piirisihteeriverkon ylläpito, jolle ei tyydyttävää ratkaisua ollut näköpiirissä. Engeström kuvaa tilannetta Batesonin (1972, 206–212 ja 271–278) kehittämän käsitteen, kaksoissidoksen, avulla: toimintajärjestelmän joidenkin osatekijöiden välille muodostuu kärjistyvä ristiriita. Työyhteisön jäsenten kannalta se merkitsee toistuvia ”mahdottomia tehtäviä” (Engeström 1988) ja epäonnistumisia. Ristiriita koetaan sietämättömänä, mutta tarjolla olevat ulospääsytiet ovat yhtä sietämättömiä tai ne kumoavat toisensa. (Engeström 1995, 90.) Edellä sanottu sopii hyvin liiton tilanteeseen piirisihteeriasiassa. Aktiivisellakaan varainhankinnalla ei pystytty palkkaamaan yhdeksää uutta piirisihteeriä ja keskustoimiston ja piirien välille syntyi kärjistyvä ristiriita. Varainhankinnasta vastaavat olivat toistuvasti mahdottoman tehtävän edessä ja ulospääsytie, piirien määrän vähentäminen, koettiin sietämättömäksi. Kritiikki kohdistui joiltakin osin toimihenkilöihin17 toimintajärjestelmän rakenteellisten piirteiden sijaan (vrt. Engeström 1995, 89).18
Ulkoisia paineita aiheuttivat ympäristöongelmien globalisoituminen ja päätöksenteon loitontuminen EU-jäsenyyden myötä. Pohdittiin, miten Luonnonsuojeluliitto vastaa tähän toimintakentän laajentumiseen ja miten ympäristöstä huolta kantavien kansalaisten ääni kuuluu uudessa tilanteessa.
Kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisääminen – jota liittokin oli ajanut – toteutui lainsäädännössä sekä kansallisesti että EU-jäsenyyden myötä: vuonna 1994 säädetty laki ympäristövaikutusten arvioinnista, luonnonsuojelu- ja metsälait vuonna 1996, maankäyttö- ja rakennuslaki vuonna 1999 ja ympäristönsuojelulaki vuonna 2000 laajensivat yhdistysten ja kansalaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksia.
Hallitusmuodon uudistuksella vuonna 1995 säädettiin, että vastuu luonnosta kuuluu kaikille ja että julkisen vallan on turvattava kansalaisten vaikutusmahdollisuudet.
17 Vastuualueeseeni kuului tuolloin jäsenhankinta, joka on yksi varainhankinnan osa-alue. Kritiikin kohdistuminen varainhankinnasta vastaaviin toimihenkilöihin on oma tulkintani; haastatteluaineistoa tulkintani tueksi minulla ei ole.
18 Edellä kuvattu yritys ratkaista piirien toimihenkilöverkon rahoitus piirien määrää vähentämällä ja sitä seurannut keskustelu voidaan tulkita kriittisenä toimintamallin tutkimisena, joka on monesti "välttämätön edellytys" uuden, innovatiivisen toimintamallin syntymiselle, kuten Engeström (1994, 54–55) toteaa. Uusi ratkaisuyritys käynnistyi vuoden 2002 alussa, kun liittovaltuusto perusti työryhmän, jossa oli edustajat kaikista luonnonsuojelupiireistä. Työryhmän esityksiä valmisteltiin edelleen järjestövaliokunnassa, ja liittovaltuusto hyväksyi syksyllä 2003 uuden aluetyömallin, jossa kaikki palkkatukeen oikeutetut piirit saavat vuosittain ilman erillistä hakemusta liitolta yhtä suuren summan palkkatukea. Aikaisemmasta tavoitteesta saada kokopäiväinen, liiton rahoittama työntekijä joka piiriin luovuttiin. Uudeksi tavoitteeksi asetettiin puolipäiväinen työntekijä liiton rahoituksella, ja piirien vastuuta lisävarojen hankkimisessa lisättiin. Viiden piirin toimistossa työskentelevien liiton aluepäälliköiden toimenkuvasta puolet ohjattiin toimenkuvamuutoksella valtakunnalliseen työhön ja puolet piirityöhön. Piirien välinen tasa-arvo parani huomattavasti. Liiton palkkatuen määrää pystyttiin vuosina 2004–2008 kasvattamaan siten, että tavoite puolipäiväisestä toimihenkilöstä toteutui vuonna 2009. (SLL:n vuosikertomukset vuosilta 2002–2009.) Engeströmin ekspansiivisen oppimisen mallista tarkemmin Engeström (1994, 1995) ja Virkkunen & Ahonen (2010).
Liitossa pohdittiin, miten aktivoida jäseniä ja kansalaisia käyttämään lainsäädännön suomia uusia vaikutusmahdollisuuksia.
Samaan aikaan 1990-luvun puolivälissä syntyi nuorison keskuudessa uudenlaista liikehdintää eläinten oikeuksien puolesta. Suhtautumista eläinoikeusliikkeeseen pohdittiin erityisesti nuorisojärjestö Luonto-Liitossa, koska monet nuoret hakeutuivat eläinsuojelujärjestöihin tai toimivat järjestöjen ulkopuolella. Liitossakin pohdittiin, olisiko toimintaa laajennettava eläinten oikeuksien suuntaan. Lisäksi jotkut eläinoikeusryhmät (ns. ”kettutytöt”) käyttivät laittomia keinoja tunkeutumalla turkistarhoihin, päästämällä eläimiä vapaiksi ja rikkomalla omaisuutta. Sekä Luonnonsuojeluliitto että Luonto-Liitto irtisanoutuivat laittomista iskuista.
Kettutyttöilmiö aiheutti kuitenkin huolta, sillä laittomat iskut olivat osaltaan koventamassa asenteita suojelua kohtaan – luonnonsuojelijat yhdistettiin iskuihin ja liittoonkin tuli kyselyjä, että ”Oletteko te niitä kettutyttöjä?”
Samaan aikaan sosiologien piirissä käytiin keskustelua perinteisen järjestötoiminnan roolista globaalistuvassa maailmassa. Pohdittiin muun muassa, onko perinteinen yhdistystoiminta vaikutusmuotona auttamattomasti vanhentunut (Siisiäinen 1996a ja 1996b).
Ulkoiset paineet ja sisäiset pohdinnat yhdessä johtivat konkreettisiin toimiin.
Päätettiin järjestää Tulevaisuusseminaari, jonka sisältö ja osallistujien kokoonpano poikkesivat normaaleista kokouskäytännöistä. Seminaarin tavoitteena oli herättää mahdollisimman laaja joukko järjestön keskeisiä toimijoita pohtimaan liiton tulevaisuutta. Tästä kertoo järjestösihteerin kirje Tulevaisuusseminaarin toiselle pääalustajalle, professori Kaj Ilmoselle 19.1.1998:
(…) Tämän jälkeen on Sinun alustuksesi ”Muutu tai kuole – perinteinen järjestötoiminta murroksessa”. (…) Perustelen vielä, miksi halusimme juuri tämän hieman dramaattisen aiheen. Meillä menee tällä hetkellä kohtalaisen hyvin, jos sitä mitataan jäsenmäärällä (jäsenmäärä on kasvanut koko 1990-luvun toisin kuin monella muulla järjestöllä). Mutta tämä on ollut ainakin osin seurausta aktiivisista markkinointitoimenpiteistä. Toiminta sinällään ei toisi niin paljon uusia jäseniä. Noin yleisesti ottaen olemme tällä hetkellä kohtalaisen tyytyväisiä toimintaamme. Mutta siinä on osin katteetontakin optimismia, varsinkin kentällä, sillä hyvä jäsenkehitys ei todellakaan ole pelkästään seurausta tehokkaasta toiminnasta. Joka tapauksessa on tarpeen kriittisesti arvioida toimintaa aika ajoin, jotta pystyisimme jatkossakin vastaamaan ajan haasteisiin edes näin hyvin. (...)
Kentän toimintaan liittyvistä ongelmista päällimmäisin on se, että aktiivisia toimijoita on liian vähän ja niiden määrä ei ainakaan ole kasvussa.
(…) Tämä on tulevaisuuden haasteemme erityisesti siksi, että lainsäädännössä on tapahtunut viime vuosina useita muutoksia, joilla pyritään parantamaan kansalaisten osallistumismahdollisuuksia (…)
(…)
Huomattavaa on, että verrattuna aikaisempiin murrosvaiheisiin, jotka näyttävät toistuvan noin kymmenen vuoden välein ja sijoittuvan vuosikymmenen lopulle,
1990-luvun lopulla käynnistynyt uusien visioiden etsiminen sai alkunsa pääasiassa liiton omien toimijoiden aloitteesta ja halusta saada pitkän aikavälin suunnittelu vietyä loppuun. Tämä on selvä ero 1960-luvun lopun ympäristöliikkeen ja 1970-luvun lopun elämäntapakriittisen liikkeen aiheuttamaan murrokseen ja muutokseen sekä 1980-luvun lopun kritiikkiaaltoon lähinnä nuorisojärjestö Luonto-Liiton taholta (ks. luku 6).
Ulkoisia muutospaineita oli useita, kuten todettiin, mutta ulkopuolisten esittämää kritiikkiä Suomen luonnonsuojeluliittoa kohtaan ei ainakaan näkyvästi esiintynyt.
Yksi syy tähän mitä ilmeisimmin on se, että vapaaehtoiselle ympäristönsuojelulle oli silloin muitakin kanavia kuin SLL; Greenpeace käynnisti toimintansa Suomessa vuonna 1989, Maan ystävät vuonna 1996 sekä Helsingin yliopiston opiskelijoiden perustama Dodo vuonna 1995.