filosofialle.
kattavan hahmotuksen kautta (ks. myös Alexander 1987; Väkevä 2007; Westerlund
& Väkevä 2009). Deweyn estetiikka kat-taa paljon enemmän kuin kaunotaiteiden yhteydessä ilmenevän esteettisen koke-muksen tarkastelun tai kauniiden ja ylevi-en kohteidylevi-en havaintokokemukseylevi-en liit-tyvien tekijöiden erittelyn. Toisaalta vaik-ka Dewey viittasi yleisesti termillä taitoon, hän myös yhdisti sen esteettiseen koke-mukseen argumentoiden että jälkimmäi-nen voi syntyä millä tahansa elämän tai-toalueella. Dewey käyttikin sanaa art ylei-sellä tasolla muistuttamaan taitojen mah-dollisuudesta kanavoida esteettistä koke-musta.
Kokemisen taide
Estetiikassaan Dewey ei ensisijaisesti ollut kiinnostunut erillistaiteiden kysymyksistä vaan kaikkea esteettistä kokemista rajaa-vista tekijöistä: hän käytti erityistaiteisiin viittaavaa aineistoa lähinnä esimerkkeinä yleisemmän filosofisen näkökulmansa pe-rustelulle. Deweylla ei myöskään ollut paljoa sanottavaa musiikkikasvatuksesta, mikä ei ole estänyt kehittelemästä hänen ajatuksiaan musiikkikasvatusfilosofisessa keskustelussa (ks. esim. Westerlund 2002;
Väkevä 2004; Woodford 2005). Deweyn filosofian keskeisin osa-alue on hänen kokemuksen teoriansa. Tämä käy ilmi paitsi hänen kasvatusfilosofiastaan ja estetiikas-taan, myös metafysiikasta, joka ei Deweylle
V
Taito ja taide
49
Artikkelit
Articles
ole olemisen ehtojen spekulatiivista hah-mottamista, vaan inhimillisen kokemuspii-rin yleisten piirteiden kartoittamista (ks.
Dewey [1929] LW 1).
Deweylle kokemus tarkoitti ihmisen (viime kädessä minkä tahansa kokevan eliön) ja elinympäristön välisten vuoro-vaikutussuhteiden kokonaisuutta. Dynaa-misena vuorovaikutusten kenttänä elämä luo jännitteitä, joita purkaakseen eliöt pyr-kivät sopeutumaan muutoksiin. Tässä so-peutumisessa piilee kokemuksen natura-listinen perusta. (Dewey 1934 [LW 10], luku 1.)
Vaikka sopeutumispyrkimys on yhtei-nen kaikille lajeille, ihmiset ovat erityis-laatuisia kyetessään ohjaamaan sopeutu-mistaan tietoisesti kohti toivomiaan asi-antiloja. Tätä pyrkimystä Dewey kutsui tutkimukseksi (inquiry). Teknisesti ilmais-tuna tutkimus on “kontrolloitua tai ohjattua epämääräisen situaation transformaatiota sel-laiseksi, joka on niin määrätty konstituoivissa erotteluissaan ja suhteissaan, että se muuntaa alkuperäisen situaation elementit yhdistetyksi kokonaisuudeksi” (Dewey [1938] LW 12, 108; kursivointi alkup.).
Situaatio on tutkimusprosessin lähtö-kohta, joka rajaa elämän jännitteistä esiin nousevan ratkaisua vaativan ongelman.
Situaatio nousee esiin kokemuksen ”taus-talta” (background), tilasta, jossa koemme, mutta emme tarkkaan ottaen tiedä mitä koemme (Dewey [1934] LW 10, 197;
Holder 1993). Asiat suodattuvat elämän-virrasta tietoisen tarkastelun kohteeksi si-tuaation rajaamana. Jännitteisenä olotila-na situaatio herättää kokijassaan tarpeen tutkia. Kaikki abstrahoiminen, käsitteellis-täminen ja ymmärkäsitteellis-täminen herää tilanne-kohtaisista tarpeista palvellen situaation määrittämistä yhdistetyksi kokonaisuudek-si, ts. sen ongelmallisten piirteiden yhte-yksien selvittämistä tulevaa toimintaa sil-mälläpitäen.
Kokemus voi kanavoitua jännitteises-tä situaatiosta eri tavoin. Dewey kirjoitti kokemuksen ”moodeista”, korostaen sitä että tietoon tähtäävä tutkimus on yksi mahdollinen tapa vastata situaation haas-teeseen – kaikki situaatiot eivät ole
tie-dollista tutkimusta vaativia, emmekä aina pyrki rationaaliseen ymmärtämiseen (De-wey [1929], LW 1, 27–28, 75; Biesta &
Burbules 2003, 29–31). Toisaalta tiedolli-nen tutkimus on kaikkein tehokkain tapa ratkaista situaation herättämä ongelma, koska se tekee mahdolliseksi samankaltais-ten tilanteiden yleistämisen ja tähän pe-rustuvan suunnitelmallisen toiminnan.
Silloin kun tutkimukseen liittyy kä-sitteellistämistä ja jälkimmäiseen kytkey-tyviä tiedollisia ajatteluprosesseja, se voi-daan ymmärtää ”älyllisyydeksi toiminnas-sa” (intelligence in action) (Dewey [1929] LW 1, 304). Älyllisyys ei ole tässä yksilöitä erot-televa mielellinen kyky, vaan yleisinhimil-linen pyrkimys hallita asioita käsitevälit-teisesti. Käsitevälitteisyys tarkoittaa tässä että kokija hyödyntää käsitteiden tarjoa-maa mahdollisuutta irrottaa asiat välittö-mästä asiayhteydestään voidakseen tarkas-tella niiden ehtoja ja seuraamuksia ylei-sellä tasolla ajattelun ja kommunikaation keinoin.
Tutkivana eliönä ihminen on erityi-sellä tavalla taitava, koska hän kykenee käsitteellistämään asioita tavalla, joka mah-dollistaa yhteistoiminnan. Symbolisen vies-tinnän välittämä yhteistoiminta on ihmi-selle kaikkein tärkein kokemisen taito.
Symbolit eivät Deweyn mukaan peilaa todellisuutta, vaan välittävät kokemuksen vaiheita yhteistoiminnan tehostamiseksi.
Symboleihin pohjautuva viestintä, kieli, on
”työkalujen työkalu” ([1929] LW 1, 134).
Älyllisyys toiminnassa tekee mahdollisek-si kokemuksen jakamisen, ja kieli toimii tämän jakamisen perustavana muotona.
Kielellisissä käytännöissä – jotka Deweyl-la kattavat kaiken symbolivälitteisen yh-teistoiminnan – ihmiset harjoittavat koke-misen taitoa kehittyneimmillään.
Kokemisen taidon ohella voidaan pu-hua myös kokemisen taiteesta, sillä ihmi-nen ei vain pyri tutkimuksen avulla so-peutumaan ympäristönsä halliten sen muu-toksia, vaan pyrkii tähän varta vasten ko-keakseen sopeutumisen tuottaman tasapai-notilan, ts. viedäkseen tutkimuksen täyt-tymykselliseen (consummatory) päämää-rään. Juuri tämän täyttymyksellisen tilan
Artikkelit Articles
saavuttamiseen liittyvän tunteen (emotion) Dewey liitti “esteettiseen” (esthetic [sic]) tai
“aitoon” kokemukseen (an experience) (LW 10, luku 3).
Vaikka Dewey hahmotti tutkimuksen teoriansa kokeellisen tutkimuksen mallin mukaan, hän myös korosti, että tutkimuk-sen tärkeimpänä tehtävänä ei ole tiedon lisääminen, vaan kokemuksen syventämi-nen tavalla, joka täyttää esteettisen koke-muksen ehdot.
Merkityksen taide
Deweylle tutkimus on väylä esteettiseen kokemukseen. Tästä näkökulmasta esimer-kiksi musiikkiteoksen kuunteleminen ei vielä riitä esteettisen kokemuksen saami-seksi, ellei siihen liity aktiivista pyrkimys-tä tutkimuksen välitpyrkimys-tämään merkityksen tuottoon. Toisaalta vain huipentumalla es-teettiseksi kokemukseksi tutkimus voi täyt-tää taiteen ehdot. Tällaisen kokemuksen aikaan saaminen ei ole ammattimaisten taiteentekijöiden yksinoikeus.
Taide, kaikkein laajimmassa mielessä, viittaa Deweylla toimintaan tai hankkee-seen, jonka kautta ihminen pyrkii paitsi purkamaan kokemukseen sisältyviä dynaa-misia jännitteitä savuttaakseen sopeutumi-sen tuottaman tasapainotilan, myös ilmai-semaan ja tutkimaan tähän tasapainotilan saavuttamiseen sisältyviä merkitysmahdol-lisuuksia. Taiteen laajaan määritelmään liit-tyy Deweyn tapa hahmottaa esteettinen kokemus välittömänä kokemuksena. Vaikka Dewey muiden pragmatistien tavoin yh-disti merkityksen ensisijaisesti pyrkimyk-seen hallita elinympäristön muutoksia tu-levaisuuden toimintaa varten, hänen mu-kaansa myös välitön kokemus voi olla merkityksellinen. Dewey ei rajoittanut merkitystä pelkästään pragmatistiseen, tu-levaisuuteen suuntautuvaan tulkintaan.
Tietoon liittyvä merkitys on aina tutki-muksen välittämää: sen sijaan esteettinen merkitys on välittömästi, sellaisenaan
“omattua” (had) (Dewey [1929], LW 1, 232). Situaatio on Deweylle jo lähtökoh-dissaan emotionaalisesti sävyttynyt, ja ko-kemus säilyttää tämän emotionaalisen
la-tauksen tutkimuksen välittäessä sitä kohti tasapainotilaa, jossa se voi saada erityisen kokonaisvaltaisen, eheän ja tunnepitoisen luonteen. Tällöin voidaan puhua esteetti-sestä kokemuksesta (esthetic [sic] experien-ce, an experience).
Kaikki välitön kokemus ei kuitenkaan ole merkityksellistä esteettisessä mielessä.
Tutkimuksen lähtökohtana toimiva välit-tömyys voi muotoutua esteettisesti mer-kitykselliseksi jos tutkimusprosessi kana-voi sen tietyllä tavalla. Esteettisen koke-muksen kriteereiksi voidaan Deweylla erottaa täydellisyys, ainutlaatuisuus ja emo-tionaalisuus (Jackson 1998, 7–12; Dewey 1934 [LW 10], luku 3).
Täydellisyyteen liittyy kokemuksen jatkuvuus: sen jokainen vaihe virtaa seu-raavasta, muodostaen yhtenäisen kokonai-suuden. Ainutlaatuisuus viittaa tällaisen kokemuksen yksilölliseen luonteeseen.
Esteettinen kokemus muotoutuu nimen-omaan yksilölliseksi, itsessään tunnistetta-vaksi laadulliseksi kokonaisuudeksi – täl-laisella kokemuksella on oma identiteet-tinsä siinä mielessä, ettei sitä voi koskaan kokea samanlaisena uudelleen. Lisäksi ko-kemuksen ainutlaatuisuus tunnetaan emo-tionaalisesti. Emootio toimii ikään kuin suodattimena, joka valikoi kokemukseen sisältyviä piirteitä toisten kustannuksella (Jackson 1998, 11). Esteettinen kokemus muotoutuu näin omana tunnettuna pai-notuksenaan.
Tutkimuksen välittämään uuteen ta-sapainotilaan liittyy välitöntä merkitystä siinä mielessä, että tutkimus on siinä vä-littänyt aiemman, jännitteisen situaation uudenlaiseksi “omatuksi” kokemukseksi, joka on ennen kokemattomalla tavalla välittömästi merkityksellinen täyttäessään edellä esitetyt ehdot. Tällaisessa tutkimuk-sen tuloktutkimuk-sena saavutetussa tasapainotilas-sa kokijalla ei ole välitöntä tarvetta tutki-mukseen, vaan hän voi keskittyä, vaikka vain hetkellisesti, tasapainotilan ilmentä-miin välittöilmentä-miin merkityksiin ja nauttia niistä sellaisenaan. Esteettinen kokemus koskee näitä välittömiä merkityksiä.
Dewey ei kuitenkaan pitänyt esteetti-siä tasapainotiloja kokemisen lopullisina
51
Artikkelit
Articles
päämäärinä: hänen ihanteensa esteettises-tä kokijasta ei perustu modernin aikakau-den estetiikan idealisoimaan pyyteettö-mään tarkkailijaan, vaan käytännölliseen sosiaaliseen toimijaan, jonka toimintaa es-teettinen nautinto elävöittää. Ympäristön jatkuvasti muuttuessa uudet tasapainotilat herättävät uusia tutkimustarpeita, ohjaten kokijan huomion uusiin välillisiin (tai vä-littäviin) merkityksiin, joihin liittyy vas-taavasti uusia välittömän merkityksen mahdollisuuksia. Tutkivalle olennolle elä-mä näyttäytyy sarjana “historioita”, joissa tutkimusprosessit tuovat esiin aiemmin kokemattomia merkityksiä välittömässä kokemuspiirissämme (Dewey [1929] LW 1, 243, [1934] LW 10, 42). Historioina eletty elämä on jatkuvaa välittämien ja välittyneiden kokemustilojen vaihtelua joka saa erilaisia emotionaalisia sävytyk-siä.
Taitona kokemus hyödyntää myös älyl-lisyyden tarjoamaa kykyä hahmottaa vä-littäviä merkityksiä, joiden avulla kokija voi ennakoida tulevia muutoksia ympä-ristössään. Tehokkaimmillaan merkitykset välittyvät kommunikaatiossa, joka hyödyn-tää symboleita kokemuksen jakamiseen.
Kommunikaatio tulee tässä ymmärtää käy-täntönä, jonka avulla ihmiset pyrkivät jaet-tuihin päämääriin yhteistoiminnassa. Ih-miset ovat oleellisesti kokemusta jakavia käytännön toimijoita, yhteistoiminnassaan jäsentyviä subjekteja. Deweyn filosofiassa ei ole tilaa eristyneelle subjektille: ihmi-nen on sosiaaliihmi-nen olento, jonka toimin-nalla on aina eettiset sitoumuksensa (ks.
esim. Dewey [1932] LW 7; Pappas 2008).
Esteettisessä kokemuksessa tutkimuk-sen tuottaman tasapainotilan välittömät piirteet – sen ”sisäiset” (intrinsic) merki-tykset – nousevat esiin “havainnon kyn-nyksen yli ja [tulevat] manifestoidu[i]ksi oman itsensä takia” (Dewey [1934], LW 10, 63). Uuteen tasapainotilaan liittyvä esteettinen kokemus on merkityksiltään aiempaa välitöntä kokemusta rikkaampi, sillä tutkimusprosessi on tuonut siinä esiin uusia sisäisiä merkityksiä, mikä tarkoittaa että tällainen kokemus voidaan kokea emotionaalisesti yksilöllisesti
sävyttynee-nä. Esteettiseltä kannalta kyseessä ei ole määrällinen vaan laadullinen muutos: es-teettinen kokemus eroaa muusta kokemuk-sesta nimenomaan koetun ominaislaatun-sa perusteella. Esteettinen kokemus on emotionaalinen nimenomaan tässä mieles-sä: yksittäiset emootiot eivät ole sen ra-kennusainetta, vaan kokemus itsessään, sellaisena kuin se tasapainotilaan pyrkies-sään muotoutuu, omaa yksilöllisen emoti-onaalisen sävyn. Dewey kutsui tällaista läpitunkevaa sävyä “tertiääriseksi kvalitee-tiksi” tehden eron sen sekä fysikaalisten ja havaintokvaliteettien välille. Tertiäärinen kvaliteetti on Deweyn mukaan koko situ-aation läpitunkeva ominaisuus, joka voi-daan tuntea emotionaalisesti kokemuksen muotoutuessa esteettiseksi kokonaisuudek-si (Dewey [1938], LW 12, 75–76).
Esteettisen kokemisen taide ilmaisuna
Ajatus emotionaalisen sävyn läpäisemästä välittömästä kokemuksesta saattaa vaikut-taa oudolta, kun otevaikut-taan huomioon De-weyn kokemuksen teorian naturalistiset lähtökohdat, ts. kokemuksen perustumi-nen esitietoisiin luonnollisiin vuorovaiku-tuksiin. Miten on esimerkiksi ajateltavissa musiikin herättämä tunnekokemus samaan aikaan välittömänä ja kokemusta edeltä-vistä käytännöllisistä vuorovaikutuksista kumpuavana? Deweyn esteettisen koke-muksen teorian ymmärtämiseksi on vält-tämätöntä ottaa huomioon tapa, jolla hän ymmärtää kokemuksen dynaamisena ja ajallisesti jäsentyvänä prosessina ennem-min kuin havaintomaailman subjektin mie-leen painamana vaikutelmien sarjana. Ko-kemus ei ole maailman subjektissa herät-tämien aistivaikutelmien kokonaisuus, vaan kokijan ja ympäristön välistä kouriintun-tuvaa vuorovaikutusta, joka jäsentyy ajas-sa tulevaisuuteen suuntautuen. Tämä suun-tautuneisuus tuo esiin ihmiselämän tutki-musten seuraantona, historioina, ”joista jokaisella on oma juonensa” (Dewey [1934] LW 10, 42). Vaikka ihmiselämä perustuu tutkimusprosesseihin, joissa mer-kitystä tuotetaan välineenä sopeutua
elin-Artikkelit Articles
ympäristön muutoksiin, näiden tutkimus-prosessien tehtävänä on saattaa meidät väliaikaiseen tasapainoon, joissa voimme nauttia kokemukseen sisään kutoutuvista välittömistä merkityksistä. Tässä mielessä elämä on myös esteettisen kokemisen tai-de: taito nauttia elämästä taiteena, esteet-tisesti.
Vaikka esteettiseen kokemukseen liit-tyvät tasapainotilat tulevat meille usein yllätyksinä – koska olemme ensisijaisesti kiinnostuneet tutkimusprosessien läpivie-misestä –, niihin voi myös pyrkiä tietoi-sesti. Taide, termin rajatussa mielessä, on tällainen pyrkimys.
Deweyn mukaan taiteilija työstää ko-kemuksen sisäisiä (intrinsic) merkityksiä, tavoitellen niiden emotionaalisen virityk-sen artikulaatiota materiaalin kautta (De-wey [1934], LW 10, 45, 68). Tämä artiku-laatio on ilmaisua. Ilmaisu on siis taiteen edellytys. Ilmaisu ei ole taiteilijan mielen-tilojen välittämistä, vaan kokemuksen vuo-rovaikutuspiiriin sisältyvien sisäisten mer-kitysten julkituomista. Tämä julkituomi-nen tapahtuu ilmaisullisen välineen avul-la. Ilmaisullinen väline välittää taiteessa ensisijaisesti sisäisiä merkityksiä. Mikäli taide viestii muunlaisia merkityksiä, nii-den taiteellinen – ja esteettinen – arvo määräytyy sen kautta, miten ne ottavat osaa tähän sisäisten merkitysten artikulaatioon.
Esimerkiksi kieli voi sekä välittää tutki-musprosesseja että ilmaista kokemuksen välittömiä piirteitä; nämä funktiot eivät ole välttämättä erillisiä, vaan voivat olla yhtä aikaa läsnä taiteessa. Romaanin lukuko-kemus voi olla sekä informoiva että es-teettinen.
Vaikka taiteellinen ilmaisu artikuloi välitöntä merkitystä, taiteen materiaali on ammennettu julkisesta, kulttuurisesta ja välittyneestä elinpiiristä. Taide on aina kommunikatiivista. Tähän ei liity paradok-sia, kun muistetaan ettei Deweylle välitön merkitys ole yksilön aistimiseen liittyvää
“tuntoisuutta” tai subjektiivisuutta intui-tioon viittaavassa mielessä. Pikemminkin välittömyys liittyy Deweylla objektiiviseen, aktuaaliseen kokemukseen, jossa elämä pyrkii eri tasoillaan – fysiologiselta
kult-tuuriselle tasolle – tasapainoon. Tasapai-notilan vallitessa tämä kokemuksen väli-tön merkityksellisyys avautuu esteettisesti nautittavaksi. Deweyn katsannossa taitei-lija, taiteen harjoittajana, tutkii, työstää ja tuo julki tällaista välitöntä merkitykselli-syyttä. Taiteen ilmaisullisena materiaalina on emotionaalinen kokemus, sellaisena kuin se artikuloituu ilmaisussa. Kaunotai-teilla ei ole yksinoikeutta taiteelliseen maisuun, mutta Deweyn mukaan niissä il-maisu on hioutunut tavalla, joka koetaan erityisen intensiivisenä sen läpitunkevan emotionaalisen sävyn johdosta. Kaunotai-teet ovat kuin vuorenhuippuja, jotka tar-joavat erityisiä näköaloja kokemuksen maastoon.
Miten taiteen materiaali voi olla jul-kista jos se on emotionaalista? Tässä on syytä muistaa että emootio ei viittaa De-weyn estetiikassa yksittäisiin tuntemuksiin tai subjektiivisiin mielentiloihin. Emootio on tässä kokemuksen ajallisen jatkumon aikaan saama laadullinen viritys, joka erot-taa tutkimusprosessit ja niiden tuloksena olevat tasapainotilat toisistaan. Koska si-tuaatioiden keskeinen piirre on, että ne voidaan jakaa, ihmiset voivat myös jakaa kokemuksen laadullisen puolen. Tämä ei tarkoita että tunnemme asiat samalla ta-valla. Yksilölliset tunnekokemukset perus-tuvat niitä edeltäviin emotionaalisesti vi-rittyneisiin tilanteisiin, joissa ei vielä ole läsnä eriytyneitä yksilön kokemia tunteita (kuten tiettyyn kohteeseen suuntautuvaa rakkautta, vihaa, pelkoa ym.).
Ilmaisun kommunikoitavuuden vaati-mus tarkoittaa, että yksittäisen taide-esi-neen tai taiteellisen esityksen luominen ei ole vielä taidetta sanan varsinaisessa mie-lessä: taiteen pitää tulla tulkituksi taitee-na, ja tulkinta edellyttää kokemuksen ja-kamista. Esim. pöytälaatikkoon sävelletty musiikkikappale on taidetta vasta kun se jaetaan kokemuksessa. Osa tätä jakamista on emootion emotionaalisen yleissävyn julkituomista välineessä (medium), joka operoi useamman kuin yhden ihmisen es-teettisen kokemuksen keskiössä. Vaikka taiteilija ei olisi tarkoittanut työtään julki-suuteen, sen esteettinen arvo on silti
riip-53
Artikkelit
Articles
puvaista sen mahdollisuuksista tulla tulki-tuksi taiteena. Tämä edellyttää yhteisöä, joka jakaa keskenään merkityksiä ja arvo-ja. (Dewey [1934], LW 10, 110.)
Koska jokainen esteettinen kokemus on kuitenkin yksilöllinen sikäli että se ra-kentuu laadullisesti tietyllä tavalla omana historianaan, tällaista kokemusta ei voi sellaisenaan välittää kielen tai muun sopi-muksenvaraisen symbolijärjestelmän avulla.
Taide, erityismielessään “sisäisen” merki-tyksen artikulaationa, on Deweylla tapa ilmaista tällaista sanomatonta merkitystä.
Kyse ei kuitenkaan ole radikaalisti erilai-sesta symbolijärjestelmästä diskursiiviseen käytäntöön verrattuna. Päinvastoin kuin esimerkiksi Langer (1951), Dewey ei ole-ta että ole-taide symbolisoisi tunnekokemuk-sen yleispiirteitä tai muotoja (vrt. Reimer 1989, 2003). Taiteessa ei ole kyse symbo-leista, vaan välittömistä, läsnä olevista merkityksistä. Jälkimmäisiä ei pidetä yksi-lön tunnetiloina tai aistimuksina, vaan ne viittaavat elämän vuorovaikutusten emo-tionaalisesti sävyttyvään ulottuvuuteen.
Voimme jakaa taiteen kautta artikuloidun emotionaalisen kokemuksen siinä missä voimme jakaa tutkimuksen lähtökohtana toimivan situaation.
Deweyn kokemuksen teoria voi vai-kuttaa ongelmalliselta, jos emootio miel-letään pelkästään psykologiseksi tilaksi.
Dewey olettaa, että kokemus itsessään voi olla emotionaalisesti sävyttynyt jo ennen kuin kokeva yksilö tuntee tietyn tunneti-lan, ja että tämä yleinen emotionaalinen sävyttyneisyys on mahdollista jakaa taiteen kautta. Tässä heijastuu Deweyn naturalis-mi: emootio ei synny ensisijaisesti yksilön mielen sisäisenä tilana ympäristön ärsyk-keen kerrannaisena. Yksilö löytää itsensä tuntevana tilanteesta, joka on jo edeltä käsin emotionaalisesti värittynyt. Emooti-on lähtökohtana Emooti-on tietyllä tavalla viritty-nyt situaatio, joka välittyessään tutkimuk-sen kautta tasapainotilaan säilyttää oma-leimaisen laadullisen painotuksensa. Vaik-ka emootio tällaisena läpitunkevana ko-kemuksen yleissävynä on yksilöllinen, sitä ei ole suljettu yksilön mielen sisään: ky-seessä on läpitunkeva ominaislaatu, joka
kvalifioi koko vuorovaikutusten kokonai-suuden, sellaisena kuin se muotoutuu tut-kimusprosessissa. Koska esteettinen ko-kemus perustuu tällaisen omatun emotio-naalisuuden ilmaisuun, se on potentiaali-sesti julkinen.
Musiikkikasvatus ja esteettisen kokemisen taide
Deweyn esteettisen kokemuksen teoria välittää mielenkiintoisella tavalla kahta näkökulmaa, jotka on totuttu näkemään toisilleen vastakkaisina musiikkikasvatuk-sen filosofiassa. Esteettisessä musiikkikas-vatusfilosofiassa korostetaan esteettisen kokemuksen musiikillisessa toiminnassa saamaa omaleimaisuutta sen pedagogisen merkityksen lähteenä: musiikkikasvatuk-sessa tulisi pyrkiä eri tavoin tällaisen mu-siikille ominaisen esteettisen kokemuksen saavuttamiseen. Musiikille ominaisen es-teettisen kokemuksen kasvattavuutta voi-daan perustella vaikkapa musiikin tunne-luonteen kautta. Tästä näkökulmasta mu-siikkikasvatus kasvattaa hahmottamaan musiikin symbolisoimia tunteen yleisiä muotoja siinä missä lukuaineet johdatta-vat kielellisesti jäsennettyjen merkitysten äärelle (Reimer 1989, 2003). Musiikki esit-tää jotain mitä ei voi sanoin kuvata: mu-siikillinen kokemus, millä musiikillisen käytännön alueella sitten toimitaankin, auttaa meitä kokemaan kokemuksia joita emme muuten voisi kokea. Musiikkikas-vatuksen tehtävänä on avata tätä koke-musmaailmaa kaikille oppilaille.
Musiikin omaleimaisuutta voidaan myös perustella ilman oletusta sen esteet-tisestä erityislaadusta. Praksiaalisessa mu-siikkikasvatusfilosofiassa esteettisen näkö-kulman kritiikki on palvellut näkemystä, joka hahmottaa musiikin erityisellä taval-la merkityksellisenä käytäntönä. Vaikka käytäntönä musiikki tuo julki merkityksiä ja toteuttaa arvoja, jotka voidaan saavut-taa myös muiden käytäntöjen kautta, sii-hen liittyy myös omia, tilannekohtaisia merkityksiä ja arvoja, joiden toteuttami-nen edellyttää musiikillisen käytännön hallintaa, muusikkoutta. Etenkin Elliottin
Artikkelit Articles
(1995) filosofiassa muusikkous on ehto musiikin merkitysten avaamiselle ja ylipää-tään sille, että musiikki voi olla kasvatta-vaa: ilman perehtymistä musiikilliseen käy-täntöön oppilas ei voi saavuttaa sen kaut-ta kanavoituvia “elämänarvoja”: minän kasvua, itsetuntemusta ja flow-tilassa ka-navoituvaa nautintoa (emt. luku 5).
Praksiaalista näkökulmaa voidaan myös tulkita niin, että se hahmottaa mu-siikin käytäntöluonteeseen liittyvää tilan-nekohtaista merkitystä, jonka tulkinta ei ole suoraan riippuvaista musiikillisen ko-kijan muusikkoudesta. Tällöin voidaan aja-tella, että musiikilliseen kokemukseen liit-tyy erilaisia ulottuvuuksia, joilla kaikilla on mahdollista kokea musiikin merkityk-sellisyys osana inhimillistä elämänkäytän-töä (Bowman 2002; Westerlund 2002).
Esteettinen kokemus voi olla yksi tällai-nen ulottuvuus, mutta se tulee hyväksyä osaksi arkielämää, sillä sen erottaminen omaksi, varta vasten kaunotaiteissa kulti-voitavaksi kokemuksen muodokseen kat-kaisee siteen sen ja muun kokemuksen välillä – tämä oli myös Deweyn keskeinen kritiikki modernin esteettisen teorian in-noittamaa esteettistä kasvatusta kohtaan.
Toisin sanoen esteettiseen kokemukseen liittyvää välitöntä merkitystä tulisi käsi-tellä osana elämän moninaisia merkityk-sen tuoton prosesseja: pyyteettömän es-teettisen havainnoijan malli ei sovi tähän asiayhteyteen, koska se sulkee pois koke-muksen käytännöllisen puolen (Wester-lund 2002; Väkevä 2004). Deweyn termein ilmaistuna esteettinen kokeminen on osa sosiokulttuurista käytäntöä ja musiikissa välittömästi koetut merkitykset kanavoi-tuvat sen välittyneiden merkitysten myö-tä, tutkimusprosessien kautta.
Miten sitten voidaan erottaa musiikil-le ominainen merkitys ja arvo musiikki-kasvatuksen tavoitteena? Deweyn koko-naisvaltaisen kokemusteorian heikkona kohtana on analyyttisten erottelujen häl-ventäminen. Jos musiikkikasvatuksen filo-sofia otetaan analyyttisenä hankkeena, jossa pyritään mahdollisimman vedenpitävästi määrittelemään mitä musiikki, kasvatus ja musiikkikasvatus ovat, musiikin
pedago-gisen merkityksen sulauttaminen arkielä-män tutkimusprosessien välittyneisiin ja välittömiin merkityksiin ei ehkä vakuuta.
Deweyn näkökulmasta filosofia ei kuiten-kaan ole analyyttinen hanke, vaan kult-tuurikritiikkiä: filosofia hahmottaa niitä tapoja, jotka auttavat meitä muokkaamaan käytäntöjämme mielekkäämpään suuntaan, rikastamalla niiden yhteydessä esiintyvien arvojen merkitystä (Dewey [1929] LW 1, 298). Filosofian tehtävänä ei ole pohtia ikuisongelmia eikä pitäytyä filosofisen kie-len analyysiin, vaan hyödyntää käytössäm-me olevia reflektiivisen ajattelun välineitä jokapäiväisessä elämässä eteen tulevien
“ihmisten ongelmien” ratkaisussa näin kanavoimalla kokemusta taiteen “onnelli-sen asiaintilan” suuntaan (Dewey [1917], MW 10, [1920], MW 12, [1946] LW 15, 155). Deweyn filosofian arvoa taidekasva-tuksessa tulisikin lähestyä sen kriittisen merkityksen näkökulmasta, ottaen lähtö-kohdaksi Deweyn esittämä kriteeri: filo-sofian tulisi tehdä välittömästä kokemuk-sestamme merkityksiltään rikkaampaa, nautittavampaa ja syvempää.
Mitä ongelmia naturalistiseen lähtö-kohtaan perustuva esteettisen kokemuk-sen teoria voi sitten auttaa ratkaisemaan?
Dewey itse piti länsimaisen modernin yh-teiskunnan suurimpana ongelmana edellä kuvattujen välillisten ja välittömien mer-kitysten erottamista, jolle filosofia on an-tanut siunauksensa. Kasvatuksessa kysei-nen ongelma heijastuu erillisiin oppiainei-siin perustuvissa opetussuunnitelmissa, jois-sa katkaistaan yhteys käytännöllisten, es-teettisten ja tiedollisten oppialojen välillä.
Deweyn kasvatusajattelu oli leimallisesti käytännöllistä: oppimisen tulee noudattaa samaa älyllisen toiminnan logiikkaa, jolla tutkimusprosessit etenevät koulun ulko-puolella. Tähän liittyy kokemuksen esiin tuomien situaatioiden hyväksyminen ope-tuksen lähtökohdaksi: jokainen oppimiseen johtava kokemus järjestyy oppimistilan-teeksi, jota ei voi ohjata ylhäältä päin niin että opettaja määrittelisi etukäteen
Deweyn kasvatusajattelu oli leimallisesti käytännöllistä: oppimisen tulee noudattaa samaa älyllisen toiminnan logiikkaa, jolla tutkimusprosessit etenevät koulun ulko-puolella. Tähän liittyy kokemuksen esiin tuomien situaatioiden hyväksyminen ope-tuksen lähtökohdaksi: jokainen oppimiseen johtava kokemus järjestyy oppimistilan-teeksi, jota ei voi ohjata ylhäältä päin niin että opettaja määrittelisi etukäteen