39 CP-LEHTI 2010:7
Järjestöjohtamisen
40 JAPANI CP-LEHTI 2010:7 japanilaiseen työkulttuuriin, johon
kuului esimerkiksi se, että työpäi-vät virallisine osuuksineen venyi-vät helposti 10–12-tuntisiksi. Eten-kin NPO Management Forumin aikana pitkät työpäivät tuntuivat monien mielestä raskailta, koska lä-heskään kaikki eivät olleet vielä toipuneet aikaerorasituksesta.
Foorumin keskustelut käytiin kah-dessa isommassa ryhmässä, joista ensimmäinen oli jaettu suuren osal-listujamäärän vuoksi vielä muuta-maksi pienryhmäksi. Ensimmäisen ryhmän aiheena oli pohtia, kuinka voisi kehittää itseään järjestöjohta-jana, ja toinen ryhmä keräsi yhteen ominaisuuksia, joita tulevaisuuden järjestöjohtajilta vaaditaan. Aiheet olivat loppujen lopuksi hyvin lähel-lä toisiaan, eikä etukäteismateriaa-lien perusteella aivan selvinnyt, kumpi niistä olisi vapaaehtoistyön-tekijälle parempi valinta. Pystyim-me kuitenkin vaihtamaan tietoja ja kokemuksia keskenämme helpos-ti, koska kuuluimme eri aiheryh-miin. Oli virkistävää saada omiin toimintatapoihinsa myös kansain-välistä vertailupohjaa, vaikkakin tämän vuoden foorumin aiheet liit-tyivät vahvasti järjestön hallintota-son toimintaan, joten meillä vapaa-ehtoistoimijoina oli hieman raja-tummat mahdollisuudet osallistua viralliseen keskusteluun. Parhaiten mielipiteitä tulikin yleensä vaihdet-tua lounaalla tai illan epämuodolli-semmissa keskusteluissa, kuten
“kulttuurienvaihtoillassa”, jota vie-timme toisen foorumipäivän päät-teeksi. Jokaisen maan tehtävänä oli esittää lyhyehkö, jollakin tavalla kulttuuriin liittyvä ohjelmanumero.
Me suomalaiset päätimme esittää lappilaisen luontokuvakavalkadin viulumusiikilla höystettynä, sekä opettaa paikallaolijoille laulun “Por-saita äidin oomme kaikki”.
Yllätys-numerona saatiin kuulla live-huu-liharppumusiikkia delegaatioom-me kuuluneen huuliharppuvirtuoo-si Artun toimesta. Muut osallistu-jamaat olivat päätyneet lauluesityk-seen tai –leikkeihin, ja ohjelmanu-meromme yllättikin yleisön posi-tiivisesti erikoisuudellaan ja moni-puolisuudellaan.
Foorumin keskustelun tuloksista tehtiin kummassakin ryhmässä vi-rallinen loppuyhteenveto, joka esi-tettiin Cabinet Officen edustajille kolmipäiväisen tilaisuuden päät-teeksi. Sen jälkeen oli aika hyväs-tellä japanilaiset osallistujat ja pa-lata takaisin hotellille illaksi ja “va-paapäiväksi”. Päivällisen kukin sai syödä missä halusi, ja suuri osa suo-malaisista päätyi Roppongin kau-punginosassa olevaan ravintolaan sekä karaokebaariin. Molemmat paikat olivat unohtumattomia ko-kemuksia. Ravintolassa pihvit sai itse paistaa sopivan kypsiksi pöy-tään liitetyssä kaasugrillissä, ja ka-raokebaarikin oli jotain aivan tois-ta kuin Suomessa. Tarjolla oli eri-hintaisia karaokehuoneita laittei-neen ja laululistoilaittei-neen, joita sai vuokrata porukalla tunniksi kerral-laan. Laululista oli Helsingin pu-helinluettelon paksuinen, mutta onneksi lauluja pystyi etsimään myös suoraan tietokoneelta. Eng-lanninkielisiä kappaleitakin löytyi yllin kyllin, ja ilta toimi erinomai-sena vastapainona viikon kestäneel-le työskentelylkestäneel-le. Nauru raikui ja juttua riitti juuri sopivasti viimeisen metron lähtöön asti.
Seuraavana päivänä saimme tutus-tua Tokioon perusteellisemmin meille järjestetyillä retkillä. Vaihto-ehtoina olivat Asakusan temppeli-alue ja Shibuyan ostoskatu. Haluk-kaat saivat myös vierailla kalamark-kinoilla, joiden vilkkain
kaupan-käyntiaika tosin oli jo mennyt ohi, koska lähdimme liikkeelle vasta aamupäivällä. Suurin osa porukas-ta oli valinnut retkikohteeksi Asa-kusan, jonne matkasimme metrol-la. Olimme jo aiemmin saaneet huomata, että metrotunnelit saattoi-vat olla erittäin pitkiä, koska ase-mat eivät suinkaan sijainneet heti sisään- ja uloskäyntien lähellä, vaan monesti usean sadan metrin pääs-sä, jolloin oli varauduttava kävele-mään pitkiä matkoja maan alla.
Saavuttuamme Asakusaan vierai-limme ensimmäiseksi buddhalais-temppelissä ja lähialueen ostoska-dulla, jolla tosin myytiin lähinnä turisteille tarkoitettuja matkamuis-toja. Itse temppeli oli mielenkiin-toinen kohde, ja alueella olisi var-masti kuluttanut aikaa kauemmin-kin, mutta lounasaika lähestyi. To-kiolaisissa ravintoloissa sai melko vaivattomasti käyttöönsä myös haa-rukan, mikäli puikoilla syöminen osoittautui liian haastavaksi tehtä-väksi; tämä oli meille molemmille positiivinen yllätys. Mukaan pakat-tuja muoviruokailuvälineitä ei siis tarvittu!
Lounaan jälkeen siirryimme vesibussille, joka kuljetti mei-dät upeiden maisemien läpi pe-rinteiseen japanilaiseen puutar-haan. Kaupungin pilvenpiirtä-jät muodostivat puutarhan kuk-kien ja pensaiden kanssa puhut-televan kontrastin. Kierroksen lopuksi pääsimme osallistu-maan teeseremoniaan, jossa nautittiin vihreää teetä makei-den sokerikonvehtien kera.
Saimme mukaamme muistoksi myös pienen tietolehtisen siitä, mitä perinteiseen teeseremoni-aan sisältyy. Teeseremonia oli retkemme viimeinen osuus, mutta suurin osa halusi vielä ostoksille, joten matkustimme
41
CP-LEHTI 2010:7 JAPANI
>>>
metrolinjan päästä päähän, Asa-kusasta Shibuyaan. Osa paikalli-sista järjestäjistä halusi jäädä op-paiksemme, ja heidän avullaan löy-simmekin mm. ravintolan, jossa pääsimme herkuttelemaan neljän ruokalajin okinawalaisella päiväl-lisellä. Iltaa kaupungilla olisi var-masti voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta hotellille kannatti kuitenkin suunnata ajoissa, sillä vammaissektorin jäsenillä olisi edessä aikainen herätys aamulen-nolle Sapporoon.
Herätys oli todellakin aikainen, sil-lä hotellilta kohti lentokenttää sil- läh-dettiin jo ennen aamuseitsemää.
Matkan jälkimmäinen viikko oli varattu kokonaan niin sanotulle pai-kalliselle ohjelmalle, jossa jako ei tapahtunut enää osallistujien kan-sallisuuden, vaan sen mukaan, mil-lainen tausta kullakin delegaatilla oli. Toisin sanoen suomalaiset, brit-tiläiset ja saksalaiset osallistujat se-koitettiin keskenään ja kukin poruk-ka lähti omille teilleen ympäri Ja-pania. Ideana oli, että jokainen de-legaatti pääsisi näin viettämään vii-kon tutustuen nimenomaan oman taustajärjestönsä kannalta relevant-teihin kysymyksiin ja siihen, miten niitä asioita Japanissa hoidetaan.
Vammaisjärjestötaustaiset dele-gaatit viettivät viikkonsa Hok-kaidolla, Japanin toiseksi suu-rimmalla saarella, joka sijaitsee maan pohjoiskärjessä. Meitä oli etukäteen peloteltu sillä, kuin-ka kylmä sää meitä siellä odot-taisi. Me suomalaiset emme tie-tysti ottaneet moisia varoituk-sia ensinkään tosissamme.
Saavuimme Hokkaidon pää-kaupunkiin Sapporoon noin puolilta päivin paikallista aikaa.
Lounaan lomassa saimme tu-tustua järjestöön nimeltä Go!
Fly! Wheelchairs. Tämän vuonna 1998 perustetun vapaaehtoisjärjes-tön toiminta-ajatuksena on kerätä käyttäjilleen tarpeettomaksi käynei-tä pyörätuoleja, joita saadaan lah-joituksina esimerkiksi sairaaloilta ja yksityishenkilöiltä. Järjestön vapaa-ehtoiset huoltavat ja kunnostavat pyörätuolit, jonka jälkeen ne lah-joitetaan eteenpäin. Saimme kuul-la, että tähän mennessä lahjoituk-sia on mennyt yhteensä 71 maahan, joista merkittävimpiä tuensaajia ovat olleet Vietnam, Thaimaa ja Fi-lippiinit. Toinen vierailukohteem-me samana päivänä oli puolestaan nimeltään Date Kosmos 21, joka oli eräänlainen tuetun asumisen ja tuetun työllistymisen yhdistelmä.
Niin sanotussa asumisyksikössä asui seitsemän 20-37-vuotiasta asu-kasta, jotka kävivät myös töissä sa-maisessa yhteisössä. Heillä oli oma leipomo ja keittiö, joissa molem-missa työskenteli vammaisia hen-kilöitä ja molempien tuotteita myy-tiin samassa yhteydessä olevassa myymälässä muun muassa lounas-pakkausten muodossa. Toisaalta niille yhteisön jäsenille, jotka eivät työntekoon syystä tai toisesta ky-enneet, järjestettiin suomalaistakin päivätoimintaa vastaavia aktiviteet-teja, kuten musiikkia ja erilaisia pe-lejä.
Seuraavana päivänä, 11. helmi-kuuta, meillä oli jälleen kaksi vierailukohdetta. Ensimmäinen niistä oli suuri kuntoutustalo, joka oli peräti 91 vaikeasti vam-maisen ihmisen koti. Asukkail-le oli yhteistä, ettei heillä ollut mahdollisuutta asua kotona, koska he tarvitsivat niin run-saasti apua kaikissa toiminnois-saan. Lisäksi talossa järjestet-tiin niin sanottua päiväkuntou-tusta, jota tarjottiin myös sellai-sille lievemmin vammaisellai-sille
lapsille ja aikuisille, jotka eivät olleet talon asukkaita. Kuntoutus tarkoitti sekä päivätoimintaa että fysioterapiaa, ja päiväkävijöille oli kullekin laadittu yksilöllinen viik-ko-ohjelma. Kyseisestä paikasta jäi hieman laitosmainen vaikutelma, eikä se siisteydestään ja uutuudes-taan huolimatta ollut kovinkaan kodinomainen. Kun näimme asuin-huoneet ja sen, miten monet niiden asukkaista makasivat yksin sän-gyissään, hiipi mieleen ajatus, että kuinka onnellisia nämä ihmiset lo-pulta ovat, vaikka heillä on “muo-dollisesti” kaikki hyvin ja he saa-vat parasta mahdollista hoitoa, mitä tarjolla on.
Päivän toinen vierailukohteemme olikin vastaavasti monien mielestä matkamme paras: mukavin ja po-sitiivisiin. Tapasimme nimittäin paikallisen pyörätuolikoripallo-joukkueen jäseniä, jotka olivat sil-minnähden innostuneita harrastuk-sestaan ja ylpeitä siitä, että heillä oli tilaisuus esitellä sitä meille. Saim-me seurata heidän harjoituksiaan, kokeilla korinheittoa pyörätuolista ja olla yleisönä näytösottelussa, jos-sa joukkueen jäsenet pelasivat toi-siaan vastaan. Vierailun lopuksi keskustelimme -tulkkien välityk-sellä toki- muun muassa vammais-urheilun tilasta eri maissa. Saim-me kuulla, että esiSaim-merkiksi juu-ri tämän Harder’s-nimisen jouk-kueen jäsenet vastaavat itse lä-hes kaikista niistä kustannuksis-ta, joita heidän harrastuksestaan aiheutuu: kilpailumatkoihin oli onneksi sentään hieman tukea herunut. Lajin rekisteröityneitä pelaajia on Japanissa 900 kap-paletta. Sitten olikin jo perjantai, ja vuorossa kaksi viimeistä vie-railukohdetta. Ensimmäinen niistä oli nimeltään Poporo-Kan, ja
ky-42 JAPANI CP-LEHTI 2010:7 seessä oli kehitysvammaisten
ih-misten työkeskus. Osallistujien työ-tehtävät oli jaoteltu siten, että niis-sä otettiin huomioon jokaisen ih-misen vamman hänelle asettamat toiminnalliset rajoitteet. Ruoan val-mistus, puutarhanhoito, siivous ja puutyöt olivat muun muassa niitä töitä, joita osallistujat arkipäivisin tekivät. Keskuksessa järjestettiin lisäksi myös vapaa-ajan aktiviteet-teja, kuten juhlia ja karaokea, joista etenkin viimeksi mainittu oli kuu-lemamme mukaan erityisen suosit-tua. Päivän toinen vierailukohteem-me oli kahdesta viiteen vuotiaille, lähinnä autistisille lapsille tarkoitet-tu päiväkoti; osalla lapsista oli li-säksi myös fyysisiä rajoitteita.
Saimme kuulla, että päiväkodissa oli yhteensä viisi eri huonetta, jois-sa kusjois-sakin oli oma leikkialue: päi-väkodissa korostettiin leikin mer-kitystä oppimiskeinona. Sen avul-la avul-lasten kyky kommunikoida ja toimia yhdessä toisten kanssa ke-hittyivät. Monilla päiväkodin lap-sista suurimmat vaikeudet liittyivät nimenomaan näihin kahteen asi-aan.
Lauantaipäivä oli varattu kokonai-suudessaan otsikolle Local Semi-nar, mikä tarkoitti sitä, että viikon aikana tekemiemme vierailujen ja niissä syntyneiden ajatusten poh-jalta kukin maadelegaatio laati esityksen valitsemastaan aihees-ta. Me suomalaiset vedimme jäl-leen loistavan esityksen, joka kä-sitteli suomalaista koulutusjärjes-telmää ja sitä, millaisia mukautuk-sia eri tavoin vammaisten opiske-lijoiden on mahdollista saada.
Korkeakoulutuksen osalta tuli mainittua myös esteetön korkea-koulu (ESOK) -hanke sekä Turun yliopistossa työskentelevä vam-maisasiamies. Seminaarin jälkeen kokoonnuimme hotellille, jossa
isäntäperheemme jo odottelivat-kin meitä; lauantai-illan ja sun-nuntaiaamupäivän tulisimme näet viettämään paikallisissa perheis-sä ja luonnollisesti myös yöpy-mään heidän luonaan. Systeemi meni niin, että delegaatit ja isän-täperheet oli järjestäjien toimesta etukäteen “mätsätty” keskenään.
Siellä me katselimme hieman jän-nittynein ja odottavin tunnelmin kaikki toisiamme, kun ensin sa-nottiin delegaatin nimi ja sitten perheen nimi. Olo oli kieltämättä vähän niin kuin karjamarkkinoil-la.
Markon isäntäperheeseen kuuluivat isä, äiti ja kaksi noin 10-vuotiasta tytärtä. Käteltyämme toisiamme perheen isä, joka selvästi oli perheen pää, lähti määrätietoisesti kanta-maan tavaroita autoon. Autossa hä-nen ensimmäihä-nen kysymyksensä minulle oli “Do you like alcohol?
Beer, wine, you know?” Minä vas-tasin, että “Yes, of course” ja ajatte-lin mielessäni, että kyllä me tämän perheen kanssa yhteisen sävelen löydämme. Ja niin me toden totta löysimmekin. Perheenjäsenten eng-lanninkielen taito tosin ei ollut ko-vin kattava, mutta otimme avuksi ensin japani-englanti-japani-sana-kirjan ja jos sekään ei auttanut, piir-tämisen. Perheen isä oli ammatiltaan opettaja, ja hän oli löytänyt jostakin Suomi-aiheisen kirjan, jota hän yl-peänä esitteli minulle. Kirjassa ker-rottiin suomalaisista sekä meidän kulttuuristamme ja tavoistamme höystettynä suurella määrällä kuvia.
Kaikki olivat innokkaita kuulemaan, mitä mikäkin kuva esitti ja mistä se oli otettu. Haastavin kysymys koski kirjan kuvaamaa kesäistä järvimai-semaa. Totesin, että meillä Suomes-sa näitä tällaisia vesialueita on mel-ko paljon, mikä herätti kaikissa to-della suurta ihastusta.
He olivat varanneet minulle oman makuuhuoneen, joka oli ilmeisesti heidän vierashuoneensa. Huonees-sa tuntui ensin kylmältä, joten sää-din huoneessa ollutta erillistä säh-köpatteria isommalle, minkä jäl-keen tulikin sitten tukalan kuuma.
Hikisen yön jälkeen olisin halun-nut mennä aamulla suihkuun, mutta kylpyhuoneen ovella tulin toisiin ajatuksiin: kylpyamme oli laskettu täyteen vettä. Perheen tiedusteltua, enkö menisikään kylpyyn, kieltäy-dyin kohteliaasti. Myöhemmin ky-syin japanilaisilta matkanjärjestäjil-tä, miksi perheen amme oli etukä-teen täytetty vedellä. Sain kuulla, että kysymys oli veden säästämi-sestä: heidän maassaan on kuulem-ma yleinen tapa, että useampi per-heenjäsen kylpee kukin vuorollaan samassa vedessä
Kaikki mukava loppuu aikanaan, niin kävi myös meidän Japanin-asi-antuntijavaihdollemme maanantai-na 15.2.2010, joka oli viimeinen päivä ennen kotimatkaa. Kiitospu-heita puolin ja toisin, valokuvien ot-tamista, yhteystietojen vaihtoa, ha-lauksia, huiskutuksia: niitä kaikkia se päivä sisälsi. Olimme kulunei-den kahkulunei-den viikon aikana saaneet nähdä, kuulla, kokea ja oppia luke-mattoman määrän uusia asioita Ja-panista, japanilaisista ihmisistä ja heidän kulttuuristaan sekä tie-tysti siitä järjestöjohtamisesta.
Olimme saaneet huomata, kuinka samoja asioita voidaan eri maissa tehdä niin kovin eri tavoin, mutta kaikissa niissä tavoissa on lopulta omat hyvät ja huonot puolensa.
Nämä ajatukset mielessämme läh-dimme seuraavana aamuna pitkäl-le kotimatkalpitkäl-lemme.
Marko Jääskeläinen, Elina Raitio
43
CP-LEHTI 2010:7 KOLUMNI
Joulua kohti
V
uosi on ehtinyt siihen pisteeseen, että talvea odotellaan, ulkona on jo öisin pakkasta ja lehdet kertovat ensimmäisistä lumisateista jossain päin Suomea. Toisaalta tämän lehden ilmestymi-sen aikoihin lumi saattaa olla jo maassa ja kuuma kesä muisto vain.Y
hdistyksetkin ovat saaneet syksyn normaalit askareet tehtyä, syksyn tapahtumat, hallituksen kokoukset ja syyskokous on pidetty. Aletaan pikku hiljaa odotella alkavaa vuotta, mutta yksi asia on vielä useissa yhdistyksissä edessä. Pikkujoulu tai jokin jouluinen tapahtuma, joka kokoaa yhdistyksen väen hetkeksi yhteen.M
enneinä vuosikymmeninä yhdistyksien pikkujoulutkin keräsivät (muistelujen mukaan) pal jon jäseniä paikalle. Nykyään varmasti joissakin yhdistyksissä vieläkin väkeä on paljon lau-lamassa joululauluja ja nauttimassa joulupöydän antimista. Toisissa yhdistyksissä tilanne on haas-tavampi tai vaihtelun vuoksi keksitään jotain muuta. Pääasia kuitenkin tällä joulukuisella yhteisti-laisuudella on hyvä ja rento yhdessäolo.T
ällaiset tapahtumat, jotka kokoaa sellaisiakin ihmisiä yhdistysten tilaisuuksiin, jotka eivät muuten välttämättä ehdi ovat tärkeitä ja ehkäpä yksi tapa aktivoida ihmisiä uudelleen tulemaan yhdis-tyksen toimintaan mukaan. Oma yhdisyhdis-tykseni on päättänyt viettää jouluista tunnelmaa teatterinäy-töksen merkeissä. Yhdistyksen jouluinen tapahtuma voi olla muutakin kuin perinteinen pikkujoulu.Etelä-Karjalassa yhdistämme jo toista kertaa teatterinäytöksen ja jouluisen aterian yhteen ja se kokoaa porukan.
T
iedän, että varsinkin isoissa yhdistyksissä on “tungosta”, vieläkin perinteisissäkin pikkujou luissa mutta saattaa olla myös alueita, joissa on päädytty jättämään pikkujoulu väliin. Silloin voikin pohtia mitä mahdollisuuksia kyseinen maakunta tarjoaa yhdessäoloon ja jouluiseen tunnel-maan. Itsekin olen joissakin kirjoituksissa pohtinut yhdistysten tilaa, niin pikkujoulutapahtuma on esimerkki hieman vapaammasta tapahtumasta, joka nykyaikana kuitenkin kerää väkeä. Näistä ta-pahtumista yhdistysten kannattaa pitää kiinni ja vaikka muokata niitä tarvittaessa aikaan sopivak-si.T
ätä kirjoittaessa pikkujoulut ovat vielä edessä, mutta lehden ilmestyttyä on hyvä muistella millaisen tunnelman pikkujoulutapahtuma jätti ja miten sen tuomaa energiaa parhaiten hyö-dynnetään ensi vuonna yhdistykselle. Se rento meininki ja yhdessäolohan on yksi yhdistyksen voi-mavara.Hyvää Joulua Kaikille!
Tomi Hotanen
44 NUORET CP-LEHTI 2010:7
CP-liiton nuoret vierailulla eduskunnassa
Istuntosali
Paternoster-hissejä esittelee Tuula Rissanen.
Valtion talousarvioesitys 2011.
Nuorisotoimikuntalainen Susanna Kohonen.
Kokoomuksen ryhmähuoneessa keskustelemassa valtiosihteeri Vesa
Rantahalvarin kassa. Pirjo Hissa
45
CP-LEHTI 2010:7 NUORET
Kuvat: Sari Turunen
Ryhmäkuva
Lauantaina 2.10.2010 parinkym-menen hengen joukko oli valmiina tutustumaan Suomen demokratian kehtoon, eduskuntataloon. Aamu-päivän aikana meille esiteltiin istun-tosali, valtiosali, eduskuntatalon kahvio ja kuuluisat Paternoster-his-sit. Vierailu päättyi kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa valtiosih-teeri Vesa Rantahalvari otti meidät vastaan. Erityiskiitokset vierailun onnistumista kuuluvat ministeri Risikon avustaja Pirjo Hissalle .
Eduskuntatalo
Eduskuntatalon on suunnitellut Jo-han Sigfrid Sirén (1889–1961).
Talo rakennettiin vuosina 1926–
1931. Juhlallisia vihkiäisiä vietet-tiin 7.3.1931. Eduskuntatalo on vii-meistely kokonaistaideteos, jossa rakennustaide, taideteollisuus, tai-dekäsityö ja kuvataide muodosta-vat yhdenmukaisen, arkkitehtuurin ehdoista lähtevän kokonaisuuden.
J.S.Sirén vastasi kokonaistaideteok-sen toteuttamisesta. Hänen piirtä-miään ovat tärkeimpien tilojen ka-lusteet, valaisimet ja lukuisat muut yksityiskohdat.
Istuntosali
Oppaamme Tuula Rissanen johdat-ti joukkomme ensimmäisenä is-tuntosaliin. Toinen kerros on edus-kuntatalon pääkerros, jossa sijait-see pyöreä istuntosali. Istuntosalin lehtereillä ovat paikat yleisöä, tie-dotusvälineitä ja diplomaattikuntaa varten. Istuntosaliin on pääsy vain kansanedustajilla. Täysistunnot pi-detään istuntosalissa. Täysistunto on lainsäädäntötyön ja ajankohtai-sen poliittiajankohtai-sen keskustelun keskei-nen areena. Eduskunnan keskeisin tehtävä, lakien säätäminen, tapah-tuu täysistunnoissa. Täysistunnois-sa päätetään myös valtion talouTäysistunnois-sar- talousar-vioista, käsitellään mm. hallituksen antamat selonteot, tiedonannot ja kertomukset sekä hyväksytään kan-sainvälisiä sopimuksia. Istuntosalin pöydillä näimme vuoden 2011 budjettiesitykset odottamassa käsit-telyä.
Valtiosali
Valtiosalissa kuvataan usein kansaedustajien ja ministerien haastattelut, joten monelle se
oli tv:stä tuttu paikka. Valtiosa-lin lattia ja ovipielet ovat ruot-salaista Kolmården-kiveä, sei-näsyvennykset ja lattian koris-teraidat calacataa. Valtiosali on eduskunnan juhlatila. Valtiosa-lissa järjestetään Valtionpäivi-en avajaistValtionpäivi-en yhteydessä pidet-tävä kahvitilaisuus. Lisäksi pu-hemies ottaa valtiosalissa vas-taan ulkomaisia valtion päämiehiä.
Eduskuntatalon kahvio ja
paternoster-hissit
Piipahdimme nopeasti myös edus-kunnan kahvilassa. Kahvila on kan-saedustajien käytössä ja huhutaan, että siellä tehdään ne “suuret” po-liittiset päätökset.
Paternoster-hissien avoimet hissi-korit liikkuvat ylös ja alas samalla tavalla kuin rukousnauhan helmet luettaessa Isä meidän (pater noster) – rukouksia. Tästä hissit ovat saa-neet nimensäkin. Oppaamme Tuu-la kertoi, että naisten ei kannata en-simmäiselle kerralla yrittää hissin kyytiin minihameessa ja korkoken-gillä. Hissillä voi ajaa koko kierrok-sen ympäri. Urbaanikaupunkile-gendan mukaan näinkin on joku joskus tehnyt.
Kokoomuksen ryhmähuone
Kokoomuksen ryhmähuoneessa viidennessä kerroksessa meidät otti vastaan valtiosihteeri Mika Ranta-halvari. Ryhmähuoneessa kokoon-tuvat Kokoomuksen
eduskuntaryh-46 NUORET CP-LEHTI 2010:7 mään kuuluvat kansanedustajat ja
ministerit kerran viikossa. Valtiosih-teeri Rantahalvari kertoi ministeri Risikon, valtiosihteerin, erityisavus-tajan ja eduskunta-avuserityisavus-tajan työs-tä. Yksi tärkeimmistä ministe-rin tehtävistä on lainsäädännön valmistelu. Vaalikauden aikana ministeri Risikko on ollut val-mistelemassa n. 100 lakiesitys-tä. CP-liitto sai kiitosta siitä, että se on ollut aktiivisesti vai-kuttamassa vammaisten henki-löiden tulkkauspalvelulain val-misteluissa.
Nuoria kiinnosti erityisesti pu-heiden valmistelu, johon Ran-tahalvari kertoi, että hänen työ-ajastaan vain 5 % menee puhei-den valmisteluun. Valtiosihtee-rin tehtäviin kuuluu mm. avus-taa ministeriä hallitusohjelman toteuttamisessa ja edustaa mi-nisteriä.
Nuorilla oli mahdollisuus ky-syä ja nostaa esille ajankohtai-sia asioita. Esille nousivat mm.
koulutus, työllistyminen, vam-maispalvelut sekä kuntouttava työtoiminta. Valtiosihteeri vas-tasi kysymyksiin ja totesi, että monta asiaa on saatu eteenpäin, mutta parannettavaa riittää.
Halu tehdä hyvää on kaikilla, mutta rahaa ei aina riitä kaikki-en hyvin asioidkaikki-en toteuttami-seen.
Vierailu päättyi ryhmäkuvaan viidennen kerroksen portaikos-sa.
Sari Turunen liikuntassuunnittelija
Kohti parempaa tulevaisuutta
Oikeus olla nuori-seminaarissa oli reilut sata osallistujaa
Oikeus olla nuori-seminaari järjestettiin Valkea talossa Helsingissä 10.11.2010. Tilai-suuden juonsi Marko Vuori-heimo, alias Signmark.
Seminaarin aiheena olivat nuorten ihmisoikeudet vam-mais- ja vähemmistönuorten näkökulmasta. Seminaariin osallistui reilut 100 henkilöä.
Seminaarin järjesti Vammais-järjestöjen nuorisoyhteistyö-ryhmä (VNY), johon kuuluu 10 vammaisjärjestöä. VNY on vapaamuotoinen yhteistyöryh-mä ja puheenjohtajajärjestö valitaan vuodeksi kerrallaan.
Tänä vuonna puheenjohtaja-järjestönä on ollut Suomen CP-liitto, ensi vuonna puheen-johtajuus siirtyy Epilepsialii-tolle.
VNY:n tavoitteena on mm. tu-kea vammaisten nuorten täy-sivaltaista yhteiskunnallista osallistumista mm.
kunnalli-sen ja alueellikunnalli-sen nuorisotyön kautta ja kehittää eri tavoin vammautuneiden nuorten kes-kinäistä ymmärrystä sekä järjes-tää seminaareja ja tapahtumia.
Aloite vammaisten ihmisoikeus-sopimuksesta (konventista) lähti vuonna 2001 Meksikon aloittees-ta. Konventti tarkoittaa laillisesti sitovaa ihmisoikeussopimusta, jolla on vaikutusta kansalliseen lainsäädännön ratifiointiin. Mu-kana neuvotteluissa olivat kansal-liset ja kansainväkansal-liset vammais-järjestöt. Tämä sopimus on his-torian nopeimmin neuvoteltu ih-misoikeussopimus.
Vammaisten syrjintä
Vammaisuuden perusteella ih-mistä ei voi syrjiä. Esim. kuu-roilla pitää voida olla oma kult-tuuri ja oma kieli. Vammaisilla on oikeus omaan identiteettiin.
Toisaalta liikuntavammaista ei voida vammaisuuden
perusteel-47
CP-LEHTI 2010:7 NUORET
Kuvat:Annika Posti
la estää pääsy ravintolaan. Syr-jintä on ihmisten välisiin eroi-hin perustuvaa, ei hyväksyttä-vää erottelua.
YKn yleissopimuksen artiklas-sa 1 artiklas-sanotaan näin: ’’Ihmiset syntyvät vapaina ja tasa-arvoi-sina.’’ Artiklassa 9 käsitellään esteettömyyttä vammaisen nä-kökulmasta.
Jotta vammaiset henkilöt voi-sivat elää itsenäisesti ja osallis-tua täysimääräisesti kaikilla elämänalueilla, sopimuspuolet toteuttavat asianmukaiset toi-met varmistaakseen vammai-sille henkilöille muiden kans-sa yhdenvertaisen pääsyn fyy-siseen ympäristöön, kuljetuk-seen, tiedottamiseen ja viestin-tään, muun muassa tieto- ja viestintäteknologiaan ja –jär-jestelmiin, sekä muihin
yleisöl-le avoimiin tai tarjottaviin jär-jestelyihin ja palveluihin sekä kaupunki- että maaseutualueil-la.
Maailmassa on 650 miljoonaa vammaista ihmistä, joiden oi-keuksia rikotaan maailmalla räikeästi. Tähän haluttiin puut-tua ja näin ollen vammaisten ihmisoikeussopimusta alettiin tehdä. Sopimus velvoittaa YK:ssa jäseninä olevia maita takaamaan kansalaistensa ihmisoikeudet.
Sopimuksessa on 50 artiklaa, jotka sitovat jäsenmaita. Suomi ei ole vielä ratifioinut tätä so-pimusta, vaan Suomi haluaa laittaa lainsäädäntönsä ensin kuntoon ennen kuin ratifioi so-pimuksen. Artiklat 5-30 käsit-televät oikeuksia. Sopimus ei sisällä mitään uusia oikeuksia vammaisille vaan tuo enemmän vammaisnäkökulmaa esiin. 147
maata on allekirjoittanut tämän sopimuksen ja 96 maata on ra-tifioinut sen.
YK:n ihmisoikeuksien yleis-maailmallinen julistus tehtiin 1948.Siinä oli 2 sopimusta.
Tämä oli kylmän sodan aikaa ja sopimus tehtiin kapitalistis-ten ja sosialistiskapitalistis-ten maiden vä-lillä. Sopimus sisälsi 30 artik-laa. Siitä lähtien sopimuksia ja artikloja on tullut lisää, koska on huomattu niiden tarpeelli-suus.
Asennemuutos
Seminaarissa tuli esille, että yhteiskunnassa pitäisi tulla sel-keä asennemuutos vammai-suutta ja erilaivammai-suutta kohtaan.
Ihmisillä pitäisi olla myös enemmän tietoa erilaisuudesta.
Ennen kaikkea pitäisi ymmär-tää yhteiskunnan monimuotoi-suus.
Ihmisoikeuksien kautta raken-netaan kulttuuri, jossa ihmisoi-keuksia kunnioitetaan ja puo-lustetaan. Asenne on tässä asi-assa tärkeässä osasi-assa. Asentei-ta ovat: vastuu, uteliaisuus, avoimuus, toisen kunnioittami-nen, solidaarisuus ja ihmisar-von ymmärtäminen. Ihmisellä pitäisi olla lapsesta asti oikeu-denmukaisuuden taju.
Toiminta ihmisoikeuksien tur-vaamiseksi on aktiivinen kuun-telu, kriittinen ajatkuun-telu, yhteis-työkyky ja osallistuminen.
Riku-Ville Laurila Kirjoittaja on hensinkiläinen vapaa toimittaja
Marko Vuoriheimo -Signmark- - toimi kaksoisroolissa seminaarissa.
Hän juonsi ja luennoi aiheesta asenteella kuuroksi räppäriksi.