5 JOHTOPÄÄTÖKSET
5.3 Mallinnus esitutkintaperiaatteiden vaiheittaisesta soveltamisesta
Kuvio 2. Esitutkinnan funktioiden, esitutkintaperiaatteiden ja oikeussääntöjen vertikaalinen ja horisontaalinen asema.
Ylimmälle tasolle on sijoitettu esitutkinnan funktiot. Aineellinen totuus on sijoi-tettu funktioiden alapuolelle, sillä esitutkinnan näkökulmasta kyse on funktiosta, mutta koko rikosprosessin näkökulmasta kyse on oikeusperiaatteesta. Esitutkin-taperiaatteet on sijoitettu rinnakkain, mutta itsekriminointisuoja on sijoitettu limittäin tasapuolisuusperiaatteen alle, koska itsekriminointisuojan voidaan katsoa osittain johtuvan tasapuolisuusperiaatteesta. Kukin periaate on yhdistet-ty siihen tai niihin funktioihin, joita periaate toteuttaa. Hienotunteisuusperiaate toteuttaa esitutkinnan laatuvaatimusta esitutkinnan inhimillisyydestä, eikä niin-kään mitään funktiota. Periaate kyllä suojaa kohdehenkilöä viranomaisen huo-nolta käyttäytymiseltä, mutta ei voitane katsoa, että kyse olisi oikeussuojan an-tamisesta. Esitutkintaperiaatteiden alle on ryhmitelty niitä konkretisoivista esi-tutkintalain oikeussäännöistä keskeisimmät.
5.3 MALLINNUS ESITUTKINTAPERIAATTEIDEN VAIHEITTAISESTA SOVELTAMISESTA
Yhdeksi artikkelikokonaisuuden tutkimuskysymykseksi on asetettu, miten esi-tutkintaperiaatteita pitäisi soveltaa, jotta niiden vaikutus nivoutuisi kiinteästi koko päätöksentekoprosessiin? Niin esitutkintalaki kuin esitutkintaoikeutta käsittelevä kirjallisuuskaan eivät kerro, millä tavalla tai missä järjestyksessä esitutkintaperi-aatteita tulisi soveltaa. Käytännössä esitutkintavirkamies valinnee suoritettavak-si aiotun toimenpiteen kokemuksensa tai pelkän intuition perusteella, minkä jälkeen hän tapauskohtaiset olosuhteet huomioiden tarkastelee toimenpiteen lainmukaisuutta suhteessa eri esitutkintaperiaatteisiin enemmän tai vähemmän sattumanvaraisessa järjestyksessä. Mikäli esitutkintavirkamies joutuu hylkää-mään aikomansa toimenpiteen, hän ottaa vaihtoehtoisen toimenpiteen saman tarkastelun kohteeksi. Jossain vaiheessa hän joko löytää (käytännössä yleensä nopeastikin) asianmukaisen esitutkintatoimenpiteen suoritettavaksi tai sitten luopuu asiasta. Esitutkintakäytäntö perustuu monelta osin rutiininomaisiin kokemussääntöihin, jotka toimivat hyvin. Esimerkkinä voidaan mainita ajosta tapaamattoman rattijuopumuksesta epäillyn henkilön kiinniottaminen jälkinaut-timisväitteen poissulkemiseksi tai huumausaineen käyttörikoksesta epäillyn henkilön luona tehtävä kotietsintä tutkittavana olevaan rikokseen liittyvän sei-kan selvittämiseksi. Vastaavasti pahoinpitelyssä käytetyn astalon takavarikoi-minen on itsestään selvää ilman tarvetta pohtia esitutkintaperiaatteiden vaiku-tusta takavarikointipäätöstä tehtäessä.
Oikeustieteessä asioita ei kuitenkaan voida perustella intuitiolla tai va-kiintuneella käytännöllä. Intuitio on luokiteltavissa pelkäksi valistuneeksi ar-vaukseksi, ja vakiintuneesta viranomaiskäytännöstä voidaan ainoastaan nähdä, miten asiat ovat, mutta sen perusteella ei voida päätellä, miten niiden pitäisi olla.
Käytännössäkin voi tulla esiin kiperiä tilanteita, joissa periaatteiden prosessin-omainen ja jäsennelty soveltaminen auttaa lainmukaisen ratkaisun
tavoittami-taa rikosoikeudellisen vastuun toteuttaminen ja sanktiovarmuuden kautta ta-pahtuva käyttäytymisen ohjaaminen, oikeussuojan antaminen, oikeusturvasta huolehtiminen, konfliktinratkaisu, restituutio sekä osana rikosprosessiprosessi-ketjua myös aineellisen totuuden selvittäminen (Esitutkinnan funktiot s. 132 ja 134). Kirjoittamissani artikkeleissa oikeussuojan antaminen on esitetty ensisijai-sesti uhrin saamaksi suojaksi rikoksentekijää vastaan. Tässä vaiheessa on kui-tenkin aiheellista täsmentää, että oikeussuojafunktiossa kyse on myös kohde-henkilön suojasta viranomaisen oikeudetonta tai liiallista puuttumista vastaan.
Kirjoittamani esitutkintaperiaatteita käsittelevät kuusi artikkelia noudat-tavat samaa rakennetta. Artikkelissa käsitellään esitutkintaperiaatteen suhdetta rikosprosessin ja esitutkinnan funktioihin, ja artikkelin loppupuolella esitellään periaatetta konkretisoivia normeja. Tämän lisäksi vielä artikkelin lopuksi -osiossa kerrataan käsiteltävän periaatteen suhde funktioihin ja muihin esitutkin-taperiaatteisiin. Ylenpalttisen toiston välttämiseksi funktioiden, periaatteiden ja oikeussääntöjen keskinäistä suhdetta koskevat johtopäätökset esitetään tässä visualisoidusti.
Kuvio 2. Esitutkinnan funktioiden, esitutkintaperiaatteiden ja oikeussääntöjen vertikaalinen ja horisontaalinen asema.
Ylimmälle tasolle on sijoitettu esitutkinnan funktiot. Aineellinen totuus on sijoi-tettu funktioiden alapuolelle, sillä esitutkinnan näkökulmasta kyse on funktiosta, mutta koko rikosprosessin näkökulmasta kyse on oikeusperiaatteesta. Esitutkin-taperiaatteet on sijoitettu rinnakkain, mutta itsekriminointisuoja on sijoitettu limittäin tasapuolisuusperiaatteen alle, koska itsekriminointisuojan voidaan katsoa osittain johtuvan tasapuolisuusperiaatteesta. Kukin periaate on yhdistet-ty siihen tai niihin funktioihin, joita periaate toteuttaa. Hienotunteisuusperiaate toteuttaa esitutkinnan laatuvaatimusta esitutkinnan inhimillisyydestä, eikä niin-kään mitään funktiota. Periaate kyllä suojaa kohdehenkilöä viranomaisen huo-nolta käyttäytymiseltä, mutta ei voitane katsoa, että kyse olisi oikeussuojan an-tamisesta. Esitutkintaperiaatteiden alle on ryhmitelty niitä konkretisoivista esi-tutkintalain oikeussäännöistä keskeisimmät.
5.3 MALLINNUS ESITUTKINTAPERIAATTEIDEN VAIHEITTAISESTA SOVELTAMISESTA
Yhdeksi artikkelikokonaisuuden tutkimuskysymykseksi on asetettu, miten esi-tutkintaperiaatteita pitäisi soveltaa, jotta niiden vaikutus nivoutuisi kiinteästi koko päätöksentekoprosessiin? Niin esitutkintalaki kuin esitutkintaoikeutta käsittelevä kirjallisuuskaan eivät kerro, millä tavalla tai missä järjestyksessä esitutkintaperi-aatteita tulisi soveltaa. Käytännössä esitutkintavirkamies valinnee suoritettavak-si aiotun toimenpiteen kokemuksensa tai pelkän intuition perusteella, minkä jälkeen hän tapauskohtaiset olosuhteet huomioiden tarkastelee toimenpiteen lainmukaisuutta suhteessa eri esitutkintaperiaatteisiin enemmän tai vähemmän sattumanvaraisessa järjestyksessä. Mikäli esitutkintavirkamies joutuu hylkää-mään aikomansa toimenpiteen, hän ottaa vaihtoehtoisen toimenpiteen saman tarkastelun kohteeksi. Jossain vaiheessa hän joko löytää (käytännössä yleensä nopeastikin) asianmukaisen esitutkintatoimenpiteen suoritettavaksi tai sitten luopuu asiasta. Esitutkintakäytäntö perustuu monelta osin rutiininomaisiin kokemussääntöihin, jotka toimivat hyvin. Esimerkkinä voidaan mainita ajosta tapaamattoman rattijuopumuksesta epäillyn henkilön kiinniottaminen jälkinaut-timisväitteen poissulkemiseksi tai huumausaineen käyttörikoksesta epäillyn henkilön luona tehtävä kotietsintä tutkittavana olevaan rikokseen liittyvän sei-kan selvittämiseksi. Vastaavasti pahoinpitelyssä käytetyn astalon takavarikoi-minen on itsestään selvää ilman tarvetta pohtia esitutkintaperiaatteiden vaiku-tusta takavarikointipäätöstä tehtäessä.
Oikeustieteessä asioita ei kuitenkaan voida perustella intuitiolla tai va-kiintuneella käytännöllä. Intuitio on luokiteltavissa pelkäksi valistuneeksi ar-vaukseksi, ja vakiintuneesta viranomaiskäytännöstä voidaan ainoastaan nähdä, miten asiat ovat, mutta sen perusteella ei voida päätellä, miten niiden pitäisi olla.
Käytännössäkin voi tulla esiin kiperiä tilanteita, joissa periaatteiden prosessin-omainen ja jäsennelty soveltaminen auttaa lainmukaisen ratkaisun
tavoittami-sessa. Tätä taustaa vasten katson perustelluksi esittää kronologisen mallinnuk-sen esitutkintaperiaatteiden soveltamisesta, vaikka mallinnuk-sen arvo esitutkintaviran-omaisen arkisessa päätöksenteossa on vähäinen. Mallinnus perusteluineen esiin-tyy muun muassa suhteellisuusperiaatetta koskevassa artikkelissa, mutta mie-lestäni se ansaitsee tiivistetyn kertauksen myös johtopäätösosiossa. Esitutkinta-lain 4 luvun esitutkintaperiaatteet ohjaavat esitutkinnan kulkua koko esitutkin-nan ajan jokaisen selvitettävän seikan ja myös jokaisen suoritettavan esitutkinta-toimenpiteen osalta.
Kuvio 3. Esitutkintaperiaatteiden kronologinen soveltamisjärjestys esitutkin-tatoimenpiteestä päätettäessä.
Välttämätön edellytys esitutkinnan käynnistämiselle on, että esitutkintaviran-omaiselle tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty (ETL 3:3.1). Sen jälkeen esitutkinnassa selvitettävät seikat määräytyvät esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella (aineellisen totuuden periaate).
Esitutkinnan toimittaa esitutkintaviranomainen (inkvisitorinen periaate, ETL 2:1.1 ja 2). Esitutkintalain 1 luvun 1 §:n mukaan esitutkintaviranomainen saa käyttää vain laissa säädettyjä menettelytapoja (menettelyllinen legaliteettiperiaate). Esitut-kinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä (joutuisuusperiaate, ETL 3:11.1).
Esitutkintaperiaatteista syyttömyysolettama vaikuttaa toimenpiteen edellytyksenä olevan näytön arvioinnissa koko esitutkintamenettelyn ajan in dubio pro reo -säännön kautta. Esitutkintalain 4 luvun esitutkintaperiaatteita voidaan jäsennel-lysti soveltaa seuraavassa järjestyksessä:
1. Tasapuolisuusperiaate
Tasapuolisuusperiaatteen mukaan esitutkinnassa on selvitettävä sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan puhuvat seikat ja to-disteet. Esitutkinnassa selvitettävät seikat määräytyvät esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella, jolloin tasapuolisuusperiaate osal-taan ohjaa esitutkintaviranomaista tämän päättäessä, hankkiiko se jostain seikasta selvitystä esitutkintatoimenpiteen tai pakkokeinon avulla. Tasa-puolisuusperiaate varmistaa, että esitutkinta suoritetaan ennakkoluulot-tomasti, riittävän laajasti ja huomioiden myös vaihtoehtoiset tapahtu-mainkulut.
2. Vähimmän haitan periaate – välttämättömyysedellytys
Vähimmän haitan periaatteeseen kuuluva välttämättömyysedellytys asettaa ensimmäisen todellisen kynnyksen suunnitellulle esitutkinta-toimenpiteelle. Mikäli esitutkintatoimenpide loukkaa jonkun oikeutta, toimenpiteen pitää olla välttämätön esitutkinnan tarkoituksen saavutta-miseksi eli esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tie-tojen hankkimiseksi, jotta siihen voidaan ryhtyä. Mikäli välttämättö-myysedellytys ei täyty, vähimmän haitan periaate estää toimenpiteen suorittamisen. Välttämättömyysedellytyksen kautta valikoituvat se tai ne toimenpiteet, jotka yksitäistapauksessa voivat ylipäätään tulla suori-tettaviksi.
3. Itsekriminointisuoja – toimenpiteen valikoitumisessa
Itsekriminointisuoja karsii pois vaihtoehdoista ne, jotka tarkoittaisivat itsekriminointisuojan loukkaamista.
4. Vähimmän haitan periaate – optimointivelvollisuus
Mikäli välttämättömyysedellytystä ja itsekriminointisuojaa koskevan harkinnan jälkeen on olemassa useampia vaihtoehtoisia esitutkintatoi-menpiteitä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi, esitutkintaviran-omaisen velvollisuutena on valita samanarvoisista vaihtoehdoista se, joka puuttuu yksilön oikeuksiin vähiten.
5. Suhteellisuusperiaate
Välttämättömyysedellytystä, itsekriminointisuojaa ja optimointivelvolli-suutta koskevan harkinnan jälkeen on seuloutunut yksi esitutkintatoi-menpide, joka vielä lopuksi pitää altistaa kohtuullisuutta koskevalle arvi-oinnille. Mikäli aiottu esitutkintatoimenpide ei ole suhteellisuusperiaat-teen vastainen, sen suorittamiselle ei ole enää esitutkintaperiaatteista johtuvia esteitä. Tämän jälkeen vähimmän haitan periaatteeseen sisälty-vä vahingon ja haitan minimointivelvollisuus, hienotunteisuusperiaate
sessa. Tätä taustaa vasten katson perustelluksi esittää kronologisen mallinnuk-sen esitutkintaperiaatteiden soveltamisesta, vaikka mallinnuk-sen arvo esitutkintaviran-omaisen arkisessa päätöksenteossa on vähäinen. Mallinnus perusteluineen esiin-tyy muun muassa suhteellisuusperiaatetta koskevassa artikkelissa, mutta mie-lestäni se ansaitsee tiivistetyn kertauksen myös johtopäätösosiossa. Esitutkinta-lain 4 luvun esitutkintaperiaatteet ohjaavat esitutkinnan kulkua koko esitutkin-nan ajan jokaisen selvitettävän seikan ja myös jokaisen suoritettavan esitutkinta-toimenpiteen osalta.
Kuvio 3. Esitutkintaperiaatteiden kronologinen soveltamisjärjestys esitutkin-tatoimenpiteestä päätettäessä.
Välttämätön edellytys esitutkinnan käynnistämiselle on, että esitutkintaviran-omaiselle tehdyn ilmoituksen perusteella tai muuten on syytä epäillä, että rikos on tehty (ETL 3:3.1). Sen jälkeen esitutkinnassa selvitettävät seikat määräytyvät esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella (aineellisen totuuden periaate).
Esitutkinnan toimittaa esitutkintaviranomainen (inkvisitorinen periaate, ETL 2:1.1 ja 2). Esitutkintalain 1 luvun 1 §:n mukaan esitutkintaviranomainen saa käyttää vain laissa säädettyjä menettelytapoja (menettelyllinen legaliteettiperiaate). Esitut-kinta on toimitettava ilman aiheetonta viivytystä (joutuisuusperiaate, ETL 3:11.1).
Esitutkintaperiaatteista syyttömyysolettama vaikuttaa toimenpiteen edellytyksenä olevan näytön arvioinnissa koko esitutkintamenettelyn ajan in dubio pro reo -säännön kautta. Esitutkintalain 4 luvun esitutkintaperiaatteita voidaan jäsennel-lysti soveltaa seuraavassa järjestyksessä:
1. Tasapuolisuusperiaate
Tasapuolisuusperiaatteen mukaan esitutkinnassa on selvitettävä sekä rikoksesta epäiltyä vastaan että hänen puolestaan puhuvat seikat ja to-disteet. Esitutkinnassa selvitettävät seikat määräytyvät esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentin perusteella, jolloin tasapuolisuusperiaate osal-taan ohjaa esitutkintaviranomaista tämän päättäessä, hankkiiko se jostain seikasta selvitystä esitutkintatoimenpiteen tai pakkokeinon avulla. Tasa-puolisuusperiaate varmistaa, että esitutkinta suoritetaan ennakkoluulot-tomasti, riittävän laajasti ja huomioiden myös vaihtoehtoiset tapahtu-mainkulut.
2. Vähimmän haitan periaate – välttämättömyysedellytys
Vähimmän haitan periaatteeseen kuuluva välttämättömyysedellytys asettaa ensimmäisen todellisen kynnyksen suunnitellulle esitutkinta-toimenpiteelle. Mikäli esitutkintatoimenpide loukkaa jonkun oikeutta, toimenpiteen pitää olla välttämätön esitutkinnan tarkoituksen saavutta-miseksi eli esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tie-tojen hankkimiseksi, jotta siihen voidaan ryhtyä. Mikäli välttämättö-myysedellytys ei täyty, vähimmän haitan periaate estää toimenpiteen suorittamisen. Välttämättömyysedellytyksen kautta valikoituvat se tai ne toimenpiteet, jotka yksitäistapauksessa voivat ylipäätään tulla suori-tettaviksi.
3. Itsekriminointisuoja – toimenpiteen valikoitumisessa
Itsekriminointisuoja karsii pois vaihtoehdoista ne, jotka tarkoittaisivat itsekriminointisuojan loukkaamista.
4. Vähimmän haitan periaate – optimointivelvollisuus
Mikäli välttämättömyysedellytystä ja itsekriminointisuojaa koskevan harkinnan jälkeen on olemassa useampia vaihtoehtoisia esitutkintatoi-menpiteitä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi, esitutkintaviran-omaisen velvollisuutena on valita samanarvoisista vaihtoehdoista se, joka puuttuu yksilön oikeuksiin vähiten.
5. Suhteellisuusperiaate
Välttämättömyysedellytystä, itsekriminointisuojaa ja optimointivelvolli-suutta koskevan harkinnan jälkeen on seuloutunut yksi esitutkintatoi-menpide, joka vielä lopuksi pitää altistaa kohtuullisuutta koskevalle arvi-oinnille. Mikäli aiottu esitutkintatoimenpide ei ole suhteellisuusperiaat-teen vastainen, sen suorittamiselle ei ole enää esitutkintaperiaatteista johtuvia esteitä. Tämän jälkeen vähimmän haitan periaatteeseen sisälty-vä vahingon ja haitan minimointivelvollisuus, hienotunteisuusperiaate
sekä itsekriminointisuoja määrittävät sen, miten valittu esitutkintatoi-menpide suoritetaan.
6. Itsekriminointisuoja – toimenpiteen suorittamisessa
Esitutkintatoimenpide on suoritettava siten, että rikoksesta epäiltyä ei tosiasiassa pakoteta tai painosteta myötävaikuttamaan oman syyllisyy-tensä selvittämisessä.
7. Vähimmän haitan periaate – vahingon ja haitan minimointi
Vähimmän haitan periaatteen kolmannen ulottuvuuden eli minimointi-velvollisuuden mukaan esitutkintatoimenpide on aina suoritettava siten, että sen aiheuttama vahinko ja haitta jäävät mahdollisimman pieniksi. Kyse ei tässä vaiheessa ole enää esitutkintatoimenpiteen valitsemisesta, vaan kyse on valitun toimenpiteen konkreettisesta suorittamisesta ja sen suo-rittamistavasta.
8. Hienotunteisuusperiaate
Hienotunteisuusperiaate ohjaa yhdessä vähimmän haitan periaatteen kanssa esitutkintatoimenpiteen suorittamista. Esitutkintaviranomaisen pitää hienotunteisuusperiaatteen mukaan suorittaa valittu toimenpide tahdikkaasti sekä henkilön persoonaa ja arvoja kunnioittaen.
6 Lopuksi
Lainsäätäjä on ottanut esitutkintaperiaatteet vakavasti, sillä se on toistuvasti painottanut esitutkintaperiaatteiden merkitystä kansalaisten oikeusturvan to-teuttajina. Periaatteiden kirjaaminen lakiin korostaa periaatteiden merkitystä ja samalla se on omiaan helpottamaan viranomaistoiminnan ohjaamista, virka-miesten kouluttamista sekä jälkivalvontaa.
Useimmat periaatteet ovat alkujaan kehittyneet tasaamaan sitä epäsuhtaa, joka on vallinnut rikoksesta epäillyn ja valtiota edustavan esitutkintavi-ranomaisen välillä. Esitutkintaperiaatteet suojaavat edelleenkin ensisijassa ri-koksesta epäiltyä, mutta niiden soveltamisalue on laajentunut esitutkinnan kaikkiin asianosaisiin, todistajiin ja myös sellaisiin ulkopuolisiin henkilöihin, joihin esitutkinnalla voi olla vaikutusta.
Esitutkintaperiaatteet on kirjattu lakiin ytimekkäästi. Periaatteiden oi-keuslähdearvo on selvä, mutta niiden koko sisältö ei avaudu suoraan laista, vaan periaatteet edellyttävät tuekseen selventävää oikeuskäytäntöä ollakseen tehokkaita. Esitutkinnan toimittaminen on tutkijan ja tutkinnanjohtajan vastuul-la. Pääsääntöisesti kumpikaan heistä ei ole saanut lakimieskoulutusta. Tätä taus-taa vasten ei voida odottaus-taa, että esitutkintakäytäntö yksin kykenisi merkittävästi täsmentämään ja kehittämään esitutkintaperiaatteiden sisältöä.
Esitutkintaperiaatteet ovat myös yleiseurooppalaisia periaatteita. Osa esi-tutkintaperiaatteista on nimenomaisesti mainittu Euroopan ihmisoikeussopi-muksessa ja osin ne ovat muodostuneet osaksi oikeudenmukaista oikeuden-käyntiä (menettelyä) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kautta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen omaksuma dynaamis-evolutiivinen toimintatapa ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa on siten omiaan viemään eteenpäin kansallistenkin esitutkintaperiaatteiden tulkintaa.
Kotimaassa katse esitutkintaperiaatteiden kehittämisessä kohdistuu lailli-suusvalvontaviranomaisiin. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan ja oikeus-kanslerinvirastoon saapuu vuosittain poliisin toiminnasta tuhatkunta kantelua, joista valtaosa koskee esitutkintaa. Laillisuusvalvontaviranomaisella on ratkai-sua kirjoittaessaan kaksi vaihtoehtoa: joko kirjoittaa ratkaisu koskemaan vain käsillä olevaa yksittäistapausta tai sitten muotoilla ratkaisu ja sen perustelut siten, että niillä on oikeuslähdearvoa muissa samankaltaisissa tilanteissa. Lailli-suusvalvonnassa pitäisi suosia viimeksi mainittua tapaa, sillä on itsestään selvää, että ratkaisu on sitä parempi, mitä laajemmin se ohjaa viranomaisten toimintaa oikeaan suuntaan. Laillisuusvalvontaviranomaisten pitäisikin selvemmin ottaa oma paikkansa esitutkintaa ohjaavien periaatteiden kehittämisessä.
Koska lainsäätäjä on ottanut esitutkintaperiaatteet vakavasti, viranomais-ten ja erityisesti laillisuusvalvontaviranomaisviranomais-ten tulisi tehdä samoin.
sekä itsekriminointisuoja määrittävät sen, miten valittu esitutkintatoi-menpide suoritetaan.
6. Itsekriminointisuoja – toimenpiteen suorittamisessa
Esitutkintatoimenpide on suoritettava siten, että rikoksesta epäiltyä ei tosiasiassa pakoteta tai painosteta myötävaikuttamaan oman syyllisyy-tensä selvittämisessä.
7. Vähimmän haitan periaate – vahingon ja haitan minimointi
Vähimmän haitan periaatteen kolmannen ulottuvuuden eli minimointi-velvollisuuden mukaan esitutkintatoimenpide on aina suoritettava siten, että sen aiheuttama vahinko ja haitta jäävät mahdollisimman pieniksi. Kyse ei tässä vaiheessa ole enää esitutkintatoimenpiteen valitsemisesta, vaan kyse on valitun toimenpiteen konkreettisesta suorittamisesta ja sen suo-rittamistavasta.
8. Hienotunteisuusperiaate
Hienotunteisuusperiaate ohjaa yhdessä vähimmän haitan periaatteen kanssa esitutkintatoimenpiteen suorittamista. Esitutkintaviranomaisen pitää hienotunteisuusperiaatteen mukaan suorittaa valittu toimenpide tahdikkaasti sekä henkilön persoonaa ja arvoja kunnioittaen.
6 Lopuksi
Lainsäätäjä on ottanut esitutkintaperiaatteet vakavasti, sillä se on toistuvasti painottanut esitutkintaperiaatteiden merkitystä kansalaisten oikeusturvan to-teuttajina. Periaatteiden kirjaaminen lakiin korostaa periaatteiden merkitystä ja samalla se on omiaan helpottamaan viranomaistoiminnan ohjaamista, virka-miesten kouluttamista sekä jälkivalvontaa.
Useimmat periaatteet ovat alkujaan kehittyneet tasaamaan sitä epäsuhtaa, joka on vallinnut rikoksesta epäillyn ja valtiota edustavan esitutkintavi-ranomaisen välillä. Esitutkintaperiaatteet suojaavat edelleenkin ensisijassa ri-koksesta epäiltyä, mutta niiden soveltamisalue on laajentunut esitutkinnan kaikkiin asianosaisiin, todistajiin ja myös sellaisiin ulkopuolisiin henkilöihin, joihin esitutkinnalla voi olla vaikutusta.
Esitutkintaperiaatteet on kirjattu lakiin ytimekkäästi. Periaatteiden oi-keuslähdearvo on selvä, mutta niiden koko sisältö ei avaudu suoraan laista, vaan periaatteet edellyttävät tuekseen selventävää oikeuskäytäntöä ollakseen tehokkaita. Esitutkinnan toimittaminen on tutkijan ja tutkinnanjohtajan vastuul-la. Pääsääntöisesti kumpikaan heistä ei ole saanut lakimieskoulutusta. Tätä taus-taa vasten ei voida odottaus-taa, että esitutkintakäytäntö yksin kykenisi merkittävästi täsmentämään ja kehittämään esitutkintaperiaatteiden sisältöä.
Esitutkintaperiaatteet ovat myös yleiseurooppalaisia periaatteita. Osa esi-tutkintaperiaatteista on nimenomaisesti mainittu Euroopan ihmisoikeussopi-muksessa ja osin ne ovat muodostuneet osaksi oikeudenmukaista oikeuden-käyntiä (menettelyä) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kautta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen omaksuma dynaamis-evolutiivinen toimintatapa ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa on siten omiaan viemään eteenpäin kansallistenkin esitutkintaperiaatteiden tulkintaa.
Kotimaassa katse esitutkintaperiaatteiden kehittämisessä kohdistuu lailli-suusvalvontaviranomaisiin. Eduskunnan oikeusasiamiehen kansliaan ja oikeus-kanslerinvirastoon saapuu vuosittain poliisin toiminnasta tuhatkunta kantelua, joista valtaosa koskee esitutkintaa. Laillisuusvalvontaviranomaisella on ratkai-sua kirjoittaessaan kaksi vaihtoehtoa: joko kirjoittaa ratkaisu koskemaan vain käsillä olevaa yksittäistapausta tai sitten muotoilla ratkaisu ja sen perustelut siten, että niillä on oikeuslähdearvoa muissa samankaltaisissa tilanteissa. Lailli-suusvalvonnassa pitäisi suosia viimeksi mainittua tapaa, sillä on itsestään selvää, että ratkaisu on sitä parempi, mitä laajemmin se ohjaa viranomaisten toimintaa oikeaan suuntaan. Laillisuusvalvontaviranomaisten pitäisikin selvemmin ottaa oma paikkansa esitutkintaa ohjaavien periaatteiden kehittämisessä.
Koska lainsäätäjä on ottanut esitutkintaperiaatteet vakavasti, viranomais-ten ja erityisesti laillisuusvalvontaviranomaisviranomais-ten tulisi tehdä samoin.
Lähteet
KIRJALLISUUS
Aall, Jørgen: Rettsstat og menneskerettigheter. En innføring i vernet om individets sivile og politiske rettigheter etter den norske forfatning og etter den europeiske men-neskerettighetskonvensjon. Fagbokforlaget 2008.
Aalto, Jorma S.: Syytetyn totuusvelvollisuuden kehityksestä. Lakimies 1967 s. 8–21.
Aalto, Jorma S.: Asianosaisen käyttäytymisestä todisteena. Lakimies 1967 s. 731–753.
Aarnio, Aulis: Laintulkinnan teoria. Juva 1989.
Aarnio, Aulis: Ottakaamme oikeussäännöt vakavasti. Oikeus 1989 s. 112–122.
Aarnio, Aulis: Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta.
Vantaa 2006.
Aarnio, Aulis: Luentoja lainopillisen tutkimuksen historiasta. Helsinki 2011.
Alexy, Robert: Theorie der Grundrechte. Nomos 1985.
Alexy, Robert: Oikeusjärjestelmä, oikeusperiaate ja käytännöllinen järki. Lakimies 1989 s.
618–633.
Andenæs, Johs.: Norsk straffeprocess. 4 utgave. Samlet utgave ved Tor-Geir Myhrer. Uni-versitetsforlaget 2009.
Auglend, Ragnar – Mæland, Henry John – Røsandhaug, Knut: Politirett. 2. utgave.
Gyldendal Akademisk 2011.
Berggren, Nils-Olof – Munck, Johan: Polislagen. En kommentar. Nionde upplagan. Nor-stedts Juridik 2011.
Bjerke, Hans Kristian – Keiserud, Erik – Sæther, Knut Erik: Straffeprosessloven. Lov 22.
mai 1981 nr 25 om rettergangsmåten i straffesaker med senere endringer med kommentarer. 4. utgave. Bind I. Universitetsforlaget 2011.
Bjerke, Hans Kristian – Keiserud, Erik – Sæther, Knut Erik: Straffeprosessloven. Lov 22.
mai 1981 nr 25 om rettergangsmåten i straffesaker med senere endringer med kommentarer. 4. utgave. Bind II. Universitetsforlaget 2011.
Blomkvist, Curt: Försvararen. Handledning med några kritiska synpunkter på brott-målsförfarandet. Sveriges advokatsamfund 2008.
Borgström, Claes: Advokaten i brottmålsprocessen. Norstedts Juridik 2011.
Bergström, Sture – Andersson, Torbjörn – Håstad, Torgny – Lindblom, Per Henrik: Ju-ridikens termer. Nionde upplagan. Liber 2007.
Bring, Thomas: Förhör under förundersökningen (s. 13–100) teoksessa Förhör (T. Bring, C.
Diesen, L. Schelin, A. Wilton). Upplaga 3:1. Norstedts Juridik 2008.
Bring, Thomas – Diesen, Christian: Förundersökning. 4. uppl. Norstedts Juridik 2009.
Bylund, Torleif: Tvångsmedel I. Personella tvångsmedel i straffprocessen. Iustus Förlag 1993.
Danelius, Hans: Mänskliga rättigheter i europeisk praxis. En kommentar till Europa-konventionen om de mänskliga rättigheterna. Tredje upplagan Norstedts Juridik 2007.
Danelius, Hans: Mänskliga rättigheter i europeisk praxis. En kommentar till Europa-konventionen om de mänskliga rättigheterna. Fjärde upplagan. Norstedts Juridik 2012.
Danielsson, Stig: Förundersökning i brottmål. En handbok om rättegångsbalkens 23 kapitel och annan lagstiftning, särskilt förundersökningskungörelsen. Tredje Upp-lagan. Bruuns bokförlaget 2007.
Diesen, Christian: Processrättsligt perspektiv Om positiv och negativ särbehandling i straffprocessen (s. 181–390) teoksessa Diesen, Christian – Lernestedt, Claes – Lindholm, Torun – Pettersson, Tove: Likhet inför lagen. Natur och Kultur 2005.
Dworkin, Ronald: Is Law a system of Rules? Teoksessa Essays in Legal Philosophy (ed.
Robert S. Summers) University of California Press 1968 s. 25–60.
Dworkin, Ronald: Taking rights seriously. Harvard University Press 1978.
Ebervall, Lena: Försvararens roll. Ideologier och gällande rätt. Doktorsavhandling i rättsvetenskap. Norstedts Juridik 2002.
Ebervall, Lena: Advokaatetik i brottmål. En handbok. Thomson förlag 2008.
Eckhoff, Torstein – Sundby, Nils Kristian: Rettssystemer. Systemteoretisk innføring i rettsfilosofien. 2. reviderte utgave ved Torstein Eckhoff. Tano A.S. 1991.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomukset:
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan 1996. Helsinki 1997.
Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomus toiminnastaan 2011. Sastamala 2012.
Ekelöf, Per Erik: Processuella grundbegrepp och allmänna processprinciper: några prob-lem inom den allmänna processrättsläran. P. A. Nostedt & Söners Förlag 1956.
Ekelöf, Per Olof – Edelstam, Henrik – Boman, Robert: Rättegång V. Sjunde upplagan.
Norstedts Juridik 1998.
Ekelöf, Per Olof – Edelstam, Henrik: Rättegång. Första häftet. Åttonde upplagan. Nor-stedts Juridik 2009.
Ekelöf, Per Olof – Edelstam, Henrik – Heuman, Lars: Rättegång. Fjärde häftet. Sjunde upplagan. Norstedts Juridik 2010.
Ekelöf, Per Olof – Edelstam, Henrik – Pauli, Mikael: Rättegång. Femte häftet. Åttonde upplagan. Norstedts Juridik 2011.
Ellilä, Tauno: Puolueettomuus- eli objektiviteettiperiaate rikosasian esitutkinnassa. Laki-mies 1970 s. 640–650.
Ervasti, Kaijus: Lainkäytön funktiot. Lakimies 2002 s. 47–72.
Ervo, Laura: Ylimmät prosessiperiaatteet. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin osateki-jät. Helsinki 1996.
Ervo, Laura: Esitutkinnan optimaalisuus oikeudellisessa viitekehyksessä. Helsinki 2000.
Ervo, Laura: Oikeudenmukainen oikeudenkäynti. Vantaa 2005.
Ervo, Laura: Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuusvaatimus – käsikirja lainkäyttäjille.
Juva 2008.
Lähteet
KIRJALLISUUS
Aall, Jørgen: Rettsstat og menneskerettigheter. En innføring i vernet om individets sivile og politiske rettigheter etter den norske forfatning og etter den europeiske men-neskerettighetskonvensjon. Fagbokforlaget 2008.
Aalto, Jorma S.: Syytetyn totuusvelvollisuuden kehityksestä. Lakimies 1967 s. 8–21.
Aalto, Jorma S.: Asianosaisen käyttäytymisestä todisteena. Lakimies 1967 s. 731–753.
Aarnio, Aulis: Laintulkinnan teoria. Juva 1989.
Aarnio, Aulis: Ottakaamme oikeussäännöt vakavasti. Oikeus 1989 s. 112–122.
Aarnio, Aulis: Tulkinnan taito – ajatuksia oikeudesta, oikeustieteestä ja yhteiskunnasta.
Vantaa 2006.
Aarnio, Aulis: Luentoja lainopillisen tutkimuksen historiasta. Helsinki 2011.
Aarnio, Aulis: Luentoja lainopillisen tutkimuksen historiasta. Helsinki 2011.