Mallin diagnostiikka

Coxin regressiomallia, kuten pienimmän neliösumman malleja, voidaan diagnosoida monella tavalla. Coxin mallin soveltuvuutta tutkitaan suhteellisen vaaran oletuksen tutkimisella sekä residuaalitarkasteluilla. Tämän lisäksi mallia voidaan tarkastella yksittäisten havaintojen vaikuttavuuden analysoinnilla.

Coxin mallin perusoletus on vakioinen suhteellisen riski oletus, ts. riskitiheyksien suhteellisuus pysyy vakiona tarkastelluajan yli. Kunkin yksilön riskitiheysfunktio on samanmuotoinen perustason (ts. β = 0 tason) riskitiheysfunktion kanssa. Suh-teellisuutta voidaan testata esim. tuomalla mallin tarkasteluun mukaan aikariippu-vaisia kovariaatteja. Aikariippuvaiset kovariaatit ovat ennustavien muuttujien sekä ajan interaktioita.¹⁴ Jos aikariippuvainen kovariaatti on merkitsevä, tarkoittaa tämä, että suhteellisuusolettama ei toteudu tuon kyseisen ennustemuuttujan osalta.

Mikäli aikariippuvaiset kovariaatit eivät ole merkitseviä tukee se oletusta suhteel-lisesta riskitiheydestä. (UCLA 2021.)

Toinen tapa tutkia suhteellisuusolettamaa on tehdä se graafisesti Schoenfeldin re-siduaalien avulla. Mikäli residuaalitestit eivät ole merkitseviä (p-arvo yli 0.05) se-littävien muuttujien osalta, suhteellisuusolettamaa ei voida hylätä.

Sovitetun mallin hyvyyttä voidaan tutkia myös Cox-Snellin residuaalien avulla. Jos malli sopii dataan hyvin, residuaalit eli jäännökset noudattavat likimain eksponent-tijakaumaa odotusarvolla yksi.

14 STATAssa tähän käytetään tvc- ja texp-valintoja stcox-komennossa.

28 6 TUTKIMUSKOHTEENA VUONNA 1947 SYNTYNEET

6.1 Osa suuria ikäluokkia

Suomessa suurina ikäluokkina pidetään vuosien 1945-1950 välisenä aikana synty-neitä (Karisto 2005). Suurin näistä ikäluokista on myös tämän tutkimuksen kohde eli vuonna 1947 syntyneet. Tuona vuonna Suomeen syntyi 108 168 ihmistä (Paju-nen & Ruotsalai(Paju-nen 2012). Kyseessä on suurin Suomessa ikinä syntynyt ikäluokka.

Lapsikuolleisuus oli korkeaa, joten 6 228 lasta kuoli jo ennen yksivuotispäiväänsä.

Ikäluokan lapsuutta leimasi sodanjälkeinen Suomi, joka kärsi elintarvikepulasta.

Karisto (2005) näkee suurten ikäluokkien elämän kulkeneen köyhästä sotien runte-lemasta maatalousvaltaisesta valtiosta suhteellisen vauraaseen hyvinvointivaltioon.

Heidän nuoruuteensa kuului myös urbanisoituminen, kun väestö muutti kaupun-keihin. Toinen merkittävä muuttoliike oli maastamuutto Ruotsiin, jota tapahtui merkittävästi etenkin 70-luvulla.

Vuonna 1987 Suomessa asui 90 000 ikäluokan edustajaa. Vuonna 2000 ikäluokan koko oli 87 176 ihmistä kun mukaan lasketaan 1068 ulkomailta Suomeen muutta-nutta. Vuoden 2000 loppuun mennessä 15 832 ikäluokan ihmistä oli joko kuollut yksivuotispäivän jälkeen tai muuttanut pois Suomesta. Vuoden 2007 alussa, jolloin seurantamme alkaa, ikäluokan edustajia asui Suomessa 84 175 henkilöä (Human Mortality Database 2021).

Jos tutkimusjoukkomme elämän alkutaipale oli varsin vaatimaton, ovat he saaneet ikääntyä varsin vauraassa hyvinvointivaltiossa. Selvän viitteen tästä antaa eli-najanodotteen kehitys, joka on heidän elinaikanaan kasvanut merkittävästi. Ikä-luokan syntyessä oli poikien elinajanodote 58,4 vuotta ja tyttöjen 65,8 vuotta (Ti-lastokeskus 2010). Myrskylän (2010) laskelmien mukaan suurten ikäluokkien edus-tajalla oli 60-vuotiaana (vuosina 2005–2010), jolloin valtaosa oli vielä elossa ja mo-net olivat jääneet eläkkeelle, odotettavissa elinaikaa noin 22 vuotta (miehet) tai 27 vuotta (naiset). Miehistä noin neljä prosenttia ja naisista noin yhdeksän prosenttia voi odottaa elävänsä 100-vuotiaiksi. Miesten kuolemanvaara on kaikissa ikäryh-missä naisia suurempi (Koskinen & Martelin 2013).

Syntymähetken elinajanodote ei siis kuvaa kovin hyvin keskimääräistä elinikää, sillä kuolleisuus muuttuu ajan myötä. Viime vuosikymmeninä kuolleisuus on alen-tunut. Eliniän piteneminen ja kuolleisuuden väheneminen on seurausta elintapojen

29 muutoksesta, yhteiskunnallisesta ja teknologisesta kehityksestä sekä elinympäristön paranemisesta (Jylhä 2006). Tutkimusjoukkomme todellisen keskimääräisen elin-ajan vasta kun kaikki kohortin edustajat ovat kuolleet. Näin tapahtuu oletettavasti vasta 2050- tai 2060-luvulla.

Aineistomme koko oli 80 120 henkilöä, kun tiedoistamme jäi pois henkilöt, jotka eivät asuneet manner-Suomessa tai eivät olleet äidinkieleltään suomen- tai ruotsin-kielisiä.¹⁵ Seurannan aikana, tammikuusta 2007 aina lokakuuhun 2020, tutkimus-joukostamme poistui kuoleman kautta 15,43 prosenttia eli 12 318 henkilöä. Tutki-musjoukostamme elossa olleista seurannan loppuun mennessä 1091 henkilöä ei ollut siirtynyt millekään työeläkkeelle. Näistä 908 henkilöllä oli seurannan aikana tullut kansaneläke maksuun. Heillä ei siis välttämättä ollut mitään työeläkkeeseen oikeut-tavaa työuraa takanaan. Loput 183 henkilöä ei ollut ottanut mitään eläkettä mak-suun.¹⁶ Osa näistä jatkoi työuraansa seurannan loppuun. On muistettava, että Suo-messa jokaista eläkettä pitää hakea, niitä ei automaattisesti myönnetä, edes silloin kun ihminen täyttää tietyn kriteerin (esimerkiksi eläkeiän ylärajan).

6.2 Eläkejärjestelmän säännöt

Eläkejärjestelmiä uudistetaan säännöllisesti, koska väestössä, yhteiskunnallisissa rakenteissa tai työmarkkinoilla tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat järjestelmän taloudelliseen tai sosiaaliseen tasapainoon.

Ikäluokan osalta on siis merkitystä sillä, millaiset säännöt ovat voimassa, kun ikä-luokka siirtyy työelämään, työuran aikana, työuralta eläkkeelle siirryttäessä sekä eläkkeellä ollessa.¹⁷ Esimerkiksi, työuraa aloittaessa ei ole suoranaisesti väliä, mikä eläkeikä silloin on.¹⁸ Eläkeiällä on merkitystä vasta kun henkilö on lähempänä

elä-15 Otoksemme edusti siis reilua 95 prosenttia Suomessa vuoden 2006 lopussa asuneista ikäluokan edustajista, joita oli elossa kokonaisuudessaan 84 175 henkilöä.

16 Joidenkin osalta tämä saattaa selittyä sillä, että heillä oli maksussa ns. SOLITA-eläke (sotilas-, liikenne- tai tapaturmaeläke), joka on ensisijainen suhteessa muihin eläkkeisiin. Käytössämme ei ollut täydellisiä tietoja SOLITA-eläkkeistä.

17 Mikäli tekstissä ei erikseen mainita, tulee eläkelajia koskevat säännöt lukea niin, että ne kuvataan sellaisena kuin ne koskivat vuonna 1947 syntynyttä ikäluokkaa, joka työskenteli yksityisellä sekto-rilla.

18 Tosin hypoteettinen tulevaisuuden eläkeikä luultavasti vaikuttaa yksilön omaan halukkuuteen säästää, panostaa terveyteen tai koulutukseen. Toisaalta tulevaisuuden eläkesääntöihin liittyy pal-jon epävarmuutta, sillä eläkejärjestelmiä uudistetaan säännöllisesti. Tutkimuksissa (esim. Gustman

30 keikää. Eläkeläisen osalta erityisesti indeksisääntö, eli se miten eläkkeessä huomi-oidaan hintojen ja palkkojen muutos, on tärkeä. Eläkejärjestelmän osalta on siis huomioitava eläkejärjestelmän pitkä kaari.

Tutkimusjoukkomme aloittaessa työuransa Suomen työeläkejärjestelmä oli jo voi-massa. Työeläkejärjestelmä luotiin vuonna 1962. Yksityisen sektorin työeläkelait olivat tulleet voimaan heinäkuussa 1962 ja kunnallisen alan heinäkuussa 1964. Tut-kimusjoukkomme on ollut siis työuransa alusta työeläkevakuutettu. Työuran alussa työstä maksettiin lakisääteistä työeläkemaksua ja työeläkettä karttui prosentti an-siotuloista. Työeläkkeen maksuvelvollisuus alkoi heti 18-vuotiaana, vaikka työelä-kettä alkoi karttua vasta 23-vuotiaana.

Työeläkejärjestelmässä tuli 1.7.1975 voimaan tasokorotus. Työeläkkeiden tavoite-taso nostettiin 40 prosentista 60 prosenttiin. Tämä edellytti lainsäädännön muut-tamista takautuvasti niin, että karttuma nostettiin 1,5 prosenttiin ansiotuloista.

Heikki Niemelän (1994, 282–283) mukaan muutoksen seurauksena eläketurvan pai-nopiste siirtyi vuonna 1974 kansaneläkejärjestelmästä työeläkejärjestelmään. Jul-kisella sektorilla oli paremmat eläke-edut kuin yksityisellä sektorilla, ja työeläkettä karttui 2,2 % palkasta jatkuvissa palvelussuhteissa ja eläkkeen tavoitetaso oli 66 % prosenttia palkasta. Vuoden 1993 jälkeen eläkekarttuma yhtenäistyi yksityisen sek-torin 1,5 %:n kanssa. (ETK 2021b.)

Työuran aikana tutkimuspopulaatiollamme oli oikeus perhe-eläkkeeseen edunjättä-jän kuoleman yhteydessä tai täystyökyvyttömyyseläkkeeseen, jos heidän työky-kynsä oli alentunut. Osatyökyvyttömyyseläke tuli mukaan etuutena 1970-luvulla.

Aineistossamme on jonkin verran henkilöitä, jotka ovat jääneet työkyvyttömyys-eläkkeelle kauan ennen vuotta 2007.

Seuraavan luvun tiedot koskevat ensisijaisesti työeläkkeitä. Kuten jo mainittua, Suomessa on toinen rinnakkainen lakisääteinen eläke, asumiseen perustuva kansan-eläke. Kansaneläkkeellä on Suomessa tehtävänä taata vähimmäisturva. Tästä seu-raa, että työeläke on ensisijainen kansaneläkkeeseen nähden eli työeläke vähentää

& Steinemeier 2014) on havaittu, että ihmiset tuntevat eläkevarallisuutensa arvon varsin heikosti.

Oletettavaa on, että ihmiset ovat varsin lyhytnäköisiä etenkin lakisääteisen eläkevarallisuuden suh-teen.

31 maksettavaa kansaneläkettä.¹⁹ Tietyn rajan jälkeen kansaneläkettä ei jää lainkaan maksettavaksi. Kansaneläkejärjestelmästä maksetaan työkyvyttömyys-, perhe- sekä vanhuuseläkkeitä. Kansaneläkkeen vanhuuseläkkeen ikäraja on 65 vuotta. Ai-neistoissamme on tiedot myös kansaneläkkeestä.

6.3 Eläke-etuudet

Eläkettä ennen varsinaista eläkeikää

Työuran loppupään etuuksista ikäluokallamme oli osa-aikaeläke, joka mahdollisti työn ja eläkkeen yhteensovittamisen. Osa-aikaeläkkeen tarkoituksena oli edistää ikääntyneiden työntekijöiden työssä jatkamista ja jaksamista tarjoamalla heille mahdollisuuden jatkaa työelämässä osa-aikaisesti (Rantala 2008, 21). Tutkimusten perusteella ei ole löytynyt selkeää näyttöä, että osa-aikaeläke olisi pidentänyt työ-uria niin, että se olisi kompensoinut osa-aikaeläkeläisten alentuneen työpanoksen (ks. esim. Takala & Väänänen 2016; Salonen & Möttönen 2019).

Osa-aikaeläkkeen vaatimuksena oli kokoaikatyö, josta oli osa-aikaeläkkeen turvin siirryttävä osa-aikatyöhön eli 16–28 viikkotyötuntiin. Yrittäjän tuli puolittaa työ-panoksensa. Työntekijän ansiotulojen tuli vähentyä 35–70 prosenttiin aikaisem-mista ansioista. Osa-aikaeläke voitiin ottaa maksuun aikaisintaan 58-vuotiaana ja viimeistään ennen 68 ikävuotta. Osa-aikaeläkkeen määrä oli 50 prosenttia ansion alenemasta, joten se ei sinällään ollut suoraan yhteydessä karttuneeseen eläkkee-seen. Kansaneläkejärjestelmässä osa-aikaeläkettä ei etuuslajina ole ollut olemassa.

(Salonen et al. 2017) Osa-aikaeläke on tutkimuksen kannalta mielenkiintoinen etuus, koska se kertoo, että henkilö on varmasti vähentänyt työpanostaan ennen kokoeläkkeelle siirtymistä. Tosin yrittäjien kohdalla tämä ei ole varmaa, sillä heidän todellista työpanostaan on vaikeata arvioida.

Työttömyyseläke voitiin myöntää 60-vuotiaalle (tai korkeintaan 62-vuotiaalle) pit-käaikaistyöttömälle. Edellytyksenä oli, että henkilö oli ollut yhtäjaksoisesti työttö-mänä 57-vuotiaasta alkaen. Työttömyyseläkettä edelsi ”työttömyys-” tai ”eläke-putki” eli pidennetty ansiosidonnainen työttömyyspäivärahakausi. Putki tarkoitti,

19 Tosin kaikille työeläkkeensaajille maksettiin Kelan vakiomääräistä pohjaosaa 1990-luvun puoli-väliin asti, niin tutkimusjoukossa on mukana myös tällaisia henkilöitä.

32 että ikääntyneellä työttömällä oli päivärahakauden jälkeen oikeus ansiosidonnai-seen lisäpäivärahaan työttömyyseläkkeeansiosidonnai-seen asti, jos hän oli päivärahakauden pää-tyttyä täyttänyt 57 vuotta. Työttömyyseläkkeelle siirtyvän osalta voidaan siis olet-taa, että hän on jo putkeen päätyessään tiedostanut työuransa tosiasiallisesti päät-tyneen ja odottavan eläkkeen alkamista ikärajan täyttyessä. Tällaisen henkilön voi siis ymmärtää eläköityneen jo ennen eläkkeen alkamista.

Varhennettu vanhuuseläke mahdollisti henkilön siirtymisen eläkkeelle ennen van-huuseläkeikää. Vuoteen 2005 asti varhennetun vanhuuseläkkeen ikäraja oli 60 vuotta mutta vuoden 2005 eläkeuudistuksessa, eli siis ikäluokkamme osalta, se nousi 62 vuoteen. Varhennetun vanhuuseläkkeen pystyi ottamaan maksuun 62-vuo-tiaana eli siis aikaisintaan vuotta ennen varsinaista vanhuuseläkeikää. Varhennet-tuun eläkkeeseen tuli 0,6 % varhennusvähennys jokaista varhennettua kuukautta kohden.

Eläkettä eläkeiässä

Vähentämättömälle vanhuuseläkkeelle pystyi jäämään joustavasti 63 ikävuodesta 68 ikävuoteen asti. Eläkkeen lykkäämistä ja työuran pidentämistä pyrittiin kan-nustamaan ”superkarttumalla”, joka tarkoitti sitä, että 63 ikävuodesta alkaen työ-eläkettä karttui 4,5 % työansioista, mikäli henkilöllä ei ollut omaa työ-eläkettä mak-sussa. Julkisen sektorin työntekijöillä oli myös omia eläkeikää koskevia säännöksiä.

Tietyillä ammattiryhmillä, kuten poliiseilla, palomiehillä sekä erityisopettajilla oli mahdollista jäädä eläkkeelle jo 58-vuotiaana. Toisaalta joissain ammateissa eläkeikä oli 65 vuotta.

Eläkevakuuttaminen ja työsopimus päättyivät automaattisesti 68 ikävuoden koh-dalla eli tämän jälkeen henkilön ei tarvitse maksaa työeläkemaksua mutta hänelle ei toisaalta myöskään kartu työeläkettä. Mikäli työeläkettä ei tähän mennessä ole nostanut, tulee siihen 0,4 %:n lykkäyskorotus jokaista lykättyä kuukautta kohden.

Henkilöllä oli mahdollisuus jatkaa työssäkäyntiä rajatta vanhuuseläkkeen rinnalla.

Ainoa ehto oli, että vanhuuseläkkeen myöntäminen edellytti työn-teon lopettamista vähintään päiväksi.

33 Työkyvyn alenemaan perustuva työkyvyttömyyseläke

Työuran aikana henkilölle saattoi syntyä oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen. Ai-neistossamme on jonkin verran henkilöitä, jotka ovat jääneet työkyvyttömyyseläk-keelle ennen vuotta 2007. Jatkuva tai määräaikainen työkyvyttömyyseläke voitiin myöntää täytenä tai osittaisena perustuen työkyvyn alenemaan. Työkyvyttömyys-eläke voidaan myöntää vain henkilölle, joka ei ole täyttänyt lakisääteistä Työkyvyttömyys-eläkeikää eli ikäluokkamme kohdalla työkyvyttömyyseläkkeen sai vain alle 63-vuotiaana.

Päätös työkyvyttömyyseläkkeestä edellyttää pääsääntöisesti vuoden ajan jatkuvaa sairautta tai työkyvyttömyyttä kroonisen vian, vamman, tai sairauden vuoksi.

Osatyökyvyttömyyseläke myönnettiin, jos henkilön työkyvyn menetys oli lievempi, kuitenkin vähintään 2/5. Osatyökyvyttömyyseläkkeen idea on, että sen rinnalla voidaan jatkaa työssäkäyntiä osa-aikaisesti.

Täysi työkyvyttömyyseläke myönnettiin henkilölle, jonka työkyvyn menetys oli vä-hintään 3/5. Yksityisellä puolella yli 60-vuotiaisiin vakuutettuihin ja julkisella puo-lella kaikkiin vakuutettuihin sovelletaan ammatillisen työkyvyttömyyden määritel-mää. Ammatillinen työkyvyttömyys tarkoittaa kyvyttömyyttä tehdä omaan am-mattiin kuuluvia työtehtäviä. Näiden edellä mainittujen lisäksi julkisella sektorilla oli mahdollisuus jäädä yksilölliselle varhaiseläkkeelle, joka oli yli 55-vuotiaille myönnettävä työkyvyttömyyseläke vähäisen työkyvyn aleneman perusteella.

Suomen työeläkejärjestelmässä on ollut yleinen perhe-eläke vuodesta 1967. Perhe-eläke voi tulla maksuun koko elämän aikana, ja se perustuu avioliittoon tai rekis-teröityyn parisuhteeseen. Työeläkelakien mukaista perhe-eläkettä voidaan maksaa työeläkelakien piiriin kuuluneen kuolleen henkilön puolisolle sekä lapselle. Vuonna 1990 leskeneläkeoikeus tuli myös miehille. Vuodesta 2002 alkaen perhe-eläkeoikeus ryhtyi kattamaan myös rekisteröidyn parisuhteen osapuolet. (Takala 2013.) Tut-kielmassa ei kuitenkaan ole mukana tietoja perhe-eläkkeestä.

6.4 Vuoden 2005 eläkeuudistus

Suomessa toteutettiin vuonna 2005 mittava eläkeuudistus, joka vaikutti lähes jo-kaisen tulevaan eläkkeeseen. Uudistuksen taustalla oli väestön ikääntyminen sekä ennakoitu lähitulevaisuudessa tapahtuva ikääntymismenojen kasvu, joka johtui eli-najanodotteen kasvusta sekä suurten ikäluokkien ikääntymisestä ja eläkkeelle siir-tymisestä. Uudistuksen tavoitteina oli myöhentää keskimääräistä eläkkeelle

siirty-34 misikää kahdesta kolmeen vuodella, sopeuttaa eläkejärjestelmä keskimääräisen elin-ajan kasvuun sekä hillitä eläkemaksun nousua (Uusitalo et al. 2010).

Eräs keskeinen muutos oli, että yleisestä 65 vuoden vanhuuseläkeiästä luovuttiin ja siirryttiin joustavaan eläkeikään, jossa työntekijä sai valita eläkkeelle jäämisiän 63 ja 68 vuoden väliltä. Samalla varhennetun vanhuuseläkkeen ikäraja nousi 60 ikä-vuodesta 62 ikävuoteen. Lisäksi mahdollisuuksia siirtyä eläkkeelle erinäisten var-haiseläkereittien kautta rajoitettiin huomattavasti. Uudistusta tutkineet Gruber et al. (2020) havaitsivat, että kun aiempi varhaiseläkeikä muuttui vanhuuseläkeiäksi, ihmiset siirtyivät useammin eläkkeelle tässä uudessa “vanhuuseläkeiässä”. Koska muutosta ei pysty perustelemaan taloudellisilla kannusteilla, tutkijat tulkitsevat, että kyseessä oli käyttäytymismuutos, joka perustui normeihin: ihmiset pyrkivät jäämään eläkkeelle “vanhuuseläkeiässä”.

Uudistuksessa työeläkkeen karttumisprosentteja muutettiin riippumaan iästä ta-valla, jolla pyrittiin kannustamaan lähellä eläkeikää olevia jatkamaan työuraansa.

Tarkoituksena oli muuttaa työmarkkinakäyttäytymistä niin, että työurat pidentyi-sivät ja ikääntyneiden työllisyysasteet nousisivat. Ikäluokkamme osalta eläkeuudis-tus vaikutti niin, että varhaiseläkeväyliä eläkkeelle rajoitettiin ja eläkejärjestelmän kannusteita työuran pidentämiseen parannettiin.

Satu Nivalaisen (2013) mukaan ”eläkkeiden laskentaperusteita selkeytettiin luopu-malla työsuhdekohtaisesta eläkkeiden laskennasta ja siirtymällä vuosiansioihin pe-rustuvaan eläkkeiden laskentaan. Lisäksi otettiin käyttöön elinaikakerroin, joka pie-nentää eläkkeitä väestön odotetun eliniän kasvun mukaisesti”. Elinaikakerroin las-ketaan ns. elinaikalukujen perusteella. Elinaikaluvut ovat korolla (2 %) painotettu elinajanodote 62 vuoden iässä. Vuonna 1947 syntyneiden elinaikakerroin muodostaa lähtötason eli saa arvon 1,0000. Myöhemmin syntyneitä ikäluokkia verrataan tähän lukuun. Vuonna 1947 syntyneiden elinaikaluku 62 vuoden iässä on 16,778288 (ETK 2020b). Tämä vastaa keskimääräistä 21,2 vuoden elinajanodotetta 62 vuoden iässä.

Tilastokeskuksen mukaan 65-vuotiaana tämän ikäluokan miesten elinajanodote oli 17,61 vuotta ja naisten 21,27 vuotta (Tilastokeskus 2021).

35 Rantala ja Vaittinen (2010) arvioivat, että 1990-luvun laman aiheuttama massa-työttömyys, työttömyyden pitkittyminen ja työttömyyseläkkeen 60 vuoden alaikä-raja selittävät suurelta osin sen miksi eläkkeellesiirtymisiän odote laman jälkeen pysytteli lähellä 60 vuoden ikää.

Tutkimusjoukon työuran loppupäässä iski myös finanssikriisistä 2008 alkanut maa-ilmanlaajuinen lama, joka vaikutti merkittävästi työmarkkinoiden toimintaan.

Rantalan ja Vaittisen (2010) mukaan kansantalouden tuotannon vaihteluista joh-tuvat nousu- ja laskusuhdanteet vaikuttavat sekä työvoiman kysyntään että tar-jontaan. Laskukauden aikana työllisyys laskee ja työttömyys nousee. Samalla työ-voiman tarjonta supistuu, kun osa työvoimasta vetäytyy työtyö-voiman ulkopuolelle.

On oletettavaa, että osaan tutkimusjoukkomme eläkkeelle siirtymiseen vaikutti fi-nanssikriisistä seurannut lama.

Eläkeuudistus oli osa muutosta, jonka myötä suoraan vanhuuseläkkeelle siirtyvien osuus väestöstä kasvoi 2000-luvun ajan. Varhaiseläkereittien merkitys osana työ-elämästä poistumista vähentyi samanaikaisesti. Tämä nähtiin myös yhteiskuntapo-litiikan tavoitteena. 2000-luvun alussa valtaosa ihmisistä jäi eläkkeelle ennen van-huuseläkeikää työkyvyttömyyden tai työttömyyden kautta. Osatyökyvyttömyys-eläk-keiden määrä lisääntyi eläkeuudistuksen jälkeen yli 50-vuotiailla. Tähän syynä oli se, että uudistus rajoitti pääsyä muille varhaiseläkkeille (Gould et al. 2008).

Kun varhaiseläkereittejä karsittiin, vanhuuseläkeiän merkitys eläkepolitiikkaa oh-jaavana tekijänä kasvoi. Samanaikaisesti ikääntyneiden työllisyysaste on noussut merkittävästi. Kun 60–64-vuotiaiden työllisyysaste oli vuonna 1999 noin 20 pro-senttia, oli se vuonna 2010 jo yli 40 prosenttia (Lehto 2012).

7 IKÄLUOKAN TERVEYS ELÄKEIÄSSÄ 7.1 Terveys eläkkeellesiirtymisiän kynnyksellä

Terveys vaikuttaa eläkkeelle siirtymiseen monella tapaa. Ensinnäkin aleneva ter-veys tekee työssäkäynnistä epämieluisempaa. Toiseksi terveyden aleneminen voi heikentää yksilön tuottavuutta ja siten myös palkkaa. Kolmanneksi terveyssokit voivat lyhentää ihmisen elinajanodotetta ja samalla säästötarvetta eläkeajalle. Nel-jänneksi alentuneen terveydentilan myötä ihminen voi usein päätyä työkyvyttö-myyseläkkeelle. (Blundell et al. 2016.)

36 Ikäluokkien terveydentilan vertaileminen keskenään on haasteellista. Kun tehdään poikkileikkausvertailua, ovat ikäluokat vertailussa eri-ikäisiä. Tiedämme kuitenkin, että ikääntyminen heikentää terveyttä. Tällaisessa vertailussa iäkkäämpi ryhmä on siten lähtökohtaisesti sairaampi. Jos taas vertaamme kahta eri ikäkohorttia saman ikäisinä, emme tutki suoraan ikävaikutusta vaan mittausajankohdan ja kohortti-vaikutusta tuloksiin. Mittausajankohtien välissä on voinut tapahtua merkittävää terveystieteellistä kehitystä, joka voi vaikuttaa positiivisesti jälkimmäisen kohortin terveydentilaan. Tarkastelemalla yhden annetun ikäkohortin terveyttä seurantana ajassa voidaan kuitenkin tutkia sekä ikääntymis- että ajankohtavaikutuksia, mikäli jälkimmäiset ovat harvahkoja diskreetteja tapahtumia.

Populaatiomme terveydentilaa kuvataan seuraavassa yleisesti suurten ikäluokkien terveydentilan kautta eläkeiän kynnyksellä. Tällä tiedolla pyritään selventämään populaatiomme yleistä terveydentilaa tutkimusjaksomme alussa. Meillä ei ollut käytössä yksilötason aineistoa terveydentilasta lukuun ottamatta Kelan maksamia sairauspäivärahoja sekä työkyvyttömyyseläkkeisiin liittyviä tietoja (diagnoosi ja kesto).

Ikääntyminen on yhteydessä kuolleisuuteen. Kuolemanvaara on sitä suurempi, mitä iäkkäämmästä henkilöstä on kyse, poikkeuksen muodostavat aivan ensimmäiset vuodet (Martelin et al. 2013). On kuitenkin muistettava, että vaikka kuoleman-vaara lisääntyy iän kasvaessa, säilyy todennäköisyys suurena selvitä seuraavaan ikävuoteen korkeissakin ikäluokissa.

7.2 Katsaus Terveys2011-tutkimustuloksiin

Suomessa on tehty terveydentilaa koskeva seurantatutkimus vuosina 2000 ja 2011.

Tutkimuksessa on selvitetty väestön terveydentilaa. Tutkimus on toteutettu ter-veystarkastuksen, haastattelun, että lomakekyselyn perusteella. Tämän seuranta-tutkimuksen perusteella voimme tarkastella laveasti 55–64-vuotiaiden terveydenti-laa vuonna 2000 sekä vuonna 2011. Tutkimusjoukkomme kuului tämän ikäryhmän yläpäähän, koska he olivat 64-vuotiaita vuonna 2011.

Terveys 2011-tutkimuksessa ei vuonna 1947 syntyneitä tarkastella omana ryhmä-nään vaan he ovat osa 55–64-vuotiaiden ryhmää. Myrskylän (2010) mukaan kuol-leisuutta lisää keskeisesti kolme tekijää: tupakointi, lihavuus sekä alkoholinkäyttö.

37 Nämä samat tekijät vaikuttavat myös eläköitymiseen, sillä lihavuuden, liikkumat-tomuuden sekä runsaan alkoholin käytön on havaittu ennustavan työkyvyttömyys-eläkkeelle siirtymistä (Harkonmäki et al. 2008).

Päivittäinen tupakointi on 2000-luvulla vähentynyt kaikissa ikäluokissa, lukuun ot-tamatta ikääntyneiden naisten (55-74-vuotiaat) ryhmää. Lihavia (painoindeksi yli 30,0) oli miehistä reilu neljännes (26,6 %) ja naisista vajaa kolmannes (29,7 %) ikäryhmässä 55–64. Miehillä lihavuuden yleisyys nousee tähän ikäryhmään asti, kun taas naisissa 65–74-vuotiaiden ryhmään asti. Alkoholin käytössä sukupuolten osalta oli eroja. Ikäryhmän miehistä reilu viidennes joi kerran kuussa kerralla vä-hintään kuusi alkoholiannosta, naisista vain reilut viisi prosenttia. Molempien su-kupuolten osalta yli 65-vuotiaiden ryhmässä alkoholin riskikäyttö on huomattavasti vähäisempää.

Kohonnutta verenpainetta esiintyy 59,2 prosentilla miehistä ja 54,3 prosentilla nai-sista ikäryhmässä 55–64. Keski-ikäisten ja ikääntyneiden verenpaineet ovat laske-neet, kun ravinnossa ja lääkehoidossa on tapahtunut positiivisia muutoksia.

Verenkiertoelinten sairauksista sepelvaltimotautia sairastavia tai sydäninfarktin

Verenkiertoelinten sairauksista sepelvaltimotautia sairastavia tai sydäninfarktin

In document Jää eläkkeelle ja kuole? Eläkkeelle siirtymisen ja kuolevuuden välisen yhteyden tarkastelua (sivua 32-0)