Sosiaalisilla taidoilla tarkoitetaan sitä, että yksilö kykenee toimimaan erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Hän osaa kuunnella, auttaa, kommunoida ja ottaa asioita esille. Lisäksi sosiaalisiin taitoihin liittyy kyky etsiä apua. (Poikkeus 2011, 86; Humprey ym. 2011, 619.) Sosiokognitiivisten taidoilla taa tarkoitetaan sitä, että yksilöllä on kyky asettua toisen asemaan ja, että hän kykenee valitsemaan toimivia toimintastrategioita eri tilanteisiin (Poikkeus 2011, 20).
Tässä luvussa avataankin tarkemmin sitä, keneltä tutkimukseen osallistuneet nuoret kokevat saavansa koulussa tukea opintoihinsa ja millä tavalla tuen hakeminen etenee. Tutkimuksessa ollaan erityisen kiinnostuneita tuen saamisesta myös sen vuoksi, että jokainen tutkimukseen osallistunut nuori tarvitsee tai oli tarvinnut jossain vaiheessa lukio-opintojaan tukiopetusta.
Lisäksi kolme heistä mainitsi käyneensä erityisopettajalla ja kaksi kertoi suorittavansa lukion kolmen vuoden sijaan pidennetysti. Tarkoituksena on myös selvittää, millä tavalla nuori toimii silloin, kun vastaan tulee haasteita ja avulle olisi tarvetta. Tarkastellaan myös sitä, miten nuoret hyödyntävät ympärillään olevia ihmisiä tulevaisuutensa suunnittelussa. Näiden lisäksi otetaan huomioon, millainen merkitys tällä kaikella on heidän kouluun kiinnittymiseensä.
Yleisenä katsauksena voidaan sanoa, että nuoret kokivat saavansa tukea opintoihinsa, mutta vastauksissa oli eroavaisuuksia sen suhteen, keneltä tukea sai ja koettiinko avun saaminen tai kysyminen helppona. Nuoret kokivat saavansa eniten tukea kolmelta eri ryhmältä: kavereilta, omilta vanhemmilta sekä koulun henkilökunnalta.
Koulun henkilökunnasta nostettiin esille useampia tahoja. Emotionaalisen kouluun kiinnittymisen kannalta on keskeistä, että opiskelijalla on tunne siitä, että koulu ja opettajat tukevat (Linnakyä & Malin 2008, 586). Tuen antajina mainittiin muun muassa opettajat, erityisopettaja ja opinto-ohjaaja. Yksittäisiä mainintoja tuli lisäksi rehtorista, kuraattorista ja psykologista. Opettajien antamasta tuesta mainittiin tukiopetus ja se, että opettaja huomioi jos joku opiskelija selkeästi tarvitsi apua. Erityisopettaja taas oli apuna erilaisissa oppimisvaikeuksissa. Opinto-ohjaan kanssa suunniteltiin kurssivalintoja, kevennettiin lukujärjestystä ja suunniteltiin mitä aineita ylioppilaskirjoituksissa voisi kirjoittaa.
Vastausten perusteella syntyi hieman hajontaa siinä, miten avun saaminen ja pyytäminen koettiin. Osa koki, että apua tarjottiin hyvin automaattisesti ja osa koki, että jos sitä tarvitsi, sitä piti olla itse pyytämässä. Tilanteeseen vaikutti myös se, että osa koki avunpyytämisen toisia helpompana. Koulun pieni koko nähtiin esimerkiksi tässä positiivisessa valossa, sillä kaikki tunsivat toisensa paremmin ja sen vuoksi oli helpompi lähestyä opettajia ja opinto-ohjaajaa.
Mainintoja tuli myös siitä, että opettajien kanssa ei oltu niin läheisiä, joten avun pyytäminen oli siksi hankalaa. Kaksi nuorta koki, että opinto-ohjaajaa taas oli helpompi lähestyä, sillä hän tunsi nuorten taustat. Toisaalta kaikki nuoret eivät myöskään osanneet täysin sanoa, keneltä olisivat pyytäneet apua tai miten avunpyyntö olisi edennyt, sillä he eivät kokeneet tarvitsevansa sitä.
Joo no mulla itellä kävi sillai että ku oli ykkösvuoden lopussa erityisopettajan kanssa keskustelut niin mie otin siellä ilmi, että mie tarttisin jonkinlaista apua…että sillee ite pitää se kyllä sannoo jos on jos oikeesti tarttee apuu, mut meillä oli viime vuonna noi kuullun- ja luetunymmärtämiset, että jos niistä ois jotain selvinny, niin sittehän ne ois suoraan ohjannut miut, mutta jos ite oikeesti tuntuu siltä, että tartteis eikä oo mitään muuta suuntaa tai tavallaan että opettajat ois sen tajunnu vaan että itestä tuntuu, niin sitte pitää kyllä ite sanoa (H3)
No ainaki muistaakseni oli silleen, että laitoin ite tai oon suurimmaks osaks ite laittanu viestiä, että pystyykö tulla tai saattanu käydä, että jos käytävälläki niin joskus kyssyy jos on joku aine juttu mietittynä tai jtn muuta. (H1)
Joo se on vähä hankala jos ite pyytäis apua. (H2)
Kavereilta saatiin myös tukea koulun käyntiin. Kavereilta saatettiin kysyä apua vaikeisiin tehtäviin tai vinkkejä siihen, miten paljon he lukivat kirjoituksiin. Kaikki kuusi haastateltavaa nuorta myös kokivat, että he pystyvät itse auttamaan ja olemaan tukena omille kavereilleen koulussa. Heillä oli kyky antaa vertaistukea toisilleen sekä asettua toisen asemaan.
Joo, kavereita on aika helppo, ku niillä pallaa tuo pinna aika paljo näiden kirjotusten aikaan niin se on sillai aika helpoo niille sanoo, että kyllä sie ossaat, niin päivittäin tulee viestejä joka suunnasta, että emmä jaksa emmä pysty tähän ennää, nii siinä oppii. (H2) No varmaan kavereita jos ne kyssyy samalla tavalla, ku on kysyny niiltä apua niin kyllä niin ku ossaa itekki jollain tavalla olla avuks ja sitte ku mulla on niin ku nyt ykkösiäki kavereina, niin niitä on kyllä pystyny tosipaljo nyt auttamaan ja rauhottamaan, että ku nyt ku niillä alko lukio että ei se oo niin paha että ihan rennosti, että on niin ku pystyny olemaan tukena niille sitte ku itelle ei kukkaan tavallaan ollu sillo. (H3)
Myös vanhemmat olivat keskeisessä roolissa kavereiden lisäksi, kun puhuttiin siitä, keneltä nuori saa tukea opiskeluunsa. Suurin osa tutkimukseen osallistuneista lukiolaisista nosti esille, että vanhemmilta tuli kannustusta ja tukea. Suurin osa näiden nuorten vanhemmista, ei ollut itse käynyt lukioita, mutta he pyrkivät silti parhaansa mukaan auttamaan nuorta hänen opinnoissaan.
Vaikka kaikkien nuorten vanhemmat pääosin olivat hyvin kannustavia opiskelun suhteen, kaksi haastateltavaa toi esille, että heidän vanhemmillaan oli ollut tai on edelleen pieniä epäilyksiä sen suhteen, onko lukio oikea paikka heidän nuorelleen.
No kottoo saapi vanhemmilta, että ne auttaa jos tarvii jossain aineessa ja kyllä ne aina tarjoo sitä, mutta sitte eri asia, että ottaako sitä vastaan, ku ne ei oo ite käyny sitä lukioo niin ne ei välttämättä tiiä mitä tehä, mutta kyllä sitä, et kyllä mie oon ottanu sitä vastaan ja ossaa ne auttaa... (H3)
Kyllä ne välillä vähä miettii, et just ei meinannu joku kurssi mennä läpi, nii ne vähä mietti et pitäskö mun vaihtaa, mut mie olin sillai et en haluu vaihtaa ammattikouluun.
(H1)
Tulevaisuuteen liittyviä asioita nuoret taas pohtivat pääasiassa kavereidensa tai vanhempiensa kanssa. Myös opinto-ohjaaja mainittiin haastatteluissa, mutta lähinnä vain sen vuoksi, että nuori kertoi, miten luokkaohjaustunneilla oli käyty eri aloja läpi. Ainoastaan kaksi nuorista oli varannut itse ajan opinto-ohjaajalle, koska oli halunnut puhua eri alavaihtoehdoista.
Kavereiden kanssa nuoret puhuivat laajasti kaikesta tulevaisuuteen liittyvästä. He keskustelivat eri aloista ja siitä, mihin kukin oli muuttamassa lukion jälkeen asumaan. Kavereilta sai myös uusia ideoita siihen, mille alalle voi hakea. Moni sanoi, että kavereilla oli hieman erilaiset alahaaveet kuin itsellä, mutta silti heidän kesken oli keskusteltu siitä, miten yhteyttä pidetään lukion jälkeen ja osa oli myös suunnitellut muuttavansa samalle paikkakunnalle kaverin/kavereidensa kanssa.
No ei sillee, tai niin ku ammateista ku niillä on tosi silleen auki ja mie taas oon se jolla on tosi paljo ideoita ja ne on sillai että ei tiietä mitä tehdään. niin hankala, oon vaan ehotellu joitaki, mutta ei niillä oo silleen vielä. (H4)
No ollaan just niitä käytännönasioitaki mietitty aika paljo et just yks kaveriki valmistuu kesällä tai nyt niin ku tänä keväänä niin just ollaan niin ku käytännönasioita senki kaa mietitty ja muuta et vähä just kaikkee ollaan puhuttu. (H1)
Ehkä vähän, ku että ku ne on niin innoissaan niistä, niin sitte innostuu iteki… (H2)
Vanhempien rooli nuoren tulevaisuuden suunnittelussa oli vaihteleva. Kaksi haastatteluun osallistunutta nuorta ei puhunut tulevaisuudesta omien vanhempiensa kanssa yhtä avoimesti kuin muut. Toinen näistä nuorista ei ollut puhunut tulevaisuudesta tai jatkokoulutuspaikoista ollenkaan vanhempiensa kanssa. Toinen nuorista taas oli puhunut eri aloista, mutta ei ollut halunnut paljastaa haluaan muuttaa suurempaan kaupunkiin asumaan, sillä ei uskonut vanhempiensa ilahtuvan asiasta. Loput neljä tutkimukseen osallistunutta nuorta kokivat, että vanhempien kanssa pystyi puhumaan tulevaisuuteen liittyvistä asioista ja jatko-opintovaihtoehdoista.
Kyllä siis mie oon kertonu just tuosta … että haluaisin tehdä jotain terveyteen liittyvää, että just jotain sairaalaan liittyvässä tai jotain, että kyllä ne niin ku tietää sen ja on niistä puhuttu sillain paljonki ja just se jos pitäis muuttaa, että jos ei sais Joensuusta paikkaa niin sit jossain Kuopiossa ja Lappeenrannassa missä niitä on, niin sitte sinne, niin kyllä ne tietää että oon mie siitä silleen puhunu, että tosi hyvin pystyy puhumaan vanhempien kanssa kaikesta mikä liittyy näihin. (H3)
En oo siitä, ku se ei oo varmaan hirveen tyytyväinen siitä, äiti, mut kyl me ollaan jatko-opintopaikoista puhuttu. (H2)
Yksilön minäkäsitys rakentuu jatkuvassa vuorovaikutuksellisessa ja kognitiivisessa prosessissa, jossa uutta tietoa liitetään aikaisempaan (Hotulainen & Lappalainen 2005, 102; Pursiainen 2018, 21). Tutkimuksessa nousi esille, että muilla ihmisillä oli vaikutusta siihen, millä alalla nuori näki itsensä. Vanhempien kanssa oli muun muassa yhdessä pohdittu sitä, mille alalle nuori voisi parhaiten soveltua. Nuoret myös kertoivat oliko heidän vanhempiensa ammatit sellaisia, joita he voisivat itse kuvitella tekevänsä. Yksi nuorista myös nosti esille, että hänen sukulaiset usein heittelivät ilmoille erilaisia ideoita eri aloista, mitkä voisivat sopia nuorelle. Näiden lisäksi kaverit kertoivat eri alavaihtoehdoista ja niitä käytiin läpi myös opinto-ohjauksessa luokkaohjaustunneilla ja yksilöohjauksissa. Näiden pohjalta nuoret olivat alkaneet miettiä, voisiko jokin ala olla itselle sopiva.
Haastatteluun osallistuneet lukiolaiset eivät keksineet, mitään sellaista tulevaisuuteen liittyvää ongelmaa, jonka kanssa he jäisivät yksin. He kokivat, että pystyivät puhumaan tulevaisuuteen liittyvistä asioista joko kaverien, perheen tai opinto-ohjaajan kanssa. Yksi nuorista myös sanoi, että oli tähän mennessä löytänyt internetistä kaiken tarvitsemansa tiedon. Nuorista kaksi kuitenkin toivoi, että tarjolla olisi enemmän opinto-ohjauksen luokkaohjaustunteja, joissa eri alavaihtoehtoja käytäisiin läpi.
8 JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä luvussa tehdään johtopäätöksiä tutkimuksen tuloksista. Johtopäätösluku on jaettu kolmeen eri osaan. Ensiksi johtopäätöksiä tehdään nuorten uramuuntuvuudesta, sen jälkeen sosioemotionaalisesta kompetenssista ja lopuksi tarkastellaan mikä merkitys niillä oli kouluun kiinnittymiseen.