ESA HÄRMÄLÄ
Minulle annettu otsikko on provokatoorinen.
Onneksi sen perään on kuitenkin asetettu ky-symysmerkki. Ei siis voitane olla täysin var-moja siitä, että otsikon laatijalla on asiasta valmis ja pysyvä mielipide jo ennen esitelmää-ni.
Euroopan yhteisöä rakennettaessa 1950-lu-vun lopulla ja 1960-lu1950-lu-vun alussa Länsi-Eu-rooppa oli osittain vielä sodan runtelemaa aluetta, joka ei ollut perusmaataloustuottei-denkaan suhteen omavarainen. Maatalouspo-litiikka integroitiin ensimmäiseksi siksi, että haluttiin aloittaa yhteisen Länsi-Euroopan ra-kentaminen ihmisten perustarpeiden tyydyt-tämisestä. Maatalousväestöä oli tuolloin myös moninkertaisesti nykyistä enemmän ja sen so-siaalinen asema oli keskimäärin varsin huo-no. Yhteisellä maatalous politiikalla katsottiin siis olevan myös suuria sosiaalipoliittisia teh-täviä. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että maatalouspolitiikan mekanismit luotiin tuotantoa kiihottaviksi.
EY:n maatalouspolitiikan alkuperäisiin ta-voitteisiin verrattuna sitä voidaan pitää suu-rena euroooppalaisena menestystarinana.
Maataloustuotanto on noussut - ja ! .. se asias-sa noussut liikaakin, sillä viimeisen viidentois-ta vuoden kuluessa EY on noussut maailman johtavasta lauhkean vyöhykkeen maatalous-tuotteiden tuojasta niiden toiseksi suurimmak-si viejäksuurimmak-si heti Yhdysvaltain jälkeen. Viljeli-jäväestön sosiaalinen asema on parantunut, vaikka erityisesti Välimeren jäsenmaissa ja Ir-lannissa on tässä suhteessa suuria ongelmia jäljellä. Koko yhteisön taloudellisen kehityk-sen kannalta on maatalouden moderni sointi ja tl10ttavlluden lisääminen viime vuosikym ..
meninä ollut merkittävää sikäli, että se on va-pauttanut runsaasti tervettä ja hyvälaatuista
* Kansantaloudellisen Yhdistyksen teemailtapäivänä 24. 11. 1988 pidetty esitelmä.
työvoimaa Fiatille, Peugeotille ja Volkswage-nille silloin, kun ne vielä lisätyövoimaa tarvit-sivat.
Haluan voimakkaasti korostaa, että tänään EY:ssä on oikeastaan vain kaksi todella mer-kittävää integroitua aluetta: maatalous ja ul-komaankauppapolitiikka. EY on tänään siis hyvin leimallisesti maatalouspoliittinen yhtei-sö. Ja on turha väheksyä sitä saavutusta, että 12 hyvin erilaisen jäsenmaan välille on pystyt-ty luomaan suhteellisen hyvin toimiva yhtei-nen maatalouspolitiikka ja yhteiset maata-loustuotemarkkinat. EY:n voimakas keskitty-minen maatalouteen selittää myös sen kum-majaisen, että 2/3 yhteisön budjetista kuluu maatalousmenoihin. Jos EY maat olisivat in-tegroineet sosiaali-, työvoima- tai koulutuspo-litiikkaansa ja maksaisivat niiden kustannuk-set yhteisestä kassasta Brysselistä, niin maa-talousmenojen osuus olisi luonnollisesti huo-mattavasti nykyistä pienempi.
EY on muutaman viime vuoden aikana as-tunut uuteen vaiheeseen sisäisessä integraatio-prosessissaan. Kysymys ei ole vain siitä, että asetetun tavoitteen mukaisesti vuoden 1992 jälkeen tavarat, työvoima, pääoma ja palve-lut liikkuvat yhteisön 12 jäsenmaan välillä ikään kuin kansallisia rajoja ei olisikaan. Ky-symys on myös siitä, että EY pyrkii muutta-maan luonnettaan maatalousyhteisöstä jon-kinlaiseksi tiede- ja teknologiayhteisöksi. Voi hyvinkin olla, että tässä tilanteessa jokin elä-män realiteetteja ymmärtämätön komission virkamies voi kokea maatalouspolitiikan ki-viriipaksi. Ajan henkeenhän sopisi paremmin puolijohteiden kuin perunoiden kanssa askar-telu!
Länsieurooppalaisen maatalouden tulevai-suuden suunnan määrää kahden vastakkaisen voiman välisen taistelun tulos. Ensimmäistä voimaa voi luonnehtia pyrkimykseksi sopeut-taa maatalous niin kutsuttuihin taloudellisiin
realiteetteihin. Maataloustuotantoa pyritään edelleen tehostamaan ja rationalisoimaan ja maatalouskaupan pelisääntöjä lähentämään teollisuustuotekaupan sääntöihin niin kutsu-tun kaupan vapauttamisen nimissä. Tämän voiman tukijoita löytyy kaikista yhteiskunnis-ta ja kaikisyhteiskunnis-ta yhteiskunyhteiskunnis-tapiireistä. Vahvana taustatukena toimivat OECD:n ja GATT:n tapaiset järjestöt.
Toinen voima korostaa länsieurooppalaisen maatalouden laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ruoan tuottamisen lisäksi. Maata-lous on hyvin olennainen ja kunnioitettu osa alueen kulttuuriperimää ja kulttuurimaise-maa. Tämä näkyy vuosisatoja vanhoina vii-niviljelminä ja »chateamdna», idyllisinä kir-kon ympärille rakentuneina pikkukylinä, jois-sa ,tiiviinä rykelmänä jois-samasjois-sa korttelisjois-sa ovat apteekki, oluttupa ja lantakasa, ja se näkyy kumpuilevana hyvin hoidettuna viljelymaise-mana. Monet - ja toivoisin että useimmat-eurooppalaiset eivät halua tästä luopua. Pal.:f jon tätä perimää on jo jäänyt teollisuuden, lii-kenteen ja asutuksen jalkoihin. Tämä on tä-hän asti laajasti hyväksytty yleisen edun ni-missä. En olisi varma, että jatkossa hyväksyn-tä on yhhyväksyn-tä automaattista.
Tällä hetkellä kulttuurimaisema on myös uhattuna autioitumisen seurauksena maata-loustuotannon marginaalialueilla, kuten vuo-ristoissa ja saarilla. Tällaisten alueiden elin-voiman säilyttämisen puolesta on EY:ssä kui-tenkin aivan vastaavaa liikehdintää kuin Suo-messa.
Maataloustuotannon suhde ympäristöön on kuitenkin EY-alueella kaksijakoinen. Yhtäällä maataloutta tarvitaan ympäristön säilyttäjä-nä ja toisaalla maatalous koetaan ympäristön uhaksi. Joillain alueilla on esimerkiksi typpi-iannoituksesta tai lannasta tullut konkreetti-nen ongelma. Erityisesti Välimeren maissa on puolestaan maaperän kuluminen, eroosio, noussut tehokkaan maatalouden ongelmaksi.
On korostettava, että maatalouden luomat ympäristöpaineet nostavat vaatimuksia vä-hemmän tehokkaan eli perinteisemmän maa-taloustuotannon puolesta.
Kahden edellä kuvatun voiman välisen tais-telun lopputulos on mitä ilmeisemmin
jonkin-lainen kompromissi. Tältä pohjalta onkin syy-tä tarkastella EY:n maatalouden ja maata-louspolitiikan tulevaisuutta hieman taloustie-teellisemmin käsittein.
EY:ssä on maataloustuotantoa pyritty vii-me vuosina määrätietoisesti supistamaan.
Tuotannonrajoitustoimien lisäksi tässä on käytetty myös hinta-asetta. Tuottajahinnat ovat viidettä vuotta jäädytettyinä, mikä on merkinnyt niiden reaaliarvon tuntuvaa laskua, olkoonkin että eri jäsenvaltiot ovat kansalli-silla toimillaan osittain korvanneet viljelijöil-le Brysselin tiukkaa hintapolitiikkaa. EY pyr-kii suhteellisen määrätietoisesti parantamaan oman maataloutensa kilpailukykyä muuhun maailmaan verrattuna edistämällä tuotannon rationalisointia ja kaventamalla hintaeroa si-säisten ja maailmanmarkkinahintojen välillä.
EY pyrkii myös antamaan markkinavoimille enemmän vaikutusmahdollisuuksia maata-louspolitiikan sisällä antamalla hintojen liu-kua kysyntä- ja tarjontatilanteen mukaan ja rajoittamalla maataloustuotteiden interventio-ostoja, joilla on taattu tuotteiden menekki etukäteen vahvistettuun tosin huonoon -vähimmäishintaan.
Onko siis ensimmäinen voima saanut yliot-teen? Mielestäni ei, sillä EY on useaan ottee-seen tehnyt selväksi, että se haluaa säilyttää eurooppalaisen maatalouden perusluonteen eli perheviljemät. Hintapolitiikassa ei mennä niin pitkälle, että sisäiset ja maailmanmarkkina-hinnat yhtyisivät. EY ei tule hyväksymään amerikkalaisten vaatimusta täysin vapaasta maatalouskaupasta ja maataloustuen täydel-lisestä poistamisesta.
Säilyttääkseen perheviljelmät erikoisesti suhteellisesti heikommilla maatalousalueilla ovat sekä EY että jäsenvaltiot itsenäisesti ke-hittämässä muita kuin maataloustuotteiden hinnoissa annettavia tukimuotoja. Puhutaan paljon erimuotoisesta suorasta tulotuesta vil-jelijöille, mikä ei olisi sidottu suoraan tuotan-tomääriin. Saksan liittotasavallassa keskustel-laan viljelijöille annettavasta hehtaarikohtai-sesta ympäristönhoitomaksusta. EY -komissio on puolestaan suunnitellut suoraa tukea vil-jelijöille, jotka viljelevät ympäristöllisesti her-killä alueilla. Samaten on suunniteltu
erityis-tukea viljelijöille, jotka rajoittavat ympäris-tön kannalta huolestuttavien menetelmien käyttöä ja pitäytyvät perinteellisempiin työ-tapoihin.
Yksi mahdollinen tulevaisuudenkuva on, että EY-maissa on jatkossa periaatteessa kah-dentyyppisiä viljelmiä: suhteellisen suuria ja tehokkaita yksiköitä, joiden viljelijät saavat toimeentulonsa markkinoilta saamastaan hin-nasta, ja yksiköitä, joille tukea tulee erityis-perustein muussa muodossa kuin hintatuke-na. Tämä malli on jossain sukulaissuhteessa Suomessa pari vuosikymmentä sitten
esitettyi-47 hin ajatuksiin kaupallisista ja sosiaaliviljelmis-tä.
Täysin selvää on, että jatkossakin maata-loustuotteet ovat maailman kauppajärjestel-mässä eri kohtelun piirissä kuin teollisuustuot-teet. Selvää on myös, että maatalouselinkei-no tulevinakin vuosina muodostaa niin EY:ssä kuin kaikkialla Euroopassa lohkon, johon ta-louselämän yleisten lainalaisuuksien ei anne-ta suoraan vaikutanne-taa. Maaanne-talous on oma eri-koistapauksensa - haluttiinpa se sitten näh-dä kiviriippana tai koko yhteiskunnan kehi-tystä edistävänä tekijänä.
ARTIKKELEITA
aikakauskirja 1989:1