Riitta Hjerppe: Suomen talous 1860-1985, Kas-vu ja rakennemuutos. Suomen Pankin julkaisuja, kasvututkimuksia XIII. Valtion painatuskeskus, Helsinki 1988. 314 s.
Kansantalouden tilinpidon käyttöönotto on paran-tanut mahdollisuuksia kuvata ja selittää kansan-talouksien kehitystä, rakennetta ja kasvun leviämis-tä. Viime vuosikymmenen ansiokkaista kasvutut-kijoista muistetaan ainakin Simon Kuznets ja An-gus Maddison. Suomalaisia kasvututkijoita on pal-jon ja heidän työnsä keskeiset osat on julkaistu Riit-ta Hjerppen tutkimuksessa 1987. Hjerppen tuki-joihin ja työn seuraajiin kuuluu myös Angus Mad-dison, mikä varmistanee sen, että suomalainen kas-vututkimus voidaan asianmukaisesti liittää kansainvälisiin hakuteoksiin.
Kasvututkimustoimikunnan puheenjohtaja Olavi E. Niitamo on todennut, että työ on ollut tietojen kokoamista tilastolähteistä, kirjallisuudesta, lehdis-tä, virallisista asiakirjoista ja arkistoista. Työn laa-juudelle antaa jonkinlaista vertailupohjaa se, että nykyisin vuosittaisen kansantalouden tilinpidon tuottamiseen tarvitaan yli kahdenkymmenen hen-kilön työpanos. Kasvututkimuksen työpanostarve on arvioni mukaan ollut 1 250 työvuotta.
* * *
Hjerppen kasvu tutkimus vahvistaa käsitystä kas-vun käynnistymisestä vähitellen pitkähkön ajan ku-luessa ilman äkkijyrkkiä muutoksia. Kasvu on edennyt kapeiden sektorien kautta ja vähitellen laa-jentunut koko kansantalouden muutosprosessiksi.
Suomessa lähdettiin liikkeelle jo ennen vuotta 1860. Pitkän ajan kehitys kuvalle on tunnusomais-ta kiihtyvä kasvu. Autonomian ajan epävakaaltunnusomais-ta kaudelta 1860-1890 siirryttiin vakaampaan aikaan 1890-1913. Sitten koettiin verrattain jyrkkiä vaih-teluja toiseen maailmansotaan asti, mutta yllettiin kuitenkin keskimäärin 4 prosentin kasvuun. Kas-vuvauhdin huipentuma koettiin vuosina 1946-1974.
Suomi saavutti 1860-luvulla suunnilleen saman tulotason kuin Englanti 1700-luvun alkupuolella, Tanska 1820-luyulla ja Ranska 1830-luvulla. Vie-lä tämän vuosisadan alussa Englannin etumatka Suomeen nähden oli noin 50 vuotta. Suomessa ni-mittäin saavutettiin vasta 1920-1uvulla se tulotaso, johon Englanti ylsi jo vuonna 1870. Tämän jälkeen viidenkymmenen vuoden aikana Suomi kehittyi
tu-lotasoltaan enemmän kuin Englanti sadan vuoden aikana.
Olennainen taloudellisen kasvun tekijä runsaan sadan vuoden aikana on ollut nopea teknologinen kehitys. Sen ansiosta työn tuottavuus on erittäin nopeasti parantunut. Noin 2/3 taloudellisesta kas-vusta on arvioitu tulleen tuottavuuden paranemi-sesta, 1/3 työpanoksen lisäyksestä. Tuottavuuden kasvu on ajan mittaan selvästi kiihtynyt.
Kasvu ja rakennemuutos ovat yhtä. Rakenne-muutos on ollut nopeaa vakaan taloudellisen ke-hityksen aikana ja hidastunut tai pysähtynyt krii-siaikoina. Tällöin muutokset jopa takaisinpäin ovat olleet suhteellisesti suuria.
Ulkomaankaupassaan Suomi on ollut onnetar-ten suosiossa. Suhteellisonnetar-ten hintojen muutosonnetar-ten vuoksi ulkomaankaupan vaihtosuhde parani 1860-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan mennessä noin 100 prosenttia. Itsenäisyyden aikana vaihto-suhde on parantunut vielä noin kolmanneksella.
Tämä on ollut hyvinvoinnin kehityksen kannalta erittäin tärkeätä. Lisääntyneestä tuonnista ei ole tarvinnut maksaa kohtuuttomasti.
* * *
Yksityisen kulutuksen volyymi on kasvanut 125 vuoden aikana henkeä kohden 14 kertaiseksi. Kol-men viime vuoden aikana se on noussut enemmän kuin mikä oli perustaso vuonna 1860. Tämän het-ken kulutustason vahvuus paljastuu kuitenkin vasta sitten kun todetaan, että 1980-luvun loppupuolel-la ei yksityiseen kulutukseen käytetä kuin noin 55 prosenttia markkinahintaisesta bruttokansantuot-teesta kun luku viime vuosisadan puolella oli noin 85 prosenttia.
Yksityinen kulutus ei kuitenkaan ole noussut ta-kaiskuitta. Kulutuksen pahimmat supistumat ovat osuneet nälkävuoteen 1867, kapinavuoteen 1918, depressiovuoteen 1932 ja sotavuoteen 1944.
Olennaisimpia muutoksia kulutuksen rakenteessa on ollut ravinnon osuuden putoaminen noin 60 pro-sentista noin 20 prosenttiin. Väestön päivittäinen ravinnonkulutus oli 1860-luvulla normaalivuosina noin 1 900 kaloria, joka on varsin vähän. Jo 1900-luvun alussa se oli noussut yli 3 000 kaloriin. Täl-lä kohtaa Riitta Hjerppen arvio on alempi kuin Eino H. Laurilan.
Investointiaste on Suomessa ollut verrattain kor-kea. Jo autonomian aikana ylitettiin pysyvästi 10
prosentin taso, jota eräät taloushistorioitsijat pi-tävät taloudellisen kasvun käynnistymisvaiheen edellytyksenä. Ensimmäisen tasavallan aikana in-vestointiaste kohosi jo keskimäärin 14 prosenttiin tosin voimakkaasti vaihdellen. Toisen tasavallan ai-kana investointiaste on ollut noin 25 prosenttia, jos-kus jopa sitä korkeampi.
Julkisten investointien käyttö taloudellisen laman torjunnassa ja kasvupotentiaalin luomisessa on to-teutunut merkittävimmin 1880-luvulla. Tällöin tär-keimmäksi rakennus kohteeksi muodostui rautatei-den rakentaminen juuri samaan aikaan kun yleis-maailmallinen lama uhkasi alentaa tuotannon ta-soa.
Julkisen vallan toimia maa- ja vesirakentamisen alalla käytettiin laman torjunnassa myös 1930-lu-vulla. Tällöin elvytystoimet eivät kuitenkaan riit-täneet ja niinpä investointien volyymi aleni lähes puoleen ja investointiaste laski 1930-luvun alussa 10-11 prosenttiin.
Investointien pitkän ajan kehityksestä voi tode-ta sen, että investointiaste on kohonnut uudelle kor-keammalle tasolle kummankin maailmansodan päätyttyä. Kiinteän pääoman bruttomuodostus on toisen maailmansodan jälkeen ollut suhteellisesti kolminkertainen 1800-luvun loppuvuosikymmenien pääomanmuodostukseen verrattuna. Pääoma työn-tekijää kohden on nopeasti kasvanut.
Kiinteän pääoman muodostuksen ohella kannat-taa kiinnittää huomiota siihen, miten Suomessa on pystytty kehittämään koulutusta ja lisäämään hen-kistä pääomaa. Alku oli hankalaa.
Viime vuosisadan jälkipuoliskolla vastuu alkeis-opetuksesta siirtyi asteittain seurakunnilta kaupun-ki- ja maalaiskunnille. Valtion panos oli tässä vai-heessa ratkaiseva varsinkin maaseudun kouluver-kon luomisessa. Valtio lainoitti koulurakennukset ja maksoi osan opettajien palkasta vaikka kansa-koulun pito oli varsinaisesti kunnan tehtävä.
Vuonna 1880 kansakoululaisten lukumäärä oli Suomessa kuitenkin vain kuudesosa siitä mitä Nor-jassa eikä vuoteen 1913 mennessä vielä päästy kuin noin puoleen. Enemmistö lapsista kävi ainoastaan kiertokoulun. Niinpä sitten vuonna 1880 kymme-nen vuotta täyttäneestä väestöstä oli kirjoitustai-toisia vain 13 prosenttia. Lukutaito oli kuitenkin paljon yleisempää.
Edellisen perusteella on pääteltävissä, ettei Suo-men teollisuuden alkuvaihe vielä ollut ratkaisevasti riippuvainen väestön koulutustasosta. Puuvillateol-lisuuden tai hiomojen tahi sahojen koneiden hal-litseminen ei ehkä vaatinyt työntekijöiltä suuria koulutuksellisia valmiuksia. Ilmeisesti riitti, että
työnjohtoporras oli lukutaitoista ja hallitsi joita-kin teknisiä taitoja.
* * *
Suomi oli jo 1800-luvun lopulla avoin talous.
Tuonti nousi 1870-luvulla yli neljännekseen ja vienti noin viidennekseen bruttokansantuotteesta.
Suomen riippuvuus maailmantaloudesta on ul-komaankaupalla mitaten ollut - toisin kuin on ehkä ajateltu - keskimäärin suurempi ennen tois-ta maailmansotois-taa kuin esimerkiksi 60-luvulla. Vas-ta kymmenen viime vuoden aikana ulkomaankau-pan osuus BKT:sta on noussut uudelleen sotaa edel-täneelle tasolle. Viimeaikainen kansainvälistyminen näkyykin enemmän pääomanliikkeissä kuin tava-ravaihdossa.
Koko Euroopan kaupassa Suomen ulkomaan-kauppa on ollut vähäinen tekijä. Suomen osuus Eu-roopan viennistä on kuitenkin trendinomaisesti kas-vanut 1960-luvulle asti niin, että viime vuosisadan 0,5 prosentista koko Euroopan kauppaa tultiin noin 2 prosenttiin. Nykyisellään Suomen osuus Eu-roopan viennistä lienee 1,5 prosenttia, joka sekin tuntuvasti ylittää Suomen BKT -osuuden.
Ulkomaankaupan tärkeimpiä osto- ja myynti-alueita olivat autonomian aikana Venäjä ja Länsi-Eurooppa. Maailmansotien välisenä aikana kaup-pa suuntautui lähes yksinomaan länsimarkkinoil-Ie, erityisesti Isoon-Britanniaan. Toisen maailman-sodan jälkeen markkinat ovat avautuneet uudelleen Neuvostoliittoon, joka 1970-luvun lopulta lähtien on ollut tärkein kauppakumppani. Länsi-Euroo-passa Iso-Britannia on menettänyt merkitystään os-tajana ja muut maat vastaavasti kohottaneet osuut-taan.
* * *
Entä sitten julkinen talous ja verorasitus kysy-mys? - Valtion kokonaismenojen osuus brutto-kansantuotteesta oli alle 10 prosenttia koko auto-nomian ajan. Kunnallinen toiminta oli vielä vähäi-sempää. Hallintoväkeä ei juurikaan tarvittu. Maa-seudulla hallinto pidettiin pitkään pääasiassa luot-tamustehtävinä. Suurin menoerä 1860-luvulla oli köyhäinhoito. Vaivaistaloja ruvettiin perustamaan 1880-luvulta lähtien. Vasta 1900-luvun alussa jok-seenkin kaikissa kunnissa oli kätilö, joka auttoi syn-nytyksessä ja rokotti.
Vuonna 1876 valtion sairaaloissa oli potilaspaik-koja noin 450, kaupunkien kuumesairaaloissa 27, mielisairaaloissa 180 ja sukupuolisairaaloissa 625 sekä muissa sairaaloissa alle 90. Lääkäreitä oli vuonna 1860 alle 100 eli yksi lääkäri lähes 20 000 henkeä kohden.
Vielä pitkän aikaa tälläkin vuosisadalla paäosa veroista oli välillisiä veroja ja niistä taas tärkeim-piä olivat tullit. Varsinkin kahvista, sokerista, tu-pakasta, alkoholista ja ylellisyystavaroista perityt tullit muodostivat huomattavan valtion tulojen läh-teen. Vasta vuonna 1920 säädettiin valtion tulo- ja omaisuusvero, jolloin voitiin samalla luopua maa-ja henkiveroista sekä luontoissuorituksista kuten teiden ja siltojen teosta ja kunnossapidosta sekä kyyditys- ja kievarilaitoksesta.
* * *
Kasvututkijoiden pulmat ovat suuret. Miten so-veltaa uutta vastakehitettyä tilinpitojärjestelmää ta-pahtumiin 100 vuotta sitä ennen? Miten johtaa makrotason tietoja pienistä hajanaisista mikroha-vainnoista ?
Kekseliäät tutkijat ovat löytäneet monia haus-koja ratkaisuja. Esimerkin tarjotkoon ravitsemus-ja majoitusliikkeitä koskeva laskelma: Kestikieva-reissa tehdyn työn on ajateltu korreloivan paitsi kestikievareiden määrän myös annettujen kyytien määrän kanssa. Kyytien määrä on otettu huomioon siten, että 600 000 vuosittaisen kyydin on oletettu tuottavan yhden työvuoden jokaista kestikievaria kohden. Näin työvuosien määrä W on saatu kaa-vasta
107
W= K x M,
600000
jossa K on vuosittainen kyytien määrä ja M kesti-kievareiden määrä. 600 000 on hypoteettinen kyy-tien maksimimäärä vuodessa.
Esimerkin yksinkertaisemmasta ratkaisusta tar-jotkoon laskelma hyljesaaliin arvosta. Vuodelta 1919 on olemassa tiedot hylkeenlihan, traanin ja nahan hinnoista, joiden avulla on voitu arvioida keskikokoisten norpan, hallin ja kuutin hinnoiksi vastaavasti 235 mk, 560 mk ja 60 mk. Kun saalis-tiedoissa ei ole eritelty hylkeitä lajeittain, yhden hyl-keen hinnaksi 1919 on laskettu keskiarvo eli 285 mk. Lukumääräinen hyljesaalis on saatu kuvernöö-rien kertomuksesta.
* * *
Itsenäinen maa ja varsinkin hyvinvointiyhteis-kunta tarvitsee vähimmilläänkin 100-vuotishisto-rian. On mainiota, että Suomen Pankin julkaisu-sarjan kasvututkimuksia XIII: Suomen talous 1860-1985 tarjoaa tällaisen. Riitta Hjerppelle ja lukemattomille muille kasvututkijoille on lausut-tava parhaimmat kiitokset hellittämättömästä työs-tä ja syvästyös-tä rakkaudesta bruttokansantuotteeseen.
Eero Tuomainen