Opettajien puhe kertoo siitä, ettei aktiivinen kansalaisuus ja kansalaisvaikuttamiseen kasvattaminen ole täysin tiedostettu tavoite yläkoulun maantieteen opetuksessa, tosin joidenkin opettajien ympäristökasvatuksellisessa ”otteessa” on paljon myös aktiivisen kansalaisuuden näkökulmia. Vähäisen aiheen huomioinnin ei tulisi ainakaan johtua virallisen tuen puutteesta, sillä opetussuunnitelmassa aihe huomioidaan ja siihen ainakin periaatteessa kannustetaan. Toisaalta aktiivinen kansalaisuus osana virallista diskurssia voi tuntua opettajan näkökulmasta yhdeltä painolastilta lisää jo muutenkin kuormitettuun opetussuunnitelmaan.
Esteenä voivat olla myös koulun ”rakenteet”: opettajan tehtävänä on antaa tietoa ja kasvattaa oppilaista ”kunnon kansalaisia”, ei politikoiminen tai kriittisyyteen ja kyseenalaistamiseen kannustaminen.
Lambert ja Machon (2001c: 200–201) nostavat esiin kysymyksen, mitä maantieteen opetuksesta jää ”elämään”, mitä jää ”jäljelle” koulun jälkeen ja sen jälkeen, kun osa tiedosta on unohtunut tai vanhentunut. Kuten he toteavat, on helpompaa opettaa sijainteja ja ehkä prosessejakin, kuin on opettaa ymmärtämään ja kasvamaan reflektoivaksi ja autonomiseksi päätöksentekijäksi. Aktiivinen kansalaisuus on Lambertin ja Machonin (2001c: 199) mukaan kuitenkin paitsi tavoite, myös prosessi. Jos ajatellaan näin, niin osaamisen, kykyjen ja itseluottamuksen kehittyminen ja karttuminen ovat tärkeitä itsessään, vaikka oppilaat yläkouluikäisinä olisivatkin ”vielä hiljaa”. Aktiivista kansalaista ei ole ilman kohdetta ja kontekstia (Horelli 2004), ja maantieteen opetus rakentaa varmasti jonkinlaista pohjaa, jolta tarpeen tullen ponnistaa.
Yliopistomaantieteen ja koulumaantieteen välistä kuilua on pohdittu myös Suomessa (esim.
Tani 2005). Tutkielmani nostaa pohdintaan myös kuilun koulumaantieteen ja maantieteen opetukseen liittyvän kirjallisuuden välillä. Kirjallisuuden mukaan maantieteen opetuksen tulisi esimerkiksi kasvattaa nuoria ”superkompleksiseen” ja muuttuvaan maailmaan, varustaa nuoret ”sekä sekasortoisen maailman kartalla että kompassilla, joiden avulla he voivat löytää tiensä tulevaisuudessakin” (Lambert & Machon 2001c; Cantell ym. 2007: 192). Miten maantieteen opetus, joka näyttäytyy pitkälti luonnontieteellisenä, vastaa tällaiseen haasteeseen?
Haastattelemani opettajat tuntuvat tiedostavan nuoria ”tuolla ulkona” kohtaavan maailman:
informaatiotulvan, kovan kilpailun, yhteiskunnan kovat arvot, vanhempien odotukset, puuttuvan vanhemmuuden ja ongelmat kotona, tulevaisuuden epävarmuuden. Nämä asiat kulkeutuvat oppilaiden mukana luokkahuoneisiinkin. Haastattelemani opettajat pitävät maantieteen opetusta tärkeänä ”elämän kannalta”, ja maantieteen opetus varustaa nuoret varmasti jonkinlaisella maailman ja oman kotimaan tuntemisella, ymmärtämisellä ja arvostamisella. Nuorten elämän kannalta polttavia kysymyksiä tai maailman
”sekasortoisuutta” ja ”superkompleksisuutta” yläkoulun maantieteen opetuksessa ei kuitenkaan välttämättä käsitellä.
Aktiivinen kansalaisuus ei kuitenkaan ole vain virallinen diskurssi – asia joka hoituu kirjoittamalla aihekokonaisuudet sisään omaan opetussuunnitelmaan. Aktiivinen kansalaisuus on myös sitä, että nuoria kasvatetaan ”todellisiksi kansalaisiksi” tämänhetkisiin ja tuleviin sekasortoisiin ja superkompleksisiin yhteisöihin, kantamaan vastuuta, hoitamaan yhteisiä asioita ja ratkaisemaan yhteisiä ongelmia. Maantieteen opetuksen ei tarvitse ratkaista kaikkia yhteiskuntien haasteita ja ongelmia, ja maantieteen opetukselta ja opettajilta ei saa vaatia liikaa – muttei myöskään liiaan vähää. Minkä vaatiminen on realistista?
Lambertin ja Machonin (2001c: 202) mukaan kriittisyyttä ei tule sotkea negatiivisuuteen. On varmasti helpompaa sanoa, miten ei kasvateta aktiivisia kansalaisia kuin miten kasvatetaan.
Jonkinasteisesta kriittisyydestä huolimatta tarkoitukseni ei ole ollut osoittaa haastattelemiani opettajia ”hyviksi” tai ”huonoiksi” maantieteen opettajiksi, vaan olen heidän kauttaan pyrkinyt nostamaan esiin aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Opettajat tekevät omaa hyvää työtään yläkoulun maantieteen opettajina ja opetussuunnitelman, käytettävissä olevan ajan, koulun rakenteiden ja oppilaiden iän asettamissa rajoissa. ”Onnellisten peruskansalaisten”
kasvattaminen on hyvä tavoite sekin, ja tarvittava pohja ”aktiiviselle kansalaisuudelle”.
142
9.4 Lopuksi
Kannattaa ottaa oppia noista brittiläisistä maantieteilijöistä, kun he ovat ”tarttuneet härkää sarvista” ja todella pyrkineet monipuolisesti pohtimaan, mitä tuo citizenhip eri tasoilla oikein tarkoittaa oman oppiaineen näkökulmasta. Helppoa se ei kirjoittajien mielestä ole ollut. (Rikkinen 2003: 61).
Yllä olevaa Hannele Rikkisen (2003: 61) lainausta käytin työni johdannossa sekä kannustimena tarttua aiheeseen. Johdannossa ja työni alkuinnossa pyrin tarkoituksellisesti jättämään huomiotta Rikkisen viimeisen lauseen: ”Helppoa se ei kirjoittajien mielestä ole ollut”. Matkan varrella lause on kuitenkin tullut valitettavan tutuksi.
Stoltmanin ja DeChanon (2002: 140) mukaan on olemassa vain vähän todisteita siitä, että muut kuin maantieteilijät ymmärtävät maantieteellisen tiedon merkityksen vastuullisena kansalaisena toimimiselle. Myös itse olen kohdannut hämmentyneitä katseita, kun olen kertonut aihevalinnastani ”ei-maantietelijöille”. Olenko sitä mieltä, että minusta yritettiin kasvattaa aktiivista kansalaista silloin kuin itse opiskelin maantiedettä yläasteella? Runsas aiheeseen liittyvä kirjallisuus on kuitenkin toiminut todisteena siitä, että aihe todella on olemassa; että aktiivinen kansalaisuus liittyy maantieteen opetukseen, myös yläkoulun maantieteen opetukseen. Silti on myönnettävä, että olen pohtinut useammankin kerran sitä, onko aihetta olemassa käytännössä. Onko aktiivisten kansalaisten kasvattaminen relevantti aihe yläkoulun maantieteen opettajien näkökulmasta?
Olen tutkielmassani tarkastellut opettajien puhetta ja kertomuksia omasta työstään. Kertooko opettajien puhe jotain ”todellisesta” maantieteen opetuksesta? Haastattelussa liikutaan helposti yleisemmällä tasolla, eikä kaikkea liitetä aina konkreettisiin esimerkkeihin.
Haastattelussa ei voida myöskään koskaan kertoa kaikkea maantieteen opetuksesta. Vaikka olen tässä tutkielmassa yrittänyt tehdä tulkintaa opettajien puheen avulla siitä, mitä opetus oikeasti on, maantieteen opetus on varmasti paljon muutakin kuin mistä puhuimme.
Suomessa kansalaisuutta ja koulua on tarkasteltu usein opetussuunnitelmien, erilaisten virallisten dokumenttien sekä oppikirjojen näkökulmasta; on tutkittu siten jotain, mitä Simolan (1997) termein voitaisiin kutsua ”arvovaltaiseksi asiantuntijapuheeksi”. Vaikka opettajat ovatkin oman työnsä asiantuntijoita, on opettajien haastattelu ja puheen tulkitseminen tuntunut työni haasteellisimmalta vaiheelta. Vaikken tämän tutkielman perusteella voi tuoda maantieteen ja aktiivisen kansalaisuuden yhtäläisyyksiin juuri mitään
uutta, olen kuitenkin sitä mieltä, että puheenvuoron antaminen opettajille ja opettajien äänen kuunteleminen on ollut tärkeää. Jos aktiivisia kansalaisia halutaan kasvattaa maantieteen opetuksessa käytännössä, ei sitä voida tehdä ilman opettajia.
Entä jos olisin haastatellut toisia opettajia? Huolimatta pyrkimyksestäni harkinnanvaraiseen
”otantaan”, kuusi opettajaa on pieni aineisto, ja opettajien persoonallisuudet värittävät vastauksia. Jotkut toiset opettajat olisivat voineet kenties vastata hyvinkin eri tavoin.
Aktiiviset opettajat saattavat olla ”keskiverto-opettajaa” suopeammin asiaan suhtautuvia, mutta toisaalta he voivat myös tiedostavampia ja kriittisempiä asian suhteen.
Entä jos olisin kysynyt toisenlaisia kysymyksiä? Nyt valmiiksi määritellyt käsitteet kuten Osallistuva kansalaisuus ja yrittäjyys eivät juurikaan tuoneet opettajien mieliin maantieteen opetukseen liittyviä esimerkkejä. Toisaalta väljästi määritellyt, kuten kansalaiskasvatus, jättivät ehkä liian paljon tulkinnanvaraa sille, miten haastateltu itse ymmärsi asian. Olen pohtinut myös aktiivisen kansalaisuuden käsitettä: olisinko saanut samoja tai jopa parempia vastauksia, jos olisin puhunut vain – ja kenties tutummin termein – ympäristökasvatuksesta?
Kansalaisuus tarkoittaa tavanomaisessa kielenkäytössä kuitenkin eri asioita kuin kansalaisuustutkimuksessa.
Laadullinen tutkimus on aina subjektiivista tulkintaa ja tutkijan asema on keskeinen (Eskola
& Suoranta 2005: 20–22). Tutkija joutuu tekemään valinnat, mitä nostaa aineistosta esiin.
Myös oma roolini on merkityksellinen. Vaikka minulla periaatteessa onkin sama koulutustausta kuin haastattelemillani opettajilla, edustan eri ikäluokkaa ja olen vailla opettajien kokemusta maantieteen opettajan työstä. Pystynkö ulkopuolisena edes ymmärtämään opettajan työtä? Haastatteluissa edustin tavallaan teoriaa ja opettajat käytäntöä, enkä välttämättä osannut rakentaa kantavia siltoja näiden välille. Myös omat kokemukseni yhteiskunnallisesta osallistumisesta – ympäristöliikkeestä, globalisaatiokriittisestä liikkeestä, eläinoikeustoiminnasta – saattavat antaa liian radikaalit ”silmälasit”, joiden läpi tarkastella aihetta. Siten: jos opetussuunnitelman lähtökohdat ovat idealistiset, niin ovat varmasti omanikin. Lisäksi käyttämääni kirjallisuuteen liittyvät valinnat ovat vaikuttaneet tutkielmani sisältöön. Esimerkiksi keskustelut, joissa maantiede kouluaineenakin nähdään pitkälti yhteiskuntatieteenä, antavat vain yhdenlaisen kuvan maantieteestä, ja näiden keskustelujen sovellettavuuden suomalaiseen maantieteen opetukseen voi varmasti kyseenalaistaa.
Subjektiivisuutta en voi poistaa täysin. Olen kuitenkin pyrkinyt analyysissani tuomaan opettajien omaa puhetta esiin. Vaikka tulkinnat ovat omiani, olen pyrkinyt puhumaan
144 opettajien nimillä ja sanoilla.
Tutkielmani on liikkunut melko laajalla kentällä ja monien eri keskustelujen alueella – ja varmasti myös tutkielman tekijän oman osaamisen rajoilla. Kuuden opettajan haastatteluihin pohjautuvasta tutkielmasta ei voi yleistää mitään koko maantieteen opetusta koskevaa, mutta jatkotutkimusideoita voi hahmotella moneen eri suuntaan.
Ensinnäkin, olisi mielenkiintoista tutkia, minkälaista kansalaiskuvaa maantieteen oppikirjoissa rakennetaan. Puhutaanko oppikirjoissa nuorista vai aikuisista kansalaisista, tehdäänkö eroa niiden välille, kuvataanko kansalainen aktiivisena toimijana, onko maailma valmis, minkälaisiin vaikutusmahdollisuuksiin kirjoissa uskotaan ja pohditaanko näiden osallistumistapojen todellisia vaikutusmahdollisuuksia? Esimerkiksi yhteiskuntaopin ja biologian oppikirjoja on Suomessa tutkittu kansalaisuuden ja kansalaiskasvatuksen näkökulmista (esim. Virta 2000; Aapola ym. 2003), samoin olisi hyvä tarkastella myös uudempia maantieteen oppikirjoja. Myös alan kirjallisuutta (esim. luvussa 4.2.1 esiteltyä) tai lehtiä olisi mielenkiintoista tutkia kansalaiskuvan näkökulmasta: minkälaista maantieteen opetusta, kansalaisuutta ja kansalaiskasvatusta niissä rakennetaan?
Toiseksi olisi kiinnostavaa tutkia myös käytännön maantieteen opetusta. Oletukseni on, että se, mitä tunneilla opetetaan, on jonkinlainen yhdistelmä opetussuunnitelmaa, oppikirjoja, opettajien omia intressejä, kyseisen luokan työskentelytapaa sekä käytettävissä olevaa aikaa.
Mitä aiheita tunneilla oikeasti käsitellään ja mitä ei? Tätä olisi erityisen mielenkiintoista tarkastella Suomi-kurssin näkökulmasta. Kuinka paljon ”jääkaudelta” jää aikaa kulttuurimaantieteellisiin teemoihin? Miten käsitellään opetussuunnitelman teemoja
”vaikuttamismahdollisuudet oman ympäristön suunnittelussa ja kehittämisessä” sekä ”oman lähiympäristön tai kotikunnan pienimuotoinen tutkiminen: luonnonympäristö, rakennettu ympäristö ja sosiaalinen ympäristö”? Miten oppilaiden elämismaailma huomioidaan?
Yleisemmin maantieteen opetuksesta olisi mielenkiintoista tutkia myös yhteiskunnallisten asioiden ja näkökulmien käsittelyä, vaikka aiheiden hajautuminen eri kursseihin voisikin tehdä tutkimisen haastavaksi. Myös esimerkiksi globalisaatioon tai maailmankansalaisuuteen liittyvät teemat olisivat hyvä tutkimuskohde aluetasoihin pohjautuvaa tarkastelua rikkoessaan.
Opettajuuden tutkimisen kannalta taas mielenkiintoinen tutkimuskohde olisi opettajien oma piilo-opetussuunnitelma: mihin opettajat tähtäävät opetuksellaan? Millaista maantieteen opetus voisi olla käytännössä, jos opettajan päämääränä olisi nimenomaan aktiivisten
kansalaisten kasvattaminen? Miten maantiedettä voisi opettaa kontekstuaalisesti (Cantell 2001) tai postmodernin kriittisesti (Morgan 2002)? Kriittinen pedagogiikka on oma kasvatustieteen ”koulukuntansa”, joka on viime aikoina ollut esillä myös Suomessa.
Kriittiseen pedagogiikkaan liittyvää kirjallisuutta ei tässä tutkielmassa ole ehditty käsitellä varsinaisesti ollenkaan, mutta ajatuksia olisi kuitenkin mielenkiintoista soveltaa käytännön maantieteen opetukseen ja aktiivisten kansalaisten kasvattamiseen.
Kolmas suunta, johon tutkimusta voisi kehittää, liittyy oppilaisiin ja oppimiseen. Opettajalla on iso rooli kansalaiskasvattajana, mutta toisaalta kukaan ei voi voimaannuttaa toista.
Opettaja voi antaa tietoa, tukea, kannustaa ja innostaa, mutta silti jokainen herää asioihin itse.
Miten se tapahtuu?
146
LÄHTEET
Aapola, S., T. Gordon & E. Lahelma (2003). Citizens in the text? International presentations of citizenhip in textbooks. Teoksessa Torres, C. A. & A. Antikainen (toim). The international handbook on the sociology of education. An international assessment of new research and theory, 381–397. Rowman & Littlefield Publishers Inc., Lanham, USA.
Aapola, S. (2005). Aktiivinen kansalainen koulussa. Kansalaiskasvatuksen piilo-opetus-suunnitelma? Teoksessa Ojanperä, T. (toim). Näkökulmia aktiiviseen kansalaisuuteen, 9–13. Viikin normaalikoulun julkaisuja 2. 4.4.2006.
1/aktiivinen_kansalainen.pdf>.
Ahonen, S. (2000). Kansalaisyhteiskunta ja hyvinvointivaltio kasvatuksen sisältöinä.
Teoksessa Suutarinen, S. (toim). Nuoresta pätevä kansalainen: yhteiskunnallinen opetus Suomen peruskoulussa. IEA Civics – Nuori kansalainen -tutkimuksen julkaisuja 1, 9–32. Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto.
Ahonen, S. (2004). Voiko kansalaisvaikuttamista oppia? Teoksessa Borg, S. (toim).
Mahdollisuuksien maa: kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen
kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta. Oikeusministeriön julkaisu 10/44, 100–105.
Ahonen, S. (2005). Kohti osallistuvaa koulukulttuuria. Teoksessa Ojanperä, T. (toim).
Näkökulmia aktiiviseen kansalaisuuteen. Viikin normaalikoulun julkaisuja 2, 15–30.
4.4.2006. 1/aktiivinen_kansalainen.pdf>.
Ahonen, S. & J. Rantala (2005). Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma yliopistojen opettajankoulutuksessa. Teoksessa Rantala, J. & A. Siikaniva (toim).
Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksen haasteena. Historiallis-yhteiskunta-tiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 3, 11–17.
Aitken, S.C. (2001). Geographies of young people: the morally contested spaces of identity.
207 s. Critical Geographies. Routledge, Lontoo.
Antikainen, A., R. Rinne & L. Koski (2006). Kasvatussosiologia. 3. uudistettu painos. 413 s.
WSOY Oppimateriaalit Oy, Helsinki.
Anttiroiko, A-V. (2003). Kansalaisten osallistuminen, osallisuus ja vaikuttaminen
tietoyhteiskunnassa. Teoksessa Bäcklund, P. (toim). Tietoyhteiskunnan osallistuva kansalainen – Tapaus Nettimaunula. Helsingin kaupungin tietokeskus, tutkimuksia
2003/5, 11–32.
Arola, P. (2003). Tavoitteena kunnon kansalainen: Koulun kansalaiskasvatuksen päämäärät eduskunnan keskusteluissa 1917–1924. 269 s. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 191. 17.4.2007.
<http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/arola/tavoitte.pdf>.
Autio, M. & T.A. Wilska (2003). Vihertävät tytöt ja vastuuttomat pojat – nuorten kuluttajien ympäristöasenteet. Nuorisotutkimus 21: 2, 3–18.
Biddulph, M. (2001). Citizenhip in geography classrooms: questions of pedagogy. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 182–196.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Borg, S. (2004). Sivut 1–37 ja 49–99. Teoksessa Borg, S. (toim). Mahdollisuuksien maa:
kartoitusta ja puheenvuoroja suomalaisen kansalaisvaikuttamisen tutkimuksesta.
Oikeusministeriön julkaisu 10/44.
Butt, G.. (2001). Finding it's place: contextualising citizenhip within the geography curriculum. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 68–84. RoutledgeFalmer, Lontoo.
Cantell, H. (2001). Oppimis- ja opettamiskäsitykset maantieteen opetuksen ja aineenopettajankoulutuksen kehittämisen lähtökohtana. Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos, Tutkimuksia 228. 250 s.
Cantell, H. (2005a). Aktiivinen kansalaisuus – nuoret ympäristövaikuttajina. Teoksessa Ojanperä, T. (toim). Näkökulmia aktiiviseen kansalaisuuteen. Viikin normaalikoulun julkaisuja 2, 44–70. 4.4.2006.<http://www.enorssi.fi/hankkeet/kansalais
vaikuttaminen-1/julkaisut-1/aktiivinen_kansalainen.pdf>.
Cantell, H. (2005b). Kansalaisvaikuttaminen – lokaalista globaaliin, oppitunnilta oikeaan elämään. Teoksessa Rantala, J. & A. Siikaneva (toim). Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksen haasteena. Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen
tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 3, 33–46.
Cantell, H. (2005c). Aktiivinen kansalaisuus ja ympäristövastuullisuus maantieteen opetuksessa. Teoksessa Moisio, S. (toim). Maantiede mun silmäni avaa, maapalloa katselemaan. Turun yliopiston maantieteen laitoksen julkaisuja A nro 171, 103–114.
Cantell, H., L. Houtsonen, H. Jutila, I-K. Kankaanrinta, M. Tammilehto & S. Vaalgamaa (2005). Maailman ympäri. 202 s. WSOY, Helsinki.
Cantell, H., L. Houtsonen, H. Jutila, I-K. Kankaanrinta, M. Tammilehto & S. Vaalgamaa (2006a). Matkalle Eurooppaan. 164 s. WSOY, Helsinki.
Cantell, H., H. Jutila, I-K. Kankaanrinta, M. Tammilehto & S. Vaalgamaa (2006b). Suuntana Suomi. 182 s. WSOY, Helsinki.
148
Cantell, H. & R. Larna (2006). Ympäristövastuullisuus nuorten sanoissa ja teoissa. Helsingin kaupungin opetusviraston julkaisusarja A1:2006. 82 s.
Cantell, H., H. Rikkinen & S. Tani (2007). Maailma minussa – minä maailmassa. Maantieteen opettajan käsikirja. Helsingin yliopisto, Soveltavan kasvatustieteen laitos, Studia Paedagogica 33. 202 s.
Council of Europe (2007). Education for Democratic Citizenhip. 2.7.2007.
<http://www.coe.int/t/dg4/education/edc/Source/Pdf/Downloads/Leaflet_en.pdf.>.
Crick, B. (2000). Essays on citizenhip. 210 s. Continuum, Lontoo.
Desforges, L., R. Jones & M. Woods (2005). New geographies of citizenship. Citizenship Studies 9: 5, 439–451.
Edwards, G. (2001). A very British subject: questions of identity. Teoksessa Lambert, D. &
P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 109–121.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Eskola, J. (2001). Laadullisen tutkimuksen juhannustaiat. Laadullisen aineiston analyysi vaihe vaiheelta. Teoksessa Aaltola, J. & R. Valli (toim). Ikkunoita tutkimusmetodeihin II – näkökulmia aloittelevalle tutkijalle tutkimuksen teoreettisiin lähtökohtiin ja
analyysimenetelmiin, 133–157. PS-kustannus, Jyväskylä.
Eskola, J. & J. Suoranta (2005). Johdatus laadulliseen tutkimukseen. 7. painos. 266 s.
Vastapaino, Tampere.
Eskola, J. & J. Vastamäki (2001). Teemahaastattelu: opit ja opetukset. Teoksessa Aaltola, J. &
R. Valli (toim). Ikkunoita tutkimusmetodeihin I – metodin valinta ja aineistonkeruu:
vinkkejä aloittelevalle tutkijalle, 24–42. PS-kustannus, Jyväskylä.
Eurydice (2005). Citizenship education at school in Europe. 90 s. Eurydice (The information network on education in Europe), Bryssel. 25.9.2005.
<http://www.eurydice.org/ressources/eurydice/pdf/0_integral/055EN.pdf>.
Ferreira, M.M. (2002). Environment and citizenhip: from the local to the global. Teoksessa Gerber, R. & M. Williams (toim). Geography, culture and education, 115–125.
Kluwer Academic Publishers, Dordrecht, Hollanti.
Fien, J. & R. Gerber (toim) (1988). Teaching geograhpy for a better world. 2. painos. 200 s.
Oliver & Boyd, Edinburgh.
Gordon, T. & E. Lahelma (1998). Kansalaisuus, kansallisuus ja sukupuoli. Teoksessa Alasuutari, P. & P. Ruuska (toim). Elävänä Euroopassa: muuttuva suomalainen identiteetti, 251–280. Vastapaino, Tampere.
Gordon, T., E. Lahelma & J. Holland (2000). Making spaces: citizenhip and difference in schools. 235 s. Macmillan Press Ltd, Lontoo.
Gretchel, A. (2007). Nuori, ei asiakkaaksi vaan vaikuttamaan nuorisotyön keinoin. Teoksessa Hoikkala, T. & A. Sell (toim). Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. (Kirjan kommentoitavissa oleva työversio). Nuorisotutkimuksen verkkokanava. 21.1.2007. <http://www.kommentti.fi/sivu.php?artikkeli_id=96>.
Hahn, C.L. (1999). Citizenhip education: an empirical study of policy, practices and outcomes. Oxford Review of Education 25: 1&2, 231–248.
Haikkola, L. (2003). Ääni ja aikuisuus: kansalaisuuden ehdot osallisuushankkeisiin osallistuneiden nuorten tulkinnoissa. 118 s. Julkaisematon pro gradu -tutkielma.
Helsingin yliopisto, sosiologian laitos.
Hanhivaara, P. (2006). Maailmaa syleilevä osallisuus – osallisuuden suhde kouluun.
Nuorisotutkimus 24: 3, 29–38.
Hansen, P. (2007). Yhteiskunnallista opettajuutta etsimässä. Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa -hankkeen loppuraportti. Historiallis-yhteiskuntatiedollisen kasvatuksen tutkimus- ja kehittämiskeskuksen tutkimuksia 10. 165 s.
Harinen, P. (2000a). Valmiiseen tulleet – Tutkimus nuoruudesta, kansallisuudesta ja kansalaisuudesta. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja
11/2000. 280 s.
Harinen, P. (2000b). Liian valmis maailma? TUHTI-seminaarien julkaisut. 25.2.2007.
<http://www.alli.fi/nuorisotutkimus/tuhti/julkaisut/harinen.htm>.
Hart, R.A. (1997). Children's participation. The theory and practice of involving young
citizens in community development and environmental care. 208 s. Unicef & Earthscan Publications Limited, London.
Heater, D. (1999). What is citizenhip? 197 s. Polity Press, Cambridge, UK.
Helsingin Sanomat 20.11.2005. Politiikka palaa kouluun.
Helsingin Sanomat 25.9.2006. Animalian kouluissa pitämät luennot eläinten oikeuksista närkästyttävät.
Helsingin Sanomat 9.6.2007. Nuorten työllisyystilanne EU:ssa muuta väestöä huomattavasti heikompi.
Helve, H. (2005). Nuorten arvojen, maailmankuvien ja katsomusten muutokset. Teoksessa Hoikkala, T., S. Laine & J. Laine (toim). Mitä on tehtävä? Nuorison kapinan teoriaa ja käytäntöä. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 52, 205–222.
Hicks, D. (2001). Envisioning a better world. Teaching geography 26: 257–60.
Hirsjärvi, S. & H. Hurme (2000). Tutkimushaastattelu: teemahaastattelun teoria ja käytäntö.
213 s. Yliopistopaino, Helsinki.
150
Hoikkala, T. (2006). Mitä on nuorisotutkimus? Kommentti – Tommi Hoikkalan blogi 7.11.2006. 17.6.2007. <http://www.kommentti.fi/blogi/hoikkala/>.
Hoikkala, T. & M. Salasuo (toim) (2006). Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta. Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto.
Verkkojulkaisusarja 2006. 18.4.2007.
<http://www.nuorisotutkimusseura.fi/prekaariruoska.pdf>.
Hoikkala, T., M. Salasuo & L. Suurpää (2006). Johdanto. Teoksessa Hoikkala, T. & M.
Salasuo (toim). Prekaariruoska? Portfoliopolvi, perustulo ja kansalaistoiminta, 6–9.
Nuorisotutkimusseura/Nuorisotutkimusverkosto. Verkkojulkaisusarja 2006. 18.4.2007.
<http://www.nuorisotutkimusseura.fi/prekaariruoska.pdf>.
Horelli, L. (2004). Lapset ja nuoret osallistujina. Teoksessa Loukola, M-L. (toim).
Aihekokonaisuudet perusopetuksen opetussuunnitelmassa, 72–82. Opetushallitus, Helsinki.
Horelli, L, L. Haikkola & T. Sotkasiira (2007). Osallistuminen nuorisotyön lähestymistapana.
Teoksessa Hoikkala, T. & A. Sell (toim). Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. (Kirjan kommentoitavissa oleva työversio).
Nuorisotutkimuksen verkkokanava. 21.1.2007.
<http://www.kommentti.fi/sivu.php?artikkeli_id=96>.
Horelli, L., T. Sotkasiira & L. Haikkola (2004). Nuoret uuden osallistumiskulttuurin tienraivaajina. Teoksessa Paakkunainen, K. (toim). Nuorten ääni ja kunnantalon
heikko kaiku: nuoret kunnallisessa demokratiassa ja paikallisissa vaikuttajaryhmissä.
Nuorisoasian neuvottelukunta, julkaisuja 29, Nuorisotutkimusverkosto/
Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 46, 135–144.
Huckle, J. (1988). Geography and world citizenhip. Teoksessa Fien, J. & R. Gerber (toim). Teaching geography for a better world, 20–30. 2. painos. Oliver & Boyd, Edinburgh.
Huckle, J. (2001). Towards ecological citizenhip. Teoksessa Lambert, D. & J. Morgan (toim).
Citizenhip through secondary geography, 144–160. RoutledgeFalmer, Lontoo.
IGU (1992). International charter on geographical education. Commission on Geographical Education, International Geographical Union. Nurnberg, Saksa.
International research in geographical and environmental education (2003) 12: 1.
Isin, E.F. & B.S. Turner (2002). Citizenhip studies: an introduction. Teoksessa Isin, E.F. &
B.S. Turner (toim). Handbook of citizenship studies, 1–10. Sage Publications, Lontoo.
Janoski, T. & B. Gran (2002). Political citizenhip: Foundations of rights. Teoksessa Isin, E.F.
& B.S. Turner (toim). Handbook of citizenship studies, 13–52. Sage Publications, Lontoo.
Jones, C. (2001). ’Where shall I draw the line, miss?’ The geography of exclusion. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 98–108.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Kallio, K.P. (2006). Lasten poliittisuus ja lapsuuden synty – keho lapsuuden rajankäynnin tilana. Acta Electronica Universitatis Tamperensis 574. 10.1.2007.
<http://acta.uta.fi>.
Kansalaisvaikuttaminen opettajankoulutuksessa – valtakunnallinen hanke 2003–2006 (2005).
Hankkeen esite. 8.12.2006.
opettajankoulutuksessa>.
Kerr, D. (2003). Citizenhip: Local, national and international. Teoksessa Gearon, L. (toim).
Learning to teach citizenhip in the secondary school, 5–27. RoutledgeFalmer, London.
Laitinen, M. & K.E. Nurmi (2002). Biographical observations on active citizenship learning in Finland. University of Helsinki, Department of education, Research report 183.
81 s.
Lambert, D. (1999). Geography and moral education in a supercomplex world: the significance of values education and some remaining dilemmas. Ethics, place and environment 2: 1, 5–18.
Lambert, D. & P. Machon (toim) (2001a). Citizenhip through secondary geography. 216 s.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Lambert, D. & P. Machon (2001b). Introduction – Setting the scene for geography and citizenhip education. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 1–8. RoutledgeFalmer, Lontoo.
Lambert, D. & P. Machon (2001c). Conclusion: citizens in a risky world. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 199–209.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Launonen, L. (2003). Opettaja eettisenä kasvattajana – historiallinen näköala
kasvatusajattelun muutokseen. Teoksessa Isosomppi, L. & M. Leivo (toim). Opettaja vaikuttajana? Juhlaseminaari professori Juhani Aaltolan 60-vuotispäivänä 5.2.2002.
Jyväskylän yliopiston Chydenius-Instituutin tutkimuksia 1/2003, 35–43.
152
Lawson, H. & D. Scott (2002). Introduction. Teoksessa Scott, D. & H. Lawson (toim).
Citizenhip education and the curriculum. International perspectives on curriculum studies, 1–6. Ablex Publishing, Westport, USA.
Lister, R., N. Smith, S. Middleton & L. Cox (2003). Young people talk about citizenship:
empirical perspectives on theoretical and political debates. Citizenship Studies 7: 2, 235–252.
Loukola, M-L. (2004). Aihekokonaisuuksien työstäminen opetusuunnitelmaan ja toiminta- kulttuuriin. Teoksessa Loukola, M-L. (toim). Aihekokonaisuudet perusopetuksen opetussuunnitelmassa, 156–163. Opetushallitus, Helsinki.
Luhtakallio, E. (2005). Minkälaisia kansalaisia tarvitaan vuonna 2015? Teoksessa Ojanperä, T. (toim). Näkökulmia aktiiviseen kansalaisuuteen. Viikin normaalikoulun julkaisuja 2, 71–75. 4.4.2006.
1/julkaisut-1/aktiivinen_kansalainen.pdf>.
Luopa, P., M. Pietikäinen & J. Jokela (2006). Nuorten elinolot, koulutyö, terveys ja terveystottumukset 1996–2005. Kouluterveyskysely 2005. Stakes, Työpapereita 25/2006. 68 s. 4.9.2007. VERKKO.pdf>.
Luukkainen, O. (2004). Opettajuus – arjessa elämistä vai suunnan näyttämistä? Acta Electronica Universitatis Tamperensis 318. 16.12.2996. <http://acta.uta.fi>.
Machon, P. & D. Lambert (2001). Citizenhip denied: the case of the holocaust. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 122–143.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Marsden, B. (2001). Citizenhip education: permeation or pervasion? Some historical pointers.
Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 11–30. RoutledgeFalmer, Lontoo.
Morgan, J. (2000). To which space do I belong? Imagining citizenship in one curriculum subject. The curriculum journal 11: 1, 55–68.
Morgan, J. (2001). The seduction of community – to which space do I belong? Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim). Citizenhip through secondary geography, 87–97.
RoutledgeFalmer, Lontoo.
Morgan, J. (2002). ’Teaching geography for a better world’? The postmodern challenge and geography education. International research in geographical and environmental education 11: 1, 15–29.
Morgan, J. & D. Lambert (2005). Geography: teaching school subjects 11–19. 230 s.
Routledge, New York.
Moss, J. (2001). Series editor's preface. Teoksessa Lambert, D. & P. Machon (toim).
Citizenhip through secondary geography, xvii–xix. RoutledgeFalmer, Lontoo.
Naumanen, P. (1990). Kansalaiskuva Suomessa. Kansalaista koskevat käsitykset opettajien ammattilehdissä 1880-luvulta 1980-luvulle. Turun yliopiston Koulutussosiologian tutkimusyksikön tutkimusraportteja 6. 232 s.
Niemelä, S. (2007). Nuoret aktiivisiksi tarjoamalla osallistumisen kokemuksia. Helsingin Sanomat 10.4.2007.
Nuorisolaki (2006). Finlex (Valtion säädöstietopankki). 8.12.2006.
<http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060072>.
Nuutinen, P. (2000). Näkökulmia nuorten poliittiseen sosialisaatioon. Teoksessa Suutarinen,
Nuutinen, P. (2000). Näkökulmia nuorten poliittiseen sosialisaatioon. Teoksessa Suutarinen,