Mökkimaiseman maaseutukulissit

Viides kulttuurisista kulisseista on mökkimaiseman käsittäminen maaseutu-na, toisin sanoen osana maaseudun fyysistä ympäristöä ja tähän liittyviä käy-täntöjä. Mökille mennään ”maalle” (I, Pitkänen & Vepsäläinen 2005) ja mökin rakentajalle tai remontoijalle myydään maaseutu-unelmia ja -idylliä. Olemme käsitelleet mökkeilydiskurssin limittymistä maaseutumielikuviin yksityiskoh-taisesti kolmannessa osatutkimuksessa (III) brittiläisestä maaseutututkimuk-sesta tutun maaseutuidyllin käsitteen kautta. David Bellin (2006) mukaan on erotettavissa kolme erilaista maaseutuidylliä: maatila-, luonnon- ja aktiviteet-timaisemaan perustuvat idyllit. Maatilamaisemaan liittyvät käsitykset maa-seudusta perinteisen maataloustuotannon, harmonisen yhteisöllisyyden ja perinteisten elämäntapojen tyyssijana. Luonnonmaisemaan liittyvät käsitykset vastaavasti korostavat romanttista, villiä ja koskematonta luontoa ja aktiviteet-timaisema määrittelee maaseutua vapaa-ajan ja virkistyksen aktiviteettien koh-teena. Tukimuksemme (III) mukaan suomalaisissa mökkeilydiskursseissa mök-keilyn fyysisenä ympäristönä näyttäytyy ensisijaisesti erämainen villi luonto.

Mökkielämä vastaavasti imitoi käsityksiä perinteisestä maaseutuelämästä ja mökkiympäristöä käytetään paitsi vapaa-ajan ja virkistyksen aktiviteetteihin, erityisesti hyötyaktiviteetteihin, joiden tarkoituksena on maanmuokkaus tai luonnonantimien hyödyntäminen.

Nämä käsitykset eivät ole tyypillisiä vain Suomessa, vaan ovat pitkälle yh-teneviä muun pohjoisen Euroopan ja Amerikan mökkikulttuureihin (esim.

Wolfe 1977; Jaakson 1986; Halseth 1998; Williams & Kaltenborn 1999; Müller 2007). Kansainvälisessä mökkeilytutkimuksessa on laajalti tunnustettu erääksi mökkeilyn keskeisimmistä motiiveista vastapainon hakeminen kaupunkiarjel-le ja pako modernista (Jaakson 1986; Kaltenborn 1997; Halseth 1998; Van Patten

& Williams 2008; Halfacree 2011; IV). Mökkimaiseman kollektiivinen merkitys rakentuu vastapainona urbaanille. Mökillä ollaan maaseudulla, korostetusti kaupunkimaisen ympäristön ulkopuolella. Toisaalta urbaani ympäristö ja elämä ovat kuitenkin vahvasti läsnä mökkimaisemassa. Vaikka mökillä ollaankin kult-tuurisissa mielikuvissa urbaanin ympäristön ulkopuolella, on mökkimaisema rakennettu kaupungista käsin. Se on rakentunut alun perin juuri urbaanin va-paa-ajan vieton ympäristöksi (Peltola & Pitkänen 2009) ja arkielämä kaupungissa väistämättä vaikuttaa kokemukseen mökkiympäristöstä (IV). Kaupunkilaisia ra-kenteita ovat paitsi mökkeilyn arkkitehtuuri ja maanmuokkaus (Periäinen 2006), myös sosiaalinen ympäristö, jossa aikaa vietetään pääasiassa oman perheen kes-ken. Usein lähimmät naapuritkin ovat muita kaupunkilaisia mökkeilijöitä (I; III).

Kaupunkilaisten matkatessa massoittain vapaa-ajan viettoon maaseudulle, he paradoksaalisesti synnyttävät sinne samaa urbaania rakennetta ja miljöötä, jota pakenevatkin (Halseth 1998; III; McWatters 2009).

Mökkeilyn paradoksaalisuus ja urbaanin kulttuurin läpitunkevuus eivät kuitenkaan välity kulttuurisiin käsityksiin mökkimaisemasta, jota pidetään ur-baania maisemaa luonnollisempana ja aidompana (Jaakson 1986; Karisto 2006;

I). Käsitykset mökkeilyn fyysisestä, sosiaalisesta ja toiminnallisesta ympäristös-tä eivät ole toisistaan erillisiä, vaan muodostavat yhdessä erityisen mökkeilyn maaseudun diskurssin (III). Halsethin (1998) mukaan mökkeilyn pitkä historia ja vakiintunut rooli lomanviettomuotona on tehnyt mökkimaisemasta eräänlai-sen omavaraieräänlai-sen miljöön, jolla on omat perinteensä, instituutionsa, symbolinsa ja käyttäytymismallinsa. Tämä miljöö on hänen mukaansa paitsi fyysisesti ja sosiaalisesti, myös kulttuurisesti erillinen ympäröivästä maaseudusta ja ylläpi-täessään itseään tämä rakenne on kulttuurisesti voimakas ja pysyvä. Myös eräs kolmannen osatutkimuksemme (III) johtopäätös on, että suomalainen mökkei-lyn maaseudun diskurssi on monin tavoin irrallinen nykymaaseudusta (myös Venäläinen 1989). Mökkeilyn kannalta vetovoimaiseksi koettuun maaseutuun eivät kuulu nykymaaseudun tuotannolliset, taloudelliset ja sosiaaliset rakenteet.

Sen sijaan mökeillä vaalitaan mennyttä ja oikeana pidettyä maaseutua, jonka kulttuuriset viittaukset yltävät paljon kauemmas agraariin perinteeseen kuin mistä nykymökkeilijöillä itsellään välttämättä on kokemusta (Venäläinen 1989).

Omalla tavallaan mökkimaisema on muuttunut tämän oikean maaseudun vii-meiseksi linnakkeeksi, jossa sitä toisinnetaan niin keräämällä mökeille tuosta maaseudusta muistuttavia vanhoja kuin vanhaa matkivia uusia tavaroita sekä viettämällä aikaa niin kuin menneiden sukupolvien kuvitellaan tehneen (III).

Voimakkaasti maaseutuun kytkeytyvä mökkimaiseman diskurssi on myös käsitys mökkeilystä suomalaisten maalaisjuurten vaalimisena (Alasuutari &

Alasuutari 2010). Pertti ja Maarit Alasuutari (2010, 133) kritisoivat, että sodan-jälkeisten vuosikymmenten nopean kaupungistumisen ja mökkirakentamisen osuminen yksiin saivat monet päättelemään mökkeilyn liittyvän vastikään maalta muuttaneen väestön kulttuuriseen kaipuuseen maalle (esim. Vuori 1966;

1968). Vaikka mökkeilyn suosio ei kaupungissa vietetyn ajan ja kaupunkilaisten sukupolvien myötä ole vähentynyt, elää tulkinta mökkeilystä maalaisjuurien vaalimisena vahvana. Käsitys maaseutujuurista nousi esille myös eri osatutki-muksissa (I; III; IV) analysoimissani kysely-, media- ja haastatteluaineistossa.

Tutkimusten tulosten perusteella käsitystä mökkeilystä paluuna maalle ei voi pitää täysin fiktiivisenä, vaan etenkin mökkeilijöiden vastauksiin vaikuttivat suuresti omakohtaiset kokemukset. Erityisesti kyselyvastaajille mökkimaise-maan liittyi usein muistoja lapsuudesta (I; III) ja vastaavasti haastatteluaineistos-sa korostuivat sukulaissiteet ja mökkipaikan sukutausta (IV).

Mökkeily ei kuitenkaan ole välttämättä paluuta agraariin maisemaan ja käytäntöihin, vaan paluuta lapsuuden aurinkoisiin lomamaisemiin tai muuten idylliseksi koettuun tilaan. Kaupunkilaisilla sukupolvillakin on mökkikulttuu-rin myötä yhteys maaseudulle ja kesämökki voi edustaa jopa sukupolvia jatku-nutta yhteyttä samaan lomanviettomaisemaan. Kaipuusta menneisiin lomapäi-viin kertoo myös se, että mökkimaisemassa kierrätetään elementtejä, jotka ovat itse asiassa vasta mökkikulttuuriin itsensä perua. Mökkeilyn maaseutu ei ole vain historiallisen maaseudun toisinto, vaan se on jatkuvassa muutoksessa sitä käyttävien ja tuottavien ihmisten kautta ja jokainen mökkeilijäsukupolvi tuottaa omanlaisensa mökki-idyllin (III). Perinteisestä agraarimaisemasta ja -kulttuuris-ta lainatut elementit ovat perua suurten ikäluokkien lapsuuden maisemis-kulttuuris-ta, kun taas lapsuuden mökkilomilta tutut mökkivaatteet, vanhat radiot ja takat ovat tul-leet tutuiksi vasta 1960- ja 1970-lukujen sukupolville (Anttila 2008; III). Ainakin nämä elementit ja nykyisen mökkikulttuurin tunnusmerkit, kuten verkkosähkö, parantunut varustetaso ja talviasuttavuus tulevat osaltaan vaikuttamaan siihen, millaiseksi tulevien mökinomistajasukupolvien mökki-idylli rakentuu.

Kulttuuriset käsitykset mökki- ja maaseutumaisemista siis sekoittuvat ja su-lautuvat yhteen (III). Mökeille rakennettaan ja siellä ylläpidetään kulttuuristen käsitysten mukaista aitoa maaseutua, joskin osa aidoksi maaseuduksi mielle-tyistä asioista on vasta mökkikulttuurin itsensä tuottamaa. Mökkeilyn ja maa-seudun kulttuuristen kategorioiden sekoittuminen kertoo osaltaan mökkeilyn vakiintuneesta roolista osana maaseutua. Mökkimaisema ei ole vain postpro-duktiivisen maaseudun maisema, vaan mökkeilyn voimakas leviäminen ajoit-tuu aikaan, josta voidaan vielä puhua perinteisen produktiivisen maaseudun aikakautena. Mökkimaisema on rakentunut rannoille paitsi samanaikaisesti maaseudun rakennemuutoksen kanssa, myös vuorovaikutuksessa siihen, kun maaseudun rakennuskantaa on muunnettu mökkikäyttöön (V). Mökkeily ei siis ole vain nykymaaseudun muutoksen voima, vaan se on osaltaan rakenta-nut maaseutumaisemaa sellaiseksi kuin se ideaalikäsityksissä näyttäytyy. Näin myös mökkeily itsessään on toiminut mökki- ja maaseutumaiseman määritteli-jänä.

4.3 möKKimaiSeman KoKemuKSellinen muutoS