Luova jännite hukkuu strategiatyön mustaan aukkoon

Ohjelmallisessa alueellisessa kehittämisessä luovaa jännitettä ei synny osaltaan siksi, että keinot eivät haasta visioita eivätkä visiot haasta keinoja. Tulevaisuuden ja nykyi-syyden väliin syntyy luovan jännitteen sijaan strategiatyön musta aukko. Visiot, stra-tegiat ja keinot on nähty liiaksi suunnitteluteknisinä kysymyksinä eikä niihin sisään-rakennettua jännitettä ole osattu hyödyntää.

4 Tämä luku perustuu tutkimukseen Linnamaa & Sotarauta (2000) ja siinä on hyödynnetty myös tutki-musta Sotarauta & Lakso (2000).

Alueellisessa strategisessa suunnittelussa tulevaisuuden ja nykyisyyden välistä ulottu-vuutta jäsennetään varsin yleisesti klassisen strategian mallin mukaan visio–strategiset tavoitteet–tavoitteet–keinot-ketjun mukaisesti. Visiosta pyritään johtamaan astetta konkreettisempia strategisia tavoitteita, joiden taas oletetaan konkretisoituvan tavoit-teina ja toteutuvan erilaisten keinojen avulla. Oletuksena siis on, että näkemys halu-tusta tulevaisuudesta ohjaa sekä tavoitteenasettelua että erilaisten projektien syntyä ja toteuttamista. Lisäksi oletuksena on, että vision ja strategisten tavoitteiden avulla pro-jektit muodostavat mahdollisimman laajan strategisen kokonaisuuden ja vaikuttavat samaan suuntaan.

Visiot ja strategiset tavoitteet jäävät varsin usein yleiseksi ”maalailuksi”. Ne eivät tar-joa riittävää jännitettä nykyhetken ja tulevaisuuden välille tai niistä on vaikea hahmot-taa, mitä visio käytännössä tarkoittaa eli miten visio ja strategiset tavoitteet ohjaavat käytettäviä keinoja. Visio jää leijumaan eikä ohjaa toimintaa oletusten mukaan. Näin päädytään toteuttamaan yksittäisiä projekteja, joista on helppo päästä yksimielisyy-teen. Tällöin hallitsevaan asemaan nousevat resursointitarpeiltaan vähäiset ”näperte-lyhankkeet”, jotka eivät juurikaan liity toisiinsa, mutta joista on mahdollista päästä suhteellisen helposti yksimielisyyteen jokaisen saadessa jotakin. Näin päädytään ra-hoittamaan projekteja, jotka ovat poliittisesti⁵ mahdollisia ja joista on helppo tehdä päätös. Jos ei päästä yksimielisyyteen isoista hankkeista ja jos ”kaikkien on saatava oma projektinsa”, usean organisaation yhteistyötä edellyttävät isot hankkeet pirstou-tuvat useiksi pieniksi projekteiksi vailla varsinaista yhteyttä toisiinsa ja/tai alueellisiin strategioihin. Tästä syntyy strategiatyön musta aukko, joka näyttäytyy käytännössä kehittämiskonseptin ja isojen kehittämiskokonaisuuksien puuttumisena, mikä taas joh-tuu löysästä strategisesta suunnittelusta ja luovan jännitteen puutteesta (ks. myös Lin-namaa & Sotarauta, 2000).

Kuva 5. Strategiatyön musta aukko (Linnamaa & Sotarauta, 2000)

5 Poliittinen ei tässä tarkoita vain puoluepolitiikkaa, vaan myös laajemmin monien tavoitteiden yhteen-sovittamiselle tyypillistä toimintaa, ”yhteisten asioiden hoitoa”.

Mustan aukon syntymisen syynä on usein se, että uskotaan liikaa ”vision ja strategioi-den voimaan” eli toivotaan, että kyettäisiin luomaan riittävän houkutteleva kuva tule-vaisuudesta, jonka taakse toimijat ovat valmiit asettumaan. Aikaa ja energiaa ei käyte-tä riitkäyte-tävästi visiosta keskustelemiseen käykäyte-tännön kautta, jotta siikäyte-tä tulisi uskottava toimijoiden omien tavoitteiden näkökulmasta. Varsin pitkälle tämä johtuu siitä, että vision ja strategioiden avulla ei ole kyetty luomaan riittävää jännitettä tulevaisuuden ja nykyisyyden väliin. Alueellinen visio ei useinkaan ole haaste yksittäisille toimijoil-le.

"Mä voin keskustella siitä strategian tavoitteesta, että mä haluan tehdä siitä tuotteen, joka luo hyvinvointia, niin mä en pääse koskaan sellaiseen projektiin, mutta mä pääsen vain hallinnollisiin projekteihin. Mä konsultoin, aina menee tällaiseen esiselvittelyyn 500 ton-nia … ja sitten projektit ovat liian pieniä, kaikille pitäisi saada jotain. Tällöin ne ei voi olla maakunnan kehittämisprojekteja, kun ne on niin pieniä. Ne ei uskalla ottaa askeleita maa-kuntastrategian suuntaisesti ja priorisoida niitä kohteita, ottaa isoja kakkuja, selkeempiä rakenteita." (haastattelusitaatti tutkimuksesta Sotarauta & Lakso, 2000).

Strategiatyön mustan aukon syntymiseen vaikuttaa myös se, että toimijat ovat kiinni omissa intresseissään ja omissa strategioissaan, jolloin alueelliset strategiat jäävät taustalle ja kokonaisuus hämäräksi. Näin ei kyetä ylittämään olemassa olevaa tilannet-ta, vaan lukkiudutaan kiinni menneeseen kehityspolkuun, alueellisesta visioista ja strategioista huolimatta projektit alkavat elää omaa elämäänsä. Samalla ongelma on myös siinä, että luotaessa alueellista toimintatapaa, etsittäessä “yhteistahtoa”, pohdit-taessa alueellisia visioita ja strategioita irtaudutaan helposti liikaa yksittäisten toimi-joiden omista intresseistä ja strategioista ja luodaan niiden yläpuolelle jonkinlainen yleisen tason ideaali, joka ei kohtaa toimijoiden omia intressejä. Näin visiot ja strate-giat jäävät helposti “leijumaan” konkretisoitumatta osaksi toimintaa.

Kuilu yhtäältä toimijoiden omien intressien, tavoitteiden ja strategioiden sekä toisaalta maakunnan kehittämistarpeiden ja -strategioiden välillä jää liian suureksi, jolloin ylei-sen tason ohjelmat ja mallit irtoavat helposti toteutuksesta ja juututaan kiinni suppe-aan oman edun tavoitteluun. Sekä juuttuminen kiinni osiin että leijuminen yleisen ta-son ideaaleissa johtaa helposti kehittämistoiminnan pirstoutumiseen ja laadun heikke-nemiseen, jolloin alueen kehittämistoiminta juuttuu strategiarituaaleihin eikä etene toivotusti.

Strategiatyön musta aukko syntyy osaltaan siitä, että visioiden ja käytännön toiminnan välille ei synny riittävän vahvaa luovaa jännitettä, joka johtaisi toimintaan. Toimijat saattavat kokea halutun tulevaisuuden periaatteessa oikean suuntaisena ja haluttavana, mutta kokevat samalla sen olevan liian kaukana siitä maailmasta, jossa he elävät ja jonka päivittäin kokevat. Jos strategioihin maalattu kuva tulevaisuudesta ei ole uskot-tava ja jos toimijat eivät usko visioon, sen ohjaava vaikutus jää minimaaliseksi. Tä-män ongelman poistamisessa keskeiseen asemaan nousee se, että tuloksia kyetään tuottamaan myös lyhyellä aikavälillä ja että kyetään osoittamaan niiden ja strategioi-den välinen suhde.

Nähdäksemme ratkaisu mustaan aukkoon ei löydy vain tekemällä parempia visioita, strategioita ja analyysejä. Parhaimmillaan visio ja strategiat ovat hyviä keskustelun välineitä, joiden avulla on mahdollista luoda jännitettä nykyisyyden ja tulevaisuuden välille, huonoimmillaan ne ovat latteita listoja itsestäänselvyyksiä. Samalla visioihin ja strategioihin sekä niiden tarpeeseen tulisi suhtautua nykyistä kriittisemmin. Jos

vi-sion halutaan ohjaavan edes jollain tavalla toimintaa, sekä vivi-sion että sen laadintapro-sessin tulisi luoda jännitettä ja uskoa sekä siten haastaa toimijat luomaan omaa tule-vaisuuttaan.

Alueellisten visioiden jääminen ”kaiken kivan maalailuksi” johtuu osaltaan siitä, että ne luodaan pääasiassa julkisen hallinnon foorumeilla strategisen suunnittelun yhtey-dessä. Näin ollen visio ja strategiat eivät konkretisoidu kovinkaan helposti toimijoille, koska niiden taustalta puuttuu elämä ja erilaiset kokemukset. Ohjelmallisessa kehit-tämistoiminnassa nykyisen ja tulevan välinen suhde hahmotetaan siten, että vision ja strategian odotetaan ohjaavan erilaisia toimintoja. Itseuudistumiseen perustuvassa alueellisessa kehittämisessä tulevaisuuteen suuntautuvilla pohdinnoilla ei oleteta ole-van suoraa ohjausvaikutusta, mutta siitä huolimatta ne ovat keskeinen osa kehittämis-toimintaa. Visioiden yms. pohdintojen avulla pyritään luomaan nykyisen ja tulevan väliin jännitettä, josta syntyy jotain uutta, jotain jota on vaikea ennakoida, jotain joka herättää ihmisten kiinnostuksen ja saa heidät innostumaan aidosti. Parhaimmillaan klassisen strategisen suunnittelun oppien ja oletusten mukaan laaditut visiot ja aiotut strategiat ovat merkittävä muutosvoima. Ne eivät kuitenkaan ole sitä itsestään.

Synnyttääkseen luovaa jännitettä vision tulisi olla kommunikoitava, haastava ja ve-toava. Vision tulisi paljastaa nykyhetken ongelmia tulevaisuuden näkökulmasta. Niin vision kuin strategioiden tulisi luoda luova jännite nykyisyyden ja tulevan väliin ja siten haastaa toimijat mukaan kehittämistoimintaan, innostaa heitä osallistumaan laa-jaan muutosprosessiin. Varsin usein alueellisessa kehittämisessä näin ei tapahdu, vaan visioihin ja strategioihin suhtaudutaan välinpitämättömästi ja pahimmillaan ne saatta-vat saada aikaiseksi päinvastaisia vaikutuksia kuin mihin niiden avulla on pyritty.

Kotter (1998: 10) toteaa, että jos visiota ei kykene kuvaamaan vähintään viidessä mi-nuutissa ja siinä ajassa saada toista ymmärtämään ja kiinnostumaan muutosprosessis-ta, visio ei ole riittävän terävä. Tähän voisi lisätä, että jos visiota toiselle toimijalle kuvaava saa vastaukseksi ”ihan kiva visio”, se ei ole riittävän vetoava, siitä puuttuu viettelevä voima.

Parhaimmillaan visio ja strategiat voivat olla merkittäviä kommunikaation välineitä etsittäessä muutoksen merkitystä eri toimijoiden näkökulmista. Alueellisesta kehittä-misestä vastaavien tahojen tulisi osata suhteuttaa visiossa ja strategioissa olevaa in-formaatiota kunkin toimijan omiin toimintoihin tai kiinnostuksen kohteisiin. Vision ja strategioiden merkitysten etsiminen eri näkökulmista on olennainen osa alueellista kehittämistä, koska siinä ei ole kysymys vain yhdestä tulkinnasta sen suhteen, mitä ohjelmiin ja strategioihin kirjatut ajatukset käytännössä tarkoittavat. Kyse on aina monien toimijoiden tulkintojen kohtaamisesta. Samalla eri organisaatioiden toiminto-jen ja ajattelun samansuuntaistuminen ei tavallisesti ole kovinkaan suoraviivaisesti suunniteltavissa, vaan kehittämisen punainen lanka sukeltaa esiin prosesseista toimi-joiden keskustellessa strategioista, tulkinnoista, näkökulmista ja omista havainnois-taan.

Kun toimijat kommunikoivat alueellisista visioista ja strategioista, heidän on mahdol-lista luoda itsestään kuvaa osana kokonaisuutta ja samalla rakentaa omista lähtökoh-distaan identiteettiään. Samalla he osaltaan määrittävät omaa rooliaan osana kehitystä ja muutoksen johtamisen prosesseja. Toimijat luovat omaa toimintaympäristöään, sa-malla kun toimintaympäristö muokkaa heidän toimintaansa. Kun toimijat tunnistavat olevansa aktiivinen osa omaa toimintaympäristöään, he eivät sorru niin helposti vain

passiivisesti sopeutumaan toimintaympäristön muutoksiin. He pyrkivät strategiseen sopeutumiseen.

Kehittämistoiminnassa saatetaan saada hyviä tuloksia lyhyen aikavälin pienistä pro-jekteista, mutta niiden jäädessä irralleen suurista haasteista toimijoiden usko muutos-prosessiin laskee, vaikka lyhyen aikavälin tulokset olisivatkin käytännössä pieniä as-kelia kohti suuria tavoitteita (ks. Viljamaa, 2000). Ongelma on tällöin siinä, että pie-net askeleet eivät kohtaa suuria odotuksia. Niiden välistä suhdetta ei ole kyetty osoit-tamaan. Samalla tulisi keskustella aiempaa kriittisemmin asetetuista tavoitteista sekä niiden suhteesta esimerkiksi toivottomuuden tunteeseen; aiheuttaako toivottomuuden tunteen alueen todellinen tila ja keinojen hentous suhteessa kehitykseen vai aiheuttaa-ko sen ihmisten arkiaiheuttaa-kokemusten ja asetettujen päämäärien välinen liian suuri kuilu.

Kehityksen tarkastelussa olennaisia ovat ne kriteerit, joiden perusteella kehitystä ar-vioidaan ja seurataan. Halutun kehityksen kriteerit perustuvat usein yleiseen yhteis-kunnalliseen keskusteluun ja tavoitteen asetteluun. Alueellisen kehittämisen yksi tär-keimmistä kysymyksistä on tunnistaa, mistä lähtökohdista ja mitä kriteereitä käyttäen kehitystä arvioidaan ja mitä halutaan saada aikaiseksi. Usein yhteiskunnallisessa kes-kustelussa otetaan ”hyvän kehityksen” mittarit suhteellisen annettuina, lähes itses-täänselvyyksinä. Alueellisessa kehittämisessä tulisi aika ajoin kyseenalaistaa myös hyvän kehityksen kriteerit, koska muutoin saatetaan toimia muiden ehdoilla; onko siis kasvu ainoa alueellisen kehittämisen suuri tavoite, eikö muutokselle voisi etsiä myös aivan muunlaista kontekstia ja luopua pakonomaisesta kasvun tavoittelusta (joka tun-tuu nykyään hallitsevan alueellista kehittämistä). Nykyisessä talousjärjestelmässä yh-teiskuntien kehitys ja hyvinvointi perustuu pitkälle taloudellisen kasvun varaan, mutta olisiko mahdollista, että joillain alueilla tavoitteeksi asetettaisiin nykyisen negatiivi-sen kehityknegatiivi-sen hidastaminen ja samalla alueella asuvien ihmisten hyvinvoinnin ja siellä toimivien yritysten olosuhteiden parantaminen. Samalla on mahdollista etsiä täysin uutta kontekstia alueelliselle kehittämiselle ja etsiä omaa roolia suuria kasvu-keskuksia suosivassa maailmassa omista lähtökohdista. Paradoksaalista kyllä näin toimien negatiivisena koettu kehitys saattaisi kääntyä edistykseksi, eikä suurten odo-tusten ja pienten askelien väliin jäisi niin suurta kuilua.

Alueellisessa kehittämisessä tulisi siis kyetä toimimaan pitkän aikavälin näkökulmas-ta, mutta samalla pitäisi kyetä saamaan aikaan lyhyellä aikavälillä tuloksia, jotta toi-mijoiden usko muutosprosessiin säilyy ja vahvistuu. Pitkän aikavälin tavoitteisiinkaan ei saisi ladata katteetonta optimismia, koska jos päämäärien ja arkitodellisuuden väliin syntyy liian suuri kuilu, luova jännite hukkuu toivottomuuden tunteeseen. Pitäisi osoittaa, miten lyhyen aikavälin tulokset ovat osa suurempaa kokonaisuutta ja tulevsuuden muotoutumista. On tärkeää kyetä luomaan onnistumisen tunnetta, juhlan ai-heita. Ilman onnistumisen tunnetta toimijoilta menee usko, ja he saattavat antaa perik-si ja liittyä muutoksen vastustajiin. Lyhyen aikavälin tulokset eivät kuitenkaan synny odottamalla eikä niitä automaattisesti osata liittää laajempiin muutosprosesseihin. On-nistumisen tunteita on aktiivisesti luotava, menestyksen merkkejä etsittävä, onnistu-misista puhuttava; lisäksi ne on nostettava eri areenoilla ja foorumeilla esille.