Lapsuusvaihe urheilijan polulla

Urheilijoiden polkuja on tutkittu kansainvälisesti jo vuosikymmenien ajan ja urheilijoiden urilla on havaittu olevan samanlaisia piirteitä harjoittelun, urheiluun suhtautumisen sekä so-siaalisen ympäristön osalta. Kilpaurheilijaksi kasvamisen prosessi alkaa jo varhain lapsuu-dessa, jolloin avaintavoite urheiluharrastuksessa on lapsen rakastuminen lajiin ja urheiluun (Suomen valmentajat 2015, 28, 34). Lapsuusvaiheen rajaaminen urheilijan polulla voi elää esimerkiksi lajista riippuen, joten sen määrittely ei ole täysin yksiselitteistä. Vuonna 2011 huippu-urheilun muutostyöryhmän pyytämä asiantuntijatyö urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelystä rajaa lapsuusvaiheen yläikärajaksi 13 ikävuotta (Finni & Pekkala 2012, 3).

Côté kutsuu tätä kyseistä vaihetta kokeiluvuosiksi (sampling years), jolla tarkoitetaan ikä-vuosia 6–13. Kokeiluvuosille tyypillistä on se, että urheilu nähdään hauskanpitona ja niiden aikana lajeja kokeillaan monipuolisesti ja leikinomaisesti. (Côté, Baker & Abernethy 2007, 197.) Forsmanin ja Lampisen (2008, 38) mukaan lapsuusvaihe kattaa puolestaan ajan synty-mästä 12–15-vuotiaisiin lapsiin. Heidän mukaansa laaja ikähaitari johtuu lajisidonnaisista

asioista, sillä niiden sisällä vaatimukset, lajikulttuuri sekä urheilijoiden erilainen fyysinen kehitys vaikuttavat prosessiin merkittävästi.

Ammattiurheilijan uraa silmällä pitäen lapsuus ja nuoruus näyttelevät suurta roolia, sillä sil-loin luodaan pohja menestyksekkäälle urheilu-uralle. Lapsuus ja nuoruus sisältävät tärkeitä vaiheita nuoren urheilijan kehityksen kannalta, joten on tärkeää, että niin urheilijat, valmen-tajat kuin vanhemmatkin tiedostavat tärkeimmät vaatimukset hyvän pohjan luomiselle. Ur-heilevan lapsen vastuu omasta urheiluharrastuksesta kasvaa iän myötä, joten lapsuusvai-heessa tärkeimmät aikuiset urheilevalle lapselle ovat vanhemmat ja valmentajat. (Forsman

& Lampinen 2008, 13–14, 38; Suomen valmentajat 2015, 26–36.)

Menestyksekkään urheilu-uran tärkeimpiä piirteitä on se, että lapsi itse on innostunut liikku-misesta ja tekee sitä monipuolisesti. Asiantuntijatyössä urheilijan polun lapsuusvaiheen määrittelemiseksi nostettiin esiin neljä tärkeintä laatutekijää, jotka yhdistävät erilaisia ur-heilu-uria juuri lapsuuden osalta ovat esillä kuviossa 2. Urheilusta innostumisen ja monipuo-listen liikuntataitojen lisäksi fyysinen harjoitettavuus ja urheilulliset elämäntavat nousivat asiantuntijatyössä esille. (Mononen, Aarresola, Sarkkinen, Finni, Kalaja, Härkönen & Pirt-timäki 2014, 8.) Lapsen omaehtoinen liikkuminen luo urheilijalle monipuoliset liikuntatai-dot sekä urheilulliset elämäntavat, jolloin myöhemmässä valintavaiheessa innostus urheilua ja lajia kohtaan syventyy intohimoksi. Lapsen innostus urheiluun ja siihen rakastumiseen syntyy monen eri tekijän summana. Lähtökohtana lajiin rakastumiselle voidaan pitää onnis-tumisen elämyksiä, joita lapsi saa urheiluharrastuksensa parissa, sillä ne ovat lähtökohta mo-tivaation syntymiselle ja ylläpitämiselle. (Forsman & Lampinen 2008, 13–14, 38; Suomen valmentajat 2015, 26–36.)

Kuvio 2. Lasten liikunnan laatutekijät (Mononen ym. 2014, 8)

Lapsi saa mahdollisuuden näille onnistumisen kokemuksille parhaiten sillä, että hän pääsee harjoituksissa ja kilpailuissa suorittamaan itselleen oikeantasoisessa seurassa. Valmentajat ja vanhemmat näyttelevät tärkeää roolia juuri kilpailuun suhtautumisessa ja onkin olen-naista, että he kiinnittävät huomiota asioihin, joita lapsi tekee oikein suorituksen aikana tai sen päätyttyä. Etenkin kilpailutilanteissa tämä nousee ensiarvoisen tärkeään asemaan, jolloin lopputuloksesta huolimatta lapsen suorituksesta voidaan löytää hyviä asioita. (Forsman &

Lampinen 2008, 38.)

Onnistumisen elämyksien lisäksi myönteinen ilmapiiri sekä mielekäs harjoittelu ovat asioita, jotka vaikuttavat lapsen motivaatioon urheilun parissa suuresti. Positiivinen ja kannustava ilmapiiri tuovat lapselle luottavaisen olon ja lapsi kokee myös saavansa epäonnistua hyväk-sytysti. Etenkin lasten ensimmäisissä joukkuelajeissa taitotasot voivat fyysisen kehityksen ja fysiologisen kehityksen erojen johdosta olla suuria (Hakkarainen 2008, 53), joten valmen-tajan on tärkeää huomioida sopiva taitotaso tekemissään harjoitteissa. Pienten lasten kanssa tekemisissä olevan valmentajan on myös tärkeää olla välittävä, jolloin vuorovaikutus ja ra-kentavan palautteen suhde ilon ja tyytyväisyyden välillä on oltava tasapainossa. Esimerkiksi

lapsen tuntemuksia kyselemällä valmentaja voi lisätä vuorovaikutusta, mikä auttaa jo var-haisessa vaiheessa myös lasta analysoimaan omia suorituksiaan ja tuntemuksiaan. (Suomen valmentajat 2015, 38–39; Sipari ja Konttinen 2012, 26.)

Lapsuusvaiheen liikunnalle ja urheilulle on tyypillistä se, että lapsi ei useinkaan tiedä ole-vansa urheilijan polulla ennen tietoista valintaansa tähdätä urheilu-uralle. Lapsi itse ajattelee lähinnä urheilevansa, koska se on hänestä vain mukavaa ajanvietettä. Tämän takia liian ai-kainen ennustaminen lapsen tulevasta urheilu-urasta on turhaa. Etenkin lapsuudessa hyväksi urheilijaksi kasvamiseen on olemassa valtava määrä erilaisia polkuja, minkä takia on vaikea määritellä tiettyä oikeaa polkua, jota pitkin aloittelevan urheilijan tulisi kulkea. (Suomen valmentajat 2015, 27–28.) Aira tutkimusryhmineen (2012, 7) esittelivät asiaan liittyvää tut-kimusta, jonka mukaan lapsuus- ja nuoruusajan harrastuksissa joukkueurheilijat olivat kul-keneet 62 erilaista polkua. Merkittävää on myös se, että tutkimuksen mukaan yksikään po-luista ei noussut selvästi muita suositummaksi.

Kuvio 3. Teoreettiset huippu-urheilijaksi kehittymisen polut, mukailtu Côtén, Bakerin ja Abernethyn (2007, 197) DMSP-mallin pohjalta (ks. myös Aarresola & Konttinen 2012) (Aira ym. 2012, 9)

Tutkimuksessa kyselylomakkeeseen oli vastannut yhteensä 2013 14–15-vuotiasta urheilijaa, josta poikien viisi yleisintä polkua kattoivat 55 % tyttöjen vastaavan luvun ollessa 44 %.

Yleisin polku molemmilla sukupuolilla oli varhaislapsuudessa harrastettujen pihaleikkien ja ohjatun liikunnan, alakouluiässä valitun päälajin ja samalla myös muiden lajien harrastami-sen sekä yläkouluvaiheessa päälajin harjoitteluun keskittymiharrastami-sen yhdistelmä (kuviossa 3 pol-kujen vaiheet 1, 2 ja 1). Toiseksi yleisin polku puolestaan erosi edeltävään vain siten, että päälajiin keskityttiin jo alakoulussa (kuviossa 3 polku 1,1 ja 1). Poikien osalta yleiseksi poluksi nousi myös varhaislapsuuden pihaleikit ja ohjattu liikunta, alakouluiässä usean lajin tasapuolista harrastamista sekä yläkoulussa tehty päälajin valinta (kuvio 3 vaiheet 1, 3 ja1).

Tyttöjen puolelta tutkimus nosti yleiseksi poluksi vielä alakoulussa tapahtunut monen lajin harrastaminen, joka näkyi vielä yläasteiässäkin (kuvio 3 vaiheet 1, 3 ja 2). (Aira ym. 2012, 9–10.)

Tutkimus osoitti etenkin varhaislapsuudessa tapahtuneen liikunnan olevan yhteydessä myö-hempään liikunnalliseen elämäntyyliin tai kohti kilpaurheilua etenevään uraan. Vaikka lap-sella on tutkitusti valtava määrä erilaisia polkuvaihtoehtoja kohti kilpaurheilijaksi kasva-mista, nousee usein esiin vertailu monilajisten harrastajien ja aikaisin yhteen lajiin keskitty-vien urheilijoiden välillä. Tutkimuksen tulokset vahvistivat varhaisen lajikiinnittymisen ole-van tulevaa urheilu-uraa silmällä pitäen suotuisaa. Lajikiinnittymisellä tarkoitetaan sitä, että päälajin valinta on tehty jo ajoissa, mutta sen ohella harrastetaan myös muita lajeja. Tämä eroaa varhaisesta erikoistumisesta siten, että siinä kaikki harjoittelutunnit käytetään vain päälajiin keskittyen. (Aira ym. 2012, 12.)