Haasteet ja vastoinkäymiset

Koripallouraan vaikuttaneet haasteet ja vastoinkäymiset jakautuivat melko tasaisesti louk-kaantumisiin, pelillisiin asioihin ja antropometrisiin eli ruumiinrakenteellisiin tekijöihin.

Kaikki haastatellut olivat kohdanneet urallaan jonkinlaisia loukkaantumisia, mutta vain osa nosti ne esille uraan vaikuttaneena vastoinkäymisenä. Puolet olivat kärsineet urallaan isom-mista loukkaantumisista, jotka olivat vaatineet pitkiä kuntoutusjaksoja. Kuntoutusjaksojen koettiin vaikuttaneen omaan kehitykseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Vaikeammista louk-kaantumisista kärsineet pelaajat kokivat niiden myös vaikuttaneen siihen, kuinka hyviä ko-ripalloilijoita heistä on tullut. Loukkaantuminen on pelaajalle suuri muutos totuttuun arki-rytmiin, joka muuttaa hänen päivittäistä tekemistään ja käytöstään (Alfermann & Stambu-lova 2006, 713). Pelaaja ei pääse kehittämään itseään tavanomaisilla keinoilla, mikä hidastaa kehitystä. Toinen isoja loukkaantumisia kärsineistä pelaajista nostikin esiin sen, että kuntou-tusvaiheessa kuilua tavanomaiseen harjoitteluun olisi voitu pienentää, mikäli ympärillä olisi ollut siihen oikeita ihmisiä.

–Joo, kyl mä koen. Et etenkin siinä vaiheessa uraa, no koska tahansa jos mel-kein kaks vuotta on, ettei pystyy pelaa ja kehittymään, nii se on vähän et antaa, etenkin tossa iässä, ku ollaan just valmistautumassa siihen hyppyyn junioreist aikuiseks, nii siin vähä niinku antaa, itellä mennään kaks vuot takapakkia ja muut menee kaks vuotta eteenpäin. (H1)

Haasteeksi nostettiin myös pelilliset asiat, jotka nojasivat pitkälti pelaajan rooliin eri jouk-kueissa. Puolet urheilijoista kokivat pienen pelivastuun jossain vaiheessa uraansa omaa ke-hitystä tai itseluottamusta laskeneeksi tekijäksi, ja sitä oli ilmennyt juniori-ikäisenä seura–

ja maajoukkueessa sekä ammattilaiskentillä. Kääntöpuolena näille haasteille nähtiin kuiten-kin harjoittelumotivaation nouseminen, joten haasteet pystyttiin kääntämään lopulta omiksi vahvuuksiksi. Urheilijan itsensä tulee tunnistaa, minkälaista harjoittelua hän tarvitsee kehit-tyäkseen (Forsman & Lampinen 2008, 233–234; Nummela & Konttinen 2016, 18), mikä korostuu haasteita kohdatessa.

–Ehkä mikä on ollu takapakkii – tai emmätiiä mikskä sitä sanois – ku oli siel maajoukkueleireillä ja ei niinku saanu pelaa hirveesti tai käytännös ollenkaan.

Nii se oli niinku ehkä itseluottamukselle sellast takapakkii, et niinku rupes tulee vähän sellasii ajatuksii, et ehkä mä en ookkaan niin hyvä ja tällee niinku. Ja et miks mä oon täällä, jos mä en niinku pääse pelaa. Sellasii mä mietin takapak-kei niinku itseluottamuksen kannalt, et ehkä välillä on ottanu vähän kovakin, mut sit taas, ku on päässy johonkin muualle pelaa ja päässy näyttää omii tai-toja, nii sit se on myös nopeesti tullu takas sielt se itseluottamuus. (H3) –Nii sit se oli ekaa kertaa, et mul oli sellanen, et ku mä en pelannu joissain peleissä. Et ku mä tiesin, et mun pitää pelata, nii se oli sellanen isoin vastoin-käyminen, jonka käänsin suurimmaks nousuks mun uralle. Se seuraava kesä ja seuraava kausi, ku menin (uuteen joukkueeseen) ja sain sielt ihan sellasen eri boostin, mitä en ennen ollu saanukkaan. (H4)

Suuri osa haastatelluista ammattilaisista nosti oman uransa haasteisiin antropometriset asiat.

Koripalloilijat ovat yleensä keskivertokansalaisia pidempiä, jonka lisäksi koripallo lajina vaatii nopeutta ja urheilullisuutta. Vaikka pelaajien fyysiset ominaisuudet ja antropometria profiloivat pelaajia tietyille pelipaikoille, on tärkeää muistaa, että ne eivät koripallon kaltai-sessa teknistaktikaltai-sessa lajissa korreloi suoraan menestyksen kanssa (Ostojic ym. 2006, 740–

744; McInnes ym. 1995). Fyysisistä ominaisuuksista ja niiden tuomista haasteista esiin nos-tettiin pituus ja urheilullisuus ja näiden tekijöiden koettiin myös hieman vaikuttaneen siihen, kuinka hyväksi koripalloilijaksi pelaajille oli mahdollisuus tulla. Toisaalta pelaajat kokivat kehittyneensä ongelmakohtiensa vuoksi muilla pelin osa-alueilla eli haasteet pyrittiin kään-tämään omaksi eduksi.

–No vois olla vähän pidempi, mut aina voi jossitella. Kyl mun pitusii pelaaji on huipputasol monii. (H2)

–Mut varmaan niinku yks tekijä, tai no ominaisuus ois ollu se, et jos ois ollu vähän urheilullisempi, fyysisesti parempi, niin se on mun mielest se mun ai-nut… Noh, kiva sanoo ainut, mut et sellanen suurempi, että sillon parhaimmil-laannikaan en ollu niinku joukkueen vahvin, nopein tai atleettisin pelaaja, mut toisaalta, jostain se ois sit ehk ollu pois. (H4)

–Mut varmaan isossa kuvassa se on ollu se, et oon ollu fyysisesti niin pitkään niin raakile. Et jos mä oon ollu 170 senttinen siin öö 14-vuotiaana viel, ku muut on ollu aika lähellä sitä täyttä mittaa. – – Loppupeleissä mun isoin vai-keus, eli se et mä olin niin raakile, nii oli sit lopulta se isoin vahvuus. Et ei must ois ikin tullu sit melkein 2- metristä takamiestä, jos mä en ois ollu viel 14-15 -vuotiaana joukkueen pienimpii pelaajii. (H6)

Loukkaantumisten välttämisen ja parempien fyysisten ominaisuuksien lisäksi harjoittelua pidettiin tekijänä, jolla olisi vaikuttaa siihen, kuinka hyviksi pelaajiksi he ovat päätyneet.

Yleisin harjoitteluun liittyvä tekijä oli se, että urheilijat kokivat harjoitelleensa paljon, mutta harjoittelun laadun olisi pitänyt olla parempi. Suuri osa haastatelluista koki, että heillä tai heidän valmentajillaan ei nuoruusvuosina ollut tarpeeksi tietoa ja taitoa oikeanlaisesta har-joittelusta. Suomen Koripalloliitto (2018) järjestää ja vaatii tämän päivän valmentajilta kou-lutuksia, joihin valmentajat voivat osallistua eri tasoilla. Tällä pyritään mahdollistamaan se, että nuoret koripalloilijat saavat parasta mahdollista valmennusta tulevaisuutensa kannalta.

–No varmaan, jos mä oisin 6-7 vuotta sit saanu jonkun, joka niinku kertoo enemmän tällasest tiedeperäisestä jutusta, et mikä vaikuttaa mihinkin. – – Et jos mun ajatusmaailma 15-vuotiaan on ollu se, et jos mä vedän 20 spurttii nii must tulee nopeempi, ku se et mä vetäisin 10 spurttii, nii eihän se niinku mee niin. Et jos joku ois vaan pystyny sanoo mulle sillon nuoremmalla iällä, et mikä on se tapa, mil sä kehityt mahdollisimman paljon ja tehokkaasti, nii sen mä ottaisin mielelään vastaan. Et mä oon treenannu nuorempana tosi paljon, mut aika tyhmästi. Et siin on ollu niinku sydän oikeel paikalla, mut ei oo ollu oikein mitään järkee. (H6)

–No ois se, jos ois ollu paremmat valmentajat, jotka ois pystyny opettaa niitä henkilökohtasia taitoi paremmin, ois auttanu ymmärtämään, mitkä on oman kehittymisen kannalt tärkeet ja oman niinku pelityylin kannalta ne tärkeimmät asiat mitä kehittää. Sit varmasti, jos ois ollu viel enemmän aikaa harjottella, et ois ollu vaik enemmän aamuharjotuksii tai ei ois ollu ihan niin paljoo pelejä, et siihen ois saanu oikeesti sellasii hyvii harjotuksii siihen viikkoon vähä enem-män. (H1)

Yläasteen ja lukion taitteessa tapahtunut harjoittelun määrän kasvaminen koettiin myös mo-nen kohdalla koulumenestykseen vaikuttavana tekijänä. Ala-asteen aikana koripallon har-rastaminen nähtiin yleisesti hyvänä ylimääräisen energian purkamisen kohtaan, joten sen mahdollinen vaikutus koulumenestykseen oli positiivinen. Yläasteen lopulla ja lukion alussa koripallon harjoittelu vähensi monen urheilijan opiskelumotivaatiota ja ajan käyttöä priori-soitiin koripalloon. Osa koki kuitenkin opiskelun ja harjoittelun yhdistämisen tuoneen hyvää harjoitusta rutiinien harjoittelemiseen ja koulutehtävät pyrittiin tekemään ennen harjoituk-siin lähtemistä. Lukion jälkeiseen jatko-opiskeluun urheilu-uran koettiin vaikuttavan paljon,

sillä ammattiurheilun ja opiskelemisen yhdistäminen sekä opiskelumotivaation löytäminen ammattilaisuuden ohella koettiin hankalaksi. Tästä syystä vain kaksi haastateltua suoritti korkeakouluopintoja ammattilaisuuden ohella. Tässä yhteydessä on hyvä muistaa, että ur-heilijalle ominaisen elämäntavan ylläpitäminen lähtee nuoren omasta motivaatiosta ja terä-vintä huippua tavoitellessaan hänen on tehtävä tiettyjä uhrauksia. (Mono-nen ym. 2014, 11–

13; Suomen valmentajat 2015, 34–36.)

–Lukiossa etenkin koulunkäynti rupes, no tökkimään jonkun verran. Ja siihen, no se vaikutti itseasias aika paljonkin lukioon, et sanotaan et, mä voin aika varmasti sanoo, et ilman koripalloo tai aamutreenei etenkin, nii mä oisin val-mistunu lukiost kolmes vuodes, mut ku aamutreeneist ku mä tulin aina myöhäs niille tunneille vähä erilaisten sattumien ansiosta, ni mä en pystyny valmistuu sit kolmes vuodessa ja se venyi ihan neljään vuoteen asti. (H3)

– Tai sanotaanko, et ekat kaks vuotta meni ihan hyvin ja panostin siihen vähän enemmän. Mut sit jotenkin ne vikat 2 vuotta, nii kyl se koris vei niin paljon aikaa. Olis toki ollu aikaa opiskella, en mä sitä sano, mut et sit siel alkoi vähän näkymään se, et 2 vuotta ja mä oon ammattilaisena jossain, et tärkeempää se oli et se lukio tulee vaan suoritettua. (H4)

–Lukios mä veikkaan, et siit oli sit paljonkin hyötyy. Mä aloin käymään aamu-sin treenaamassa ja siit sai päivän hyvin käyntiin ja sit niinku sai opiskeltuu tosi hyvin. Ja kyl mä veikkaan, et siit on ollu aika paljon sellast rytmityst elä-mään kuitenki, et ku sul on ollu aina sellaset tiukat rutiinit ja rytmit nii sä oot oppinu myös sen, et nyt pitää tehä tää koulujuttu ja sit voi mennä treenaamaan.

Ja meil oli kotona siit ihan selvä sopimus, et eka tehään läksyt ja sit vast men-nään treeneihin. (H5)