Lapsen, nuoren sekä ikätovereiden ongelmakäyttäytyminen

Vanhemmuuteen liittyvien taustatekijöiden lisäksi aiemmissa tutkimuksissa nousi sel-keästi esiin lapsen ja nuoren oma ongelmallinen käytös sekä ikätovereiden vahva vaiku-tus lapsen ja nuoren rikolliseen käyttäytymiseen. Esimerkiksi lapsen ja nuoren impulsii-visuuden, aggressiivisuuden sekä muiden käytösongelmien vaikutukset korostuivat.

Amy Adamczykin (2012) tutkimuksessa selvitettiin nuorten omien sekä ystävien us-konnollisten vakaumusten vaikutusta rikollisuuden muotoutumiseen. Tutkimuksessa esiin nousivat rikollisuutta ennustavien tekijöiden sijaan suojaavat tekijät. Tulosten mu-kaan oma uskonnollisuus sekä ystävien uskonnollisuus oli selkeä suojaava tekijä, kun taas esimerkiksi poikien kohdalla nuoren oma uskonnollisuus oli riskitekijä, jos ystävät eivät olleet uskonnollisia. Eniten ystävien uskonnollisuudella oli vaikutusta lievien ri-kosten kohdalla, kun taas omaisuus ja väkivaltarikollisuuteen ei ystävien uskonnolli-suudella ollut vaikutusta.

Paula Fiten, Teresa Preddyn, Michael Vitulanon, Sara Elkinsin, Stevie Grassettin sekä Amber Wimsattin (2012) tutkimuksessa keskityttiin puolestaan parhaan ystävän rikolli-suuden, negatiivisten elämäntapahtumien sekä lapsen asuinympäristön ongelmien yh-teyteen lapsirikollisuuteen vaikuttavina tekijöinä. Näiden kaikkien nähtiin olevan vah-vassa yhteydessä lapsen itse ilmoitettuun rikollisuuteen liittyen. Negatiiviset elämänta-pahtumat ja lapsen asuinympäristön ongelmat olivat yhteydessä toisiinsa, mutta parhaan ystävän rikollisuus ja asuinympäristön ongelmat eivät puolestaan olleet yhteydessä.

Tulokset osoittivat kaksimuuttujaisella tasolla näiden kolmen tekijän vaikutukset lapsi-rikollisuuteen. Kun tuloksia tutkittiin tarkemmin regressioanalyysilla, ne osoittivat ai-noastaan parhaan ystävän olevan rikollisuuden selkeä riskitekijä. Fite ym. (2012) kui-tenkin korostivat tutkimuksen olleen ensimmäinen, jossa oli arvioitu negatiivisten elä-mäntapahtumien sekä parhaan ystävän rikollisten tekojen vuorovaikutusta lapsen omaan rikolliseen käyttäytymiseen liittyen. Tutkimustulosten toistaminen on siis tärkeää, ennen kuin tutkimustuloksista voidaan tehdä pitäviä päätelmiä.

Michael Vitulanon, Paula Fiten sekä Jamie Rathertin (2010) tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan lapsen ja ikätovereiden yhteyttä lapsen rikollisuuteen, lapsen korkean impulsiivisuuden sekä ikätoivereiden rikollisen käyttäytymisen yhteyden ennustamisen kautta. Oletusten mukaisesti merkittävä yhteys löytyi ikätovereiden rikollisuuden, im-pulsiivisuuden sekä lapsirikollisuuden välillä. Rowell Huesmannin, Leonard Eron sekä Eric Dubowin (2002) tutkimuksessa tarkastelu keskittyi puolestaan lapsen omaan ag-gressiivisuuteen tämän perhetaustan näkökulmasta ja tulokset osoittivat yhteyden löyty-vän myös tätä kautta. Vitulanon ym. (2010) tutkimusten tulokset osoittivat lapsen älyk-kyyden, epäsuosion sekä useiden perheen vuorovaikutuksen ongelmien olevan merkit-tävästi yhteydessä lapsen aggressioon. Huesmannin ym. (2002) tutkimuksessa esiin

nousi aggressiivisten lasten vanhempien olevan käytökseltään torjuvia sekä uskovan enemmän kuritukseen. Tulosten mukaan lapsen aggressiivinen käytös 8 vuoden iässä oli merkittävä ennuste pidätetyksi tulemiselle ennen 30 vuoden ikää. Mielenkiintoista kui-tenkin oli, että useampi muuttuja, joka ei ollut yhteydessä aggressiivisuuteen 8 vuoden iässä, ennusti pidätetyksi tulemista aikuisena. Sen sijaan ne muuttujat, jotka olivat yh-teydessä aggressioon, eivät ennustaneet pidätyksiä samalla tavoin. Useat perheiden vuo-rovaikutukseen liittyvät muuttujat olivat yhteydessä aggressioon, mutta ainoastaan lap-sen katumuklap-sen puute ennusti selkeästi aikuisrikollisuutta.

Vitulanon ym. (2010) tutkimuksessa selvitettiin regressioanalyysin avulla tarkemmin ikätovereiden rikollisuuden sekä lapsen impulsiivisuuden yhteyttä ja vertailu oli tehty vähäisen ja korkean impulsiivisuuden välillä, jotta vuorovaikutuksen luonnetta ymmär-rettäisiin paremmin. Tutkimus osoitti, että ainoastaan lapsen vähäinen impulsiivisuus osoitti vahvaa yhteyttä suhteessa ikätovereiden rikollisen käytöksen kanssa, kun taas samanlaista yhteyttä lapsen korkean impulsiivisuuden kohdalla ei löytynyt lainkaan.

Tutkijat selittivät kyseistä ilmiötä esimerkiksi siten, että lapsi jolla on vaikeaa impulsii-visuutta, ei kykene muodostamaan suhteita ikätovereiden kanssa, joten se on rikolliseen käyttäytymiseen liittyen suojaava tekijä. Huomioitavaa oli myös, ettei ikätovereiden rikollinen käytös tai impulsiivisuus itsessään ollut uniikki ennustaja lapsirikollisuudelle, vaan tutkimukset vahvistivat ajatusta, että impulsiivisuus vuorovaikutuksessa ikätove-reiden rikollisen käyttäytymisen kanssa aiheuttaa lapsirikollisuutta. Huesmann ym.

(2002) olivat verranneet yksittäisten muuttujien suhteita ja tulosten mukaan lapsuuden aggressiivinen käytös lisäsi todennäköisyyttä tulla pidätetyksi 45 %, kun taas vanhem-pien ristiriidat lisäsivät todennäköisyyttä 33 %. Toisaalta kirkossa käynti vähensi toden-näköisyyttä 30 % ja vanhempien koulutus taas 27 %.

Andre Sourander, Henrik Elonheimo, Solja Niemelä, Ari-Matti Nuutila, Hans Helenius, Lauri Sillanmäki, Jorma Piha, Tuula Tamminen, Kirsti Kumpulainen, Irma Moilanen sekä Frederik Almqvist (2006) keskittyivät myös tutkimaan lapsuuden ennusmerkkejä aikuisrikollisuuteen liittyen 8-vuotiaiden poikien kohdalla. Kuten Huessmanilla ym.

(2002), myös Souranderilla ym. (2006) tuloksissa korostui lapsen oman käytöksen on-gelmat sekä kodin olosuhteet. Tulokset osoittivat, että poikien käytösonon-gelmat ennusti-vat odotetusti rikollista käytöstä aikuisena. Erityisesti poikien hyperaktiivisuus, josta opettajat olivat maininneet, kuvasi itsenäisesti lukuisia rikoksia aikuisena. Poikien omat

käytösongelmat sekä hyperaktiivisuus yhdistettynä varttumiseen rikkonaisessa kodissa sekä vanhempien alhainen koulutus ennusti vahvimmiten aikuisiän rikollisuutta. Tutki-muksessa tehtiin myös erityinen huomio liittyen lapsuuden riskitekijöihin sekä niiden yhteyteen eri rikosryhmiin liittyen. Yhteys löytyi nimittäin kaikkien muiden rikosryh-mien kesken, paitsi huumerikosten. Tulosten mukaan huumerikollisuutta ei voinut en-nustaa ylläesitetyillä tutkimustuloksilla. Tulokset viittaavat siihen, että huumerikolli-suus ei ole selkeästi yhteydessä lapsuuden ongelmiin tai sosiaalisiin luokkiin, kuten muiden rikosryhmien voidaan nähdä olevan.

Vera Lopezin (2008) ja Mario Van Sanin (2007) tutkimuksissa nuorten käytösongel-mien lisäksi esiin nousivat nuorten omat kokemukset siitä, miksi he tekivät rikoksia.

Lopezin tutkimuksen tuloksissa esiin nousi muun muassa turhautuminen, jännityksen etsiminen, tylsyys, hauskuus sekä taloudellisen hyödyn tavoitteleminen. Kun taas Van Sanin tutkimuksessa maahanmuuttajanuoret oikeuttivat omat rikoksensa huono-osaisella taustallaan, jonka nähtiin olevan oikeutus rikollisuudelle ja samalla ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin.

Nuorten määritelmien perusteella Lopez (2008) löysi neljä pääteemaa: jännityksen et-simisen, turhautumisen, vihan ja toivottomuuden, jengin puolustamisen sekä taloudelli-sen hyödyn tavoittelemitaloudelli-sen. Jännityktaloudelli-sen etsiminen nousi selkeimpänä esiin, kun 52 % nuorista määritteli omat rikoksensa jännityksen etsimiseksi yhdessä kaveriporukan kanssa. Nuoret kuvasivat hakevansa jännitystä, koska olivat tylsistyneitä ja halusivat pitää hauskaa. Tällöin haettiin myös tarkoituksellisesti mahdollisimman suurta riskiä.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu nousi esiin seuraavana, kun 22 % nuorista kertoi motii-vina olleen rahan hankkiminen. Verrattuna jännitystä etsineisiin nuoriin nämä nuoret kuvasivat, ettei rikoksia tehdessä kyseessä ollut hauskanpito, vaan rikos itsessään jännit-ti ja hermostutjännit-ti. Nämä nuoret tekivät myös rikokset pääsääntöisesjännit-ti yksin ja mojännit-tiivina yleisemmin oli huumeiden käytön rahoittaminen. Van Sanin (2007) tutkimuksen nuoret olivat taas kuvanneet omia motiivejaan hyväksynnän hakemisella muilta samoin käyt-täytyviltä nuorilta. Nuoret olivat kuvanneet, miten muut nuoret olivat vahvistaneet nuor-ten ajatuksia siitä, että oma käytös on oikeutettua. Van Sanin (2007) tutkimuksessa nou-si myös enou-siin, mitä saman taustan omaavat nuoret, jotka eivät olleet syyllistyneet rikok-siin, ajattelivat esiin nostetuista syistä. Nämä nuoret eivät nimittäin pitäneet huono-osaisuutta sellaisena tekijänä, jolla pystyi omat rikoksena oikeuttamaan.