Kuvaus 1840-luvulta

Äiti

ja Lotta-täti istuivat pienessä keltaisessa ruokasalissa parsimassa pöytävaatteita peson jälkeen. Korillinen

silit-tämättömiä, mutta

huolellisesti kokoonpantuja pöytäliinoja ja servettejä oli heidän

edessänsä,

ja ruokapöydän kulu-neella vahavaatteella oli kymmen-kahvi odottamassa. Kun Lotta-täti hetkeksi pistäytyi

taloon,

ei tämän vieraan tulo koskaan talon toimia keskeyttänyt. Senpä tähden äiti

is-tuikin siinä poikkipäin raidoitetussa

»rokkihameessa", suu-riruutuinen,

vaaleansininen esiliina edessään. Pöydällä oli

aivinalankavyhdit ja kuluneet

sormistimet,

ryytikorppukori, ruusuiset kupit ja lasimalja pienine sokuripaloineen, jotka

näyttivät siltä kuin hiiret olisivat niitä nakertaneet.

Lotta-täti sekoitti kahviansa lopuskaa kallistellen kup-piansa taiteellisella

tavalla,

ja joi sitä kiireesti. Sitten nän puhalsi sormistimeen ennenkuin sen painoi sormeensa jälleen, maiskutti hiljaa huuliaan ja sanoi:

—

^Kas

^vaan,

ei kipinettäkään

sikuria,

Heddaseni

Noo,

pääsiäiseksi kai lähdette äidin luo?

— Niin, näetkös, Lotta, —

^{sanoi äiti}

^huoaten, —

tiedäthän,

että minä mielelläni lähtisin. Mutta ukkoni ei tahdo.

—

^Ei

^tahdo,

ei tahdo! Sinun on tietysti toimitta-minen

..niin,

että hän

tahtoo,

^Heddaseni.

Äidin lempeät kasvot synkistyivät hieman.

—

^En koskaan nouse miestäni vastaan, tiedäthän sen, Lotta.

—

Enkä minäkään. Totta mar sen verran muistan

kat-kismustani,

^mutta toista on vaikuttaa häneen. Pitää vai-kuttaa

mieheensä,

^näetkös

. . .

tietysti hyvässä tarkoi-tuksessa.

—

Toivonpa sitä tekevänikin.

— Niin, niin,

se on tietty,

mutta

kun tullaan itse

asiaan,

niin sinä aina oletniinlaimea. Eivoi sanoa

muuta

kuin että sinä hyvässä tarkoituksessa vaikutat

mieheesi,

jos

saatat

hänen heittämään kaiken ^työnja touhun toistaiseksi lähteäkseen sinun kanssasi muutamaksi päiväksi Turkuun.

Kenenkä kanssa hän korttia lyö, kun sekä ukko Bäckman että tohtori aina pääsiäiseksi lähtevät vävyjensä luo. Hän tulee istumaan unen horroksissa kaiket päivät piippu

suussa,

eikä se voi olla terveellistä ruumiille eikä humörille.

—

Mutta kun ei hän tahdo lähteä.

—

Sinä olet pöllö, Heddaseni. Tiedätkö kuinka minä saan ukkoni tahtomaan? Tiedätkö kuinka minä esim. sain aikaan

sen,

että Marie-Louisen häistä tuli päivällishäät eikä

illallishäät,

vaikka ukkoni alussa jyrkästi sitä vas-tusti? Hän

mutisi,

että kaikki tyttäremme

ovat

tulleet vihityiksi

illalla,

että päivällispidot vievät päivän

hukkaan;

juuri kun on istuutunut työhön, täytyy ottaa partaveitsi käteensä ja hännystakki yllensä. Ja vanhat herrat

tah-tovat

lyödä korttia kynttilän valossa

...

ja ties kaik-kia mitä hän lateli. No

niin,

minä myönsin

kaikki, mutta

noin sivumennen sanoin

luulleeni,

että hän pitäisi enem-män päivällishäistä, jotta päästäisiin levolle tavalliseen aikaan. Ja toiseksi päivälliset sukulaisille tulisi

halvem-maksi,

kuin illalliset kaikille tuttaville. Ja me voisimme käyttää

omat

kalkkunamme (hän pitää paljon

kalkkunan-paistista),

vaan illalliseksi ne eivät riittäisi.

—

Ja seuraavina päivinä sanoin:

—

Jos pitäisimme

päi-vällishäitä,

niin meidän ei tarvitsisi kutsua Nuotalahden herrasväkeä (ukkoni ei voi niitä

kärsiä), mutta

mitäpä

siitä,

koska tahdot illallishäitä.

—

Taikka minä sanoin: Marie-Louise sanoi (hän on uk-koni lemmikki) mieluummin menevänsä vihille päivän kuin

38

kynttilän

valossa, mutta

minä

sanoin,

ettäisä ei sitä tahdo ja että ^hänen täytyy olla tyytyväinen.

—

^Naapurit

^sanovat,

^ettätahdot ylpeillä

illallis-häillä,

kertoo

huusholli-mamselli,

että muka saisit kerskata vii-meisellä perinnöllämme. Mutta ihmiset lörpöttävät niin paljon. Mitä meidän tarvitsee huolia ihmisten

lörpötyk-sistä,

sanoin minä.

—

Ja usko pois, parin viikon kuluttua ukkoni tulee ja sanoo minulle:

tiedätkös, muoriseni,

oikein asiaa

apri-koittuani,

luulenpa parhaaksi, että pidämme päivällishäitä.

— Mutta, ukkoseni,

emme pidä päivällishäitä!

—

Pidämme kun pidämmekin. Minä tahdon.

—

Mutta voinhan koettaa saada

ostaa

pari kalk-kunaa lisäksi ja Marie-Louise saa tyytyävihkimiseen

kynt-tilän valossa.

— ^{Ei, ei,}

minä tahdon että vietetään päivällishäitä, sen pituinen se.

Ja päivällishäät siitä tubi.

Katsos,

^{niin kävi vaan} sen vuoksi että vaikutin mieheeni. Sanonpa usein tyttä-rilleni: vaimo älköön koskaan pyrkikö herraksi talossa.

Mies

on hänen päänsä. Mutta vaimo vaikuttakoon mie-heensä

siksi,

että mies tahtoo mitä vaimo

tahtoo,

ja sillä tavalla saavat molemmat tahtonsa

täytetyksi.

^{Niin olen}

minä tehnyt, ja sentähden olemme aina eläneet

onnelli-sesti,

minä ja ukkoni.

Lotta-täti puri poikki hienon kellahtavan aivinalan-gan, millä parsi tirkkuli-pyyhinliinaa, joka oli hänen sylis-sään, ja pudisti päätänsä voiton

riemussa,

jotta hiusverkko kankeine silkkinauha-kehineen vapisi.

—

^Mutta

^—■

väitti äiti epäillen

—

minusta ei se ole oikein rehellistä.

—

Rehellistäkö? Sinäpä olet kummallinen. Minun pitäisi kenties sanoa kaikki

suoraan,

esim. ystäväni, niin meidän pitäisi tehdä siitä ja siitä syystä

. .

^{.? Eipä}

niinkään,

tiedäthän ettfeivät miehet semmoista kärsi. Sa-noihan mummo vainaja:

„Minä

tahdon" siinä kaksi

sanaa,

joita vaimon ei koskaan ole käyttäminen,

mutta „tahdotko

sinä?" olkoon aina hänen huulillaan.

—

Jospa aina sitä

muistaisimme, —

arveli äiti kos-tein silmin.

—

Se on kaunis ja tosi

opetus.

— Niin, Heddaseni,

koska me vaimot emme saa sa-noa minä

tahdon,

pitää meidän ainakin toimittaa

niin,

että

miehet sitä

sanovat

meidän sijassa. Meidän on vaikuttami-nen, näetkös. Sinä

et

voi arvata mitä kaikkia minä olen aikaan saanut juottamattoman vasikan höystykkeellä, jota

ukkoni

kammoo! Sen avulla saimme uuden

kuomi-reen,

minä sain ruskeata silkkikangasta ja Marie-Louise sai läh-teä Mikkelin markkinoille.

—

Ensin varovasti esiintuon mitä tahdon

—

^noin

sivu-mennen,

^näetkös

• ^—

ja kun ukkoni ei sitä

tahdo,

en häntä vastusta, myönnynhän vaan.

—

Mutta seuraavain viikkojen kuluessa sanon ikään-kuin sattumalta ikään-kuinka kävisi jos minun tahtoni mukaan

meneteltäisiin,

joka tietysti ei tule tapahtumaan, koska ukkoni ei sitä tahdo. Ja sitten on juottamattoman vasi-kan lihaa ruoaksi viikon päivät, tietysti eri muodoissa ja minulta unohtuvat paidannapit ja kahvi iltapäivällä myöhästyy. Merkillistä on kuinka

tuo

kaikki helpoittaa vaikutustani.

—

Mutta enhän minä hyvällä

omallatunnolla

^voi

saattaa

kotia

ikäväksi,

saadakseni asiat kääntymään oman tahtoni mukaan.

—

Kun tapahtuu miehen ja talon hyväksikö? Etkö

luule,

ettäKalle perästäpäin on hyvinkin tyytyväinen sekä

uuteen

kuomirekeen ettäsilkkihameeseni

—

miehethän aina pitävät

siitä,

että heidän vaimonsa

ovat

hyvästi puettuina

—

ja Marie-Louisen markkinamatkaan

niinikään,

sillä tuolla matkalla pestattiin

Mikko,

johon Kalle nyt on niin

tyyty-väinen. Yksi seikka sinulta aina

unohtuu, Heddaseni,

^se

nimittäin,

että vaimo kyllä saa hallita

miestänsä,

kun vaan mies pysyy siinä luulossa että hän hallitsee vaimoa.

Lotta-täti pusersi huulensa yhteen, otti silmälasit ne-nältään ja silitti

tukkaansa,

joka muodosti kaksi sileäksi kammattua soikeata pintaa kahden puolen

otsaa.

—

^{Nyt täytyy} minun juosta

kotia, muuten

^Miinalta jäävät ohraryynit keittämättä. Tyttö on pitävinään viikkoa

muka,

ukkoni sitä välttämättömästi tahtoo. Mutta mie-luimmin

teen

minä kaikki itse. Hän on kyllä

kiltti,

Mii-namme, mutta

mitä tuommoinen lapsi letukka ymmärtää?

Eikä hänen vielä tarvitse mitään

osata.

Niinon kuin usein sanon: lapsukainen, sanon

minä,

kyllä sinun täytyy

osata

sitä

vastaisuudessa,

kun saat ankaran

miehen,

joka vaatii että

ruoan

pitää olla pöydällä määrähetkellä.

40

Äiti jäi ruokasaliin neulomaan. Ajatuksia tuli ja meni yhtä hiljaista ja tasaista kulkua kuin neula tirkkuli-ja hanhensilmä kuosetirkkuli-ja myöten.

Pääsiäis-aikana olisiniinsopiva lähteä matkalle. Kan-gas siksi olisi valmiiksi kudottuna ja Maija ehtisi auttaa sisäpiikaa isossa pesossa poissa-olon aikana. Neiti Vano-nia kävisi välistä lapsia katsomassa. Neljä päivää

vaan;

siinäkö koko ijankaikkisuus. Nyt olisiniin kaikin puolin sovelias lähteä. Pienokainen oli kohta kahden vuoden vanha

. ^{. .}

kuka tietää mitä esteitä voi olla tulevana keväänä. Ja vanha täti Silfversvärd elää vielä Turussa.

Hän panisi arvoa pieneen kohteliaisuuteen

. . . ^Kentiesi,

vaikkapa hän testamentin kautta

.. .

lapsille. Sitä ei olisi ylenkatsominen.

Äiti huokasi hieman. Päivällispöydässä aloitti hän hyökkäystä muutamilla varovaisilla viittauksilla ja kysy-myksillä.

Isä suuttui.

—

^Vai

^niin,

^{sinun on}

^taas

välttämättömästi lähte-minen

maata

kiertelemään? Minusta voisit tyytyä noihin taajaan tapahtuviin Saksan-matkoihin. Niinkuin ei täällä kotonakin saisi rahoja menemään sillä tavalla kuin tässä talossa taloutta hoidetaan. Sinusta meillä on niin paljo rahoja, että on pakko heittää niitä

maantielle,

päästäk-semme niistä irti.

—

^{Isä kulta}

^{■ —}

sanoi äiti sävyisesti

—

tietysti käy niinkuin sinä tahdot. Arvelinpa vaan

. . .

—

Sinä arvelet ja arvelet.

— ^...

^Ettäse ilahuttaisi vanhaa äitiäniniinsuuresti.

—

Minulla ei ole varoja anoppini

huvittamiseen,

vaikkapa onkin kelpo akka.

—

Ukko Bäckman ja tohtori lähtevät molemmat pois pääsiäiseksi. Sinun tulee ikävä.

—

^{Vai niin.} Minun olisi kai hauskempi Turussa kol-men vanhan akan parissa.

—

Olen ajatellut vanhaa täti Silfversvärdiä. Niin kauan kuin hän elää pitäisi meidän osoittaa hänelle koh-teliaisuutta. Hän on rikas ja meidän tulee ajatella las-temme tulevaisuutta.

—

Mitä perhanan juttuja! Pojat kyllä tulevat toi-meen ja tytöt tulkoon herran nimessä

naiduiksi,

vaikka heitä on koko neljä kappaletta, Jumala paratkoon. Heitä

sinä matkatuumat

sikseen,

muoriseni. Kyllä

saat

istua missä istut ^nämä pääsiäis-pyhät.

Mutta miten lieneekään

sattunut,

koko viikon kulu-essa ilmestyi sangen ikäviä ruokalajia pöydälle: kolmesti juottamattoman vasikan

lihaa,

kahdesti keuhkohakkelusta (toisen kerran lämmitettynä), kahdesti pohjaan palanutta velliä.

—

Oletko vallan

riivattu,

muoriseni?

—

^sanoi

^isä,

kun neljännen kerran pisti lusikkansa ^erääsen happamen makeaan vasikanluukeitokseen. Luulenpa, että olet

osta-nut

koko pitäjän juottamattomat vasikat? Jos ei tästä loppua

tule,

niin

minä,

perhana

vieköön,

purkaan kauppani.

Sain vasikan niin halvalla

hinnalla, —

vastasi äiti hieman epävakaalla äänellä.

Noita ikäviä ruokia kesti yhä, ja tapahtuipa myös

usein,

että äiti atriain aikana tai illoin makuuhuoneessa

—

ainoat ajat, jolloin hän ja isä tapasivat toisiansa

—

^noin

sivumennen sanoi:

—

jos olisimme lähteneet Turkuun

. . .

—

^Kas

^niin,

joko taas alat tuota matkaa mankua?

— ^En,

sanoinhan vaan jos olisimme

lähteneet,

kuu-lin eilen neiti

Vanonialta,

että Turussa saadaan niin mai-nion hyviä savutettuja peuran paistia. Mutta niiden

tuot-taminen tulee niinkalliiksi rahtimiehillä

. . .

■ —

Jos olisimme

lähteneet,

niin olisivat pii'at silFai-kaa

saaneet

suorittaa talon siivoomisen. Se aina sinua niin harmittaa. Mutta se on yhdentekevä

. . .

—

Tohtori ja Bäckman'in perhe lähtevät ensi per-jantaina. Provastin väestä lähtevät kaikki

Peltolaan,

paitsi apulainen, joka jää kotia saarnaamaan

, . .

—

Bäckman'in nuorin lapsi on

saanut 1,000

raplaa, kuulin

ma,

rouvan äidiltä. Meidän lasten kelpaisi periä täti Silfversvärdiä.

Kaksi päivää ennen pääsiäistä tuli isä kiiruusti äi-din luo.

—

^Pane

^nyt

pillit pussiin,

akkaseni,

huomenna läh-demme Turkuun.

Äiti pudotti neulomuksensa.

Huomennako? Turkuunko? Se on mahdotonta isä kulta.

—

Kuulethan mitä sanon.

—

Mutta kuinka minä ehtisin? Eihän meillä ole ollut pesoa

. . .

42

—

Lörpötyksiä. Aina vaimoväellä pitää olla vas-tuksia.

■ —

Ja mustia silkkiliiviäni juuri

ratkoin,

pienentääk-seni niitä.

— ^No,

pistä ne sitten kokoon

taas.

—

^Mutta

^{. . .}

—

Aina sinulla on muttia! Perhana istukoon täällä torkkumassa koko pyhän, kun kaikki ihmiset lähtevät tie-hensä. Ei voi saada kunnollista korttipeliäkään toimeen

. . . ^mutta

sinä tietysti viis välität minun huvistani ja hyödystäni. Et edes ajattele omien lapsiesi hyötyä: jos olisimme kohteliaita täti Silfversvärd'ille, niinkenties heille hankkisimme ainakin tuhannen kullekin

. . .

In document Ajatuksia · DIGI (sivua 38-44)