Laajasti käsitettynä kuntoutuksella tarkoitetaan toimintaa, jonka avulla pyritään paran-tamaan henkilön toimintakykyä ja sosiaalista selviytymistä sekä edistämään työkykyä niin että työura olisi mahdollisimman pitkä. Edellisten tavoitteiden lisäksi kuntoutuksen avulla pyritään yleisemmin tukemaan ihmisten ja väestöryhmien selviytymistä arkielä-mässä ja lisäämään heidän voimavarojaan. Kuntoutuksen tarkoitus ei kuitenkaan ole vain tukea vaan kuntoutuksen avulla pyritään myös ehkäisemään ja kompensoimaan sairauksiin, vammoihin ja sosiaaliseen syrjäytymiseen liittyviä ongelmia. (Järvikoski &
Härkäpää 2011, 8.)
Kuntouttava ajattelu vankeinhoidossa ei ole uusi asia, vaan 1700 – 1800 -luvuilla synty-neen modernin vankilan ideana oli nimenomaan rikoksentekijöihin ja vankeihin vaikut-taminen (Laine 2002, 124). Nykyaikainen vankila on alkuajoistaan lähtien aina tähän päivään asti pitänyt sisällään ajatuksen vankien kuntouttamisesta tai hoitamisesta. Eri aikakausina painotukset rangaistuksen ja kuntoutuksen välillä ovat vaihdelleet. Vanki-lalla onkin aina katsottu olevan sisäinen ristiriita negatiivisten ja positiivisten tehtävien-sä välillä. Vankilan tehtävä on sekä kuntouttaa että toimia samalla ennalta ehkäisevänä esimerkkinä muille kansalaisille. (Tourunen 2000, 23.)
Mitä kaikkea vankeinhoidossa tai rikosseuraamusalalla järjestettävä kuntoutus on? His-toriallisesti positivismin eli hoitoideologian koulukunnan aikakaudella se on tarkoittanut myös pakkohoitoa, joka päättyi vasta, kun vangin katsottiin parantuneen. Pakkohoito poistettiin käytöstä uusklassisen koulukunnan aikakaudelle siirryttäessä, jolloin käyt-töön otettiin vangin suostumuksesta annettava hoito tai kuntoutus. (Laine 2014, 389 – 391.)
Nykyään laajasti käsitettynä kuntoutus voi tarkoittaa kaikkia niitä keinoja, joilla pyri-tään vaikuttamaan vankiin ja siihen, että hän haluaa ja kykenee vapautumisensa jälkeen elämään lainkuuliaista elämää. Näin laaja käsite kattaa lähes kaiken vankeinhoidon toi-minnan, eikä ole tarkoituksen mukaista käyttää näin laajaa määritelmää. Tämä sen vuoksi, että vangit ovat ensisijaisesti vankilassa suorittamassa rangaistusta eivätkä ole
siellä nimenomaan kuntoutuakseen. Vangeilla kuitenkin on monenlaisia kuntoutustar-peita kuten terveydellisiä, päihderiippuvuuteen liittyviä, koulutuksellisia ja muita sosi-aalisia kuntoutustarpeita, ja näitä ilmenee keskimääräistä väestöä enemmän. (Karsikas 2005, 20.)
Yleisemmin rikosseuraamusalalla järjestettävä kuntoutus käsitetään erityishenkilöstön tehtäviin kuuluvaksi toiminnaksi, joka pureutuu yllä mainittuihin ongelmiin. Tämän kuntouttavan toiminnan apuna ovat päihteettömät osastot sekä työtoiminta, jotka omalta osaltaan auttavat vankeja rikoksettoman elämäntavan valmiuksien omaksumisessa sekä mahdollistavat kuntoutumista. (Rantanen 2009, 108.) Tässä tutkimuksessa kuntoutuk-sella tarkoitetaan nimenomaan erityishenkilöstön järjestämää toimintaa, jonka pyrki-myksenä on vastata vankien kuntoutustarpeisiin. Vaikka rajaus tässä tutkimuksessa teh-dään näin kuntoutuksen kohdalla, niin toki on selvää, että myös muilla vankiloissa jär-jestettävillä toiminnoilla, kuten edellä mainitulla työtoiminnalla, on oma kuntouttava vaikutuksensa muun muassa uusintarikollisuuden vähentämisessä.
Vankien kuntoutustarpeeseen pyritään rikosseuraamusalalla vastaamaan monella taval-la. 2000-luvun taitteessa Suomessa rikosseuraamusalalla pinnalle nousi maailmalta ran-tautunut ”What Works” -suuntaus seminaarin muodossa. Tälle ajattelutavalle oli tyypil-listä, että kuntouttava toiminta rikosseuraamustyössä perustuu periaatteisiin, jotka ovat valittu tutkimuksien perusteella. Kuusi keskeisintä periaatetta ovat riskiperiaate, tarve-periaate, vastaavuustarve-periaate, yhdyskuntaperusteisuus, multimodaalisuus ja integriteetti-periaate. Näiden avulla pyrittiin huomioimaan muun muassa se, että kuntouttava työ kohdistuu oikeisiin henkilöihin ja että työmenetelmät vastaavat kuntoutettavien oppi-mistyylejä. Nämä periaatteet vaikuttivat strukturoitujen toimintaohjelmien syntyyn.
Nämä toimintaohjelmat pohjautuvat kognitiivis-behavioraaliseen ajatteluun ja ovat useimmiten ryhmämuotoisia. (Lavikkala 2011, 93 – 96, 118.)
Tynin (2015, 59 – 63) mukaan vaikuttavinta on tarkoituksenmukaisesti toteutettu kun-toutus. Tämän vuoksi rikosseuraamusalalla käytetään Andrewsin, Zingerin, Hogen, Bontan, Gendreaun ja Cullenin (1990) kehittämää RNR-mallia eli riski-, tarve- ja vas-taavuusperiaatetta. Tämä perustuu pääosin sosiaalisen oppimisen teorioihin, jotka ovat saaneet vaikutteita behavioristisista ja kognitiivisista teorioista. Riskiperiaate määrittää sen kenelle interventio suunnataan (korkean uusintariskin omaaville). Tarveperiaate määrittää puolestaan intervention kohteen, toisin sanoen intervention kohteena on oltava
kriminogeeniset tarpeet. Vastaavuusperiaatteen tehtävänä on määrittää se, millä tavoin interventio toteutetaan. Näiden periaatteiden lisäksi, RNR-mallissa on olemassa ”kah-deksan merkittävintä riski– ja tervetekijää”, jotka vaikuttavat rikolliseen käyttäytymi-seen. (Tyni 2015, 59 – 64.) Seuraavassa taulukossa on esitelty nämä kahdeksan merkit-tävintä riski- ja tarvetekijää Andrewsin ym. jaottelun mukaan (Andrews, Bonta &
Wormith 2006, 11; Tyni 2015, 63).
TAULUKKO 1. Kahdeksan merkittävintä riski ja tarvetekijää, jotka ovat yhteydessä rikolliseen käyttäytymiseen
RISKI/TARVETEKIJÄ INDIKAATTORI INTERVENTION TAVOITE
Rikoshistoria (staattinen) Henkilön aikaisempi rikoshisto-ria järkeistämi-nen, negatiiviset asenteet lakia kohtaan
Rikosvastaisten asenteiden ja identiteetin kehittäminen
Rikollinen ystäväpiiri/seura Rikolliset ystävät ja eristäytymi-nen ei–rikollisesta seurasta
Ongelmat perhe/läheissuhteissa Vanhempien piittaamattomuus ja kohtelu, huonot perhesuhteet käyttäy-tymisen ja harrastusten puutteel-lisuus
Kannustaminen ja opettaminen yhteiskuntamyönteisiin harras-tuksiin
RNR-malli on edelleenkin vallalla rikosseuraamusalalla järjestettävässä kuntoutuksessa.
Se on kuitenkin saanut rinnalleen vaihtoehtoisia teorioita, kuten desistanssiin perustuvia teorioita ja niin sanotun GLM mallin (Good Lives Model) eli Hyvän elämän mallin.
Näistä Hyvän elämän mallissa keskitytään yksilön vahvuuksia korostavaan lähestymis-tapaan tai kuntoutusteoriaan. (Tyni 2015, 64 – 65.) Desistanssitutkimus on tuonut uusia näkökulmia kuntoutukseen ja rikoksettomuuden tukemiseen. Desistanssia tarkasteltaes-sa korostuvat sellaiset asiat kuten yksilön motivaatio, identiteetti ja toimijuus. Näistä motivaatio katsotaan erittäin merkitykselliseksi tekijäksi ja interventioiden sijaan huo-mio tulisi kiinnittää motivaatioon ja siihen miten se saa aikaan muutoksen. (Lassila 2014, 213 – 214.)
2.2 Kristillinen työ ja kuntoutus vankiloissa
Kristillistä kuntoutusta ja kristillistä vankilatyötä on kansallisella tasolla tutkittu hyvin vähän, vain joitakin aihetta sivuavia opinnäytetöitä on tehty eri oppilaitoksille. Vanki-lasielunhoitajien työtä ja näkemyksiä on tarkasteltu jonkin verran. Vankien elämä mo-nine ilmiöineen ja ilman uskonnollista puolta on sen sijaan ollut hyvin laajan tarkastelun kohteena. Mirka Smolej (2005) on koonnut Oikeuspoliittiselle tutkimuslaitokselle te-kemässään katsauksessa yhteen kotimaisia tutkimuksia, jotka liittyvät jollain tavalla rikosseuraamusalaan. Nämä tutkimukset ja opinnäytetyöt ovat vuosilta 1994 – 2004.
Näitä tutkimuksia on paljon, mutta Smolejin (2005, 8) mukaan näinä vuosina vain kah-dessa opinnäytetyössä on ollut tarkastelun kohteena toivon ja uskonelämän merkitys vankien elämässä (kts. Eloranta 1999 ja Hartola, Korkia, Kujansuu & Pekkala 2002).
Uudempia opinnäytetöitä, joissa on myös vankien uskonelämä huomioitu jollain tavalla, ovat muun muassa Vammaskosken Pro gradu-tutkielma Itä-Suomen yliopistolle (2013), Anderssonin ja Siparin (2007) tekemä opinnäytetyö Pieksämäen Diakonia-ammattikorkeakoululle sekä Jalaston, Krögerin ja Toivasen (2014) opinnäytetyö Piek-sämäen Diakonia-ammattikorkeakoululle. Näissä tarkastelun kohteina ovat olleet muun muassa vankilasielunhoitajien käsitykset hyvästä ja pahasta sekä kokemukset hengelli-syydestä ja hengellisestä työstä vankilassa.
Se, että kristillistä työtä on tutkittu vain vähän, ei kuitenkaan tarkoita, ettei työtä olisi ollut, sillä sekä vankiloissa että päihdekuntoutuksessa tunnetaan kristillinen työ hyvin.