KUKA KOSII JA KETÄ?

Valtiontalouden supistamisohjelmat kariuduttua eduskunta palasi toviksi aiemmin keskeytyneelle joululomalleen.⁵⁰⁷ Sisä- ja talouspoliittisten kiistojen osalta oltiin ikään kuin asemasotavaiheessa: ilmapiiri oli rauhallinen, mutta kaikki tiesivät, ettei se sellaisena säilyisi kovinkaan pitkään. Pikaisia merkkejä tilanteen sähköistymisestä saatiinkin varsin pian, jo tammisunnuntaina. Aamulehti näki järkyttävänä, että

”työväenluokan johtavat piirit” juhlistivat päivää luokkasotana [kurs. MT], kieltäen samalla vapaussodan [kurs. MT] oikeutuksen ja tarpeellisuuden. Samalla se katsoi asiakseen muistuttaa, että mikäli kapinajohtajat olisivat onnistuneet neljän vuosikymmenen takaisissa tavoitteissaan, olisi Suomen itsenäisyysjulistus jäänyt pelkäksi paperiarkiksi. Ei vähiten kansalta vaadittujen raskaiden ja kalliiden uhrien vuoksi, se piti tammisunnuntaita edelleen – ei suinkaan syynä katkeruuden lietsomiseen, vaan vaalimisen arvoisena ja velvoittavana muistona.⁵⁰⁸ Reilua viikkoa aikaisemmin Felix Seppälä paljasti tuntevansa katkeruutta erityisesti siitä, että sanana kansalaissota näytti syrjäyttävän vapaussodan. Valittaen hän niin ikään totesi, eversti Rommin kertomaan tukeutuen, että vapaussodan 40-vuotismuistosta huolehtivan pääkomitean käännyttyä aiemmin tasavallan presidentin puoleen kysyäkseen hänen näkemystään mahdollisuudesta yhdistää itsenäistymisen ja vapaussodan muistojuhlat, hän oli pyytänyt asianosaisia ottamaan yhteyttä silloiseen pääministeriin V. J. Sukselaiseen, joka puolestaan oli suhtautunut ajatukseen kielteisesti. Omaa kieltään Seppälän sen hetkisistä mielialoista kertoi se, että hän ehdotti Vapaussoturien Huoltosäätiön hallituksen kokoukselle toimenpiteitä vapaussodan 40-vuotismuistomitalin lyömiseksi.⁵⁰⁹

Enemmän kuin eduskunnassa kaatuneesta supistamissopimuksesta tai tammisunnuntaista riitti puhetta kuitenkin tässä vaiheessa kansanpuolueen tamperelaisesta kansanedustaja Artturi Tienarista tämän ilmoitettua asettumisesta tulevissa eduskuntavaaleissa ehdolle kokoomuksen riveistä. Tekemäänsä ratkaisua hän

507 Aamulehti 23.1.1958.

508 Aamulehti 26.1.1958; pääkirjoitus.

509 Felix Seppälän pvk. 18.1.1958. Erityisen negatiivisesti Felix Seppälä suhtautui Vapaussoturien Huoltosäätiön hallituksen kokouksessa kuulemaansa juttuun, jossa kerrottiin Helsingin Sanomien päätoimittajan (Yrjö Niiniluoto) käyttävän vuoden 1918 –tapahtumista kansalaissota-sanaa.

perusteli kokoomuksen ja kansanpuolueen valtakunnallisen vaaliliiton kariutumisella.

Samalla hän arvosteli voimakkaasti kansanpuolueen nimenomaan presidentinvaalien jälkeen harjoittamaa politiikkaa sekä toivoi pienten porvarillisten puolueiden voimien yhdistämistä niiden vaikutusvallan kasvattamiseksi.⁵¹⁰ Tienarin loikka kansanpuolueesta kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaaksi huomioitiin myös maalaisliitossa. Maakansa katsoi kokoomuksen näin muodoin pyrkivän hajottamaan kansanpuolueen ”keinolla millä tahansa”.⁵¹¹ Tyylilleen uskollisena Jumi tarttui omassa kolumnissaan hetimiten näihin väitteisiin, pitäen niitä vahvasti liioiteltuina. Samalla hän rohkeni kuitenkin toivoa, että ”Tienarin tapaus” olisi saanut aikaan niin Tampereella kuin muuallakin aiempaa tiiviimmän yhteistyön kokoomuksen ja kansanpuolueen välille.⁵¹²

Tuossa vaiheessa Artturi Tienari ei ollut suinkaan ainoa Suomen Kansanpuolueen poliitikko, jolla oli halua siirtyä kokoomukseen seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpitäen. Ainakin hämeenlinnalaisella kansanpuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Juho Tenhiälällä näytti olleen samansuuntaisia suunnitelmia. Muuten on vaikea selittää, miksi kokoomuksen puoluesihteeri Kalevi Teräsalmi kysyi Felix Seppälän kantaa Tenhiälän mahdolliseen ehdokkuuteen. Seppälä suhtautui siihen suorastaan jyrkän kielteisesti: hänen mielestään tulevassa ehdokasasettelussa etusijalle tuli asettaa vuosikausia puolueen hyväksi työskennelleet omat jäsenet. Luopioihin, jollaisena hän Tenhiälää piti, luottamalla kokoomus oli Seppälän näkemyksen mukaan vaarassa menettää omiensa luottamuksen, jolla puolueen tulevaisuutta ajatellen puolestaan olisi katastrofaaliset seuraukset. Teräsalmi itse edusti asiassa näkemystä, jonka mukaan tuleviin vaaleihin tuli ottaa mukaan kaikki taktilliset keinot, joihin myös Tenhiälän ehdokkuus oli luettavissa. Puolueen puheenjohtaja Jussi Saukkonen puolestaan myötäili Seppälää. Hän ilmoitti kannattavansa korkeintaan kokoomuksen ja

510 Aamulehti 29.1.1958.

511 Aamulehti 31.1.1958; Muut Lehdet –palsta. Ilta-Sanomat oli samalla palstalla pitkälti valmis allekirjoittamaan Artturi Tienarin ratkaisulleen luettelemat perusteet, joskin se epäili päätöksen taustalla olleen enemmän kansanpuolueen vahingoittamistarkoitus kuin asiakysymykset. Lehti ei myöskään uskonut Tienarin loikkauksella olevan pienimpien porvaripuolueiden yhteistyötä tiivistävää vaikutusta.

512 Aamulehti 1.2.1958. ”Tienarin tapaus” ratkesi lopullisesti vasta paria viikkoa myöhemmin Aamulehden uutisoidessa 17. helmikuuta hänen edellispäivänä kansanpuolueen eduskuntaryhmästä tapahtuneesta erostaan. Samalla hän ilmoitti tulevaisuudentavoitteekseen pienten porvarillisten puolueiden yhteistyön tiivistämisen.

Juho Tenhiälän vaalilistan välistä vaaliliittoa.⁵¹³ Tilanne päättyi lopulta puolueen kannalta oikeastaan pahimmalla mahdollisella tavalla: tammikuun alusta asti mm. Etelä-Hämeen Kansallisliiton vaalitoimikunnan puheenjohtajan Jaakko Korjuksen kanssa neuvotellut Juho Tenhiälä antoi lopulta kokoomukselle kieltävän vastauksen hänelle tarjottuun ehdokaspaikkaan. Helsingin Sanomille myöntämässään haastattelussa hän perusteli tekemäänsä ratkaisua omalla keskustalaisuudellaan [kurs. MT] – ihmetellen samalla, kuinka kokoomus saattoi turvautua yhteiskunnalliselta asemaltaan niin erilaisiin ehdokkaisiin. Tenhiälän eduskuntavaaliehdokkuuteen kokoomuksen riveissä alusta pitäen skeptisesti suhtautunut Felix Seppälä oli tapahtuneesta sekä raivoissaan että vahingoniloinen.⁵¹⁴ Uutisen julkitulon jälkeen puheet kokoomuksen pyrkimyksestä kansanpuolueen hajottamiseen voimistuivat entisestään.⁵¹⁵

Samanaikaisesti ”Tienarin ja Tenhiälän tapausten” kanssa eduskunnan oikeusasiamies Marjos Rapola vapautti maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimon kaikista häneen kohdistetuista syytöksistä. Kokoomusta lähellä olevista lehdistä aihetta käsitteli heti tuoreeltaan ainoastaan Uusi Aura. Se muistutti koko prosessin saaneen alkunsa Korsimon levitettyä perättömiä, täysin tuulesta temmattuja juttuja poliittisista vastustajistaan. Vapauttavasta juridisesta päätöksestä huolimatta lehti katsoi Korsimolla yhä olevan moraalinen velvoite todistaa oma syyttömyytensä, mikäli hän mieli päästä eroon yllensä langenneesta negatiivisesta varjosta. Kokoomuksen turkulainen äänenkannattaja oli jo aiemmin muistuttanut lukijoitaan siitä, että maalaisliiton puoluesihteeriin kohdistetut syytökset lähtivät liikkeelle – eivät poliittisten vastustajien,

513 Felix Seppälän pvk. 31.1.1958. HMA. Tapahtuman ajoitus perustuu Vesa Vareksen jälkeenpäin monisteeseen tekemään lyijykynämerkintään.

514 Felix Seppälän pvk. 2.2.1958. HMA.

515 Aamulehti 6.2.1958. Ei ole yllätys, että myös Jumi käsitteli Juho Tenhiälän toimintaa omassa kolumnissaan. Hän kiinnitti erityistä huomiota Jaakko Korjuksen asiasta antamaan lausuntoon, jossa tämä kiisti, että tammikuun aikana Tenhiälän kanssa käydyissä neuvotteluissa olisi kokoomuksen puolelta toivottu hänen liittymistään puolueeseen. Korjus sanoi käydyillä neuvotteluilla tavoitellun vain kokoomuksen ja kansanpuolueen yhteistyön tiivistämistä, jonka toivottiin näkyvän myös käytännön politiikassa. Toisaalla samassa lehdessä Jaakko Korjus itse kiisti Tenhiälän käydyistä luottamukselliseksi tarkoitetuista neuvotteluista esittämiä tietoja. Hänen mukaansa kokoomus tarjosi Tenhiälälle ainoastaan mahdollisuutta vaaliliittoon sen itsensä ja vapaamielisten liiton kanssa – ei muuta.

vaan maalaisliiton omasta piiristä. Se ei pitänyt tämänkaltaisten riitatilanteiden käyttöä poliittisia vastustajia kohtaan suotavana.⁵¹⁶

Kansallisen Kokoomuksen ohella myös Vapaamielisten Liiton hallitus oli lokakuun lopusta lähtien työskennellyt mahdollistaakseen kaikkien porvarillisten puolueiden yhteistyön tulevissa eduskuntavaaleissa. Kokoonnuttuaan helmikuun alussa se joutui kuitenkin toteamaan yrityksensä epäonnistuneen, kun kokoomuksen ohella ainoastaan ruotsalaiset olivat siihen mennessä ilmaisseet valmiutensa neuvottelujen aloittamiseen.

Tästä huolimatta se ilmoitti edelleen pyrkivänsä saamaan aikaan yhteisiä ryhmittymiä eri vaalipiireihin. Tyystin tyrehtyneeltä ei tulevia eduskuntavaaleja ajatellen näyttänyt myöskään kokoomuksen ja kansanpuolueen yhteistyö, sillä osapuolet ilmoittivat sopineensa vaaliliitosta Oulun läänin vaalipiirissä.⁵¹⁷

Rainer von Fieandtin laatiman valtiontalouden supistamisohjelman kaaduttua eduskuntakäsittelyssä, Aamulehti toi julki skeptisen suhtautumisensa sekä uusiin ohjelmiin että niiden läpimenomahdollisuuksiin. Näistä lähtökohdista sen voi sanoa suhtautuneen alusta pitäen hallituksen II valtiovarainministerin Ahti Karjalaisen laatimaan nk. kolmen leijonan ohjelmaan suorastaan positiivisesti – olkoonkin, että se oli luonteeltaan vasta periaatteellinen. Lehti antoi tunnustusta jo yksistään pyrkimykselle, joiden tavoitteena oli saada maan tuotantovoimat aiempaa tehokkaampaan käyttöön. Se muistutti kokoomuksen kansanedustajien puhuneen asian puolesta jo vuosia sekä eduskunnassa että julkisissa tilaisuuksissa sen ulkopuolella, samaten kuin nyt julkaistun ohjelman esityksestä tuotantotarvikkeiden liikevaihtoveron alentamisesta, jolla nimenomaan pyrittiin tuotannollisen toiminnan tehostamiseen.

516Aamulehti 8.2.1958; Muut Lehdet –palsta. Arvo Korsimo kertoi hänelle vapauttavasta päätöksestä hetimiten myös Urho Kekkoselle, joka jutteli asiasta myöhemmin samana päivänä vielä Korsimon asianajajan Kaarlo Hillilän kanssa, joka vakuutti ”Arvon asian olevan selvä”. Aiemmin Korsimoa kohtaan esitetyt syytökset olivat Hillilän tekemien arkistotutkimusten perusteella kaatumassa komppanianpäällikkö F. M. Karrakosken niskaan. Kekkonen piti selvänä, että huolimatta oikeusasiamiehen Korsimolle edullisesta päätöksestä, se hänen osaltaan kuitenkin tutkittaisiin loppuun.

Suomi 2001, s. 44 – 45; Urho Kekkosen pvk. 6.2.1958. Uusi Suomi ei purematta niellyt Arvo Korsimolle myönteistä päätöstä. Se haastatteli asian tiimoilta kahta lainopin professoria, Bruno A. Salmialaa ja Brynolf Honkasaloa, jotka molemmat lausuivat käsityksenään, että oikeusasiamiehen asiassa antama päätös oli omiaan heikentämään kansalaisten luottamusta oikeusjärjestyksemme ylintä valvojaa kohtaan.

Aamulehti 13.2.1958. Päivää myöhemmin myös Jyväskylän Sanomat hämmästeli jutun saamaa loppuratkaisua. Se oli valmis tutkimaan asiassa myös komppanianpäällikkö Karrakosken mahdolliset laiminlyönnit. Aamulehti 14.2.1958.

517 Aamulehti 9.2.1958.

Aamulehti kiinnitti huomiotaan myös Karjalaisen komitean ehdotukseen siitä, että ulkomaisten lainojen turvin rakennettaisiin mm. puujalostusteollisuutta. Se piti ylipäätään tärkeänä, että vieraita pääomia käytettiin tuotannon tehostamiseen ja uusien työpaikkojen luomiseen – ei kulutustarkoituksiin. Tamperelaislehti oli mieltynyt myös komitean ehdotukseen siitä, että vientimaksuvarat käytettäisiin tuottaviin investointeihin.⁵¹⁸

Aamulehdessä tervehdittiin ilolla Ahti Karjalaisen komitean esittämiä näkemyksiä Suomessa siihen saakka harjoitetun maatalouspolitiikan virheellisyydestä, joskaan se ei ollut valmis syyttämään siitä yksistään vajaat kaksi vuotta voimassa ollutta maataloustulolakia. Todellisina syntipukkeina tässä asiassa tamperelaislehti ilmoitti pitävänsä taannoisia hallituksia, sen enempää tarkentamatta. Se yhtyi esitettyihin näkemyksiin siitä, että maataloustuotteiden ylijäämä oli omiaan aiheuttamaan maalle valtiontaloudellisia ja kauppapoliittisia vaikeuksia. Tämän vuoksi se kannatti komitean esitystä, jonka mukaan tuotantosuuntaa maataloudessa oli jatkossa pyrittävä muuttamaan entistä viljanviljelyvaltaisemmaksi. Aamulehti muistutti kokoomuksen esittäneen aiheesta välikysymykset jo vuosina 1952 ja 1956. Kuin varmimmaksi vakuudeksi kolmen leijonan ohjelman erinomaisuudesta, se kehui sen olevan pääkohdiltaan edeltäjiään selkeämpi. Lehti toivoi hallitukselta ja eduskunnan enemmistöltä riittävää rohkeutta – lähestyvistä vaaleista huolimatta – maan tulevaisuuden kannalta tärkeiden päätösten läpiviemiseksi. Kolmen leijonan ohjelma todisti sille sen, että kokoomuksen muille puolueille vuosikausia suosittelema talouspolitiikka havaittiin ja tunnustettiin oikeaksi.⁵¹⁹

Valtiontalouden supistamisohjelman kaatumisesta huolimatta pääministeri Rainer von Fieandt ei ollut valmis antamaan periksi. Jo tammikuun lopussa pidetyn presidentinesittelyn yhteydessä hän oli kaavaillut vähentävänsä, yleisten töiden ja

518 Aamulehti 11.2.1958; 2. pääkirjoitus. Aamulehden Ahti Karjalaisen komiteaa käsittelevä pääkirjoitus erosi sävyltään melkoisesti Uudesta Suomesta, joka kolmea päivää aikaisemmin oli julistanut sen

”tyypilliseksi paperiohjelmaksi”, joka tulisi hautautumaan muiden toteutumatta jääneiden ohjelmien joukkoon. Aamulehti 8.2.1958; Muut Lehdet –palsta. Pääministeri Rainer von Fieandt oli Karjalaisen kanssa käymässään kahdenkeskisessä keskustelussa pitänyt laadittua ohjelmaa ensin kelvottomana, mikä sai Karjalaisen masentumaan ja harkitsemaan jopa eroa ministerinpestistään. Kuitenkin vielä samana iltana pääministeri ylisti laadittua ohjelmaa ”mielistelevin sanankääntein” hallituksen iltakoulussa. Suomi 2001, s. 44; Urho Kekkosen pvk. 5.2.1958.

519 Aamulehti 11.2.1958.

kulkulaitosministeri Aku Sumuun turvautumalla, valtion työttömyysmenoja.⁵²⁰ Vajaan kahden viikon kuluttua tästä hän esitti eri etupiireille neuvottelukutsun kytkeäkseen palkkakysymykset osaksi muita vaikeita taloudellisia ratkaisuja. Neuvottelut päättyivät kuitenkin tuloksettomina heti alkuunsa.⁵²¹ Uusi Suomi epäili nopean luopumisen taustalla olleen joko hallituksen taktikoinnin tai taitamattomuuden.⁵²² Töölön Kansallisseuran kokouksessa puhunut Arvo Salminen sanoi odottavansa hallitukselta määrätietoisempia otteita, pitäen erityisen tärkeänä indeksisidonnaisuuden poistamista.

Hän oli huolissaan puoluekentän hajanaisuudesta ja siitä, että kommunismin aiheuttamaan vaaraan, sen sisäisen olemuksen muuttumattomuudesta huolimatta, tunnuttiin suhtautuvan jopa välinpitämättömästi. Hän näki maan poliittisen ja taloudellisen elämän muuttamisen parempaan suuntaan edellyttävän porvarillisten ryhmien aiempaa tiiviimpää yhteistyötä.⁵²³ Toisaalla oli tässä suhteessa siirrytty pelkistä suunnitelmista jo astetta pitemmälle – ainakin, jos oli uskominen oikeusasiamieheltä vapauttavan päätöksen itseensä kohdistuneista syytöksistä juuri saanutta maalaisliiton puoluesihteeri Arvo Korsimoa. Hän ei näyttänyt piittaavan itsestään juuri esitetyistä moitteista, että hänen taannoin esittämänsä väitteet poliittisista vastustajista olisivat olleet tuulesta temmattuja. Päinvastaisessa tapauksessa olisi nimittäin vaikea selittää Urho Kekkosen päiväkirjamerkintää:

”Arvo kertoi, että leskisläisten ja kokoomuksen piirissä on täysi hyökkäys käynnissä minua vastaan. Kaikki paha johtuu minusta, jos talous menee huonosti tai taistelu skogilaisia vastaan jne. […]”⁵²⁴