Vastaajien oman osaamisen lisäksi kompetenssiväittämiä hyödynnettiin uudelleen niin, että vastaajien tuli arvioida jokaisen kompetenssiväittämän kohdalla, kuinka olennaisena hän pitää sitä oman työnsä kannalta. Arviointiasteikko oli 1-5 (1 ei lainkaan, 2 ei kovin, 3 kohtalaisen, 4 hyvin, 5 erittäin). Kyselyn yhtenäistämiseksi ydin- ja erityiskompetenssit kysyttiin erikseen, jokainen kompetenssi omana muuttujanaan.
Kaikki ydinkompetenssit arvioitiin vastaajien työn kannalta keskimäärin vähintään kohtalaisen olennaisiksi. Taulukossa 5 esiteltyjen keskiarvojen perusteella yhtä kompetenssia lukuun ottamatta kaikkien kompetenssien keskiarvo oli suurempi kuin 4. Vastaajat arvioivat ydinkompetensseista olennaisimmaksi työn vastuualueiden ja työtehtävien hoitaminen eettisesti ja ammattitaitoisesti -kompetenssin, joka sai keskiarvon 4,76 ydinkompetensseista pienimmällä keskihajonnalla 0,476. Vastaajien arvioista alimman keskiarvon 3,91 sai teoria- ja tutkimustiedon hyödyntäminen ohjaus- ja neuvontatyössä -kompetenssi, kun taas suurin vaihtelu vastaajien arvioissa oli ajantasainen tieto ohjauksen aihealueista ja kysymyksistä -kompetenssilla, jonka keskihajonta oli 0,745.
Taulukko 5. Ydinkompetenssien olennaisuus työn kannalta keskiarvon mukaisessa järjestyksessä
Min. Max. Ka. Keskihajonta
Työn vastuualueiden ja työtehtävien hoitaminen eettisesti ja ammattitaitoisesti
4 5 4,76 0,427
Ohjattavan omaehtoisen toiminnan tukeminen koulutukseen, urasuunnitteluun ja
henkilökohtaisiin kysymyksiin liittyvien ongelmien selvittämisessä
2 5 4,71 0,548
Tehokas ja tarkoituksenmukainen
kommunikointi asiakkaiden ja kollegoiden kanssa
3 5 4,71 0,490
Tehokkaan ammatillisen yhteistyön mahdollistavat yhteistyötaidot
3 5 4,66 0,563
Oman ammatillisen osaamisen ja omien rajojen tiedostaminen ja tunnistaminen
3 5 4,60 0,550 Sosiaalinen ja kulttuurinen hienotunteisuus 3 5 4,56 0,608
Elinikäisen urakehityksen ja ohjauksen prosessien ymmärtäminen
3 5 4,53 0,585
Ohjattavan kulttuuristen ominaispiirteiden huomioiminen ja kunnioittaminen
3 5 4,37 0,689
Ajantasainen tieto ohjauksen aihealueista ja kysymyksistä
2 5 4,34 0,745
Teknologian käyttöä koskevat ajantasaiset tiedot ja taidot
3 5 4,15 0,718
Ohjauspalveluiden ja interventioiden suunnittelu, toteutus ja arviointi
2 5 4,04 0,742
Teoria- ja tutkimustiedon hyödyntäminen ohjaus- ja neuvontatyössä
2 5 3,91 0,728
Erityiskompetenssien olennaisuuden arviot vaihtelivat paljon, kuten taulukosta 6 näkyy. Keskihajonta oli erittäin suurta sosiaalista mediaa ja maahanmuuttajien ja pakolaisten ohjaamista koskevien kompetenssien olennaisuuden kohdalla. Maahanmuuttajien ja pakolaisten ohjaaminen -kompetenssin keskihajonta oli 1,028 ja vastaajien arviot kompetenssin olennaisuudesta heidän työtehtävässään vaihtelivat välillä 2-5. Sosiaalisen median hyödyntäminen -kompetenssin keskiarvo oli 3,68, mutta olennaisuuden arviot vaihtelivat välillä 1-5 keskihajonnalla 1,014. Vastaajien arviot olivat yhteneväisimmät henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta -kompetenssin kohdalla, jota koskevien arvioiden keskiarvo oli 4,81 keskihajonnalla 0,432.
Taulukko 6. Erityiskompetenssien olennaisuus ohjaustyössä keskiarvon mukaisessa järjestyksessä
Min. Max. Ka. Keskihajonta
Henkilökohtainen ohjaus ja neuvonta 3 5 4,81 0,432 Asiakkaan tilanteen selvittäminen ja
kartoittaminen
3 5 4,78 0,452
Opintoihin ja koulutukseen liittyvä ohjaaminen 3 5 4,59 0,579 Ammatinvalinnan ja urasuunnittelun
ohjaaminen
2 5 4,51 0,763
Tiedonhaku 2 5 4,37 0,644
Työmarkkinoille siirtymisen ja sijoittumisen ohjaaminen
2 5 4,31 0,851
Alueellisen yhteistyön kehittäminen ja ylläpitäminen
2 5 3,91 0,949
Ohjauspalvelujen konsultaatio ja koordinointi 2 5 3,88 0,802 Sosiaalisen median hyödyntäminen 1 5 3,68 1,014 Maahanmuuttajien ja pakolaisten ohjaaminen 2 5 3,56 1,028 Palvelujen ja interventioiden suunnittelu ja
hallinnointi
1 5 3,54 0,905
Markkinointiosaaminen 1 5 3,22 0,975
Tutkimus- ja arviointityö 2 5 3,16 0,874
Kuten ohjaajien kompetenssiarviota koskevassa luvussa nousi esille, selittyy osa erityiskompetenssien kohdalla tapahtuvasta vaihtelusta ohjaajien vaihtelevilla työnkuvilla.
Esimerkiksi tutkimus- ja arviointityö ei kuulu kaikkien ohjaajien työnkuvaan, joten on luonnollista, että sen olennaisuus oman ohjaustyön kannalta vaihtelee suuresti vastaajien välillä. Samoin esimerkiksi palvelujen suunnittelu ja hallinnointi voivat kuulua olennaisena osana joidenkin ohjaustyön tekijöiden työnkuvaan, mutta toisaalta myös puuttua täysin muiden ohjaajien työtehtävistä.
Ryhmien välisiä eroja tutkittiin Kruskal-Wallis-testin avulla, sillä työympäristön mukaan jaetut ryhmät olivat hyvin eri kokoisia keskenään eivätkä vastaukset noudattaneet normaalijakaumaa. Ryhmien vertailussa ei ilmennyt tilastollisesti merkitsevää eroa siinä, mitä kompetensseja eri työympäristöissä työskentelevät vastaajat pitivät olennaisina työssään. Myöskään se, työskentelikö vastaaja ohjaustehtävissä pää- tai sivutoimisesti, ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevällä tavalla vastauksiin.
7 POHDINTA
Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa, millaisilla koulutustaustoilla ura- ja opinto-ohjausta tehdään ja miten eri koulutustaustalla ohjaustyötä tekevien henkilöiden arviot omista kompetensseistaan eroavat toisistaan. Mielenkiinnon kohteena oli myös selvittää, vaihteleeko työn kannalta tärkeiksi koetut kompetenssit sen mukaan, minkälaisessa työsuhteessa tai työympäristössä ohjaustyön tekijä työskentelee.
Ura- ja opinto-ohjauksen työntekijät työskentelevät hyvin erilaisilla koulutustaustoilla.
Ohjaajien korkein koulutus vaihteli laajasti ammattikoulutuksen pohjalta työskentelevistä tohtoreiksi. Mielenkiintoisena havaintona aineistosta nousee se, kuinka suurimmalla osalla ura- ja opinto-ohjauksen työntekijöistä ei vaikuta olevan opinto-ohjaajan kelpoisuutta ja opinto-ohjauksen opintoja suoritettuna, vaikka he työskentelevät ura- ja opinto-ohjauksen parissa. Suurin osa vastaajista työskenteli muualla kuin oppilaitoksissa, joten lain velvoittamaa vaatimusta opinto-ohjaajan kelpoisuuteen ei heidän työssään ole.
Ohjaajien arvioivat tämänhetkisen osaamisensa eri kompetenssien kohdalla keskimäärin vähintään kohtalaisiksi. Ydinkompetensseista kaikki arvioitiin keskimäärin kohtalaisiksi tai sitä paremmiksi, ja erityisesti työtehtävien eettinen hoitaminen ja asianmukaiset kommunikaatiotaidot koettiin ohjaajien arvioissa vahvoiksi kompetensseiksi.
Erityiskompetenssien kohdalla ohjaajien vastauksissa oli ydinkompetensseja enemmän hajontaa, mikä selittyy osittain erityiskompetenssien tehtäväkohtaisuudella.
Erityiskompetenssien arvioinneista eniten hajontaa ilmeni maahanmuuttajien kanssa tehtävää ohjausta koskevan kompetenssin kohdalla, jonka osaamisen arvio oli kompetensseista heikoin keskiarvoltaan.
Ohjaustyöntekijän koulutusaste ei ollut tilastollisesti merkitsevällä tavalla yhteydessä siihen, miten vahvasti hän arvioi osaamisensa tietyllä osaamisalueella. Se, oliko vastaajalla opinto-ohjaajan kelpoisuuden antavat opinnot, oli tilastollisesti merkitsevällä tavalla yhteydessä ohjaajien arvioihin joidenkin kompetenssien kohdalla niin, että opinto-ohjaajan kelpoisuuden suorittaneet arvioivat osaamisensa vahvemmaksi näiden kompetenssien kohdalla kuin ne, jotka eivät olleet suorittaneet opinto-ohjaajan kelpoisuuden antavia opintoja. Ero opinto-ohjaajan kelpoisuuden omaavien ja ilman opinto-ohjaajan opintoja olevien välillä näkyi erityisesti opintoihin ja uraohjaukseen liittyvä ohjaaminen -kompetenssin kohdalla, jossa kelpoisuuden omaavat arvioivat osaamisensa tilastollisesti erittäin merkitsevällä tavalla vahvemmaksi kuin ne, joilla kelpoisuutta ei ole. Merkitsevä ero ryhmien väliltä löytyi myös ohjausta koskevan ajantasaisen tiedon, elinikäisen ohjauksen prosessien tuntemisen, markkinointiosaamisen ja ammatinvalinnan ja uraohjauksen ohjaamisen kohdalla. Myös nämä ohjauksen kompetenssit arvioitiin vahvemmiksi, jos vastaajalla oli opinto-ohjaajan kelpoisuus. Näiden tulosten valossa vaikuttaa siltä, että opinto-ohjaajan kelpoisuusopinnot tukevat vahvempaa osaamista ainakin näiden ohjauksen osa-alueiden kohdalla, ja niiden rooli ohjaustyön tekijöiden ammatillisen osaamisen kehittämisessä on selkeästi havaittavissa.
Opinto-ohjaajan kelpoisuuden antavien opintojen lisäksi myös ohjauskokemuksella oli tilastollisesti merkitsevä yhteys siihen, miten vastaajat arvioivat osaamistaan. Vaikka tilastollisesti merkitsevä ero löytyi vain teknologian käyttöä koskevan kompetenssin kohdalla ja ainoastaan kahden eri ohjausvuosien mukaan jaetun ryhmän väliltä, oli tulos mielenkiintoinen, sillä ohjausvuosien määrän vaikutus osaamiseen oli negatiivinen. Alle viisi vuotta ohjaustyötä tehneet arvioivat teknologian käyttöä koskevan osaamisensa nimittäin keskimäärin paremmaksi kuin ne, jotka olivat tehneet ohjaustyötä 10-15 vuotta. Tulokset ovat ristiriidassa aiempien tutkimusten kanssa, sillä Tuijalan (2015, 80) mukaan pidemmän ohjauskokemuksen omaavat ohjaajat arvioivat selviytyvänsä työstään paremmin kuin ne, joille ohjausvuosia oli ehtinyt kertyä vähemmän. Tällaista yhteyttä ei tässä tutkielmassa noussut esille, mikä voi selittyä sillä, että Tuijala (2015) tarkasteli ainoastaan lukion opinto-ohjaajia tämän tutkielman kohdejoukon koostuessa myös muilla sektoreilla ja koulutusasteilla toimivista ohjaajista.
Tutkimuksen mukaan ohjaustyöntekijät ovat työympäristöstä riippumatta hyvin yhtenäisiä siinä, miten olennaisina ohjauksen ydin- ja erityiskompetensseja työn kannalta pidetään. Eri kompetensseja pidettiin siis yhtä tärkeinä riippumatta siitä, työskenteleekö vastaaja pää- vai sivutoimisesti, tai missä työympäristössä hän työskentelee. Toki yksittäisten vastaajien välillä oli hajontaa siinä, miten olennaisina eri kompetensseja työn kannalta pidetään, mutta vastaajien erot eivät selittyneen työympäristöllä tai työsuhteen laadulla.
Lopuksi tarkasteltiin sitä, onko vastaajan viimeisten viiden vuoden aikana käymien koulutusten aiheiden määrä yhteydessä siihen, kuinka he arvioivat omaa osaamistaan ydin- ja erikoiskompetenssien kohdalla. Korrelaatiotestien perusteella selvisi, että mitä aktiivisemmin ohjaustyöntekijä on osallistunut eri aiheita käsitteleviin koulutuksiin, sitä vahvemmaksi hän arvioi osaamisensa ohjauksen aihealueita koskevan ajantasaista tietoa, henkilökohtaista ohjausta ja ammatinvalintaa ja uraohjausta koskevien kompetenssien kohdalla. Korrelaatiokerroin ei kerro muuttujien välisen korrelaation suuntaa, joten testien perusteella ei ole mahdollista päätellä, vahvistaako kouluttautumisaktiivisuus vastaajien
kompetenssiarvioita vai osallistuvatko ne, jotka arvioivat osaamisensa paremmaksi, enemmän koulutuksiin. Yhteys muuttujien välillä kuitenkin löytyy, joten tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että ne, jotka osallistuvat aktiivisesti ohjauksen eri aihealueita käsitteleviin koulutuksiin, myös arvioivat osaamisensa vahvemmaksi yllä mainituilla ohjauksen osa-alueilla. Siinä mielessä tämän tutkimuksen mukaan ohjaajien käymillä täydennyskoulutuksilla on samansuuntaisia vaikutuksia heidän taitoihinsa kuin Meriläisen (1999) tarkastelemilla luokanopettajilla, joilla täydennyskoulutuksiin osallistuminen vahvisti ammatillista kehittyneisyyttä.
Opettajien täydennyskoulutuksia käsittelevän selvityksen mukaan opinto-ohjaajat ovat yksi aktiivisimmista opettajaryhmistä jatko- ja täydennyskoulutuksiin osallistumisessa, ja erityisesti toisen asteen ammatillisen koulutuksen opinto-ohjaajien kouluttautumisaktiivisuus nousi esille opettajaryhmien välisessä vertailussa (Kumpulainen 2011). Tässä tutkielmassa ei tarkasteltu kouluttautumisaktiivisuuden eroja työympäristön tai työantajan mukaan vastaajien pienen määrän takia, mutta viimeisen viiden vuoden aikana käytyjen lisä- ja täydennyskoulutusten määrä vaihteli vastaajien välillä paljon. Ohjaajat eivät muodostaneet opetushallituksen selvityksen mukaista yhtenäistä ryhmää kouluttautumisaktiivisuuden osalta, mutta toisaalta kouluttautumisaktiivisuuden ja opinto-ohjaajien työnkuvaan tiiviisti kuuluvien henkilökohtaista ohjausta ja ammatinvalintaa koskevien kompetenssien väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä yhteys. Näin ollen tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että aktiivisesti koulutuksiin osallistuvat ainakin hallitsevat koulujen opinto-ohjauksessa vaadittavia kompetensseja työympäristöstä riippumatta.
Aiemmissa ohjaustyöntekijöiden kompetensseja sivunneissa tutkimuksissa ohjaustyölle olennaisiksi kompetensseiksi on nostettu muun muassa erilaiset vuorovaikutustaidot ja työn sisällöllisten tietojen hallitseminen ja omaaminen sekä esimerkiksi verkko-ohjaustaidot ja monikulttuurinen tietotaito (Jokinen 2010). Tämän tutkimuksen tulosten perusteella ohjaustyöntekijöiden näkemykset eivät kuitenkaan ole täysin yhtenevät aiempien
tutkimustulosten kanssa. Ohjaajat arvioivat asiakkaiden ja kollegoiden kanssa käytävän vuorovaikutuksen olevan työnsä kannalta keskimäärin erittäin olennaista, kun taas teoria- ja tutkimustiedon hyödyntämistä koskevan kompetenssin olennaisuuden arviot vaihtelivat suuresti ei kovin tärkeän ja erittäin tärkeän arvion välillä. Vastaavasti verkko-ohjaustaitoihin rinnastettava sosiaalisen median hyödyntäminen sekä monikulttuurisuuteen liittyvä maahanmuuttajien ja pakolaisten ohjaaminen saavuttivat kompetensseista suurimmat keskihajonnat siinä, miten olennaiseksi ohjaajat arvioivat kyseiset kompetenssit oman ohjaustyönsä kannalta.
IAEVG:n kansainvälinen kompetenssilistaus on itsessään viittaus ohjausalan professionalisoitumiseen ja pyrkimykseen yhtenäistää ohjauksen sisältöjä ja tavoitteita kansainvälisellä tasolla. Yhdeksi profession ominaispiirteeksi katsotaan ammatillista toimintaa säätelevien standardien olemassaolo (OECD 2004). Näin se, että ohjaukselle on pyritty muodostamaan mahdollisimman yksimieliset kompetenssivaatimukset, joita ohjaustyön tekijöiden työn tulisi noudattaa, on ohjauksen professionalisaatioon viittaava piirre. Vaikka IAEVG:n ydinkompetenssien tarkoitus on kuvata ohjauksen kompetensseja, jotka jokaiselta ohjaajalta tulisi löytyä, vaihteli ohjaajien arviot yksittäisten kompetenssien olennaisuudesta paljonkin. IAEVG:n ajatuksen perusteella olisi voinut odottaa, että jokainen ohjaaja kokisi ydinkompetenssit työnsä kannalta olennaisiksi, mutta vastaukset eivät olleet täysin yksimielisiä. Toisaalta tulos tukee Onnismaan (2007, 200) toteamusta siitä, ettei ohjauksen eri toiminta-alueilla ja eri asiakasryhmien kohdalla tarvittavista taidoista ja kompetensseista ole olemassa täyttä yksimielisyyttä, vaikka IAEVG:n jäsennys ohjausosaamisesta onkin koottu eri maissa tehtyjen selvitysten perusteella.
Professionalisaation ja ohjausalan professionalisoitumisen näkökulmasta opinto- ja uraohjauksen työntekijöiden vastaukset osoittavat, että ohjauksen ala noudattaa tietyillä osa-alueilla professionalismin piirteitä. Allan ja Moffett (2016, 450) painottavat, että yksi professionalismin perusajatuksista on se, että profession harjoittajan tulisi olla pätevä (qualified) työtehtäväänsä ja omata työtehtävän vaatimat kompetenssit. Jos pätevyyden
ymmärretään tarkoittavan virallista, koulutuksella saavutettavaa pätevyyttä tai kelpoisuutta, ei edes puolella ohjaustyön tekijöistä ole osoittaa koulutuksen antamaa kelpoisuutta ohjaustyön tekemiseen. Toisaalta jos huomio kiinnitetään koulutuksen tuomaa kelpoisuutta laajempaan näkökulmaan siitä, että profession harjoittajalla tulee ylipäätänsä olla työtehtäviensä edellyttämä kompetenssi (Allan & Moffett 2016), antavat ohjaajien arviot omista kompetensseistaan olettaa, että he ainakin itse arvioivat olevansa päteviä suoriutumaan työtehtävistään, vaikka opinto-ohjaajan kelpoisuutta ei olisikaan. Riittävän pätevyyden ja kompetenssin lisäksi myös jatkuva kehittyminen ja kouluttautuminen on olennainen osa professionaalista työtä (Konttinen 1997, 51). Ohjaajien kouluttautumisinnokkuus vaihtelee kuitenkin paljon, eivätkä kaikki vastaajat osallistu tai halua osallistua lisä- ja täydennyskoulutuksiin yhtä aktiivisesti.
Vaikka ura- ja opinto-ohjauksen parissa työskentelevien koulutustaustat vaihtelevat paljon, pätevyysvaatimukset täyttyvät vain osalla eikä jatkuva ammattitaidon kehittäminen kouluttautumalla vaikuta olevan kaikille yhtä yleistä, osoittaa ohjausala muita merkkejä professionalismista. Ohjaustyöntekijät arvioivat hallitsevansa ohjauksen osaamisalueet keskimäärin niin hyvin, että yllä vaadittu kompetenssivaatimus osana ohjauksen professiota vaikuttaa täyttyvän. Vaikka ne, joilla on koulutuksella saavutettu opinto-ohjaajan kelpoisuus, arvioivat tietyt kompetenssit tilastollisesti merkitsevästi vahvemmiksi kuin ne, joilla ei kelpoisuutta ole, olivat keskimääräiset kompetenssiarviot vahvoja molemmilla ryhmillä. Kuten Konttinen (1997, 53) huomauttaa, vanhenee todistusten arvo nopeasti ja käytännön työllä on mahdollista saavuttaa tunnustettu asema profession harjoittajana. Näin ollen ohjaustyön tekijöiden arvioiden omista kompetensseistaan voidaan ajatella noudattavan professionalismin vaatimuksia tunnustetusta kelpoisuudesta ja ammatillisen ryhmän yhdenmukaisuudesta.
Tutkimus onnistui omalta osaltaan havainnollistamaan elinikäisen ohjauksen kentän monimuotoisuutta ja sisäistä vaihtelua. Ura- ja opinto-ohjauksen parissa työskentelevien ohjaajien kompetenssiarvioiden perusteella vaikuttaa siltä, että ohjaustyötä tehdään ainakin
ohjaajien omien arvioiden perusteella keskimäärin hyvillä ohjauskompetensseilla ja vahvalla osaamisella. Hyvistä keskiarvioista huolimatta osa ydinkompetensseista sai hyvin vaihtelevia arvioita vastaajien kesken, joten tarvetta lisäkoulutuksille ja osaamisen kehittämiselle ohjauskentän laadun varmistamiseksi kuitenkin löytyy. Koska eurooppalaisen elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikan verkosto ELGPN on kehottanut jäsenmaitaan kiinnittämään huomiota ohjaustyöntekijöiden osaamisen kehittämiseen (ELPGN 2013, 19), nostaa tämä tutkimus esille mahdollisia kehityskohteita koulutuksen järjestäjien ja ohjaustyön kehittäjien suunnittelutyön tueksi.