Opettajankoulutuksen toiseen tutkinnonuudistukseen johtanut kehitystyö alkoi 1990-luvulla yleismaailmallisessa talouslamassa. Yliopistojen rahoitus supistui ja hallinnossa pyrittiin yksin-kertaistamiseen ja tehostamiseen. Myös opettajankoulutus sai osansa pyrkimyksestä byrokratian purkuun ja säädösten väljentämiseen, kun opettajankoulutusta lähdettiin uudistamaan opettajan-koulutuksesta ja opettajankelpoisuuksista annettuja säädöksiä väljentämällä.122
Tarkoitusta varten perustettiin kaksi työryhmää joista ensimmäisenä työnsä aloitti opettajankou-lutuksen säädöstyöryhmä tavoitteenaan tehdä esitys opettajankouopettajankou-lutuksen uudistamisen edellyttä-mistä säädösmuutoksista. Säädöstyöryhmän työtä täydensi opetusministeriön asettama opettajien kelpoisuustoimikunta, jonka tehtäväksi tuli tehdä esitys opettajien kelpoisuusvaatimusten uudis-tamisesta. Toimikunta esitti komiteanmietinnössäänOpettajan kelpoisuustoimikunnan mietintö (1991) väljennyksiä olemassaoleviin säännöksiin.123
Säädöstyöryhmän muistiossa luokanopettajankoulutuksen kannalta keskeisimmät muutoseh-dotukset sisältyivät luonnokseen asetukseksi kasvatustieteellisistä tutkinnoista ja opinnoista.
Säädöstyöryhmä esitti erikoistusmisopintojen korvaamista yhden tai kahden sivuaineen opinnoil-la, jotka olisivat laajuudeltaan 15 tai 35 opintoviikkoa. Sivuaineet voisivat olla peruskoulussa opetettavia aineita tai muita opettajankoulutusyksikön hyväksymiä aineita. Opetettavien aineiden perusopintoihin työryhmä esitti viiden opintoviikon lisäystä käytettäväksi eri aineiden välisiin integroituihin kokonaisuuksiin. Säädöstyöryhmä arvioi myös opetustaidon arvosanan asemaa ja päätyi esittämään sen korvaamista didaktisista tiedoista ja taidoista annettavalla arvosanalla, johon opetusharjoittelun lisäksi vaikuttaisi myös didaktiikan opinnot.124
Kelpoisuustoimikunta esitti mietinnössään oman näkemyksenä opettajien kelpoisuusvaatimusten yhdenmukaistamisesta ja väljentämisestä. Kelpoisuustoimikunta tarkasteli kolmea erilaista vaih-toehtoa kelpoisuusvaatimusten säätämisestä ja päätyi säilyttämään kelpoisuusvaatimusten säätä-minen asetuksella nimitysperusteiden säätämisen tai laillistamismenettelyn sijaan. Perusteeksi kelpoisuustoimikunta mainitsee muun muassa ammattitaitovaatimusten täyttymisen turvaamisen eri koulumuodoissa, opettajan ammatin arvotustuksen turvaamisen sekä koulutuspalvelujen
käyt-122Vuorenpää 2003, 172–173.
123Vuorenpää 2003, 173, 175.
124Opetusministeriö 1991, 38–41.
täjien aseman. Kelpoisuusvaatimuksen yhdenmukaistettaisiin ja väljennettäisiin sisällyttämällä kaikkiin kelpoisuusmääritelmiin keskeiset opettajan ammattitaitovaatimusten osa-alueet. Erityi-sesti yhdenmukaisilla pedagogisten opintojen kelpoisuusvaatimuksilla voitaisiin mahdollistaa opettajien vapaampi siirtyminen oppilaitoksesta toiseen. 125
Toimikuntien esittämät muutokset opettajien pätevyyden muodostumisesta eivät olleet uusia sillä jo opetusministeriön vuonna 1988 perustama opettajankoulutuksen kehittämistoimikunta esitti vastaavanlaisia ajatuksia. Kehittämistoimikunta ehdotti eri opettajaryhmien koulutuksen sisällölli-sen yhtenäisyyden ja opetusalan sisäisisällölli-sen liikkuvuuden lisäämistä muun muassa kaikille opettajan tutkinnoille yhteisillä kasvatustieteen opinnoilla. Opinnoista muodostettaisiin työryhmän mu-kaan”moduuleja”, jotka mahdollistaisivat myös muiden opettajankelpoisuuksien hankkimisen.
Aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä kehittämistoimikunnan visioiden toteuttamiseen.126 tutkinnonuudistuksen valmistelua jatkoi kasvatustieteellisen alan tutkintojen arviointi- ja ke-hittämisprojekti. Ensimmäisessä vaiheessa projekti antoi esityksen korkeakouluneuvostolle kehityksen päälinjoista. Kasvatusalan koulutusta kehitettäisiin muun muassa luopumalla tarkka-rajaisista koulutusohjelmista ja siirtymällä yhteen laaja-alaiseen koulutusohjelmaan, jonka sisällä suuntauduttaisiin eri opintolinjoille. Tällöin kasvatustieteiden laitokset ja opettajankoulutuslai-tokset voitaisiin yhdistää. Opettajien liikkuvuutta opetusalan sisällä lisättäisiin yhdenmukaisilla koulutuksilla, jotka koostuisivat selkeistä opintokokonaisuuksista (approbatur, cum laude ap-probatur ja laudatur). Luokanopettajankoulutus säilytettäisiin 160 viikon laajuisena ylempänä korkeakoulututkintona. Kontaktiopetuksen määrää tulisi vähentää ja opiskelijoiden omaa vas-tuuta lisätä. Esityksessä pyrittiin lisäämään myös opiskelun joustavuutta, vapaavalintaisuutta ja koulutusyksiköiden profiloitumista.127
Tämän jälkeen projektin kehitystyö jatkui kasvatustieteellisten tiedekuntien ja opettajankoulu-tuslaitosten määrän tarkastelulla. Valtioneuvosto otti kuitenkin kantaa joihinkin projektin esiin nostamiin kysymyksiin kasvatustieteellisen alan rakenteellisesta kehittämisestä Valtioneuvoston tarkisteessa (18.6.1993), jonka jälkeen projektin tehtävänantoa muutettiin. Projektin tuottamassa väliraportissa keskityttiinkin lähinnä opettajankoulutuksen kehittämisen kysymyksiin. 128 Väliraportissa käsiteltiin muun muassa opetuksen laatua koskeavia ongelmia. Luokanopettajan-koulutuksen osalta esiin nostettiin erityisesti opetettavien aineiden perusopinnot. Perusopinnot
125Opettajien kelpoisuustoimikunta 1991, 31–36, .
126Vuorenpää 2003, 171–172.
127Vuorenpää 2003, 187–190.
128Korkeakouluneuvosto 1993, 3–4.
koettiin pinnallisiksi ja sirpaileisiksi johtuen lukuisista erillisistä kursseista. Opiskeluohjelmaa pidettiin myös ylikuormittuneena ja pinnallisen osaamisen mittaamiseen keskittyvänä. Koulutuk-sen järjestelyjen osalta esille nostettiin erityisesti luokanopettajankoulutukKoulutuk-sen kontaktiopetukKoulutuk-sen suuri määrä, joka on häirinnyt opintojen suorittamisesta. Raportissa tämän katsotaan johtuvan silloisesta opettajankoulutuksen lehtorivaltaisesta virkarakenteesta, jolloin opetuksen suunnitte-lun pääpaino on ollut opetusvelvollisuuksien täyttämisessä opintojen sujuvuuden varmistamisen sijaan.129
Projektin väliraportissa tehtiin myös alustava ehdotus kasvatustieteellisten tutkintojen rakentees-ta. Väliraportissa esitettiin välitutkintojen palauttamisesta, jolloin 160 opintoviikon laajuisen kasvatustieteen maisterin tutkinnon lisäksi olisi mahdollista suorittaa 120 opintoviikon laajuinen kasvatustieteen kandidaatin tutkinto. Perusteluiksi esitettiin esimerkiksi kansallista ja kansainvä-listä tutkintojen vertailtavuutta ja opiskelijoiden liikkuvuuden lisäämistä. Opinnot koostuisivat aiemman ehdotuksen mukaisesti approbatur, cum laude approbatur ja laudatur-arvosanoista, joiden lisäksi suoritettaisiin pro gradu -opinnot, jotka voisivat olla esimerkiksi didaktisesti suuntautuneet.130
Väliraportissa ehdotettiin, että kasvatustieteellisissä koulutusohjelmissa siirryttäisiin tiedeperus-taiseen nimeämiseen ammattipohjaisen nimeämisen sijaan. Tämä mahdollistaisi koulutuksen sisällöllisen uudistamisen ja ammattien joustavan kehittämisen. Yliopistot voisivat itsenäisesti päättää miten sen tarjoamat tutkinnot suoritetaan ja minkälaisia pääaineita tarjotaan kasvatus-tieteellisen tutkinnon suorittamiseksi. Näin opiskelijat voisivat paremmin koostaa tutkintonsa vastaamaan tavoiteltua kelpoisuutta. Ylempi korkeakoulututkinto säilyisi edelleen kelpoisuuden edellytyksenä. Yleinen opettajankelpoisuus saavutettaisiin 35 opintoviikon kasvatustieteellisellä opintokokonaisuudella ja maisterintutkinnolla.131
Arviointi- ja kehittämisprojektin monivaiheisen arviointiprosessin ja muun kehittämistyön poh-jalta projekti esitti näkemyksensä kasvatustieteellisen koulutusalan kehittämisestä loppurapor-tissaan Kasvatusala kohti tulevaisuutta (1994). 132 Loppuraportissa arvioitiin muun muassa kasvatustieteellisten koulutusten sisällöllisiä kehittämistarpeita. Luokanopettajien osalta esille nostettiin aineenhallinnan vahvistaminen. Huomiota tulisi kiinnittää erityisesti muihin kuin taito-ja taideaineisiin, joita silloisessa koulutuksessa pitkälti painotettiin.133
129Korkeakouluneuvosto 1993, 13–14, 17–18.
130Korkeakouluneuvosto 1993, 22–23.
131Korkeakouluneuvosto 1993, 23–25.
132Opetusministeriö 1994, 11–21.
133Opetusministeriö 1994, 27.
Tutkinnon rakenteen osalta pysyttiin aiemmissa ehdotuksissa. Loppuraportissa analysoitiin myös joidenkin yleisten kehityssuuntien vaikutusta kasvatusalan koulutukseen ja sen uudistamiseen.
Raportin mukaan kasvatusalalla tulevat painottumaan muun muassa oppimisympäristöjen ja opetussuunnitelmien suunnittelutyö, ihmissuhdetaidot, eettinen kasvatus ja valmiudet muutoksen kohtaamiseen.134Kasvatusalan opintojen järjestämisen periaatteiksi loppuraportissa nostetaan esiin kaikkiaan neljä periaatetta, jotka ovat:
1. Itseohjautuvuus ja vastuullisuus: persoonallisen kasvun näkökulma ja valmiudet enna-koimattomiin muutoksiin.
2. Yhteisöllisyys, yhteiskunnallisen kontekstin huomioonottaminen sekä kulttuurien kohtaa-minen sekä erilaisuuden hyväksymnen ja muutosprosessien hallinta.
3. Aloitteellisuus, strateginen suunnitelu ja suuntautuminen tulevaisuuteen.
4. Informaatio- ja koulutusteknologian kehittäminen ja hyväksikäyttö.135
Loppuraportissa hahmoteltu uusi koulutuksen rakenne mahdollistaa opiskelijoiden henkilökoh-taiset opiskelu-ohjelmat, jolloin myös opintojen ohjauksen merkitys kasvaa. Ohjausta tulisi olla saatavilla niin opettajilta kuin toisilta opiskelijoilta Tutor -toiminnan kautta. Tutkimusopintoja tulisi vahvistaa kytkemällä ne tiiviimmin käytännön toimintaan ja tutkimusprojekteihin. Opet-tajankoulutuksen osalta myös opetusharjoittelua tulisi kehittää. Muutokset eivät loppuraportin mukaan tapahdu ilman koulutuksen määrätietoista kehittämistä, toimintakulttuurien muutosta ja opettajankouluttajien kouluttamista.136
Arviointi- ja kehittämisprojektin monivuotisen työn pohjalta valmisteltiin uutta asetusta kas-vatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta. Ennen asetuksen valmistumista käytiin läpi vielä lausuntokierros. Lausunnot keskittyivät lähinnä yliopistoihin siirtyvään lasten-tarhanopettajankoulutukseen, mutta myös luokanopettajankoulutus sai joitakin huomautuksia.
Lausunnoissa pohdittiin välitutkintojen palauttamisen ja tutkintojen uudistamisen tarpeellisuutta ja yhdessä lausunnossa esitettiin vielä luokanopettajantutkinnon laskemista alemmaksi korkea-koulututkinnoksi.137
Asetus kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta tuli voimaan elokuussa 1995. Asetuksessa palautettiin välitutkinnot, jolloin uusiksi kasvatustieteellisen alan tutkinnoiksi muodostuivat kasvatustieteen kandidaatin 120 opintoviikon laajuinen alempi korkeakoulutut-kinto, kasvatustieteen maisterin 160 opintoviikon laajuinen ylempi korkeakoulututkinto sekä
134Opetusministeriö 1994, 47–48.
135Opetusministeriö 1994, 48.
136Opetusministeriö 1994, 50.
137Vuorenpää 2003, 199–200.
kasvatustieteen lisensensiaatin ja tohtorin tieteelliset jatkotutkinnot. Koulutusohjelmarakenteesta luovuttiin ja opinnot muodostuivat vähintään 15 opintoviikon laajuisista perusopinnoista, vä-hintään 35 opintoviikon laajuisista aineopinnoista (sisältäen perusopinnot), joihin pääaineessa sisältyy kandidaatintyö sekä vähintään 55 opintoviikon laajuisista syventävistä opinnoista (si-sältäen perus- ja aineopinnot), jotka sisälsivät enintään 20 opintoviikon laajuisen pro gradu -tutkielman.138
Opettajankoulutuksen osalta merkittävä muutos oli 35 opintoviikon laajuiset didaktisesti painot-tuvat ja opetusharjottelua sisältävät kasvatustieteelliset aineopinnot eli opettajan pedagogiset opinnot. Pedagogiset opinnot oli mahdollista suorittaa tutkintoon sisältyvänä tai erikseen tut-kinnon suorittamisen jälkeen. Luokanopettajien koulutus muodostui siis maisterin tutkinnosta, jonka pääaineena oli kasvatustieteellinen oppiaine, sekä sisälsi pääaineeseen sisältyvinä tai erik-seen suoritettavina opettajan pedagogiset opinnot sekä 35 opintoviikon laajuiset, peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaiset opinnot.139
Muutamaa vuotta myöhemmin myös kelpoisuusvaatimukset uudistuivat vastaamaan uudistuneita tutkintoja. Luokanopettajan kelpoisuus muodostui jatkossa kasvatustieteen maisterin tutkinnosta, vähintään 35 opintoviikon laajuisista peruskoulussa opetettavien aineiden ja aihekokonaisuuksien monialaisista opinnoista sekä vähintään 35 opintoviikon laajuisista opettajan pedagogisista opin-noista. Myös aineenopettajan kelpoisuuden saavuttaneet pystyivät saavuttamaan luokanopettajan kelpoisuuden suorittamalla edellä mainitut peruskoulussa opetettavien aineiden opinnot. Myös luokanopettajat pystyivät saavuttamaan aineenopettajankelpoisuuden suorittamalla vähintään 35 opintoviikon laajuiset opetettavan aineen perus- ja aineopinnot.140
Yksi merkittävimmistä muutoksista vuoden 1995 tutkinnonuudistuksen osalta oli lastentarhan-opettajankoulutuksen siirtyminen yliopistoon alemmaksi korkeakoulututkinnoksi. Erikoistu-misaineista siis luovuttiin, jolloin mahdollistettiin vapaampi sivuainevalinta. Yhdessä uusien yleisten opettajan pedagogisten opintojen kanssa mahdollistettiin joustavampi siirtyminen ope-tusalan tehtävästä toiseen.141Opiskelijoille tämä merkitsi suurempaa mahdollisuutta tutkinnon räätälöintiin, mutta toisaalta myös lisääntyvää vastuuta opintojen suunnittelussa.
138Asetus kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta 576/1995, 2 §, 4 §, 26 §;
139Asetus kasvatustieteellisen alan tutkinnoista ja opettajankoulutuksesta 576/1995, 12 §, 16 §
140Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, 4 §, 5§.
141Vuorenpää 2003, 202–203.