Kolmen narratiivin kirjoittajat näyttäytyvät onnen etsijöinä. Heille alanvaihto oli portti hy-vinvointiin ja onnellisempaan elämään. Uramuutokset tässä kontekstissa ilmenivät siten muunakin kuin pelkkänä alalta toiselle siirtymisenä. Esitin tutkielmani alussa kolme tutki-muskysymystä: 1. Miten uranvaihtajat jäsentävät uranvaihdoksensa? 2. Kuinka yksilöt sub-jekteina muokkaavat itseään osana uranvaihtoprosessia? Millaisten tapojen kautta he näin tekevät? 3. Miksi yksilöt suunnittelevat tai päättävät vaihtaa ammattiaan? Aineistona käytin blogitekstejä, jolloin ne itsessään tuottivat yhdenlaista, jokseenkin rajattua kuvaa alanvaih-dosta. Kuten aikaisemmin olen todennut, tässä käsitellyt narratiivit olivat monelta osin eräänlaisia sankaritarinoita, vaikkakaan kaikissa tapauksissa niillä ei ollut toivottua, onnel-lista loppua. Blogitekstejä luettaessa ja tulkintoja tehdessä on ymmärrettävä niiden olevan rajauksia todellisuudesta. Niissä kerrotaan vain tietyt asiat, minkä seurauksena monet, ken-ties epämieluisat, seikat jätettään sanomatta. Tätä kautta yksilölliset alanvaihtoprosessit il-menevät määrätyn kaltaisina kudelmina.
Yhtenä keskeisenä syynä voidaan pitää alustaa, johon kirjoittajat tuottavat näkemyksiään uramuutoksista. Blogit toimivat Kortteisen (1982) kuvaaman onnellisuusmuurin tavoin. So-siaalisina defensseinä ne suojelevat kirjoittajia ennen kaikkea muiden katseilta, minkä vuoksi oma elämä esitetään onnellisemmassa valossa kuin mitä se ”oikeasti” on. Blogitekstit ovat raja-aita, muuri, kahden todellisuuden välillä: julkisen ja yksityisen. Kun tutkittaville ei voi haastattelun tavoin esittää lisäkysymyksiä, tuloksena on väistämättä osittain siloteltu kuva tutkittavasta ilmiöstä. Esimerkiksi Heikkilän (2019) menetelmällisesti erilaisesta tutki-muksesta nousevat esille toisen tyyppiset huomiot. Hänen mukaansa alanvaihtoa leimasivat epävarmuus ja epäusko, jossa ihmisten omat ja sosiaaliset odotukset olivat urautuneita. ”It-sen vaihtaminen” ei tapahtunut käden käänteessä.
Uramuutokset yhdistyvät uuden työn ja työkulttuurin muutoksen maaperään. Kolme narra-tiivia luo kukin näkymän alanvaihdon yhteiskunnallisiin reunaehtoihin. Toisaalta samalla on kysyttävä, missä suhteessa ja määrin alanvaihtajat operoivat uuden työn maaperällä. Jakonen (2014, 304–307) on nostanut kolme uuteen työhön ja prekarisaatioon liittyvää muutosta, joita kävin läpi tutkielmani alussa. Ensimmäinen näistä on työsuhteiden pätkittäisyyden, epävarmuuden ja työehtojen heikentymisen leviäminen myös julkisen sektorin töihin.
Vaikka epätyypilliset työsuhteet eivät ole lisääntyneet ja määräaikaisia työsuhteita on sol-mittu 2000-luvulla vähemmän kuin 1990-luvulla (Nätti & Pyöriä 2017, 38–41), käsitys työstä ja työ yleensä on kokenut muutoksia.
Yksilöille itselleen on lopulta merkityksetöntä, mitä tilastot kertovat työn prekarisoitumi-sesta, koska heille, kokemuksen tasolla, epävarmuus on aina todellista. Jakosen kuvaamat prekarisaatiolle tyypilliset piirteet ilmenevät myös omassa aineistossani. Kyse ei ollut pel-kästään töiden pätkittäisyydestä tai projektiluonteisuudesta vaan myös niiden hauraudesta.
Kokonaisuudessaan blogitekstit olivat eräänlaisia sankaritarinoita, joiden kirjoittajat pystyi-vät toimimaan suhteellisen vaivattomasti. Heille alanvaihto ei useimmissa tapauksissa ollut pakon edessä tapahtunut siirtymä. Sitä vastoin työ ja työelämä näyttäytyi mahdollisuuksien kenttänä, jossa pystyi tekemään lähes mitä tahansa, ”jos vain on tahtoa”. Tällaisenaan blo-gitekstit antavatkin vääristyneen kuvan alanvaihdosta ja sen dynamiikasta, sillä työpaikan vaihto tai totaalinen uramuutos on monesti myös pakon sanelema vaihtoehto. Blogikirjoit-tajille alanvaihto muotoutui ongelmaksi itsepohdinnan kautta, jolloin kyse oli monelta osin identiteetin ja minuuden muuttumisesta ja uudelleen muotoutumisesta (esim. Ibarra 2004;
Khapova, Arthur, Wilderom & Svensson 2007).
Jakonen nosti omassa artikkelissaan esille myös julkisen sektorin avautumisen, minkä seu-rauksena aiemmin yksinomaan julkiselle kuuluneita palveluita on avattu ja pakotettu mark-kinataloudellisen kilpailun piiriin. Tämä huomio voidaan nähdä myös laajemmassa konteks-tissa. Tällöin keskiössä on aiemmin selväpiirteisten rajojen ja raja-aitojen hämärtyminen ja osittainen häviäminen. Kuten Pyyhtinen (2006, 441–442) on todennut, suljetut tilat ovat avautuneet siinä määrin, etteivät yksilöt näyttäydy, Deleuzea mukailen, sisään suljettuina subjekteina vaan aaltoilevina ja jatkuvasti vuorossa olevina toimijoina. Tätä taustaa vasten avautuu myös kaavan rikkojien, itsensä kehittäjien ja pysyvyyden tavoittelijoiden toimijuus.
Sitä voidaan luonnehtia Hardt’n ja Negrin (2009, 353) jäsentelyä apuna käyttäen työvoiman biopoliittisen tuotannon kautta muodostuneeksi. Keskiössä on näin ollen subjektien kyky
luoda yhteistyötä itsenäisesti, autonomisuus suhteessa kapitalistiseen käskytykseen ja jat-kuva verkostoituminen erilaisten toimijoiden kesken. Tässä tilanteessa pomoja ei tarvita työ-paikoilla, kuten Hardt ja Negri toteavat, kun jokainen pystyy organisoimaan itse itsensä. Pu-heissa viljellään ajatusta, jossa kuka tahansa voi olla mitä tahansa: rokkitähdestä voi tulla arkkitehti, arkkitehdistä terveysneuvoja ja ravintoloitsijasta levylaulaja. Tämä ajattelutapa heijastui myös kaikissa kolmessa narratiivissa, kuten edellä olen maininnut. Siirtyminen alalta toiselle jäsennettiin ilman ulkoisia esteitä tapahtuvaksi prosessiksi. Suurimmat hidas-teet olivat yksilön sisäisiä, ja nekin olivat voitettavissa itsetutkiskelun ja kehittymisen kautta.
Kolmas Jakosen tekemä huomio yhdistyy sosiaalisen palkan pienentymiseen. Tämä tarkoit-taa tilannetta, jossa entisen tasoisia palveluja saadakseen kansalaisten on, korkean verotarkoit-taa- verotaa-kan ohella, maksettava aikaisempaa enemmän. Sen seurauksena pienen nettopalverotaa-kan omaava henkilö joutuu maksamaan ”ilmaisista” palveluista, vaikka hänen verotuksensa on suhteel-lisen korkealla tasolla. Kehityskulku on Jakosen mukaan johtanut tilanteeseen, jossa yksi-löiden ja perheiden hyvinvointi kytkeytyy työkykyyn. Uutta työtä tekevä, korkeasti koulu-tettu, osaava ja terve subjekti pääsee käsiksi sellaisiin etuuksiin, jotka monilta muilta jäävät saamatta. Blogikirjoittajat olivat ajoittain huolissaan omasta kyvystään tehdä työtä vuosi-kymmeniä. He saattoivat pohtia, kuinka jaksaisivat tehdä samaa alaa kaukana häämöttävään eläkeikään saakka. Siksi monelle uramuutos oli vaihtoehto, joka oli otettava huomioon koko elämänsuunnittelussa. Alanvaihto on siten tulkittava työkykyä ylläpitävänä paon muotona, joka näkyy myös sapatti- ja vuorotteluvapaiden suosiossa sekä itsenäisiksi yrittäjiksi ryhty-misenä, eräänlaisena hyppynä pois oravanpyörästä (Vähämäki 2009, 126–127).
Lähestyin alanvaihtoa ja siten blogitekstejä kolmesta, toisiinsa limittyneistä biopoliittisista näkökulmista käsin: hallintamentaliteetti, tunnustuksellisuus ja etiikka. Näin ollen tutkiel-mani teoreettinen kehys kytkeytyi Foucault’n valta-ajatteluun. Kaavan rikkojat, itsensä ke-hittäjät ja pysyvyyden tavoittelijat jäsensivät uranvaihdoksensa edellä mainitun uuden työn ja työkulttuurin muutoksen, mutta myös uusliberalistisen hallintamentaliteetin kautta. Nämä on ymmärrettävä ennen kaikkea kehyksinä, joiden kautta alanvaihtajien subjektiviteetti muotoutui. Blogiteksteissä alanvaihtajat määrittyvät vapaina toimijoina, joiden tehtävänä on tuottaa yhteiskunnallista lisäarvoa mahdollisimman paljon rasittamatta kuitenkaan julkisia palveluja. Keskeistä tässä yhteydessä on, Foucault’a (2010, 126) soveltaen, nähdä ne ehdot ja yhteydet, joiden kautta blogikirjoittajat problematisoivat omaa siirtymäänsä. Toisin sa-noen kysymys on siitä, kuinka alanvaihtajat jäsensivät uramuutostaan nykyisten
yhteiskunnallisten olosuhteiden vallitessa. Huxley’ta (2013, 1513, 1538) seuraten blogikir-joitukset on tulkittava siten kommentaareina ja vastauksina niihin ehtoihin ja mahdollista-jiin, joiden lomassa yksilöt tekevät, tai jättävät tekemättä, valintojaan.
Narratiivien kirjoittajat näyttäytyivät blogiteksteissä vapaina markkinasubjekteina. Uuslibe-ralismin oppien mukaisesti niissä korostuivat verkostoituminen, itsensä esittely, itsen poh-diskelu, ”vanhaan työhön” kuuluvien piirteiden osittainen paheksunta ja, Purokurua (2018, 19–21) lainaten, ajoittainen syyllisyydentunto laiskottelusta. Näin ollen keskeistä on ym-märtää, ettei blogikirjoittajien narratiivit ole syntyneet tyhjiössä vaan ne on tulkittava eri-laisten yhteiskunnallisten voimien ja virtausten lopputulemana. Vaikka kaavan rikkojat, it-sensä kehittäjät ja pysyvyyden tavoittelijat kertovat omasta polustaan poikkeavilla tavoilla, jokaisella on yhtäläinen tavoite. Heille uranvaihto toimi porttina unelmiin ja siten onnelli-sempaan elämään. Tätä myöten blogikirjoittajat elävät todeksi onnen politiikkaa, josta Helén (2016, 151–153) kirjoittaa. Hänen mukaansa poliittinen hallinta kohdistuu onnellisuuteen ja toimii sen kautta. Henkilökohtaiset elämänpyrkimykset, kuten tässä tapauksessa alanvaihto tai sen haaveilu, risteää yhteiskunnallisten valtapyrkimysten kanssa. Helén toteaa hyvinvoin-tipolitiikan tarkoituksena olevan hyvän elämän, eli onnellisuuden, saavuttaminen, joka esi-merkiksi työelämässä näyttäytyy työn mielekkyyden, työtyytyväisyyden ja hyvän työilma-piirin turvaamisena.
Jotta mielekäs työ, ja siten onnellisuus, mahdollistuisi alanvaihdon seurauksena, vaatii se yksilön tunnustusta itselleen ja mahdollisesti ulkopuoliselle taholle omasta asemastaan. Tun-nustuksellisuus toimi tässä yhteydessä toisena biopoliittisena näkökulmana alanvaihtoon.
Näkyvimpänä piirteenä tunnustuksellisuudesta voidaan pitää blogitekstejä sinällään, joissa kirjoittajat eivät ainoastaan tarkastele ulkopuolisia olosuhteita vaan myös ”tunnustavat”
oman asemansa, mielihalunsa ja tarpeensa lukijalle. Kyse on näin ollen itsetekniikasta, jossa kirjoittajat sekä kertovat itsestään että konstituoivat itsensä määrätyn kaltaisena subjektina (Foucault 2011, 7).
Blogit ovat tässä kontekstissa nähtävä eräänlaisena peilinä, jonka kautta kirjoittajat tarkaste-levat itseään ja valintojaan. Tunnustuksellisuus ei määrity yksinomaan itsen löytämisen vii-tekehyksessä vaan sen lisäksi myös vapauden tuottamisena. Uusliberalistisessa hallinnassa vapaus on keskeinen elementti, sillä ilman sitä vallan toiminta käy mahdottomaksi. Kun blo-gikirjoittajat tarkastelevat itseään, he pyrkivät etsimään vapauden alueita ja siten omaa po-tentiaaliaan. Subjektit näin ollen eivät yksinomaan pohdi, mitä elämä voisi olla, vaan myös
asettavat itsensä laajempaan kontekstiin (Fejes 2008; Helén 2016, 346). He pyrkivät näke-mään, mikä heille on mahdollista, mistä he pitävät ja mitä inhoavat. Toisin sanoen tunnus-tetaan eli tuotunnus-tetaan ”totuus” omasta subjektiviteetista ja kaikesta siitä, mitä kirjoittavat voi-sivat olla.
Tunnustuksellisuus käsitteellisenä ja teoreettisena apuvälineenä on nähtävä myös mahdolli-suutena, jonka kautta ohjausta ja ohjauskäytänteitä voi tarkastella aikaisempaa poikkeavam-mista näkökulpoikkeavam-mista. Tällöin ei olla tekemisissä yksistään hallintamentaliteetin tai ohjausra-tionaliteettien eikä itsehallinnan kanssa, vaan tunnustuksellisuuden avulla on mahdollista nähdä vallan, dominanttien diskurssien ja hallinnallisuuden kytkeytyminen totuuden puhu-miseen (ks. Foucault 2011, 8–9). Kysymys on siitä hetkestä, jossa subjekti päättää tunnustaa, tai jättää tunnustamatta, itsensä. Se on näin ollen piste, hetki tai tapahtuma, jolloin yksilön toiminta asettuu hänen itsensä ja ulkopuolisen arvioitavaksi. Tällöin ei lähestytä hallinta-mentaliteettia ja tapahtumaa, hetkeä, erillisinä kokonaisuuksina vaan toisiinsa kietoutuneina muodostelmina. Jos halutaan ymmärtää vallan ja valtasuhteiden toimintaa, on kiinnitettävä huomio tunnustuksellisuuteen, joka käytänteenä avaa portin ohjailun, ja siten vallan, toimin-taan nykyisyydessä (Fejes & Dahlsted 2012, 104).
Fejesin ja Dahlstedin (2012, 93–103) jäsennystä mukaillen tarkastelun keskiössä tulisi en-sinnäkin olla tunnustuksen käytännöt ja niiden suhde totuuden diskurssiin. Tällöin oleellista on pohtia käsitteitä ja arvoja, joiden kautta ilmiöitä ja asioita kategorisoidaan. Toiseksi kes-keistä on kiinnittää huomio niihin käytäntöihin, jossa yksilö peilaa itseään reaalisella tai vir-tuaaliselle toiselle. Tässä kontekstissa on ymmärrettävä, ettei puhe tai kirjoitettu teksti ole viatonta vaan se monilta osin limittyy hallintamentaliteettiin ja sen kautta oikean, hyvän ja normaalin rajauksiin. Kolmanneksi erilaiset ”nurinkäännön” käytänteet on otettava vaka-vasti, vaikkakin ne olisi kuorrutettu huumorin, satiirin, naurun tai hiljaisuuden keinoin. Siksi katse on käännettävä hämäriin pisteisiin, marginaaliin ja ennakoimattomaan, ja nähtävä ”nu-rinkääntö” linssinä, joka paljastaa yhteiskunnalliset aukot ja murtumakohdat.
Tunnustuksellisuus toimi tässä yhteydessä porttina kolmanteen biopoliittiseen ulottuvuu-teen, etiikkaan. Kyse on itsen muuttamisesta ja ohjailusta, joita on tulkittava osana identi-teettityötä (Helén 2016, 290–291). Alanvaihdon yhteydessä ei näin ollen tarkastella yksin-omaan sitä, mille alalle haluaa siirtyä, vaan myös sitä, kuka olen, miksi haluan tulla ja mihin pyrin. Tällaisenaan voidaan puhua foucaultlaisittain eettisestä itsesuhteesta ja itsen
muuttamisesta, jossa olennaista on jatkuva itsetutkiskelu ja sen seurauksena itsen toteutta-minen ja moraaliset valinnat.
Yksilöiden tapa muokata itseään subjekteina osana uranvaihtoprosessia määrittyi kysymyk-senä siitä, kuinka he tarkkailevat ja hallitsevat itseään sekä mukauttavat oman olemisensa suhteessa ulkoisiin vaatimuksiin. Kaavan rikkojien, itsensä kuuntelijoiden ja pysyvyyden etsijöiden minäkäytännöt jäsentyivät ensisijaisesti pakona ja reaktiona uuteen työhön ja työ-kulttuurin muutokseen. Kaavan rikkojille alanvaihdos ilmeni ensisijaisesti haluna murtaa perinteinen käsitys työurasta, jossa työ käsitteellistyy yhden koulutuksen ja työpaikan kautta.
Itsensä kuuntelijoille keskiössä oli tietoisuus omista fyysisistä ja henkisistä rajoista, jotka asettivat rajat työlle ja työn toteuttamiselle. Pysyvyyden etsijöille työ määrittyi ensisijaisesti pysyvyyden ja taloudellisen turvan lähteenä, jolloin usealle oli riittävää, että työ oli ”vain työtä”.
Yksilöiden päätös vaihtaa alaa tai pelkkä alanvaihdon suunnittelu kumpuaa halusta muuttaa omaa elämäänsä. Laajemmassa mielessä se voidaan jäsentää, ei pelkästään hyvinvoinnin ja onnen etsimisenä, vaan myös vapauden tilojen raivaamisena ja luontina. Itsen muokkaami-nen ja sen eettimuokkaami-nen problematisointi jäsentyy tässä kontekstissa yksilön vapautumisen kysy-myksenä, kuten Helén (2016, 298) toteaa. Hänen mukaansa huomio on ennen kaikkea siinä, kuinka ihmiset käyttävät vapauttaan ja saavuttavat autonomisuuden. Vapaus on tulkittava elämänkäytäntönä. Myös tässä tutkielmassa, Heléniä seuraten, elämä ja alanvaihto jäsentyy jatkuvana keskusteluna siitä, mitä yksilöille merkitsee olla ja elää vapaasti. Kyse on myös kamppailusta ulkoisten rajoitteiden ja vaatimusten ristiaallokossa. Tässä kudelmassa subjek-tit kutovat, rakentavat ja katkovat verkkoaan pyrkien vaikuttamaan omaan tarinaansa ja koh-taloonsa.
LÄHTEET
Kirjallisuus
Adkins, L. & Jokinen, E. 2008. Introduction: Gender, living and labour in the fourth shift.
NORA (16) 3, 138–149.
Allen, J. 2006. Ambient power: Berlin’s Potsdamer Platz and the seductive logic of public spaces. Urban Studies 43 (2), 441–455.
Ahmed, S. 2010. The promise of happiness. Durham: Duke University Press.
Ahn, J., Dik, B.J., & Hornback, R. 2017. The experience of career change driven by a sense of calling: An interpretative phenomenological analysis approach. Journal of Vocational Behavior 102 (1), 48–62.
Anderson, B. 2012. Affect and biopower: towards a politics of life. Transactions of the In-stitute of British Geographers 37 (1), 28–43
Anderson, C., Haavisto, I. Kangasniemi, M., Kauhanen, A., Tikka, T., Tähtinen, L. Törmä- nen, A. 2016. Robotit töihin. Koneet tulivat – mitä tapahtuu työpaikoilla? EVA raportti 2/2016. Helsinki: Taloustieto Oy.
Bacchi, C. 2012. Why study problematizations? Making politics visible. Open Journal of Political Science 2 (1), 1–8.
Barnett, C. 2015. On problematization: Elaborations on a theme in “Late Foucault”.
Nonsite.org 16. https://nonsite.org/on-problematization/# [luettu 1.4.2021]
Beck, U. 2001. Interview with Ulrich Beck. Journal of Consumer Culture 1 (2), 261–277.
Boym, S. 2001. Future of nostalgia. New York: Basic Books.
Casey, E. 2000. Remembering: A phenomenological study. Bloomington: Indiana Univer-sity Press.
Clough, P. T. 2008. The affective turn. Political economy, biomedia and bodies. Theory, Culture & Society 25 (1), 1–22.
Legg, S. 2005. Contesting and surving memory: Space, nation, and nostalgia
in Les Lieux de Mémoire. Environment and Planning D: Society and Space 23 (4), 481–
504
Leggatt-Cook, C. & Chamberlain, K. 2012. Blogging for weight loss: personal accountability, writing selves, and the weight-loss blogosphere. Sociology of Health &
Illness 34 (7), 963– 977.
Caine, V., Estefan, A. & Clandinin, D. J. 2013. A return to methodological commitment:
Reflections on narrative inquiry. Scandinavian Journal of Educational Research 57 (6), 574–586.
Cronberg, T. 2009. Uuden työn politiikka. Helsinki: Siltala.
DeFilllippi, R. & Arthur, M. 1994. The boundaryless career: A compentency-based perspective. Journal of Organizational Behavior 15 (4), 307–324.
Elden, S. 2007. Rethinking governmentality. Political Geography 26 (1), 29–33.
Eräsaari, L. 2006. New public management on julkista koskevien vääryyksien isä. Teoksessa T. Helne & M. Laatu (toim.) Vääryyskirja. Helsinki: Kansaneläkelaitos, 87–101
Farrar, M. E. 2011. Amnesia, nostalgia, and the politics of place memory. Political Research Quarterly 64 (4), 723–735.
Fejes, A. 2008. To be one's own confessor: Educational guidance and governmentality. Brit-ish Journal of Sociology of Education 29 (6), 653–664.
Fejes, A. & Dahlsted, M. 2012. The Confessing society: Foucault, confession and practices of lifelong learning. London: Routledge.
Florida, R. 2008. Who’s your city? How the creative economy is making where to live the most important decision of your life. New York: Basic Books.
Foucault, M. 1977. Language, counter-memory, practice: selected essays and interviews.
Ithaca, New York: Cornell University Press.
Foucault, M. 1991. Questions of method. Teoksessa G. Burchell, C. Gordon & P. Miller (eds) The Foucault effect: Studies in governmentality. Hemel Hempstead: Harvester Wheatsheaf, 73–86.
Foucault, M. 1997. Technologies of the self. Teoksessa M. Foucault. Ethics. Subjectivity and truth. Essential works of Foucault 1954–1984. New York: The New Press, 223–251.
Foucault, M. 2001. Fearless speech. Los Angeles, CA.: Semiotext(e).
Foucault, M. 2003. “Society must be defended”. Lectures at the Collège de France, 1975–
76. London: Penguin Books.
Foucault, M. 2007. Security, territory, population. Lectures at the Collège de France, 1977–
78. New York: Palgrave Macmillan.
Foucault, M. 2008. The birth of biopolitics. Lectures at the Collège de France, 1978–
79. New York: Palgrave Macmillan.
Foucault, M. 2010. Seksuaalisuuden historia. Tiedontahto, nautintojen käyttö, huoli itsestä.
Helsinki: Gaudeamus.
Foucault, M. 2011. The courage of truth (The government of self and others II). Lectures at the Collége de France, 1983–1984. New York: Palgrave Macmillan.
Gardiner, J., Stuart, M., MacKenzie, R. Forde, C., Greenwood, I. & Perret, R. 2009.
Redundancy as a critical life event: Moving on from the Welsh steel industry through career change. Work, Employment and Society 23 (4), 727–745.
General Intellect 2008. Vasemmisto etsii työtä. Helsinki: Tutkijaliitto / Like.
Gilbert, D. 2006. Stumbling on Happiness. New York: Knopf.
Hardt, M. & Negri, A. 2005. Imperiumi. Helsinki: WSOY.
Hardt, M. & Negri, A. 2009. Commonwealth. Cambridge, Massachusetts: The Belknap Press of Harvard University Press.
Heikkilä, M. (2019). Alanvaihto ja ammatillisen identiteetin muutos ruumiillisina tiloina ja tuntemuksina. Aikuiskasvatus 39 (1), 19–33.
Helén, I. 2016. Elämän politiikat. Yhteiskuntatutkimus Foucault’n jälkeen. Helsinki: Tutki-jaliitto.
Holvas, J. & Vähämäki, J. 2005. Odotustila. Pamfletti uudesta työstä. Helsinki: Teos.
Hookway, N. (2008). ’Entering the blogosphere’: Some strategies for using blogs in social research. Qualitative Research 8 (1), 91–113.
Huxley, M. 2006. Spatial rationalities: order, environment, evolution and government. So-cial & Cultural Geography 7 (5), 771–787.
Huxley, M. 2007. Geographies of governmentality. Teoksessa J.W. Crampton & S. Elden (eds) Space, knowledge and power. Foucault and geography. Aldershot: Ashgate, 185–
204.
Huxley, M. 2008. Space and government: Governmentality and geography. Geography Compass 2 (5), 1635–1658.
Huxley, M. 2013. Historicizing planning, problematizing participation. International Journal of Urban and Regional Research 37 (5), 1527–1541.
Ibarra, H. 2004. Working identity: Unconventional strategies for reinventing your career.
Boston, MA: Harward Business School Press.
Ikonen, A-M. 2013. Epävarma työ, yrittäjätapaisuus ja paikkatunne: syrjäseudun naisen esimerkki. Työelämän tutkimus 11 (1), 34–49.
Jakonen, M. 2014. Uusi työ ja prekarisaatio. Työn muutosten vaikutukset suomalaiseen hy-vinvointivaltioon ja poliittiseen järjestäytymiseen. Tiede & Edistys 39 (4), 287–320.
Jakonen, M., Peltokoski, J., & Virtanen, A. (toim.) 2006. Uuden työn sanakirja. Helsinki:
Tutkijaliitto.
Jokinen, E., Venäläinen, J. & Vähämäki, J. 2015. Johdatus prekaarien affektien tutkimuk-seen. Teoksessa E. Jokinen & J. Venäläinen (toim.) Prekarisaatio ja affekti. Nykykulttuu-rin tutkimuskeskuksen julkaisuja 118. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 7–30.
Jokinen, E., Könönen, J., Venäläinen, J. & Vähämäki, J. (toim.). 2011. ”Yrittäkää edes!”
Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Helsinki: Tutkijaliitto.
Julkunen, R. 2008. Uuden työn paradoksit. Tampere: Vastapaino.
Järvensivu, A. 2010. Tapaus työelämä. Ja voiko sitä muuttaa? Tampere: Tampere University Press.
Karlson, L. 2007. Desperately seeking sameness: The process and pleasure of identification in women’s diary blog reading. Feminist Media Studies 7 (2), 137–153.
Kasvio, A. Gonäs, L. & Skorstad, E.J. 2012. In search of the nordic working life model:
Introduction to the thematic issue. Nordic Journal of Working Life Studies 2 (4), 1–19.
Khapova, S. Arthur, M., Wilderom, C. & Svenson, J. 2007. Professional identity as the key to career change intention. Career Development International 12 (7), 584–595.
Kinnunen, H. & Mäki-Fränti, P. 2016. Pitkittynyt taantuma heikentää nuorten sukupolvien asemaa Suomessa. Euro & Talous. [https://www.eurojatalous.fi/fi/2016/artikkelit/pitkit-tynyt-taantuma-heikentaa-nuorten-sukupolvien-asemaa-suomessa/]. Luettu 4.4.2021.
Korhonen, A-K., Peltokoski, J. & Saukkonen, M. 2006. Prekariaatti. Teoksessa M. Jakonen, J. Peltokoski & A. Virtanen (toim.). Uuden työn sanakirja. Helsinki: Tutkijaliitto, 378–
383.
Korhonen, A-K., Peltokoski, J. & Saukkonen, M. 2009. Paskaduuneista barrikadeille. Hel-sinki: Into.
Kortteinen, M. 1982. Lähiö. Tutkimus elämäntapojen muutoksesta. Helsinki: Otava.
Koopman, C. 2013. Genealogy as critique: Foucault and the problems of modernity. Bloom-ington: Indiana University Press.
LaPointe, K. 2010. Narrating career, positioning identity: Career identity as a narrative practice. Journal of Vocational Behavior 77 (1), 1–9.
LaPointe, K. 2013. Heroic career changers? Gendered identity work in career transitions.
Gender, Work and Organization 20 (2), 133–146.
LaPointe, K. & Heilmann, P. 2014. ‘Daring leaps’. Construction of meaning and individual agency in career change narratives in the media. Nordic Journal of Working Life Studies 4 (2), 47–64.
Lindberg, M. 2013. Koulutuspolitiikan uusliberalisoitumisen vääjäämättömyys. Tieteessä tapahtuu 31 (2), 8–14.
Lopez, L. 2009. The radical act of ’mommy blogging’: Redefining motherhood through the blogosphere. New Media & Society 11 (5), 729–747.
Luhtakallio, E. & Mustranta, M. 2017. Demokratia suomalaisessa lähiössä. Helsinki: Into.
Marx, K. 1986. Vuosien 1857–1858 taloudelliset käsikirjoitukset. Moskova: Kustannusliike Edistys.
Miller, P. & Rose, N. 1997. Köyhiä ohjelmoimassa: köyhyyslaskelma ja asiantuntijatieto.
Teoksessa S. Hänninen & J. Karjalainen (toim.) Biovallan kysymyksiä. Kirjoituksia köyhyyden ja sosiaalisten uhkien hallinnoimisesta. Tampere: Gaudeamus, 111–149.
Modern Times (Nykyaika) 1936. ohj. Chaplin, C. United Artists. USA.
Moen, T. 2006. Reflections on the narrative research approach. International Journal of Qualitative Methods 5 (4), 56–69.
Mäkinen, K. 2012. Becoming valuable selves. Self-promotion, gender and individuality in late capitalism. Acta Universitatis Tamperensis 1732. Tampere: Tampere University Press.
Noro, A. 2004. Aikalaisdiagnoosi: sosiologisen teorian kolmas lajityyppi? Teoksessa K.
Rahkonen (toim.) Sosiologisia nykykeskusteluja. Helsinki: Gaudeamus, 19–39.
Nätti, J. & Pyöriä, P. 2017. Epätyypilliset työsuhteet, epävarmuus ja liikkuvuus. Teoksessa P. Pyöriä (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 26–41.
Ojala, S. & Hautaniemi, A. 2012. Tietotyöntekijän paremmat työmarkkinat? Yhteiskuntapo-litiikka 77 (5), 479–493.
Oksanen, A 2006. Haavautuva minuus. Väkivallan barokki kontrolliyhteiskunnassa. Tam-pere: Tampere University Press.
Peltokoski, J. 2012. Prekariaatin potentiaali. Luokka luokkaa vastaan. niin & näin 19 (1), 98–101.
Piha, K. & Poussa, L. 2012. Dialogi – Uusi työ on täällä. Helsinki: Talentum.
Pile, S. 2010. Emotions and affect in recent human geography. Transactions of the Institute of British Geographers 35 (1), 5–20.
Potter, J. 2019. The Ghost of the stable path: Stories of work-life change at the ‘end of ca-reer’. Work, Employment and Society 34 (4), 571–586.
Purokuru, P. 2018. Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi. Helsinki: Kos-mos.
Pyöriä, P. & Ojala, S. 2017. Työn prekarisaatio. Teoksessa P. Pyöriä (toim.) Työelämän myytit ja todellisuus. Helsinki: Gaudeamus, 42–62.
Pyyhtinen, O. 2006. Laitos. Teoksessa M. Jakonen, J. Peltokoski & A. Virtanen (toim.).
Uuden työn sanakirja. Helsinki: Tutkijaliitto, 439–446.
Rifkin, J. 1995. Työn loppu. Teknologia, työpaikat ja tulevaisuus. Helsinki: WSOY.
Rodriques, R. & Guest, D. 2010. Have careers become boundaryless? Human Relations 63 (8), 1157–1175.
Roper, J. Ganesh, S. & Inkson, K. 2010. Neoliberalism and knowledge interests in boundaryless careers discourse. Work, Employment and Society 24 (4), 661–679.
Rydenfelt, H. 2016. Blogimediat ja bloggaamisen etiikka. Media & viestintä 39 (3), 209–
Rydenfelt, H. 2016. Blogimediat ja bloggaamisen etiikka. Media & viestintä 39 (3), 209–