Itsensä kuuntelijat

Toisen narratiivin kirjoittajat olen nimennyt itsensä kuuntelijoiksi. Vaikka edellisessä narra-tiivissa keskeistä oli itsepohdiskelun ja -tarkastelun tematiikka, tässä yhteydessä sen rooli kuitenkin avautuu toisesta näkökulmasta. Kun kaavan rikkojilla itsesuhde ja siten alanvaihto muotoutui oman potentiaalisuuden ja ”sisällä kyteneen tunteen” löytämisen kautta, itsensä kuuntelijoilla uramuutos toteutui tietoisuutena omista fyysisistä ja henkisistä rajoista. Tässä kategoriassa nousi muita narratiiveja selkeämmin esille yrittäjähenkisyys ja prekaarisuus.

Myös itsensä kuuntelijoilla alanvaihdon pohjimmaisena päämääränä oli unelmien metsästä-minen ja siten onnen löytämetsästä-minen.

Tämän narratiivin blogikirjoittajat olivat olleet määrätyllä alalla joko töissä tai opiskele-massa. Vähitellen he olivat havainneet, etteivät jaksa alaa joko fyysisesti tai henkisesti ja samalla he pelkäsivät palavansa loppuun. Itsensä kuuntelu avautuu näin ollen kehollisuuden kautta. Vaikka eräänlaista normien vastaista ajattelua teksteissä ilmeni, he eivät kuitenkaan missään vaiheessa nostaneet tätä teemaa etusijalle. Sitä vastoin kyse oli ennen kaikkea oman itsensä mukauttamisesta sopusointuun muun elämän kanssa. Tämä taas edellytti itsensä kuuntelun ohella oman elämän ja elämäntapojen muokkausta.

Sanotaan, että vuosien 35-42 välilllä kupla niin sanotusti puhkeaa. Sitä ennen kaikki on sujunut vielä hyvin ja helposti, mutta yhtäkkiä elämä muuttuu ja kriisejä alkaa ilmaantua.

Hyvin nopeasti niin kävi sitten itsellekin blogin aloitettuani. Ensin tuli avioero, sitten sairastui ja menehtyi äiti, tuli muuttoa, tuli alanvaihtoa toimistotöistä hyvinvointiin, tein kahta työtä CocoVi Barilla ja oman yrityksen parissa, oli jatkuvaa eteenpäinpuurtamista ja selvitymistä ilman tukiverkostoa. Keho reagoi erilaisin kiputiloin ja kilpirauhasen vajaatoiminnalla. (…) Tänä syksynä on ollut ensimmäistä kertaa hyvä olo kropassa moneen vuoteen. Mistä sitä hyvää oloa saan kiittää? Ensin varmaankin riittävästä lepäämisestä ja riittävän pitkistä yöunista. Hyvää oloa on tuonut myös arvomaailman muuttuminen. Nykyään priorisoin riittävän levon lisäksi läheisille ja rakkaille pyhitettyä aikaa. (…) Oon useasti miettinyt sitä, miten mahtava juttu alanvaihto onkaan ollut. Nyt on takana yrittäjyyttä jo reilut kuusi vuotta ja vuosi vuodelta sitä on tullut fiksummaksi sen suhteen miten asioita kannattaa tehdä ja hoitaa. Yrittäjyyden alkutaipaleella tein töitä kellon ympäri ja lomaakaan en pitänyt. Kouluttauduin lisää ja lisää jatkuvasti.

Piiputin itseni täysin. (…) Itse tein alanvaihtoni päivätyön ohella. Alussa tein kahta työtä, se ei todellakaan ollut helppoa. (…) Luovuin unelmani takia monesta asiasta. Pitää aina muistaa, että kun jotain lähdet tavoittelemaan on sinun luovuttava myös jostain. Käytin aikaani itseni kehittämiseen ja yrityksen perustamiseen, asiakkaiden ohjaamiseen. Tein yrittäjyyden alussa satoja tunteja töitä pilkkahintaan, osan ilmaiseksi. Tein töitä, kävin koulutuksia ja kursseja. Opettelin itse. (…) Istuin salin nurkassa seuraamassa miten muut ohjaajat ohjaavat ja tein havaintoja heidän ohjaustyöstään. Olin tunneilla avustajana, auttamassa varsinaista ohjaajaa tuntilaisten liikkeissä. Niistä en saanut ollenkaan

palkkaa. Ja tähän päälle tuli tietysti se kaikki muu: lähiopetuspäivät, oma harjoittelu sekä tehtävät ja tentit. (http://sportslady-h.blogspot.com/)

Mirva Heikkilän (2019, 21–22) mukaan keho asettaa rajat toiminnalle ja muutokselle. Työ-elämässä työntekijät voivat törmätä yhä useammin kehollisiin rajoihinsa, joka voi olla yh-täältä merkkinä vaatimusten noususta, yksilön vanhenemisesta tai turhautumisesta liian vä-häisiin haasteisiin. Heikkilä toteaakin, että muutos voi tapahtua kehollisuuden kautta, jolloin keho itsessään ja sen tuntemukset toimivat muutoksen alulle panijana. Tähän kytkeytyen Heikkilä nostaa esille affektin ja affektiivisuuden osana uramuutosta, jolloin keskeistä on huomioida erilaiset siirtymät ja mekanismit, joissa tunnut ja tunnevirrat alkavat saada muo-toja (ks. Jokinen, Venäläinen & Vähämäki 2015).

Affektit voidaan, Nigel Thrift’n (2008, 175–182) tavoin, jäsentää ensinnäkin näkyviä vaiku-tuksia aikaansaavina kehollisina käytänteinä. Toiseksi Thrift määrittelee affektin psykoana-lyyttisten käsitteiden kautta, minkä seurauksena affektit palautuvat vietteihin. Kolman-neksi affekti voidaan ymmärtää Gilles Deleuzen spinozalaisen filosofian kautta. Täl-löin kyse on naturalistisesta tulkinnasta, jossa tarkastelu kiinnittyy jatkuvasti liikkeessä ja muutoksissa oleviin vuorovaikutussuhteisiin. Neljänneksi Thrift ymmärtää affektin darwi-nilaisittain, jolloin huomio kiinnittyy tunteiden universaalisuuteen ja niiden kommunikatii-viseen rooliin. Yleisesti ottaen affekti viittaa eletyn kokemuksen ennustamattomaan dyna-miikkaan, minkä vuoksi kyse on uudenlaisista arkipäiväisen elämän käytännöistä (Anderson 2012, 28). Kyse on näin ollen virtuaalisista perspektiiveistä, jotka ovat ankkuroituneet aktu-aalisesti olemassa oleviin ja niitä ilmentäviin asioihin. Affektit ovat siten autonomisia ja ne samalla vaikuttavat olennaisesti sekä ihmisen havaintoihin että käyttäytymiseen.

(Thrift 2004, 730–732; 2008).

Affekteissa on keskeistä niiden liikkuvuus, avoimuus ja ennen kaikkea sitoutuminen kehol-lisuuteen. Oleellista on myös niiden kytkeytyminen erilaisiin vuorovaikutussuhteisiin siten, että ne ovat tiedostetun, representoidun ja ymmärretyn ulkopuolella. Siitä huolimatta af-fekteilla on merkitystä aina siinä määrin, että niitä pyritään muokkaamaan ja käyttämään osana taloudellis-poliittista päätöksentekoa. (Allen 2006; Pile 2010, 8–9; Clough 2012.) Heikkilä (2019, 29) nostaa omassa tutkimuksessaan kolme affektiivista tilaa liittyen alan-vaihtoon: irtoamisen tila, puhdistumisen tila ja tulollaan olemisen tila. Kaikissa näissä ti-loissa keskeistä on tunnusteleminen, jonka Heikkilä tulkitsee olevan kehollista reflektointia.

Vastaavalla tavalla myös omassa aineistossani oli luettavissa kokeilua ja tunnustelua. Näissä oleellista ei ollut yksinomaan itsen pohdinta, vaan sen lisäksi, ja ohella, omien kehollisten tunnetilojen, affektien, kuuntelu ja tarkastelu.

Liikunta-ala on aina tuntunut omalta jutulta. Itse olen kouluttautunut personal traineriksi vasta aikuisiällä. Opinnot hoituivat päätyön ohessa, samoin kuin ohjaustyön tekeminen tälläkin hetkellä. Minulla harrastuksesta tuli ja työ, ja miksei olisi tullut?

Harrastuksethan ovat juuri niitä asioita, joiden parissa viihdymme. Itseä aidosti kiinnostavan alan opiskelu motivoi varmasti, ja uuteen työhön suhtautuu sitä kautta aivan erilaisella innokkuudella. (https://blogit.terve.fi/annasaivosalmi/)

Omaa sydäntään kannattaa aina kuunnella ja syvällä sisimmässäsi tiedät mikä sinulle on hyväksi. Ja itseensä pitää aina uskoa. Sinä päätät millainen on oma totuutesi ja voit valita seuran jonka kanssa aikaasi vietät. (http://sportslady-h.blogspot.com/)

Toisena vuonna pääsin kirkkaasti sisään [oikeustieteelliseen] ja syystäkin koin onnistumisen tunteita. Ihan oikeasti en varmaan tuota ennen ollut koskaan ollut yhtä onnellinen. Se oli ehdottomasti suurin saavutukseni siihen mennessä elämässäni ja tottakai olen siitä yhä edelleen ylpeä. (…) Opiskelut alkoi ja eka vuosi meni tosi hyvin, mutta jossain vaiheessa innostus lopahti. Se sisältö ei oikein tuntunutkaan yhtään mie-leiseltä ja työn kautta saatu kuva tuntui kaikkea muuta kuin omalta. Kaipasin luovaa, kaipasin väriä, kaipasin jotain hauskaa ja siksi ehkä päädyinkin perustamaan blogini.

Joskus ennen ajattelin kaiken menneen toisin päin ja blogin perustamisen olleen sysäys kohti omaa itseä, mutta luulen, että se ajatus blogista lähti kytemään jonkinlaisena vas-tareaktiona melko kirjapainotteisille opinnoilleni. (…) Pitkään elin vähän kuin kahden välillä. En tuntenut oloani kotoisaksi oikiksessa ja pelkkä Portsun ovien läpikulkeminen aiheutti ahdistusta. Tähän liittyi varmasti myös se, miten sain lokaa niskaani fiksuiksi mieltämiltäni ihmisiltä vain sen vuoksi, että olin perustanut blogini. (…) Alanvaihdos mulle on käynyt hitaasti ja ollut todella pitkä tie. Nyt kuitenkin tuntuu kivalta kun voin jatkaa tällä radalla ja tehdä kahta asiaa mitä rakastan. Luoda toisesta uraa ja pitää tämä blogipuoli sit työnä, josta tuskin uraa urkeaa. Tai no, on siitä ura urjennut, mutten näe, miten se sitä voisi minulle olla hamaan loppuun asti. On nimittäin jotenkin vähän vaikea kuvitella, että kirjoittelisin täällä joskus eläkeiässä. (…) Olin maalannut mieles-säni niin hurjat kuvat siitä, kuka minun pitäisi olla, että unohdin tyystin sen kuka minä todellisuudessa olen. Sen löytäminen on ollut pitkä tie, mutta kaikella on tarkoituksensa ja minun tarkoitukseni oli kulkea juuri näitä polkuja. (https://anna.fi/xeniasday/)

Saatuaan paremman tietoisuuden omista kehollisista rajoista itsensä kuuntelijat tekivät ”hy-pyn”, kuten he alanvaihtoaan kuvailivat. Tämä ei aina tapahtunut yhtäkkiä vaan usein uuteen ammattiin siirryttiin pikkuhiljaa. Esimerkiksi joillekin kirjoittajille harrastuksesta muodostui ammatti. Siirtymä itsessään ei ollut kaikille kirjoittajille helppo prosessi, sillä ajallisen kes-ton lisäksi se vaati monelta rohkeutta jättää aikaisempi ala ja vanha työ taakseen ja aloittaa kaikki ”puhtaalta pöydältä”. Vaikka osalle uuden uran aloittaminen näyttäytyi aluksi tyhjän päälle hyppäämiseltä, useimmat kuitenkin totesivat saaneensa paljon hyötyä aikaisemmasta koulutuksesta ja työstä.

Itsensä kuuntelijoiden siirtymä uudelle alalla ei kaikissa tapauksissa tapahtunut vaivatto-masti. Siihen sisältyi usein pohdintoja omista valinnoista, epävarmuutta ja ulkoisia paineita.

Monet korostivat kuitenkin muutoksen tapahtuneen sisältä käsin, omia tunnetiloja ja kehon tuntemuksia kuunnelle.

Huolimatta rajoitteista itsensä kuuntelijoiden uramuutokset viittaavat tutkimuskirjallisuu-dessa tehtyihin huomioihin rajattomasta urasta (engl. boundaryless career) (esim. Rodriques

& Guest 2010; Roper ym. 2010; LaPointe & Heilmann 2014; Potter 2019). Tällä on tarkoi-tettu uuden työn ja talouden kautta nousseeseen käsitykseen työstä ja työurasta, jossa työtä tehdään erilaisissa ja useissa ympäristöissä ja paikoissa. Samalla se on myös tarkoittanut sitä, ettei yksilöiden identiteetti ole ollut sidoksissa yhteen, kenties elämänmittaiseen, työpaik-kaan. (LaPointe & Heilmann 2014, 49; Potter 2019.) Toisaalta, kuten Roper ym. (2010) muistuttaa, kertomukset ja narratiivit, joissa poukkoillaan työpaikasta toiseen suhteellisen vaivattomasti, normalisoivat yksilöllisen toimijuuden uusliberalistisen paradigman mu-kaiseksi. Puhe rajattomista urista ylläpitää ajatusta uusliberalistisesta hallintarationalitee-tista, jossa yksittäiset kansalaiset ovat vapaita subjekteja toteuttamaan itseään ja siten tuot-tamaan lisäarvoa yhteiskunnalle. Samalla tämänkaltaiset narratiivit kuitenkin unohtavat, ettei kaikille vaivaton ja mutkaton alanvaihto ole mahdollinen, ei edes henkisten ja kehollis-ten esteiden edessä.

Itsensä kuuntelijat kertoivat olleensa tyytyväisiä alanvaihdokseen. Keskeisimpänä syynä oli oman elämän ja ennen kaikkea kehollisuuden sulautuminen osaksi työtä ja sen vaatimuksia.

Narratiiveista olikin luettavissa kokemus merkityksellisyyden lisääntymisestä. Tämänkaltai-set huomiot korostavat uuden työn piirteitä, joissa läsnäololle ja henkilökohtaisuudelle an-netaan aikaisempaa suurempi arvo. Samalla ne osoittavat itsessään työn ja vapaa-ajan, niin sanotun ”muun elämän”, sekoittumisen toisiinsa, jolloin ongelmaksi lopulta muodostuu se, mikä viime kädessä on työtä ja missä työtä tehdään.

Blogiani pidempään seuranneet tietävät, että minulla on nivelongelmia pitkin kehoani.

Plus mahavaivat päälle! Olen paininut näiden kroppaani koskevien asioiden kanssa jo vuosia ja siitä johtuen ihan suorastaan uuvuin viime syksynä. On ollut todella rankkaa myöntää itselleen, että nyt ei mummo enään jaksa! Kaiken tämän kipuilun ja fyysisen uupumisen johdosta, alkoi nuppikin ryytymään. Olin tosi ahdistunut, itkuinen ja väsynyt... oikeastaan koko viime vuoden. Syksyllä vaan oli sitten pakko luovuttaa ja todeta, että jotain pitää tehdä itsensä hyväksi. (…) No, kun sitten viimein loppusyksystä sain raahattua itseni työterveyteen ja sain apua, hain itselleni ammatillista kuntoutustukea vakuutusyhtiöltä. Se prosessi on edennyt hyvin ja ammatinvaihtosuunnitelmia on kovasti tehty. Niitä nyt en vielä avaa sen enempää, koska

se piste iin päältä puuttuu. Ennakkopäätöksen olen saanut, mutta lopullista päätöstä siitä, mitä haluaisin lähteä työkokeilemaan ja opiskelemaan, odottelen yhä. (…) Kovin työ on ollut tässä prosessissa itseni hyväksyminen. Minun on ollut tosi vaikea ajatella itsestäni, että kelpaan yhtään mihinkään ja että osaisin jotain. Olen ollut niin kauan uponneena tähän oman mieleni suohon, että sieltä ylös pääseminen on ollut raskas prosessi. Vieläkin olen ainakin nilkkojani myöten suossa, mutta kova pohja tuntuu jo jalkapohjien alla.Itsensä tärkeäksi tunteminen olennaista. (…) Mutta sain asioita hoidettua ja selvitettyä. Kuin myöskin sen, että minkälaista alaa alkaisin miettimään tulevaisuudessa ihan ammatikseni. Olin ajatellut, että lähden tavoittelemaan jotain sellaista alaa, mikä olisi "järkevä". Tällä tarkoitan sitä, että alan pitäisi olla sellaisen miltä työllistyy varmasti ja olisi "kunnon ammatti". Lisäksi alan piti olla sellainen, mitä pystyisin sen hetkiset fyysiset rajoitteeni huomioon ottaen tekemään. (http://rakkauttaja-maanantimia.blogspot.com/2019/08/menneesta-tulevan-kautta-nykyhetkeen.html)