PIETARI HERAJÄRVEN TORNIONLAAKSO 3
3.3 Kiertolaisen elämä ja kuolema
Henkikirjoista paljastuu se Kalkkimaan papista kerrottaessa usein mainittu asia, että Pietari Herajärvi ei tehnyt työtä.278 Ehkä hän ei jostain syystä kyennyt työntekoon, tai sitten hän ei halunnut sitä tehdä. Työn tekeminen oli Kalkkimaan papin aikaan, ja on yhä edelleen, yksi keskeisimmistä ihmistä määrittävistä asioista
suo-275 Kuuliala 1960, 71.
276 ASA, rippilapset. Kaikista muista Matleenan lapsista löytyy merkintä rippikou-lun käymisestä.
277 ASA, rippikirjat 1852–1858. Rippikirjan merkinnöistä ja tarkoituksesta ks.
Happonen 2004, 44–45.
278 Henkikirjoissa Pietari Herajärvi on vuosina 1850 ja 1860 merkitty joutolaiseksi.
Vuonna 1855 hän on ollut kirjoilla Hönan talossa itsellisenä; samassa talossa oli merkitty asuvaksi myös Matleena-äiti. Pietari Herajärvi on siis jo parikymppisenä ollut kulkija, työtön tai ainakin ilman vakinaista palveluspaikkaa talossa. KA, hen-kikirjat Alatornio v. 1850, v. 1855, v. 1860. Vuonna 1850 merkintä on lösa karlen Pehr Maalinsson Kalkkimaa, vuonna 1860 försvarslös, lösa karlen Petter Herajärvi.
Henkikirjoista vuosilta 1865 ja 1870 en ole löytänyt mainintaa Pietari Herajärvestä, mutta vuonna 1875 oli Ruottalassa ruotuvaivaisena Pehr Herajärvi. KA, henkikir-jat Alatornio v. 1875.
malaisessa kulttuurissa. Alemman sosiaaliluokan miehen elämään 1800-luvun puolivälissä kuului norminmukaisesti työnteko, usein toisen alaisuudessa, mahdollisuuksien mukaan perheen perusta-minen ja yleensä sukupuolen mukainen käytös ja oleperusta-minen. Työ-kyvyn mittarina oli täysikasvuinen mies. Hän oli ihminen, johon muita työnteon suhteen verrattiin.279 Toisaalta Pietari Herajärven valitseman elämäntavan myötä häneen kohdistetut odotukset oli-vat erilaisia kuin muihin miehiin kohdistetut. Näin hän asettuu marginaaliin suhteessa sukupuoleensa; hän ei toteuttanut ajassaan ja yhteisössään normatiivista, oletettua ja odotettua miehistä käyt-täytymistä ja elämisen tapaa.
Työlle on 1800-lukua koskevissa kirjoituksissa ja tutkimuksissa annettu monenlaisia merkityksiä. Työ oli elämäntapa, siitä saatiin elanto, se oli taakka, pakko ja ihmisen – ainakin rahvaan – osa.
Kirjoituksissa tulee esiin lähinnä se, mitä toivottiin tai miten asioi-den haluttiin olevan.280 Niissä näkyy myös ajatus, että joutilaisuus, laiskuus, köyhyys ja työttömyys olivat vain saman asian eri puolia, ja tavoitteena oli saada ihmiset tuottavaan työhön.281 Työn ajatel-tiin rakentavan yksilön omanarvontuntoa, vaikka sen merkitys olisikin ollut lähinnä aineellinen.282 Työ on nähty puhdistavana ja stimuloivana parantajana, jonka vuoksi esimerkiksi mielisairaa-loissa on käytetty tiukan kurin säätelemää työterapiaa.283 Työtä on myös perusteltu vahvasti uskonnollisin argumentein: työstä
maa-279 Heikkinen A. 1997, 73.
280 Kaunokirjallisuuden raatamiskertomuksissa voi havaita pyrkimyksen ylevöittää elämään välttämättömästi kuuluvia asioita; kova ruumiillinen työ oli talonpoikai-sen väen osa, mutta talonpoikai-sen kertominen sankaritarinana antoi siihen omanarvontuntoi-sen sävyn. Leskinen & Moilanen 2006, 235. Työn luonne ja sisältö olivat rahvaalle ja sivistyneistölle hyvin erilaisia. Silti työn tekemisen merkitys oli keskeistä molem-mille. Työn ja ahkeruuden merkityksestä esim. Korolainen & Tulusto 1985 (Elias Lönnrot); Mazzarella 2007 (Fredrika Runeberg). Työstä ja laiskuudesta suomalai-sessa kansanperinteessä on kirjoittanut Jyrki Piispa (1996).
281 Esim. Häkkinen 1991a, 143.
282 Nygård 1994, 86–88
283 Porter 2002, 114–116.
111 Kiertolaisen elämä ja kuolema
ilmassa tuli kristillisen uskon harjoittamisen muoto. Tärkeintä ei ollut työ sinänsä vaan Jumalan vaatimuksen mukainen ja kutsu-muksen elävöittämä säännöllinen ja ammattimainen työ.284 Lais-kuus oli synti, ja laiska ihminen oli myös huono ihminen, kuten Kuopion hiippakunnan piispa Gustav Johansson ilmaisi Kittilän seurakunnassa pitämässään piispantarkastussaarnassa vuonna 1886. Saarnassa näkyy myös suhtautuminen palkollisiin.
[N]uo ”jätkät” ei ne tiedä että se on ihmiselle häpeäksi olla kuudessa. Laiska ihminen on aina huono ihminen. -- Se joka lais-kaa palveliaa tukee se rikkoo Jumalaa vastaan. -- Tuo puhe, joka usealla palkollisella kuuluu olevan, että ”päivä on talon ja yö on heidän” se on perkeleellistä puhetta sillä koska yö on heidän niin ovat yön pimeydessä pimeyden ruhtinaan palveluksessa tehdyt työt heidän ja he näin tunnustavat itsensä hänen omikseen.285 Piispa Johanssonin ajatusten voi ajatella kuvastavan aikakauden ajatustapoja laajemminkin. Työn arvostaminen liittyi myös talou-dellisin ja sosiaalisiin rakenteisiin, ihmisen paikkaan yhteisössä.286 1800-luvulla Suomessa vallitsi laillisen suojelun periaate. Jokaisen,
jolla ei ollut itsenäistä asemaa joko maanomistajana tai veroa mak-savana ammatinharjoittajana, oli hakeuduttava toisen palveluk-seen eli isännän antamaan laillipalveluk-seen suojeluun. Laillisen suojelun sai pääasiassa hankkiutumalla vuosipalkolliseksi taloon.287 Ilman
284 Ollitervo 2005, 152. Kenties tunnetuin esitys työn merkityksestä länsimaissa on Max Weberin Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki -teos vuodelta 1904 (suomennettu 1980). Tiivistäen protestanttisen etiikan kulmakivenä oli Weberin mukaan ajatus, että maallinen työ, joka oli Jumalan kutsumus, oli suoritettava tun-nontarkasti ja luotettavasti. Seurauksena ajattelutavan sisäistämisestä oli modernin kapitalistisen ajattelutavan synty. Weber 1980.
285 Lainaus Marja Tuomisen Kittilän lukkareita käsittelevästä artikkelista. Tuomi-nen 1999, 49.
286 Anna-Maria Åströmin mukaan minkään aikakauden työtä ei voi ymmärtää tuntematta niitä taloudellisia ja sosiaalisia rakenteita, joihin työ kuului. Åström 1999, 12.
287 Laakso 2002, 94; Rahikainen M. 2001, 19 ja 2006, 10.
laillista suojelua eläneitä kohdeltiin irtolaisina, ja etenkin huono-maineiset henkilöt saatettiin passittaa sotapalvelukseen tai pakko-työhön.288
Maaseudulla laillisen suojelun vaatimus koski ennen kaikkea palkollis- ja itsellisväestöä. Piikojen ja renkien tuli saada entisestä työpaikasta aina päästökirja voidakseen pestautua uuteen taloon, eikä kirkkoherra antanut toiseen pitäjään aikovalle muuttokirjaa, elleivät työsuhdeasiat olleet kunnossa.289 Palveluksesta lähtöön kesken vuoden suhtauduttiin ankarasti, usein palkollinen joutui korvaamaan koko vuoden palkan jos lähti kesken vuoden. Pal-velijan tuli myös olla kuuliainen isännälle, jolta hän toisaalta sai myös vastineen työlleen. Näin ollen palkollisväen suhde työhön ei välttämättä ole ollut kovin myönteinen, ja esimerkiksi laiskottelua ja karkaamista esiintyi usein.290
Pietari Herajärven kulkeminen, kiertäminen ja työn välttämi-nen on yleensä tulkittu hävälttämi-nen omaksi valinnakseen, valinnaksi olla noudattamatta työtä ja paikalleen asettumista koskevaa nor-mia. Vaikka nuorukaiselle kiertely olisikin sallittu ajanjakso, mie-hen oletettiin (ja oletetaan) aikuistuvan ja asettuvan paikoilleen.
Pietari Herajärvi ei kuitenkaan koskaan perustanut omaa kotia eikä asettunut paikoilleen vaan eli kulkijana koko elämänsä. Va-linta ei välttämättä ollut tahdon asia; kulkijuutta, kiertolaisuutta voikin tulkita yksilöllisen valinnan tasolla, tai kuten Antti Häkki-nen on tehnyt, moHäkki-nentasoisena ilmiönä.
Häkkisen mukaan kiertämisessä on kysymys kolmesta asiasta.
Ensinnäkin yksittäisen ihmisen erilaisten taloudellisten ja sosiaalis-ten syiden perusteella valitsemasta väliaikaisesta tai pysyvästä elä-misen muodosta tai -keinosta, toiseksi laajasta yhteiskunnallisesta väestöilmiöstä, joka kytkeytyi agraariyhteiskunnan sosiaalisiin ra-kenteisiin, muuttuviin tuotantoehtoihin ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan vaihtelumekanismeihin. Kolmanneksi kyseessä on
yh-288 Pulma 1992, 190–192.
289 Laakso 2002, 94; Rahikainen M. 2001, 19 ja 2006, 10.
290 Nygård 1994, 86–88; Rahikainen M. 2006, 12.
113 Kiertolaisen elämä ja kuolema
teiskunnallista marginaalisuutta ja toiseutta yleisesti peilaava kä-sitys ja käsite. Ilmiön keskeisiä piirteitä olivat eriarvoistuminen ja sääty-yhteiskunnan jähmeät luokkarakenteet. Kulkeminen, työn-haku, kaupustelu ja kerjääminen ovat köyhyyden, vallanpuutteen ja syrjäytymisen äärimmäisiä ilmiöitä, joiden taustalla ovat huono-osaisuutta luovat tekijät: työttömyys, asuntopula, sairastavuus ja kouluttamattomuus.291 Olisikin romantisointia ajatella, että Pie-tari Herajärvi tietoisesti ja tarkoituksella valitsi ”vapaan” kulkijan osan.
Kulkijoihin suhtautuminen vaihteli hyvinkin paljon 1800-lu-vun mittaan. Pekka Haatasen mukaan köyhiä kohdeltiin yleensä hyvin 1800-luvun ensi vuosikymmenillä, ja kerjäläiset olivat kuin eläviä sanomalehtiä, joiden juttuja kuunneltiin mielellään.292 Koh-taamisen ja kohtelun logiikkaa määritti se, millaista hyötyä kulki-jasta oli ja mikä oli kulkijan maine. Vieraisiin ja tuttuihin kerjä-läisiin suhtauduttiin, ymmärrettävää kyllä, eri tavoin. Kulkemista sääteli myös vastavuoroisuuden logiikka, ja vieraan tuli omaksua rooli, jossa hän pystyi toimimaan myös antavana osapuolena. Näin kulkemisesta hyötyivät sekä kulkija että kylän asukkaat.293
Maaseudulla, missä matkat olivat pitkiä ja miehet saattoivat olla töissä savotoilla, uitossa, kalassa, metsällä tai muuten pitkään pois-sa, naistenkin oli kuljettava enemmän kuin kaupungissa. Ihmiset ovat liikkuneet 1800-luvulla enemmän ja pidempiä matkoja kuin yleensä muistetaan.294 Tästä huolimatta kiertäminen ja kulkijuus saavat miesten ja naisten kohdalla erilaisia merkityksiä. Naisen paikka yhteisössä oli 1800-luvun Suomessa fyysisesti rajoitetumpi kuin miehen.295 Tilapäisestikin palveluspaikkaa vailla ollut nainen herätti rahvaan epäluulon nopeammin kuin vastaavassa asemassa
291 Häkkinen 2005, 226.
292 Haatanen 1968, 55–56. Ks. myös Heikkinen A. 1988, 213.
293 Häkkinen & Tervonen 2005, 29.
294 Lähteenmäki 2004.
295 Esim. Vilkuna 1995, 273–275. Naisten elämää kontrolloitiin muutenkin tar-kemmin kuin miesten. Ks. Ahlbeck-Rehn 2006, 36.
ollut mies.296 Kuten Pietari myös hänen äitinsä Matleena oli kier-tolainen ainakin osan elämästään.
Vaikka kulkijoita yleensä olisi arvosteltu ja välteltykin, tuttu kerjäläinen oli osa normaalia elämänmenoa, ja ruuan ja asuinsi-jankin pyytäminen nähtiin hyväksyttävänä, jos pyytäjän tiedet-tiin olevan todellisessa hädässä ilman omaa syytään. Antaja myös käytti valtaa arvioidessaan hädän laatua.297 Vastaanotto taloissa perustui myös hierarkkiseen järjestykseen: Pietari Herajärven kaltainen kerjäläinen tunnettiin, mutta häntä tuskin majoitettiin kamariin tai syötettiin pöydässä yhdessä muun talonväen kans-sa. Pietari Herajärven paikka lienee ollut pirtin penkillä tai jopa ulkorakennuksessa, ruokansa hän luultavimmin söi lattialla tai ovenvieruspenkillä. Hänhän olisi voinut ansaita elantonsa omal-la työllään, joten hänen luultavasti ajateltiin olevan kerjäläinen omasta syystään.
Suhteessa talonväkeen kylähulluna tunnetun kulkijan asema on ollut ristiriitainen. Verrattuna isäntään hänen asemansa oli sel-keän alisteinen; isäntä edusti ”oikeaa” mieheyttä, johon kulkijalla ei ollut mahdollisuutta eikä pääsyä. Suhde emäntään oli kaksija-koinen: yhtäältä emäntä oli useimmiten se, joka päätti siitä, saako kulkija talosta ruokaa ja yösijan. Hänelle ei siis kannattanut ilkeil-lä. Toisaalta emäntä oli vastuussa talon maineesta, johon kuului myös kulkijoiden kohtelu. Talolle saattoi olla kunnia-asia, että kaikki pyytävät saivat ainakin leipäpalan. Joistain kylähulluista kerrottaessa myös mainitaan, miten nämä vertailivat eri talojen emäntien tarjoomuksia toisiinsa.298 Kylähullulla oli siis myös jon-kinlaista valtaa suhteessa emäntään ja yleensäkin talon naisväkeen.
Voisikin ajatella, että suhteessa talon miesväkeen ja miehiin yleen-sä kiertävä kylähullu oli alisteisessa asemassa, kun taas suhteessa naisiin, etenkin piikoihin, hänellä oli ainakin jonkinlaista valtaa.
296 Nygård 1998, 42.
297 Häkkinen 2005, 244–245; Häkkinen & Tervonen 2005, 29. Vieraudesta ja tuttuudesta ks. myös Lindholm 1995, 77–80.
298 Rantala 2003, 45.
115 Kiertolaisen elämä ja kuolema
Ihmisten asenteissa ja suhtautumisessa kerjäläisiin näkyi paitsi oma asema ja paikka yhteisössä myös se traditio, jolla esi-merkiksi talonväki oli kulkijoihin suhtautunut. Toisaalta myös ajan yleiset ihanteet ja käytännöt vaikuttivat siihen, mitä kerjä-läisistä yleensä ajateltiin. Asenteet myös muuttuivat olosuhteiden muuttumisen myötä. Köyhäläisyys oli väestönkasvun ja erityi-sesti tilattoman väestön lisääntymisen myötä muuttunut 1800-luvun puoliväliin tultaessa yhä joukkomittaisemmaksi, liikku-vammaksi ja näkyvämmäksi. Elinolojen vaikeutuminen vahvisti liikkuvaa elämäntapaa ja teki kerjuusta tuntuvan ongelman.299 1800-luvun johtavalla virkasäätyläistölle köyhäläisyys oli ennen
muuta moraalinen ja kasvatuksellinen ongelma.300 Voikin ajatel-la, että Pietari Herajärven elämän aikana suhtautuminen köy-hiin muuttui paljonkin: 1830-luvun alun nälkävuosien aikaan tahtoa auttaa kenties vielä löytyi, 1860-luvun katovuodet taas tiukensivat elämisen ehtoja kaikkien osalta. Vuosisadan lopulle tultaessa asenteet olivat ainakin yleisellä tasolla alkaneet tiuken-tua, ja köyhiä oli alettu syyllistää huonoista oloistaan.301 Pietari Herajärvi luultavasti koki tämän muutoksen myös siinä miten häneen suhtauduttiin.
Kiertolaisen kuolema on yhtä niukasti dokumentoitu kuin tä-män elämäkin. Pietari Herajärven kuolemasta ja hautaamisesta ei ole säilynyt kertomusten lisäksi muuta tietoa kuin merkintä kuo-linsyystä, joka oli halvauskohtaus.302 Ruumiinavausta hänelle ei tehty ainakaan Torniossa303 eikä muuallakaan, vaikka teiden vie-restä tai ojista kuolleina löydettyjen henkilöiden ruumis oli vuonna 1739 laaditun pykälän mukaan avattava sen selvittämiseksi, oliko
299 Haatanen 1968; Häkkinen 2005; Pulma 1992, 190–192.
300 Pulma 1987, 32.
301 Köyhyydestä ja siihen suhtautumisesta esim. Haatanen 1968, passim; Pulma 1992. 1830-luvun nälkävuosista pohjoisessa Kauranen 1999; 1860-luvun nälkä-vuosista Häkkinen, Lepistö & Soikkanen 1991.
302 ASA, kuolleet vuonna 1885.
303 OMA, Tornion piirilääkärin arkisto (DA: 3 ja Ca: 4).
kyseessä itsemurha.304 Ilmeisesti Pietari Herajärven kuolemaa ei pidetty itsemurhana. Hautaustoimitus lienee ollut ajan tavan mu-kaan hiljainen. Hiljaisuudessa haudattavia olivat ainakin kuollei-na syntyneet, kastamattomikuollei-na kuolleet ja viikuollei-naan kuolleet. Pappi oli paikalla, mutta hänen tuli lukea vain hautaussanat, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus. Kuolleen sosiaalinen asema vaikutti hänen hautapaikkaansa, ja myös vaatetus oli tarkasti säädeltyä.305
Muutamissa kertomuksissa Kalkkimaan papista mainitaan, että tällä ”oli kahdet aivot” tai että ”sen aivot oli tutkittu kuole-man jälkeen”.306 Kertomukset viittaisivat siihen mahdollisuuteen, että erikoisen henkilön kallo olisi viety tutkittavaksi Helsinkiin.
Helsingin yliopiston anatomian laitoksen kallokortistossa on mer-kintöjä ainakin vuodesta 1823 lähtien, myös Kemin alueelta. Ko-koelmassa on esimerkiksi kuuluisan rikollisen Matti Haapojan kal-lo, ja nimeltä mainitaan myös muutamia muita rikollisia. Lisäksi kortistosta löytyvät esimerkiksi ”nainen Helsingin köyhäintalos-ta”, ”lösdrivare” ja ”rysse”. Suurin osa on nimettömiä.307 Lääkintö-hallituksessa taas on tiedot kaikista tehdyistä ruumiinavauksista.
Pietari Herajärveä ei löydy näistä tiedoista.308 1930-luvulla Lapis-ta kerätyt maininnat aivojen tutkimisesLapis-ta saatLapis-tavat viiLapis-taLapis-ta myös 1900-luvun alkupuolella Suomessakin käynnistyneisiin fysiologi-sen antropologian tutkimuksiin, joissa selvitettiin suomalaisten ja etenkin saamelaisten rodullisia piirteitä.309 On myös mahdollista, että kertomukset pitävät paikkansa ja Pietari Herajärven kallo to-siaan on viety Helsinkiin; ehkä se edelleen, nimettömänä, on osa museon kallokokoelmaa.
304 Nygård 1994, 27.
305 Ks. esim. Pentikäinen 1969 ja 1990, 126–127; Utriainen 2006, 29–30.
306 SKS KRA. Hammasjärvi, Otto. KRK 243: 80. 1935; SKS KRA. Paulaharju Samuli 33123–33518: 33377. 1936.
307 HY keskusarkisto, Anatomian laitos, museo. Kallokortisto Hc 4.
308 KA, Lääkintöhallitus, ruumiinavauspöytäkirjat vuosilta 1885 ja 1886. Ks. esim.
Isaksson & Jokisalo 1999, 143–153.
309 Ks. Isaksson & Jokisalo 1999, 143–153.
117 Kiertolaisen elämä ja kuolema
Vuonna 1934 pystytetty Kalkkimaan papin muistopatsas Alatornion kirkon vierellä.
Kuva: Pälvi Rantala.
Pietari Herajärven hautapaikasta ei ole säilynyt tietoa, mutta hänelle on 1930-luvulla pystytetty muistomerkki Alatornion kir-kon taakse. Tällä hetkellä muistomerkkiä ympäröivät huoltora-kennukset. Muistomerkki pystytettiin kansanopiston opettajan Jalmari Puoskarin ja muiden kotiseututyöstä kiinnostuneiden aloitteesta. Kiveen hakattavasta muistolauseesta käytiin keskuste-lua ainakin sanomalehti Pohjolan Sanomissa.
Muistomerkkiin olisi ehken paikallaan hakata kiveen joku hänen sepittämänsä säe, joka parhaiten tulkitsisi tekijänsä elämän työtä.
Tässä tarkoituksessa kehoitan kaikkia niitä, jotka muistavat hä-nen viisujaan, vaikka kuinkakin rivon, lähettämään -- --.310
-- -- Pannaan oikein kilpailu siitä, minkälainen runosäe sopii tähän kyseessäolevaan muistomerkkiin. Allepainettu ehdottaa:
”Kaikki on mennyt hukhaan Maantien mukhaan
Konstillisten joukhoon Ja krouvaritten loukhoon”. 311
Jalmari Puoskari sai lukuisia kirjeitä, runoja ja ehdotuksia muis-tomerkin tekstistä. Useimmat ehdottivat joitain Elämäni laulun säkeitä. Valitettavasti tiedossa ei ole, kuka lopullisen valinnan teki ja millaisten keskustelujen seurauksena päätös syntyi. Kiveen on hakattu seuraava teksti:
Kalkkimaan pappi P. A. Herajärvi 1830–1885
”Paljon olen laulanut Monta olen nauranut Jos ompi syytä niin anteeksi pyydän”
Kotiseudun muistojen ystävät v. 1934
310 Kalkkimaan pappi. Pohjolan Sanomat 11.8.1932. Tässä yhteydessä Kalkkimaan pappi esitellään runoilijana, jonka elämäntyö oli runojen tekeminen.
311 Kalkkimaan pappi. Pohjolan Sanomat 2.9.1932.